Miten kämppä viileämmäksi?

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Paska sitä ja tätä. Homma vaan ei toimi hyvin, jos käyttää vapaata korvausilmaa. Kaikki mainitsemasi seikat tulikin jo edellä käsiteltyä.

Viileäähän kyllä saa. Se ei ole ongelma.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 195
Selvitetty asiaa vakuutusyhtiöltä.
Kun laite on asennettu oikein ja noudatettu suojeluohjeita (maalaisjärkeä että konetta ei peitetä tai käytetä väärin jne) ei vakuutusyhtiön puolelta ole nokan koputtamista.

Toisaalta tämmöinen viesti tuli vielä kun pyysin kirjallista selvennystä:
"Olisi kuitenkin hyvä selvittää, miksi taloyhtiö aikoo kieltää ilmastointilaitteen asentamisen. Mikäli esimerkiksi rakenteita ei ole suunniteltu ilmastointilaitteelle ja asukas on tästä tietoinen, voi se vaikuttaa korvauksiin mahdollisessa vahinkotilanteessa."

Lisäksi virkailija sanoi puhelimessa että mikäli laite aiheuttaisi suurempaa vahinkoa koko kiinteistölle (jolloin jouduttaisiin turvautumaan taloyhtiön vakuutuksiin) pitäisi tietää kattavatko ne tälläiset vahingot ettei joudu maksumieheksi.
Esimerkiksi omavastuun maksajaksi.

Sitten vielä kun saisi selvennystä lain puolelta että voidaanko tuollaista kieltoa oikeasti laittaa toimeen niin että sen rikkomisesta voisi seurata jotain toimenpiteitä.
Kiinteistöliitto ja Vuokralaiset RY kenties voisivat auttaa. Pitää harkita heihin yhteydenottoa.

Tärkeää olisi saada nyt kirjallinen selostus mikä on jaettu kaikille että miksi laitteet kielletään.

Mitkä lie käytännön riskit esimerkiksi Argo Ulissen kanssa?
Ulkoyksikkö tulisi lasitetulle parvekkeelle ja putki vedettäisiin samalla tavalla pleksin läpi kuten jotkin täällä ovat tehneet.
ensin teit virheen että kysyit isännöitsijältä. sitten teit toisen virheen että kysyit vakuutusyhtiöltä. ja sitten vielä raskauttavana todistusaineistona suunnitelmallisuudesta tämä ketju. ei tästä kuolemantuottamuksella eikä tapolla selviä, selvä murha.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
215
Tätä ketjua lukeneena alan olemaan valmis kaivamaan kuvetta ja laittamaan tuon Trotecin PAC 4600 tilaukseen, lisäksi tuo AirLock 1000 setti parvekkeenoveen tiivistykseen että ulkoyksikön saa partsille. Pyöreät 1500€ näyttäis olevan toimituksineen. Tuo Argo Ulisse / Technibelin vastaava on vielä useita satasia tyyriimpi, lieneekö sen arvoista? Köyhällähän ei ole varaa ostaa halpaa. :) Asun reilun 30 neliön vuokrayksiössä ja kiinteämpi ratkaisu ilmalämpöpumpun muodossa ei oikein tule kyseeseen. Kämppä sijaitsee tuorehkon kerrostalon kulmassa - seinä, jossa ikkuna ja parvekkeen ovi osoittaa kaakkoon ja umpibetoniseinä lounaaseen. Maaliskuusta lähtien patterit olleet nollissa ja aina yli +23C lämmintä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
505
Pac 3900 ja airlock lähti tilaukseen, ikävä puoli että toimitukset vasta viikolla 22, katotaan jos vähän auttaisi, ilmankosteus on varmaan se suurin ongelma.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
389
Oho, katsoin että olisi 12 000BTU :) moka. Olisiko kellään tietoa sitten mikä olisi minimiteho n. 30 neliöiselle yksiölle? Varmaan tuota 12 000BTU luokkaa? Powerissa olisi Point Pro merkkinen jossa myös lämmitystoiminta 649e mutta merkki mietityttää. Kellään kokemuksia näistä? POINT PRO POAC8012 ILMASTOINTILAITE
Itse ostin verkkiksestä Whirlpool PACW212CO -ilmastointilaite 549,90 € tämän

Tilasin tuotteen pari pv sitten ja sen sai vielä silloin 50e halvemmalla. Nyt ströme 12c on tullut näemmä taas myyntiin, 50e kovemmalla hinnalla. Menevät todnäk nopeasti. Syksyllä sitten uhkapeluri ostaa 199e:llä noita kun olikin kylmä kesä :))) ...

Ei mitään käytännön kokemusta kummastakaan, jos noi BTU:t on yhtään vertailukelpoisia niin 12000 BTU pitäis riittää 30m2, kun itsellä viime kesänä 35.5 neliö (-kylppäri) viileni yllättävän hyvin 7000 BTU:llakin.

Tuo on whirlpool, mutta oletan että nuo on about samaa roinaa kaikki sisältä loppupeleissä...
 
Kosm

Tukijäsen
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 015
Tätä ketjua lukemalla tulee kyllä surkea kuva noista pingviineistä, varsinkin yksiputkisista. Itselle on tulossa Wilfa Cool12 (12 000 BTU) ja 35m2 kämppä sillä olisi tarkoitus viilentää. Voiko joku kertoa oikeasti kokemuksia viime kesältä jolla on tuollainen vastaava pönttö ollut?
 
Liittynyt
23.02.2017
Viestejä
1 843
Yksiputkisen tehot on puolet kaksiputkisesta.
Tähän jotain faktaa tai perusteluja?

Riippuu myös aika paljon laitteesta kuinka paljon ne sitä ilmaa ulos puhaltavat. Ainakaan tuo trotecin 3200 malli ei puhalla ulos kun lehmän henkäyksen verran tosin se ilma onkin sitten todella kuumaa ja kosteaa.

Sensijaan jos laite puhaltaa ulos siitä yhdestä putkesta tuulettimen lailla niin tottakai sitä korvausilmaa pitää jostain saada ja mielellään mahdollisimman viileää. Tähän siis paras tapa avata esim varjopuolella oleva ikkuna raolleen tai vetää tuuletusräppänästä letku koneen taakse niin ajaa saman asian mitä kahdella putkella varustettu malli.

Huonoin vaihtoehto tietysti on, että kone alipaineistaa asunnon sillä yhdellä letkullaan ja vetää kaikista raoista ja venttiileistä tilalle sitä aurinkoisella seinällä tahi rakenteissa olevaa +40c asteista ilmaa... Varjopuolella kun se ulkoilmakaan tuskin koskaan kesällä on yli 30c

Edit: Ja tosiaan mikä helvetin btu arvo? Eikös se ole joku kilowateista laskennallisesti saatu arvo joka on vielä huonompi vertailukohta todellisuuden kanssa kun pelkät kilowatit? En nimittäin usko sekuntiakaan että tuollainen 1,2kw ottoteholla varustettu pöhisijä tuottaisi luvattua 3,5kwh/12 000btu jäähdytystehoa. Se kun on kovempi lupaus mitä perus ILP lupaa sillä erotuksella että Ilpillä sen asunnon saa oikeasti alle 20c helteillä.
Totuus tuolla trotecilla on siis luokkaa 800-1300w ja muutama tuhat beeteeuuta :)
 
Viimeksi muokattu:

pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Tätä ketjua lukemalla tulee kyllä surkea kuva noista pingviineistä, varsinkin yksiputkisista. Itselle on tulossa Wilfa Cool12 (12 000 BTU) ja 35m2 kämppä sillä olisi tarkoitus viilentää. Voiko joku kertoa oikeasti kokemuksia viime kesältä jolla on tuollainen vastaava pönttö ollut?
On täällä näitä ammattivastustajia ollut viimekesästä asti, jotka huutelee ja kiroo ne maan alle. Pahimmat ei ollut viimekesänä edes omistanut niitä, mutta nyt on yhtäkkiä talven jälken kokemuksia useasta.:vihellys:

Aika monella niinkuin itsellä on kuitenkin ihan positiiviset kokemukset hintaansa nähden ja kun ymmärtää mitä on ostamassa ja mitkä seikat rajoittaa käyttöä. Paras ominaisuus on jäähdytyksen lisäksi kosteuden poisto, joka tekee jopa 25-26 asteen lämmöstä siedettävää. Viimekesällä jos kone ei ollut päällä niin kämppä oli keskipäivästä asti 30+ 'C. Pingviinin kanssa se tippui 24-25'C ja samalla kosteus putosi minimiin, joten hyvin tyytyväinen olin ja nukuin yöt levollisesti ilman hikoilua. Nukkumaan mennessä suljin aina aparaatin.

Asunnon koneellisen ilmanvaihdon tehtävä on vaihtaa n. 2h välein sisäilma. Jos ihan sama minkä jäähdyttävän laitteen pysäyttää niin kyllä se tietenkin kohoaa hetken päästä takaisin, kun sieltä tuloilmakanavista tulee asuntoon jäähdyttämätöntö ulkoilmaa koko aika. Siihen ulkoilmaan, kun lisätään vielä kaikki auringon lämmittävät elementit kuten seinät/katto hellekaudella, niin tottakai se kämppä lämpenee jossei kone ole päällä.

Samallalailla se lämpenee vaikka ILP olisi parvekkeella, silloin kun se ei ole 24/7 kompensoimassa tuota ulkoota saapuvaa lämmintä ilmaa mitä talon oma ilmanvaihto tuo asuntoihin.

Kovan alipaineen luo kaikki pingviinit lähtökohtaisesti, mutta se on helposti korjattavissa. Ei tarvii edes sitä laitetta mitenkään viritellä vaan tuot jostain parvekkeelta/ikkunan toisesta laidasta 20€ taipuisalla haitariputkella korvausilman siihen laitteen imuaukon viereen esim patterin alta verhojen takana ja huomaat millä tahdilla sieltä vapaasti koneen lähellä olevasta putkesta tulee korvausilma eli ei tarvitse imeä kaikista karmeista/viemäreistä turhaan ja asunto ei muutu liian alipaineiseksi.

Melu on se ainut ns. huonopuoli jonka takia en sitä yöksi jätä päälle ja jossa ILP on suvereenisti edellä, koska on huom. äänettömämpi. Nukkumaan menoon asti kesähelteillä pingviiniä pyörittelin ja television katselu äänien taustalle ne melut omalla kohdalla jäi (muutama pykälä television volumea kovemmalla kuin normaalisti).

Tietysti voihan niissäkin olla äänekkäitä kompressoreita (vinkuu) ja rahisevia laakereita (tuuletin), mutta sellainen vaan takuupalautukseen jos ääntä lähtee liikaa. Meinasin itse tuolla 300€ sijotuksella vielä ainakin pari kesää mennä, joten 100€ / kesä siitä että nukkuu levollisesti ei tunnu pahalta vaikka pieni hurina kuuluukin ja joutuu television volumea pari pykälää lisäämään.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Itse pistin myös tuon Trotecin Airlockin tilaukseen amazonista muun tavaran mukana. Varastossa odottaa jo Technibel paikalleen pääsyä.

Tässä mietin sellaista, kun tuon Technibelin ulkoyksikkö tulee olemaan ison osan päivästä suorassa auringonpaisteessa parvekkeella. Hyötyisikö se mitenkään, jos sille järkkäisi varjostimen?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 175
Kyllä, kaasu ja sähkö myydään kWh-hinnoiteltuna. Tai ainakin nopeasti kun vilkaisin tarjouksia entiseen osoitteeseen, niin hinnat ilmoitettiin ensisijaisesti kwh:na.
Tämän oli tarkoitus olla hieno heitto, mistä sanoista BTU on lyhenne, mutta ei sitten..

Tosin, ei Briteissä ole enää Fahrenheitit käytössä..

edit: Lauantai-aamun etymologialla selvisi, että tuo on amerikkalaisten keksimä suure:
http://www.hevac-heritage.org/btu_history/btu_history.pdf

Enköhän taas itse epäonnistunut olemaan hauska, joten jätän asian tähän.
 
Viimeksi muokattu:

pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Itse pistin myös tuon Trotecin Airlockin tilaukseen amazonista muun tavaran mukana. Varastossa odottaa jo Technibel paikalleen pääsyä.

Tässä mietin sellaista, kun tuon Technibelin ulkoyksikkö tulee olemaan ison osan päivästä suorassa auringonpaisteessa parvekkeella. Hyötyisikö se mitenkään, jos sille järkkäisi varjostimen?
Tietysti hyödyttää, jos lähtökohta mistä kylmää luodaan on matalampi eli mielummin varjossa koko aika. Jos saavutetaan kylmäainepiirin lämpötila kummassakin, niin ainakin vähemmän joutuu kompressori tekemään töitä jos lähtölämpötila on valmiiksi matalammalla.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 223
Pingviinin hankkimista miettiessä kanntaatta myös ottaa huomioon sen sähkönkulutus, äkkiä halpa pingviini muuttuu käytön myötä kalliiksi.

Sattuiko kukaan viimekesänä mittailemaan paljonko oma laite kulutti sähköä ?

Itse meuhkasin viime kesänä Mitsun FD25 ilp:n kulutuksista täällä. Kämppänä siis 90m² rivitaloneliö. Viime kesänä jäähdytyskausi alkoi 13.5.2018 ja päättyi vasta 22.9.2018 ja tuon ajan ilp oli yhtäjaksoisesti käynnissä pyynnin ollessa 22 astetta. Sähköä koko ajalla kului 690 kWh (keskiteho 215W), maksimikulutus n. vrk ajalta 9,7 kWh (415W).
 
n. 10-15€/kk nosti sähkölaskua pingviinin päivittäinen käyttö. eli 3kk tasauslaskuun tuli n. 30-45€ lisäys viimekesänä. Sen tarkemmin en tutkinut yksittäisten laitteiden osalta, kun kesäaikaan vähemmän käyttöä muille sähkölaitteille.

Mulla parivuotta sitten hommattu DeLonghi AN112 Silent -ilmastointilaite , kun oli puoleen hintaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 175
Pingviinin hankkimista miettiessä kanntaatta myös ottaa huomioon sen sähkönkulutus, äkkiä halpa pingviini muuttuu käytön myötä kalliiksi.

Sattuiko kukaan viimekesänä mittailemaan paljonko oma laite kulutti sähköä ?

Itse meuhkasin viime kesänä Mitsun FD25 ilp:n kulutuksista täällä. Kämppänä siis 90m² rivitaloneliö. Viime kesänä jäähdytyskausi alkoi 13.5.2018 ja päättyi vasta 22.9.2018 ja tuon ajan ilp oli yhtäjaksoisesti käynnissä pyynnin ollessa 22 astetta. Sähköä koko ajalla kului 690 kWh (keskiteho 215W), maksimikulutus n. vrk ajalta 9,7 kWh (415W).
Itse laskin, että maksaa jopa 2-3€/päivä. Jäi paljon vähemmäksi, mutta olisi se ollut tuolla hinnallakin täysin sen arvoista.

Ei noita pingviinejä tai ILP:itä hankita sen takia, että säästetään rahaa, vaan ne on luksustuote. On se vaan kivaa olla kotona rauhassa viikonloppuna viileässä ja nukkua yönsä hyvin ja kuivana (=ei hiestä märkänä). Alkukesän 2018 sinnittelin työpaikalla ilmastoinnin kanssa ja viihdyin jopa töissä pidempään, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että omasta mukavuudesta kotona kannattaa maksaa.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 223
Ei noita pingviinejä tai ILP:itä hankita sen takia, että säästetään rahaa, vaan ne on luksustuote. On se vaan kivaa olla kotona rauhassa viikonloppuna viileässä ja nukkua yönsä hyvin ja kuivana (=ei hiestä märkänä).
Juurikin näin. Lähinnä hain tuolla kulutusvertailulla sitä, että kannattaako nyt nuukailla ja ostaa pingviini, jonka käyttö mahdollisesti maksaa enemmän vai sijoittaako kerralla kunnon jäähdytykseen ja maksaa käytöstä vähemmän.

Itselleni viime kesä tuli sähkön osalta maksamaan koko jäähdytyskaudelta ~ 90e, mitätön summa siitä, että saa nukkua hyvin ja muutenkin miellyttävä lämpötila 24/7.

Kokonaiskulu ilpistä tähän mennessä on noin ~ 380e/v (~ 3e / käyttövrk) kun mukaan lasketaan hankintahinta, asenus, huolto ja sähkö.

Edit - Tarkennettu kuluja.
 
Viimeksi muokattu:

pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Juurikin näin. Lähinnä hain tuolla kulutusvertailulla sitä, että kannattaako nyt nuukailla ja ostaa pingviini, jonka käyttö mahdollisesti maksaa enemmän vai sijoittaako kerralla kunnon jäähdytykseen ja maksaa käytöstä vähemmän.

Itselleni viime kesä tuli maksamaan koko jäähdytyskaudelta ~ 90e, mitätön summa siitä, että saa nukkua hyvin ja muutenkin miellyttävä lämpötila 24/7.
Laskitko nyt tähän sitä ILP n. 1500€+ hintaa esim. 7v käyttöajalla joka kuollettuu laitteen hajotessa. eli 200€/v. +90€ sähkö? loppukustannus 290€/v.

Jokatapauksessa 24/7 jäähdytykselle ei pingviini ole sovelias vaan parempi käyttö sille on kotiin tullessa päälle ja nukkumaan mennessä pois, jolloin myös sen kuluttama sähkö n. 30-50% vuorokaudesta. Tässä tietenkin joutuu aina odottelemaan että asunto jäähtyy, kun laitteen käynnistää.

Massimiehelle ILP aina oikea vaihtoehto jos vaan mahdollisuus asentaa.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 223
Laskitko nyt tähän sitä ILP n. 1500€+ hintaa esim. 7v käyttöajalla joka kuollettuu laitteen hajotessa. eli 200€/v. +90€ sähkö? loppukustannus 290€/v.
Olet oikeassa, jätin hankintahinnan ja huollon laskelmasta pois, kun alunperinkin oli puhe sähkön kulutuksesta.
Jokatapauksessa 24/7 jäähdytykselle ei pingviini ole sovelias vaan parempi käyttö sille on kotiin tullessa päälle ja nukkumaan mennessä pois, jolloin myös sen kuluttama sähkö n. 30-50% vuorokaudesta. Tässä tietenkin joutuu aina odottelemaan että asunto jäähtyy, kun laitteen käynnistää.
Ja tämä taas entisestään korostaa pingviinin huonompaa hyötysuhdetta. Omiin kokemuksiini perustuen ilpin osalta 24/7 käyttö kuluttaa vähemmän sähköä kuin sammuttelu aina kun ei ole kotona.
 
KLF

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Tietysti hyödyttää, jos lähtökohta mistä kylmää luodaan on matalampi eli mielummin varjossa koko aika. Jos saavutetaan kylmäainepiirin lämpötila kummassakin, niin ainakin vähemmän joutuu kompressori tekemään töitä jos lähtölämpötila on valmiiksi matalammalla.
Ympäröivän ilman lämpö ei kuitenkaan sanottavasti muutu, kun ajattelin virittää varjoa vain ulkoyksikön kohdalle. Olen ainakin oikeilla jäljillä... :)
 
  • Tykkää
Reactions: pau

pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Juurikin näin. Lähinnä hain tuolla kulutusvertailulla sitä, että kannattaako nyt nuukailla ja ostaa pingviini, jonka käyttö mahdollisesti maksaa enemmän vai sijoittaako kerralla kunnon jäähdytykseen ja maksaa käytöstä vähemmän.

Itselleni viime kesä tuli sähkön osalta maksamaan koko jäähdytyskaudelta ~ 90e, mitätön summa siitä, että saa nukkua hyvin ja muutenkin miellyttävä lämpötila 24/7.

Kokonaiskulu ilpistä tähän mennessä on noin ~ 380e/v (~ 3e / käyttövrk) kun mukaan lasketaan hankintahinta, asenus, huolto ja sähkö.

