Netflix

Beetlejuice

Joskus aikasemmin olen kerran katsonut tuon elokuvan ja nyt sitten uudestaan. Aika paljon olin unohtanut elokuvasta.

Ensimmäisenä iskee silmille kököt efektit. Vanhemmatkin elokuvat näyttävät paremmalta. Toki en tiedä sitten oliko tietoinen valinta.

Kauhua ei ollut oikeastaan ollenkaan. Komediaa oli taas aika paljonkin. Mikä ei ollut monesti kovin hyvin vanhentunut. Vaimokin pyöritteli päätään katsoessaan elokuvaa sivusilmällä.

Aika huono maku jäi elokuvasta. Vaikkakin oli paikoitellen ihan viihdyttävä.

1.5/5
 
Hinnat nousee taas hieman, minusta hinta sisältöön nähden on jo ihan maksimissaan, Squid Game 2:n ajaksi saatan ottaa taas kuukaudeksi:

Suoratoistopalvelu Netflix on nostanut hintojaan Suomessa. Netflixin hinnat ovat nousseet 1,50 tai 2,00 eurolla kuukaudessa tilausmuodosta riippuen.

Netflixin edullisimman Perus-tilauksen hinta on jatkossa 9,49 euroa kuukaudessa aiemman 7,99 euron sijaan. Tupla-tilauksen hinta on puolestaan noussut 11,99 eurosta 13,99 euroon ja Perhe-tilauksen 15,99 eurosta 17,99 euroon.

Hinnat ovat nousseet aiempaan nähden noin 13-19 prosentilla.
 
Siis eivätkö nuo nousseet jo jonkin aikaa sitten, vai miten muistaisin sen olleen jo jonkin aikaa tuolta perhe-hinnaltaan 17 euroa?
Itsellä on Telian mtv+Netflix ja se nousi ensin pari euroa muutama kuukausi sitten ja nyt veromuutoksen takia taas hieman.
 
Jos hinnat ovat olleet samat vuodesta 2019 lähtien, niin ei voi kyllä sanoa, että "taas" nousevat.
Liki kaikki muu on kallistunut tässä välissä vähintään saman verran.
 
Jos hinnat ovat olleet samat vuodesta 2019 lähtien, niin ei voi kyllä sanoa, että "taas" nousevat.
Liki kaikki muu on kallistunut tässä välissä vähintään saman verran.

Joo, ainakin perhepaketin hinta nousi 15,99 euroon jo vuonna 2019 eli yli 5v sitten. Inflaatio huomioiden tämä 12,5% korotus on itse asiassa ihan kohtuullinen kun yleinen hintataso on samana aikana noussut enemmän, noin 20%. Se on sitten tekijästä ja alasta kiinni, onko palkat nousseet enemmän vai vähemmän samana aikana. Mutta joka tapauksessa kannattaa seurata reaalimuutosta, eikä nimellistä ennen kuin repii pelihousuja.

Mä luulen, että kun jossain päin maailmaa Netflix nostaa hintoja, siitä tulee aina isot otsikot vaikka hinnat Suomessa eivät nousisi senttiäkään. Ihmisille jää virheellinen mielikuva jatkuvasta hinnannostosta.
 
Eli jos haluaa 4K/HDR kamaa ruudulle, niin on pulitettava 18€/kk. :(
Näin se on. Mutta onneksi on olemassa keino, jolla tuon hinnan voi jakaa kaverin kanssa pienemmäksi. Vaatii pientä tuuria ja kuukautista ristiinvierailua. Itsellä 'kaveri' olen minä itse ja on tosi rasittavaa kun mökille ei ole aina varmuutta toimiiko siellä Netflix vai ei kun en muista ennen mökillemenoa katsoa kännykällä tai läppärillä jotain Netflixistä, jotta tieto tilaajalinkityksestä menisi oikein mökin verkon laitteille.

Ja kun katsomo+:n kanssa hinta on 21 euroa voi sähköautoilijoilta tuttuun idioottimaiseen tapaan sanoa, että eihän se perhepaketti maksa kuin 13 euroa kun se katsomo+ on joka tapauksessa maksettava.
 
Onko kukaan verrannut mikä on todellinen kuvanlaatu näiden välillä? Onko 720p jo YLE HD(harava) tasoa? Yhden laitteen katselu riittäisi. Käytössä 77OLED HDR ja ei mitään muuta näy kuin vapaat harava-kanavat ja satunnaisesti BlueRay leffat sekä tietty Youtube.

Perus: 9,49 €/kk (720p, katso yhdellä laitteella samanaikaisesti)
Tupla: 13,99 €/kk (1080p, katso kahdella laitteella samanaikaisesti)
Perhe: 17,99 €/kk (4K/Ultra HD/HDR, katso neljällä laitteella samanaikaisesti)
 
Viimeksi muokattu:

Niin maan perusteellisesti harmittaa, kun ei voi shoppailla. Esim. Itselle sopisi:
4K, Atmos, yhdellä laitteella katselu ja yhteen laitteeseen lataus. Menee tuossa parhaassa kolme samanaikaista katselua ja viidelle laitteelle lataus hukkaan.
 
Mites se katselupaikka juttu menee nykyään?

Väitän nähneeni lähipäivinä, jotain mökkiin liittyvää, mutta en sitä viestiä enää löydä.

Viestissä oli jotain ennakoinnista. Jos nyt lähden mökille Google TV:n kanssa, niin onko mahdollisuus ongelmiin, kun IP on jotain ihan muuta, kuin TV:ssä kotona?

Noin muuten pienellä todennäköisyydellä Netflixiä on vilkaistu puhelimella, mikä on epätodennäköistä.
 
On se minun teksti tuolla yllä jossain. Kopioin sen tähän kun laitoin sen just tuonne Chromecast-säikeeseen:

To watch Netflix in 3 locations, open the Netflix app or go to Netflix.com on a web browser on your portable device. Before you leave home, stream a TV show or movie for a few seconds while connected to the same internet as the TV you used to set your Netflix Household.

]Then, do the same steps from the second and third location.

And the best part is, you need to do it only once a month.
 
Näin se on. Mutta onneksi on olemassa keino, jolla tuon hinnan voi jakaa kaverin kanssa pienemmäksi. Vaatii pientä tuuria ja kuukautista ristiinvierailua. Itsellä 'kaveri' olen minä itse ja on tosi rasittavaa kun mökille ei ole aina varmuutta toimiiko siellä Netflix vai ei kun en muista ennen mökillemenoa katsoa kännykällä tai läppärillä jotain Netflixistä, jotta tieto tilaajalinkityksestä menisi oikein mökin verkon laitteille.

Mites tuo nyt siis tarkemmin menee?

Menen mökille tai hotelliin, niin mitä kannattaa tehdä ennen kuin lähtee kotoa?

Chromecast with Google TV mulla on reissurepertuaarissa. Puhelimen ja tabletin lisäksi.

Edit: hah, juuri löysin tuon aikaisemman viestisi, enkä huomannut tuota ylläolevaa :)
 
Mistäs ton nyt näkee mikä hinta seuraavaksi on menossa kortilta? Kun itellä toi 4k jäsenyys ja sivuilla lukee edelleen vaan toi 15.99e mut eikös sen pitäny nousta?
 
Mistäs ton nyt näkee mikä hinta seuraavaksi on menossa kortilta? Kun itellä toi 4k jäsenyys ja sivuilla lukee edelleen vaan toi 15.99e mut eikös sen pitäny nousta?
Itselleni tuli tänään sähköpostia, jossa todettiin tämän kuun (tänään veloitettu) veloitus meni vielä vanhalla hinnalla ja ensi kuussa veloitetaan uudella hinnalla. Eli kuukautta aiemmin kerrotaan uudesta hinnasta.
 
Nyt vasta katson 3 Body Problemia. Tiennyt, että on hyvä ja alkuperäinen on kirjana loistava, mutta useamman kerran aloitin ja en jaksanut keskittyä (joskus elämäntilanne jne. sellainen, ettei jaksa mitään raskasta hidasta sarjaa). Aikalailla pakottamalla meni alku nytkin, mutta seitsemäs jakso menossa nyt viikonlopun aikana ja tämä taustatarina on ihan uskomattoman hyvä ja omaperäinen.
 
Viikon päästä netflixissä mike tyson vs. jake paul eli ikämies vs. amatööri nyrkkeilyottelu. Näkyy normitilauksen kautta ilman lisämaksua. Mielenkiintoinen juttu, että netflix testaa urheilu/kamppailuhommaa ja livelähetystä. Saa nähdä alkaako netflix jossain vaiheessa kahmimaan jotain merkittävämpää urheilu/live-sisältöä. UFC:lla tv-sopimus katkolla loppuvuodesta.

Netflixhän myös näyttää joulun aikaan pari NFL peliä suorana.
 
Viikon päästä netflixissä mike tyson vs. jake paul eli ikämies vs. amatööri nyrkkeilyottelu. Näkyy normitilauksen kautta ilman lisämaksua. Mielenkiintoinen juttu, että netflix testaa urheilu/kamppailuhommaa ja livelähetystä. Saa nähdä alkaako netflix jossain vaiheessa kahmimaan jotain merkittävämpää urheilu/live-sisältöä. UFC:lla tv-sopimus katkolla loppuvuodesta.

Oho, tämä olikin minulle uusi tieto. Juuri viikonloppuna mietin, että mistäköhän tuon matsin näkisi, kun nämä on toteutettu järjestään niin vaikeasti/tiukkapipoisesti.

Tosin onhan tuossa vielä sekin, että ei taida viitsiä valvoa koko yötä tämän vuoksi (Netflixin mukaan lähetys alkaa klo 03:00 pe-la-yönä), mutta se on sitten henkilökohtainen ongelma. :D

Olisi kyllä hienoa, jos urheilusisältöä tulisi enemmänkin Netflixiin, vaikka edes lisämaksulla, jos ei muuten.
 
Katselin jälkikäteen tuon Paul vs Tyson setin. Livenä oli ilmeisesti ongelmia, mutta jälkikäteen pelasi toki ongelmitta. Toteutuksesta voisi sanoa, että kokonaisuudessaan erittäin hyvä paketti. Laadukkaasti juonnettu eventti, pohjustuksia ja haastatteluja ilman mainoksia (ei toki saakaan olla jos palvelusta jo maksetaan). Itse otteluista on juttua enempi tuolla Nyrkkeily threadissa, joten totean vain että Barrios vs Ramos ja Serrano vs Taylor matsit olivat oikein viihdyttäviä. En katso ikinä nyrkkeilyä, UFC:a tai muutakaan urheilua (pl. joitain suurempia tapahtumia, mm, olympia, superbowl...), joten ei ole enempää pohjia sen suhteen arvioida miten tämä eventti vertautuu vastaaviin.
Olisi kyllä hienoa, jos urheilusisältöä tulisi enemmänkin Netflixiin, vaikka edes lisämaksulla, jos ei muuten.
Lähetyksen aikana pyöri mainoksia siitä, että WWE (WWF) matseja on tulossa Netflixiin. Pelkkää showtahan tuo on ja kasarilla ja ysärilä nämä oli pikkupojalle kova juttu, ehkä nykyään ei niinkään :) Tämän lisäksi mainittiin live NFL matsi joulupäivälle ja Dallas Cowboysien omistaja jutteli positiiviseen sävyyn näistä Netflix eventeistä. Eli urheilua saattaa olla tulossa enemmänkin Netflixiin tulevaisuudessa, jos ei muuten, niin eventteinä. Enempää ei kyllä kiinnostaisi maksaa, kun tuo kk. maksu nousi juuri 18 €:on.
 
Katselin jälkikäteen tuon Paul vs Tyson setin. Livenä oli ilmeisesti ongelmia, mutta jälkikäteen pelasi toki ongelmitta. Toteutuksesta voisi sanoa, että kokonaisuudessaan erittäin hyvä paketti. Laadukkaasti juonnettu eventti, pohjustuksia ja haastatteluja ilman mainoksia (ei toki saakaan olla jos palvelusta jo maksetaan). Itse otteluista on juttua enempi tuolla Nyrkkeily threadissa, joten totean vain että Barrios vs Ramos ja Serrano vs Taylor matsit olivat oikein viihdyttäviä. En katso ikinä nyrkkeilyä, UFC:a tai muutakaan urheilua (pl. joitain suurempia tapahtumia, mm, olympia, superbowl...), joten ei ole enempää pohjia sen suhteen arvioida miten tämä eventti vertautuu vastaaviin.

Lähetyksen aikana pyöri mainoksia siitä, että WWE (WWF) matseja on tulossa Netflixiin. Pelkkää showtahan tuo on ja kasarilla ja ysärilä nämä oli pikkupojalle kova juttu, ehkä nykyään ei niinkään :) Tämän lisäksi mainittiin live NFL matsi joulupäivälle ja Dallas Cowboysien omistaja jutteli positiiviseen sävyyn näistä NEtflix eventeistä. Eli urheilua saattaa olla tulossa enemmänkin Netflixiin tulevaisuudessa, jos ei muuten, niin eventteinä. Enempää ei kyllä kiinnostaisi maksaa, kun tuo kk. maksu nousi juuri 18 €:on.
Sama juttu, eli jälkikäteen katselin, kun en viitsinyt valvoa koko yötä ja matsin aloitusaikakin oli mysteeri. Valitusta livestriimin toimivuudesta on näkynyt tapahtuman jälkeen niin paljon, että oli hyvä kun ei tullut valvottua. Matsista jäi muutenkin sopupelin maku suuhun.

Varmaan Netflix ottaa näistä virheistä opikseen, jos meinaavat vastaavia massatapahtumia järjestää jatkossa. WWF nyt ei varmasti paljoa katsojia vedä, eikä se siten ole välttämättä mikään ongelma, mutta joku Superbowl tms. voisi olla ongelma.
 
Vittu mikä farssi toi oli livenä.
Melkein tunnin kesti että mitä tahansa kautta jos yritti sen lähetyksen liveen mennä niin kaatui vaan koko softa.
Sama tapahtui sonyn oledilla, lg:n oledilla ja samsungin perus töllöllä.
Aivan vitun pilalle meni koko ilta ton takia, täällä juotiin viinaksia tota ottelua varten ja lopulta sen sai sitten 12 jälkeen katsoa.
Vmp.
 
Nyt vasta katson 3 Body Problemia. Tiennyt, että on hyvä ja alkuperäinen on kirjana loistava, mutta useamman kerran aloitin ja en jaksanut keskittyä (joskus elämäntilanne jne. sellainen, ettei jaksa mitään raskasta hidasta sarjaa). Aikalailla pakottamalla meni alku nytkin, mutta seitsemäs jakso menossa nyt viikonlopun aikana ja tämä taustatarina on ihan uskomattoman hyvä ja omaperäinen.

On, ja ekan kauden katsottuani luin koko sen kirjatrilogian, ja olihan se kenties paras tieteistarina mitä olen lukenut. Kerrassaan huikea juttu. Kovasti kiinnostaa miten toteuttavat visuaalisesti joitain tarinassa myöhemmin tulevia juttuja, mutta kirjoille tosi lämmin suositus.
 
Viimeksi muokattu:
Yllättävän huonosti Netflixiin tulee mitään järkevää katsottavaa, pari vuotta oli tauolla ja Crownin kuutoskausi on näkemättä, sen ihmeemmin mitään uutta ei palvelusta tullut vielä vastaan.

El Chapon voi sentään katsoa uusiksi ja Narcos Meksikon. Normi-narcos tuli juuri katsottua LiveGon puolelta. Tämä Tysonin matsin takia otettu kuukauden premium varmaan riittää taas kunnes Squid Ganesin season 2 on kokonaan jaossa, sitten talviunille taas.
 
Maria oli aika heikko esitys. En nyt ehkä ole ihan kärkeä kohderyhmästä mutta tuli viimeisenä katsottua kun eilisen puolella päättyi tilaus.
 
Heippa hei! Tuli tuossa hiljattain 4k monitori ostettua ja ajattelin, että laitetaan netflix pitkästä aikaa tulille ja maksetaan hammasta purren se 18€/kk että saa sitä 4k nannaa. Mutta kappas kummaa, ei löytynyt yhtään 4k sisältöä. Kaikki pelkästään HD laadulla.

Mitä tein väärin? Asiakaspalvelusta sain rahat heti takaisin sen kummempia riitelemättä, siitä pisteet kotiin netflixille. Miksi tämä kallein 4k vaihtoehto on edes olemassa jos sisältöä ei ole?
 
Kokeiles toista selainta. esim. edge tai safari, riippuen käyttiksestä. e: silmä käteen, olitki jo tilauksen perunut.. mut luultavasti joko väärä selain tai piuha/näyttö ei ollut HDCP 2.2 -yhteensopiva?

+ sit ne järjestelmän vaatimukset:
 
Kiitos ripeästä vastauksesta, mutta tosiaan kun ehdin tuon jo peruuttamaan koska alkoi v*tuttamaan, niin eipä tässä hirveästi enää testailla missä se vika on.

Mutta tiivistettynä ongelman nimi on ilmeisesti piratismi? Ainakin tähän lopputulokseen tulin kun tutkin ja googlettelin. Aina sama homma, asiakas on valmis maksamaan paremmasta, mutta se evätään piratismin takia ja asioista tehdään hankalia. Piraateilla on ihan omat työkalut millä saavat nämä leffat ja sarjat itselleen, ja maksavalle käyttäjälle tästä tehdään ihan turhaa helvettiä.

Edit. Eli näyttönä minulla toimii aorus fo32u2p, täytyy nyt selvittää mikä kaapeli tuossa tuli mukana.
Edit2. Eli tuossa on nyt kiinni hdmi 2.1 ja käsitin että tukee tuota HDCP 2.2?
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos ripeästä vastauksesta, mutta tosiaan kun ehdin tuon jo peruuttamaan koska alkoi v*tuttamaan, niin eipä tässä hirveästi enää testailla missä se vika on.

Mutta tiivistettynä ongelman nimi on ilmeisesti piratismi? Ainakin tähän lopputulokseen tulin kun tutkin ja googlettelin. Aina sama homma, asiakas on valmis maksamaan paremmasta, mutta se evätään piratismin takia ja asioista tehdään hankalia. Piraateilla on ihan omat työkalut millä saavat nämä leffat ja sarjat itselleen, ja maksavalle käyttäjälle tästä tehdään ihan turhaa helvettiä.

Edit. Eli näyttönä minulla toimii aorus fo32u2p, täytyy nyt selvittää mikä kaapeli tuossa tuli mukana.
Tuo rajoitus koskee vain eri selaimia DRM:n vuoksi. Käytännössä Netflixin 4k-sisältö toimii vain Edgellä. Helpoimmalla selviää, kun lataa suosiolla Storesta Netflix-sovelluksen ja sillä siisti. Kätevää ja helppoa.

Se on sitten eri asia, että kuinka paljon tai vähän 4k-sisältöä on ylipäätään tarjolla.
 
Tuo rajoitus koskee vain eri selaimia DRM:n vuoksi. Käytännössä Netflixin 4k-sisältö toimii vain Edgellä. Helpoimmalla selviää, kun lataa suosiolla Storesta Netflix-sovelluksen ja sillä siisti. Kätevää ja helppoa.
Oletko 100% varma että jos lataan netflix sovelluksen, niin ongelma katoaa kuin itsestään? Olisi todella noloa pyytää taas asiakaspalvelun pajeetilta rahoja takaisin.
 
Oletko 100% varma että jos lataan netflix sovelluksen, niin ongelma katoaa kuin itsestään? Olisi todella noloa pyytää taas asiakaspalvelun pajeetilta rahoja takaisin.
Varma ei voi ikinä olla, kun ei ole tiedossa millainen nettiyhteys sinulla on ja mitä kaikkia muita laitteita, sovelluksia ja asetuksia sinulla on, mutta käytännössä se kuitenkin menee juuri niin, että tuo erillinen Netflix-sovellus on ongelmattomin tapa toistaa Windowsissa ne 4k-sisällöt mitä siellä nyt ylipäätään on tarjolla. Edgelläkin tosiaan onnistuu, mutta se vaatii lisäksi euron arvoisen HEVC-lisäosan Windowsiin (ilmeisesti siitä löytyy ilmainenkin versio, mutta en ole selvittänyt).

Premium-tilaus ei kuitenkaan muuta kaikkea sisältöä 4k-tasolle, vaan pelkästään mahdollistaa niiden tittelien katsomisen paremmalla laadulla, mitkä sieltä sellaisena löytyy. Itse en maksa premiumista nimenomaan sisällön rajallisuuden vuoksi.

About The Latest Microsoft Edge Netflix HDR Support
 
Maksoin uudelleen, eikä mahdollisuutta 4k sisältöön. Vittu mitä paskaa. Ei toimi edgellä, ei sovelluksella.
 
Maksoin uudelleen, eikä mahdollisuutta 4k sisältöön. Vittu mitä paskaa. Ei toimi edgellä, ei sovelluksella.
Ja siis olet varma, että yrität katsoa sellaista leffaa, josta on olemassa 4k-versio?

Tässä vaatimukset tuon edellisen linkin takaa, joiden täyttyessä pitäisi kyllä onnistua sillä sovelluksella:
A Windows 10 computer or tablet with the latest Windows updates installed.

A 60Hz 4K capable display (with HDCP 2.2 connection if external display).

A plan that supports streaming in Ultra HD. You can check which plan you're currently on at netflix.com/ChangePlan .

A steady internet connection speed of 25 megabits per second or higher.

Streaming quality set to Auto or High. More information about video quality settings can be found in the Playback Settings article.
 
Ja siis olet varma, että yrität katsoa sellaista leffaa, josta on olemassa 4k-versio?
Olen varma, mutta nyt tapahtui jotain.

Kikkailin kaikkea, HDR päälle, toinen näyttö irti ja sammutin chromen taustalta, niin yhtäkkiä tuo sovellus tarjoaa 4k HRD leffaa ja sarjaa.

Johtuukohan se tuosta toisesta näytöstä, sehän on vanha kakkaläjä, mutta koitin irroittaa sen aikaisemminkin, mutta silloin ei ollut vaikutusta. Nyt otin HDR pois päältä ja 4k reso löytyy vielä. Nyt toimii jopa chrome selain taustalla auki. Mutta tosiaan vain sen sovelluksen kautta. Oletammeko että tuo toinen näyttö on tälle sovellukselle myrkkyä?

Update: Nyt toimii myös Edgellä, toinen monitori revittynä koneen perästä irti. Ilmeisesti tuossa on jokin pieni viive, sillä kokeilin tätä aikaisemmin. Eli pelkästään sovellus tai Edgen selaimella, muuten ei tarjoa 4k laatua. Kuinkahan moni on tapellut tämän saman asian kanssa, en kyllä löytänyt suomeksi tällaista ongelmaa.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 092
Viestejä
4 545 507
Jäsenet
74 917
Uusin jäsen
kynd3

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom