Vergellä kestää siis rapian vajaa 20 vuotta täyttää nykyiset toimitukset ja se on ok, koska se ei ole bemari? Vergehän ei ole kerännyt rahaa tuotantolinjansa kehittämiseen.
Voisikohan Verge julkaista talouslukuja donitsin akkujen ostamisesta? Hyvää hype-mainosta kuinka halpoja ja parhaita ja voidaan integroida runkoon mut ei ole integroitu yms. akut ovat.
Pointti siinä tuotantomäärissä 1 kappale viikossa oli siinä, että se on äärimmäisen kallista puuhastella kasata tuollaisella vauhdilla niitä moottoripyöriä.
Jos esimerkiksi Toyota Yaris autoja koottaisiin tuolla tavalla pajalla yksittäinen viikossa, niin se Toyota Yaris maksaisi loppuhinnaltaan 150 tuhatta euroa autolta eikä nykyistä 25 tonnia autolta.
Verge ei ole julkaissut yhtä virallista lukua kokonaisvalmistusmääristään, mutta julkisten tietojen ja analyysien perusteella luvut ovat pysyneet maltillisina eli noin 100–200 pyörää on toimitettu asiakkaille vuoden 2026 alkuun mennessä.
Vuosien 2021–2025 välisenä aikana kertyneet tappiot nousevat arvioilta 15-25 miljoonaan euroon. Esimerkiksi vuonna 2024 yhtiön liiketappio oli noin 1,7 miljoonaa euroa erittäin pienellä (n. 100 000 €) liikevaihdolla. Vuosi 2025 oli laajentumisen myötä vielä raskaampi.
Jos laskemme suoraviivaisesti kertyneet tappiot suhteessa toimitettuihin pyöriin, luku on hätkähdyttävä. Arvio on noin 100 000 € - 150 000 € tappiota per valmistettu pyörä.
Ilmeisesti tuota on tappiota on rahoitettu miljoonien eurojen lähipiirilainoin. Sitten niitä on rahoitettu osakeantien ja sijoittajien kautta (Equity) ja yhtiö on kerännyt useita miljoonia euroja yksityisiltä sijoittajilta.
Merkittävä osa käyttöpääomasta on tullut suoraan asiakkailta. Ennakkotilauksista maksetut varausmaksut ovat toimineet korottomana lainana yhtiölle. On arvioitu, että ennakkomaksuja on kerätty miljoonien eurojen arvosta.
Eli ihan konkurssikypsä firma ollut jo pidemmän aikaa. Ilmeisesti tuo tarina ihmeakusta ihmelupauksin keksittiin, että saavat maksettua ne lähipiirilainat ja niiden korot ja aiemmille sijoittajille mitä ovatkaan maksaneet.
Niillä vaihtovelkakirjoilla, joita Donut Lab on myynyt ei ole minkäänlaista arvoa. Ihan pelkkää jätettä.
Jos joku miettii, että miten juttu siirtyi Verge mopofirmasta Donut Labiin, niin...
Donut Lab perustettiin elokuussa 2024 Verge Motorcyclesin spin-offina. Sen perustaja ja toimitusjohtaja on Marko Lehtimäki, joka toimi aiemmin Vergen teknologiajohtajana (CTO). Verge Motorcyclesin toimitusjohtajana toimii hänen veljensä Tuomo Lehtimäki.
Näiden yhtiöiden rahoitushistoria näyttää osin menevän päällekkäin, mikä herättää ihan perusteltuja kysymyksiä läpinäkyvyydestä.
Vuonna 2024 firmat keräsivät yhdessä noin 15 miljoonan euron rahoituksen. Tämä on jo itsessään aika poikkeuksellista, koska normaalisti erilliset yhtiöt hakevat rahoituksensa erikseen.
Lisäksi sijoittajapuolella on nähtävissä ristiinkäyttöä. Kun Donut Lab nappasi vuonna 2025 noin 25 miljoonan euron siemenrahoituksen, sen tuoma uskottavuus heijastui samalla Vergeen, joka paini tuolloin pahojen toimitusongelmien kanssa.
Siksi onkin herännyt kysymys, onko Donut Labin kautta saatuja rahoja käytetty ainakin osittain paikkaamaan Vergen tappioita, jotta moottoripyörien tuotanto saatiin pidettyä ylipäätään käynnissä.
Kannattaa pysyä todella kaukana noista firmoista. Niillä ei ole yhtään mitään muuta arvoa kuin se viihdearvo, kun saa hyvät naurut kun katsoo niiden hupivideoita kun vakavalla naamalla esittelevät milloin mitäkin "lentävää mattoa" ja ikiliikkujaa.
Itsekin uskoin viisi minuuttia kyseiseen ihmeakkuun, kun luin ensimmäisen kerran siitä juttua, että suomalainen firma on saanut valmiiksi sellaisen ihmeakun ja se on jo sarjatuotannossa ja sitä esitellään nyt CEC messuilla. Mielessä kävi, että tämähän on todella iso ja merkittävä juttu ja tuohon voisi sijoittaa kenties omiakin rahoja. Sitten aloin katselemaan tarkemmin muualta, niin puolessa tunnissa selvisi että ihan joka ikinen niiden lupaus on silkkaa kusetusta ja se messuilla ollut akkukin oli joku toimimaton "puumalli". Sen jälkeen se on aina vain varmistunut entistä pahemmaksi huijaukseksi.
Tilanne on edennyt siihen, että tilintarkastaja on kieltäytynyt antamasta lausuntoa (disclaimer of opinion). Tämä johtuu siitä, ettei kirjanpito anna oikeaa ja riittävää kuvaa toiminnasta, koska varoja on koijattu ristiin eri yhtiöiden välillä ilman asianmukaisia tositteita.