Mobiilimaksaminen kaupan kassalla

Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
545
Toivottavasti turskaa tulee niin paljon että kuoppaavat koko Mobile Pay tekeleen. Ei tuollainen beta- tai alfa-vaiheessa oleva maksusysteemi ole mistään kotoisin kun sen luotettavuus on täysin ala-arvoinen.
Aika epätodennäköistä, koska Tanskassa MobilePaytä käyttää yli 90% väestöstä ja Suomessakin jo yli miljoona käyttäjää - nuorissa tosin jo 25% luokkaa käyttöaste Suomessa.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 746

Melkoista höpöhöpöä miljoona käyttäjää. Eli joka viides suomalainen käyttäisi sitä. Eli kaupan kassajonossakin joka viides karkeasti maksaisi sillä. Eiköhän tuossa ole nolla tai kaksikin liikaa.

Mobile Pay voi olla ihan kätevä jos tavalliset ihmiset siirtävät rahaa toisilleen eri pankkien välillä ja heillä on kyseinen sovellus käytössä.

Lähimaksamisessa taas Google Pay ja Apple Pay hakkaa Mobile Payn mennen tullen ja palatessa. Saisi olla Mobile Payn rinnalla Suomessa kaikissa pankeissa tarjolla myös Google Pay ja Apple Pay, Silloin voisi jokainen itse äänestää jaloillaan sitä sovellusta mitä haluaakin käyttää.
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
116
Itellä mobile pay pelannut kohtuu hyvin. 5-20sek. on kestänyt että laite tunnistaa puhelimen, prismassa ja citymarketissa käyttö. Luurina xiaomi mi mix2.
 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
545
Melkoista höpöhöpöä miljoona käyttäjää. Eli joka viides suomalainen käyttäisi sitä. Eli kaupan kassajonossakin joka viides karkeasti maksaisi sillä. Eiköhän tuossa ole nolla tai kaksikin liikaa.

Mobile Pay voi olla ihan kätevä jos tavalliset ihmiset siirtävät rahaa toisilleen eri pankkien välillä ja heillä on kyseinen sovellus käytössä.

Lähimaksamisessa taas Google Pay ja Apple Pay hakkaa Mobile Payn mennen tullen ja palatessa. Saisi olla Mobile Payn rinnalla Suomessa kaikissa pankeissa tarjolla myös Google Pay ja Apple Pay, Silloin voisi jokainen itse äänestää jaloillaan sitä sovellusta mitä haluaakin käyttää.
No näin ainakin MobilePay lehdistölle tiedottaa. Se on tosiaan eri asia kuinka moni MobilePaytä käyttää kaupassa, mutta sovellus on suht suosittu rahan siirtoon. Verkkokaupoissa usein tulee itse käytettyä MobilePaytä maksamiseen, osa laskuista tulee suoraan MobilePayhin ja kaveille rahaa siirtäessä tulee sovellusta käytettyä. Mitää tulee Google Pay/Apple Pay vs MobilePay, niin eipä esim iPhonessa toimi muu OP:n kanssa kuin MobilePay, tässä tilanteessa MobilePay lyö muut maksuvat satanolla :).
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Mobile Pay voi olla ihan kätevä jos tavalliset ihmiset siirtävät rahaa toisilleen eri pankkien välillä ja heillä on kyseinen sovellus käytössä.
Niin no, ehkä silloin jos toisella on esim. S-pankki ja Siirto ei toimi. :)

Vai miten se nykyään menee- S-panikilla jossain vaiheessa toimi Siirto. lakkas toimimasta, mutta toimiiko taasen ? No onko se Mobile Pay sen nopeampia, ainakin alkuun rahojen tulo hidastu kun siirtyivät Siirrosta. Mobile Payhin.

No tarve useammalle voi tulla siitä että jos sidottu puhelinnumeroon, mutta niitä ei ole riittävästi, niin helpompi käyttää useampaa palvelua.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
S-Pankki luopui Siirrosta kun MobilePay tuli käyttöön.
Joo, oikein rytäkällä romuttivat palveluitaan.
Siirto. kyllä nykyään onnistuu (ainakin markkinoidaan) myös S-pankin käyttäjien kanssa, mutta ei S-pankin omilla sovelluksilla/palveluilla. Ja ei hajua miten nopeus suhteessa MobilePay
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Melkoista höpöhöpöä miljoona käyttäjää. Eli joka viides suomalainen käyttäisi sitä. Eli kaupan kassajonossakin joka viides karkeasti maksaisi sillä. Eiköhän tuossa ole nolla tai kaksikin liikaa.

Mobile Pay voi olla ihan kätevä jos tavalliset ihmiset siirtävät rahaa toisilleen eri pankkien välillä ja heillä on kyseinen sovellus käytössä.

Lähimaksamisessa taas Google Pay ja Apple Pay hakkaa Mobile Payn mennen tullen ja palatessa. Saisi olla Mobile Payn rinnalla Suomessa kaikissa pankeissa tarjolla myös Google Pay ja Apple Pay, Silloin voisi jokainen itse äänestää jaloillaan sitä sovellusta mitä haluaakin käyttää.
Nyt ollaan aika kujalla taas asioista. MobilePayllä tuo kassalla maksaminen on vain marginaalinen osa koko toimintaa. Kyllä se on edelleen esim Suomessa suosituin järjestelmä henkilöiden väliseen rahan siirtoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
332
Aika epätodennäköistä, koska Tanskassa MobilePaytä käyttää yli 90% väestöstä ja Suomessakin jo yli miljoona käyttäjää - nuorissa tosin jo 25% luokkaa käyttöaste Suomessa.
Tämän tilaston haluisin minäkin nähdä. Luulenpa (ennen kuin toisin todistetaan) että miljoona suomalaista on nähnyt mopiilipayn mainoksen ja tanskasssa 90%. Mutta kuinka monta on oikeasti ladannut ja ottanut käyttöön???
Itsehän en ole törmännyt tilanteeseen että joka kuudennella jää maksamatta. Tästä jos vähennetään oikeasti toimivat maksut niin joka 12 ostokset jäisi tiskille
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
332
Nyt ollaan aika kujalla taas asioista. MobilePayllä tuo kassalla maksaminen on vain marginaalinen osa koko toimintaa. Kyllä se on edelleen esim Suomessa suosituin järjestelmä henkilöiden väliseen rahan siirtoon.
Nyt haluaisin kovaa faktaa asiasta. Esim tilasto tai joku oikeasti luotettava lähde mieluummin
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Nyt haluaisin kovaa faktaa asiasta. Esim tilasto tai joku oikeasti luotettava lähde mieluummin
Olihan tuosta jo lehdistötiedotteet aikoja sitten, lähinnä siis kommenttina tuohon että "miljoona käyttäjää on höpöhöpöä"

On siis näistä mobiilisiirroista se suosituin
 
Juu tuossa on Tanskan ja Suomen tilastot lehdistötiedotteina.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Nyt haluaisin kovaa faktaa asiasta. Esim tilasto tai joku oikeasti luotettava lähde mieluummin
Ehkä joku on lukenut tämän mainoksen 30. elokuuta 2019Vauhditetaanko yhdessä maksamisen murrosta Suomessa?

(Mpay) Maksut kuluttajilta yrityksille ovatkin nelinkertaistuneet vuodessa, 240 000 maksutapahtumasta lähes miljoonaan kvartaalissa.

MobilePay ylitti tänä kesänä miljoonan rekisteröityneen käyttäjän rajan, ja siitä on syytä olla kiitollinen
No tuossa ei kerrottu moniko käyttää kuukausittain.

Toteavat että mobiilimaksamista kuluttajalta kulutajalle on kokeillut 40%, tuolloin siis reilu parikymmentä prosenttia oli kokeillut Mobilepaytä.

Tuon jälkeen on toki S ja K ryhmä tuota tyrkyttäneet, eli olisko sovellusa kokeilleita selkeästi enemmän nykyään.

Tuoreempikin koronakevät muutti suomalaisten maksukäyttäytymistä 25. kesäkuuta 2020

Mobiilimaksusovellukset ovat käytössä jo lähes 40 prosentilla suomalaisista.

(Mpay) käyttäjiä on tällä hetkellä Suomessa noin 1,4 miljoonaa
Jutussa linkki kyselytutkimukseen, jonka mukaan MobilePay yleisin mobiilimaksamisen sovellus
Huomioitava ettei kerro mikä eniten käytetty.
Saman tutkimuksen mukaan Gpay vähentänyt keväällä osuuttaan. Siirto.kin suositumpi, no Siirron osalta luulisi ihmisten käyttävän jotain muuta sovellusta.

No juttu ei määritellyt mobiilimaksamista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
332
Paskon mutta uskon jos löytyy oikea tilasto että 1.4 miljoonaa eri yksityistä käyttäjää tälläkin hetkellä. 1.4m maksutapahtumaa ehkä... Uskotko oikeasti että 1/3 osaa suomen täysi-ikäisestä kansasta käyttää tuota paskaa oikeasti päivittäin?

Edit: eihän tuossa näy edes epäonnistuneet/onnistuneet maksut suhdetta
Edit2: eikä rekistöreityneiden tyytyväisien/vittuuntuneiden suhdetta
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Paskon mutta uskon jos löytyy oikea tilasto että 1.4 miljoonaa eri yksityistä käyttäjää tälläkin hetkellä. 1.4m maksutapahtumaa ehkä... Uskotko oikeasti että 1/3 osaa suomen täysi-ikäisestä kansasta käyttää tuota paskaa oikeasti päivittäin?
Eikai sitä pakko ole joka päivä käyttää. Se että palvelulla on X määrä käyttäjää kertoo lähinnä sen että se on asennettu ja sitä on käytetty uniikissa laitteessa.

Eikä tuossa nyt tunnu olevan mnuuta vikaa kuin se että se toimii huonosti kaupan kassalla, joka ei kyllä edelleenkään ole sen päätarkoitus, tai mihin se on alunperin tehty. Verkkokaupoissa tuo toimii erittäin mainiosti ja nopeammin kuin esim. verkkopankkimaksu tai korttimaksu.

Ei mitään "maksujärjestelmää" käytetä välttämättä päivittäin vaikka se esim puhelimessa olisikin asennettuna.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 125
Paskon mutta uskon jos löytyy oikea tilasto että 1.4 miljoonaa eri yksityistä käyttäjää tälläkin hetkellä. 1.4m maksutapahtumaa ehkä... Uskotko oikeasti että 1/3 osaa suomen täysi-ikäisestä kansasta käyttää tuota paskaa oikeasti päivittäin?

Edit: eihän tuossa näy edes epäonnistuneet/onnistuneet maksut suhdetta
Edit2: eikä rekistöreityneiden tyytyväisien/vittuuntuneiden suhdetta
Hyviä huomioita.

Älypuhelimissa jos markkinaosuus menee karkeasti Apple / Muut (Google Android) 30%/70% ja puhutaankin jostain mobiilimaksamisesta joka sisältää jotenkin mobiiliin liittyvän, niin luulisi Applen ja Googlen olevan ainakin tuota keselyä isompi, varsinkin Applen käyttäjät ovat ahkeria rahankäyttäjiä, ja Apple tehokkaasti on kysynyt jonkin maksukortin tiedon, no ei hajua riittääkö MobilePayn osuuteen. Koukkuun jäänellä varmaan ihan kuukausittain suorituksia.

Googlen käyttäjistä merkittävä osa ei ole koskaan Googlelel maksukorttia antanut, joten en uumoile onko siitä osuudessa kisaan.

Noilla ainakin veloitukset toimii ongelmitta, monen vanhemman mielestä liiankinhyvin.

Operaattoreilla on myös maksu palveluita, joten jos asiakasmäärää mitataan, niin onhan niitä, Tosin pilkoontuvat useammalle operaattorille. Sama pankkien omat mobiilisovellukset, jotka varmaan yhdessä se suurin toimija.

Eli on tuo 1.4 miljoonaan iso luku ohittaa, ja siitä täytyy nostaa hattua.

Kolmemiljoona maksutapahtumaa per kk oli ennätys , eli on siinäkin muille tavoitetta. Ei hajua paljonko esim Apple tai Googlella on kuukaudessa maksutapahtumia. (Suomalaisten).

Maksaminen kaupankassalla, jos MobilePayllä suurin osa tulee muusta, niin aktiivi kassakäyttäjiä on sitten huomattavasti vähemmän.

90% sen toiminnoista toimii loistavasti, se viimeinen 10% (kasslla maksu) sitten vähän heikommin.
Tästä voi ynnätä että n 300 000 kassamaksua/kk (3milj 10%), tiedä sitten monta kertaa yksittäinen käyttäjä kuussa. keskimäärin

Kampissa käy vuodessä yli 40 miljoonaa kävijää.
Iso Omena 20 miljoonaa.
 
Viimeksi muokattu:

Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Edit: eihän tuossa näy edes epäonnistuneet/onnistuneet maksut suhdetta
Edit2: eikä rekistöreityneiden tyytyväisien/vittuuntuneiden suhdetta
Kai sulle nyt on selvää että se MobilePay on paljon muutakin kuin se (heikosti)toimiva maksusysteemi kassoilla. Sillä kun voi maksaa verkkokaupoissa (toimii erittäin hyvin) tai vaikka maksaa pieniä ostoksia toiselle käyttäjälle (toimii myös hyvin).

Tunnut nyt olevan fiksoitunut tuohon kassalla maksamiseen, joka on MobilePay:lle se pienin ja merkitsemättömin toiminto.

Ei lehdistötiedotteisiin laiteta mitään epäonnistumissuhteita (sellaisia nyt ei juuri hlö <-> hlö välillä tule, tai verkkokaupassa ellei verkkokaupan alusta kuse). Kyse oli tässä vaiheessa sen käyttäjämääristä, ei siitä kuinka hyvin se toimii ja 90% sen toiminnoista toimii loistavasti, se viimeinen 10% (kasslla maksu) sitten vähän heikommin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 051
Itellä mobile pay pelannut kohtuu hyvin. 5-20sek. on kestänyt että laite tunnistaa puhelimen
Mielestäni kaikki yli yhden sekunnin kestävät hieromiset ovat liikaa. Maksusta tulee suoriutua sekunnin sisään kuten Google Payn tapauksessa lähes poikkeuksetta tapahtuu. Mikäli maksaessa ei vaivaudu viemään luuria aivan tarpeeksi lähelle lukijaa maksun saattaa joutua tekemään uudemman kerran. Mutta siinäkin tapauksessa onnistuneeseen maksusuorituksen kuluu se max. 5 sekuntia.
 
Eipä tuo sekunneista ole kiinni, kun asettaa ensimmäisen tuotteen kohdalla MobilePayn maksutilaan ja kävelee linjan päähän pakkaamaan. Viimeisen tuotteen kohdalla maksaa tuotteet linjaston päässä, niin ei tarvitse enää kävellä päätelaitteen luo. Onnistuuko tällainen GooglePayn kanssa? Mites muuten bonuskorttien käyttö ApplePayn ja GooglePayn kanssa? Miettinyt, jos testaisi ApplePaytä jonkin muun pankin kanssa, mutta liekö maksaminen kassalla paljoa paranee...
 
Ongelma on vaan siinä ettei tuo mene ihan noin sujuvasti, koska yleisin tilanne on se ettei maksupääte löydä puhelinta/puhelin löydä maksupäätettä. iPhonella tuo tuntuu toimivan huomattavasti mallikkaammin kuin Androidilla.

Apple Pay / Google Pay ei tue bonuskortteja suomessa (tai siis kukaan ei ole toteuttanut niitä), mutta Androidilla plussa-pisteet saa kerättyä puhelimella myös NFC:llä käyttämällä K-Plussa sovellusta, joka toimii hienosti Google Pay:n rinnalla.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824

Ei onnistu. Google Payn on siinä, että sun ei tartte asettaa sitä kännykkää mihinkään tilaan. Ostotapahtuma menee vertailuna jotakuinkin näin:

MobilePay (oletuksena, että Bluetooth on päällä):
Ota kännykkä taskusta
Avaa lukitus
Etsi MobilePay-appi
Aseta MobilePay "maksutilaan"
Kun tuotteet on skannattu, maksa tuotteet, mikäli yhteys on onnistuttu muodostamaan.

Google Pay (oletuksena, että Google Pay ja haluamasi maksukortti on asetettu oletuksiksi):
Ota kännykkä taskusta
Avaa näyttö (lukitusta tai mitään appia ei tarvitse avata)
Vie puhelin lähelle maksupäätettä, jolloin maksu on hoidettu.

Kuten näet, on Google Pay -maksu paljon yksinkertaisempi, kun sun ei tarvitse kännykän kanssa näpertää. Apple Paysta ei ole mulla kokemusta, mutta kuulopuheiden mukaan toimintamalli olisi sama.

K-Plussapisteet saa talteen, kunhan on asentanut K-Plussa-mobiilin, joka toimii ilman sen kummempia säätöjä Google Payn kanssa yhteen. S-bonuksia Google Paylla ei ole mahdollista saada, josta ihmiset ovat näreissään.
 
Juu iPhonella saa nopeaan yhteyden maksupäätteen kanssa, hyvä kun ohjelmaa on saanut auki niin puhelin jo värähtää.

Eli plussapisteet tulee ilman mitään ohjelman avausta GooglePayn maksun yhteydessä? Tuo S-bonuksien pois jäänti olisi itselle iso miinus, koska melkein kaikki ostokset tulee tehtyä Prismassa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Juu iPhonella saa nopeaan yhteyden maksupäätteen kanssa, hyvä kun ohjelmaa on saanut auki niin puhelin jo värähtää.

Eli plussapisteet tulee ilman mitään ohjelman avausta GooglePayn maksun yhteydessä?
Kyllä, kunhan on tämä asennettuna: K-Plussa-mobiilikortti – Google Play ‑sovellukset

Maksupääte osaa lukea tuon automaattisesti ja sitten vasta Google Payn.

Hauskoja kyllä nuo yhden tähden arvostelut. Omalla kohdalla toiminut ongelmitta.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
91
K-Plussa-mobiilikortti toimii myös Samsung pay kanssa täydellisesti. Asenna ja unohda koko asia ja plussa pisteet tulevat automaattisesti.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793

Tänään kävin Cittarissa ja makselin Pivolla niin kassatyttö ei edes aktivoinut Plussaa, huomasin kuitenkin tuon ja sanoin niin sai ne plussat sitten.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
91
Oletko varma että sitä huolimatta plussa pisteitä ei olisi tullut? Kuitista voi tarkistaa.
 
Niin, en tiedä kun huomasin ja kassa korjasi tilanteen. Aina kyllä ennen niitä plussia on kysellyt, ja kahteenkin otteeseen. Elikäs vaikka kun ostokset on vielä jonossa niin korttikone jo venaa plussia ja kun kännykän piippauttaa siinä ja kone ne hyväksyy niin sitten kuitenkin maksuvaiheessa kone kysyy sen plussan uudestaan. Siksi nyt kiinnittikin huomiota.
 
Liittynyt
27.12.2018
Viestejä
2 378
Ainakin silloin, kun Plussa-kortti on yhdistetty pankkikorttiin, Google Pay:n (Android) UI:lla näkyy maksutapahtuman yhteydessä Plussakortin luku aluksi (myös Plussa-applikaatio asennettu, en tiedä olisiko tarpeen, enkä sen kanssa räpellä erikseen).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
827
Tänään kävin Cittarissa ja makselin Pivolla niin kassatyttö ei edes aktivoinut Plussaa, huomasin kuitenkin tuon ja sanoin niin sai ne plussat sitten.
Jos käyttää pääsääntöisesti PIVOa maksamiseen niin pivoon saa K-plussan eli ottaa automaattisesti plussat ilman erillistä sovellusta.
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Jos käyttää pääsääntöisesti PIVOa maksamiseen niin pivoon saa K-plussan eli ottaa automaattisesti plussat ilman erillistä sovellusta.
Kyllä minä sen tiedän, mutta nyt kassa ei lyöny sitä plussaa vaan siinä näkyi vain hinta ei plussaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 369
Ainakin GP + mobiiliplussa ottaa ne plussat vaikka päätteellä näkyis vaan summa
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Pitää kysyä seuraavan kerran kun K-Kaupassa käy.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
47
Mikä mahtaa olla rajana Google Pay:ssä kertaostoksen koossa? Yritin maksaa 280e summaa ja tuli ilmoitus jossa pyydettiin avaamaan lukitus, näyttö oli avattuna kotinäkymään kasvontunnistuksella, olisiko pitänyt käyttää sormenjälkeä? Puhelimena Realme 6 Android 10, liitettynä maksukorttina Nordea/Stockmann Mastercard credit puolelta.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 108
Mikä mahtaa olla rajana Google Pay:ssä kertaostoksen koossa? Yritin maksaa 280e summaa ja tuli ilmoitus jossa pyydettiin avaamaan lukitus, näyttö oli avattuna kotinäkymään kasvontunnistuksella, olisiko pitänyt käyttää sormenjälkeä? Puhelimena Realme 6 Android 10, liitettynä maksukorttina Nordea/Stockmann Mastercard credit puolelta.
Joskus täytyy näissäkin kysyä, vaikka auttaa haluaa ... et ole Googlen hakua kokeillut? Vastaus löytyi murto-osassa siitä ajasta, mitä sulla meni viestin kirjoittamiseen.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Mikä mahtaa olla rajana Google Pay:ssä kertaostoksen koossa? Yritin maksaa 280e summaa ja tuli ilmoitus jossa pyydettiin avaamaan lukitus, näyttö oli avattuna kotinäkymään kasvontunnistuksella, olisiko pitänyt käyttää sormenjälkeä? Puhelimena Realme 6 Android 10, liitettynä maksukorttina Nordea/Stockmann Mastercard credit puolelta.
Se realmen käyttämä kasvojenlukitus ei ole vaadittava "turvallinen tunnistus" ellei sitä ole toteutuettu oikealla tunnistusraudalla kuten Pixel 4:ssä tai Applen iPhonessa.
 
Liittynyt
07.04.2017
Viestejä
47
Se realmen käyttämä kasvojenlukitus ei ole vaadittava "turvallinen tunnistus" ellei sitä ole toteutuettu oikealla tunnistusraudalla kuten Pixel 4:ssä tai Applen iPhonessa.
Ok, eli täytyy muistaa avata lukitus sormenjäljellä kun kerta ostos on yli 50e, mahtaako olla ilman ylärajaa useimmiten kuten Applella... Kiitokset vastauksesta
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Ok, eli täytyy muistaa avata lukitus sormenjäljellä kun kerta ostos on yli 50e, mahtaako olla ilman ylärajaa useimmiten kuten Applella... Kiitokset vastauksesta
Näissä Apple Pay/Google Pay maksuissa ei ole ylärajaa, mutta tosiaan yli 50 euron ostokset vaativat että laite on avattu vahvalla tunnistukella (pin, salasana, sormenjälki).
 
mario

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1 793
Näissä Apple Pay/Google Pay maksuissa ei ole ylärajaa, mutta tosiaan yli 50 euron ostokset vaativat että laite on avattu vahvalla tunnistukella (pin, salasana, sormenjälki).
PIVO vaatii aina näppäinlukon poiston ennen maksua oli kyseessä sitten euron tai 55 euron ostos.
 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
545
Niinpä, mutta jos se ylipäätään toimii ehkä kerran kymmenestä yrityksestä, niin tuo on aika laiha lohtu. :D
Kannattaa kokeilla päivittää sovellus, jos ei meinaa toimia. Jopa sovelluksen uudelleen asennusta suositellaan. Myös MobilePayn käyttöohjeet kannattaa lukaista Maksa kaupan kassalla täältä. Itsellä toimii iPhonen kanssa 10/10.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Kannattaa kokeilla päivittää sovellus, jos ei meinaa toimia. Jopa sovelluksen uudelleen asennusta suositellaan. Myös MobilePayn käyttöohjeet kannattaa lukaista Maksa kaupan kassalla täältä. Itsellä toimii iPhonen kanssa 10/10.
Kaikkea kokeilin ennen kun totesin että se koko viritys on täysin käyttökelvoton, kun ei siihen voi luottaa. Ja sama koskee Pivoa. Jos olet seurannut ketjua, niin tiedät että tämä on hyvin yleinen kokemus muillakin.

Google Pay on ihan toista maata.
 
Liittynyt
21.01.2017
Viestejä
545
Kaikkea kokeilin ennen kun totesin että se koko viritys on täysin käyttökelvoton, kun ei siihen voi luottaa. Ja sama koskee Pivoa. Jos olet seurannut ketjua, niin tiedät että tämä on hyvin yleinen kokemus muillakin.

Google Pay on ihan toista maata.
Tosiaan GooglePay vaikuttaa paremmalta kuin MobilePay, mutta itse hankala testata iPhonella. Todennäköisesti suurin osa MobilePayn ongelmista liittyvät paikannukseen ja verkkoyhteyteen - Androidilla ainakin vaatii paikkatiedon/gps:n maksaessa (voisi olla se ero toimivuudessa iPhoneen nähden). GooglePay ei käytä ainakaan verkkoyhteyttä, mikä voi joissain kaupoissa olla heikko (tai jos verkkoa käyttää ties kuinka moni), kuten myös gps-signaalin tulo puhelimeen. Liekö GooglePay käyttää paikannustakaan? Toimintaperiaate MobilePay:llä niin erilainen. joten ihmekään jos toimivat eri vinhaan. Saattaa osalla käyttäjistä olla sekin ongelmana, ettei MobilePay:tä ole sallittu käyttää esim. paikannusta asennuksen yhteydessä...
 
MobilePay toimii kyllä ilman paikannusta myös Androidilla.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 450
Viestejä
4 162 369
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom