On tuosta jotain tutkimuksenpoikasta vissiin olemassa. Ei varmasti auta kaikkia eikä aina, mutta kyllähän ihminen sortuu ajattelemaan herkästi negatiivisia asioita vaikka olisi positiivisiakin olemassa. Vaikeasti masentuneeseen ja itsemurhariskissä olevaan kyllä vaikea uskoa tuon auttavan.
Tätä nimenomaan tarkoitin. Jos postailee tuollaisia neuvoja ketjuun, jossa keskustellaan itsemurhaa harkitsevista, osoittaa vain olevansa täysin kykenemätön tajuamaan mitään koko aiheesta. Yhtä hyvin voisi vaikka sanoa, että laittakaa nyt ihmeessä elämänne kuntoon, niin kyllä se siitä.
Eräs syy miksi olen näyttänyt "medium-centteriäni" suoralta kädeltäni (lue. keskisormea) johtuvat siitä että lähteistä vikisijät olettavat niiden olevan automaattisen itsestä selvyys, ilman kokijaa. Onhan se vain lähde, mutta tärkeä ilman järkeäkin... Nämä ovatkin kieltämättä sangen hyviä "kulttuuri ihmisiä", sillä kulttuuri eri aikoina määrittää kelpoisuuden "lähteeksi kelpaavaan" materiaaliin.
Niin ja ei ole kyse pelkästään ajatuksista. Vaan ihan fyysisestä kivusta esimerkiksi. Eli mielellä saa kehon joko erittäin sairaaksi tai sitten melkolailla terveeksi. Toki aika erikoinen juttu. Masentunut varmaan haluaisi itsensä aivan tai melkolailla terveeksi kaikista kivuista, mutta ei se käy noin vain.
Mistä sitten? Älä nyt polta kynttilää vakan alla, vaan kerro ihan reilusti miksi itsetuhoisen vanhemman tulisi hakeutua hoitoon, joka siis tarkoittaa lainsäädännön puitteissa pakkohoitoa osastolla, ei jotain muuta määrittelemätöntä.Onko tämä se Diego-koiran omistajakaveri Murosta vai kuka nyt olikaan joka paljasteli psykiatristen hoitolaitosten salaisuuksia noin kerran kuukaudessa?
Aletaan mennä nyt vähän eri sfääreihin kuin mistä alun perin oli puhe.
No, oli kuinka oli, niin nyt ei puhuta siitä, että mennään ilmoittautumaan suljetulle osastolle.
Psykiatrien puoskaroinnista kertoo ehkä parhaiten se, että heillä ei ole velvoitetta puhua totta, joka tarkoittaa siis sitä, että heidän ei tarvitse kertoa mitä sinulle syötetään ja minkä takia.
Ettei nyt vain olisi niin, että sinun kannattaisi etsiä joku muu aihe?Suosittelen, että aloitatte tuosta ihan oman aiheensa
Asioista joista ei tiedä mitään olisi viisaampaa vaieta.
Totta, siispä uskovaiset vaietkaa!
Aihe: Mitä itsemurhaa ajattelevat miettivät
Kerro ihan reilusti missä kohtaa olen kehottanut ketään hakeutumaan osastohoitoon.
Tuosta tulikin hullu päähänpisto mieleen että miksi erilaiset kirjat on kirjoitetu aikoinaan? Esim joku testamentti. Joku järki on ollut myös silloin ennen kauan sitten. On vaikkapa uskottu että jeesus asuu kuussa ja helvetti jossain maan alla piilossa. Noista pienistä pikkuseikoista huolimatta heillä on täytynyt olla joku idea? Noidat on poltettu roviolla ja muuta vastaavaa.
Tupakka ainakin relaksoi, joten uskoakseen mm. syömishäiriöiden ym. tapausten (kuten joillakin suklaan tai leivosten) niin varmaan nuuskakin tekee sen.
Ei millään hyvällä, mutta sulla ei riitä selvästi psyyke, kun pitää politikoida tämäkin aihe. Miten se menikään.. "Henkilökohtainen on poliittista" vai mitä ne femakot uhosikaan...
Itse olen ollut viisi tai kuusi kertaa suljetulla mielentilatutkimuksissa ja käynyt läpi kaikki mahdolliset vankimielisairaalaa lukuunottamatta, eikä se juttelu ole huippuasiantuntevuudesta huolimatta muuttanut maailmaa. Diagnoosikin löytyi vasta kun katsottiin "kuinka kova jätkä" mä oon. Sen tekee teot, ei sanat. Ei tarvitse muuttaa maailmaakaan, kunhan pitää oman pihapiirinsä kondiksessa.
Totta. Enemmän se turha puhe vain rasittaa. Eli jonnekin täytyisi päästä joka oikeasti jostain osaa.
Kerran kävi joku vähän tuntemattomampi henkilö ja välillä oli kai ollut suljetulla ja välillä ei. Oli jostain kauempaa ja auto oli mennyt pari kertaa katolleen matkalla. Täällä ollessa oli aavistuksen sekava. Ja joutui vähän huilailla lattialla ja ottaa happea että pääsi paluumatkalle. Mutta oli kait auto kaatunut paluumatkallakin pari kertaa. Ja joku hänen tuttu sitten kertoi että olisi kyykäärme herännyt autosta ja purrut sitten tätä kuskia. Saattaahan se tottakin olla, mutta joka tapauksessa oli aika heikossa hapessa. Ja kuulemma joutui suljetulle uudestaan kun oli ollut liian rankka reissu.
Näin olenkin sen arvellut. Ja jos oikein oletan, niin henkilö joka on historiassaan saatu psykoositaustoin kerran ohjattua pehmustettuun, viedään sinne jatkossa helpommiin vanhoin perustein. Lisäksi he eivät tee kovin mielellään julkisella kalliita diagnooseja esimerkiksi kaksisuuntaiseen mielialaan, add, Adhd, asperger jne.
Tähän auttaa keino pyhittää aikaa ja purkaa "mielikuvitus ystäville", "mielikuvituslukijalle kirjoittaen" tai itsensä suurelle haasteelle, "objektiivisen minän tutkimus ja konseptin kartoitus". Tämän jälkeen kun minuudelle alkaa selvitä ongelma ja sen juuret, kun "minä" on varma valkenevasta totuudesta, sen jälkeen on hyvä kertoa ja avautua kaikkeudessaan ulkopuolisille kuulijalle.
Pahimmillaan, sopivassa tilassa, mikään asia ei tuota aitoa mielihyvää, vaikka "tietäisi" niiden kymmenen tai sadan positiivisen jutun olevan ihan jees. Taitaa pidemmän päälle olla aika harmaata, jos aidosti mikään ei tunnu oikein miltään. Kymmenen vuotta sellaista, niin tuskin on kovin hilpeät tunnelmat.
Toivottavasti kukaan läheiseni ei päädy "ajattelemaan muita" kovin pitkäksi aikaa. Ei kenenkään tarvitse viettää vuosikymmenten helvettiä tai vuosikymmenten mitäänsanomatonta harmaata sumua sen vuoksi, että sillä säästäisi läheisiä. Eri juttu hetkelliset päähänpistot, joita tuskin kovin paljon on, eikä niistä tainnut olla kysekään.
Vaikea kysymys. Ja mitkään kysymyksethän ei varmaan yleensä pyöri mielessä.
Suomalaisiin jauhelihaeineksiin verrattuna melkein siedettävä hinta-/laatusuhde, mutta ehkä itsetuhoaikaiden ehkäisemiseen nyt kuitenkin tarvitaan jotain muutakin, ellei kyse ole Ian Curtis -tyylisestä loppuillan päähänpistosta.
Itse ajattelen eri tavalla. Kun on rahaa ja terveyttä nauttia hyvää elämää, niin elämä on sen arvoista. Sitten 67 tjms. Kun eläkkeelle jää, niin käyttää koko omaisuuden 3 vuodessa, ja sen sijaan että jää kitumaan ja kitsastelemaan viimeisiä vuosia köyhyydessä ja sairaudessa, ampuu coltilla aivot seinälle. Win-win kaikille. Tosin kai sitten vanhuudenhöperönä tämä ajatus kuolee pois, ja tyytyy vetämään jotain vetistä puuroa vanhainkodissa ja ilahtumaan siitä että joku tulee kerran vuodessa leikkimään että kuuntelisi mua.
Jos joskus tulevaisuudessa kärsit sietämättömistä syöpäkivuista, tulen kyselemään, että saatko siitä toisten kiusaksi kitkuttelemisesta koviakin kiksejä.
Masennus on mielen heikkoutta. Monella vaan tuntuu olevan sellainen illuusio, että jokainen on jotenkin vastuussa oman psyykkeensä herkkyydestä. Kuvitellaan, että jollain helvetin halkojen hakkaamisella, pienellä palelemisella ja likaisilla kynnenalustoilla ollaan rakennettu itsensä VAHVAKSI. Tekeehän tuo varmasti olon melko pontevaksi, kun tätä mantraa hoetaan itselleen koko aikuiselämä.
Myöhemmin sitten ihmetellään, kun porukka ei pysty hakemaan omin avuin apua. Mietippä sitten, kun se raja on niin alhaalla, että pelkästään tuntemattoman henkilön vaivaaminen tämän ammatissaan (taloudellisen tuen hakeminen, hammaslääkärin tarkistuskäynti) on henkisesti itsemurhaa korkeammalla kynnyksellä.
Eiku joo, onneksi tappajaksi ryhdytään ihan valinnan perusteella.
Valitettavasti vastaukset on vastauksia vasta, kun ne on itse löytänyt. Todellisuudet on todellisuuksia vasta, kun ne on itse kokenut. Vajaat työkalut omaavalle on mahdotonta antaa liian haastavia töitä ja odottaa järkeviä tuloksia. Tästä johtuen en näe mitään ideaa näiden nojatuolisankareiden noteeraamisella. Toivottavasti jossain vaiheessa alamme tajuta häpäisemään ja ehkä jopa häpeämään tietynlaista käyttäytymistä näiden herkähköjen aiheiden ympärillä.
Sitten on ihmisiä joiden koko lapsuus on yhtä helvettiä alkoholisti vanhempien takia, on lastenkoteja ja muita siitä aiheutuneita ongelmia ja loppujen lopuksi elää normaalia elämää, käy hyvin palkatussa työssä, on perhe, asunnot, harrastukset ja suoraan sanottuna mua vituttaa kun joku tulee marisemaan kun on niin vitun raskasta tämä elämä ja vähän kun joku vastustaa tai tyttöystävä jättää niin ollaan tekemässä itsaria, kyllä mielen heikkoutta, mutta niinhän se on että vahvimmat pärjää.
Joo. Itsekään en voi sietää heikkoja paskoja, jotka kehtaavat sairastua keuhkosyöpään ja vielä inistä siitä, vaikka eivät ole lapsuudessaan altistuneet passiiviselle tupakoinnille eivätkä edes koskaan polttaneet itse.
Tätähän mä tarkotin...
No mitäköhän sellaista sitten mahdoit tarkoittaa, mitä ei voi johdonmukaisesti soveltaa esittelemälläni tavalla? Ja miksi tarkalleen ottaen ei voi soveltaa? Perustelethan rationaalisesti ilman tunnepohjaista lässytystä?Tätähän mä tarkotin...
Hyvä kertomus.
Tästä tulee mieleen sellainen ajatus, että siinä omassa kärsimyksessä on jonkinlainen tietoisuuden taso, josta olisi hankalaa saada kiinni.
Entäs jos ei huvita tai tohdi mennä sinne kokeisiin jos tietää jo etukäteen että tulee huono tulos? Jos kokeet on menneet pieleen niin entäs sitten? Eihän sillä ole enää väliä kun ei mennyttä voi muuttaa? Eli ei välttämättä masenna yhtään mutta ahdistaa voi, pelkää että samperi, ihan penkin alle ne varmasti menee.