Edit - Tarkennettu kuluja.
Olet oikeassa, jätin hankintahinnan ja huollon laskelmasta pois, kun alunperinkin oli puhe sähkön kulutuksesta.

Ja tämä taas entisestään korostaa pingviinin huonompaa hyötysuhdetta. Omiin kokemuksiini perustuen ilpin osalta 24/7 käyttö kuluttaa vähemmän sähköä kuin sammuttelu aina kun ei ole kotona.
Juurikin näin. Ei sitä enää tuon hankitahinnan jälkeen kannata pahemmin pysäytellä päivittäin kesäkaudella, kun se sähkön osa on enää vuositasolla <5-10% kokonaiskustannuksesta . Vastaavasti siirrettävällä se sähkön osuus on suurempi riippuen huudattaako sitä 24/7 vai tarpeen mukaan.

jos nyt vaikka verrokkina siirrettävän hankintahinta 300-500€ / käyttöikä 3-5v. + sähköt (12h hellepäivä) tekee n. 150€ / v. vs ILP samalla ajalla 300€ / v.

Ei tuota voi kääntää kustannuksissa ILP:lle kannattavammaksi, tosin käyttömukavuudelta (hiljaisuudelta) kylläkin.

On kyllä viimekesän perusteella huonompiakin tapoja tuhlata euroja kuin ILP, Split-laite tai pingviini joten mikävain ratkaisu parempi kuin kärvistely kuumassa. :tup:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
On täällä näitä ammattivastustajia ollut viimekesästä asti, jotka huutelee ja kiroo ne maan alle. Pahimmat ei ollut viimekesänä edes omistanut niitä, mutta nyt on yhtäkkiä talven jälken kokemuksia useasta.:vihellys:
Sittenhän se on just näin. Samat jutut kylläkin oli jo MuroBBSssä vuosikaudet, mutta ei anneta todellisuuden hämätä.
 
Liittynyt
27.04.2019
Viestejä
1
Kokemuksia viime kesältä, kyseessä 70-luvun neukkukuution ylin kerros, isot ikkunat länteen. Ostin käytettynä ProKlima 7000BTU -pingviinin, joka lupaa viilentää max. 24m2 huoneen. Tarkoitus oli viilentää 60m2 kokoisen asunnon alle 20m2 makuuhuone, joka on ainoa suljettava huone (muutoin asunto melko avointa tilaa eikä viilennysteho riitä olohuoneessa). Ongelmaksi tuli ettei makuuhuoneessa ole tuuletusikkunaa, huoneesta on kulku parvekkeelle ja parvekkeen ovi on ainoa aukko. Yritin tehdä oviaukkoon erilaisia viritelmiä pahvista ja telttapatjasta, mutta alipaineen takia nämä eivät toimineet vaan irtosivat pian. Lopputuoloksena alipaine veti kuumaa ilmaa parvekkeelta sitä mukaa kun laite puski sitä ulos ja sain makuuhuoneen viilennettyä noin +27 asteeseen, mikä on sekin edelleen liian kuuma. Nukuttua sentään sain kun laittoi laitteen puhaltamaan suoraan sänkyyn, mutta eihän tämä järkevää ole ja liekö terveellistäkään.

Yritän puhua taloyhtiön kokouksessa luvan ilppien asennukselle, mutta en ole kovin luottavainen että saisin asian läpi taloyhtiön vanhoille jäärille. Parvekkeilta ei ole poistoa vedelle, joten sellainen pitäisi joko rakentaa tai tyhjentää kondesiovettä itse, mihin tämä todennäköisesti viimeistään kaatuu.

Nyt on ajatuksena joko hankkia pingviini jossa riittäisi viilennysteho yli 40m2 ja voisin käyttää sitä olohuoneessa josta tuuletusikkuna löytyy, tai hankkia siirrettävä kaksiosainen mitä täälläkin kovin hehkutetaan, vaan se on melko kallis hankinta.

Nyt tuli mieleeni ratkaisisikohan tuollainen AirLock parvekeoviongelmani? Onnistuuko parvekkeelle kulku kun AirLock on asennettuna? Aukeaako vetoketju niin että aukosta pääsee kulkemaan?
 
Viimeksi muokattu:

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
BANNED
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 556
Jos on vaihtoehtona pingviini tai olla ilman, niin tottakai se pingviini. Ei tässä tarvitse edes kahta sekuntia miettiä. Se, että tuleeko alipainetta ja muu on ihan toissijaista siihen meteliin nähden, että on ainakin edes hetken miellyttävää. ILP tai ulkoyksiköllinen laite toki paras, mutta jos yksinkertaisesti ei ole muuta mahdollisuutta, niin pingukin on parempi kuin ei mikään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
25
Tätä ketjua lukeneena alan olemaan valmis kaivamaan kuvetta ja laittamaan tuon Trotecin PAC 4600 tilaukseen, lisäksi tuo AirLock 1000 setti parvekkeenoveen tiivistykseen että ulkoyksikön saa partsille. Pyöreät 1500€ näyttäis olevan toimituksineen.
Löysin vähän videota PAC 4600:sta, kielimuuri voi tulla vastaan, mutta kuvakin antaa jotain ymmärrystä:

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
372
ei tästä kuolemantuottamuksella eikä tapolla selviä, selvä murha.
Mitä oikein besserwisseröit?
Kai mä nyt haluan selvittää asian.

Löysin vähän videota PAC 4600:sta, kielimuuri voi tulla vastaan, mutta kuvakin antaa jotain ymmärrystä
Mitä sä tosta mielestäsi ymmärsit?
Itse osaan huonosti kyseistä kieltä.

Paljon ne muuten antaa takuuta tolle Trotecille? Ei satu silmään millään.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
372
Jos ei ole mitään annettavaa keskusteluun niin kannattaa olla hiljaa.
Vinkkinä vaan. Tästä voi olla hyötyä sinulle ihan muuallakin elämässä.

Jos minulta kielletään jotain mitä tarvitsen, niin omaan toimintamalliini kuuluu selvittää että voiko asia mennä todella niin.
Turha sun on vittuilla ja yrittää leipoa minusta mitään heikkopäätä täällä. Se ei ole hedelmällistä kenenkään kannalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 461
Kyllä teppo on ihan oikeassa. Ei kannata kysyä asioita joihin todennäköisesti saa vastauksen mikä ei miellytä.

Esim. nyt kun kyselit niin pealasit itsesi pussiin. Jos olisivat vaan ostanut ja laittanut sen Ulisevan niin 99% varmuudella ketään ei olisi kiinnostanut. 1% kun olisi toteutunut niin sen jälkeen olisit voinut esittää tyhmää: "En tiennyt." "Tämähän on siirrettävä." "Kondenssi vesi lauhtuu koneesta pois." jne. ja vielä vaikka epäilijöille näyttää kun se on käytössä ja kuinka yksinkertainen laite eikä mikään helvetinkone joka homehduttaa talon. Sekä käynnistää tarvittavat anelut taloyhtiöstä jos niin vaaditaan. Nyt joudut tekemään nuo kaikki etukäteen ja käyttämään turhaa aikaa niihin ja silti voit saada kielteisen päätöksen. Jos ostat sen silti ja asia on about koko talolla tiedossa niin kyllä se sieltä parvekkeelta bongataan ja poliisit tulee viemään herran vankilaan moisesta rikoksesta.

Ei täällä tullut mieleenkään kysyä kun äidin äidille Uliseva kerrostaloon hommattiin. Ilpistä hän oli kysynyt isännöitsijältä eikä sekään ollut poisuljettu heti vaan vaatisi lippujen ja lappujen täyttämistä + suunnitelmia ja yhtiökokouksessa periaatepäätöstä. Totesin, että menee niin työlääksi, että laitetaan sulle siirrettävä. Ja seuraavaksi kesäksi laitettiin. Siellä se on nyt 4v ollut eikä ketään ole kiinnostanut asia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
372
Kyllä teppo on ihan oikeassa. Ei kannata kysyä asioita joihin todennäköisesti saa vastauksen mikä ei miellytä.

Esim. nyt kun kyselit niin pealasit itsesi pussiin.
Tämänhän itsekin totesin heti ensimmäisessä viestissäni.
Pojat luulee olevansa jotain Sherlockeja kun sanoo uudestaan jo sanotun asian.

Just tätä mä tarkoitin että jos ei oikeasti ole mitään annettavaa keskusteluun niin mielummin on sitten hiljaa ja leikkii Mr. Obviousta.

Jos ostat sen silti ja asia on about koko talolla tiedossa niin kyllä se sieltä parvekkeelta bongataan ja poliisit tulee viemään herran vankilaan moisesta rikoksesta.
Toinen puhuu murhista ja tapoista, kun taas toinen vankilaan joutumisesta :rofl:
Ihan oikeasti pojat nyt ne lasit päähän ja asiallisempaa keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:

pau

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
360
Sittenhän se on just näin. Samat jutut kylläkin oli jo MuroBBSssä vuosikaudet, mutta ei anneta todellisuuden hämätä.
Niin pointtina nyt oli että vertaat tuota 300€ siirreltävä 1500€ ilppiin sen kummemmin perustelematta. Tottakai se on äänekkäämpi ja häviää monella osa-alueella, mutta en allekirjoita väittämiä että sillä ei kämppä jäähdy järkihintaan suomen oloissa kun tarvetta on rajatusti vuodessa.

Ihansama mitä jossain viimevuosisadan murossa on väännetty, kun nyt ollaan vuodessa 2019 ja ketjuun on postailtu täyttä huuhaata laitteista ymmärtämättä miten ne toimii ja miten asunnon ilmanvaihto toimii.
 
jad

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 223
Välillä tuntuu siltä, että taloyhtiöiden hallitusta ja isännöitsijää pidetään suurinpiirtein jumalasta seuraavina. Totuushan on se, että isännöitsijä on hallituksen työrukkanen ja vastaavasti hallitus tekee sen mitä osakkaat päättävät.

Taloyhtiöllähän ei ole valtaa päättää mitä helvetinkoneita osakkailla on kämpissään niin kauan kun helvetinkoneesta ei aiheudu haittaa taloyhtiön rakenteisiin tai liiallista melua naapureihin. Tässäkin taloyhtiöllä on todistustaakka. Huomionarvoista on myös se, että esim. rakennusmääräys (vai joku asumismukavuusohje) määrittää, että melutaso mitataan naapurin sisätiloista, ei viereiseltä parvekkeelta.

Itselläni oli aikoinaan ilpin asennukseen backup-planina sellainen, että olisin hankkinut uuden terassioven, joka on yläpäästään 10 senttiä matalampi, ja tähän 10 sentin aukkoon sitten tehnyt kalikan, josta läpiviennit ilp:lle. Näin en olisi kajonnut taloyhtiön rakenteisiin => Ei voida kieltää ja olisi ollut palautettavissa ennalleen vaihtamalla takaisin alkuperäinen ovi.

Jos oikeasti haluaa (ja asuntoon ylipäätään on mahdollista) ilp:n asentaa, niin oikeastaan ainoa asia joka sen voi estää on kaupungin julkisivumääräykset. Kaikki muut ongelmat on ratkaistavissa/kierrettävissä.

Ikävä kyllä oikeassa elämässä asia ei ole aivan näin yksioikoinen, kaikenlainen naapurikateus ja änkyröinti tekevät usein tästäkin asiasta aivan liian monimutkaista, että viitisi lähteä taistelemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
348
Uusi koti löytyi.

Technibel toimii senverran kivasti että annan pois toisenkin vanhoista ilmastointilaitteistani.

Kyseessä on kaksiputkiseksi ja parvekekoneeksi modattu Wilfa joka on ollut täälläkin esillä jo muutaman kerran. Senverran modattu ettei tuoda viitsi ihan "taviksille" tarjota.

Laitteesen on rakennettu etäohjaus Raspberry Pi:n ja releohjaimen avulla, niitä en anna mukaan mutta ne on helppo lisätä jos haluaa rakentaa automaatiota. Kannen alla on jopa kytkentäkaaviot valmiina.
Toimii moitteetta ja noilla modauksilla on sekä hiljainen että suhteellisen tehokas.

IMG_0197.jpg IMG_0605.jpg IMG_0797.jpg

Nouto: Vuores, Tampere. Luhtitalo joten yhdet portaat pitää kantaa. En auta kantamisessa :)
Mukaan kaikki alkuperäiset osat ja kaukosäädin. Lisäksi iso muovikassillinen alumiinisia ja muovisia ilmanvaihtoputkia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Niin pointtina nyt oli että vertaat tuota 300€ siirreltävä 1500€ ilppiin sen kummemmin perustelematta. Tottakai se on äänekkäämpi ja häviää monella osa-alueella, mutta en allekirjoita väittämiä että sillä ei kämppä jäähdy järkihintaan suomen oloissa kun tarvetta on rajatusti vuodessa.

Ihansama mitä jossain viimevuosisadan murossa on väännetty, kun nyt ollaan vuodessa 2019 ja ketjuun on postailtu täyttä huuhaata laitteista ymmärtämättä miten ne toimii ja miten asunnon ilmanvaihto toimii.
Moneen kertaan olenkin sanonut, että kyllä sillä pingviinillä viileää saa kohtuullisen kokoiseen tilaan ja vahvistan että edullistakin on.

Kaikki muu onkin sitten perseestä. Jopa niin, että aika paljon kestän kuumuutta ja tropiikkia ennen kuin alan kaivaa pingua kellarista. Ei kannata odottaa liikoja vielä sillä, että joku on saanut apua yöksi huristamalla laitetta illan ajan. Jos oma skenaario onkin vähän tukalampi, ei riitäkään.

Mitä tulee "Suomen oloihin" ja vuosittain rajattuun tarpeeseen, niin enkö juuri käsitellyt tämänkin kohdan? Riippuu täysin asumuksesta. Sellaisessa, jossa nyt vaan joka vuosi on 4 kuukautta asuinkelvottoman kuuma, ei todellakaan parin tunnin pöhistelyillä nukuta viileää yötä. Silloin kone pauhaa koko oleskelun ajan, jos viileää halutaa yhteen huoneeseen tai edes nurkkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
112
Technibel toimii senverran kivasti että annan pois toisenkin vanhoista ilmastointilaitteistani.

Kyseessä on kaksiputkiseksi ja parvekekoneeksi modattu Wilfa joka on ollut täälläkin esillä jo muutaman kerran. Senverran modattu ettei tuoda viitsi ihan "taviksille" tarjota.

Laitteesen on rakennettu etäohjaus Raspberry Pi:n ja releohjaimen avulla, niitä en anna mukaan mutta ne on helppo lisätä jos haluaa rakentaa automaatiota. Kannen alla on jopa kytkentäkaaviot valmiina.
Toimii moitteetta ja noilla modauksilla on sekä hiljainen että suhteellisen tehokas.

Nouto: Vuores, Tampere. Luhtitalo joten yhdet portaat pitää kantaa. En auta kantamisessa :)
Mukaan kaikki alkuperäiset osat ja kaukosäädin. Lisäksi iso muovikassillinen alumiinisia ja muovisia ilmanvaihtoputkia.
Tämä kelpais minulle, voisin tulla hakemaan pois.
 
Liittynyt
09.04.2019
Viestejä
42
Tätä ketjua lukeneena alan olemaan valmis kaivamaan kuvetta ja laittamaan tuon Trotecin PAC 4600 tilaukseen, lisäksi tuo AirLock 1000 setti parvekkeenoveen tiivistykseen että ulkoyksikön saa partsille. Pyöreät 1500€ näyttäis olevan toimituksineen. Tuo Argo Ulisse / Technibelin vastaava on vielä useita satasia tyyriimpi, lieneekö sen arvoista? Köyhällähän ei ole varaa ostaa halpaa. :) Asun reilun 30 neliön vuokrayksiössä ja kiinteämpi ratkaisu ilmalämpöpumpun muodossa ei oikein tule kyseeseen. Kämppä sijaitsee tuorehkon kerrostalon kulmassa - seinä, jossa ikkuna ja parvekkeen ovi osoittaa kaakkoon ja umpibetoniseinä lounaaseen. Maaliskuusta lähtien patterit olleet nollissa ja aina yli +23C lämmintä.
Samaa konetta itsekin olen ajatellut tilailla. Suomesta tuo vastaava olisi yli 2000€. Ilmastointilaite Palma DC - Allergia- ja Sisäilma-apu
Minulla olisi myös mahdollisuus laittaa ILP mutta ei innosta läpivientien teko höyrysulkuun.
Mutta kyllä tuo 1500€ on kyllä iso raha tuosta koneesta kun se ilmeisesti pitää lähes yhtäkovaa ääntäkin kuin putkilaitteet:hmm:
ILP tulisi itselleni huomattavasti halvemmaksi joten kai sitä aavistuksen tyhmä on kun edes miettii muita ratkaisuja.:D
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 657

Kyllä noiden kaksiosaisten melutaso on monta kertaluokkaa pienempi kuin pingviineillä. En kyllä oikein osaa sanoa, että miksi.

Mutta jos kiinteä asennus onnistuu, niin parempi se mielestäni olisi. Itsellä tuo Argo Ulisse ja silti ajattelin lähteä tappelemaan taloyhtiön kanssa, että saisi kiinteän pumpun asennettua.
 
Ok. Täytynee alkaa metsästää tuota ILPiä ja tiivstellä sitten nuo läpiviennit parhaan kykynsä mukaan.
Miksi haluat vaihtaa pumppuun?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 657
Ok. Täytynee alkaa metsästää tuota ILPiä ja tiivstellä sitten nuo läpiviennit parhaan kykynsä mukaan.
Miksi haluat vaihtaa pumppuun?
En saa noita putkia ulkoyksikölle vedettya kuin oven raosta parvekkeelle, niin kiinteä asennus helpottaisi elämää, eikä tuo letku pyörisi jaloissa. Ei mitään sen kummempaa syytä :) Lisäksi ei tulisi säilytysongelmaa talvella, vaikka näemmä tuo selvisi hengissä talvehtimisesta parvekkeella.

Ja ILP on vielä äänettömämpi, vaikka tuonkaan äänitaso ei kyllä ole ongelma.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
95
Voiko noissa kaksi osaisissa liikutavissa olla molemmat yksiköt samassa tasossa (toinen parvekkeella ja toinen sisällä) mutta yhdistävä putki menisi tuuletusikkunan välistä?

Eli putki nousee about 50cm korkeuteen yksiköiden välillä.
 
On siinä jokin raja, muistaakseni luokkaa 130cm omassa. Tuo on ilmeisesti vain sen vedenpoistoletkun vuoksi, joka menee ulkoyksikölle. Eli siis laitekohtaisia ovat.
 
Trotecin PAC 4600:n manuaalista (saatavilla netistä):

Screenshot 2019-04-28 at 20.04.54.png
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Voiko noissa kaksi osaisissa liikutavissa olla molemmat yksiköt samassa tasossa (toinen parvekkeella ja toinen sisällä) mutta yhdistävä putki menisi tuuletusikkunan välistä?

Eli putki nousee about 50cm korkeuteen yksiköiden välillä.
Totta kai voi.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
663
On siinä jokin raja, muistaakseni luokkaa 130cm omassa. Tuo on ilmeisesti vain sen vedenpoistoletkun vuoksi, joka menee ulkoyksikölle. Eli siis laitekohtaisia ovat.
Jep kondensiovesihän sen suurimman "ongelman" aiheuttaa. Sisäyksikössä on pumppu joka pumppaa vedet kohti ulkoyksikköä. Sitä ei oletettavasti ole mitoitettu nostamaan vettä monien metrien korkeuteen, ja tokihan silloin tulee jo usein letkunkin pituus vastaan.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 490
Viestejä
4 217 193
Jäsenet
71 060
Uusin jäsen
jsa555

Hinta.fi

Ylös Bottom