Miten kämppä viileämmäksi?

Teoriassa riippumatto + kattotuuletin saattaisi toimia, jotta joku 26-27 asteen huonelämpö alkaisi olla siedettävä nukkua ilman peittoa tottumisajan jälkeen. Ruumiinlämpö kun lämmittää sitä normisänkyä (ja ympäröivää ilmaakin) niin paljon, ei se ole pelkkä peitto mikä sitä mikroilmastoa luo.

Ilmalämpöpumppu on kyllä mukava kapistus.
 
Hain uuden Nediksen Tokmannilta ja nyt tulee aivan jääkylmää. Ei ole niin äänekäskään kuin pelkäsin. Kompressori pitää vähän ääntä, mutta suurin melu tulee tuulettimesta. Varmasti oiva apu tuleville helteille.
 
Onko jollain mitään ajatusta, kuinka järkevää on ikkunoiden peittäminen foliolla? Se auttaa ehdottomasti siihen että aurinko ei paista suoraan sisälle. Mutta paljonko mahtaa auttaa sisälämpöön verrattuna että käyttäisi kaihtimia tai verhoja? Folio heijastaa eniten mutta toisaalta veikkaan että suurin osa lämmöstä tulee lopulta rakenteiden kautta.
 
Opiskelijakämpässä tuli kesät pidettyä foliota, apu on todella suuri. Ikkunathan päästää lämpöenergiaa paljon enemmän muihin rakenteisiin verrattuna läpi.
 
  • Tykkää
Reactions: Mco
Onko jollain mitään ajatusta, kuinka järkevää on ikkunoiden peittäminen foliolla? Se auttaa ehdottomasti siihen että aurinko ei paista suoraan sisälle. Mutta paljonko mahtaa auttaa sisälämpöön verrattuna että käyttäisi kaihtimia tai verhoja? Folio heijastaa eniten mutta toisaalta veikkaan että suurin osa lämmöstä tulee lopulta rakenteiden kautta.

Äkkiseltään veikkaisin, että auttaa todella paljon.

Pelkästään ikkunoiden kalvottaminen pienensi jo lämpökuormaa paljon, joten foliohan poistaa 100% auringon säteistä.
 
Onko jollain mitään ajatusta, kuinka järkevää on ikkunoiden peittäminen foliolla? Se auttaa ehdottomasti siihen että aurinko ei paista suoraan sisälle. Mutta paljonko mahtaa auttaa sisälämpöön verrattuna että käyttäisi kaihtimia tai verhoja? Folio heijastaa eniten mutta toisaalta veikkaan että suurin osa lämmöstä tulee lopulta rakenteiden kautta.

Auttaa paljon ennen kun rakenteet lämpenee.
Oli pari kesää käytössä.
 
Onko jollain mitään ajatusta, kuinka järkevää on ikkunoiden peittäminen foliolla? Se auttaa ehdottomasti siihen että aurinko ei paista suoraan sisälle. Mutta paljonko mahtaa auttaa sisälämpöön verrattuna että käyttäisi kaihtimia tai verhoja? Folio heijastaa eniten mutta toisaalta veikkaan että suurin osa lämmöstä tulee lopulta rakenteiden kautta.
Auttaa hyvin. Suosittelen käyttämään semmosta ohutta avaruuslakanaa mitä on ensiapupakkauksissa. Huomattavasti siistimpi ja päästää jopa vähän valoakin läpi.
Ja muista sitten laittaa se uloimpaan lasiin koska väärässä lasissa saattaa halkaista ikkunan.
 
  • Tykkää
Reactions: Mco
Onko siitä mitään hyötyä kun peltierin toinen puoli käy kuitenkin kuumana? EIks se oo vähän plus miinus nolla kun samassa tilassa on?

Putki tietty ulos. Ja vaikka ei ulos niin kauemmaksi siitä missä oleskellaan (pöytä, sänky jne).
 
Onko jollain mitään ajatusta, kuinka järkevää on ikkunoiden peittäminen foliolla? Se auttaa ehdottomasti siihen että aurinko ei paista suoraan sisälle. Mutta paljonko mahtaa auttaa sisälämpöön verrattuna että käyttäisi kaihtimia tai verhoja? Folio heijastaa eniten mutta toisaalta veikkaan että suurin osa lämmöstä tulee lopulta rakenteiden kautta.
Täällä tuli kotietsintä kun oli foliot ikkunassa opiskelijakämpässä:thumbsup: Kuulemma ne ja ilmastointilaitteen putket viittasivat vahvasti kannabiskasvattamoon :geek:. Parit kuvat nappasivat ilmastointilaitteesta ja sain selittää mikä kaksiputkisuus on, "ikinä ennen nähnyt tälläistä".

Huomasin kyllä folioiden auttavan noin muuten.
 
Mitään yleisohjeita ei pysty antamaan.
Yritetään silti: Laita lämpömittari sinne, mistä saat tuuletettua asuntoa. Kun ulkona on viileämpää kuin sisällä, tuuleta asuntoa. Estä lämpösäteilyn pääsy sisälle sälekaihtimilla tai muilla keinoin.

Minulla lämpötila parvekkeella on korkeampi kuin sisälämpötila käytännössä heti kun aurinko alkaa lämmittää ja tätä jatkuu pitkälle iltaan saakka, vaikka parvekkeen lasit ovat auki. Jos tuuletusluukkuja avaa ja sulkee orjallisesti, voi lämpötila pysyä inhimillisenä, mutta jos on kotoa pois esim. 2-3 päivää aurinkoisella ilmalla, peli on käytännössä pelattu eikä asuntoa saa enää viileäksi kuin splitillä.
 
Onko kenelläkään kokemusta vesilauhdetteisesta jäähdyttimestä? Esim.

Hintaa on melkoisesti ja ilmeisesti suositellaan 6h / päivässä käyttämään?

Maanantaina ajattelin käydä kyselemässä lisää, mutta jos jollain jo oikeaa kokemusta viilennyksestä / käyttöajasta per vrk.

Tällä hetkellä Ulisse split käytössä mutta tuo olisi kyllä parempi jos toimiva.
 
Mitähän toi kuluttaa vettä?
Onse ihme mitä kaikkia virityksiä pitää olla olemaassa jos ei saa asentaa ILPiä..
 
Onko kenelläkään kokemusta vesilauhdetteisesta jäähdyttimestä? Esim.

Hintaa on melkoisesti ja ilmeisesti suositellaan 6h / päivässä käyttämään?

Maanantaina ajattelin käydä kyselemässä lisää, mutta jos jollain jo oikeaa kokemusta viilennyksestä / käyttöajasta per vrk.

Tällä hetkellä Ulisse split käytössä mutta tuo olisi kyllä parempi jos toimiva.
Olet ymmärtänyt väärin.

piccolo.png

Tuo on vain esimerkki käytöstä. Voit myös jyystää sitä helposti 24/7, mutta maksaa sitten sen mukaan.
 
Tämä versio 100l/h..

Noh, ehkä se kerrostalossa (missä vesi sisältää vuokraan / vastikkeeseen eikä asuntokohtaista mittausta) voi olla järkevää vaikka 24/7. Mutta voi olla että esim. vuoden sisällä alkaa pienessä asuntoyhtiössä muut asukkaat ihmetellä jos vuodessa kuluukin 876 000 litraa enempi kuin ennen (joo tiedän, eipä kukaan tuota ehkä talvella käytä).
 
Aika sairasta... Puhdistettua, juomakelpoista vettä valutettaisiin viemäriin kymmeniä tuhansia litroja kesässä... :mad:
Kiinteä 17 EUR tms. huoneistokohtainen vesimaksu saattaisi muuttua aika äkkiä :rofl:.
 
Olet ymmärtänyt väärin.

piccolo.png

Tuo on vain esimerkki käytöstä. Voit myös jyystää sitä helposti 24/7, mutta maksaa sitten sen mukaan.
Katsos vaan, ilmeisesti tarvitsi enemmän silmäpareja katsomaan asiaa :)

Pitää vielä kysyä taloyhtiön hallitukselta tarvitseeko lupaa asentamiseen.
 
Keskimääräisen henkilön vedenkulutus vuorokaudessa on luokkaa 50-150 litraa tämän mukaan Vedenkulutus

Aikamoisia monikertoja tuollainen laite siis kuluttaa... noin nopealla päässälaskulla vaikka olisi vain sen kuumimman kuukauden verran 24/7 päällä ja muuten pois päältä, niin sinkun vuotuinen vedenkulutus ~kaksin-tai kolminkertaistuu

ei tuo 1.3 €/päivä muuten oikein päde, esim. HSY hinnaston mukaan ja noilla 6 tunnin, 100 litraa per tunti spekseillä laskettuna 0.6m3 * 3.57 € /m3 =2.14 € pelkästä vedestä, sähkön kulutus sitten päälle. Ja Helsingin vesi taisi olla sieltä edullisemmasta päästä?

Olisiko jätevesimaksu unohtunut mainoksesta...
 
Viimeksi muokattu:
Auttaa hyvin. Suosittelen käyttämään semmosta ohutta avaruuslakanaa mitä on ensiapupakkauksissa. Huomattavasti siistimpi ja päästää jopa vähän valoakin läpi.
Ja muista sitten laittaa se uloimpaan lasiin koska väärässä lasissa saattaa halkaista ikkunan.

Folion jälkeen oli myös avaruuslakanat ikkunoissa. Toimi yhtä hyvin.
Motonetissa muutaman euron kpl.
 
Ei viitsisi vielä viilentää ilpillä jos on muita keinoja...sälekaihtimet kiinni ja silti kämpässä nousee yli 23 lämpöasteet, se tuntuu aika kuumalta. Oisko järkevää tehostaa ilmanvaihtoa? Normaalisti pidän konetta 2/4 asemassa mutta voisiko kesällä pitää 3/4? Sieltä koneesta jo käänsin sen pellin siihen kesäasentoon niin ei ainakaan lämmitä tuloilmaa.
 
Päivällä ilmanvaihto pienelle ja yöllä suurelle jos haluaa leikkiä.
 
Ymmärrän tommosen vesilauhduttimen käytön jos on oma porakaivo jonka vettä sen läpi kierrättää, mutta mitään järkeä tuota ei kyllä ole kunnallisverkkoon kytkeä...
Toisaalta jos on porakaivo niin sitä varmaan asuu omakotitalossa jolloin kannattaa asentaa se ILP :asif:
Kerrostaloissa missä ILPiä ei saa asentaa taas harvemmin on porakaivoa..
 
Ei viitsisi vielä viilentää ilpillä jos on muita keinoja...sälekaihtimet kiinni ja silti kämpässä nousee yli 23 lämpöasteet, se tuntuu aika kuumalta. Oisko järkevää tehostaa ilmanvaihtoa? Normaalisti pidän konetta 2/4 asemassa mutta voisiko kesällä pitää 3/4? Sieltä koneesta jo käänsin sen pellin siihen kesäasentoon niin ei ainakaan lämmitä tuloilmaa.
Ei ole muita järkeviä vaihtoehtoja. ILP seinään ja kovaa ajoa.
 
Itellä ARGO RELAXSTYLE, siihen tuskin mitään 3D-printtiä löytyy kaksiputkimodaukseen. Mutta mikäs se toimivaksi todettu putki oli, jota porukka täällä osti, mitä pystyi käyttämään modaukseen? Ja olikohan joku kiinnike siihen samaiseen putkeen, jolla saisi sen helposti kiinni finnfoamiin.
 
Ei viitsisi vielä viilentää ilpillä jos on muita keinoja...sälekaihtimet kiinni ja silti kämpässä nousee yli 23 lämpöasteet, se tuntuu aika kuumalta. Oisko järkevää tehostaa ilmanvaihtoa? Normaalisti pidän konetta 2/4 asemassa mutta voisiko kesällä pitää 3/4? Sieltä koneesta jo käänsin sen pellin siihen kesäasentoon niin ei ainakaan lämmitä tuloilmaa.
Jos ulkolämpö on jotain 5°c luokkaa tavoitetta viileämpää (stetsonista heitettynä), tuo iv tehostuksella jäähdyttäminen kannattaa. Se ilp ei kovin paljoa käytä sähköä tuollaisessa "parin asteen" jäähdytyksessä.
 
Joo kyllä piti vaan lyödä tuo ilp käyntiin :) hieno peli se on ja siitä nautti edellisessäkin asunnossa.
 
Nykyisessä asunnossa ei ole tuuletusikkunaa ja ainut keino johtaa ilmastointikoneen putki parvekkeen ovesta, eli minkälainen systeemi tuohon nyt kannattaisi ostaa, että saisi tiiviin? Onko noista edes mihinkään?
 
Pitää varmaan jonkunlainen pingviini käydä ostamassa, pari lämmintä päivää ollut nyt ja sisällä näkyy olevan 24C.

Jos olisi oma asunto niin asennuttaisin kyllä ilmalämpöpumpun muttakun ei ole niin ei viitsi ruveta siihen.

Finfoamista vaan sitten sopiva peitelevy ikkunaan, onkin sopivasti tuolla takapuolella ikkuna mihin poistoletkun saa asennettua.
 
Splitti sitten.
 
Monta kertaa kyllä tuli harkittua auton syyläriä flekteineen tiskialtaan päälle joskus aikaan kun joutui vielä itsemurhakuutiossa asumaan. Kustannus käytännössä nolla ja olisi lisännyt kovasti asumismukavuutta...
Kaikki muu kiva itsemurhakuutiossa sai muuttamaan omakotitaloon ja hankkimaan ilpin.
 
Splitti sitten.

Ostin Tokmannilta tuon Nedis 12000btu-koneen, splitti on omaan budjettiini hieman hintava vaikka varmasti olisi paljon parempi. 323e jäi laitteelle hintaa tuon klubitarjouksen ja sen -10 prosentin alennuksen jälkeen.
Ei ole ensimmäinen kerta kun pingviinin kanssa olen tekemisissä ja tiedän kyllä millaisia ne ovat.
 
Nyt jo tutkijat ja esim. LVI-tekniikan professorit alkavat olla huolissaan lämpenevistä kesistä ja niiden vaikutuksesta jopa uusiin rakennuksiin (puhumattakaan vanhemmista).

"
Rakennusmääräysten mukaan uudet asuinrakennukset on Suomessa suunniteltava niin, että 27 asteen lämpötilaa ei ylitetä enempää kuin 150 astetuntia kesän aikana. Astetunti taas tarkoittaa lämpötilan ja ajan tuloa, eli esimerkiksi kahden asteen ylitys viiden tunnin ajan on yhtä kuin 10 astetuntia.
+

Asumisterveysasetuksen mukaan kotien lämpötila ei saisi milloinkaan ylittää 32 astetta, ja vanhainkodeissa ja palvelutaloissa raja on tätäkin alhaisempi, eli 30 astetta.

Kososen mukaan rajat ovat liian korkeat – ja ylittyvät jo nykyisin hellekesinä, esimerkiksi hellekesänä 2018 32 asteen raja ylittyi 1 000 astetuntia. Vuonna 2050 ylityksen arvioidaan olevan jo 3 000 astetuntia.

Liiallinen kuumuus ei siis tee sisätiloista vain epämukavia vaan myös terveydelle vaarallisia. Tutkimusten mukaan pitkittyneestä, joitakin viikkoja kestävästä hellejaksosta voi aiheutua Suomessa 200–400 ennenaikaista kuolemaa, mikä on enemmän kuin tulipaloissa menehtyy vuodessa.

"

Nyt on lämpä 22.2C olohuoneessa, makkarissa 22½C. Ilmanlämpöpumpun pyyntinä 23C. Tuollainen +32C olisi aivan liikaa varsinkin kun siihen yleensä yhdistyy myös kosteus.
 
No johan on rajat keksitty , ei ihme että vanhuksia kuolee helteillä .....ja nuorempienkin terveys reistaa , ihan yhtä tyhjän kanssa moiset lukemat.
 
Itselläni ja muulla perheellä taitaa maksimi sietoraja olla jossain +25°. Jäähdytyksen suhteen on menty tavanomainen polku: Erilaisia tuulettimia > Pingu > ja nyt pari vuotta ILP. Olisi saanut tuo Pingu jäädä välistä pois. Meteli oli niin helvetinmoista, että ei sitä voinut käyttää vaikka jotenkin jäähdyttikin. Nykyistä ILP:a tuskin edes kuulee.
 
Katsos vaan, ilmeisesti tarvitsi enemmän silmäpareja katsomaan asiaa :)

Pitää vielä kysyä taloyhtiön hallitukselta tarvitseeko lupaa asentamiseen.
Ihan mielenkiinnosta, mikä on sellainen taloyhtiö, mikä ei salli ILP:iä mutta sallisi tuollaisen? Vai asutko siis parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa?
 
Tuo 32 astetta olisi itselle kyllä jo kuolemaksi, 24 C jo huomaa että on liian kuuma.
Tuli sitten laitettua ILP ja ei tarvitse kyllä katua, sähkönkulutus huomattavasti pienempi kuin pingussa. En tiedä saisiko täällä mainostaa myytäviä, mutta jos joku tarvitsee niin olisi pari vuotta vanha pingu myynnissä.
 
Ihan mielenkiinnosta, mikä on sellainen taloyhtiö, mikä ei salli ILP:iä mutta sallisi tuollaisen? Vai asutko siis parvekkeettomassa kerrostaloasunnossa?
Ranskalainen parveke ainostaan, ei saa asentaa kiinteää ulkoyksikköä. Tuossahan ei ole mitään syytä miksi tätä ei saisi asentaa huoneistoon. Toki tulee varmistettua jos tuohon päädyn.
 
Eikös tuohon ranskalaiselle parvekkeelle voisi lykätä splitin ulkoyksikön aina kesäksi? Jos on yhtään järkeä taloyhtiön päättävässä portaassa, niin tommosia vesileikkejä ei sallita ihan jo pelkästään vuotoriskin takia, puhumattakaan veden tuhlauksesta ja jos on kuten meillä, vedestä ei makseta käytön mukaan, vaan asunnossa kirjoilla olevan pääluvun perusteella, eikä itseä kyllä huvittas maksella jonkun muun veden lutrausta tommosen kikkailun takia.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli viime kesänä hakittu argo kaivettua pois ja laitettua valmiiksi kesää varten. Pieni dilemma on että laite väläyttää noin puolen tunnin-tunnin välein sekunniksi E2 vikakoodia (Communication error with HMI receiver PCB (WiFi model only), tämän jälkeen käyttää kompuraa pois päältä ja sitten taas tokenee ja jatkaa normaalia toimintaa. Kaikki tämä tapahtuu kymmenen sekunnin sisällä. Ei sinällään haittaa mutta ei enteile hyvää tulevaisuuden kannalta.

Sitten tää Wifi ohjaus. Tässä välilä on reititin vaihtunu ja pitää wifi conffaa uuestaan. Raivostuttavaa "modernia" iot taistelua. Resetoitu moneen kertaa ja pääsen kyllä wifi verkon valintasivulle (manuaalin kohta 9). Kun painant tuota wifi connect niin se heittää mut siitä UI_setup wifistä pois ja tuolta sivulta, en ehdi edetä tuohon APP connect kohtaan. Oon resetoinu wifit moneen kertaan.

Onko ylläolevista haasteista muilla kokemuksia?
 
Eikös tuohon ranskalaiselle parvekkeelle voisi lykätä splitin ulkoyksikön aina kesäksi? Jos on yhtään järkeä taloyhtiön päättävässä portaassa, niin tommosia vesileikkejä ei sallita ihan jo pelkästään vuotoriskin takia, puhumattakaan veden tuhlauksesta ja jos on kuten meillä, vedestä ei makseta käytön mukaan, vaan asunnossa kirjoilla olevan pääluvun perusteella, eikä itseä kyllä huvittas maksella jonkun muun veden lutrausta tommosen kikkailun takia.
Kuten kirjoitin tuossa aikaisemmin, niin argon split käytössä jos kolmatta vuotta, mutta mukava olisi aikaisemmin keväällä viilentää kämppää.

Meillä kyllä maksetaan käytön mukaan, ei nuppiluvun. Tuohan asennetaan kylpyhuoneeseen, niin vuotoriskin haitat luulisi olevan ajateltu.. Noh, pian ollaan viisaampia.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 154
Viestejä
5 146 362
Jäsenet
81 952
Uusin jäsen
tto

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom