• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

NATO ja Suomi

Tuossa tilanteessa en ihmettelis ollenkaan jos Trumpetti ilmoittais että avut menee jäihin justiinsa jos euroopassa torpataan yksikin toveri Putinin öljylaiva.
Trump saattaisi hyvinkin tuota vaatia, mutta Trump vaati myös Tanskalta Grönlantia. Jos ei Tanskalta löytyisi sen verran munaa että laittavat siinä tilanteessa salmet kiinni jos Baltiaan tai Suomeen olisi hyökätty ja Itämerellä olisi jo sota käynnissä, niin ei vain Nato, vaan Tanskan ja koko Pohjoismaiden liittolaisuus romuttuisi sillä hetkellä.
 
Ongelma on, että ilman NATOa meidän pitää hommaa kaikki muukin, mitä meillä ei ole. Awacsit, laajempi satelliitti kalusto, paljon enemmän tutkia ja laivoja, jotta se puolustus on uskottava. Yksin sotiessa ja vieläpä ilman kykyä puolustaa merireittejä, meillä on logistisesti melko hankalaa.

Myös pienempi lennosto ei täällä oikein toimi. 33% koneista on huollossa, 33% tehtävässä ja 33% varalla. Tuosta voi laskea miten se toimii 40:llä. Ja ilman ilmavoimia ei vaan pärjää, kun ei ole sitä massiivista ilmatorjuntakapasiteettia. Lentokoneet vaan on paljon liikkuvampia ja mahdollistavat myös vaikuttamisen eri tavalla maahan. Ei se Ukraina niitä ihan muuten vaan halua, vaikka niillä on droneja.

Mutta valtion tärkein tehtävä ennen mitään muuta on turvata ulkoinen turvallisuus. Jos se ei siihen kykene, varsinkin nyky Venäjän naapurissa, sitä valtiota ei ole. Silloin on ihan sama monta synnytyssairaalaa ja poliisiasemaa on rakennettu.
Jos sota tulisi noi 64kpl F35 konetta ei riitä juuri mihinkään ja rauhan aikana niitä valvontalentoja voisi tehdä halvemmillakin koneilla.

Meillä ei ole ollut noita Awacks yms ja silti puolustuksemme on ollut niin uskottava, ettei tänne ole kukaan hyökännyt yli 82 vuoteen. Pelätään asiaa mikä ei ole tapahtunut ja eletään osin sen takia huonommin tämä suhteellisen lyhyt aikakamme mitä tällä
pallolla olemme.
Minusta valtion tärkein (infran, terveydenhuollon, veden ja energia lisäksi) tehtävä on huolehti turvallisuudesta ja sisäinen turvallisuus on todella tärkeä ja se on heikentynyt viime vuosina.
 
Trump saattaisi hyvinkin tuota vaatia, mutta Trump vaati myös Tanskalta Grönlantia. Jos ei Tanskalta löytyisi sen verran munaa että laittavat siinä tilanteessa salmet kiinni jos Baltiaan tai Suomeen olisi hyökätty ja Itämerellä olisi jo sota käynnissä, niin ei vain Nato, vaan Tanskan ja koko Pohjoismaiden liittolaisuus romuttuisi sillä hetkellä.
Eli parhaat kaverit saisivat molemmat sen mitä haluaisivat eli pahan euroopan kyykkyyn.
 
Jos sota tulisi noi 64kpl F35 konetta ei riitä juuri mihinkään ja rauhan aikana niitä valvontalentoja voisi tehdä halvemmillakin koneilla.

Meillä ei ole ollut noita Awacks yms ja silti puolustuksemme on ollut niin uskottava, ettei tänne ole kukaan hyökännyt yli 82 vuoteen. Pelätään asiaa mikä ei ole tapahtunut ja eletään osin sen takia huonommin tämä suhteellisen lyhyt aikakamme mitä tällä
pallolla olemme.
Minusta valtion tärkein (infran, terveydenhuollon, veden ja energia lisäksi) tehtävä on huolehti turvallisuudesta ja sisäinen turvallisuus on todella tärkeä ja se on heikentynyt viime vuosina.
Mihin perustuu väite, että ne ei riitä? Osaatko sanoa, paljon Venäjällä on lentokalustoa ja paljon ne voi laittaa niitä tänne.

Tässä on ihan hyvä kirjoitus: Ilmasodan lyhyt oppimäärä

Meidän puolustus ei ole ollut uskottava. Venäjä vaan itse ei ollut valmis. Venäjä ei myöskään hyökännyt vuosikymmeniin Ukrainaan, Georgiaan jne. Nyt siellä on johdossa sellainen tyyppi, joka haluaa vähän valloitella alueita. Historia ei ole tae tulevaisuudesta.

Ilman ulkoista turvallisuutta, noista mitään ei voi olla.
 
Eli parhaat kaverit saisivat molemmat sen mitä haluaisivat eli pahan euroopan kyykkyyn.
Niin ne USA:n ja Trumpin vaikuttamiskyvyt esim. Iranin sodan suhteen on kyllä nähty. Ei USA:lla ole nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa enää sellaista ylivoimaa sotilaallisesti että saisivat Euroopan kyykkyyn.
 
Jos sota tulisi noi 64kpl F35 konetta ei riitä juuri mihinkään ja rauhan aikana niitä valvontalentoja voisi tehdä halvemmillakin koneilla.

Meillä ei ole ollut noita Awacks yms ja silti puolustuksemme on ollut niin uskottava, ettei tänne ole kukaan hyökännyt yli 82 vuoteen. Pelätään asiaa mikä ei ole tapahtunut ja eletään osin sen takia huonommin tämä suhteellisen lyhyt aikakamme mitä tällä
pallolla olemme.
Minusta valtion tärkein (infran, terveydenhuollon, veden ja energia lisäksi) tehtävä on huolehti turvallisuudesta ja sisäinen turvallisuus on todella tärkeä ja se on heikentynyt viime vuosina.
Määrällisesti tuo 64 ei ole kovin paljon kun vertaa toisen maailmansodan määriin. Tositaalta taas hävittäjiä ei enää käytetä juurikaan niin että hyökättäisiin ainakaan syvemmälle rintamalinjan taakse. Ukrainan sodassahan näistä hävittäjistä on molemmin puolin tullut ilmatorjuntatyökalu ja ollaan pommitusten osalta siirrytty tähän että hävittäjät pudottavat liitopommeja omalta puolelta rajaa.

Ilmatorjuntaa varten tosiaan tarvitaan aina se tietty määrä hävittäjiä koska kiinteä ilmatorjunta ei riitä tämän kokoisen maan valvontaan.
 
Niin ne USA:n ja Trumpin vaikuttamiskyvyt esim. Iranin sodan suhteen on kyllä nähty. Ei USA:lla ole nyt eikä varsinkaan tulevaisuudessa enää sellaista ylivoimaa sotilaallisesti että saisivat Euroopan kyykkyyn.
Laskin trumpin osaksi sanoa et joo, meidän osalta apu on lippaallinen 5.56 ammoja ja ei meitä nyt huvita enempää tehdä
 
Kuten sanoin Venäjän tekee omat päätöksensä. Me emme ikinä pysty sijoittamaan Natoon / puolusvoimiimme niin paljon mitä se vaatisi, että oikeasti pystyisimme Venäjään horjuttamaan, jos he siirtyisivät sotatalouteen. Ei edes n. 40miljoonainen Ukraina ole siihen (ison osan länsimaista ) tuellakaan pystynyt.

1.
Nato on puolustusliitto
2.
Osana puolusutsliitto puolustuksemma on paljon uskottavampi, Ruotsi haki jäsenyyttä samaan aikaan ja on samaa puolustusliitto.
3, Juu, meillä oli uskottava puolustus, olimme osa EUta, ja Nato kumppani, putinin hyökkäys osoitti että putinin venäjä voi tehdä tyhmiä päätöksiä, synty tarvi vahvistaa puolustustamme. Ei pidä unohtaa että putin uhkaili meitä 2021/2022 talvella. Me reagoimme nopeasti, sen jälkeen toki vahvistuttu paljon.
4.
Venäjä on sotataloudessa, ja Ukrainassa ottanut pataan jos useamman vuoden. Ukrainan auttaminen on myös edullisempaa kuin olla auttamsta.
Ja kyllä Nato lisää meidän valtion kuluja, eduskunnassa väitellään monesti onko meillä varaa sijoittaa asiaan joka maksaa muutamia kymmeniä miljoonia.
....

Nato vähentää meidän kuluja. se että ilman Nato jäsenyytt tonni menisi torni juttuihin, ja Nato jäsenenä viis sataa.

Toki siinä kun putin tuhoaa venäjää , niin samalla mekin vähän kärsitään, sille nyt ei vaan voida mitään.

Jos sota tulisi noi 64kpl F35 konetta ei riitä juuri mihinkään ja rauhan aikana niitä valvontalentoja voisi tehdä halvemmillakin koneilla.
Mihis nyt unohdot sen Nato jäsenyyden
 
Määrällisesti tuo 64 ei ole kovin paljon kun vertaa toisen maailmansodan määriin. Tositaalta taas hävittäjiä ei enää käytetä juurikaan niin että hyökättäisiin ainakaan syvemmälle rintamalinjan taakse. Ukrainan sodassahan näistä hävittäjistä on molemmin puolin tullut ilmatorjuntatyökalu ja ollaan pommitusten osalta siirrytty tähän että hävittäjät pudottavat liitopommeja omalta puolelta rajaa.

Ilmatorjuntaa varten tosiaan tarvitaan aina se tietty määrä hävittäjiä koska kiinteä ilmatorjunta ei riitä tämän kokoisen maan valvontaan.

F35 ainakin tällä hetkellä muodostaa kyllä melkoisen uhkan Venäjälle jos sota syttyisi. Varsinkin alussa joka on tietenkin hyödyllinen kynnyksen nostaja. On suuri merkitys voitko käydä nakkaamassa JDAM pommit 50km rajan väärältä puolelta vai vain omalta puolelta kuten Ukrainan sodassa tapahtuu. Tai käväiset ampumassa pitkän kantaman ohjukset vihollisen AWACS koneeseen, siinä voidaan yksi F35 menettää vaihtokaupassa mielellään.
 
Niin ei ne riitä siihen valvontaankaan. Ukrainan troonit tuli läpi Suomeen asti. Veikkaan, että ensi-iskussa trooneilla yms. lamautettaisiin iso osa puoluskykyämme. En usko, että etukäteen kertoisivat tuli se mistä suunnasta tahansa.
Siksi olen aina kannattanut ystävällisä suhteita kaikkiin naapurimaihin.

Nyt valitettavan monet "aukovat" päätään, kuin kerjätäkseen ongelmia.
 
Jos jostain syystä
Ja sä haluat pelata riskillä. Mieluummin varustaudun ja en sodi, kun en varustaudu ja sodin.

Ja näin ei tapahtuisi ilman NATOa?
Nyt valitettavan monet "aukovat" päätään, kuin kerjätäkseen ongelmia.
Kyllä, sitä ne siellä Venäjällä tekee. Uhkailee jopa ydinaseilla Eurooppaa. Varmaan pitäisi vain alistua, palkata poliiseja ja toivoa, että Putin ei päätä puuttua meidän poliisien määrään. Koska se halus jo vähän puuttua meidän valintaan NATO jäsenyydestä. Mikä seuraavaksi, maksetaan liian vähän veroja sinne? Olis varmaan ihan ok.
 
Sen oikeasti tarvittavan varustautumisen hinta on niin kova, että se meidän valtiona on käytännön pakko ottaa. Halusit sitä tai et.
Koska kumpikaan meistä ei sitä päätöstä tee.

Suurvallat tekevät mitä haluavat kuten olet varmaakin huomannut. Parempi elää rauhassa niin kauan kuin mahdollista.
Meille tulee ikäviä ohjeita muilta mailta (enkä tarkoita Venäjää) lähivuosina pelkästään sen takia ettemme ole kyenneet hoitamaan talouttamme. Natoonkin käytettävissä olevat rahat ovat rajalliset, tulet sen vielä huomaamaan.
Saa sitten nähdä ketkä jättävät uppoamaan pyrkivän "laivan"
 
Mut justhan sä sanoit, että ei kannata? Ja se hinta on paljon korkeampi jos valitaan ottaa homma vastaan yksin. Koska sitä se tarkoittaa, kun ei ole jäsenyyttä.

Joo suurvallat tekee niiden juttuja. Venäjä ei onneksi ole sellainen enää. Tässä pelkästään pohjoismaissa on sen verran joukkoa ja kalustoa, että ei se tänne ihan helpolla pysty vaikuttamaan. Toki jos haluaa taata ne vaatimukset sieltä, niin sitten se yksin pelaaminen on erittäin suosittu vaihtoehto.
 
Sen oikeasti tarvittavan varustautumisen hinta on niin kova, että se meidän valtiona on käytännön pakko ottaa. Halusit sitä tai et.
Koska kumpikaan meistä ei sitä päätöstä tee.
Meidän puolustuskyky oli 21/22 paljon vahvemp kuin Ukrainan, ei olisi päässyt pitkälle, ja vastapalloon olisi tullut lujaa.

Nyt kykymme itsenäiseti ja puolustusliitossa on paljon vahvemi, kynnys tänne tulle on isomi, jos kuitekin tulisi niin vastapalloon saisi isosti, meillä nykyään vahvaa yhteistyötä myös Ukrainan kanssa, ja jos putin sekoilisi kahdella rintamalla niin puolustajajia olisi puolustusliitto, koko venäjän länsi raja.

Sitä vaihtoehtoa ei ole ettei puolustettetaisi, Ukraina nähty mitä venäjä tekee.

Suurvallat tekevät mitä haluavat kuten olet varmaakin huomannut. Parempi elää rauhassa niin kauan kuin mahdollista.
Juu, tälläpuolelle venäjän rajaa me eletään rauhassa jos kukaan ei ala hyökiin, jos joku sekoilee, niin me olemma valmiina puolustaan.
 
Mut justhan sä sanoit, että ei kannata? Ja se hinta on paljon korkeampi jos valitaan ottaa homma vastaan yksin. Koska sitä se tarkoittaa, kun ei ole jäsenyyttä.

Joo suurvallat tekee niiden juttuja. Venäjä ei onneksi ole sellainen enää. Tässä pelkästään pohjoismaissa on sen verran joukkoa ja kalustoa, että ei se tänne ihan helpolla pysty vaikuttamaan. Toki jos haluaa taata ne vaatimukset sieltä, niin sitten se yksin pelaaminen on erittäin suosittu vaihtoehto.
Mehän olemme Naton ja EU:n jäseniä.

Meillä näyttäs olevan se ajattelutapa ero, että uskot? että muut maat meitä auttavat teoreettisen sodan syttyessä ja tulevat tapattamaan merkittävissä määrin kansalaisiaan tänne Suomen puolustamiseksi.
Minä en usko , vaan kyllä se puolustamien jäisi Suomalaisten harteille vaikka olemme Natossa.
Joskus Ylen oliko A-studiossa, joku amerikassa ollut suomalainen professori?
Kertoi, että hänelle oli Usassa sanottu jotain "Uskotko tosissasi, että USA aloittaisi ydinsodan Suomen takia".

Ja kyllä Venäjäkin on suurvalta kun sitä Suomeen verrataan.
En kylläkään usko Venäjän tänne hyökkäävän. Päättäjät tajunnevat, että joidenkin "suuret puheet" johtuvat heidän Venäjän pelostaan.
Kaikissa maissa on heitä, jotka uskovat aseiden ratkovan ongelmat. Tässäkin politikot vaihtuu, mutta talous (lue: ongelmat) jää.

Olen edelleen varma, että kaupankäynti Venäjän kanssa jatkuu ja lisääntyy kun se on poliittisesti mahdollista.
 
En mä usko että kaikki tulee. Ja homman pointti on, että ei niiden tänne tarvii tunkea. Vaan jos Puola liittyy ja Ukraina pysyy mukana, niin tuo luo jo niin pitkän rintaman, että aika vähän jää tänne. Me saadaan myös syvyyttä, eli voidaan viedä koneita ruotsiin jne. Sieltä saadaan tutkakuvaa ja turvaa merille. Mutta sä näyttävästi haluat nuo pois. Saksa jos liittyy vielä Ranskan kanssa, niin tilanne on tekemätön Venäjälle.
 
No hyvä, sittenhän me emme tarvitse pelätä Venäjää ja ollaa siitä samaa mieltä.
 
Mehän olemme Naton ja EU:n jäseniä.

Meillä näyttäs olevan se ajattelutapa ero, että uskot? että muut maat meitä auttavat teoreettisen sodan syttyessä ja tulevat tapattamaan merkittävissä määrin kansalaisiaan tänne Suomen puolustamiseksi.
Minä en usko , vaan kyllä se puolustamien jäisi Suomalaisten harteille vaikka olemme Natossa.

Jos putin ei ole Ukrainan sodan myötä ymmärtänyt että muut maat auttaa, niin ei voi mitään, vastapalloon tulee ja lujaa.

Ukraina ei ollut Naton jäsen, Ukraina ei ollut EU jäsen, Ukrainalla oli venäjän kanssa soppimus missä venäjä ei saanut käyttää taloudellisia tai sotilaallisia keinoja Ukrainan pakottamiseen tai rajojen muuttamiseen.

UKRAINAA on autettu yli neljävuotta.

Johonkin EU maahan hyökkääminen olisi hyökkäys EU vastaa, ihan eri planeetalla, samoin yhtä NATO maata vastaan hyökkämmiinen olis hyökkääminen kaikkia Nato maita vastaan.

Eli minkään EU tai Nato maan ei tarvi miettiä eskaloiko puolustus.
Nato maailla valmit harjoitellut prosessit, jotka ihan tänään ovat valmiudessa
Kansallisesti myös koulutettu Nato yhteistyöhön, kalustuun.

Mikään EU maa ei mieti koskeeko se EUta, se koksee.

Ei se puolustus olisi jotan Ukrainan kaltaista puuhastelua, ei se olisi jotain Trumpin Iranin kaltaista puuhastelua.

Venäjällä olisi Ukraina rintamalinjan lisäksi kerralla lisää luokkaa 2500 kilometriä Nato rintamaa, Ukraina tuestu poistuisi eskalointi rajat. Norja, Suomi Viro, Latvia, (Liettua, Puola kalingradiin). Valko-Venäjä Luka saisi miettiä rooliaan, jos antaa venäläiseten jyllä, niin Lukalta ei kysellä, jos ei anna putinnin hyöriä, niin ilmantilan käyttö optio.
 
Viimeksi muokattu:
Niin ei ne riitä siihen valvontaankaan. Ukrainan troonit tuli läpi Suomeen asti. Veikkaan, että ensi-iskussa trooneilla yms. lamautettaisiin iso osa puoluskykyämme. En usko, että etukäteen kertoisivat tuli se mistä suunnasta tahansa.
Siksi olen aina kannattanut ystävällisä suhteita kaikkiin naapurimaihin.

Nyt valitettavan monet "aukovat" päätään, kuin kerjätäkseen ongelmia.
Niin oletko kuullut ohjuksista? Viimeksi pari päivää sitten Venäjä lähetti Ukrainaan 30 ohjusta. Ukraina torjuu näitäkin jatkuvasti eikä niitä millään drooneilla torjuta.

Tämä että ensi-iskuilla lamautettaisiin suurin osa puolustuskyvystämme toteutuu vain jos Suomen puolustusvoimat ovat täysin epäonnistuneet.

Venäjä ei saanut Ukrainaa lamautettua ensi-iskuilla 2022 vaikka Ukrainan armeija vuoden 2022 alussa pohjautui pitkälti Neuvostoliiton aikaiseen kamaan. Samoin USA ei saanut edes Iranin puolustusta kunnolla lamautettua, eli jos Venäjä saa koko Suomen puolustuksen lamautettua niin ala-arvoinen suoritus tuo puolustusvoimilta olisi.
 
Niin ei ne riitä siihen valvontaankaan. Ukrainan troonit tuli läpi Suomeen asti. Veikkaan, että ensi-iskussa trooneilla yms. lamautettaisiin iso osa puoluskykyämme. En usko, että etukäteen kertoisivat tuli se mistä suunnasta tahansa.
Siksi olen aina kannattanut ystävällisä suhteita kaikkiin naapurimaihin.

Nyt valitettavan monet "aukovat" päätään, kuin kerjätäkseen ongelmia.
Eli pakarat levälleen Putinia kohti ja sieltä nöyrästi kaikki sisään, otetaan hyvät suhteet naapurimaataan valloittavaan ryssään. Sitten kun jäädään yksin tässä kaikessa ystvällisyydessämme, ei ole Natoa, ei investoijia Suomeen. Vain muutamien jyyrien luja ja nöyrä sinisilmäisyys siihen, että Putin ei lopulta ota tätäkin pientä maata.

Voi tätä lapsellisuuden määrää. Venäläiset kutsuu tällaisia suomalaisia tsuhnoiksi, tätä tuo ajattelu vahvistaisi lisää.
Tein Venäläisten kanssa töitä 11 vuotta lähellä itärajaa. He kunnioittavat sinua kun pidät puolesi ja näytät voimaa, eikä perseen nuolemista. Hyvät suhteet Venäjään tarkoittaisi heidän pillinsä mukaan tanssimista. Suometuttaisiin vieläkin pahemmin, kuin ennen Ukrainan sotaa.
 
Viimeksi muokattu:
F35 ainakin tällä hetkellä muodostaa kyllä melkoisen uhkan Venäjälle jos sota syttyisi. Varsinkin alussa joka on tietenkin hyödyllinen kynnyksen nostaja. On suuri merkitys voitko käydä nakkaamassa JDAM pommit 50km rajan väärältä puolelta vai vain omalta puolelta kuten Ukrainan sodassa tapahtuu. Tai käväiset ampumassa pitkän kantaman ohjukset vihollisen AWACS koneeseen, siinä voidaan yksi F35 menettää vaihtokaupassa mielellään.
Eikä Ruotsista ja Norjasta pitkin pyyhkäise samaa tekemään. Awacseja löytyy myös Ruotsista. Hurrit ovat nostaneet uhoa reippaasti parina viime vuotena. Ruotsissa on myös sukellusveneitä, joilla sotaleikissä upotettiin jenkkien lentotukialus kaikista armadan suojauksista huolimatta.
 
Eli pakarat levälleen Putinia kohti ja sieltä nöyrästi kaikki sisään, otetaan hyvät suhteet naapurimaataan valloittavaan ryssään. Sitten kun jäädään yksin tässä kaikessa ystvällisyydessämme, ei ole Natoa, ei investoijia Suomeen. Vain muutamien jyyrien luja ja nöyrä sinisilmäisyys siihen, että Putin ei lopulta ota tätäkin pientä maata.

Voi tätä lapsellisuuden määrää. Venäläiset kutsuu tällaisia suomalaisia tsuhnoiksi, tätä tuo ajattelu vahvistaisi lisää.
Tein Venäläisten kanssa töitä 11 vuotta lähellä itärajaa. He kunnioittavat sinua kun pidät puolesi ja näytät voimaa, eikä perseen nuolemista. Hyvät suhteet Venäjään tarkoittaisi heidän pillinsä mukaan tanssimista. Suometuttaisiin vieläkin pahemmin, kuin ennen Ukrainan sotaa.
Päätin nyt kuitenkin vastata tähän provoosi.
Emme me yksin jää, olemme EU:ssa ja Natossa (tuen määrää emme tiedä). Ei meidän tarvitse olla Venäjän ylimpiä ystäviä, vaikka teemmekin molempien maiden kansalaisia hyödyntävää yhteistyötä. Pitemmän päälle talous (sen ollessa huono) menee ohi politiikan ja meidän talous, ja sodan jälkeen luultavasti Venäjänkin, on niin kuralla, että tarvitsemme kaiken mahdollisen kaupan ja silti tulevat sukupolvet kironnevat meidän huonoa talouden pitoa.

Olemme varautuneet teoreettiseen sotaan aina toisen maailmansodan jälkeen, meillä on mm. rakennettu pommisuojia taloihin.
Pidetty sitä uskottavia puolustusvoimia jne. Ukraina on nyt näyttänyt, ettei edes 40 miljoonainen kansa omilla ja valtavilla muiden maiden taloudellisilla uhrauksilla lisättynä, ole kyennyt ottamaan Venäjän valtaamia alueita takaisin.
=> Jos kykenet tarkastelemaan asiaa meidän talouden kautta, ilman poliittisia kantojasi. Joudut ainakin itsellesi myöntämään,
ettei Suomen varat tule täysimittaiseen sotaan riittämään. Jos niitä aseita edes olisi riittävästi saatavilla. USA taisi äsken kertoa tarvitsevansa parhaat ohjuksen omaan käyttöönsä.

Siksi en näe mitään järkeä tahallaan luoda Venäläisille sotaa lietsoville henkilöille syitä levittään tietoa että Suomi on vihamielinen maa. ( Väittämällä Suomea koskevia negatiivisia asioita Vejäjän tekemiksi, joita ei voida osoittaa Venäläisen tekemiksi. Jos todistetia löytyy, asiasta voi ja pitääkin sanoa)

Osa heidän nuoristaan saattaa uskoa, kun itse lukee ko. kirjoituksia suomalaisista, täältä lehdistä jne. Sitten pahimmillaan tulee valtaan joku joka myöhemmin, esim. vuosien jälkeen, käyttää nykyisiä viestejämme peloitteluun saadakseen sodan oikeutuksen aikaiseksi.

Valitettavasti Venäjän asevoimat vahvistuvat ja eivät varmasti lähtisi enää tekemään typeryyksiä "soitellen sotaa" kuten 2022 Ukrainassa toimivat.
Kun Ukrainan ja Venäjän välinen sota joskus loppuu. Venäjällä ollee valtava (suhteessa Suomeen) sotakoneisto/-teollisuus ja
tarve sijoittaa nyt sodassa oppineet ja karaistuneet sotilaat jonnekin. Minä olen aivan varma, että iso (toiselle kirjoittajalle: Iso on eri asia kuin suurin) osa heistä sijoitetaan Suomen rajan tuntumassa oleviin varuskuntiin.

Minä en varmasti sotimaan joudu, mutta olis hyvä ettei nuorempienkaan tarvitseisi. Olen kuitenkin nähnyt miten kauan kestää
sodan vaurioista toipuminen.

Emme ole enää vuosikymmeniin tanssineet Venäjän ohjeiden mukaan vaan, nyt meille niitä antaa EU ja USA, eikä se ole estänyt
käymästä kauppaa. Ei kaupan käyntiin tarvita perseen nuolemista, vaan kilpailukykyiset hinnat sekä riittävän laadukkaat tuotteet. sekä Venäjä rajanaapurina on mm. halvempien kuljetusten osalta yksi vaihtoehto siinä missä joku muukin.
 
Jos venäjän kanssa ei enää koskaan palata mihinkään yhteistyöhön niin lopulta ei enää ole tarvetta rakentaa pommisuojia. Ei tänne kukaan muu ole hyökkäämässä.
 
Minä en varmasti sotimaan joudu, mutta olis hyvä ettei nuorempienkaan tarvitseisi. Olen kuitenkin nähnyt miten kauan kestää
sodan vaurioista toipuminen.
Nojoo, tästä ollaan samaa mieltä että mitään sotaa ei tosiaankaan toivota ei Suomen ja Venäjän välille eikä myöskään Naton ja Venäjän. Kuten on nähty niin nämä nykysodat kestävät tolkuttoman pitkään ja harvoin käy niin että jompi kumpi osapuoli vie 100-0 voiton vaan kaiken sotimisen jälkeenkin joudutaan vielä päätymään huonoon kompromissiin. Jotta mikään 100-0 voitto olisi missään sodassa mahdollinen niin tämä vaatisi todella merkittävän määrän uhreja jota ei nykymaailmassa kovin helpolla hyväksytä. Nyt kun vielä dronet tuhoavat kaiken jalkaväen niin mikään liikesota ei onnistu enää, eli sodan voittaminen minkä tahansa osapuolen toimesta käy entistä vaikeammaksi.

Jos mietitään Suomea ja Venäjää niin totta kai tavoite on että Venäjä ei tänne hyökkää ja sen vuoksi ollaan Natossa jne. Mitä tulee Suomen ja Venäjän väleihin niin tämä on sitten eri kysymys onko näillä sotaa estävä vaikutus. Jollain pidemmällä katsannolla tuota pitäisi miettiä, mutta nyt kun Ukrainan sota on käynnissä ja me tuetaan Ukrainaa niin ei oikein voida lähteä mihinkään yhteistön palauttamiseen ainakaan vielä.
 
Päätin nyt kuitenkin vastata tähän provoosi.
Emme me yksin jää, olemme EU:ssa ja Natossa (tuen määrää emme tiedä). Ei meidän tarvitse olla Venäjän ylimpiä ystäviä, vaikka teemmekin molempien maiden kansalaisia hyödyntävää yhteistyötä. Pitemmän päälle talous (sen ollessa huono) menee ohi politiikan ja meidän talous, ja sodan jälkeen luultavasti Venäjänkin, on niin kuralla, että tarvitsemme kaiken mahdollisen kaupan ja silti tulevat sukupolvet kironnevat meidän huonoa talouden pitoa.

Olemme varautuneet teoreettiseen sotaan aina toisen maailmansodan jälkeen, meillä on mm. rakennettu pommisuojia taloihin.
Pidetty sitä uskottavia puolustusvoimia jne. Ukraina on nyt näyttänyt, ettei edes 40 miljoonainen kansa omilla ja valtavilla muiden maiden taloudellisilla uhrauksilla lisättynä, ole kyennyt ottamaan Venäjän valtaamia alueita takaisin.
=> Jos kykenet tarkastelemaan asiaa meidän talouden kautta, ilman poliittisia kantojasi. Joudut ainakin itsellesi myöntämään,
ettei Suomen varat tule täysimittaiseen sotaan riittämään. Jos niitä aseita edes olisi riittävästi saatavilla. USA taisi äsken kertoa tarvitsevansa parhaat ohjuksen omaan käyttöönsä.

Siksi en näe mitään järkeä tahallaan luoda Venäläisille sotaa lietsoville henkilöille syitä levittään tietoa että Suomi on vihamielinen maa. ( Väittämällä Suomea koskevia negatiivisia asioita Vejäjän tekemiksi, joita ei voida osoittaa Venäläisen tekemiksi. Jos todistetia löytyy, asiasta voi ja pitääkin sanoa)

Osa heidän nuoristaan saattaa uskoa, kun itse lukee ko. kirjoituksia suomalaisista, täältä lehdistä jne. Sitten pahimmillaan tulee valtaan joku joka myöhemmin, esim. vuosien jälkeen, käyttää nykyisiä viestejämme peloitteluun saadakseen sodan oikeutuksen aikaiseksi.

Valitettavasti Venäjän asevoimat vahvistuvat ja eivät varmasti lähtisi enää tekemään typeryyksiä "soitellen sotaa" kuten 2022 Ukrainassa toimivat.
Kun Ukrainan ja Venäjän välinen sota joskus loppuu. Venäjällä ollee valtava (suhteessa Suomeen) sotakoneisto/-teollisuus ja
tarve sijoittaa nyt sodassa oppineet ja karaistuneet sotilaat jonnekin. Minä olen aivan varma, että iso (toiselle kirjoittajalle: Iso on eri asia kuin suurin) osa heistä sijoitetaan Suomen rajan tuntumassa oleviin varuskuntiin.

Minä en varmasti sotimaan joudu, mutta olis hyvä ettei nuorempienkaan tarvitseisi. Olen kuitenkin nähnyt miten kauan kestää
sodan vaurioista toipuminen.

Emme ole enää vuosikymmeniin tanssineet Venäjän ohjeiden mukaan vaan, nyt meille niitä antaa EU ja USA, eikä se ole estänyt
käymästä kauppaa. Ei kaupan käyntiin tarvita perseen nuolemista, vaan kilpailukykyiset hinnat sekä riittävän laadukkaat tuotteet. sekä Venäjä rajanaapurina on mm. halvempien kuljetusten osalta yksi vaihtoehto siinä missä joku muukin.
Pitemmän päälle talous (sen ollessa huono) menee ohi politiikan ja meidän talous, ja sodan jälkeen luultavasti Venäjänkin, on niin kuralla, että tarvitsemme kaiken mahdollisen kaupan ja silti tulevat sukupolvet kironnevat meidän huonoa talouden pitoa.

Suomen huono taloudenpito ei johdu venäjän kaupasta vaan ihan meidän omista vääristä talouspoliittisista valinnoista sisäpolitiikassa.
Pidetty sitä uskottavia puolustusvoimia jne. Ukraina on nyt näyttänyt, ettei edes 40 miljoonainen kansa omilla ja valtavilla muiden maiden taloudellisilla uhrauksilla lisättynä, ole kyennyt ottamaan Venäjän valtaamia alueita takaisin.

Ei, vaan ryssät alkurynnistyksen jälkeen eivät ole pystyneet yli 4 vuodessa etenemään yhtään ja ovat siellä vain Pöö Korean ja muutaman muun roskamaan avulla sotimassa.
Siksi en näe mitään järkeä tahallaan luoda Venäläisille sotaa lietsoville henkilöille syitä levittään tietoa että Suomi on vihamielinen maa. ( Väittämällä Suomea koskevia negatiivisia asioita Vejäjän tekemiksi, joita ei voida osoittaa Venäläisen tekemiksi. Jos todistetia löytyy, asiasta voi ja pitääkin sanoa)

Sotaa lietsovat ryssät itse omalla propagandallaan sekä muutama suomalainen ryssä propagandisti kuten Janus Putkonen, Bäckman sekä Ano Turtiainen

Valitettavasti Venäjän asevoimat vahvistuvat ja eivät varmasti lähtisi enää tekemään typeryyksiä "soitellen sotaa" kuten 2022 Ukrainassa toimivat.
Kun Ukrainan ja Venäjän välinen sota joskus loppuu. Venäjällä ollee valtava (suhteessa Suomeen) sotakoneisto/-teollisuus ja
tarve sijoittaa nyt sodassa oppineet ja karaistuneet sotilaat jonnekin

Ryssän armeija on korruptoitunut paperitiikeri armeija ja pääosa heidän aseistuksestaan on tuhottu ja ne osaavimmat upseerit ja ryhmät on tuhottu.
Venäjän oma puolustus on surkeassa kunnossa, siitäkään ei ole paljoa jäljellä ja ryssillä menee 10-20 vuotta saada sekä maa että armeija kuntoon kun Ukrainan sota joskus päättyy.

Meillä on kuitenkin NATO, JAF sekä muita sotilaallisia yhteistyö kumppanimaita.
 
Emme ole enää vuosikymmeniin tanssineet Venäjän ohjeiden mukaan vaan, nyt meille niitä antaa EU ja USA, eikä se ole estänyt
käymästä kauppaa. Ei kaupan käyntiin tarvita perseen nuolemista, vaan kilpailukykyiset hinnat sekä riittävän laadukkaat tuotteet. sekä Venäjä rajanaapurina on mm. halvempien kuljetusten osalta yksi vaihtoehto siinä missä joku muukin.
Sähkö, energia tai mikään muu yhteiskunnallisesti relevanttiin assettiin liittyvä kaupankäynti venäjän kanssa on suoran riskin ottoa siinä suhteessa että siitä tulee vipuvarsi jota tullaan hyödyntämään meidän yhteiskuntamme epävakauttamisessa. Venäjän ainoa funktio on ympäröivien yhteiskuntien heikentäminen, niihin vaikuttaminen ja viime kädessä valloittaminen.

Jos ajatellaan vaikka sähkön tuontia venäjältä: se saattaa väliaikaisesti laskea sähkön hintaa, mutta samalla se muodostaa markkinahäirikön joka alentaa markkinoiden intressejä tehdä kotimaisia energiainvestointeja. Tämä johtaa vähentyneeseen energiasuvereniteettiin joka tullaan 100% todennäköisyydellä hyödyntämään sopivina kylminä talviaikoina kun venäjän siirtolinjat sattumalta vikaantuvat.

Edit: Ei tarvitse katsoa kuin viimeisen 12kk aikana tapahtuneet kaapelihässäkät itämerellä, homma on nyt jo käynnissä ja täällä haaveillaan jostain yhteistyöstä.. hohhoijaa.
 
Jos ajatellaan vaikka sähkön tuontia venäjältä: se saattaa väliaikaisesti laskea sähkön hintaa, mutta samalla se muodostaa markkinahäirikön joka alentaa markkinoiden intressejä tehdä kotimaisia energiainvestointeja. Tämä johtaa vähentyneeseen energiasuvereniteettiin joka tullaan 100% todennäköisyydellä hyödyntämään sopivina kylminä talviaikoina kun venäjän siirtolinjat sattumalta vikaantuvat.
Muistelenkoha iha omiani, mut omavaraisuusaste sähköntuotannossa oli jo ennen Ukrainan sotaa ihan hyvällä mallilla. Venäjältä vaa ostettii, jotta sai omaa sähköä myydä muualle ku suomalaisille tms.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
306 194
Viestejä
5 185 422
Jäsenet
82 835
Uusin jäsen
Kotifantti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom