Netflix

Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
Taso-elokuva striimaa 1.3m, mutta esilatauksella saa 2.0m version. Oletin ensin että lataamalla saisi siis yleisesti pykälää paremman, mutta se onkin kiinteä erillinen asetus. Shazam!-elokuva striimaa 2.5m, mutta latasi sekin vain 2.0m version. Eli lähtökohtaisesti laatu on sitä kautta vielä heikompi ja karhunpalvelus niille jotka ajattelee lataavansa yöllä ruuhka-aikojen ulkopuolella.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Luojan kiitos meillä on Suomessa vielä nettineutraliteetti ja kaikkea liikennettä kohdellaan tasaveroisesti. EU määrää tästä asetuksella. Jenkeissä taisi nettineutraliteetti kadota Trumpin ansiosta viime vuonna, jos oikein muistan. En tiedä, onko tämä jo näkynyt tarjonnassa.
On näkynyt, nyt jenkeissä ei ole mitään tällaisia kaistan kuristuksia vaan päinvastoin datan käyttöä on vapautettu. Että se siitä nettineutraliteetista.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Se tässä on väärin että rajoituksesta kärsii ainoastaan asiakkaat.
Niin, olisi kyllä paljon parempi että rankaisisivat kaikkia muita. :D

Ei vaan, edelleen siellä on se "lopeta tilaus" -painike, jolla voit äänestää tätä suurta vääryyttä vastaan. Ei Netflix pidä ketään panttivankina vastoin tahtoaan. Tuo valitus on vähän sama asia kuin seisoisi liian kovien penkkien vuoksi mielenosoituksellisesti muuten tyhjässä bussissa.

Youtube on kyllä koko ajan pyörinyt normaalisti kuten Prime.
Ei ole --> YouTube follows Netflix in limiting streaming quality amid coronavirus outbreak | ZDNet

Ja Amazon Primen käyttäjäkunta taitaa olla aikamoinen pieru saharassa Netflixiin (tai Youtubeen) verrattuna.
 
Liittynyt
05.06.2019
Viestejä
176

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Sitten tuon tuben kaistankuristus toteutettu todella hyvin koska en ole huomannut laadussa muutosta ja videot pyörii oletuksena parhaimmalla resolla. Myös hdr toimii.
Selaimessa asennettuna joku lisäosa, joka vaihtaa reson?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 832
Ei ole. Myös mobiilissa toimii kuten ennenkin.
Itse kun selaimessa (Chrome) avaan jonkun 4K-videon, ja valittuna on Auto (Quality), näytetään video oletuksena 720p:llä. Esim:

Auto siis rajoittaa laatua, vaikka kaistaa olisi muille jakaa. Itselläni 75M kiinteä laajakaista. Sullako Auto defaulttaa jollekin korkeammalle resolle?
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Ei ole. Myös mobiilissa toimii kuten ennenkin.
Ok, no sitten en tiedä, mutta joka tapauksessa Google ilmoitti rajaavansa kuvanlaatua globaalisti samasta syystä kuin Netflix jne. Tämä ei kuitenkaan kuulu enää tähän ketjuun, joten kannattaa ihmetellä vaikka Youtuben omassa ketjussa tarkemmin, mikäli kiinnostaa.

Edit.
Kannattaa myös huomioida, että bitrate ei ole sama kuin resoluutio.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 904
Tuskin sitä ihan vitsinä pyydettiin tekemään. Netflix ei myöskään ole ainoa, vaikka onkin merkittävin kaistasyöppö näistä striimauspalveluista. Myös Google on laskenut samaisesta pyynnöstä Youtuben kuvanlaatua ja HBO ja kumppanit samoin .

Striimauspalvelut vievät 58% kaikesta nettikaistaista ja pelkästään Netflixin osuus on 15% (lähde). Koronan myötä etätyön, etäopiskelun ja verkkopalavereiden määrä on monikertaistunut, eikä verkon kapasiteetti yksinkertaisesti riitä kaikissa tapauksissa, joten on täysin ymmärrettävää että liikennettä rajoitetaan sieltä missä se on vähiten merkityksellistä. Netflixiä ja muita palveluita voi edelleen katsoa normaalisti, mutta kuvanlaatu ei ole ihan yhtä hyvä kuin aiemmin. Massat eivät siitä erosta välitä ja loput voivat vapaasti irtisanoa sopimuksensa.
Tämä etätyö, etäopiskelu ym. argumentti on jotenkin niin kulunut ja huono. Kuinkahan paljon oikeasti etätöitä ja etäopiskelua tehdään iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin Netflixin käyttöaste on kovimmillaan? Uskoisin että ihmisiltä löytyisi paljon enemmän ymmärrystä tälle kaistan pudotukselle, jos se olisi oikeasti hyvin perusteltu. Nyt vedettiin koko Eurooppaan kellon ympäri läpi viikon kestävä kaistan kuristus, joka lähinnä vain ärsyttää ihmisiä jotka ovat tilanteen pakottamana kotona ja yrittävät saada aikaansa kulumaan. Mikä on se tärkein netin käyttökohde, jota nyt viikonloppuisin ja iltaisin suojellaan liialta streamaamisen vaikutukselta? Pelaaminen? Tai kaupunkialueella langattomalla netillä kissavideoiden streamaaminen youtubesta, jossa laatu on yhä edelleen hyvä?

Ja miksi tuo HD-kuva piti kuristaa ihan naurettavan alhaiselle bitratelle samalla kun enemmän maksavat voivat yhä katsoa 4k kuvaa (HD:hen verrattuna) moninkertaisesti korkeammalla bitratella? Ja koko rajoitushan lähti siitä, että yksittäinen EU-komissaari päätti soittaa Netflixin TJ:lle ja pyytää, että vaihtavat HD:n SD:hen toistaiseksi että netin toimivuus varmuuden vuoksi turvataan. Kuinkahan vahvalla teknisellä asiantuntemuksella ja eri Euroopan maiden internet-kapasiteetin tuntemuksella tämäkin ehdotus tehtiin? Kun kyseinen EU-komissaari ei selvästi esim. edes ollut tietoinen UHD-streamien olemassaolostakaan. Ja miksi Netflix lähti tuohon mukaan muutaman tunnin mietinnällä ilman mitään sen suurempaa taustaselvitystä asiasta? Ja miksi julkisuuteen kerrottiin 25% kaistanpudotuksesta, kun todellinen pudotus oli 50-80%?

Ihan perustellusti tässä maksavaa asiakasta suututtaa. Tuo argumentti "peru tilaus jos ei miellytä" menee vähän samaan kastiin kuin HBO:n näyttäessä Game of Thronesin kasikautta täysin ala-arvoisella kuvanlaadulla myös tuli näitä "ei oo pakko kattoa jos ei miellytä, mun puusilmillä kuva on ihan ok"-kommentteja. Kun kyseessä on hyvä sarja jonka katsomatta jättäminen ei ole oikein vaihtoehto, mutta ainoa maksavalle asiakkaalle tarjolla oleva laatu on luokkaa "vanha VHS", niin kyllähän se pistää vihaksi.

Ei tämä nyt mikään maailman mullistavin ja isoin asia ole, mutta silti juuri riittävän ärsyttävä asia, että siitä tekee mieli höyrytä johonkin. Muutenkin jos tarkoitus on saada ihmiset pysymään kotona, onko fiksua virka-ajan ulkopuolellakin pilata streamipalveluiden laatu? Kaikenlaisia isojakin rajoituksia on helppo väliaikaisesti sietää, jos ne ovat oikeasti perusteltuja, mutta tämä nyt tuntuu vain maksavien asiakkaiden kiusaamiselta varmuuden vuoksi. Jos jostain toisesta palvelusta voisi katsoa Netflixin sisältöä paremmalla laadulla niin toki äänestäisin heti lompakollani, mutta sisällön puolesta Netflixillä on pienoinen monopoli, eli hirveästi vaihtoehtoja ei ole.
 
Kovin on sumea kupla jos kuvittelee, että etätyö ja etäopiskelu tapahtuisi nykypäivänä vain arkisin ja silloinkin vain virka-aikaan noudattaen Suomen aikavyöhykettä.

Olen melko varma, että tämä mielensäpahoittaminen ei koske kuin äänekkäintä vähemmistöä ja normaali kansalainen jatkaa palvelun käyttöä ihan tyytyväisenä, vaikka kuvanlaadussa pieni heikennys onkin. Ja sanoin ihan tarkoituksella että se on pieni heikennys, kun sellainen se juuri on normaalin ihmisen silmissä ja varsinkin nykypäivänä kun palvelua kulutetaan enemmän ja enemmän mobiililaitteilla, ei muutosta välttämättä huomaa lainkaan. Se on varmaa, että bitraten mukaan katselukokemuksensa muodostava joukko ei ole suuri. Noihin prosentteihisi en ota tarkemmin kantaa, kun en ole eri materiaaleilla bitratea tuijotellut, mutta kuulostaa vahvasti liioitelluilta lukemilta jonkin yksittäisen leffan/sarjan pohjalta.

Niin, ja tuskinpa sitä päätöstä on tehty minkään yksittäisen komissaarin ideasta, saati sitten muutaman tunnin mietinnällä. Melkoisen naiivia edes kuvitella tällaista jonkin random-nettiuutisen perusteella. Netflix on maailman suurin toimija alallaan, eikä siellä varmasti tehdä hätiköityjä päätöksiä mihinkään suuntaan. Tosin jos asia on esitetty sinne niin, että "olisi hyvä jos tekisitte itse asialle jotain, tai pitää laittaa teiltä putket kokonaan tukkoon", niin varmasti se laittaa kokoushuoneessa vauhtia päätöksentekoon. Mutta oli miten oli, edelleenkään tämä ei takuulla ole minkään yksittäisen komissaarin hätäinen päähänpisto.

Netflix tietyllä kuvanlaadulla ei ole mikään kansalaisoikeus. Netflixin idea on tehdä rahaa, ei hyväntekeväisyyttä, joten on ihan ymmärrettävää että eivät ole ensimmäisenä pudottamassa hintoja ja varmaan ovat laskeneet myös että onko heillä varaa menettää lompakolla äänestävä joukko tämän vuoksi. PR-mielessä tämän olisi voinut hoitaa varmasti paremminkin, mutta voi olla että siellä on ajateltu tarkoituksella pitää matalaa profiilia, kun tosiaan ne suuret massat eivät kuitenkaan huomaa mitään muutosta ja sitä kautta tilanne voi mennä ohi omia aikojaan.

Ymmärrän toki tarpeen avautua, jos tilanne sattuu omaa ohimoa syystä tai toisesta ahdistavan, mutta suosittelen silti höyryämään foorumin sijaan mieluummin sinne Netflixin suuntaan, kun ei se tilanne tätä kautta miksikään muutu.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 457
Itse kun selaimessa (Chrome) avaan jonkun 4K-videon, ja valittuna on Auto (Quality), näytetään video oletuksena 720p:llä. Esim:

Auto siis rajoittaa laatua, vaikka kaistaa olisi muille jakaa. Itselläni 75M kiinteä laajakaista. Sullako Auto defaulttaa jollekin korkeammalle resolle?
2160p oli heti alusta lähtien mullakin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 832
21.4. näemme osarin yhteydessä, miten tilaajakanta on muuttunut esim. koronan myötä. Ihan mielenkiintoista nähdä, onko korona lisännyt kysynnän kasvua ja miten bitraten lasku on vaikuttanut.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 904
Kovin on sumea kupla jos kuvittelee, että etätyö ja etäopiskelu tapahtuisi nykypäivänä vain arkisin ja silloinkin vain virka-aikaan noudattaen Suomen aikavyöhykettä.

Olen melko varma, että tämä mielensäpahoittaminen ei koske kuin äänekkäintä vähemmistöä ja normaali kansalainen jatkaa palvelun käyttöä ihan tyytyväisenä, vaikka kuvanlaadussa pieni heikennys onkin. Ja sanoin ihan tarkoituksella että se on pieni heikennys, kun sellainen se juuri on normaalin ihmisen silmissä ja varsinkin nykypäivänä kun palvelua kulutetaan enemmän ja enemmän mobiililaitteilla, ei muutosta välttämättä huomaa lainkaan. Se on varmaa, että bitraten mukaan katselukokemuksensa muodostava joukko ei ole suuri. Noihin prosentteihisi en ota tarkemmin kantaa, kun en ole eri materiaaleilla bitratea tuijotellut, mutta kuulostaa vahvasti liioitelluilta lukemilta jonkin yksittäisen leffan/sarjan pohjalta.

Niin, ja tuskinpa sitä päätöstä on tehty minkään yksittäisen komissaarin ideasta, saati sitten muutaman tunnin mietinnällä. Melkoisen naiivia edes kuvitella tällaista jonkin random-nettiuutisen perusteella. Netflix on maailman suurin toimija alallaan, eikä siellä varmasti tehdä hätiköityjä päätöksiä mihinkään suuntaan. Tosin jos asia on esitetty sinne niin, että "olisi hyvä jos tekisitte itse asialle jotain, tai pitää laittaa teiltä putket kokonaan tukkoon", niin varmasti se laittaa kokoushuoneessa vauhtia päätöksentekoon. Mutta oli miten oli, edelleenkään tämä ei takuulla ole minkään yksittäisen komissaarin hätäinen päähänpisto.

Netflix tietyllä kuvanlaadulla ei ole mikään kansalaisoikeus. Netflixin idea on tehdä rahaa, ei hyväntekeväisyyttä, joten on ihan ymmärrettävää että eivät ole ensimmäisenä pudottamassa hintoja ja varmaan ovat laskeneet myös että onko heillä varaa menettää lompakolla äänestävä joukko tämän vuoksi. PR-mielessä tämän olisi voinut hoitaa varmasti paremminkin, mutta voi olla että siellä on ajateltu tarkoituksella pitää matalaa profiilia, kun tosiaan ne suuret massat eivät kuitenkaan huomaa mitään muutosta ja sitä kautta tilanne voi mennä ohi omia aikojaan.

Ymmärrän toki tarpeen avautua, jos tilanne sattuu omaa ohimoa syystä tai toisesta ahdistavan, mutta suosittelen silti höyryämään foorumin sijaan mieluummin sinne Netflixin suuntaan, kun ei se tilanne tätä kautta miksikään muutu.
Siinä olet varmasti oikeassa, että suurinta osaa ihmisistä joku laadun heikennys ei kiinnosta, tai eivät sitä edes huomaa. Tämä ei päde mitenkään vain Netflixiin, vaan mihin tahansa muuhunkin palveluun. Jos vaikkapa Spotify pudottaisi äänenlaadun johonkin 96-128kbps, 99% asiakaskunnasta ei huomaisi mitään eroa, ja sitä laatutietoista 1% vituttaisi suunnattomasti. Samaten kun Netflixiä ym. suurin osa porukasta katsoo jollain puhelimella tai esim tietokoneella Chromella (jossa resoluutio 720p max), niin eipä paljoa kuvanlaadulla ole alun perinkään väliä. Ja kyllähän iso osa ihmisistä edelleen katsoo SD-kanavia FullHD telkkareilla, kun eivät edes ymmärrä mikä noiden SD- ja Hd-kanavien ero on. Nämä ovat sitä samaa porukkaa, jotka jättävät uunituoreen pizzan 20 minuutiksi pöydälle jäähtymään, koska ihan hyvää se on kylmänäkin.

Ja tosiaan jos tämä laadun pudotus olisi ollut vain lievä (mitä se onneksi 4k-materiaalilla on), niin asia olisi ihan ok. Mutta ennen kuin väittää että HD-puolella se laadun heikennys on lievää, niin kokeilkaapa katsoa vaikkapa Mandy (leffa). Tai Platformista mikä tahansa hämäräkohtaus. Kyllä noiden kohdalla jo marssii perus Pertti-perheenisäkin vääntelemään wifimodeemin antenneja, jotta kuvasta lähtisivät häiriöt pois.

Näissä streamipalveluissa ideaalitilanne olisi vastaava kuin musiikin streamauksessa, eli kaikissa olisi pääpiirteittäin sama materiaali tarjolla, mutta valitsemansa palvelun voisi valita sen mukaan, missä ohjelmisto, laatu ja hinta kohtaavat parhaiten. Harmi ettei sellainen tilanne ole lähitulevaisuudessa (tai pidemmänkään ajan päästä) mahdollinen.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Nämä ovat sitä samaa porukkaa, jotka jättävät uunituoreen pizzan 20 minuutiksi pöydälle jäähtymään, koska ihan hyvää se on kylmänäkin.
Sinä taas vaikutat siltä porukalta, joka ei suvaitse jos joku pitää eri asioista, tai ylipäätään jos arvomaailma on erilainen. Toiset meinaan ihan oikeasti tykkäävät kylmästä pizzasta, tai tähän vertaukseen paremmin sopien pitävät siitä yhtä paljon kuin lämpimästä. Nälkä lähtee molemmilla.

Ja tosiaan jos tämä laadun pudotus olisi ollut vain lievä (mitä se onneksi 4k-materiaalilla on), niin asia olisi ihan ok. Mutta ennen kuin väittää että HD-puolella se laadun heikennys on lievää, niin kokeilkaapa katsoa vaikkapa Mandy (leffa). Tai Platformista mikä tahansa hämäräkohtaus. Kyllä noiden kohdalla jo marssii perus Pertti-perheenisäkin vääntelemään wifimodeemin antenneja, jotta kuvasta lähtisivät häiriöt pois.
Juuri viikonloppuna tuli katsottua tuo Platform. En huomannut mitään häiriöitä, vaikka kuvanlaatu ei 100% priimaa odotetusti ollutkaan. Voisiko sinulla olla laitteissa/sovelluksissa/yhteydessä jotain muuta vikaa, jos kerran kuva on täynnä jotain "häiriöitä"?
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Ja kas kummaa kun jenkeissä ei mitään tällaisia kuristuksia ole nähty vaikka net neutrality tapettiinkin. Päinvastoin kaistaa on vapautettu.

Tähän ei mitään kommenttia saa näiltä @Kautium ja @Paapaa käyttäjiltä.
 
Aaa, en tiennyt, että odotit siihen jotain kommenttia. Mitä tässä siis pitäisi kommentoida? Ei kai nettineutraliteetin tappamisen Jenkeissä tarvitse liittyä mitenkään Euroopan kaistaongelmiin? Kiva, jos jenkeissä on kaistaa eikä sitä tarvitse rajoittaa koronan ajaksi! Nettineutraliteetin tappaminen on mielestäni monella tavalla huono asia vapaalle netille. Omistan AT&T:n osakkeita, joten siinä mielessä ehkä hyvä asia minulle tulevaisuudessa, kun aletaan rahastaa eri sisältöjen välittämisestä.

En keksi, miksi tästä pitää keskustella tässä ketjussa. Ehkä aiheelle on jo oma? Jatkot sinne, jos on jatkettavaa.
 
Liittynyt
20.04.2017
Viestejä
2 658
Ai että, juuri kiroilin, että miksi hitossa Netflixissä on loistavasta Das Boot -leffasta jaossa vain teatteriversio. No, tänään tuli notifikaatio, että Director's cut on tulossa kohta valikoimiin. Tarkemmin 30.4. Suosittelen lämmöllä, kulttimaineeseen noussut sukellusveneleffa. Director's Cut yhdistelee leffa- ja tv-versiot 210min pitkäksi leffaksi. 8.3/10 IMDB:ssä.
Tämä on kyllä katsomisen arvoinen, vielä kun leikkaamaton sarja tulisi katsottavaksi.
 
smb

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
532
Aaa, en tiennyt, että odotit siihen jotain kommenttia. Mitä tässä siis pitäisi kommentoida? Ei kai nettineutraliteetin tappamisen Jenkeissä tarvitse liittyä mitenkään Euroopan kaistaongelmiin? Kiva, jos jenkeissä on kaistaa eikä sitä tarvitse rajoittaa koronan ajaksi! Nettineutraliteetin tappaminen on mielestäni monella tavalla huono asia vapaalle netille. Omistan AT&T:n osakkeita, joten siinä mielessä ehkä hyvä asia minulle tulevaisuudessa, kun aletaan rahastaa eri sisältöjen välittämisestä.

En keksi, miksi tästä pitää keskustella tässä ketjussa. Ehkä aiheelle on jo oma? Jatkot sinne, jos on jatkettavaa.
Jenkkien nettiä on haukuttu surkeaksi ja siellä ei mitään kaistoja ole tarvinnut rajoittaa. Onko tässä eurooppalaiset joutuneet taas yksinkertaisten eurobyrokraattien jyräämäksi.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 186
Ja kas kummaa kun jenkeissä ei mitään tällaisia kuristuksia ole nähty vaikka net neutrality tapettiinkin. Päinvastoin kaistaa on vapautettu.
Tällä asialla ei muuten ole mitään tekemistä nettineutraliteetin kanssa. Tämän rajoitustoimenpiteen pohjallahan oli joissain Euroopan maissa oletettu verkkojen kapasiteettingelma.

Nettineutraliteetilla tarkoitetaan sitä, että operaattori velvoitetaan kohtelemaan kaikkea liikennettä samanarvoisena, eli ns ”bittiputki”-periaate, jossa nettiyhteys on vain putki jota pitkin kuluttaja hankkii haluamansa palvelut vapaasti.

Mikäli näin ei olisi, voisi operaattori vaikkapa veloittaa ekstraa siitä että saat Netflixin näkymään, tai sallia ilman lisämaksua netflix-striimille vain 200 kbps kaistan ja jos haluat katsoa 4K:na niin maksat siitä vaikka 10 euroa kuussa extraa operaattorille.

Saman voi sitten mielikuvitusta käyttäen laajentaa moniin muihinkin palveluihin, perusnettiin kuuluu vain http/tcp-liikenne portin 80 kautta, jos haluat käyttää sähköpostia ja shelliä niin osta pro-paketti joka avaa niille portit ja protokollat, jos hauat kuunnella spotifyta ja katsoa netflixiä niin osta streaming-paketti jne..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 832
Jenkkien nettiä on haukuttu surkeaksi ja siellä ei mitään kaistoja ole tarvinnut rajoittaa. Onko tässä eurooppalaiset joutuneet taas yksinkertaisten eurobyrokraattien jyräämäksi.
En tiedä. En ole haukkunut jenkkien nettiä. En tunne sikäläistä tarjontaa tai mahdollisia ongelmia.
 
datahiiri

USS Extra Hard
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
302
Sinä taas vaikutat siltä porukalta, joka ei suvaitse jos joku pitää eri asioista, tai ylipäätään jos arvomaailma on erilainen. Toiset meinaan ihan oikeasti tykkäävät kylmästä pizzasta, tai tähän vertaukseen paremmin sopien pitävät siitä yhtä paljon kuin lämpimästä. Nälkä lähtee molemmilla.

Juuri viikonloppuna tuli katsottua tuo Platform. En huomannut mitään häiriöitä, vaikka kuvanlaatu ei 100% priimaa odotetusti ollutkaan. Voisiko sinulla olla laitteissa/sovelluksissa/yhteydessä jotain muuta vikaa, jos kerran kuva on täynnä jotain "häiriöitä"?
Katsoin itsekin viikonloppuna tuon Platformin LGn Oledilla. Pimeät kohtaukset ihan yhtä puuroa kuten monissa muissakin elokuvissa ja sarjoissa.
Kyllä se taitaa nyt katsojasta olla kiinni jos paska näyttää hyvältä :rolleyes:
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Ja kas kummaa kun jenkeissä ei mitään tällaisia kuristuksia ole nähty vaikka net neutrality tapettiinkin. Päinvastoin kaistaa on vapautettu.

Tähän ei mitään kommenttia saa näiltä @Kautium ja @Paapaa käyttäjiltä.
Ei saa kommenttia? En ole huomannut, että sitä on erityisesti kyseltykään.

On tuosta keskustelua ollut Pohjois-Amerikan osalta, mutta eivät ehkä ole kokeneet rajoituksia siellä samalla tavalla tarpeelliseksi. En tiedä onko siellä sitten vähemmän tarvetta (eli vähemmän etätyöläisiä), paremmat nettiyhteydet vai parempi voitelu, mutta se ei varmaankaan ole tässä yhteydessä olennaista, vaan se että tehdään ratkaisuja siellä missä ongelmia on havaittu.

En tiedä millaista foliota pitää vedellä pään ympärille, jos kuvittelee että näitä rajoituksia on tehty ihan vaan vahingossa ja kiusallaan.

Katsoin itsekin viikonloppuna tuon Platformin LGn Oledilla. Pimeät kohtaukset ihan yhtä puuroa kuten monissa muissakin elokuvissa ja sarjoissa.
Kyllä se taitaa nyt katsojasta olla kiinni jos paska näyttää hyvältä :rolleyes:
Saisiko kuvakaaappauksen siitä puurosta, niin voidaan yhdessä analysoida.

Kukaan ei ole väittänyt etteikö laatu olisi heikompi, mutta onko se niin heikkoa, että kannattaa viskoa kattilat seinille, niin siitä saatetaan olla eri mieltä.
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
681
Katselin eilen Rahapajan (La Casa de Papel) viimeisimmän kauden loppuun (melkein yhdeltä istumalta) ja on tuo kyllä käsittämättömän viihdyttävä sarja edelleen. Cliffhangeriin lopettivat taas kerran ja tarina jäi muutenkin kesken, joten toivotaan että seuraava kausi jatkuu yhtä rautaisena sitten joskus.
Täysin samaa mieltä, sain vaimonkin innostumaan tästä kun perään katsoin vielä sen dokkarin sarjasta. Nyt saakin sitten katsoa kaikki jälleen putkeen :D
Minusta tässä viimeisessä pätkässä on venytetty tarinaa ihan turhaan. Koko Arturo- juonikuvio on turha ja takautumat vähän turhan junnaavia. Ei perusjuoni etene. Tykkään silti, mutta vähän vähemmän kuin aikaisemmin.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Minusta tässä viimeisessä pätkässä on venytetty tarinaa ihan turhaan. Koko Arturo- juonikuvio on turha ja takautumat vähän turhan junnaavia. Ei perusjuoni etene. Tykkään silti, mutta vähän vähemmän kuin aikaisemmin.
Joo, tässä sarjassa on alusta lähtien ollut tarpeettomien ihmissuhdesotkujen lisäksi kaikenlaista pientä pielessä ja juonta kuljetetaan välistä eteenpäin langanohuesti ja mutkia oikoen, mutta viihdyttävyysarvo on silti korkealla. Arturo oli tässä taas täysin tarpeeton sivukuvio, mutta voi olla että siitä limanuljaskasta tulee jotain lisukkeita seuraavalle kaudelle. Samaten pankin sekopäinen turvallisuuspäällikkö oli erikoinen veto käsikirjoittajilta, mutta irtosi hepusta sentään actionia.

Ensimmäiset kaksi kautta olivat parhaita, mutta ei tämä viimeisinkään mikään rimanalitus ollut (tai siis oikeastaan viimeiset kaksi, kun tämähän oli ajettu vähän hassusti useampaan osaan). IMDB-pisteet kertovat useimpien olevan samaa mieltä, eli viimeisimmän kauden pisteet ovat muita alhaisemmat.

Vähän jäi kolmoskauden lopussa tökkimään, kun pienellä lisäsäätämisellä olisivat voineet vaikka kaikki paeta paikalta kopterilla, mutta nyt sitten seuraavan kauden pohjustuksesi droppasivatkin vain sen poliisitädin (Lissabon) kultaholviin muiden sekaan. Alkuperäinen ideahan oli saada Rio vapaaksi ja sitten vähän myöhemmässä vaiheessa myös Lissabon, mutta panokset koventuivat matkan varrella, vaikka porukkaa kuolee ympäriltä ja hommat kusevat muutenkin.

Kultaharkot olivat muuten taas tuttuun leffatyyliin lähes painottomia. Todellisuudessa tuollainen vajaan maitopurkin kokoinen harkko painaa melkein 20kg.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 904
Tuo sarja on alusta lähtien kärsinyt vähän tuosta Prison Break-syndroomasta, eli juoni on kaikkine käänteineen ja "tämäkin suunniteltiin ennakolta"-juttuineen niin epäuskottava, että uskottavuusruuvista on väännetty kierteetkin sileäksi. Siitä huolimatta kuitenkin niin viihdyttävä, ettei asiasta jaksa oikeastaan välittää. Tässä nyt neloskaudella tosin alkoi tulla olo, ettei tarinaa vain saada millään paketoitua, vaan sama junnaus jatkuu aina vaan. Silti, viihdyttävää menoa edelleen.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 102
Rahapajan ensimmäinen kausi oli ihan ok, muutamista idioottimaisuuksistaan huolimatta. Toista kautta yritin aloittaa kahdesti. Ei vaan pysty kahta jaksoa enempää, niin hölmöksi menee kun taas on pakko saada porukka kasaan ja idioottimaisuus jatkuu teennäisellä draamalla.

Ozark s3 sen sijaan 5/5, pakkausartefakteista huolimatta. HBO tuli mieleen hämärissä kohtauksissa.
 
Ei tuota ozarkia jaksa, ei tuo etene mihinkään kokoajan sama pyörii: perhe ajautuu vaikeudesta toiseen, siinä vaiheessa kun alleviivattiin että kuka tulisi poikuudestaan pääsemään eroon, en pystynyt enää katsomaan.
 
Olisi ehkä kannattanut. Ei tässä asiat mene niin kuin uskotellaan.

kukaan ei päässyt poikuudestaan, ja vain yksi pääsi eroon killuttimistaan.
 
JSoi

Make ATK Great Again
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
873
Kyllä täällä on ainakin Better Call Saulit, Unorthodoxit ja Ozarkin vanhemmat kaudet tulleet hyvällä kuvanlaadulla ihan perus HD-tilauksellakin. 4,1mbs näytti Better Call Saulin uusi jakso striimin laaduksi television Netflix-sovelluksella. Paljaalla silmällä en ole myöskään huomannut mitään kuvanlaadun heikkenemistä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 429
Itse jätin kanssa kesken Ozarkin eka kaudelle. Ei jaksanut innostaa. Rahapajan jätin ekaan jaksoon, kun se oli niin typerä, sama pätee Another Life sarjaan myös. Better call Saulinkin jätin kesken innostuksen puutteen takia, tais olla toisella kaudella menossa. Samoin Glow sarjan, jota katsoin sentään kolmoskaudelle asti. Hämmästyttävän moni sarja alkaa hyvin ja sitten lento vaan loppuu ja laatu menee huonoksi. Onneksi on valikoimaa Netflix palvelussa, niin on paljon katsottavaa silti :) Komedioita olen nyt katsonut, Nordmen aka Vikingane, joka on aika brutaalia huumoria Norjasta sekä brittihuumoria Cuckoo sekä Borderline, joista molemmat ovat ihan kelvollisia komedioita, Borderline vaikuttaa vähän paremmalta. Maniac scifisarja on mukavaa katsottavaa myös, mutta sitä ei kannata katsoa kuin jakso kerrallaan, niin se toimii paremmin. Jopa tosi-tv:tä olen katsonut, lähinnä netflixin auto-ohjelmia Formula 1 dokkari, Rust Valleyn autovelhot, Towies, Heavy Rescue ja Superautot vastaan yllättäjät. Gothamin vitoskausi on kanssa kesken, se melkein jäi katsomatta neloskauden suhteen, kun taso laski, mutta onneksi piristyi neloskauden loppua kohden ja vitoskauden eka jaksokin vaikutti ihan kelvolliselta.

Itse asiassa listalla on tällä hetkellä jotain 90 leffaa ja sarjaa, mutta varmaan niistä monikin jää kesken ja alapeukkua vaan ja seuraavaa kehiin. Tämä metodi on paljon parempi ollut itselle, koska nyt on oikeasti löytynyt Netflixistä sellaisia sarjoja ja leffoja, joita ei olisi tullut katsottua jos aikaansa olisi käyttänyt noihin sarjoihin, jotka eivät jaksa innostaa. Muutenkin olen ollut ihan tyytyväinen valikoimaan, aikaisemmin tuntui että palvelussa ei ole oikein katsottavaa, pitää vaan löytää ne omat suosikit tuon valikoiman joukosta. Z Nation sarjan jälkeen päätin, että en ikinä katso enää väkisin sarjaa loppuun vaan sarja vaihtoon vaan, jos loppu ei miellytä. Sekin alkoi hyvin ja sitten tuli vitoskausi, joka oli todella surkea. Toinen hyvä esimerkki on Netflixin oma sarja House of Cards, jonka vika kausi olisi todellakin pitänyt jättää katsomatta.
 
Selkeästi draama tai jännitys ei sovi sinulle, vaan komedia ja "tosi"-tv. Hyvähän se on että joka genreen löytyy katsojia, niin pysyy valikoima laajana :)
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 152
2160p oli heti alusta lähtien mullakin.
Taitaa olla toteutettu niin, että jos on valinnut joskus sen max resoluution, niin se on jatkossakin. Mutta jos sieltä valikosta ei ole valinnut mitään (eli on auto) se valitsee max 720 resoluution.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 457
Taitaa olla toteutettu niin, että jos on valinnut joskus sen max resoluution, niin se on jatkossakin. Mutta jos sieltä valikosta ei ole valinnut mitään (eli on auto) se valitsee max 720 resoluution.
oli auto, tietenki. edit:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 430
The ritual leffa oli pelkkää puuroa yökohtauksissa (~1.5Mbps). Onneksi laatua laskettiin vain vähän :whistling:
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
30 päivää tulee täyteen ensiviikolla ja arviolta keskiviikkona pitäisi alkaa taas bitratet toimimaan. Jos tämä alkupäinen päätös oli ennakointia ja hätävarjelua, tuskin enää voivat perustella rajoituksen jatkamista, kun ihmiset on jo olleet viikkoja kotona ja alun piikki on tasaantunut. Varsinaiseen piikkiin iso syyllinen oli myös pelien lataaminen, kun suurimäärä pelaajia jäi kerralla kotiin ja päivitti pelinsä. Huomaa ihan yhdessäkin taloudessa, että Steam osaa rohmuta kaistan jumiin ja toisella käyttäjällä Netflix antaa periksi kuvanlaadussa välttääkseen pätkimistä.

Operaattorit sanoo myös että verkot on tehty kestämään perinteiset piikit iltaisin ja nyt muihin kellon aikoihin tapahtunut lisäys menee selvästi sen alapuolella. Ja he ovat myös osanneet varautua ennenkin mm. urheilutapahtumien katselun aiheuttamiin kuormiin, eli he tekevät kyllä työnsä kun suuremmat yllätykset on ohi ja uudet käyttäytymismallit muodostunut.
 
dude86

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.06.2017
Viestejä
1 719
En ole mitään tökkimistä huomannut ja kattomiskelpoisia on jaksot ollu. Katoin eilen muutaman jakson El Dragon:a, 44 jaksoa on aika reilusti kauteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 372
Alkaa olla sopivan rakeista kattoo money heistiä kun on rajoitettu 2,15Mbps/1080 laadulla :cautious: Sitä alkaa pohtimaan kandeeko tosta UHD paketista maksaa edes :hmm:
 
Money Heist kyllä näytti UHD:llä oikeasti hyvältä näistä rajoituksista huolimatta. HD en ole uskaltanut edes kokeilla. Jäi sen verran traumat parista HD-leffasta..
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 457
Ite laitoin netflixin tauolle vaa, kuten normaalisti, kun loppuu sarjat kesken. La casa de papel ja tiger king kiinostais kyl kattoa, mut toistaiseksi löytyy muualta katsottavaa. Nää palvelut on siinä mielessä hyviä, että sulla ei mitää vammasia määräaikaisia soppareita ole noihin. Tauolle vaa ja toisen palvelun luo, jos ei nappaa. Turhaa rahanhaaskausta pitää kaikkea yhtäaikaa.
 
Niin, olen antanut itseni ymmärtää että moni täällä ostaa "alennusmyynneistä" nippukaupalla digitaalisia vuokrapelejä, mitä ei koskaan tule pelaamaan, mutta siitä yhdestä kympin kk-maksusta ei-pelipalveluun menee yöunet.
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
414
Saksalaiset kysyi Netflixiltä mitä nyt kun 30 päivää tuli täyteen, ja vastaus oli että nykytilanne jatkuu toistaiseksi.

Saivat myös tietää, että rajoitinta oli sunniteltu jo aikaisemminkin, mutta oli tarkoitus ottaa käyttöön vasta jouluna. Aiempi yhteysnopeuteen reagoiva kaistanvalinta on ollut käyttäjän sovelluksessa, mutta tämä on palvelinpuolen rajoitin ja kytketään käyttöön tarpeen mukaan ja ilmeisesti siitä ei sitten jatkossakaan erikseen ilmoitella.

When reducing the streaming bit rate, Netflix does not provide the maximum possible quality level. This would only be noticed by subscribers who valued the highest possible video quality. This target group would "perhaps notice a very slight reduction in quality within each resolution" . Nonetheless, Netflix says to users: "But you still get the video quality you paid for."
Pitävät kiinni siitä ajatuksesta, että hinnat on kohdillaan koska resoluutiot pysyy. Alkuun sanoitvat että rajoitus vähentäisi liikennettä 25%, mutta ainakin bitratet on tippunut puoleen tai huonommaksi.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 368
Jahans Netflix:kin alkanut tipottelemaan kauden jaksoja eikä kaikki jaksot tule kerralla. The lasta dance, Kerran vielä Bulls. Jaksoja tulee pari viikossa, että näin saadaan pidettyä ihmiset Netflix:ssä kiinni. Koripallo tietysti jenkeissä helvetin suosittua, niin siksi ovat tällaiseen tulokseen tulleet, luulisin.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 109

Ei oo Netflixin oma oma sarja vaan yhteistuotanto ESPN:n kanssa, ja Amerikassa tuon pääesityskanava on ESPN ihan lineaarisessa TV:ssä. Julkaisutahti määrittyy tässä sen mukaan; Netflixiin se tulee TV-esitystä seuraavana päivänä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 767
Ei oo Netflixin oma oma sarja vaan yhteistuotanto ESPN:n kanssa, ja Amerikassa tuon pääesityskanava on ESPN ihan lineaarisessa TV:ssä. Julkaisutahti määrittyy tässä sen mukaan; Netflixiin se tulee TV-esitystä seuraavana päivänä.
Jep, eikä tämä ole edes mikään uusi tilanne. Vastaavia on ollut monta kertaa aiemminkin. Myös Better Call Saul on tällainen jakso per viikko -sarja. Ei se ole Netflixin vika, jos jonkun sarjan julkaisusopimus vaatii tällaista dinosaurusmenetelmää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
295
Saksalaiset kysyi Netflixiltä mitä nyt kun 30 päivää tuli täyteen, ja vastaus oli että nykytilanne jatkuu toistaiseksi.

Saivat myös tietää, että rajoitinta oli sunniteltu jo aikaisemminkin, mutta oli tarkoitus ottaa käyttöön vasta jouluna. Aiempi yhteysnopeuteen reagoiva kaistanvalinta on ollut käyttäjän sovelluksessa, mutta tämä on palvelinpuolen rajoitin ja kytketään käyttöön tarpeen mukaan ja ilmeisesti siitä ei sitten jatkossakaan erikseen ilmoitella.

Pitävät kiinni siitä ajatuksesta, että hinnat on kohdillaan koska resoluutiot pysyy. Alkuun sanoitvat että rajoitus vähentäisi liikennettä 25%, mutta ainakin bitratet on tippunut puoleen tai huonommaksi.
Tämä ei kyllä nyt kuulosta ollenkaan hyvältä. Eikös nämä tämänkin hetken bitrate-huononnukset olleet "pieniä"? Kuitenkin HD-kuva näyttää paikoittain melkein samalta kuin HBO:n pakkausartefaktat, jota videokuvaksi kutsuvat. 4K-matskussakin huomattavissa pehmenemää, mutta näyttää kuitenkin ihan katsottavalta vielä...

Kunhan siis jonkun järjen pitäisivät touhussaan, niin ei tarvii lompakolla ruveta äänestämään.

(Kaikki viestin havainnot tehty sillä kuuluisalla persedynolla, kun ei C8 Netflix-appistä saa bitrateja näkymään.)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 429
Kuulostaa tosi typerältä mielestäni, nyt on bitrate ollut n. 1.8 mb, joka on toimintaleffoissa, kuten esim Assasins Creed ihan liian vähän. Ensimmäinen, jossa huomasi tuon rajoituksen oli tuo leffa ja kuva ei ollut ollenkaan hyvä. Tv-sarjoissa, komedioissa kuten vaikka Monty Pythonissa niin taas aika yhdentekevää, mutta leffoissa nyt ainakin sais olla bitrate korkeammalla.
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 109
Jep, eikä tämä ole edes mikään uusi tilanne. Vastaavia on ollut monta kertaa aiemminkin. Myös Better Call Saul on tällainen jakso per viikko -sarja. Ei se ole Netflixin vika, jos jonkun sarjan julkaisusopimus vaatii tällaista dinosaurusmenetelmää.
Better Call Saul (noin esimerkkinä) ei ole minkään vertaa Netflixin oma sarja toisin kuin The Last Dance osittain on, että sikäli vähän eri asia. Mutta joka tapauksessa ei tämä toki mikään järin poikkeuksellinen kuvio ole.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 662
Viestejä
4 220 945
Jäsenet
71 091
Uusin jäsen
TiieM

Hinta.fi

Ylös Bottom