Otsikkoa hieman sivuten, en ihan ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät palkan eteen miten paljon vaan sellaisissa hommissa, joissa tehdyn työn määrä suoraan vaikuttaa ansioihin. Hesarissa on tänään (tilaajille) juttu kiinteistönvälittäjästä, jonka vuotuiset verolliset myyntipalkkiot ovat olleet lähelle miljoonaa. Jutussa hän kertoo, että viikossa yrittää pitää yhden vapaapäivän mutta silloinkin vastaa aina puhelimeen (ja toisaalta jutusta ilmenee, että sitä puhelimessa oloa se työ pääasiassa juuri on). Perhe ei vaikuta tyytyväiseltä tuohon ja jutussa mainitaan, että joskus on konttorilla hinnoitellessa mennyt aamuseitsemään.
Ymmärrän, että jos on vaikka yrittäjä niin usein se panostus on kaikki tai ei mitään linjalla eli pitää antaa todella paljon että saa paljon ja puolella panoksella ei saa puolia vaan firma epäonnistuu kokonaan. Mutta tällaiset työt, jotka on ihan kiinni siitä, että kuinka paljon ottaa tehdäkseen ja tekee. Mikä saa ihmisen käyttämään kaiken valveillaoloaikansa (ja vähän päälle) työhön? Havaintojeni mukaan tällaiset tyypit eivät myöskään jää varhaiseläkkeelle vaan liian usein painaa kunnes terveys pettää. Mietin vaan, että jos tekemällä ympäripyöreää saa vajaan miltsin bonarit niin tekemällä vähän lakisääteisiä viikkotunteja vähemmän saisi varmaan vähintään puolet siitä kun voisi vielä optimoida kohdevalintaansa.
Matias von Schantz on ullanlinnalainen entinen ammattijääkiekkoilija ja yksi Suomen kovimmista kiinteistönvälittäjistä. Hän on erikoistunut miljoonien eurojen arvokohteisiin.
www.hs.fi
