Mozilla Firefox -keskustelu

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 148
Ei se selain niitä lataa uudelleenkäynnistyksessä ennen tabin aukaisua. Harhaluulo jostain viime vuosituhannelta.
Ei lataakkaan, joten miksi ei käytä kirjainmerkkejä?

Mutta tuossa näytti jo tulevan hyviä esimerkkejä miksi niitä pitää olla auki. Itse tätä tosin vieläkin ihmettelen, että miten voi olla yli 20-30? välilehteä auki. Eihän näiden selaaminen voi olla mitenkään käytännöllistä. Kyse on vain tavasta miten on tottunut toimimaan. Ja niitä on hankala muuttaa.

Jos jotain nettikauppaa tai foorumia selaa, avaan toki melkoisesti noita välilehtiä. Mutta luettuani suljen ne, ettei ne jää kummittelemaan. Jos jokin selaamani asia herättää mielenkiintoa palata asiaan, on nettikaupassa tai foorumissa yleensä jokin lista/ostoskori/seuraa tätät/tms. Hyvin harvassa paikassa tällaista ei ole, jolloin käytän kirjainmerkkejä.

Mutta kuten jo mainitsin, kyse on vain toimintatavoista eikä toimivia tapoja kannata välttämättä muuttaa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Kirjanmerkeiksi voi tehdä kansion vaikka kirjanmerkkipalkkiin ja klikata tehtyä kansiota hiiren kakkosnapilla ja valita "avaa välilehtiin".
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 512
päivitin koneen uusiksi win10 aikaan ja nyt firefox palauttaa session jos koneen on sammuttanut ja käynnistää uudelleen. miten tämän saa estettyä?

asetuksista mielestäni on session restore disabloitu.

upload_2020-1-29_18-45-54.png
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 163
Käynnistyykö Firefox Windowsin uudelleenkäynnistyksen yhteydessä? Windows ominaisuus joka muistaa käynnissä olleet softat ja käynnistelee softia jotka tukevat sitä. Muistaakseni saa "jostain" Windowsin asetuksesta pois.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
112
Osaisikos kukaan auttavainen kertoa, mistä voisi ladata "I don't care about cookies" add onin Firefoxiin 51.0.1 tai vanhempaan?
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 009
Osaisikos kukaan auttavainen kertoa, mistä voisi ladata "I don't care about cookies" add onin Firefoxiin 51.0.1 tai vanhempaan?
Eikö se onnistu -Lisäosien hallinta- valikosta, kuten muidenkin Firefox-lisäosien asennus...? :unsure:
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
112
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
112

njake

get string from object
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
699
Kiva että löytyi, mutta..
Moni kysyi jo miksi käytät vanhaa Firefox versiota, joka ei kovin turvallinen ole enää netin käytössä missään mielessä.
 
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
112
Kiva että löytyi, mutta..
Moni kysyi jo miksi käytät vanhaa Firefox versiota, joka ei kovin turvallinen ole enää netin käytössä missään mielessä.
Ei se, miksi käytän, liity mitenkään siihen, mistä kyselemäni add onin voi löytää. Mutta muuten tiedoksi: eri koneissani on tarpeet erilaisille ohjelmistoille. Esimerkiksi yksi kone, jota käytän paljon, on sellainen, että siinä käyttöjärjestelmä on pysynyt muuttumattomana vuodesta 1997.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229

73.0

Firefox Release

February 11, 2020

Version 73.0, first offered to Release channel users on February 11, 2020

We'd like to extend a special thank you to all of the new Mozillians who contributed to this release of Firefox.

New

  • Today’s Firefox release includes two features that help users view and read website content more easily, quickly. Like all accessibility improvements, these features improve browsing for everyone.
    • Firefox has offered a page zoom feature for more than a decade that allows users to set the zoom level on a per-site basis. For users who need to zoom most websites, having to adjust zoom for each new site can be an annoyance. To address this, we have implemented a new global default zoom level setting. This option is available in about:preferences under "Language and Appearance" and can be scaled up or down from 100% as needed and sets the default zoom level for all sites. Per-site zoom is still available to make adjustments to individual sites as needed.
    • Many users with low vision rely on Windows' High Contrast Mode to make websites more readable. Traditionally, to increase the readability of text, Firefox has disabled background images when High Contrast Mode is enabled. With today’s release of Firefox 73, we introduce a “readability backplate” solution which places a block of background color between the text and background image. Now, websites in High Contrast Mode are more readable without disabling background images.

Fixed

  • Various security fixes.
  • Improved audio quality when playing back audio at a faster or slower speed.
  • Firefox will now only prompt you to save logins if a field in a login form was modified.

Changed

  • WebRender will roll out to laptops with Nvidia graphics cards with drivers newer than 432.00, and screen sizes smaller than 1920x1200.

Developer

  • Developer Information
  • WAMP-formatted WebSocket messages (JSON, MsgPack and CBOR) are now nicely decoded for inspection in the Network panel.

Web Platform

  • Improved auto-detection of legacy text encodings on old web pages which don’t explicitly declare the text encoding.

unresolved

  • Users with 0patch security software may encounter crashes at startup after updating to Firefox 73. This will be fixed in a future Firefox release. As a workaround, an exclusion for firefox.exe can be added within the 0patch settings.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
Eilen tuli win 10 joku päivitys ja sen jälkeen rupesi Firefox selainpalkki näyttämään jotenkin erikoiselta. Kun hiiren vie siihen päälle ja painaa siitä hiirellä, tulee sellainen iso neliö, joka erillään ns muusta selaimesta. Miten saa vanhan mallisen nuolella olevan takaisin?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184

Kumulatiiviset päivitykset asennettu ja tuo uusin FF päivitys ja ei mitään ongelmia, kaikki näyttää samalta kuin ennenkin. Ettei olisi joku addon solmussa?
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Missähän vika kun lakkasi YouTubessa kommentit ja Share-valikko latamaasta? Pyörittää vaan latausikonia ikuisesti. Käytössä 72.0.2, kokeiltu ajaa safe modessa ilman plugareita ja alustettua asetukset poistamalla prefs.js, ei vaikutusta asiaan.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 279
Mulla teki samaan joskus pari? versiota sitten Windows 7:lla.. En tehnyt mitään ja alkoi taas toimia jonkin ajan kuluttua.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Saakos noita hakukone ehdotuksia poistettua mitenkään käytöstä? Alkanu jo ärsyttämään tuo vihreä plus merkki

Nimetön.jpg
 
Liittynyt
26.08.2017
Viestejä
1 273
Missähän vika kun lakkasi YouTubessa kommentit ja Share-valikko latamaasta? Pyörittää vaan latausikonia ikuisesti. Käytössä 72.0.2, kokeiltu ajaa safe modessa ilman plugareita ja alustettua asetukset poistamalla prefs.js, ei vaikutusta asiaan.
Tämä korjaantui yksinkertaisesti kirjautumalla Google-tunnuksella sisään :confused:
Nyt toimivat ilmankin kirjautumatta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 832
Kumulatiiviset päivitykset asennettu ja tuo uusin FF päivitys ja ei mitään ongelmia, kaikki näyttää samalta kuin ennenkin. Ettei olisi joku addon solmussa?
Ei ole käsittääkseni mikään lisäosa, mikä liittyisi tuohon osoite riviin. Erittäin ärsyttävä vika, kun peittää osan osoitteista sen alla ja siitä tulee tuollainen ns erillinen iso neliö ruutu tuon osoite palkin kohdalle. Mikään muu ei muuttunut eilen, kun win 10 pro päivittyi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 241
Sama täppä on valittuna, ei auta.

Edit.
Nämä on myös pois käytöstä, mutta ei auta. (Asetukset -> Selaus)
Miksi ylipäätänsä pidät sitä hakupalkkia esillä, jos käytössä on ainoastaan Google haku? Poistat sen palkin, niin osoiterivi kyllä toimii suoraan Google hakuna.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
609
Miksi ylipäätänsä pidät sitä hakupalkkia esillä, jos käytössä on ainoastaan Google haku? Poistat sen palkin, niin osoiterivi kyllä toimii suoraan Google hakuna.
Sitä on vaan tottunut siirtymään osoiteriviltä tuohon hakupalkkiin tabia painamalla ja siitä suoraan Googlen sivulle
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229
Uutta taas tarjolla:

74.0

Firefox Release

March 10, 2020

Version 74.0, first offered to Release channel users on March 10, 2020

We'd like to extend a special thank you to all of the new Mozillians who contributed to this release of Firefox.

New

  • Your login management has improved with the ability to reverse alpha sort (Name Z-A) in Lockwise, which you can access under Logins and Passwords.
  • Firefox now makes importing your bookmarks and history from the new Microsoft Edge browser on Windows and Mac simple.
  • Add-ons installed by external applications can now be removed using the Add-ons Manager (about:addons). Going forward, only users can install add-ons; they cannot be installed by an application.
  • Facebook Container prevents Facebook from tracking you around the web - Facebook logins, likes, and comments are automatically blocked on non-Facebook sites. But when we need an exception, you can now create one by adding custom sites to the Facebook Container.
  • Firefox now provides better privacy for your web voice and video calls through support for mDNS ICE by cloaking your computer’s IP address with a random ID in certain WebRTC scenarios.

Fixed

  • Various security fixes.
  • We have fixed issues involving pinned tabs such as being lost. You should also no longer see them reorder themselves.

Changed

  • When a video is uploaded with a batch of photos on Instagram, the Picture-in-Picture toggle would sit atop of the “next” button. The toggle is now moved allowing you to flip through to the next image of the batch.
  • On Windows, Ctrl+I can now be used to open the Page Info window instead of opening the Bookmarks sidebar. Ctrl+B still opens the Bookmarks sidebar making keyboard shortcuts more useful for our users.
  • We have disabled TLS 1.0 and TLS 1.1 to improve your website connections. Sites that don't support TLS version 1.2 will now show an error page.

Developer

  • Developer Information
  • Firefox’s Debugger added support for debugging Nested Web Workers, so their execution can be paused and stepped through with breakpoints

Web Platform

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
2 364
Täytyy ilmeisesti kirjoitella Mozillan pojille bugirapsaa, kun ainakin macOS:n puolella tabien tekstit suttaantuvat/boldaantuvat puoliksi aina välillä ilman mitään sen kummempaa syytä. Pistää silmään. Kukaan huomannut samaa muilla käyttöjärjestelmillä?
 
j7u

Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
306

Ei suttaannu tabien tekstit macOSllä. Tosin vaihtui jo 75 betaksi firefox.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 560
Täytyy ilmeisesti kirjoitella Mozillan pojille bugirapsaa, kun ainakin macOS:n puolella tabien tekstit suttaantuvat/boldaantuvat puoliksi aina välillä ilman mitään sen kummempaa syytä. Pistää silmään. Kukaan huomannut samaa muilla käyttöjärjestelmillä?
Windowsilla on yksi tapaus, joissa moista sattuu, mutta yleisesti ottaen ei ole näkynyt moista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
889
No, Mozillan pojat saivat tapauksen tutkittavaksi.
Onko sulla käytössä minkään sortin userchrome.css muokkauksia?
Itsellä tuo käyttöliittymän musta "teema" sekä tabs not on top muokkaukset, jolla välilehdet siirtyy selaimen yläosasta kirjanmerkkipalkin alle. selvisi tästä edellisestä päivityksestä hyvin, joten suuria muutoksia käyttöliittymään tuskin tehtiin.

Mutta ainahan se on mahdollista että tämä bugi liittyy johonkin userchrome.css muokkaukseen.
Toki jos et ole moisia tehnyt, niin sitten voit unohtaa nämä minun horinat.
 
Ei ole käytössä. Epäilys kohdistuu tosin myös näyttiksen ajureihin, mutta ehkä kyse ei ole siitä, sillä vanhemmat versiot (kuten myös Developer Edition) toimivat normaalisti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 229
Mikäköhän on kun tänään Firefox alkanut käyttäytymään oudosti, menee noin 20 sekunttia että YouTube latautuu kun selaimen käynnistää?
Muut huomannut samaa?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
594
Mikäköhän on kun tänään Firefox alkanut käyttäytymään oudosti, menee noin 20 sekunttia että YouTube latautuu kun selaimen käynnistää?
Muut huomannut samaa?
Itsellä Youtube latautuu normaalisti, 5-6 senkuntia niin kaikki pikkukuvat ladattu kotisivulta.
Oletko asentanut uusia lisäosia tai kiristänyt mainosten estoa tms?
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Onkohan tämä telian ongelma, vai mistä johtuu että telian sivuilla kirjautumisessa ehdottaa aivan täysin erikoisia nimiä mistä ei minulla ole yhtään mitään tietoa..? Käytän itse ainoastaan tätä konetta / nettiä..

nimetön.png

Edit: näyttävästi joillakin muilla sivuilla myös tuota tekee... esim. Elisan sivuilla. Mistä johtuupi? googlesta ei tunnu apua olevan tähän..
 
Onko välimuistipalvelin (proxy) käytössä?
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Onko välimuistipalvelin (proxy) käytössä?
Näyttäähän tuo olevan, "Käytä järjestelmän välityspalvelinasetuksia". Pitäisikö se mieluiten ottaa pois, vai laittaa automaattiseksi?

Ymmärtäisin jos tuossa olisi jotain ehdotuksia, mitä olen itse jonnekin kirjoittanut. Mutta tuollaisia en ole ikinä mihinkään kirjoittanut, niin rupesi mietityttämään..
nimetön.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
6 184
Selaimen asetuksista tuo on kiinni, että tallentaako se käyttäjätunnukset sivustoille tulevaisuutta varten, se että miksi sinne on tullut jotain outoa on mielenkiintoista. Onko tullut lisäiltyä addonei tai muuta? Jos ei muuta, niin profiili uusiksi, mutta joutuu näkee vaivaa ku kaikki tyhjenee...
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 067
Selaimen asetuksista tuo on kiinni, että tallentaako se käyttäjätunnukset sivustoille tulevaisuutta varten, se että miksi sinne on tullut jotain outoa on mielenkiintoista. Onko tullut lisäiltyä addonei tai muuta? Jos ei muuta, niin profiili uusiksi, mutta joutuu näkee vaivaa ku kaikki tyhjenee...
Käytössä ollut pitemmän aikaa nämä samat addonit: (bttv twitchille, ublock, adblock), enkä niihin ole koskenut, ainoastaan päivittänyt.

Nuo oudot "ehdotukset / täydennykset" tässä juuri mietityttää, mistä ne on tullut. Joskus aikaisemmin oli tuollainen yksi nimi, mutta kun cccleanerilla puhdistin kaiken, niin hävisi. Nyt tullut sitten useampi..

Periaatteessahan nuo ei kai haittaa mitenkään, mutta rupeaa miettimään liikaa vaan asioita, mistä ne on voinut tulla.. Joku etäkäyttänyt konetta, sivustoilla vika, selaimessa vika vai mistä tulee..?
 
Eli tunnukset on täysin tuntemattomia? Et ole missään muuallakaan noita käyttänyt? Joskus noita tapahtuu, että ehdottelee väärään sivustoon, ku login sivuston tunnistaminen bugailee selaimella.
Käytätkö jotain kolmannen osapuolen password manageria (joka automaattisesti syöttää login tietoja halutuille sivuille)?
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 410
Viestejä
4 160 102
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom