• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Nordstream 1 ja 2 -kaasuputkien vuodot ja räjähdykset syyskuu 2022 (Venäjä sabotoi?)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Ja yllättäen jenkeistä tulee Euroopan suurin kaasuntoimittaja vuonna 2023
 
Ja sulla oli jenkeistä todisteita?
Ja yllättäen jenkeistä tulee Euroopan suurin kaasuntoimittaja vuonna 2023
Niistä olisi tullut ilman tuotankin, se ei ihan heti ois aloittanut toimintaa. Jenkeillä oli aika paljon poliittista vipua tuohon. Venäjällä tuppaa räjähtelee muutkin putket. Varmaan jenkit niissäkin takana?
 
Voihan se toki vaikka brititkin olla, mutta jenkit todennäköisin. Todisteita tullaan tuskin koskan saamaan.
Ei todisteita, mutta yhdysvaltalainen pitkänlinjan toimittaja Seymour Hersh tehnyt tutkivaa journalismia ja väittää USA:n laivaston erikoisjoukkojen, CIA:n ja Norjan salaisen palvelun hoitaneen homman BALTOPS 22 Nato -harjoituksen yhteydessä. Elokuvamatskua.

Tunnettu liskomiessalaliittoteoreetikko. Heittää kunnon laatunovellimatskua ja ilman lähteitä täyttä fantasiaa. Vissiin ihan kreditoitunut henkilö, mutta mennyt muutama ruuvi löysälle ja lähtenyt täysillä salaliittojen kaninkoloon.
 
Jos minä haluaisin tehdä jonkin infraterrori-iskun rahantekomielessä ja haluaisin, ettei kukaan ota todesta edes epäilyä siitä, että tein sen, yllyttäisin tai hankkisin jonkun Venäjältä haiskahtavan replikaattori-flatearth-hörhön syyttämään hommasta edustamaani tahoa. :kahvi:
 
Niin tai olisi vain hiljaa ja syyttäisi muita tekemistään asioista, mikähän maa muuten noin aika yleisesti tekee?

jotenkin vain hankala nähdä, että jenkeillä oli tuohon tarvetta. Putki oli jo kiinni. Ja kaikkien putkien virtaus vähenee koko ajan. Ne vain riskeeraisi omat tavoitteet tuolla, jos jäisivät kiinni.
 
Niin tai olisi vain hiljaa ja syyttäisi muita tekemistään asioista, mikähän maa muuten noin aika yleisesti tekee?
No jos olisin Venäjä - joka sen todennäköisesti teki, ja jonka motiivi tuskin oli rahanteko - toimisin juuri noin. Jos olisin joku muu, toimisin ehkä eri tavalla.
jotenkin vain hankala nähdä, että jenkeillä oli tuohon tarvetta. Putki oli jo kiinni. Ja kaikkien putkien virtaus vähenee koko ajan. Ne vain riskeeraisi omat tavoitteet tuolla, jos jäisivät kiinni.
En minäkään pidä kovinkaan luultavana että tekivät. Eiköhän asia kuitenkin ollut ihan vakavissaan pöydällä, kun siitä sanottiin aika suorat sanat jo ennen sotaa, mutta toimeen ei ryhdytty koska asia saatiin ratkaistua muulla tavoin. Siltähän se näytti ettei putkiston kautta kuitenkaan kaasua ostella eikä myyskennellä nähtävillä olevassa tulevaisuudessa. Neukut sitten kostoksi tai vittuilumielessä posauttivat itse.

Toisaalta mitäs sitten jos "jäisivät kiinni"? Sehän on silti salaliittoteoria jota ei kukaan usko.

Lisättäköön vielä, että minua ei yksinkertaisen suomalaisen maalaismiehen ominaisuudessa haittaisi ja olisi tavallaan aika hieno paskaisen naurun aihe jos olisivatkin posauttaneet - vaikka sillä olisi niin paljon ikäviä puolia että ei sitten kuitenkaan kivaa.
 
Tuohon aikaan kun putki pamahti Saksassa oli kova pöhinä sen avaamiseksi, siellä oli jopa mielenosoituksia avaamisen puolesta. En ole vieläkään kuullut yhtään järkevää selitystä miksi Venäjä tuhoaisi hyvän kiristyskeinonsa. Occamin partaveitsi kertoo, että suurin hyötyjä on Yhdysvallat, kiristyskeino saatiin poistettua ja omat kaasut myyntiin, eli pelkkää voittoa jokaisella mittarilla.
Ei tätä millään partaveitsellä perustella muuten kuin venäläiseksi normal katastrofiksi. Voisihan se motiivin puolesta olla vaikka mikä maa tai organisaatio, jota vitutti saksalaisten munattomuus - ei kai amerikkalaisten tarvitse yhtä putkea pamauttaa vain siksi, että roistovaltion kaasunvienti Eurooppaan vähenisi. Se nyt oli joka tapauksessa aika oletettava tapahtumain kulku sodan pitkittymisen varmistuessa, vaikka saksalaiset olisivatkin innostuneet ruinaamaan lisää kaasua(mihin, säiliöt alkoivat olla täynnä tai vähintään kuormat matkalla).

Toistaiseksi julkaisematonta todistusaineistoa kuitenkin lienee olemassa, ja se varmaankin aikanaan vahvistaa tapahtumien kulun.
 
Tuohon aikaan kun putki pamahti Saksassa oli kova pöhinä sen avaamiseksi, siellä oli jopa mielenosoituksia avaamisen puolesta. En ole vieläkään kuullut yhtään järkevää selitystä miksi Venäjä tuhoaisi hyvän kiristyskeinonsa. Occamin partaveitsi kertoo, että suurin hyötyjä on Yhdysvallat, kiristyskeino saatiin poistettua ja omat kaasut myyntiin, eli pelkkää voittoa jokaisella mittarilla.
Ei se ole kiristyskeino, jos se ei ole käytössä. Saattoi olla jotain pieniä mielenosoituksia, mutta silti Saksa vähentää kaikista muistakin lähteistä tulevia Venäläisiä kaasuja. Eli noilla ei ole ollut mitään merkitystä.

jenkeillä on tuossa juuri eniten hävittävää, jos jäisivät kiinni. Saattaa horjuttaa koko läntistä rintamaa.
 
Ei sen tarvi jenkit olla, mutta ei ryssillä ole mitään syytä pamauttaa sitä.
Vai onko kuitenkin syy? Jos me ei vaan hahmoteta sitä. Tai jos se syy onkin ihan paska.
Asiasta kertookin paljon kun syyllistä ei ole haluttu vieläkään sanoa
No se selittyisi jo ruotsalaisten loputtoman kohteliaalla diskuteeraamisella, tai sitten ihan sillä, ettei moni halua erityisesti sanoa etenkään just nyt suoraan, että Venäjä teki sotatoimen Itämerellä. Se ei ole pelkästään tähän konfliktiin liittyvän eskalaatiopelon piirre, vaan aiemminkin esimerkiksi ilmatilan loukkauksiin on suhtauduttu aika näennäisen välinpitämättömästi, ja mahdollisesti esimerkiksi sukellusvenefarsseissa onkin taustalla se, että vihollinen todella perseili suht huomaamatta ja asia haluttiin ainakin virallisella tasolla vaieta.
asiantuntijoiden selitykset ovat olleet "halusivat näyttää voimiaan"
Median lausuntoautomaattien selitykset useinkin sisältävät hyvin ilmeisiä ja arkijärkisiä mahdollisia teorioita. Voimannäyttö, kosto, vittuilu, harhautus. Nämä ovat myös historiallisesti olleet todellisia motiiveja moneen ikävään tekoon. Ei Venäjä ole jotenkin poikkeuksena tällaisen pelin ulkopuolella - mahdollisesti aivan päinvastoin.
mikä on täysin naurettavaa, jokainen kehitysmaakin saisi laskettua pommin veteen. Tai no ei tarvisi edes kehitysmaata vaan amatöörien sukellusseuran
No niin saa. Mutta toisaalta tässä lienee käynyt niin että operaatio onnistui teknisesti hyvin eikä ainakaan kovin ilmeisellä tavalla tekijä jäänyt kiinni.
Venäjän kanssa menee moni sekaisin kun jopa media puskee ulos heidän propagandaa, Venäjä on silti rationaalinen toimija, pitää jättää se paskapuhe kuuntelematta ja katsoa toimia, siellä on vain Putella ollut vähän väärä kuva maan kyvyistä. Vihollista ei tule aliarvioida, venäläiset ei ole hulluja, jotka tekee järjettömiä asioita, vaan heidän toimet ovat hyvin pitkälle mietittyjä.
Toki Venäjä on jollain psykopaattisella tavalla rationaalinen toimija, mutta eivät teot voi olla kaikki kovin rationaalisia. Ihan jo mainitsemastasi syystä eli koska suurena johtajana toimii ilmeisen rappeutunut viestintärajoitteinen pappa, jota neuvoo rahaa tai valtaa himoitseva ja/tai henkensä puolesta pelkäävä valikoivasti viestivä esikunta ja hovi.

E: Voisi myös vertauksena sanoa, että kyllähän Hitlerin Saksa oli myös rationaalinen toimija. Ei se silti estänyt absurdin järjettömiä päätöksiä.
 
Venäjän kanssa menee moni sekaisin kun jopa media puskee ulos heidän propagandaa, Venäjä on silti rationaalinen toimija, pitää jättää se paskapuhe kuuntelematta ja katsoa toimia, siellä on vain Putella ollut vähän väärä kuva maan kyvyistä. Vihollista ei tule aliarvioida, venäläiset ei ole hulluja, jotka tekee järjettömiä asioita, vaan heidän toimet ovat hyvin pitkälle mietittyjä.

Eipä näytä siltä, miten edes voit puolustella Venäjän toimia? Nyt jotain perustelja aivopierrullesi.
 
Te rakkaat keskustelustelijat riitelette asioista hyvin mitättömien tiedonmurusten varassa. Koko asian kompleksisuutta ei ole yksikään media ole julkaissut, eikä kykynne riitä yhdistelemään faktuaalisia tietoja useistakaan lähteistä yhtä hyvin kuin molempien osapuolien tiedustelupalvelut, jotka nekin epäonnistuvat tuottamaan puolueettoman näkökannan, sillä oletusarvona on, että vastapuoli on väärässä.
 
Mä ymmärtäisin hyvin monenkin läntisen toimijan motiivin kaasuputken räjäyttämiseksi, mutta sitten tulee vastaan taas tuo perus salaliittoteorioiden helmasynti, eli usko johonkin lähes täydelliseen, pahantahtoiseen organisaatioon.

Tuo Hershin juttu vaikutti ihan typerältä. Kirjoituspöydän äärestä jossain jenkeissä voi tietenkin saada Baltops 22:sta sellaisen kuvan että siellä jenkit huseeraa keskenään pitkin Itämerta miten tykkää, mutta tuolloin siellä ajeli 16 eri maan sota-aluksia, kaikilla parhaat tutkat, optiikat ja sonarit mitä rahalla saa, ja sitten siellä pitäisi joko onnistua vetään joku sissisukellus ilman että kukaan huomaa, tai sitten ottaa salaliittoon messiin kaikki ketkä siellä liikkuu. Ja vielä kun noi tornihommat menee niin että siellä laivoilla oikeasti mortit kirjaa ylös koko ajan kaiken mitä tapahtuu, siellä olis ihan vitusti lokia kaikennäköisen sota-ammeen arkistoissa, joista voisi jälkikäteen paljastua että vedessä vilkkui vääränvärisiä räpylöitä juuri sopivassa paikassa sopivaan aikaan.

Ja sitten räjäytys jollain hiton äänisignaalilla, ja toivoa ettei se jää talteen mihinkään reunavaltioiden kuuntelulaitteisiin.

Ja ylipäänsä riskienhallinta - tehdään kuitenkin käytännössä sotatoimi liittolaista vastaan. Mitä jos sukelluksella menee joku perseelleen? Mitä jos se helvetin vehje ei räjähdäkään? Mitä jos se räjähtää ennen aikojaan? Mitä jos joku saa sen räjäytyssignaalin nauhalle ja yhdistää sen samaan aikaan tehtyihin tutkahavaintoihin? Mitä jos joku operaatiossa mukana ollut alkaa syväkurkuksi? Joskus 50-60 vuotta sitten CIA oli vielä aika villi virasto joka tussaroi kaikennäköistä hasardia, mutta kehitys kehittyy.
 
Uskon, että tuo lähde on todellinen mutta mitkä tuon lähteen motiivit syöttää kyseistä tietoa 85-vuotiaalle, paljon mahdollisesti helpohkosti manipuloitavalle toimittajalle on täysi arvoitus. On mahdollista että henkilö omaa sympatioita Venäjää kohtaan tai on myös mahdollista että kyseessä on joku kovemman linjan kannattaja joka haluaa kiihdyttää konfliktia provosoimalla Venäjää vastatoimiin.
 
Tietenkin yhdysvallat posautti putken, kun heillä on siihen motiivi eristää Venäjä muusta euroopasta joutumatta itse siitä kärsimään. Päinvastoin,pääsevät myymään omaa energiaa siitä hyvästä.

"If Russia invades, that means tanks or troops crossing the ... border of Ukraine again, then there will be ... no longer a Nord Stream 2. We, we will bring an end to it," Biden said. Asked how, given the project is in German control, Biden said: "I promise you, we'll be able to do it."
 
Eiköhän se joku läntinen toimija ollut, nimittäin kaasuputkien tuhoaminen oli parasta mitä Euroopalle on tapahtunut. Tällä saatiin katkaistua Venäjän yksi kiristyskeino, aloitettua irtaantuminen Venäjän energiasta ja pakotettua Saksa voimakkaasti mukaan Ukrainan tukemiseen ja Venäjä yhteyksien katkaisemiseen. Euroopassa ja Suomessa on niin paljon kotiryssiä, että katkaisuhoito oli hyvä sysäys joka avasi silmät ja laittoi toimimaan. Vaikka Putte laittaisi puolet pallosta tuhkaksi, olisi täälläkin kotiryssät ajelemassa rajan taakse tankkaamaan halpaa bensaa.
 
Viimeksi muokattu:
Edulliseen energiaan perustuvan Euroopan talousveturin eli Saksan teollisuuden mahdollinen näivettyminen on parasta mitä Euroopalle on tapahtunut. Jos on kotiryssät ongelma niin sanattomaksi vetää nämä Amerikkalaisille polvistujatkin.
 
Venäjän omaa ja suunnitelmallista peliä tässä on pelattu alusta asti.
Tuollainen seniilin toimittajan ulostulohan oli riemuvoitto taas kerran Venäjälle. Syötettiin ukko täyteen Venäjän sepittämää lännenvastaista propagandaa ja sen jälkeen läntiset mediat uutisoivat kiljuen USAn räjäyttäneen putket. Täydellinen informaatio-operaatio jälleen ja samalla saatiin länsimaiden ääriaineksille ja salaliittohihhuleille lisää vettä myllyyn. Näkyy hyvin uponneen tämänkin kertjun perusteella.
 
Tietenkin yhdysvallat posautti putken, kun heillä on siihen motiivi eristää Venäjä muusta euroopasta joutumatta itse siitä kärsimään. Päinvastoin,pääsevät myymään omaa energiaa siitä hyvästä.

"If Russia invades, that means tanks or troops crossing the ... border of Ukraine again, then there will be ... no longer a Nord Stream 2. We, we will bring an end to it," Biden said. Asked how, given the project is in German control, Biden said: "I promise you, we'll be able to do it."
Biden saavutti tavoitteensa jo keväällä. Ne saavutti sen poliittisesti. Ja pääsivät välittömästi myymään energiaansa. Samoin muutkin.
 
Venäjän omaa ja suunnitelmallista peliä tässä on pelattu alusta asti.
Tuollainen seniilin toimittajan ulostulohan oli riemuvoitto taas kerran Venäjälle. Syötettiin ukko täyteen Venäjän sepittämää lännenvastaista propagandaa ja sen jälkeen läntiset mediat uutisoivat kiljuen USAn räjäyttäneen putket. Täydellinen informaatio-operaatio jälleen ja samalla saatiin länsimaiden ääriaineksille ja salaliittohihhuleille lisää vettä myllyyn. Näkyy hyvin uponneen tämänkin kertjun perusteella.
Tuossa Hershin tarinassa on muutamia hauskoja asioita. Sen mukaan Stoltenberg oli jo Vietnamin sodan aikaan jenkkien tiedustelupalveluilla töissä ja norjalaiset kävi laukaisee pommit P-8 poseidonista tiputetulla poijulla.

muuten hyvä, mut Norjan P-8:sit tulee käyttöön vasta tänä vuonna. Joo ne on tuohon aikaan jo ollut norjassa, mutta miksi tehdä se ei operatiivisessa käytössä olevasta koneesta. Saattaa vähän herättää huomiota. Samoin helpompaa olisi käydä painaa lähettimen nappulaa vain ajamalla vene siitä ohi kalastajana.

edit: niin joo, stoltenberg syntyi -59.
 
Missä kohtaa Stoltenberg:n osalta noin mainitaan?

"Norway was one of the original signatories of the NATO Treaty in 1949, in the early days of the Cold War. Today, the supreme commander of NATO is Jens Stoltenberg, a committed anti-communist, who served as Norway’s prime minister for eight years before moving to his high NATO post, with American backing, in 2014."

Norja sai Boeing P-8 Poseidon -koneet käyttöön jo viime vuonna. Meinaatko että niiden käytöstä huudeltaisiin kovin?
 
Olisit nyt kopioinut sen seuraavan lauseen myös

He was a hardliner on all things Putin and Russia who had cooperated with the American intelligence community since the Vietnam War.
 
Olisit nyt kopioinut sen seuraavan lauseen myös

He was a hardliner on all things Putin and Russia who had cooperated with the American intelligence community since the Vietnam War.
Eli myös Putin on ollut touhussa mukana Vietnamin sodasta lähtien?
 
Eli myös Putin on ollut touhussa mukana Vietnamin sodasta lähtien?
Ongelmia englannin kanssa? Ei siinä niin sanota.
Meneekö puolustelu hankalaksi, kun pitää jättää osia pois ja puhtaasti vääristellä?

Norja sai Boeing P-8 Poseidon -koneet käyttöön jo viime vuonna. Meinaatko että niiden käytöstä huudeltaisiin kovin?
Niin, sanoin että ne oli jo Norjassa. Tulevat operatiiviseen käyttöön tänä vuonna. Jos käytät tuollaisella tehtävällä, ei operatiivisessa käytössä olevaa konetta, saattaa herättää enemmän kysymyksiä, kuin käyttää sitä operatiivisessa käytössä olevaa. Tai sitten vaan ajaa kalastusvene siitä yli ja painaa nappulaa. Vielä paremmin pysyy piilossa. Ja vähentää mukanaolevien määrää kivasti, kun sen voi tehdä sama tiimi, joka kävi asentaa.

Kovin kuulostaa Hearshin juttu Bondin kässäriltä.

edit: niin joo, ihan lehdissä kirjoiteltu, koska niitä on sinne tullut ja koska astuvat oikeasti käyttöön.
 
HS myös uutisoi

Valkoinen talo: Toimittajan väitteet USA:n osallisuudesta kaasuputkien räjäytykseen ”täyttä fiktiota” - Ulkomaat | HS.fi

Tuossa on suomenkielinen selostus tapahtumien kulusta:

"Hersh sanoo perustavansa tietonsa nimettömään lähteeseen, jolla on ollut ensikäden tietoa operaation suunnittelusta. Lähteen mukaan Biden käski turvallisuuspoliittisen neuvonantajansa Jake Sullivanin kokoamaan virastojen välisen ryhmän suunnittelemaan kaasuputkien tuhoaminen.

LOPULLISESSA suunnitelmassa auttoi Norja, Hersh väittää. Hänen mukaansa Yhdysvallat ja Norja pelkäsivät, että Ruotsi ja Tanska havaitsisivat tavanomaisesta poikkeavan toiminnan Itämerellä.

Mutta Norja keksi täydellisen peitetarinan.

Floridan Panama Cityssä harjoitelleet Yhdysvaltain laivaston syväsukeltajat asettivat räjähteet paikoilleen kesäkuussa kesken kansainvälistä Baltops 22 -harjoitusta. Kyseessä oli jokavuotinen harjoitus, jonka tavoitteena on kehittää Yhdysvaltojen, Naton ja kumppanimaiden yhteistoimintakykyä yhdistetyissä ilma- ja merioperaatioissa sekä amfibio-operaatioissa.

Yhdysvaltain 6. laivaston komentajan johtamaan harjoitukseen osallistui 14 Nato-maata sekä Suomi ja Ruotsi.

Hershin mukaan alkuperäinen suunnitelma oli räjäyttää putket 48 tuntia harjoitusten jälkeen. Biden kuitenkin pelkäsi, että liian pian harjoitusten jälkeen tapahtuva räjähdys herättäisi epäilyksiä Yhdysvaltoja kohtaan.

Niinpä päädyttiin räjähteisiin, jotka Norja pystyi laukaisemaan syyskuun 26. päivä näennäisen rutiinilennon aikana."
 
Viimeksi muokattu:
Kovin kuulostaa Hearshin juttu Bondin kässäriltä.
Olihan se euroopan vakoiluskandaali, mitä USA suoritti euroopassa joillekin muka suuri yllätys, ihan puskista tullut salaliittoteoria, kuin jostain bond kässäristä.
Omasta mielestäni ei mikään yllätys, vaan normaalia toimia mitä suurvallan toiminta arsenaaliin kuuluu kuulua vasallivaltioiden alueella.
Mielestäni samaa päätelmää voi käyttää tässä tapauksessa, USA lakkaa olemasta maailman johtava suurvalta siinä vaiheessa kun siltä loppuu kyky ja uskallus tehdä NordStream-räjäytyksen kaltaisia operaatioita.
 
kannattaa varmaan käydä lukemassa se Hearshin kirjoitus. Huomanneet varmaan ne keksityt asiat sieltä helposti. Joissakin sitten joutuu vähän yhdistelee tietoa. Mutta kuten joku sanoi, jotta tuo voisi pitää paikkansa, niin vuodon pitäisi tulla erittäin korkealta. Ja jenkkien operaatiot on paljon typerämpien käsissä, kuin luulin.

tietoliikenteen seuraaminen on hieman eri tason tapahtuma, kun alkaa räjäyttelemään infraa lähellä liittolaisten alueita.
 
Venäjältä se kuitenkin onnistuu huomaamatta mennä naton aluevesille räjäyttelemään, vaikka koko armeija on suoraan kylmänsodan ajalta.

Luuletko oikeasti, että venäjä olisi tässä onnistunut?

Miksi tutkimustuloksia ei julkaista, niin ei tarvitsisi arpoa? Miksi yksi putki jäi ehjäksi? Jos siellä oli räjähtämättömät räjähteet, niin varmaan maailmasta löytyy joku, joka keksii niiden alkuperän?

Jos siellä ei ollut räjähteitä, niin kerrotko miksi venäjä jätti yhden putken ehjäksi?

Tämä on kyllä hyvä lakmustesti maailmanmenosta, politiikasta ja erityisesti mediasta jos pysähtyy hetkeksi miettimään.
 
Kuten Hersh sanoi niin yhdysvaltojen suhtautuminen ja kaasuputken ongelmallisuus näille on ihan tosiasia ja tiedossa. Ihan selkeä motiivi jenkeillä oli ja nyt kun katsellaan Saksan venkoilua Ukrainan suhteen niin sinänsä ei lainkaan turha huoli.

Tässä ei ole mitään järkeä että ryssät olisi itse räjäyttäneet oman infransa ja antaneet jenkeille ilmaisen lottovoiton.

"Hersh esitteli blogikirjoituksessaan laajasti Yhdysvaltain kielteistä suhtautumista Nord Stream -putkiin. Hänen mukaansa Yhdysvaltain johto pelkäsi, etteivät sellaiset Euroopan maat kuin Saksa ole riittävän halukkaita lähettämään taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle, mikäli he ovat riippuvaisia halvasta venäläiskaasusta.

Yhdysvaltain nihkeä suhtautuminen Nord Stream -hankkeeseen on laajasti tiedossa. Esimerkiksi Politico-lehti kirjoitti vuonna 2021, että Nord Stream 2 -putkesta on tulossa ”Bidenin ongelma numero yksi”."
 
Viimeksi muokattu:
Miksi räjäyttäisit oman kaasuputkesi, joka on ollut sinun parhaimpia poliittisia aseita, ja joka on juuri aiheuttanut vihollisellesi ongelmia esim. niiden mielenosoitusten kanssa?

Mikä se räjäytyksen hyöty on? En itse pysty keksimään yhtään hyöytyä Venäjälle, länsimaille sen sijaan tulee mieleen pitkä lista.
Jos et keksi järkevää syytä niin yleensä fiksuin arvaus on raha. Maakaasun hinta oli lähtenyt takaisin laskuun sen jälkeen, kun se ensin raketoi Venäjän aloitettua kaasutoimitusten rajoittamisen Saksaan. Tämä hinnan laskuhan ei tietysti ollut mukava juttu veli venäläisen kannalta, joten eiköhän tässä haettu vain uutta kierrosta sille, että saataisiin kaasun markkinahinta nousuun. Hetkiseksi siinä onnistuttiinkin: Kaasun hinta lähti nopeaan nousuun Euroopassa
 
Venäjältä se kuitenkin onnistuu huomaamatta mennä naton aluevesille räjäyttelemään, vaikka koko armeija on suoraan kylmänsodan ajalta.

Luuletko oikeasti, että venäjä olisi tässä onnistunut?

Miksi tutkimustuloksia ei julkaista, niin ei tarvitsisi arpoa? Miksi yksi putki jäi ehjäksi? Jos siellä oli räjähtämättömät räjähteet, niin varmaan maailmasta löytyy joku, joka keksii niiden alkuperän?

Jos siellä ei ollut räjähteitä, niin kerrotko miksi venäjä jätti yhden putken ehjäksi?

Tämä on kyllä hyvä lakmustesti maailmanmenosta, politiikasta ja erityisesti mediasta jos pysähtyy hetkeksi miettimään.
En minä tiedä kuka tuon on tehnyt. Monilla yksityisilläkin on tuohon kyky. Ei tuo mikään Amerikan temppu ole. Ja onhan tuolla alueella pyörinyt venäjän laivoja enemmänkin.

en tiedä, miksi tuloksia ei ole julkistettu. Se ei kuitenkaan ole mikään vahvistus, että jenkkejä tässä suojeltaisiin.

mutta jos nyt otetaan tuo essee katseluun, niin siellä on paljon puhtaita oletuksia, valheita ja virheellisiä päättelyitä. Niitä on jo tässäkin ketjussa käyty monesti läpi.

Jos taas oletetaan, että venäjä on tuon takana, niin en tiedä miksi jättivät yhden putken ehjäksi. Ryssivät, niillä on ollut tapana tehdä sitä tässä viime aikoina aika paljonkin. Ja miksi edes räjäyttää oma putki? No tuossa yläpuolella ihan hyvä motiivi. Samoin osan keskustelu olisi erittäin hyvä osoitus tavoitteista. Saada samalla hajotettua rintamaa.

kuten sanoin, en tiedä, tekikö venäjä sitä tai jenkit. En vain näe jenkeillä mitään syytä siihen. Poliittisesti olivat jo saavuttaneet sen sulkemisen. Joku varmasti sanoo, että halusivat varmistaa, ettei vaan käynnistetä enää, koska mielenosoitukset jne. niin miksi muut jätettiin toimimaan? Niissäkin venäjän vienti laskee koko ajan ja joku Ukrainan putki olisi todella helppo tuhota.
 
Jos et keksi järkevää syytä niin yleensä fiksuin arvaus on raha. Maakaasun hinta oli lähtenyt takaisin laskuun sen jälkeen, kun se ensin raketoi Venäjän aloitettua kaasutoimitusten rajoittamisen Saksaan. Tämä hinnan laskuhan ei tietysti ollut mukava juttu veli venäläisen kannalta, joten eiköhän tässä haettu vain uutta kierrosta sille, että saataisiin kaasun markkinahinta nousuun. Hetkiseksi siinä onnistuttiinkin: Kaasun hinta lähti nopeaan nousuun Euroopassa
NS1 vei kai kuitenkin 1/4 kaikesta Venäjän viemästä maakaasusta, että aika paljon saisi nousta hinta, että kannattaisi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Nord_Stream_1#1997%E2%80%93present sanoi:
Although the nominal capacity of the pipeline is 55 billion cubic metres per annum (1.9 trillion cubic feet per annum), it transported 59.2 billion cubic metres (2.09 trillion cubic feet) in 2021.

https://en.wikipedia.org/wiki/Natural_gas_in_Russia sanoi:
and the world's largest natural gas exporter, shipping an estimated 196 bcm a year.
 
NS1 vei kai kuitenkin 1/4 kaikesta Venäjän viemästä maakaasusta, että aika paljon saisi nousta hinta, että kannattaisi.
Eihän sen tarvitse nousta kuin 25%. Ja kahden vuoden takaiseen verrattuna hinta on nytkin noin kolminkertainen. Eiköhän se tuossa kohtaa ollut jo kaikille ja etenkin Putinille päivänselvää, ettei paluuta entisten markkinoiden laajuuteen tule enää olemaan, joten 25% kokonaiskapasiteetin pudottaminen on pienempi ongelma kuin kaasun liiallinen halpeneminen. Siksi on parempi hermostuttaa markkinat paskomalla oma myyntiputki kuin olla tekemättä mitään.
 
Venäjältä se kuitenkin onnistuu huomaamatta mennä naton aluevesille räjäyttelemään, vaikka koko armeija on suoraan kylmänsodan ajalta.

Luuletko oikeasti, että venäjä olisi tässä onnistunut?

Miksi tutkimustuloksia ei julkaista, niin ei tarvitsisi arpoa? Miksi yksi putki jäi ehjäksi? Jos siellä oli räjähtämättömät räjähteet, niin varmaan maailmasta löytyy joku, joka keksii niiden alkuperän?

Jos siellä ei ollut räjähteitä, niin kerrotko miksi venäjä jätti yhden putken ehjäksi?

Tämä on kyllä hyvä lakmustesti maailmanmenosta, politiikasta ja erityisesti mediasta jos pysähtyy hetkeksi miettimään.
Eikös kaikista maailman maista juuri Venäjä pystyisi halutessaan kaikista helpoiten räjäyttämään ne putket sisältäpäin "kamera/puhdistus" laitteella? (Syyt "Mainilan laukausten tyyppistä" ja syy rymistellä Ukrainaan entistä kovemmin ja perustella omille kansalaisille että Länsimaat on heitä vastaan jysäyttivät noi kaasuputketkin perkeleet...)
 
Vähän myöhässä olisi ollut tuo teorian toteutus. "Mainilat" pitää tehdä ennen hyökkäystä. Minusta NS2 sabotaasi saattoi olla USA:n näpäytys. Koska näimme jo vuosi sitten, että amerikkalaisilla oli reaaliaikainen tieto Venäjän sotasuunnitelmista. He tiesivät kaiken jopa paremmin kuin Putinin lähipiiri, Kremlin tiedottajat, oligarkit, ynnä muut. Tekivät kaikkensa saadakseen Putinin muuttamaan mielensä. Jenkit varoittivat Saksaa ja muuta Eurooppaa vuosien ajan kaasuriippuvuuden seurauksista. Saksa ei uskonut, suomalaiset politiikot eivät uskoneet ja allekirjoittanut ei uskonut.

Nyt Ukraina ei selviä ilman USA:n apua. Eurooppa ei tule pärjäämään sotahullun Venäjän kanssa ilman USA:n apua. Kun Venäjä tulevaisuudessa joutuu myöntämään tappionsa ja painamaan taas kansanmurhansa Pause-nappulaa, mikään ei ole yhtä varmaa kuin että halpa venäläinen energia alkaa jälleen kiinnostamaan Euroopassa. Jos ei 10 vuoden päästä, niin sitten 20-30 vuoden aikavälillä. Kaasulinjan katkaisu jarruttaa tätä historia toistaa itseään -kuviota, vaikka yksi putki kai jäikin ehjäksi. Tässä mielessä katkaisu oli Euroopan ja USA:n yhteinen etu.
 
Kun hieman aikaa menee ja väki pääsee tutkimaan Hershin väitteitä, niin alkaa hyvin löytymään väitteistä jäätäviä aukkoja.

Yksi hauska väite sillä oli:

The pipelines ran more than a mile apart along a seafloor that was only 260 feet deep. That would be well within the range of the divers, who, operating from a Norwegian Alta class mine hunter

No Räjähdykset itsessäänhän oli NS1 putkessa n. 6km päässä toisistaan, ja NS2 putken räjähdys sattui näistä n. 80km päässä.

Myös tuo laivan malli on hauska. Alta-luokan alukset eivät ottaneet osaa BALTOPS harjoitukseen. Vaan toinen oli Heinäkuussa odottamassa ilman moottoria hinausta purkutelakalle ja toinen toiminnassa oleva seilaili lähinnä Bergenin ja Mandalin väliä Atlantin rannalla. No onhan niillä hieman samanlainen laiva malli olemassa, mutta Hersh sanoo kuitenkin myöhemmin ja painottaa:
It was called the Alta, the ship was there. I mean that is just such a stupid lie

Jospa hän onkin tehnyt virheen ja hänen lähde onkin luullut sitä toiseksi laivaksi. No näitäkin Oksøy-luokan laivoja on 2. Toinen itseasiassa oli BALTOPSissa mukana, Hinnøy, mutta se on käynyt lähimmilläänkin kilometrien päässä noista paikoista. Eikä ole pysähtynyt ollenkaan.

Sitten päästään niihin P8 koneisiin. No niitähän on Norjalaisilla 3kpl:tta. Mutta ne tulevat vasta operatiiviseen käyttöön tänä vuonna. Niiden toiminta-alue on enemmänkin pohjoisessa, kuin tuolla etelässä ja jos halutaan pitää toiminta "normaalina", kuten Hersh väittää, niin silloin p8 kone tuskin osallistuu partiointi lentoihin. Niillä on kyllä ollut harjoituslentoja räjähdysviikolla, mutta ne on ollut pohjoisessa. Lähinnä laskeutumisharjoituksia. Ja edelleen, miksi tiputtaa poiju koneesta, kun voit vain painaa lähettimen nappulaa veneessä.

Vaikka täälläkin moni tuota Hershin kirjoitusta piti jonaina savuavana aseena, niin kyllä se nyt vaan on lähempänä Clancyn tarinoita, kuin mitään mahtavaa paljastusta.

Täällä pidempi kirjoitus näistä aiheista, tein vähän referointia, jos ei porukka jaksa lukea.
Blowing Holes in Seymour Hersh's Pipe Dream (substack.com)
 
Juuri nyt ei ole aikaa eikä intoa alkaa katselemaan puolen tunnin youtube -pätkiä tai perehtymään pitempään artikkeliin, mutta täytyy tutustua myöhemmin kun löytyy sopivasti aikaa. Sillävälin, kun nyt olet ilmeisesti noihin perehtynyt, niin kerrottiinko/arvailtiinko noissa yhtään mikä taho kyseisen operaation on hoitanut?
 
Tuossa kirjoituksessa on se koko juttu. Videossa on vain tuo kommentti, jossa Hersh sanoo laivan tyypin olevan se, mikä ei edes ollut harjoituksen aikana lähelläkään aluetta.

laitoin vain tärkeimmät pointit tuosta kirjoituksesta. Sen tarkoitus ei edes ole spekuloida, kuka sen teki, vaan osoittaa Hershin kirjoituksen virheet. Virheet, jotka itsessään tekee siitä puhtaan fantasiatarinan. Ongelma tarkkojen detailien laittamisessa on, että ne pitää olla totta, jotta tarina voi edes olla mahdollinen. Luulisi tutkivanjournalistin saavan nuo edes oikein, mutta taitaa aika olla tehnyt tehtävänsä.
 
Näyttää tuo Hershin juttu narahtavan just niihin juttuihin mitä tuossa aiempana tässä ketjussa naureskelin. Toi koko räjäytyskuvio minkä joku on sille sepustanut on ihan idioottimainen. Noi harjoitukset on ihan helvetin monimutkaisia kuvioita missä jokaisen laivan sijainti joka hetkellä tarvii olla useamman muun aluksen tiedossa jo ihan turvallisuussyistä, ja kun kuitenkin kyseessä on monen eri laivaston yhteisoperaatio niin minkään kovin monimutkaisen salaisen kuvion pyörittäminen siellä harjoituksen sisällä olisi ihan hiton hankalaa.

Versus se että tipautat pari CCR sukeltajaa aikapommin kanssa joltain siviilitroolarilta. Tai jos olet itänaapuri, pistät possun putkeen.

Mutta eihän se olis kunnon salaliittoteoria jos se olis yksinkertainen ja helppo, niiden pitää aina olla ihan helvetin monimutkaisia kuvioita joissa tulokset ja effortti eivät ole missään järkevässä suhteessa keskenään.
 
Tuossa kirjoituksessa on se koko juttu. Videossa on vain tuo kommentti, jossa Hersh sanoo laivan tyypin olevan se, mikä ei edes ollut harjoituksen aikana lähelläkään aluetta.
Sen enempää lusikkaa tähän soppaan laittamatta, ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että mikä sulla on lähde noiden paattien sijainneille?
 
Sen enempää lusikkaa tähän soppaan laittamatta, ihan vaan mielenkiinnosta kysyn, että mikä sulla on lähde noiden paattien sijainneille?
Tässä kirjoituksessa ne käydään läpi.

Blowing Holes in Seymour Hersh's Pipe Dream (substack.com)

Ainoat käytössä olevat Alta luokan laivat on Otra ja Rauma.

1677585213832.png

1677585227758.png
 
Kirjoittajalla ja Seymoyrilla on vielä jatkoväittelyä 10 pv sitten (artikkelin lopussa).
Seymoyr väittää että tämän open source intelligencen voi Tiedustelu kääntää pois salatakseen, kirjoittaja väittää että ei voi.
 
Kääntää minkä? Siis AISin, joka tuottaa tuon paikkatiedon voi kyllä. OSINTiä on aika hankala sammuttaa, sillä se on ihmisten tekemää. Alkaa vaikuttaa että Hersh on jo hieman parhaat päivänsä nähnyt.

Siellä kuitenkin on niitä satelliittikuvia myös.
 
AIS:n voi helpostikin kytkeä pois päältä, mutta laivat on suht isoja vekottimia, aika iso riski että se AIS:n sijainnista poikkeava sijainti paljastuu jostain muusta lähteestä. Voi olla avointa satelliittidataa, tai sitten ihan vaan jonkun turren lomakuvan takana näkyvä tyhjä kaija missä sen paatin pitäis AIS:in mukaan seisoa. Myös muut paatit tuolla merellä varmaan aika helposti kiinnittää huomiota johonkin alukseen joka vetää AIS pimeänä.
 
AIS:n voi helpostikin kytkeä pois päältä, mutta laivat on suht isoja vekottimia, aika iso riski että se AIS:n sijainnista poikkeava sijainti paljastuu jostain muusta lähteestä.
Tai sitten syötetään AIS järjestelmään ihan eri tiedot. Esim. jonkin rahtialuksen.

Käsitin kyllä, että väärien tietojen ja väärien alusten käyttö olisi osa tuota @ravallo mainitsemaa hämäystä joka tapauksessa.

Mutta kun siitä jäisi silti kiinni hyvin hyvin herkästi. Moni harrastajakin aluksia bongatessaan katsoo seurantakarttoja, ja etenkään muilta merenkulkijoilta ei jää huomaamatta kun ikkunasta näkyy sotalaiva ja tunnisteena on öljytankkeri.

Näin alkeellinen vedätys ei voisi tässä laajuudessa mennä läpi, sillä ei oikein saavutettaisiin mitään ja olisi typerää ottaa se lähes 100% kiinnijäämisen riski.

Lisäksi, itse teossa kiinni jäämisen ohessa, pitää välttää jälkeenpäin kiinni jääminen tai osata selittää helvetin hyvin. Nämä sijaintilähetteet kun tallentuvat vaikka mihin niitä vastaanottaviin palveluihin ja suoraan harrastajille. Kenen tahansa huomaama epäjatkuvuusmoka päätyy muidenkin silmiin ja sille on todistusaineistoa kauhoittain.

Tldr: Kun siinä tunnistettavassa turrelomakuvassa näkyy paatti väärässä paikassa, ei mikään aiempi spooffailu enää pelasta.
 
Viimeksi muokattu:
Näin alkeellinen vedätys ei voisi tässä laajuudessa mennä läpi, sillä ei oikein saavutettaisiin mitään ja olisi typerää ottaa se lähes 100% kiinnijäämisen riski.
Teitkö horisonttilaskelmat, että mistään satamasta ei näe alusta ko. paikalla? Tuota AIS spooffia ei tarvi aloittaa, kun vasta on tarve,
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 737
Viestejä
4 429 379
Jäsenet
73 414
Uusin jäsen
Käpykukkaro

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom