Mullistavat akkuteknologiat

Eniten mietityttää, että mikä motiivi tässä vedätyksessä on ja kuka huijaa ja ketä. Donutin tyypit näyttävät kaikki puhuvan hyvin varmasti tästä ja vaikea kuvitella että pystyisivät esiintymään noin uskottavasti elleivät itse usko siihen.

Eihän tuossa ole ihan oikeasti mitään järkeä, että heillä olisi maailmaa mullistava akkuteknologia käsissä, mutta tehdään nyt silti näitä donitsimoottoreita ja autopelejä kuitenkin sivussa. Jos olisi jotain oikeaa niin 100% resursseista laitettaisiin tuohon ja otettaisiin kaikki mahdollinen raha vastaan ja alettaisiin skaalaamaan tuota akun valmistusta.
Tätä samaa on kavereiden kanssa ihmetelty. Vaikee nähdä että saisivat helpolla enää kupattua startup rahaa mistään kun saivat tuolla julkistuksella huijarin maineen ja noista lupauksista on helvetin hankala lähteä pakittelemaan uskottavasti. Edes ely-keskukselta on jatkossa helvetin vaikea saada rahaa kun nimi tulee vastaan joka paikassa ja epäilemättä sata lehtimiestä on jo kysellyt ely-keskuksen perään että kuka taas jakaa verorahoja.
 
Tuli vastaan videonpätkä Vergen CEO:n Linkkarista, jossa väitetysti 20 kWh prätkää ladattiin Circle K -latausasemalla. Latausaseman näytöllä näkyi teholukema 109 kW. Prätkän kerrottiin olevan Vergen CEO:n oma testipyörä. Video katosi sivun päivityttyä, enkä viitsi mennä stalkkaamaan kyseisen henkilön sivua omilla tunnuksillani. Jos joku löytää kyseisen videon, niin olisi mielenkiintoista kuulla pohdintaa, onko klippi aito ja mitä siitä selviää.
Video löytyi Ylilaudalta: https://ylilauta.org/satunnainen/28sd1o#post-300301823

Sain mielestäni paikallistettua latausaseman (vasemmalla näkyvän sinisen rakennuksen perusteella): Google Maps. Se sijaitsee noin 4 km päässä Vergen tehtaalta. Laturi näyttää olevan Alpitronicin. Koska käsittääkseni joka lataussessiosta jää joku loki, jossa näkyy ainakin session pituus ja latausenergian määrä, mahdollisesti myös ajoneuvon merkki/malli/VIN-koodi, voidaan spekuloida että Circle K ja Alpitronic tietävät onko tämä keksintö olemassa vai ei.
 
En oikeen hiffaa miksi Akkutohtori saa tässä paskaa niskaan? Vaikuttaa ihan fiksulta tyypiltä, joka tuntee akkuteknologiaa parin vikan videon perusteella. Ekaa kertaa tuli itelle vastaan.

Ja mitä tulee introihin YT-videoissa, niin nykyäänhän ne on vielä PIDEMPIÄ mitä ennen, koska niiden pitää sisältää vielä 1-2 otetta videon huippukohdista :D
 
En oikeen hiffaa miksi Akkutohtori saa tässä paskaa niskaan? Vaikuttaa ihan fiksulta tyypiltä, joka tuntee akkuteknologiaa parin vikan videon perusteella.

Ihan henk.koht. kokemuksen pohjalta voin sanoa, että kaveri todellakin tuntee asian mistä puhuu. Toimi minulle opinnäytetyö-ohjaajana ja kaikki tuo akkupuhe tulee ihan suoraan vaan päästä, eikä mistään ChatGPT-teleprompterista :D

Ja tätä paskanlappamista hänen suuntaansa olen minäkin ihmetellyt, jokaisessa videossakin on kuitenkin tehnyt hyvin selväksi että toivoo olevansa väärässä ja olisi aivan mahtavaa jos tämä on kaikkien lupausten mukainen keksintö. Mutta kyllähän nuo lupaukset on sitä luokkaa, että pakko asiasta ymmärtävän on olla skeptinen, menee niin moni alan vakiototuus uusiksi että......
 
Ihan henk.koht. kokemuksen pohjalta voin sanoa, että kaveri todellakin tuntee asian mistä puhuu. Toimi minulle opinnäytetyö-ohjaajana ja kaikki tuo akkupuhe tulee ihan suoraan vaan päästä, eikä mistään ChatGPT-teleprompterista :D

Luultavasti tuossa Donut Labin 8-9 hengen työporukassa on useampi, jolla ei onnistu piirtää edes tavallista lyijyakkua paperille ja sen keamiallista reaktiota anodilla ja katodilla. Luultavasti eivät edes osaa nimetä onko se anodi vai katodi plus vai miinusnapa lyijyakussa. Ainahan sitä voi sitten jälkeenpäin selittää, että ajatteli just sitä purkuvaihetta tai latausvaihetta siinä tilanteessa kun piti se katodi ja anodi nimetä ja sen mukaan nimesi.

Ei muuten tule sitä luvattua akkua Q1/2026 Donut Labilta eikä itse asiassa koko vuosikymmenellä miltään taholta maailmassa sellaiseen pystyvää akkua tule.
 
Terve.

Tämä Donut Lab:n ja Vergen viimeaikaiset ja suorastaan mahdottomat lupaukset herättivät mielenkiintoni siinä määrin, että päätin rekisteröityä ja kirjoittaa ensimmäisen tekstini.

Kun Donut Lab:n väitteitä katsoo pintaa syvemmälle ja laskee auki mitä he oikeasti lupaavat, tilanne vaikuttaa heidän näkökulmastaan hyvin huonolta. Tässä vähän faktaa josta ei keskustella tarpeeksi:

1. GWh-lupaukset.

He puhuvat GWh vuosituotannosta joka vaatisi 1 GWh / 400 wh/kg = 2500 tonnia akkuja vuodessa. Tämä on yli 200 tonnin kuukausivalmistamista joka ikinen kuukausi. Niiden pitäisi pystyä liikuttaa, käsitellä ja valmistaa yli 200 tonnia korkean teknologian materiaaleja kuukaudessa. Missä tämä tapahtuu?

2. Tyhjät tehtaat

Viron kaupparekisterissä Verge Motorcycles on supistanut henkilöstöään 10:llä 25:stä enää 15:Sta. Ei lisännyt vaan supistanut. Donut Lab:lla on yksi työntekijä.

Väite siitä, että nyt tilatut pyörät voitaisiin saada ensimmäisellä neljänneksellä on aivan täysin tuulesta temmattu. Jotta tällä olisi edes jotain totuuspohjaa, heidän henkilöstönsä pitäisi olla todella rajussa kasvussa eikä todellakaan supistumassa. Sekä myös väitteet siitä, että he itse valmistavat akkuja niin sellaisesta ei ole mitään tietoa eikä "kumppanitehtaat" myöskään selitä tätä. Nordic Nanon tilat ovat tyhjiä eikä maailmanluokan akkutehdasta helposti piiloteta. Vertailun vuoksi: Northvolt tarvitsi tuhansia työntekijöitä ja miljardi-investoinnit päästäkseen GWh-tason tuotantoon.
 
Tattarisuolla teollisuushallissa on kuulemma pyöritelty betonimyllyä akulla huiman pitkään...

Jännästi tämän kokonaisuuden juonikuviot tuntuu olevan lainattu Arto Paasilinnan romaanista Aatami ja Eeva.
 
En itse tunne akkuteknologiaa edes vähää alusta. Korkeintaan tämän jutun myötä pintaraapaisun verran. Silti ilmiönä en ole pitkään aikaan ollut mistään asiasta näin kiinnostunut. Lähes kaikki aiheeseen liittyvät videot on tullut kuunneltua läpi, ja erityiskiitos kuuluu Akkutohtorin videoille.

Järjellä kun asiaa tarkastelee, tämä vaikuttaa valheelta. Tai ei edes pelkältä valheelta, vaan siltä, ettei tässä ole yksinkertaisesti mitään järkeä. Mutta jos kyse olisi vain valheesta, niin miten ja miksi? Miten ihmeessä joku voisi pokalla esittää noin räikeää, tarpeettoman pitkälle vietyä valehtelua, kun selvästi paljon vähempikin riittäisi kuohuttamaan markkinaa, varata vielä CES-messuilta osaston ja jatkaa LinkedInissä rummutusta tyyliin: “meidän markkinoilletulosta tehdään taatusti kirja”.

Kirja varmasti tehdään, ehkä jopa elokuvakin. Mutta se, millainen tarina siitä lopulta tulee, lie vielä täysin avoinna. Ja toinen keskeinen kysymys pysyy: miksi? Polttaa täysin oma naama, nimi ja maine muutamassa kuukaudessa myymällä varausmaksuja olemattomista sähkömoottoripyöristä? Tekijät eivät kuitenkaan vaikuta ihan niin uuvateilta, todisteena vaikkapa tuon moottorin toteutus (mutta sitten on myös tuo ai video vastapainona tai nordic nanon chatgpt suunnitelmapaperit). Ehkä myös asian vahva suomikeskeisyys vaikuttaa omaan näkemykseen. Täällä kun ei perinteisesti ole totuttu aivan näin rajuihin ylihypetyksiin tai itsevarmoihin huijarismiehiin.

Joku tuossa aiemmin esitti teorian Netflix-dokumentista, tyyliin "Kuinka pieni startup jymäytti ja keräsi koko maailman huomion". Ajatus tuntui jopa yllättävän uskottavalta mikä kertoo paljon tilanteen hulluudesta. Asinoidilla ei riittänyt ja nyt sitten valmiilla Solid State Akulla-idella sisään. Tämä taisi tepsiä.

Kyseessä on joka tapauksessa erittäin mielenkiintoinen tapaus. Ehkä sitä on itsekin hieman hyväuskoinen hölmö, kun välillä meinaa lipsahtaa uskomaan, vaikka puheet tuntuvat täysin uskomattomilta. Ehkä on vain inhimillistä, että halu uskoa hyvään on meissä niin vahva, ja juuri siksi tällaisilla tarinoilla on niin helppo vedättää. Jos jotain hyvää, niin varmaan moni saattaa tämän innoittamana oppia akuista asian tai kaksi.
 
Mitä enemmän tähän perehdyn, sitä oudommalta kuvio vaikuttaa. Herää kysymys: miksi ihmeessä Verge ja Donut Lab edes yrittävät laittaa tätä akkuteknologiaa pyöriin, jota he eivät ole saaneet tähänkään asti toimitettua?

Tarkastellaan karuja lukuja. Suomessa on koko yhtiön historian aikana rekisteröity vain ehkä 15 vergeä. Vuonna 2024 11 kpl ja 2025 ei yhtään ennen marraskuuta. Eli ne eivät ole saaneet yhtään pyörää ulos tai sitten ei ole ollut lainkaan tilauksia. Samaa tilastoa löytyy myös virosta, ruotsista ja norjasta.

Tämä tarkoittaa jompaakumpaa.

1. He eivät saa yhtäkään pyörää ulos tehtaalta

2. Tilauksia ei ole enää lainkaan

Jos heillä on toimiva akku, mitä suuresti epäilen, he voivat ehkä valmistaa yhden tai kaksi prototyyppiä näyttelyihin. Sen jälkeen jatketaan "fake it till you make it" -tyylillä ja yritetetään epätoivoisesti kerätä uutta rahoitusta. Vaikuttaakin enemmän siltä, että yhtiö on niin syvällä taloudellisessa ahdingossa, että on pakko edetä hypellä ja myöhemmin uusia lupauksia tullaan käyttämään peittämään se tosiasia, että vanhojakaan ei ole pystytty lunastamaan. Hyvin Elon Musk:n oppikirjamaista etenemistä missä sijoittajille ja asiakkaille myydään tulevaisuuden vallankumousta.
 
Ei kai kukaan usko että imatralla ruvettaisiin noita akkuja painamaan. Jos tämä on totta, niin ne akut ja valmiit moottoripyörät on jo valmiina Panasonicin, Sonyn tai muun ison toimijan varastossa, ja tällä Donut Lab konseptilla testataan vain varovasti markkinoiden reaktiota hetki ennen suurta mullistavaa julkistusta.
 
Olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että taustalla täytyisi olla jokin globaali jättiläinen, jotta tässä olisi mitään järkeä. Mutta yhtiön oma viestintä tekee tästä hankalaa. Haastattelussa (kohdassa 38 min) toimitusjohtaja vakuuttaa, että he valmistavat akut itse. He väittävät ettei valmistuksessa ole pullonkauloja ja että he pystyvät jo nyt 1 GWh tuotantoon ja tarvittaessa skaalaamaan sen helposti 10 GWh tasolle.

Nämä väitteet ovat niin mittakaavasta pihalla, että ne vievät pohjan yhtiön muultakin uskottavuudelta.

Vaikka uskoisimme hänen puheita niin 1 GWh tuotanto tarkoittaa sen 200 tonnia akkuja joka kuukausi. Jos materiaalikustannus olisi edes lähellä nykyisiä litium -verrokkeja, pelkkien raaka-aineiden ostoon menisi 5 miljoonaa kuukaudessa. Tällainen rahavirta ei mene ihan huomaamatta yrityksessä, koska nämä eivät tapahdu sormia napsauttamalla. Eli tähänkin on varmasti jouduttu jo rakentamaan, että päästään näin suuriin tuotantomääriin.

Jos yritys väittää hallitsevansa maailmanluokan massatuotantoa ilman mitään näkyvää kassavirtaa, työntekijöitä tai toimitettuja tuotteita, lukuja on todella vaikea uskoa.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=O8PjlwZVLVE&t=2138s&pp=ygURdHdvIGJpdCBkYSB2aW5jaSA%3D

Tässä linkki, jossa sanovat itse valmistavansa 38 minuutin kohdalla ja puhuvat muutenkin skaalautumisesta jne.
 
Aiemmin on puhuttu siitä, että sijoittajat kuten Tikka tai Siilasmaa eivät välttämättä ole mukana firman toiminnassa juurikaan, vaan kyse on vain yksi kymmenistä/ehkä jopa sadoista sijoituksista, joihin ovat muutaman kympin laittaneet. Fakta on kuitenkin, että Siilasmaa istuu Donut Holding Oy:n hallituksessa. Vergen hallituksesta löytyy mm. Joni Nelimarkka, joka on aikoinaan perustanut Bayerncar Oy:n. Tikka on jo kovasti ehtinyt puolustelemaan Lehtimäkeä Twitterissä, vaikka joku siellä oli jo varsin osuvasti kyseenalaistanut, miten on mahdollista että sama myyntimies on rikkonut sekä keinoälyn että akkuteknologian paradigmat antamatta mitään todisteita kummastakaan.

Voihan toki olla että näiden nakkikioskien hallitustyö on sitä, että sähköpostilla hyväksytään pöytäkirjat, mutta luulisi että jos yhtiön johto on omatoimisesti pistänyt lehdistötiedotetta pihalle ja varaillut CES näyttelypaikat, ainakin Siilasmaa lienee ns. kilauttanut kaverille ja kysynyt että missä se 1 GWh tuotantokapasiteetti mahtaa sijaita. Tämä huijaus tulee kuitenkin henkilöitymään, eikä Siilasmaa varmaan halua omaa nimeään sinne sekaan. Se on sitten tietty ihan eri asia voiko Siilasmaa akuutisti asialle tehdä mitään, tai kiinnostaako sitä. Mitään kielteisiä ulostuloja ei varmaan ole tiedossa, mutta jos nyt vaikkapa hallituksen jäsen haluaisi poistua positiostaan, kuinkahan nopeasti sellainen tieto päätyy kaupparekisteriin, vai voiko asiaa viivytellä kuukausikaupalla?

Onko mahdollista, että tässä mukana olevat tahot eivät yksinkertaisetsi tiedä asiasta mitään? Ts. tämä on niin hys-hys projekti, että "Lehtimäki on itse hoitanut kaiken" kumppaniverkostonsa kanssa, ja firman muut sällit toistaa samaa laulua papukaijoina täysin pihalla siitä mikä on asioiden oikea tila? Koska muutenhan tässä pitää olla joku "Lehtimäki's twelve" koolla, joka on yhdessä sepittänyt koko sotkun.
 
1GWh operaation kokoa voi miettiä niin, että 400Wh 1kg kennolla tehtaasta tulee vuodessa 2500000kg edestä pelkkää kennoa. Jos tehdas pyörii lähes 24/7 niin 7000kg päivä valmista kennoa. Kennojen päälle tietenkin pakkaus, liittimet yms. Tuon koon logistiikan ja kulujen pitäisi näkyä jossain. Jos se tehdas oikeasti pyörähtää kesällä vasta kunnolla käyntiin ja tekee 1GWh edestä akkua 2026 niin tuplataan päivätuotanto. huh, huh.
 
Tuota veikkaavat akun valmistajaksi:

Patenttihakemus:
 
Viimeksi muokattu:
Tuota veikkaavat akun valmistajaksi:

Ja patentti:
Tämä firma saksassa ja marko sanonut että 1GWh kapasiteetin edestä valmistetaan suomessa 2026 aikana? Vähän tuntus vaikealta, että yhtäkkiä eri maassa saisivat holyvoltin prosessin skaalattua noin rajusti ylöspäin kun ei ole vielä mitään tuotantoa saksa/ruotsissakaan olemassa.
 
Aiemmin on puhuttu siitä, että sijoittajat kuten Tikka tai Siilasmaa eivät välttämättä ole mukana firman toiminnassa juurikaan, vaan kyse on vain yksi kymmenistä/ehkä jopa sadoista sijoituksista, joihin ovat muutaman kympin laittaneet. Fakta on kuitenkin, että Siilasmaa istuu Donut Holding Oy:n hallituksessa. Vergen hallituksesta löytyy mm. Joni Nelimarkka, joka on aikoinaan perustanut Bayerncar Oy:n. Tikka on jo kovasti ehtinyt puolustelemaan Lehtimäkeä Twitterissä, vaikka joku siellä oli jo varsin osuvasti kyseenalaistanut, miten on mahdollista että sama myyntimies on rikkonut sekä keinoälyn että akkuteknologian paradigmat antamatta mitään todisteita kummastakaan.

Voihan toki olla että näiden nakkikioskien hallitustyö on sitä, että sähköpostilla hyväksytään pöytäkirjat, mutta luulisi että jos yhtiön johto on omatoimisesti pistänyt lehdistötiedotetta pihalle ja varaillut CES näyttelypaikat, ainakin Siilasmaa lienee ns. kilauttanut kaverille ja kysynyt että missä se 1 GWh tuotantokapasiteetti mahtaa sijaita. Tämä huijaus tulee kuitenkin henkilöitymään, eikä Siilasmaa varmaan halua omaa nimeään sinne sekaan. Se on sitten tietty ihan eri asia voiko Siilasmaa akuutisti asialle tehdä mitään, tai kiinnostaako sitä. Mitään kielteisiä ulostuloja ei varmaan ole tiedossa, mutta jos nyt vaikkapa hallituksen jäsen haluaisi poistua positiostaan, kuinkahan nopeasti sellainen tieto päätyy kaupparekisteriin, vai voiko asiaa viivytellä kuukausikaupalla?

Onko mahdollista, että tässä mukana olevat tahot eivät yksinkertaisetsi tiedä asiasta mitään? Ts. tämä on niin hys-hys projekti, että "Lehtimäki on itse hoitanut kaiken" kumppaniverkostonsa kanssa, ja firman muut sällit toistaa samaa laulua papukaijoina täysin pihalla siitä mikä on asioiden oikea tila? Koska muutenhan tässä pitää olla joku "Lehtimäki's twelve" koolla, joka on yhdessä sepittänyt koko sotkun.

Nostat esiin tosi mielenkiintoisia asioita. Tämä koko juttu on sellainen minkä ehdottomasti tahdon olevan totta, mutta he tekevät asiaan uskomisesta todella hankalaa. Suomalainen teknologinen läpimurto olisi upea uutinen meille kaikille.

Koska mitään konkreettista ei ole annettu ulos myös väitteiden tyrmääminen on käytännössä mahdotonta. Ainakin he ovat onnistuneet saamaan paljon katseita heidän touhuilleen. Jos tämä jää vain tyhjäksi kuoreksi aika menee myös aika isoilta sijoittajilta täysin kasvot. Rahalla on yleisesti vain tosi lyhyt muisti.
 
Mullistavan keksinnön esittäjällä on todistusvastuu.

Mahdoton jotain olematonta todistaa vääräksi. Sama vaikka itse kertoisin keksineeni ikiliikkujan tai aikakoneen, niin hitollako sitä kukaan voisi todistaa vääräksi kun mitään konkreettista en kertoisi siitä?

Mikään mitä kertoivat uudesta mullistavasta akusta ei pidä paikkaansa.
 
Siinä olet oikeassa. Kunnes näyttävät, että tuo toimii oikeasti, ei ole mitään syytä olettaa että heillä olisi mitään oikeaa tuotetta.
 
Tämä on mielenkiintoinen tilanne joka tapauksessa.

Lupaukset annetaan itsevarmasti ja omalla nimellä ja naamalla, niitä varten ostetaan miljoonien eurojen CES paikka ja luvataan toimittaa akullinen prätkä viikkojen kuluessa.

Käytännössä kaikki lupaukset huutaa absurdia kusetusta, mutta on lähes mahdoton nähdä millainen huijaus tässä olisi kyseessä jolla pääsisi tienaamaan jotain.
Jos väitteet voidaan verifioida viikkojen kuluessa niin kaikki jäävät odottelemaan.

Tuntuu siltä että ainoa järkevä selitys on että tässä on keksitty täysin uudenlainen out of box ajatteluun perustuva akku tai sitten kusetus. Eli joko mieletön teknologinen innovaatio tai innovaatio siinä miten ihmisiä voi huijata kokonaan uudenlaisella tavalla.
 
Eikai ne CES paikat mitään miljoonia maksa, pikaisella googlauksella parista tonnista lähtee hinnat..
 
Lupaukset annetaan itsevarmasti ja omalla nimellä ja naamalla, niitä varten ostetaan miljoonien eurojen CES paikka ja luvataan toimittaa akullinen prätkä viikkojen kuluessa.
Virallinen statistiikka 4100 esillelaittajaa ces 2026. Laitetaan paikkahinnaksi 2 miljoonaa kipale niin CES veivas rahaa taskuun reilun 8 miljardia. Oikeasti muutamasta tonnista ylöspäin riippuen sijainnista ja tilan koosta.
 
Tekijät eivät kuitenkaan vaikuta ihan niin uuvateilta, todisteena vaikkapa tuon moottorin toteutus

Totanoin, kyseisen moottorin suunnittelija ja koko pyörän alkuperäinen muotoilija ja keksijä Teemu Saukkio ei ole firman toiminnassa tainnut olla mukana enää sen jälkeen kun mopopajan nimi muuttui RMK Vehicle:stä Verge:ksi.

Ja silloin aikanaan kun pyörä oli vielä prototasolla, tehtaan piti tulla Seinäjoelle. Muistaakseni kaupunkikin siihen laittoi ihan kunnolla euroja mukaan että nyt saadaan maailmanmullistavaa teollisuutta lakeuksille jne jne.... proto tai kaksi kasailtiin vanhassa wurthin myymälä-tilassa ja sitten yhtäkkiä kaikki toiminta muutti Viroon. Että joo.......
 
Kun Donut Lab:n väitteitä katsoo pintaa syvemmälle ja laskee auki mitä he oikeasti lupaavat, tilanne vaikuttaa heidän näkökulmastaan hyvin huonolta. Tässä vähän faktaa josta ei keskustella tarpeeksi:
Tervetuloa. Samaan hengenvetoon totean, että ei täällä paljon muusta ole puhuttukaan viime aikoina, kuin juuri noista listaamistasi ongelmista.

Tuntuu siltä että ainoa järkevä selitys on että tässä on keksitty täysin uudenlainen out of box ajatteluun perustuva akku tai sitten kusetus. Eli joko mieletön teknologinen innovaatio tai innovaatio siinä miten ihmisiä voi huijata kokonaan uudenlaisella tavalla.
Joku Donut Labin tyyppi taisi todeta jotain sen suuntaista, että tästä heidän markkinoinnista kirjoitetaan myöhemmin vielä kirjoja. Sitä ei tosin sanottu, että käsitelläänkö niissä tuotteen lanseerausta poikkeuksellisella tavalla, vaiko täysin uutta tapaa huijata rahat hyväuskoisilta.
 
Eikai ne CES paikat mitään miljoonia maksa, pikaisella googlauksella parista tonnista lähtee hinnat..
Parilla tonnilla et välttämättä pääse edes Helsingin Messukeskukseen.

Halvimmat on muutamia kymppitonneja tai hiukan alle 10 ja ne on sellaisia pikkukoppeja syrjässä.

Kuvien perusteella Donut Labilla on massiivinen alue ja vaikka en tarkkaa hintaa tiedä niin näin verrannollisesti Samsung osti 48x48m alueen itselleen 14v sitten ja maksoi siitä 850 000 USD. Donut labin alue näyttää silmämääräisesti 30x30m tjsp ja siihen päälle 14v inflaatio joten en olisi yllättynyt jos kyseessä on 7 numeroinen luku.
 
Open Exhibit Space:
CTA Member Rate*: $46.50 per sq. ft
Non-Member Rate: $51.50 per sq. ft

100m2 olisi 1076 vapausyksikkö. Tuolla neliömäärällä hintaa 55k$ eli 47ke. Sun alkuperäinen "miljoonia" mistä jää kuva, että ei 1 miljoona, ei pari miljoonaa vaan miljoonia niin kaukana ollaan. Otetaan nyt sekin vielä huomioon, että donut lab ja verge motorcycles teknisesti eri firmoja niin donut viittaisi siihen tilaan mikä on akuille varattu eikä sisällä moottoripyörähommaa.

Varmastikin osa videolla näkyvästä tilasta ei ole donitsille varattua tilaa vaan yleistä tilaa mistä saa kävellä ja mitä jätetään standien väliin.
 
Jatat silti ehka huomioimatta etta siella on monta hallia ja joka hallissa on eri hintansa. En tieda vittuakaan CESsista ja siella ei ehka ole edes montaa hallia.
 
Jatat silti ehka huomioimatta etta siella on monta hallia ja joka hallissa on eri hintansa. En tieda vittuakaan CESsista ja siella ei ehka ole edes montaa hallia.
Joskus on köyhät pitäneet omia "messuja" lähistöllä olevissa hotelleissa omissa huoneissa. Vierailijabadgella sisään ja yrittää haalia porukkaa käymään hotellille. Tiedä sit tekeekö tätä enää kukaan, ihan jäätävän kokoinen aluehan se CES on eikä noi viralliset per nelieömetrihinnat kauhea kovilta näytä. Hotellit, lennot, kamojen roudaaminen, tissibaarit(seksimessut samaan aikaan) ja uhkapelaaminen niin voipi se varsinainen vuokra tilasta olla vain kirsikka kakun päällä.
 
Tässä on yksi firma, joka listaa CES:n näyttelleasettajien hintoja valmiilla kalusteilla.

Esim. 20x20 (jalkaa) kokoinen valmiiksi kalustettu alue maksaa alkaen 22 000 dollaria. Pelkän alueen saa edullisemmin. Miljoonista puhuminen on ihan vitsi.

Itse olen ollut mukana tekemässä messujuttuja ja kokonaiskustannuksista tuo vuokra on olematon. Edeltässä työpaikassa messureissu las vegasiin vei noin 400000€. Pelkät hotellit messujen aikana on järkyttävän hintaisia.
 
Tottakai siinä tulee kaikenlaisia muitakin kuluja, mutta väite oli, että "ostetaan miljoonien eurojen CES paikka". Sitä tuossa vaan tarkennettiin, ettei tule väärinkäsityksiä.
 
Tottakai siinä tulee kaikenlaisia muitakin kuluja, mutta väite oli, että "ostetaan miljoonien eurojen CES paikka". Sitä tuossa vaan tarkennettiin, ettei tule väärinkäsityksiä.
Toisaalta, se miljoona on 20 kertaisesti pielessä kun puhutaan 50k$ todellisesta hinnasta, mutta se on yhtälailla 20 kertaisesti pielessä jos puhutaan parista tonnista.
 
Tämä on mielenkiintoinen tilanne joka tapauksessa.

Lupaukset annetaan itsevarmasti ja omalla nimellä ja naamalla, niitä varten ostetaan miljoonien eurojen CES paikka ja luvataan toimittaa akullinen prätkä viikkojen kuluessa.

Käytännössä kaikki lupaukset huutaa absurdia kusetusta, mutta on lähes mahdoton nähdä millainen huijaus tässä olisi kyseessä jolla pääsisi tienaamaan jotain.
Jos väitteet voidaan verifioida viikkojen kuluessa niin kaikki jäävät odottelemaan.

Tuntuu siltä että ainoa järkevä selitys on että tässä on keksitty täysin uudenlainen out of box ajatteluun perustuva akku tai sitten kusetus. Eli joko mieletön teknologinen innovaatio tai innovaatio siinä miten ihmisiä voi huijata kokonaan uudenlaisella tavalla.

Olisikohan joku firma uunottanut Donitsi labralaisia olemattomalla akulla?

Muutama vuosi sitten oli se Nikola sähkörekkafirma. Siis joka ei saanut koskaan edes toimivaa prototyyppiä sähkörekasta rakennettua. Sen pörssiarvo oli kuitenkin parhaimmillaan (pahimmillaan) 30 miljardin taalan kulmilla.

Nikola allekirjoitti aikomuskirjan (LOI) hankkiakseen ZapGo-nimisen akkuteknologiayrityksen ja sen "mullistavan" litium-hiiliakku-teknologian (jopa 500 Wh/kg) vuonna 2019.

Nikola sijoitti tähän 2,2 miljoonaa dollaria, ennen kuin se havaitsi, että teknologia ei toiminut eikä ollut lähelläkään luvattua.

ZapGo-yrityksen silloinen johtaja, Charles Resnick, oli aiemmin syyllistynyt rikoksiin, mukaan lukien syytteeseen veropetoksesta ja NASA-kulujen väärinkäytöstä - hänen väitettiin käyttäneen NASAan liittyvää kulutiliä muun muassa prostituutioon.

Jokohan Donut Lab hassannut sen 25 miljoonaa euroa tms, jonka taisi kerätä vasta rahaa? Sadan tonnin vuosipalkkaa jos maksellut kymmenelle veijarilla palkkalistoillaan, niin se tekee vasta suuruusluokkaa miljoona euroa. Eikä varmaan kovin montaa tonnia kuussa ole sen tyhjän Imatran rajamarketin vuokra.

Oiskohan ideana nyt saada joku tomppeli vain ostamaan kyseinen Donut Lab ja nauraa sitten makeasti matkalla pankkiin? Eli vähän sama kuvio kuin Hallikaisen Uros koijauksessa. Tosin sillä erolla, että pistäneet nyt pokeritermein all-in messuilla ja toivovat että joku tarttuu syöttiin?

Mitäs veikkauksia arvon raadilla on siitä, että mitä selityksiä saadaan kun Q1/2026 loppuun mennessä sitä ihmeakkua ei näy eikä kuulu sen enempää myyntiin kuin edes prototyyppiä riippumattomiin testeihin?

28b7d1bcfaa60b930a88765311b572c0.jpg
 
Siis CES messujen booth aika halpa hinta sille, miten paljon mainosta saivat tuon launchin jälkeen, jokainen media suomessa ihan täpinöissään, ja aika moni ulkolainenkin lehdistö nielaissut syötin koukkuineen.

Voi hyvinkin olla että solidstate akku saadaan oikeiden isojen valmistajien toimesta markkinoille lähitulevaisuudessa, joten nyt oli viimeinen mahdollisuus "olla ensimmäinen", eli tehdä tällainen vedätys.
 
Tuntuu siltä että ainoa järkevä selitys on että tässä on keksitty täysin uudenlainen out of box ajatteluun perustuva akku tai sitten kusetus. Eli joko mieletön teknologinen innovaatio tai innovaatio siinä miten ihmisiä voi huijata kokonaan uudenlaisella tavalla.
NImenomaan out of box.
Tässä on kyllä aika silmiä avaava Lehtimäen haastattelu 1,5 vuoden takaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=ZqUfVkQn988
 
Mitäs veikkauksia arvon raadilla on siitä, että mitä selityksiä saadaan kun Q1/2026 loppuun mennessä sitä ihmeakkua ei näy eikä kuulu sen enempää myyntiin kuin edes prototyyppiä riippumattomiin testeihin?
Tulee näitä viivytyksiä ja apinoiden pumppausyrityksiä varmaan joitakin. Ongelmia laitteistotoimituksissa, koska uutta teknologiaa. EU-regulaatio hidastuttaa, ei saada hyväksyntää. Välituontilisenssimaksut. Työvoimapula.

Kaikennäköistä tulee vastaan. Sehän näissä keisseissä on viihdyttävintä - seurata miten aikovat räjäyttää pankin ja mitä keksivät selitykseksi.

Onhan näitä täällä ja muropaketissakin aikoinaan seurattu: Wincapita, Zinzino, Maahantuonti Mikkonen, SCC, Valkee, One Coin, Lakeside Air Park, Uros... Suurta viihdettä! Pennin jeniä en laittaisi likoon akkujen puolesta, mutta kiinnostavaa on seurata koijauksen kehittymistä.
 
Oma veikkaus tähän koko CES-kuvioon on, että suuri puhallus on jo tehty (sijoittajille lupailtu ajat sitten että julkistetaan isosti jne), ja nyt ei enää pystytä venyttämään sinne päin aikataulua vaan pakko laittaa paukut tähän ja toivoa juuri jotain isoa ostoa tjms. Tai sitten nuo isolla rahalla rekrytoidut myyntipäälliköt ym. on tehneet suunnitelmat ja Lehtimäet eivät ole uskaltaneet sanoa että ei tässä ihan puhtaat jauhot olekaan olleet pussissa, joten päädytty tähän tilanteeseen että joudutaan pokkana selittämään lehdistölle tällaista.

Selitykseksi viivästyksille veikkaan tarinaa jostain isosta tekeillä olevasta yrityskaupasta/yhteistyökuviosta tjms joka tämän CES julkistuksen myötä on saatu, mutta eivät voi vielä kertoa enempää koska NDA jne.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 469
Viestejä
5 071 664
Jäsenet
81 317
Uusin jäsen
majm84

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom