DIY Motion racing simrig SFX-100

Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Motion on toiminut hyvin ja tyytyväinen olen ollut kun sai asetuksia rukattua mieleisekseen.
Motion compensation toimii myös hienosti, AMS2 pelin osalta ongelma oli pelin asetuksissa eli kamera-asetuksissa pitää World Movement asetuksessa olla vähintään 80, muuten ei kompensointi toimi asianmukaisesti.

Kuitenkin kuten tuossa alussa kirjoittelin, niin yksi aktuaattoreista piti napsuntaa johon pistin mellanpeltiä.
Kyseisestä aktuaattorista oli myös rasvat jäänyt jostain syystä pois, tosin en sitä kuivana käyttänyt kuin ihan hetken, koska tarkistin asian avaamalla ne kaikki.
Sliderin sain liikkumaan sillä sulavasti, mutta silti se pitää kolme tai neljä kovaa napsautusta aina kun nousee alhaalta siihen standby asentoon.
Ääni kuuluu myös pelatessa jos liikkeet ovat pitkiä.
Kyseisessä aktuaattorissa on syvä ja pitkä naarmu hollow shaft osassa (se rosterinen putki), liekö se sitten joka aiheuttaa kuulien napsumista vai mikä.

Kirjoittelin siitä eRacing Lab:lle ja nopeasti sainkin vastauksen että lähettävät veloituksetta uudet sisukset yhteen aktuaattoriin :tup:
Voi siis luottaa kyseisen putiikin after marketing toimintaan!

DIY MEGA Plus Spare Part.jpeg
Mukaan tulee myös alalaakeri eli Linear Bearing.

edit:
Paketti matkalla, tulee kuulemma viikossa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
RD-foorumilla oli joku käyttäjä ostanut nuo päivitetyt valkoiset servot alkup. tilalle, nopean testin mukaan ei whinea enää.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Joo näemmä Aliexpressistä ostanut nuo erikseen pyytämällä ilman moottoreita ja kaapeleita.
Vinkuna ei kyllä haittaa niin paljoa että laittaisin vain sen takia 800 euroa palamaan.
Tietty jos ei vielä olisi mitään, niin toki nuo uudet versiot jotka vinkuu 10kHz sijaan 20kHz jota ei kuule.

edit:
Kysyin myyjältä drivereita, mutta vastasi kahteen kertaan että eivät ole yhteensopivia eRacing Lab:n myymien MiGE:n moottorien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2021
Viestejä
18
Mukavasti tuo Motionit uutta kulmaa auton alustan säätämiseen/tuntemiseen, tuntee jo ensi metreiltä kuinka alustat käyttäytyy eri säädöillä samassa autossa. Tuossa testailin juuri talvisessa RBR:n Vargassenissä 2020 Hyuindai i20 WRC käyttäytymistä eri säädöillä. Vargassenissa hyvää röykkyä/hyppyä/mutkaa tasaisesti.
Kokeilin pelissä vakiona olevia 2 eri säätöä lumelle. Säädöt niissä ihan metsässä, aivan liian pehmeät säädöt. Hyuindaissa pitkät joustot joten Motionit joutuivat tekemään töitä urakalla, rigi heilui paljon ja tuntui jo pientä motion sicknessiä.
Sitten seuraavaksi kokeilin Joonas Lönnin tekemän gravel säädön se tuntui heti sille kuin pitääkin myös lumella. Ouninpohjassa menee kanssa kuin unelma

Tuntui jo niin hyvälle että piti laittaa Motioneihin jo lisää liikettä. Kiitos Joonakselle kun jaksaa värkätä näitä.
Kunhan tässä on enemmän aikaa niin pitää perehtyä eri autojen alustojen säätämiseen, tuo erilailla motivaatioita kun pienetkin erot saa tällä heti esiin.
Aikaa on mennyt kyllä että sai Motionit toimimaan hyvin/suunnilleen tässä RBR:ssä. Oli jotenkin tosi vaikea saada toimimaan tässä pelissä ja nyt tuo vielä että autoissa paljon eroja. Eli kannattaa valita hyvä auto/alusta kun rupeaa hakemaan penkkiin viimeisiä säätöjä.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Täytyypä kokeilla Joonaksen setuppia.
Itse en ole koskaan jaksanut asiaan kunnolla perehtyä, tykkään vaan ajella niinä hetkinä kun pelailen.
Joonas on tehnyt myös todella kattavan säätöoppaan:
RBR-Säätöopas.pdf

edit:
Kysyin huvikseni tarjousta PT-Actuator putiikista neljälle uudelle valkoiselle AASD-15A-PLUS driverille ja hinnaksi tulisi:
1639425059070.png
Driverit US$600 ja ~sata taalaa kuljetus.
En sitten tiedä mikä on tuo heidän nettisivulla oleva US$299, onko se vain maksukykyisiä varten joiden ei tarvitse kysellä tarjouksia :rolleyes:

edit2:
Sain PT-Actuatorilta toisen mailin kun kyselin tarkennusta uusista drivereista:
"they are new, noiseless, and working at the frequency 13khz."

Jos näin on, niin ei tuo auta mitään.
Tuolla aiemmin linkatulla testillä kaiuttimista riippuen kuulen jopa 14 500Hz.

Tässä omien vinkunaa (Spectroid):
Screenshot_20211216-063531_Spectroid.jpg

edit3:
Uudet ajurit vinkuu 15kHz taajuudella eli jos et ole ihan nuori, niin et todennäköisesti kuule sitä lainkaan!
SimFeedback-AC DIY Motion Simulator 10Khz Research
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.10.2021
Viestejä
18
Samoja lukuja näytti kun mittailin omaa settiä, vaihteli välillä 9800-10700Hz ja samanlailla joku ultrataajuus vielä tuolla 20kHz kohdalla.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Tänään tuli Taiwanista varaosat yhteen aktuaattoriin ja sain just vaihdettua.
Napsunta loppui.
Veikkaan että syyllinen oli pirun syvä ja pitkä naarmu hollow shaft putkessa, joka aiheutti alalaakerissa kuulien napsumista.
Hollow Shaft deep scratch.jpg

Vaikka varaosa oli minulle ilmainen, niin olisi se pitänyt tullata täydestä arvosta ja hakea korjausta aiempaan tullaukseen.
Sanoivat että siinä on monen kuukauden jono.
Tullasin sen arvolla 0,01 euroa ja maksoin 70 senttiä ALV + Postin 2,9eur.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Näköjään eRacing Lab lisännyt uudet 15kHz taajuudella vinkuvat valkoiset servoajurit valikoimiinsa, joko moottorilla tai ilman.
Myös paketit päivittyneet uusilla ajureilla.
AASD-15A Pack
1641051970934.png

edit:
Rahti 132US$ eli yhteensä 577eur + ALV = 715eur
Jää kyllä tilaamatta, ei tuota 10kHz vinkunaa pelatessa edes huomaa / kiinnitä huomiota.

edit2:
eRacing Lab:lta tullut uusi RS sarja.
RS MEGA+ 300$ halvempi kuin DIY MEGA+
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2021
Viestejä
9
Kolmen kuukauden odotus päättyi tänään ja sain vihdoin osat. Nyt alkaa kasaaminen ja pieni rakentelu TL osalta.
Odotellessa on ajettu niin pirusti WRC 10, DR2 ja Rbr niin näkee kuinka paljon tuo liike tulee vaikuttamaan kellotuksiin .
Sitten pitäisi vielä löytää jotkut säädöt SRS:ään kun saa kaikki nippuun.
 
Liitteet

Liittynyt
23.10.2021
Viestejä
9
No nyt olis ensimmäiset ajot ajettu ja onhan se aika erilaista mitä ilman liikettä. Tuo säätäminen mieluisaksi vielä vähän hakusessa ja nyt tiedän mitä porukka on tarkoittanut driverien ärsyttävällä ininällä . Toki se ei kuulu ajaessa eikä volumella rajaa kun tallissa ajaa. TL ei toimi ihan odotetulla tavalla, kun pientä välystä gear motorin sisällä ja aiheuttaa suunnan vaihdossa erikoista liikettä rigiin. Pitää miettiä jotain ratkaisua siihen ja tuo moottorin tanko on ehkä liian pitkä. Luulen että tingin vähän liikematkasta ja siirrän unibalia alemmas.
 
Liitteet

Liittynyt
23.10.2021
Viestejä
9
Aika vierasta homma tuo motionin ja Srs:än säätäminen ja rehellisesti sanottuna ajaminen tärkeämpää kun säätäminen ihan alusta asti. Hommasin sen premium lisenssin ja Intellitunella homma oli 15min kunnossa pienen hienosäädön jälkeen. Olisipa heti ymmärtänyt tämän :/ . Sen lisäksi muutin drivereista kierronluvun 2000rpm ja maks tehon tiputin 300-->200 niin nyt TL toimii jo aika hyvin. Ajattelin että tl liikkeen pitää olla aika iso mutta nyt ymmärrän että jo kohtuullinen liike hämää aisteja vahvasti.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Pelasin RBR:ää ja se ei jostain syystä palauta rigiä ala-asentoon pelin sammutuksen jälkeen, vaan pitäisi käynnistää SRS uudelleen.
No se unohtui ja sammutin tietokoneen ja kytkin laitteista virrat pois jolloin rigi rämähti omalla painollaan alas.
Tuloksena että aktuaattorin ruuvin kärjestä meni kierteet :mad:
Mutterin pitäs aina olla pehmeämpää materiaalia kuin ruuvi, se kun on helvetin paljon nopeampi ja halvempi vaihtaa.

No onneksi mulla oli se vanha ruuvi joka rätisi crank shaftin syvien naarmujen takia, ni sain siitä sitten uuden ruuvin.
Kannattaa olla varovainen tuon virtojen sammutuksen kanssa että rigi on varmasti ensin palautunut alas.

DIY MEGA Plus screw thread damaged 2.jpg
DIY MEGA Plus screw thread damaged 1.jpg

Pistin kyllä eRacing Lab:lle postia etten ole ihan kauhean tyytyväinen laatuun jos se tuollaisesta erheestä menee kerrasta rikki.
 
Liittynyt
30.05.2019
Viestejä
120
Pelasin RBR:ää ja se ei jostain syystä palauta rigiä ala-asentoon pelin sammutuksen jälkeen, vaan pitäisi käynnistää SRS uudelleen.
No se unohtui ja sammutin tietokoneen ja kytkin laitteista virrat pois jolloin rigi rämähti omalla painollaan alas.
Tuloksena että aktuaattorin ruuvin kärjestä meni kierteet :mad:
Mutterin pitäs aina olla pehmeämpää materiaalia kuin ruuvi, se kun on helvetin paljon nopeampi ja halvempi vaihtaa.

No onneksi mulla oli se vanha ruuvi joka rätisi crank shaftin syvien naarmujen takia, ni sain siitä sitten uuden ruuvin.
Kannattaa olla varovainen tuon virtojen sammutuksen kanssa että rigi on varmasti ensin palautunut alas.

Pistin kyllä eRacing Lab:lle postia etten ole ihan kauhean tyytyväinen laatuun jos se tuollaisesta erheestä menee kerrasta rikki.
Aiheuttiko tuo jotain ongelmia motionissa, että meni vaihtohommiksi? Ite tullut pudotettua rigi useemman kerran, kun oli aikanaan e-stop huonossa paikassa. Eipä ole tullut tarkastettua aktuaattoreiden kuntoa sisältä kertaakaan.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Aiheuttiko tuo jotain ongelmia motionissa, että meni vaihtohommiksi? Ite tullut pudotettua rigi useemman kerran, kun oli aikanaan e-stop huonossa paikassa. Eipä ole tullut tarkastettua aktuaattoreiden kuntoa sisältä kertaakaan.
Niin siis se rämähti alas ja sen seurauksena ruuvin kärjessä oleva mutteri korkkasi ruuvin kierteet kuten ehkä kuvasta näkyy.
Voi olla että kovimmalla ruuvilukitteella sen olisi saanut liimattua tai poraamala ruuviin läpireiän ja pistämällä mutteriin pidempi pidätinruuvi.
Onneksi siis oli varalla toiset sisuskalut ja siitä sain ehjän ruuvin.

Varmaan näitä ruuveja on erilaatuisia, tässä ei metallin kovuus ole näemmä kovin häävi.

Täytyy nyt toivoa että ongelmat olisi ohi.
AIka vähän on tullut viime aikoina pelailtua, mutta sekin vähä olisi kiva vain pelata, eikä ropata rigiä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 119
Vähän vaikuttaa siltä, että ruuvin kierteet olleet liian väljät. Ei tuon pitäisi tuollaisesta korkata.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Niin en sitten tiedä.
Vastasivat eRacing Lab:lta että ovat myyneet yli tuhat aktuaattoria ja olen ensimmäinen jolle on tälläinen tapahtunut.
Taitaa sit vaan mulla olla erityisen paska tuuri koska samaa sanoivat siitä hollow shaft:n syvästä naarmusta ja siitä aiheutuvasta laakerien kovasta napsumisesta.

No mutta lähettävät uuden varaosan, joka sit jää varalle koska sain kasattua kokonaisen kahdesta viallisesta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
316
Oliko kukaan värkänny simhubin ja simfeedbackin kanssa? Rakensin Arduino-pohjaisen dashboardin, mutten saa toimimaan tätä yhtäaikaa motionin kanssa
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Päivittämässä parempaan SimRigiin, tulee pääasiassa lentosimuihin.
Internetsien mukaan tähän soveltuu perus SFX-100 pakettia paremmin SFX-150 versio, joten sellainen on hankinnassa (vai suositeletteko jotain muuta tuotetta?)

@Make73
@Zarniwoop
Olisiko kommenttia mitkä osat poikkeavat vakiosta SFX100 kokoonpanosta? Tai mitä osia Kittiin suosittelette?
- replace the sfx-100 parts to sfx-150.

These parts will have to be extended to 300mm:
- 100x100 profiles
Aluminum profile 100*100
- ballscrews
- hollow shafts

Ymmärtääkseni 150mm versio edellyttää tämän hankintaa:

Thanos

Thanos outlined the advantages, which are:

1) The Thanos controller has built-in safety. It auto-calibrates each actuator on startup, and knows the absolute position of each. Unlike the Arduino, Thano's controller ensures the sliders won't be driven into the ends of the actuator. This has happened on SFX-100 builds, and has broken parts.

2) You can set actuator stroke as part of setup. SFX actuators are capable of 110 mm, which I'm using on my setup. The Aruduino build is currently hard-coded to 100mm.

3) Thano's controller uses Simtools. This software is extremely flexible, with many tuning options. There's a large community supporting this (see XSimulator.net). Simtools is also open source, unlike the restricted software on the standard SFX-100 build. There is a learning curve with Simtools, and not many SFX-100 users have adopted it, but as more do, we'll have more and more tuned profiles to share. If anyone wants my AC and PC2 profiles, let me know.

4) Thano's controller is truly plug n play. No wiring. You just hook up to your PC via USB, and your controllers via DB25 and you're working. It also has independent test capability built-in, so you can test your SFX setup during the build without the need to hook up or download anything to your PC.

5) Thanos controller has a lovely 2-line LCD display, that let's you know if you're online, recieving data, etc. In addition, it has easy-to-use controls, including a button "pad" and 2-way dial/enter button. Super-helpful for setup and testing. He also has a fantastic 3D printed case, to fit his controller; STL files are avilable from his github.

6) Thano's programmed his controllers in assembly language, and capable of very fast updates to the motors. This is good for capturing very fine details, etc. The "tactile" sense I get from his controller is uncanny, much like the fast updates on a DD wheel.

7) Thanos controller supports up to 7 axis, with 6 ready-to-go right on the board. If you want to add traction loss or a seabelt tensioner, it's all ready for this, including Simtools support for these functions. Alternately, you could use 2 extra axis for a seat-mover in addition to the SFX actuators. I've done my SFX setup with my older NLR v3 motion chair, and the combination is fantastic. I know folks have said they prefer SFX w/o the chair, but my extensive testing has shown the chair is a nice addition, handling surge and sway very realistically with a greater range of motion than the SFX can provide to these forces.
---------------
And to be fair, there's a few disadvantages. They are:

1) Cost. Using his controller is more expensive than the standard SFX-100 build, expect to pay about $150-200 more compared to the Arduino builds.

2) Setup. This really isn't a disadvantage, just a different setup process. Thanos has a dedicated Discord channel to help, and now that a few of us have successfully implemented his controller, there's a growing body of users to help new folks through this process. Like all DIY hardware/software combos, there's several very specific drivers, apps, and others things you need to locate and install to get it all running.

3)Current lack of tuned profiles for many sims. As we're in the very early days of use of Thanos' controller with SFX builds, there's many titles we haven't tuned Simtools for. This will change as more folks start using his controller.
--------------
Finally, I'll simply state the Thano's controller has worked flawlessly with my SFX build for well over about 40 hours of use in the last month. It's been rock solid, and the display provides a constant update on the status of my system. Highly, highly recommended.

Lisäksi:

There are even more features, like automatic Park when there is no motion data present, automatic smooth move to standby position as soon motion data are available, emergency switch along manual move button for moving between park or standby position and there is even a Force Offline switch to literally pause the motion without having to stop the motion software or the game

Regarding No2 disadvantage, its not disadvantage at all, its actually freedom to setup your platform with what you are comfortable with and with motion that matches better your setup. For example people with flight sims might want more smooth and large motions with less vibrations. Others want to have both large motions and angles combined with vibrations for racing with screen mounted on the rig. Others might want just small sharp movements with lots vibration, that works better with VR head displays...
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
@Zarniwoop osannee täällä vastata parhaiten kysymykseesi tai joku muu SFX:n rakentanut.
Omassa osat tuli valmiiksi kasattuna...toki olen niitä joutunut purkamaan ja hahmottaa mitä sisältävät (erona lienee ruuvin pituus, hollow shaft sekä alumiiniprofiili)

Kaupalliset merkit ovat selkeästi DIY projektia kalliimpia ja jonkin verran myös tuo eRacing Lab:n miltei valmis paketti.
Next Level Racing:ltä tuli myös hiljattain uusi motion myyntiin, liikerata taitaa olla ~125mm, mutta hinta sitten jotain ihan muuta, etenkin kun ostaa eteen ja taakse.
Motion Plus Platform - Next Level Racing

Onko kellään muulla motionin omistajalla käynyt koskaan niin että kun menet peliin ja motion nousee standby korkeuteen, menet takaisin pelin päämenuun ja heti takaisin peliin niin liike onkin muuttunut todella rajuksi ja liikkeet todella nopeita rytkäyksiä?
Ajattelen vaan että mitähän tuossa tilanteessa tapahtuu ja saako laitteistosta todella noin nopeaa liikettä irti jotain asetuksia rukkaamalla :hmm:
Muutaman kerran tuo käynyt omalla kohdalla Richard Burns Rallyssa ja pari kertaa Automobilista 2:lla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2019
Viestejä
120
Päivittämässä parempaan SimRigiin, tulee pääasiassa lentosimuihin.
Internetsien mukaan tähän soveltuu perus SFX-100 pakettia paremmin SFX-150 versio, joten sellainen on hankinnassa (vai suositeletteko jotain muuta tuotetta?)

@Make73
@Zarniwoop
Olisiko kommenttia mitkä osat poikkeavat vakiosta SFX100 kokoonpanosta? Tai mitä osia Kittiin suosittelette?
- replace the sfx-100 parts to sfx-150.

These parts will have to be extended to 300mm:
- 100x100 profiles
Aluminum profile 100*100
- ballscrews
- hollow shafts

Ymmärtääkseni 150mm versio edellyttää tämän hankintaa:

Thanos

Thanos outlined the advantages, which are:

1) The Thanos controller has built-in safety. It auto-calibrates each actuator on startup, and knows the absolute position of each. Unlike the Arduino, Thano's controller ensures the sliders won't be driven into the ends of the actuator. This has happened on SFX-100 builds, and has broken parts.

2) You can set actuator stroke as part of setup. SFX actuators are capable of 110 mm, which I'm using on my setup. The Aruduino build is currently hard-coded to 100mm.

3) Thano's controller uses Simtools. This software is extremely flexible, with many tuning options. There's a large community supporting this (see XSimulator.net). Simtools is also open source, unlike the restricted software on the standard SFX-100 build. There is a learning curve with Simtools, and not many SFX-100 users have adopted it, but as more do, we'll have more and more tuned profiles to share. If anyone wants my AC and PC2 profiles, let me know.

4) Thano's controller is truly plug n play. No wiring. You just hook up to your PC via USB, and your controllers via DB25 and you're working. It also has independent test capability built-in, so you can test your SFX setup during the build without the need to hook up or download anything to your PC.

5) Thanos controller has a lovely 2-line LCD display, that let's you know if you're online, recieving data, etc. In addition, it has easy-to-use controls, including a button "pad" and 2-way dial/enter button. Super-helpful for setup and testing. He also has a fantastic 3D printed case, to fit his controller; STL files are avilable from his github.

6) Thano's programmed his controllers in assembly language, and capable of very fast updates to the motors. This is good for capturing very fine details, etc. The "tactile" sense I get from his controller is uncanny, much like the fast updates on a DD wheel.

7) Thanos controller supports up to 7 axis, with 6 ready-to-go right on the board. If you want to add traction loss or a seabelt tensioner, it's all ready for this, including Simtools support for these functions. Alternately, you could use 2 extra axis for a seat-mover in addition to the SFX actuators. I've done my SFX setup with my older NLR v3 motion chair, and the combination is fantastic. I know folks have said they prefer SFX w/o the chair, but my extensive testing has shown the chair is a nice addition, handling surge and sway very realistically with a greater range of motion than the SFX can provide to these forces.
---------------
And to be fair, there's a few disadvantages. They are:

1) Cost. Using his controller is more expensive than the standard SFX-100 build, expect to pay about $150-200 more compared to the Arduino builds.

2) Setup. This really isn't a disadvantage, just a different setup process. Thanos has a dedicated Discord channel to help, and now that a few of us have successfully implemented his controller, there's a growing body of users to help new folks through this process. Like all DIY hardware/software combos, there's several very specific drivers, apps, and others things you need to locate and install to get it all running.

3)Current lack of tuned profiles for many sims. As we're in the very early days of use of Thanos' controller with SFX builds, there's many titles we haven't tuned Simtools for. This will change as more folks start using his controller.
--------------
Finally, I'll simply state the Thano's controller has worked flawlessly with my SFX build for well over about 40 hours of use in the last month. It's been rock solid, and the display provides a constant update on the status of my system. Highly, highly recommended.

Lisäksi:

There are even more features, like automatic Park when there is no motion data present, automatic smooth move to standby position as soon motion data are available, emergency switch along manual move button for moving between park or standby position and there is even a Force Offline switch to literally pause the motion without having to stop the motion software or the game

Regarding No2 disadvantage, its not disadvantage at all, its actually freedom to setup your platform with what you are comfortable with and with motion that matches better your setup. For example people with flight sims might want more smooth and large motions with less vibrations. Others want to have both large motions and angles combined with vibrations for racing with screen mounted on the rig. Others might want just small sharp movements with lots vibration, that works better with VR head displays...
Aikamoinen mainosteksti tuo, josta osa kuulostaa aika tyhjiltä eduilta. Mielestäni kohdat 1, 4, 5, varsinkin 6 on tuossa ihan turhia. Ite en ole toki tuota thanosta käyttänyt vaikka tekisi mieli, mutta tuo n. 400e panostus siihen tuntuu aika hurjalta olettaen ettei paljoa etuja saa. Spike filter voi olla tosi hyvä etu lentosimuihin. Olisikohan ollut IL2, jossa koneen crashattyä motionit saa hirveetä piikkiä joka suuntaan telemetriasta ja liike on sen mukaista. Toisissa lentelyissä saa tiedot että kone on pudonnut ja tuota ei käy. Ite en kokenut mitään huimaa wau elämystä lentelyissä, toisin kuin rallipeleissä ja ajelussa. En kyllä ennen motioneita ollut ikinä niitä pelaillut ja motionien kanssa jäi myös vähiin.

Miksi itse haluisin testata on thanoksen mahdollisuus useampaan softaan (lähinnä SRS ja Flypt testaus kiinnostaa ACC osalta). Iracing, RBR, Dirt2 toimii mielestäni todella hyvin simfeedbackilla. Itselläni SFX150 buildi mutta käytän vain maksimissaan 10cm liikettä (oletan että myös 15cm liikkeen saa käyttöön SFB kanssa) ja sitäkin silloin kun rigi on työpöytäkäytössä ja nostan rigin pysyvästi ylös (ei täydy laskea näyttöjä kun nostaa työtasoa/penkkiä). Tuo onnistuu mm. streamdeckistä yhdellä napin painalluksella ja en tiedä löytyykö vastaavaa thanoksesta mikä olisi kyllä tarpeen ainakin omassa käytössä.
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
>tuo n. 400e panostus siihen tuntuu aika hurjalta olettaen ettei paljoa etuja saa.

Hintaa kokoonpanolle kieltämättä kertyy. Edukkaampaa Thanos mallia olen miettinyt:
Tuo 219 hintalappu on kevyempi.

Osaako tietäjät kertoa kävisikö tuo SFX150 kokoonpanoon?

>Spike filter voi olla tosi hyvä etu lentosimuihin. Olisikohan ollut IL2, jossa koneen crashattyä motionit saa hirveetä piikkiä joka suuntaan telemetriasta ja liike on sen mukaista.

Hyvää infoa.

>Miksi itse haluisin testata on thanoksen mahdollisuus useampaan softaan (lähinnä SRS ja Flypt testaus kiinnostaa ACC osalta).

Tervetuloa testaailemaan, kunhan saan osat maahan ja kasattua: Vertaistuelle on varmasti käyttöä.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
195
moi. minulla on työn alla myös sfx-100. Aktuaattorit työn alla. En ole vielä ostanut moottoreita eikä ohjausta. Eli jos löytyy täältä voisin ostaa. Tai jos joku muu tarvitsee moottoreita niin vois tilata samalla joskus enne talvea, ehkä sais rahdilta pois vähän jos tilaa useammat setit samalla?
 
Liitteet

Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Tuskin rahti sen halvempi jos tilaa useamman setin, painon mukaan kun kuitenkin veloittavat.
Tässä arvio rahdista servopaketille eRacing Lab:sta (Taiwan-->Suomi):
1652411450292.png
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Projekti etenee. Kaikki osat tilattu, prusa kasattu. Osa kilkkeistä jo saapunutkin.

Hieman mietityttää että nykyinen Sim Rigini saattaa olla liian heiveröinen.

Selvittelemässä parasta 8020 vaihtoehtoa jämäkkyyden ja muunneltavuuden takia.

Tällä hetkellä Sim Lab P1-X näyttäisi parhaalta vaihtoehdolta: (Hintaero muihin kilpaileviin tuotteisiin, esim Hamrock Nemesikseen, on yllättävän pieni)

Sim Lab P1-X Sim Racing Chassis

Olisiko jakaa kokemuksia Sim Rig mallien toiminnasta SFX100 käytössä?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
@Retrogamer Mikä rigi sulla oli siis entuudestaan ? Ääni täältä P1-X:lle, ei moitittavaa, raskashan tuo on mutta jos toimii ongelmitta D-Boxilla kolmella aktuaattorilla, toimii varmastikin paremmin SFX:llä neljällä aktuaattorilla. Jos nyt kuitenkin rakentaisin uuden rigin, suosisin suomalaista toimittajaa ja eritoten valmistajaa mutta lopulta toki hinta ratkaisee jos ero on kovinkin suuri.
 
1.

SimRig Next Level Racing GT
Next Level Racing GTtrack Racing Simulator Ohjaamo Cockpit -ajotuoli
Arvostelu

2.
Valitettavasti tarjolla on niukasti testejä kotimaisista seteistä, ostaisin mielummin kerralla kunnollisen. Tämä projekti kustantaa enemmän kuin odotin. :-D
3.
Mietin DIY 8020 rigiä lentosimujen erikokoisten polkimien takia, senkin hinta tulisi olemaan yllättävän korkea, ainakin saksalaisen kaupan laskimen mukaan. Eikä laatu todennäköisesti peittoa P1-X:ää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Ronilta Hamrock Nemesis tilaukseen niin ei tarvi katua.
Kyseinen rigi kestää ydinsodan ja Ronilta saa parasta palvelua + kotimaisuus ISO plussa.
Jo toinen suositus kyseisestä Rigistä. Keskustelin myyjän kanssa, pitänee käväistä paikanpäällä tutustumassa tuotteeseen.
Hiukan ihmetyttää olematon hintaero tuohon PX-1:seen, jota pidetään mittatikkuna...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 434
Ei PX-1:ssä mitään ihmeellistä ole, voit itsekin rakentaa tismalleen samanlaisen jos haluat, monet Simlabin käyttämistä tarvikkeista voi ostaa itse myös esim. tilaamalla Saksasta. Ajoitus ei vaan nyt ole paras mahdollinen kun alumiinin hinta on niin korkealla. En jaksa myöskään uskoa että profiilien laaduilla olisi suurta eroa, varsinkaan simukäytössä. Ehdottomasti kuitenkin rigi profiilista niin ei tarvitse koskaan miettiä olisiko jokin lisäys tai muutos mahdollinen.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Mulla oli ennen tuo GTtrack (+ NLR V3), sen tilalle tuli P1-X (+ SFX-150).
Onhan profiilirigi paljon jykevämpi ja helpompi muokata tarpeisiinsa sopivaksi.

En osaa suositella yli muiden, ostin koska Boosted Media:lla ja Sim Racing Garage:lla moinen.

Alurigin "suomalaisuudesta" voi olla montaa eri mieltä...mun mielestä SimGrade:n polkimet on puhtaasti suomalaiset, niin suunnittelua kuin koneistusta myöden.
Kauppa-alueena silti koko maailma, toki ostan mieluummin läheltä jos mahdollista ihan jo käytännön syistä.
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Ei PX-1:ssä mitään ihmeellistä ole, voit itsekin rakentaa tismalleen samanlaisen jos haluat, monet Simlabin käyttämistä tarvikkeista voi ostaa itse myös esim. tilaamalla Saksasta. Ajoitus ei vaan nyt ole paras mahdollinen kun alumiinin hinta on niin korkealla. En jaksa myöskään uskoa että profiilien laaduilla olisi suurta eroa, varsinkaan simukäytössä. Ehdottomasti kuitenkin rigi profiilista niin ei tarvitse koskaan miettiä olisiko jokin lisäys tai muutos mahdollinen.
1.
Hyvä tietää. En ole 8020 rigiä aikaisemmin kasaillut, joten valmis kitti olisi idioottivarma, todennäköisesti pääsisin pelaamaan nopeammin.

Tuossa valmissa kitissä olisi pointteina
- Hyvä maine, malli on jo kypsä, ja käyttäjiä paljon.
- Helppous, kaikki kilkkeet varmasti mukana, ei tarvetta shoppailla monesta paikasta mahdollisesti huonompilaatuisia osia.
- Hyvä tuotteistus
- "brändituotteen" saa samaan hintaan, kuin jos nakertaisi tuollaisen itse kasaan, tulevaisuudessa helpompi myydä eteenpäin kun päivittää Rigiä ;-)
2.
Jep. Kävin tsekkaamassa hintoja saksalaisella sivustolla, hinta pyöri suunnilleen samassa luokassa.
3.
True, true, päivitettävyys on itselle iso juttu, netissä on mukavasti esimerkkejä yhteisön tekemistä modeista :-D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Onko kellään muulla motionin omistajalla käynyt koskaan niin että kun menet peliin ja motion nousee standby korkeuteen, menet takaisin pelin päämenuun ja heti takaisin peliin niin liike onkin muuttunut todella rajuksi ja liikkeet todella nopeita rytkäyksiä?
Ajattelen vaan että mitähän tuossa tilanteessa tapahtuu ja saako laitteistosta todella noin nopeaa liikettä irti jotain asetuksia rukkaamalla :hmm:
Muutaman kerran tuo käynyt omalla kohdalla Richard Burns Rallyssa ja pari kertaa Automobilista 2:lla.
Joopa joo :redface::shy:
Päivitin Thanoksen firmwaren lokakuun lopulla samalla kun asensin motionin.
Ohjeet katsoin Thanoksen uudemmalta Youtube videolta, mutta...
https://www.simracingstudio.com/forum/motion-profiles-actuator/thanos-firmware-update-guide

1653939067596.png

tuota kohtaa ei videolla mainittu :cautious:

Lueskelin SRS:n Discordia nyt viikonloppuna ja siellä oli jollain ongelmana hitaat aktuaattorit.
Ylläpito kysyi onko tehnyt tuon vaiheen 25 ja eipä ollut.

Sama mulla, vähän ihmetellyt miksi porukka ylistää SFX motionia kun mun edellinen NLR V3 penkinkeikutin tarjosi immersiivisemmän tunnelman.
Kyselin talvella SRS:n discossakin miksi rigi ei suoristu Monzan ovaalin jälkeen kuin vasta 2-3 sekunnin viiveellä.

Nyt kun päivitin tuoreimman firmwaren ja nyt vasta tänään tein tuon hard resetin (EXIT+RESET niin että näytöllä lukee asetusten resetointi), niin laitteesta tuli täysin erilainen!!!
Reagoi supernopeasti, piti Spike Filter tiputtaa arvoon ~400 (edit, ei vaan normali arvoon), kun se ennen oli yli 5000 eikä tuntunut vaikuttavan mitään, paitsi tuo mitä tuossa kyselin miksi satunnaisesti motionista tulee todella agressiivinen. Se toimi siis vain erittäin satunnaisesti oikein.

Rallia en uskaltanut edes kokeilla vielä kun meinasi paikat irrota hampaista kun säätelin AMS2:sen kanssa :smile:
Eiköhän sekin ole nyt täysin erilainen kokemus.

Olkaapa muut tarkkana jos ja kun Thanos korttejanne päivittelette!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
On se hieno pelata nyt kun motion toimii kuten pitääkin :tup:
Olenkohan ainut pölvästi joka luuli että vehje toimi oikein, vaikkei siinä ollut edes puolta siitä nopeudesta jonka saa irti :asif:

RBR:n kanssa säätelin ja sain mun pakasterasiaviritykset rikki aktuaattorien alta. Täytyy kehitellä kestävämmät.
En tajunnut ennen miten tuolla voi häiritä alakerran naapuria, nyt avautu sekin, melkoista rytkymistä hyppyreissä agressiivisemmilla asetuksilla.

edit:

Sain tehtyä uudet kupit/liukualustat aktuaattorien alle:

Tällä kertaa korkeammat sekä näin ollen kestävämmät mikropurkit 20mm filmivaneriin ruuvattuna.
Vaimennuskerroksessa korkkia, kumia ja jumppapatjaa yhteen liimattuna.
Actuators cups 1.jpg
Maalattu mustaksi ja vielä jumppapatjaa alustan ja lattian väliin.
Actuators cups 2.jpg
Purkissa pesukoneen vaimennuskumi ja purkkiin suihkittu silikonia jolloin rigi liikkuu helposti joka suuntaan, eikä ruuviin kohdistu vääntöä.
Actuators cups 3.jpg

Tuntuu olevan hyvinkin toimiva :tup:

muoks:
Ei kestänyt nämäkään muovipurkit rallin rytkettä, pitää siis siirtyä metallisiin kunhan osuu sopiva kohdalle.

muoks2:
Muovipurkit vaihtui rosteriin, nyt kestää!
kuppi.jpg

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Mielenkiintoista:
Kiinasta saapui viimein 3 pakettia: Yksi oli täynnä pelkkää styroksia, ei sisältänyt mitään osia...

20220627_212405.jpg
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Mielenkiintoista:
Kiinasta saapui viimein 3 pakettia: Yksi oli täynnä pelkkää styroksia, ei sisältänyt mitään osia...
Oliko kaikki tilatut osat?

Ainakin omalla kohdalla on Kiinan paketit aina aukaistu Tullissa, josko ovat pakanneet ne uudelleen niin hienosti että yhteen ei tullut kuin styroksit :redface:

Jos tavaraa puuttuu, niin on kyllä hanurista alkaa tuollaista selvittämään :cautious:
 
Valitettavasti ei.

Missing from the shipment:
- 3m shielded cables, QTY/PCS: 4
- Motors 90ST-M02430, QTY/PCS: 4

Laittelin viestiä myyjälle.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Mistä tilasit osat?

Ainakin eRacing Lab:n osat oli pakattu ihan hemmetin hyvin, eikä mitään kuljetusvaurioita.
Tullin teipeistä näki että oli avattu.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Toivottavasti selviää pian ja Sinun eduksesi tietysti, ollaan hengessä mukana :tup:

------------------------
Nyt kun tuo oma laitteisto toimii kuten pitääkin, niin tarkkaa hommaa tuo säätäminen että saa liikkeen käytöksestä mieluisaa ja vielä jos ja kun tekee autokohtaisia säätöjä alustan mukaan.

SRS Premium:lla saa ladattua valmiita setuppeja, mutta aika vähän siellä vastaavien perus 4 aktuaattorin setuppeja porukka uploadannut.

SRS:n Jeff Weaverilla on myös surge ja traction loss eli ei käy suoraan.
Hän tekee setupit telemetriaa tutkimalla ammattimaisesti, itellä ei ihan siihen mielenkiintoa löydy eli fiilispohjalla.

Joka tapauksessa laite on nyt ihan eri mitä se oli ennen Thanoksen resetointia :)
----------------------------

edit2:
@Retrogamer miten asiasi etenee noiden servojen suhteen, minkälainen vastaus myyjältä?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Myyjä kertoi että ups on minuun yhteydessä.
UPS ei ole ollut minuun yhteydessä.
 
Liittynyt
09.06.2018
Viestejä
2 831
Myyjä kertoi että ups on minuun yhteydessä.
UPS ei ole ollut minuun yhteydessä.
No jo on perseestä :angry:
Voin kuvitella kuinka hankalaa on saada UPS:lta jotain kannanottoa asiaan.
Ilmeisesti myyjällä ei sitten ollut mitään vakuutusta lähetykselle :hmm:
Toivotaan että saat asiaan selkoa, mulla palais hihat ihan totaalisesti tuollaiseen!
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
323
Kärsivällisyyttä. Soitin tänään uudelleen upsille: kuulemma ensimmäinen yhteydenottoni on kirjattu pieleen. Ottavat myyjään yhteyttä, jotain asioita ei hän ole ilmoittanut. Arvio 1-2 viikkoa ennenkuin etenee.
 
Pari kuukautta mennyt, miten asian kanssa kävi?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 414
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom