Netin kauppapaikat(Tori, huuto, ebay, ...)

Puolet tarjoaminen on vittuilua, ei tarjoamista. Eikä sattumalta tunneta termillä "lowball". Ei järkevässä tarjoamisessa/tinkimisessä ole mitää väärää.
Kuten sanottu, riippuu ihan tuotteesta. Esim. lastenvaatteet ja tarvikleet, suuret kuljetusta tarvitsevat tuotteet tai rikkinäiset korjattavaksi myytävät, tai vanha tietotekniikka on oman kokemuksen mukaan sellaisia missä se hinta on hyvin epätarkasti määritetävissä oleva käsite ja tinkivarat joskus isojakin.

Mutta turha tästä on vängätä, itse olen kokenut ihan käytännössä, että lähdössä ei hyväksyttäviinkin tarjouksiin on usein ihan kannattava vastata, enkä nyt koe sitä isoksi vaivaksi jos nyt viesti on muuten asiallinen. Enkä jaksa asiallisesta viestistä mieltäni pahoittaa vaikka tarjous olisikin ”low ball”.

Edit: Tosin kokonaisuutena täytyy sanoa, että Huuto.net aikoja on ikävä, siellähän tuokin on helposti valittavissa saako tarjota, ja huomattavasti vähemmän ohareita puolin ja tosin kun oli selkeää kenelle myydään. Nykyään tuo on vaan niin hiljainen ettei oikein kannata.
 
Viimeksi muokattu:
Itse ainakin ostajana suosin tuota toridiiliä, kun ei ole kunnollista arvostelusysteemiä (tuon toridiilin lisäksi) niin vähentyy tavaroiden kunnon ylihypettäjät eikä tarvitse kysellä yleensä lisäkuvia.

Sen verran häpeilemättä porukka myy 'kuin uusi' kuntoluokituksella max. välttävää tavaraa esim. kirjojen kohdalla.

Yksikin tapaus oli taktisesti rajannut kirjan alaosan pois kuvasta ja kuntoluokitus oli 'kuin uusi'. Kirja oli itsellä haussa ja hinta oli ihan ok niin ostin. No selvisipä, että ei ollut kyseessä vain kehno kuvanottotyyli vaan ihan selkeästi peitelty, että kirjan alaosa oli kuin olisi ollut auton perässä kiinni raapien pitkin maantietä. Oli niin kulut alaosa, että ihan kuin olisi hiekkapaperilla kulutettu kyseinen alue.

No tuo ei ollut toridiilillä ja sen verran pienestä summasta kyse, että miellän sen oppirahaksi. Liikaa luottanut ihmisten rehellisyyteen näissä kauppapaikoissa.

Toridiilin kautta olisi ollut helppo palautustapaus kyseessä.

Toki olisi voinut kysellä lisäkuvia jne. mutta yleensä näissä halvoissa tuotteissa se vaan vaikuttaa liialta vaivalta + toimen osapuoli ärsyyntyy lisätoimista.

Eli ostajan näkökulmasta tuo toridiili on ollut ihan hyvä.
 
Miksi ei voi vastata että en myy alle pyynnin tms? Itse nyt tykkään aina yrittää tingata vähän tori kaupoissa vaikka olisin valmis maksamaan myös täyden hinnan. Mennyt sitten myyjiltä kauppoja ohi koska eivät ole viittineet vastata mitään tarjoukseen. Yleensä tinkimiseni ovat tosi kohtuullisia. Parhaillaa näkynyt että ilmo roikkunu pitkään vielä linjoilla.

Pahimpia tinkaajia ei paljon kiinnosta vaikka mitä sanoisi... :D Näitä on sattunut useampi vastaan. Malliesimerkki yhdestä sankarista:

Tinkaaja: Onko vielä myynnissä??
Myyjä: on

Tinkaaja: Mikä on viimeinen hinta ??
Myyjä: ilmoituksen mukainen 600€

Tinkaaja: Ok kiitos kuitenkin
Myyjä: ok

Tinkaaja: 500e on mun budjetti..
Myyjä:

Tinkaaja:??
Myyjä: Hinta edelleen ilmoituksen mukainen

Tinkaaja:530e??
Myyjä: En tinkaa senttiäkään

Tinkaaja:550

=> tinkaaja estolistalle. Lähtökohtana tuote oli jo hinnoiteltu yleistä hintatasoa halvemmaksi ja sitten halutaan vielä vielä huntti pois. Ja ei se 500€ näköjään ollutkaan budjetti. En olisi myynyt tuolle vaikka olisi tarjonnut 700€ viimeisenä vetona.

Tuote meni vähemmän yllättäen kaupaksi pyyntihinnalla muualle. Tinkaustaktiikka jossa kerrotaan "budjetin raja" tuntuu olevan yleinen. Mutta eihän se vastapuolen budjetti minua kiinnosta.
 
Näitä riittää, varsinkin kun legoja yrittää myydä mitä itselläkin on paljon myynnissä. Ilmaseksi ku antais nii menis kaupaksi tai hinnan pitää vähintään olla sellainen, että ostaja hyötyy siitä jatkossa. Monilla lego-seteillä on kuitenkin se ongelma, että hinta ei ole laskusuunnassa vaikka miten itkis, se on tulevaisuudessa entistä kalliimpi.
 
Sovin Marketplacessa pari viikkoa sitten kaupat JBL kajarista 60€. Ulkomaalaistaustainen ostaja halusi tulla heti perjantai iltana klo 22 sitä mun luota ostamaan. Tuli pihaan autonrotiskollaan ja antoi käteisenä 52€ (ei ollut enempää) ja alkoi jänkäämään että se riittää ihan hyvin. En suostunut koska oltiin sovittu jo hinta ja tuote oli juuri sellainen kuin ilmoituksessa kerrottu hyvien kuvien kera. Kaveri alkoi kaivelemaan auton penkkien välistä kolikoita että saisi rahat kasaan. Sai 56€. Taas alkoi jänkkäys miten se riittää. Kaverilla ei ollut mobilepayta niin totesin että jos sitä rahaa ei ole niin kajari jää mulle ja ehdin jo menemään takaisin rappuun. Tuli sit koputtamaan rapun ikkunaa perään ja lopulta maksoi ton puuttuvan 4€ tilisiirrolla.

Toivoin päässeeni kaverista jo eroon.. mutta vajaan viikon päästä kaveri laittaa viestiä että akunkesto ei oo odotusten mukainen että on kovin järkyttynyt ja pettynyt ja haluaa purkaa kaupat. (Taustatietona tähän, että kerroin kajarin olevan kuolinpesästä ja testattu sen verran että menee päälle ja soi. Ei kysynyt myöskään akusta mitään. Sai muutenkin ilmeisesti jotain 2-4 tunnin väliltä mikä on Charge 5 ihan normi akunkesto jos lukee vähän vaikka Reddittiä. Pelasi ilmeisesti odotuksensa JBLn mainostamalle 20h akulle). No vastasin parilla viestillä asiallisesti ja laitoin estoon.
 
Laitetaan vastapallona edelliseen viestiin että omat kokemukset melkein aina ollut hyviä "Ulkomaantaustaisten" kanssa ja suurin osa ongelmista ollut kantasuomalaisten kanssa.

Esimerkkejä:
-Tullut paikan päälle hinta sovittuna ja aloittanut tinkamaan
-Ostanut tuotteen ja omatekoisesti rikkonut sen vikkoja myöhemmin jonka jälkeen lähettänyt mielisairaita viestejä koska en suostunut maksamaan takaisin summaa siitä että oman käytön takia sen rikkoi (ei vedenkestävä laite ja mennyt uimaan sen kanssa)
-Ollut tunteja myöhässä eikä ilmoittanut mitään ja myös jättänyt tulematta ilmoittamatta mitään.
-Vaikeuksia maksaa koska ei ollut aikaisemmin käyttänyt sovellusta vaikka maksu sillä oli sovittu (30-40min kesti että sai toimimaan)

Jonkun verran on kauppoja alla ja mielestäni asiatontnta tuoda ensimmäisenä esiin ulkonäkö jos kaupat eivät mene täysin nappiin.
 
Harmillinen tilanne. Sinun ei tietenkään kuulu lähteä maksamaan alkuperäisestä tuotteesta tuplahintaa lähettämällä väärä tuote takaisin (postitus saman verran kuin tuotteen hinta) ja toivoa sen jälkeen, että myyjä lähettäisi oikean tuotteen tilalle.

Onneksi tuossa on kyse vain muutaman euron tuotteesta, koska riitatilanteen selvittelyajan perusteella on selvää, että kaikkia osapuolia miellyttävään lopputulemaan ei tulla pääsemään. Ja kun kyse on muutaman euron tuotteesta, niin ei välttämättä kannata käyttää paljoa energiaa aiheeseen.

Kun myyjä ei kerran suostu korjaamaan virhettään 100 % ja virheen korjaaminen maksaisi 200 % tuotteen hinnan (sinulta 100 % ja saman häneltä) niin voisit ehdottaa kompromissiratkaisuna, että myyjä palauttaa 50 % tuotteen hinnasta, kun on lähettänyt väärän tuotteen ja jatkatte eri teille. Jos ei hyväksy kompromissiehdotusta, ilmoita asiasta torille (en tiedä vaikuttaako mihinkään) ja unohda koko homma.

Ei ole oikein yhteistyöhaluinen tämä myyjä tyyppi, eikä suostu kompromisseihin... kuulemma normaalikäytäntö ja kun eri mieltä olin, olenkin kusipää. Tuli sieltä jotain kenties uhkailuksikin tulkittavia lausuntoja.

Kaupat tapahtui FB:n aiheeseen liittyvässä ryhmässä. Enpä tuohon nyt hirveästi aikaa tuhlaa, mutta selvisi tuossa jo, että muillakin vastaavia kokemuksia. Katotaan, saisko edes ryhmästä pihalle, ettei enää muiden tarvi taistella tuon kanssa tulevaisuudessa. Ainakaan kyseisessä ryhmässä.
 
Myyjät, jotka eivät vaivaudu vastaamaan Toridiili-tarjouksiin vaan roikottavat tarjousta sen 48h jonka jälkeen menee hylkyyn automaattisesti. Nytkin oli yksi itselle keräilymuki myynnissä 10e. Tein ensin Toridiili-tarjouksen 8e johon tuli 2e Toridiili-palvelumaksua 2e jolloin se maksaa itselle tuon 10e. Ei vastausta, meni 2 päivää. Kysyin sitten, että saako lähetettyä niin, että säilyy ehjänä johon vastasi, että kyllä. Tässä kohtaa hävisi mukilta hinnoittelu eli on myynnissä nyt ilman hintaa, mutta Toridiilillä. Tarjosin uudestaan Toridiiliä, mutta tällä kertaa aiemmin pyydetyn hinnan eli 10e. Ei kuulu mitään edelleenkään, ja menee hylkyyn kohta puoliin. Taidan antaa olla kun ei kiinnosta myydä, johan tuota on kohta viikko jaakattu. :D
Toridiili-tarjouksesta myyjä saa ilmoituksen vain, jos on asentanut sovelluksen puhelimeensa ja sallinut push-ilmoitukset. Jos käyttää toria pelkän selaimen kautta niin mitään ilmoitusta tarjouksesta ei tule, eikä myyjä tällöin tiedä käydä vastaamassa :rolleyes: Kannattaa ehkä laittaa tori-viesti tarjouksen perään?

Laitoin tästä epäkohdasta Torin asiakaspalveluun hiljattain viestiä: Eli että Toridiili-tarjouksesta täytyisi myyjän saada erillinen sähköposti-ilmoitus, aivan kuten Tori-viesteistäkin. Melko nihkeästi Aspa tuntui tähän ehdotukseen kuitenkin suhtautuvan (~saa nähdä toteuttavatko koskaan).
 
Ne varmaan siellä aspassa kelailee että "diginatiivit ei näppiksellä snäppäile" vai mites se legendaarinen lausahdus menikään :D Eli kuvittelevat että kaikki käyttää noita vain mobiililla.
 
Laitoin eilen päivällä tavaran myyntiin hintaan 80e. Hetken päästä tuli viesti "saat tosta 40e". Jos haluaisin sen 40e, niin kai olisin sen laittanut heti hinnaksi. :rolleyes:
 
Tästä rohkealle televisio edullisesti, muutamia varoituksen merkkejä tosin löytyy. Miten voi päätellä että koko ei olekaan sopiva jos paketti vielä avaamaton tai ehkä silmään pistävin, jos tv on ostettu 4pv sitten, miksi ei yksinkertaisesti vain palauttaisi Giganttiin ? Miksi edes myydä tappiolla (yli 50% alennuksella) ?

Lg Oled C3 48” | Tori
 
Noiden muiden outouksien lisäksi jo pelkästään tämä riittää kertomaan, että eipähän sieltä mitään televisiota ole tulossa:

1723587253222.png
 
Itse ainakin vaatisin ostotilanteessa pakettia avattavaks, siellähän voi olla vaikka vanerilevy....
 
Noiden muiden outouksien lisäksi jo pelkästään tämä riittää kertomaan, että eipähän sieltä mitään televisiota ole tulossa:

1723587253222.png

Viimeinen mahis saada edes jostain lainaa, vai onnistuuko se enää noinkaan positiivisen luottorekisterin takia?
 
Taas kävi vanhan ilmoituksen uusinnan jälkeen sama. Tällä kertaa jostain random ibrahim*** at gmail osoitteesta tuli "Lauri Järviseltä" viesti suoraan sähköpostiin jossa kysyttiin onko tuote edelleen myynnissä, Torin puolella luonnollisesti ei merkkiäkään yhteydenotosta. Kumma juttu, jokin tuossa uusinnassakin lipsauttaa sähköpostin ulkopuoliselle.
 
Laitoin eilen päivällä tavaran myyntiin hintaan 80e. Hetken päästä tuli viesti "saat tosta 40e". Jos haluaisin sen 40e, niin kai olisin sen laittanut heti hinnaksi. :rolleyes:

Nää hinnat on tietty aina kinkkinen juttu. Olin tossa ostamassa itse verenpainemittaria. Uutena tarjouksesta 99€, torissa reilun vuoden käytettynä pyynti 80€. Tarjosin 50€ toridiilillä, mutta myyjä vastas että ''ei ole puolikuntoinen'' 70€. Ostin sit lopulta uutena sen, kun sai uutiskirjeen tilaamalla vielä 10€ hinnasta pois eli 89€. En tiedä mitä oot myymässä mutta esim käytetystä lääkinnällisestä laitteesta en itse kyllä maksaisi kuin korkeintaan puolet uuden hinnasta. Mutta ymmärrän pointin, noita puoleen hintaan/naurettavia tarjouksia tulee aina kun jotain yrität myydä.
 
Viimeksi muokattu:
Taas kävi vanhan ilmoituksen uusinnan jälkeen sama. Tällä kertaa jostain random ibrahim*** at gmail osoitteesta tuli "Lauri Järviseltä" viesti suoraan sähköpostiin jossa kysyttiin onko tuote edelleen myynnissä, Torin puolella luonnollisesti ei merkkiäkään yhteydenotosta. Kumma juttu, jokin tuossa uusinnassakin lipsauttaa sähköpostin ulkopuoliselle.

Onko vanhakin tunnus?
Näistä pitäisi hieman kerätä dataa, milloin tunnukset luotu jne, että tuleeko noita sähköposteja myös täysin uusille tunnuksille.

Menee ihan muistin mukaan tästä ketjusta, mutta meilejä tullut ainakin ”piilotetuille” tunnuksille ja vanhoille, lienee tullut myös siis täysin uusille?

Kun tuolla on jokunen vuoto ollut vuosien varrella, niin saisi vähän haarukoitua, että vieläkö sitä tapahtuu, ettei ole vain vanhan vuodon seurausta.
 
Tämän vuoden maaliskuussa luotu tunnus. Sähköpostikin on sellainen mikä on käytössä vain torissa. On siis yksi useammista aliaksista päälaatikon alla ja otin sen torin käyttöön kun oli käyttämättömänä. Ja nämä postit on nyt tullut siis kahdesti ja nimenomaan tunnin sisällä ilmoituksen uusimisesta. Omalle kohdalle ei ole tullut muistaakseni ainuttakaan uuden ilmoituksen kohdalla(tämä ei tosin satavarma, yhdessä vaiheessa niitä ilmoituksia oli paljon ja Tori postia tuli paljon, eli on voinut roskaposteista huomaamatta jos on tullut sinne silloin). Olen myös tarkistellut nuo breachtutkat tuolla postilla eikä sitä julkisessa levityksessä ainakaan ole, eli aika tarkkaan rajautuu omalla kohdalla tuonne Toriin tuo kun tuohon osoitteeseen ei muuta roskapostiakaan ole tullut.
 
Osoitetiedot ja sähköposti ja puhelinnumero piti laitella että saa paketin tännepäit tulemaan matkahuollolla. Pitääpä nykyään kikkailla kuvien kanssa että saa ne näkymään, koska kirjotettuna tori piilottaa sähköpostin ja numeron..
 
Eli siis Tori haluaa käytännössä estää kauppojen syntymisen niiltä jotka ei käytä ToriDiiliä, koska postitustietojen antamiseen ei ole järjellistä muuta tapaa.

Pitääköhän sitä harkita jonnekin huuto.netiin takaisin siirtymistä...
 
Pari kauppaa tuli vastikään tehtyä ohi toridiilin. Ihan normaalisti tuli ostajan sähköposti sekä puhelinnumero kyllä viestillä läpi
 
Torin palautesysteemi on kyllä huono. Ostin kk sitten erään tuotteen ja kaupat sujuivat mielestäni hyvin ja kivuttomasti kaikin puolin, nyt kuitenkin palautepisteeni on jostakin syystä 5, eli ei hirveän hyvä, pelkästään tämän yhden kaupan takia (koska tämä on ainoa palaute), jossa jostakin syystä myyjä on heikon palautteen antanut. Ilmeisesti tuo palautteen antaminen on joku epäselvä hymynaamasysteemi? Ehkä selvän numeron antaminen olisi selkeämpää vaikkapa 0-10 asteikolla, että palautetta antaessaan jo ymmärtää mitä numeroa on antamassa. Jos "neutraalista" palautteesta tulee kerran 5. En usko että myyjäkään on vitosta tarkoittanut, kun kaikki kerran sujui nappiin.

Ihan hyvä olisi olla myös kokonaan opt out vaihtoehto.

Muutenkin hyvin sumeaa tuo palautteen antaminen, kun palautteen näkee vasta kuukauden päästä tms jos ei itse ole antanut palautetta.
 
Oletko kysynyt palautteen antajalta huonon arvion syytä?
 
Mä huomasin Torissa kerran kokeillun roccat vulcan aimo näppiksen 20e:llä, kun omaan on kaatunut mehut (viinit).

Laitoin myyjälle viestiä että voisko postittaa jos laitan mobilepaylla 30e, tai voin hakee seuraavalla viikolla kyllä. Myyjälle sopi nouto, vaihdettiin numerot yms.. Missään vaiheessa ei tullut mitään toripaketti tarjousta, yks ilmotus viesteihin että "varo yhteystietojen kanssa".

No hain näppiksen, kaupat suju oikein hyvin ja aivan uudenveroinen tuote. Täytyy vielä kokeilla onko toi se kallein pro versio jopa, kun näyttäis olevan punaiset kytkimet.

Tiedän kyllä sen, että f2f kaupat ei palvele syrjäkylillä asuvia.. Mut ei tullut mitään toridiilipakotuksia.
 
Edellisiin liittyen on muutenkin vähän buginen tuo palautesysteemi. Yhdellä tyypillä oli ostoilmoitus eräästä tuotteesta ja laitoin tälle sitten yksityisviestiä, että minulla olisi sellainen myytävänä. Sovittiin kaupat fyysisesti ja kaikki ok. Nyt tori tarjoaa mahdollisuutta jättää tuosta palautetta niin, että minä olen ostaja ja vastaavasti oikea ostaja on myyjä. :D
 
On muuten jotain outoa tuossa palautesysteemissä muutenkin. Ihan kuin seuraisivat keskusteluja ja niiden perusteella toteavat, että ”kaupat” on tehty.

Eli sovittiin vain torin viesteillä, että haen erään ilmaiseksi annettavan tuotteen, joka oli viikkoja, ja taitaa vieläkin olla torissa näkyvillä, mutta otsikossa vain ”Varattu” sana. Tästä tuli mulle viikon parin päästä sähköposti, että anna palautetta kaupoista käyttäjän kanssa.

Jostain sielä on päätelty, että tavara on vaihtanut omistajaa. Tavaralla oli muitakin kyselijöitä, mutta olin ainut joka pystyi sopimaan noudon ajankohdan ja järjestämään omat kantajat…
 
Muutenkin hyvin sumeaa tuo palautteen antaminen, kun palautteen näkee vasta kuukauden päästä tms jos ei itse ole antanut palautetta.

Palautteen antajaa voi pyytää poistamaan palautteen jolloin asia korjaantuu jos ei ole tarkoittanut tuota.

Ja tämä lainauksen juttuhan on ihan hyvä systeemi ettei ihmiset laittele mitään kostonegoja tmv. kun eivät tiedä mitä vastapuoli on kirjoittanut. En ainakaan itse ihan heti keksi miksi tekisit tuota, ettet anna ihmisille palautetta.
 
On muuten jotain outoa tuossa palautesysteemissä muutenkin. Ihan kuin seuraisivat keskusteluja ja niiden perusteella toteavat, että ”kaupat” on tehty.

Eli sovittiin vain torin viesteillä, että haen erään ilmaiseksi annettavan tuotteen, joka oli viikkoja, ja taitaa vieläkin olla torissa näkyvillä, mutta otsikossa vain ”Varattu” sana. Tästä tuli mulle viikon parin päästä sähköposti, että anna palautetta kaupoista käyttäjän kanssa.

Jostain sielä on päätelty, että tavara on vaihtanut omistajaa. Tavaralla oli muitakin kyselijöitä, mutta olin ainut joka pystyi sopimaan noudon ajankohdan ja järjestämään omat kantajat…

Kun myyjä sulkee ilmoituksen merkkaamalla sen myydyksi, Tori kysyy myyjältä käyttäjää joiden kanssa myyjä oli kommunikoinut kohteesta, että kuka näistä oli ostaja. Myyjä tällöin merkkaa ostajan. Tämän jälkeen kummatkin voivat antaa palautetta.
Näin se torin ohjeissa lukee. Pitäisin todella raflaavana ideana että Tori päättelisi oma-aloitteisesti milloin jotkut mahdolliset kaupat on käyty, ja vielä kenen välillä. Torissahan on paljon ilmoituksia joihin kyllä voi tulla viestejä, ilman että se johtaisi kauppoihin.

Tuo " taitaa vieläkin olla torissa näkyvillä" on siis aika varmasti merkattu myydyksi, ja täten myös piilotettu muilta ilman suoraa kohdesivua.
 
Alve.ee onnistui taas hienosti. pe 16.8. tilaus sisään ja tänään 19.8. maanantaina tavara noidettavana automaatissa.
 
Tori.fi tasan kerran olen ostanut postitettuna ja kävi kunnon pulla, kun oikea tuote tuli perille, ajoissa ja kaiken lisäksi hyvin pakattuna.

Kaikki muut kaupat tehty noutona, joka toki rajoittaa mahdollisuuksia, kun tavaraa on järkevä noutaa enintään 50 kilometrin sisältä Helsingistä. Reissujen yhteydessä en uskalla enää noutaa yhtään mitään, kun pariin otteeseen sovittu noutopäivä on peruuntunut myyjästä johtuvasta syystä.
 
Tuli muistoihin, kun asuin Saksassa niin tuli tarve PS Move ohjaimelle.
Ei löytynyt mistään. Ebay oli täynnä liian kalliita. Saksan kaupat myi ei oota.
Suomen torista löytyi 20e kapulat. Pistin myyjälle suoraan viestin, että postitatko. Maksan postikulut Saksaan ja saat 20e + Pk:t tilille etukäteen.
Laskin, että jos kehtaa kusettaa niin ei montaa kymppiä häviä. Tavara tuli 5-7päivässä kotiovelle.
 
Alve.ee onnistui taas hienosti. pe 16.8. tilaus sisään ja tänään 19.8. maanantaina tavara noidettavana automaatissa.
Nopea toimitus oli, mutta eikös tuo ole joku ihan normaali virolainen kivijalkakauppa+verkkokauppa, joka myy uutta tavaraa ja palveluita, eli ei ihan tämän ketjun asioita?

Ferex OÜ:n päätoimialat ovat teollisuus- ja maataloustarvikkeiden vähittäis- ja tukkukauppa, palonsammutuslaitteiden huolto ja tarkastus. Alve-myymälä on toiminut vuodesta 1992.

Ferex OÜ:n tavoitteena on tyydyttää niin suurten teollisuus- ja maatalousasiakkaiden kuin yksityisten kuluttajien tarpeet tarjoamalla laadukkaita maatalous- ja teollisuustarvikkeita ja niihin liittyviä palveluita ammattitaitoisen ja omistautuneen tiimin avulla.
 
Nopea toimitus oli, mutta eikös tuo ole joku ihan normaali virolainen kivijalkakauppa+verkkokauppa, joka myy uutta tavaraa ja palveluita, eli ei ihan tämän ketjun asioita?

Meinasin tämän kuuluvan tuohon otsikon ... kohtaan, otsikossa tai topicin aloituksessa ei mitenkään tarkemmin "kauppapaikkaa" ole määritelty joten mielestäni kaikki netin kauppapaikat sopii aiheeseen, vaikka enin osa jutuista koskettaakin käytetyn kauppaa.
 
Otsikko on vähän huono, koska tässä ketjusssa lähinnä puhutaan yksityisten kuluttajien välisestä kaupanteosta netin välityksellä.
 
Tuli tehtyä ensimmäinen Toridiili myyjänä ja meni kyllä kivuttomasti, en olisi muuten tehnyt mutta kun itseltä löytyy toinenkin käyttötili jossa ei tilitapahtumia ole juuri koskaan niin kehtasin antaa sen tilitiedot tuolle Torin kumppanille. Voisin kuvitella käyttäväni Toridiiliä myös ostajana.

Tuli myös tehtyä ensimmäinen myynti postiennakolla, 150€ puhelimen myin ja ostajalla oli kauhea pelko että tulee huijatuksi niin otin sitten videon puhelimen pakkauksesta ja muutenkin tuntui olevan kiire puhelimen saannilla. Otin tietenkin postiennakon hinnan ja postikulut tuplana etukäteen jos jääkin hakematta, tänään on viimeinen noutopäivä paketille ja posti lähettänyt 3 tekstiviestiä tyypille ja itsekin laitoin Torissa viestin mutta ei ole edes lukenut, taisi olla ensimmäinen ja viimeinen postiennakko kun kaikenlaista vajukkia on Torikin täynnä. Toki voi olla että jotain on sattunut mutta eiköhän persaukisuus ja tyhmyys ole todennäköisempi vaihtoehto.
 
Näitä riittää, varsinkin kun legoja yrittää myydä mitä itselläkin on paljon myynnissä. Ilmaseksi ku antais nii menis kaupaksi tai hinnan pitää vähintään olla sellainen, että ostaja hyötyy siitä jatkossa. Monilla lego-seteillä on kuitenkin se ongelma, että hinta ei ole laskusuunnassa vaikka miten itkis, se on tulevaisuudessa entistä kalliimpi.

Koitappa myydä 80-luvun avaruuslegoja joissa on suht kaikki osat, mielellään ohjeet ja laatikot tarjolla. Tarjoukset olivat naurettavan isoja kolminumeroisia. Monelle ongelmajätettä mutta kaikenlaista ihmiset näköjään keräävät.

Toinen on se keltainen britti legolinna joka oli kasarilla kaikilla..

Tämä myös vinkkinä jos kirpparilla tai jossain tulee vastaan.
 
Edellisiin liittyen on muutenkin vähän buginen tuo palautesysteemi. Yhdellä tyypillä oli ostoilmoitus eräästä tuotteesta ja laitoin tälle sitten yksityisviestiä, että minulla olisi sellainen myytävänä. Sovittiin kaupat fyysisesti ja kaikki ok. Nyt tori tarjoaa mahdollisuutta jättää tuosta palautetta niin, että minä olen ostaja ja vastaavasti oikea ostaja on myyjä. :D

Mulle on parikin kertaa ilmaantunu mahdollisuus antaa palautetta vaikka en oo toridiilillä kauppaa tehny mutta oon noi ohittanu ekalla kerralla, rupesin nyt tonkimaan kun viikko sitten tein kaupat johon olisin voinu palautteen jättää niin en löydä enää mistään jälkeenpäin että voisin palautteen antaa kaupoista
 
Mulla tuli juuri sähköpostiin linkki antaa palautetta tuoreista kaupoista (ilman toridiiliä), olin ihan varma, että en ollut kyseistä tavaraa ostanut. Tutkin sitten vanhoja kauppojeni screenshotteja, koska kyllä se hieman tutulta tavaralta kuitenkin vaikutti ja olinpas ostanut, siitä vaan olikin jo erittäin kauan aikaa (alkukevättä), jostakin syystä vaan palautepyyntö tuli nyt.
 
Viimeksi muokattu:
Toi on ihan hyvä uudistus, että palautteen voi antaa, vaikkei ToriDiiliä olisikaan käyttänyt.
 
Kun myyjä sulkee ilmoituksen merkkaamalla sen myydyksi, Tori kysyy myyjältä käyttäjää joiden kanssa myyjä oli kommunikoinut kohteesta, että kuka näistä oli ostaja. Myyjä tällöin merkkaa ostajan. Tämän jälkeen kummatkin voivat antaa palautetta.
Näin se torin ohjeissa lukee. Pitäisin todella raflaavana ideana että Tori päättelisi oma-aloitteisesti milloin jotkut mahdolliset kaupat on käyty, ja vielä kenen välillä. Torissahan on paljon ilmoituksia joihin kyllä voi tulla viestejä, ilman että se johtaisi kauppoihin.

Tuo " taitaa vieläkin olla torissa näkyvillä" on siis aika varmasti merkattu myydyksi, ja täten myös piilotettu muilta ilman suoraa kohdesivua.
Lisäyksenä tähän, että myyjän on ensin annettava palautetta ennenkuin ostaja pystyy sitä antamaan. Tosin en ole aivan varma pystyykö myyjä edes merkkaamaan kuka oli ostaja ilman pakollista palautetta.
 
Torista ei ainakaan muuta sanottavaa kuin että heitän ennemmin roskiin kuin alan säätään siellä mitään ihmisten kanssa kun lukutaitokin tuntuu olevan puuttuva monella. Se vakio on et heti ilmoituksen eka rivi "VAIN NOUTO!!". 10 yhteydenottoa et lähetätkö ton 20e maljakon sulle postit tai pystytkö tänään tuomaan tuolla hinnalla tänne 50km päähän.
 
Mulle on parikin kertaa ilmaantunu mahdollisuus antaa palautetta vaikka en oo toridiilillä kauppaa tehny mutta oon noi ohittanu ekalla kerralla, rupesin nyt tonkimaan kun viikko sitten tein kaupat johon olisin voinu palautteen jättää niin en löydä enää mistään jälkeenpäin että voisin palautteen antaa kaupoista

Selaimella: Oma Tori > Nimimerkin alla oleva "X arvostelua", tai jos ei vielä ole arvosteluja niin ehkä siinä luki jotain muuta.
Mobiilisovelluksessa: Oma Tori > Arvostelut.

Tosin en ole aivan varma pystyykö myyjä edes merkkaamaan kuka oli ostaja ilman pakollista palautetta.

Viimeksi kun myin tavaraa niin se vielä onnistui. En muista ihan tarkkaan miten, klikkasinko vaan jotain linkkiä sieltä sivun yläreunasta. Saattoi siinä olla "Ei nyt" -vaihtoehtokin.

--

Torista kauppapaikkana noin yleensä, olen itse pääasiassa myynyt tavaraa tässä vuosien varrella sekä postitse että kasvokkain. Valtaosa kaupoista on sujunut ongelmitta. Joskus 2010 -luvun alkupuolella kävi pariin kertaan niin, että joku nuorehkon oloinen henkilö sopi hakevansa tuotteen, mutta ei koskaan tullut paikalle. Muuten mikään ihmisryhmä ei ole erottautunut puoleen tai toiseen. En ole tosin myynyt kovin paljon ns. kysyttyä tavaraa, kuten tietotekniikkaa/hifi -laitteita.

Muutaman kerran on käynyt niin, että lähetys on palautunut takaisin s.e. ostaja ei ole noutanut sitä. Kerran kyse oli pahasta kuumetaudista ja tavara lähetettiin uudestaan. Kerran taas en saanut henkilöön enää yhteyttä, mutta palautin MobilePaylla kauppasumman vähennettynä postikuluilla.

Kerran jouduin huikauksen kohteeksi kun olin ostamassa postitse käytettyä < 100e pöytätietokonetta. Tämä tosin taisi vielä olla Keltaisen Pörssin aikaa. Siinä oli kyllä jälkeen päin ajateltuna varoitusmerkkejä ilmassa, henkilö halusi lopettaa puhelun useaan otteeseen sanoen jotenkin "Okei, no mä laitan siihen mukaan jotain tavaraa", kun taas itse halusin sopia tarkalleen mitä oheislaitteita mukaan tulee. Maksoin summan etukäteen tilisiirtona, mutta postissa ei tullut yhtään mitään, sen sijaan kaiken maailman selityksiä terveysongelmista ja sairaalareissuista kyllä. Tuolloin en jostain syystä ottanut poliisiin yhteyttä, vaan vein jutun käräjille suulliseen käsittelyyn, muistaakseni riidaton laskusaatava. Lopputulemana yksipuolinen tuomio ja saatavat ulosottoon. Noh, kyseinen henkilö ilmeni varattomaksi, joten saatava + oikeudenkäyntikulut (79e) menivät ns. passiivirekisteriin josta asia otettiin esiin n. kerran vuodessa kun kyseiselle henkilölle tuli ilmeisesti veronpalautuksia. Lopulta saatava taisi vanheta kun en muistanut muistuttaa velallista siitä. Omien laskelmien mukaan jäin n. 50 euroa miinukselle kaikkien kulujen jälkeen. Velalliselta perittiin 7 vuoden aikana n. 2x hänen minulta saamansa summa. Ehkä tuossa oli vähän mukana kiinnostusta nähdä miten oikeusjärjestelmä ja velkojen perintä toimii. Hitaasti ja epävarmasti ainakin jos velallinen on varaton.

Toisesta kerrasta en tiedä oliko kyseessä huijaus vai mikä, mutta henkilö soitti ja halusi ostaa tavaraa postiennakolla. Tämäkin taisi olla vielä Keltaisen Pörssin aikana. Lähetin tavaran, mutta se tuli takaisin noutamattomana. Ottaessani yhteyttä henkilöön, hän vastasi puhelimeen eri nimellä ja väitti ettei tiedä koko ostoksesta mitään. Sanoin kiitos ja näkemiin. Noh, nykyään on tapana pyytää kauppahinta + postikulut etukäteen. Jomman kumman tuossa postitse tehtävässä kaupassa tulee kuitenkin luottaa toiseen osapuoleen. Onneksi Torissa on nykyisin tuo vahva tunnistautuminen joka parantaa turvallisuutta.

Yksi noudon peruutus on jäänyt mieleen. Naishenkilön piti tulla hakemaan jotain (puoli-)ilmaista tavaraa. Oli kesä ja kova helle. Jonkin aikaa ennen sovittua aikaa sain viestin.
En valitettavasti pääse tulemaan... matka on koirille liian pitkä näin kuumalla...
Selevä :lol:
 
Viimeksi muokattu:
Niin sitähän pitikin kysyä että voiko ToriDiiliä käyttää jos on ilmoitus, jossa on monta tuotetta myynnissä? Vai pakottaako se sulkemaan koko ilmoituksen kun hyväksyy ToriDiili -tarjouksen? Palautetta ai ainakaan voi antaa vastaavassa tapauksessa, koska ostajan valinta vaatii ilmoituksen sulkemisen.
 
Toridiili-tarjouksen hyväksymisvaiheessa on täppä "merkitse ilmoitus myydyksi", eli nähdäkseni voi tällöin käyttää Toridiiliä, vaikka samanlaisia tuotteita on enemmän kuin se yksi. En tosin ole tuota kokeillut jättää merkkaamatta myydyksi samalla, joten en tiedä sanoa voiko antaa palautetta jos ei merkkaakaan myydyksi, mutta hyväksyy ostotarjouksen(?).
 
Tehtiin tori.fissä noutokaupat ihan sillä perinteisellä viestijutulla, "anna numero niin sovitaan tarkemmin".

Noh kaupat sujui hyvin ja annoin positiivisen palautteen kun sitä kysyttiin seuraavan kerran kirjautuessa.

Vasta jälkikäteen tuli mieleen, että mistähän tori tiesi että olin "the ostaja" kun käytännössä itse kaupankäynti
tapahtui kaiken ulkopuolella? Ilmoitusta poistaessa tulee kai kysely "Tein kaupat torin ulkopuolella" mutta ei siinä
kysellä mitään tarkempia tietoja. Yhdisteleekö siellä joku manuaalisesti asioita verottajan vaatimuksesta, vai enkö
vain tajua mistään mitään?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 286
Viestejä
4 551 032
Jäsenet
74 952
Uusin jäsen
Filppu32

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom