Overwatch (PC, PS4, Xbone)

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
Kun vihollisella ei ole ketään koukkaamassa takalinjaan niin supporteilla pystyy kyllä tekemään älyttömän hyvää työtä. Perjantaina tuli pelattua paras rundi mercyllä tähän asti, kun hollywoodin hyökkäyksessä sain toisena hiilerinä (anan lisäksi) 14k damagea hiilattua ja 21 pelaajaa ressattua. Puolustuksen pelasin tuota ennen hogilla, niin statsit on yhdelle erälle todella hyvät.

Muutenkin nyt vkloppuna oli ihmeellisen hyviä pelejä, kun kaikki olivat todella tasaisia, eikä sattunut yhteenkään trolleja tai lähtijöitä. SR nousi 56 pinnaa kun pelit meni 7v-6h.

2017-05-22_09h56_00.png
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 498
Ei käynyt oikein mitenkään, yhden compin kävin pelaamassa ja tiukan taiston jälkeen tuli tappio. Ei ollut oikein motivaatiota ja kiinnostusta vakaviin peleihiin niin hakkasin muutamat QP:t ja lopetin. Ehkä tänä iltana sitten.
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Ei olisi uskonut että 2kk tauon jälkeen rankki parissa päivässä 2890-> 3190 pelkällä Luciolla pelaten. Pari kolme tappiota tullut muuten yhtä voittoa.
Parhaimmillaan 20-27k healia per peli kera 15-20k damagen ja jokaikisestä matsista tähän mennessä Gold Healing vaikka olisi Mercy tiimissä:cigar:

Eniten vituttaa edelleen nuo kaiken maailman Hanzo tenavat jotka itkevät että healia ei tule tarpeeksi vaikka taulussa 15k ekan escort puoliskon lopussa, mutta kun pitäisi sen Hanzon perässä kulkea ja healata suurta maestroa joka ei osu edes ladon seinään sen sijaan että 4 muuta omaa kaipaisivat area healia ja speedboostia sen kärryn luona.
 
Depsit on yleensä juuri niitä, jotka alkavat valittamaan hiilauksen puutteesta, mutta minkäs sille tekee jos tyypit huitelee yksinään etulinjassa tai sen takana. Silloin kuin hiilaus sujuu parhaiten, niin ei sitä edes kukaan huomaa koska kaikki pysyvät hengissä.

Tuo 20-27k hiiliä Luciolla on kyllä tosi hyvä. Itsellä on Lucio/Ana hiilit parhaimmillaan 15k luokkaa ja mercyllä 25k. Voittoprosentiltaan Lucio on itsellä paras supportti.
 
Ennen taukoa ja varsinkin Season 3 aikana pelasin enimmäkseen Ana:lla mutta nyt tulee niin pirusti Genjiä ja Widowia vastaan että sillä on koko ajan ruumispussissa unohtamatta niitä nerffejä mitä tullut vähän väliä. Lucioon todella vaikea osua varsinkin kun olen juuri niitä ärsyttäviä ympäriinsä smirklaavia Lucioita jotka hyppäävät sitten pahaa aavistamattoman vihollisen niskaan ja pusken sillä blastilla ne omien ammuttavaksi sieltä reiskan kilpien ja kulmien takaa.

Yhdessä pelissä olin Gold eliminations Luciolla:oops:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
381
Gold elims lucio ei edes ole niin erityinen nykyään, kun saa tägättyä helposti joka vihun.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Yhdessä pelissä olin Gold eliminations Luciolla:oops:
Itseasiassa tuo on aika "perus". Luciolla kuitenkin healataan käytännössä passiivisesti ja voi keskittyä samalla paukuttelemaan left clickillä kaikkea mikä liikkuu. Jos olisit Gold damage niin sitten alkaisi olla jotain erikoista jo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
Ennen taukoa ja varsinkin Season 3 aikana pelasin enimmäkseen Ana:lla mutta nyt tulee niin pirusti Genjiä ja Widowia vastaan että sillä on koko ajan ruumispussissa unohtamatta niitä nerffejä mitä tullut vähän väliä. Lucioon todella vaikea osua varsinkin kun olen juuri niitä ärsyttäviä ympäriinsä smirklaavia Lucioita jotka hyppäävät sitten pahaa aavistamattoman vihollisen niskaan ja pusken sillä blastilla ne omien ammuttavaksi sieltä reiskan kilpien ja kulmien takaa.

Yhdessä pelissä olin Gold eliminations Luciolla:oops:
Itselläkin oli Ana S2 pelatuin, S3 ja nyt S4 toiseksi pelatuin, mutta voittoprosentti on kyllä sukeltanut paljon tuosta S3 lukemasta. Tällä hetkellä huonoin prosentti supporteista ja ne nerffit todellakin on huonontaneet sitä. Nano boostikaan ei ole enään niin tehokas kun ei saa speed boostia, mutta sleep dartti on edelleen hyvä sulkemaan vihollisen ultteja. Ana ja Zenyatta kärsii ehkä eniten flänkkääjistä ja Widowista, Mercyllä pääsee kaikkia pakoon jos on tiimikavereita joiden luokse lentää suojaan.
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Itseasiassa tuo on aika "perus". Luciolla kuitenkin healataan käytännössä passiivisesti ja voi keskittyä samalla paukuttelemaan left clickillä kaikkea mikä liikkuu. Jos olisit Gold damage niin sitten alkaisi olla jotain erikoista jo.
Pointti ei nyt niinkään ollut oma erinomainen suoritus vaan ehkä oman tiimin Genjin ja Soldierin paskuus.

Gold damage ei ole edes teoriassa mahdollinen koska jos tiimissä Road Hog, Soldier yms niin ei mitään jakoa vaikka nappi pohjassa reiskan kilpeen koko matsi.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
713
Zenyattalla ammutaan vaan pääosumia flänkkereihin. :D

On se Ana nyt vähän haavoittuvampi ja vähemmän käytetty, koska tripla tankella ei pelata niin usein enää. Varsinkin diveä pelatessa saa olla aika taituri Ana, että voi pitää kaikki hengissä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Pointti ei nyt niinkään ollut oma erinomainen suoritus vaan ehkä oman tiimin Genjin ja Soldierin paskuus.

Gold damage ei ole edes teoriassa mahdollinen koska jos tiimissä Road Hog, Soldier yms niin ei mitään jakoa vaikka nappi pohjassa reiskan kilpeen koko matsi.
Niin, pointti oli nimenomaan se että enemmän se Lucio sohii vähän kaikkia sillä left clickillään kuin esim. vaikka Genji joka yleensä tappaa jonkun alusta loppuun asti sen sijaan että sohii vähän joka suuntaan shurikeneja. Ja tuolla vähän kaikkia sohimalla saa nimenomaan korkeat eliminationit. Ei se nyt pahemmin mitään sano oman tiimin depsien paskuudesta jos Luciolla on Gold elims. Gold damage sen sijaan sanoisi koska sillon ne Roadhog ja Soldier tosiaankaan ei olisi tehneet sitä damagea kuten kuuluu.
 
Hassua miten joku jaksaa takertua turhiin yksityiskohtiin ja ruveta saivartelemaan kun puhutaan lasten videopelistä:rolleyes:
Ota ihan rennosti hei.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Juu ei se helppoa ole kun joku tulee heittämään faktoja tiskiin ja oma leijuminen tyssää siihen. :)
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Asiaton käytös
Juu ei se helppoa ole kun joku tulee heittämään faktoja tiskiin ja oma leijuminen tyssää siihen. :)
"Faktoja" lasten pelistä. Koetko itsesi kenties päteväksikin kaveriksi:confused:
Heti pätemässä ilman että edes omaa rankkiaan kertoo.

Otan osaa vaikean autismisi johdosta ja toivotan hyvää päivänjatkoa:)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
No nyt, rankki- ja autismikortitkin vedetty jo esiin. Ehkä parempi koko OW communityn kannalta että jatkat nyt vaan sitä taukoa pelistä :)
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
No nyt, rankki- ja autismikortitkin vedetty jo esiin. Ehkä parempi koko OW communityn kannalta että jatkat nyt vaan sitä taukoa pelistä :)
Tai sitten jatkan vain pelaamista niinkuin tähän asti välittämättä ulisevista nasaalipenteistä:)
Taidat olla melko raskasta peliseuraa.

Muutenkin sisältörikas elämä sulla ei voi muuta sanoa kun aikaa pohtia oliko jonkun muun pelisuoritus nyt erinomainen, keskivertoa vai aivan surkea. Itse olen tyytyväinen kunhan voittoja tulee ja rankki nousee.
Ulkona paistaa aurinko mitä jos kävisit haukkaamassa happea välistä:)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Oi, nyt alettu arvostelemaan jo henkilökohtaisesti elämänlaatuakin (tai sen "sisällön rikkautta") ja epäsuorasti vihjattu "nasaalipentiksi" mitä ihmettä tuo nyt nykyjunnujen slangissa tarkoittaakaan. Selkeitä merkkejä laadukkaasta argumentoinnin tasosta ja kehittyneistä aivoista, bravo!

Kyllä muuten mr. Rantala facepalmaisi kun näkisi tän setin. :)

P.S Kohta saa happeakin kun pääsee siirtymään töistä kotiin, kokeile myös joskus ;)

P.P.S Tulipa muuten kerrankin mieleen että täällähän pystyy ignoraamaan käyttäjiä. Ja se nappi näkyy jopa toimivan! Jösses, tällähän saa nostettua keskustelun tason ja keskustelijoiden keski-iän ihan uusiin sfääreihin.
 
Vaikea ottaa vakavasti "miestä" jolla 100 viestiä Overwatch animepeli ketjussa, valitan:)
Argumentointini perustuu siihen että asetun keskustelukumppanin tasolle eli tässä tapauksessa tasoa joutui pudottamaan selvästi haluamaani alemmalle, mutta ymmärrät varmaan:)

Jatkan lomaani rauhassa ja ehkä illalla taas lisää Overwatchia välittämättä kaikkitietävistä internet sotureista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Jaa mitä, tunnin päästäkö alkaajo? Vaihteeks taas bokseista jotain muutakin kun duplikaatteja :think:
 
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
629
Miulla alko OW kaatuilemaan ton patchin jälkeen ja blizzun foorumeita lueskeltua en taida olla ainut. Harmi, olis voinu vähän rankedia tänään jauhaa ennen seasonin loppua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
En törmännyt kaatuiluun eilen illalla mutta smurffien määrä tuntu olevan aika through the roof. Joka pelissä oli vastassa joku demigod Hanzo 50% headshot accuracyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
En törmännyt kaatuiluun eilen illalla mutta smurffien määrä tuntu olevan aika through the roof. Joka pelissä oli vastassa joku demigod Hanzo 50% headshot accuracyllä.
Hanzohan sai eilen pientä buffia niin varmaan senkin takia käyttö lisääntynyt:

Hanzo
  • Removed the attack cooldown from Hanzo’s wall climbing ability, allowing him to engage with enemies immediately after he finishes climbing
  • Storm Bow
    • Increased charge speed by 10%
    • Charged arrows now maintain their charge after climbing a wall, provided the button is continuously held
Developer Comments: Decreasing Hanzo’s draw time gives him more overall DPS, while also letting him fully charge an arrow and more quickly return to full movement speed when needed. And, like the change to Genji’s wall climbing, this is a quality of life change that will make climbing feel better.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
402
Eniten vituttaa edelleen nuo kaiken maailman Hanzo tenavat jotka itkevät että healia ei tule tarpeeksi vaikka taulussa 15k ekan escort puoliskon lopussa, mutta kun pitäisi sen Hanzon perässä kulkea ja healata suurta maestroa joka ei osu edes ladon seinään sen sijaan että 4 muuta omaa kaipaisivat area healia ja speedboostia sen kärryn luona.
Eiköhän Hanzoa pelata juuri siksi ettei se tähtääminen ole niin tärkeää ja kuitenkin OHKO-potentiaali on niin korkea. Eli mitä korkeatasoisemmiksi pelit menevät niin sitä suuremmaksi Hanzon rooli nousee tuon potentiaalin ansiosta.

Uudet eliminaatiopelimuodot ovat ihan kivoja ja saisivat tuollaisenaan korvata nykyiset vastineensa, mutta suurin ilo on tuo Total Mayhemin paluu. Vaikkakin se tuli nyt ihan omana moodinaan kun ennen oli All Brawlsin yksi muoto, niin mukavaa aivot narikkaan -mättöä vaikka koko ajan vituttaa, kun sen CTF-oksennuksen toivat tuon All Brawlsin ja Total Mayhemin tilalle. En tiedä vituttaako enemmän tuo menetetty aika vai se että Blizzard varmaan eventin jälkeen poistaa taas Mayhemin. Kuitenkin ihan ihan ok-tason setti näin Uprising-jumal-eventin jälkimaininkeihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 317
Joo Total Mayhemistä saa joitakin sellaisia kicksejä joita ei välttämättä muista moodeista saa. Winstonilla tunnen itseni normaalisti aina liian tehottomaksi, mutta tuossa se on ihan kurko. Ja tuo on myös hyvä mode harjoitella Anaa kun esim. mulla ne sleep dartit on normaalisti vähän hukassa niin jos vaikka saisi sitä vähän paremmin lihasmuistiin. Teoriassahan tuo Total Mayhem varmaan voisi pyöriä custom servereillä, mutta viimeksi kun kävin siellä kääntymässä niin oli pelkkää ADHD- jonneilua 500% tai jotain paskoja meemejä joten sinne ei kyllä tule enää mieleenkään mennä seulomaan että löytyisikö jotain pelattavaa.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
153
Joo Total Mayhemistä saa joitakin sellaisia kicksejä joita ei välttämättä muista moodeista saa. Winstonilla tunnen itseni normaalisti aina liian tehottomaksi, mutta tuossa se on ihan kurko.
Winston on hyvien supporttien avustamana varmaan pelin hauskin hahmo pelata. Mulle tulee aina hyvä mieli kun vastustaja pikkaa jonkun hanjo + mercy -compin ja pääsen vapaasti tekemään apinalla tuhoja niiden selustassa. :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
456
Total Mayhem on kyl sellasta syöpää että sietäis tulla jo jotain muuta tilalle. Ei tos pelimoodis ole mitään järkeä kun puolustus voi pitkittää loputtomiin matsia; zarya kuplat päällä loputtomiin, winstonin kupla aina pointilla, mercyllä ressit valmiina 24/7 ja sitä rataa. Osa sankareista on käyttökelvottomia ja jää todella pahasti alakynteen lyhkästen cooldownien takia, esimerkiksi widow ja mcree.
Toi vois olla parempi hyvinkin yksinkertasilla muutoksilla, kuten crittidamagen buffimisella ja control pointtie nopeammalla käpillä, mutta ei blizzardi tuollasta rupea säätää vaikka asetukset löytyykin jo custom gamen valinnoista.
Toki jos tykkää hinkata 10 minuutin overtimeä niin mikäs ettei..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
Total Mayhem on kyl sellasta syöpää että sietäis tulla jo jotain muuta tilalle.
Niin samaa mieltä :p Niissä 500% ADHD- jonneiluissakin tuntuu olemman enemmän järkeä. Total Mayhem voisi ihan hyvin olla suosiolla vaan joku areenamappi ilman mitään objectivea, jossa voi sitten räiskiä randomisti ympäriinsä niin paljon kuin sielu sietää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
Tuo total mayhem oli kyllä muuten hyvä ja hauska, mutta matsit venyy tarpeettoman pitkiksi, kun payloadia tai pointtia pystyy contestaan esim. Mei:llä loputtomiin jos kaikki ei fokusaa siihen ja tapa sitä 3s ikkunan aikana (cryo-freeze cooldown). Pari peliä tuota jaksaa pelata kunnes siihen ärsyyntyy.

Compissa on alkanut tulee porukkaa mikä heittää pelin melkein samantien menemään ja sanoo, ettei sillä oo mitään väliä kun kausi loppuu kohta. En oikeen ymmärrä tuota ajattelutapaa, et kyllähän sitä rankkia ainakin itse haluaa parantaa, oli se kausi missä vaiheessa tahansa. Ja se kauden lopullinen rankki on kuitenkin tavallaan se lähtörankki seuraavaankin kauteen, niin on sillä jotain väliä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
402
Total Mayhem on kyl sellasta syöpää että sietäis tulla jo jotain muuta tilalle. Ei tos pelimoodis ole mitään järkeä kun puolustus voi pitkittää loputtomiin matsia; zarya kuplat päällä loputtomiin, winstonin kupla aina pointilla, mercyllä ressit valmiina 24/7 ja sitä rataa. Osa sankareista on käyttökelvottomia ja jää todella pahasti alakynteen lyhkästen cooldownien takia, esimerkiksi widow ja mcree.
Toi vois olla parempi hyvinkin yksinkertasilla muutoksilla, kuten crittidamagen buffimisella ja control pointtie nopeammalla käpillä, mutta ei blizzardi tuollasta rupea säätää vaikka asetukset löytyykin jo custom gamen valinnoista.
Toki jos tykkää hinkata 10 minuutin overtimeä niin mikäs ettei..
Niin samaa mieltä :p Niissä 500% ADHD- jonneiluissakin tuntuu olemman enemmän järkeä. Total Mayhem voisi ihan hyvin olla suosiolla vaan joku areenamappi ilman mitään objectivea, jossa voi sitten räiskiä randomisti ympäriinsä niin paljon kuin sielu sietää.
Kannattaa keskittää tulitus juuri noihin ongelmallisiin hahmoisiin koko tiimin voimin tai parin ultin combolla niin johan alkaa väkeä tippumaan. Ressaus nyt ainakaan ei kovin suuri ongelma ole kun muillakin on ulti valmiina yhtä nopeasti eli ei tuo nyt niin kamalasti vaniljapelistä eroa :) Pharah saa ehkä eniten välillistä buffia comppien kautta, mutta harvoinpa sitä pelissä näkyy niin ei ole haitannut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
13 laatikkoa tullut tähän mennessä avattua ja paras saalis on pari tanssiemotea, kaikki muu on vaan voice linea, spraytä ja player iconeita. On kyllä vaikea saada mitään kiinnostavaa ilman rahan käyttöä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 317
Mulla tähän mennessä:
14 pelattua boksia: Tracer dance + pelkkää paskaa
24 ostettua boksia: D.va cruiser, Jazz lucio, 8 * dance emoteja ja aika hyviä + pachimari gold icon (+ pari vanhaa paskaa legendaryä)
np: ABBA - money, money, money

Muistaakseni Overwatch on tuottanut Blizzardille miljardin dollareissa jo aikoja sitten, uhkapeli on kyllä hyvä bisnes. En ole varma pitääkö tuosta summasta miinustaa juoksevat kulut, mutta digitaalisen kaman myynnissä kulurakenne on varmaan aika jees.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
653
No, niin kauan kun kyseessä on pelkkä novelty kama niin sen kun rahastaavat jos se meinaa että saadaan jatkossakin lisää contenttia. :)
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Ostin noita Halloween bokseja silloin +100e että sain kaikki skinit ja suurimman osan oheis härpäkkeistä.

Eipä noita kaikkia ole ilman rahaa mahdollista saada vaikka kuinka paljon pelaisi.
 
Ainahan ku eventti tulee uudestaan saa myös uuen mahollisuuden hommata niitä skinejä. Toisaalta melko varmasti tulee lisää noita samalla...
 
Uke

Team Nokia
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 004
Ainahan ku eventti tulee uudestaan saa myös uuen mahollisuuden hommata niitä skinejä. Toisaalta melko varmasti tulee lisää noita samalla...
Epäilen että valikoima vaihtuu joidenkin eventtien kohdalla kokonaan, kuten nämä Anniversary skinit eivät varmasti palaa enää koskaan.

Eihän ensimmäisessä Anniversaryssä olisi muuten järkeä jos samat skinit palaa vuoden päästä. Samoin saa nähdä miten ne Summer skinit tulevat jos tulevat ollenkaan, kun tuntui että olivat olympialaisten takia kesän teemana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
Jeff Kaplan sanoi jossain, että eventtejä aletaan kierrättämään ja varmaan kesäolympialaisistakin saavat jonkun kesäurheiluteeman väännettyä. Uskon että ne vanhat lootit tulee uudelleen hankittavaksi ja sen lisäksi muille hahmoille uutta eventtiin sopivaa sisältöä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 498
Ensimmäinen Overwatch season pelattu kun aloittelin pelaamisen juuri ennen seasonia. Placementit oli ~1500, alimmillaan ~1150 ja season high 1919. Pelitunteja compissa 82h. Heroja tuli pelailtua aika tasaisesti, alla tunnit.

Soldier 19h (50 voittoa, 40 tappiota, 4 tasuria, voittoprosentti 53%)
Ana 11h (28 voittoa, 31 tappiota, 1 tasuri, voittoprosentti 47%)
Lucio 9h (23 voittoa, 17 tappiota, 3 tasuria, voittoprosentti 52%)
Mercy 8h (12 voittoa, 25 tappiota, 2 tasuria, voittoprosentti 30%)
Reinhart 7h (20 voittoa, 19 tappiota, 1 tasuri, voittoprosentti 50%)
Reaper 5h (17 voittoa, 6 tappiota, 0 tasuria, voittoprosentti 73%)
Zenyatta 5h (14 voittoa, 12 tappiota, 0 tasuria, voittoprosentti 54%)

Kyllähän tuolta listalla pistää silmään Mercyn surkea 30% ja Reaperin kohtalaisen hyvä, 73% voittoprosentti. Ensi seasonilla keskityn ainoastaan Soldieriin, Reaperiin ja Pharahiin ja lopetan tankkien ja healereiden pelaamisen kokonaan. Samalla tavalla ajattelin vetää placementit. Ehkä seuraavalla seasonilla sinne goldiin :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 331
@Recycle Varmaan ihan järkevää keskittyäkkin depseihin ja parantaa niillä rankkia. Yleisestikin ne jotka mainaa yhtä hahmoa, pärjää paremmin kuin ne jotka pelaa tasaisesti montaa eri luokan heroa. Mercyllä niinku kaikilla muillakin heroilla on oma tapansa pelata. Kaikista paras tapa parantua hiilerinäkin on koittaa vähentää omaa kuolemista, eli osata myös perääntyä ajoissa ja ennakoida vihun ulteja. Ja varsinkin tietää millon vaihtaa toiseen hiiluun, koska mercyllä voi olla hankala selvitä jos vihut hyppii koko ajan takalinjassa.

Itellä on painunut anan voittoprosentti alle 40% enkä aio sillä jatkossa pelata, koska en selvästi pärjää sillä timanttitasolla. Reiskalla on eniten pelejä takana (58W-48L) ja paras voittoprosenttikin (59%), mutta sen pelaaminen on alkanut käymään passiiviseksi eli tylsäksi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
244 943
Viestejä
4 272 018
Jäsenet
71 585
Uusin jäsen
villejok

Hinta.fi

Ylös Bottom