Ihan vakavissasi sanot, että kun läheisellä alkaa mennä huonosti, se pitää hylätä?
En osannut taas avata asiaa. Esimerkiksi jos omat vanhemmat tai isovanhemmat olisivat jollain lailla liian epävakaita tai epänormaaleja, niin niitä ehkä jossain tilanteessa kannattaisi välttää? Tai sitten ottaa asia vaikkapa huunorilla. Jostain se oman mielen paha olo tulee. Aina sitä ei itsekään tiedä mistä se paha olo tulee. Siihen ehkä sitten tarvitsee sitä terapeuttia joka osaisi kertoa että mistä johtuu? Tai sitten toimia omana terapeuttinaan ja ratkaista se vaikea skenaario. Se vaatii aikaa.
Kontingenssi on aika rampa argumentti, kun jokaisella on olemassa vain se todellisuus joka heille näyttäytyy. Tollanen filosofinen itsemurha on usein itsemurhan takana. Parasta lääkettä itsemurhaan on mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, joka on missattu täälläkin ihan totaalisesti. Sen kun ymmärtää, ymmärtää väistämättä myös että aina ei ole toivoa. Siksi eutanasia ja itsemurha ovat ihan valideja optioita. Usein ne ovat kyseisissä tilanteissa ainoita optioita. Välillä käy jopa niin, että itsemurhan valmistelu voimaannuttaa henkilöä jopa siinä määrin että teko jää tekemättä.
Jep. "Parasta lääkettä itsemurhaan on mahdollisuus vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa, joka on missattu täälläkin ihan totaalisesti."
No sekin varmaan. Eli että itsemurhan valmistelu voimaannuttaa ja teko voi jäädä tekemättä. Niin voisin ainakin epäillä.
Mistäköhän tämäkin urbaani legenda on saanut alkunsa? Ja miten toi catch-22 uppoaa ihmisiin niin helposti?
Jossain tapauksessa sairas ihminen ei huomaa itseään sairaaksi. Ei ehkä koskaan vaan äkillinen sairaus vie voimat ja kuolemaan. Tai ei vie voimia, vaan esim joku aivohalvaus tai joku muu joka voi johtua vain stressistä, loppuumpalamisesta, masennuksesta.
Jossain tapauksessa tämä sitten on ihan oikeasti vain urbaani legenda.
”kuolla saappaat jalassa”
"pää kainalossa"
"turhaa se kumminkin on"
googlen linkki
http://www.iltalehti.fi/terveys/2016061721733192_tr.shtml
Maailma ja yhteyskunta on niin sairas että vain hullut pysyy terveenä, ja ne jotka on sairaita on terveitä, koska ne huomaavat miten sairas maailma on.
Tähän en osaa ottaa kantaa. Ehkä tai sitten ehkä ei. Terveet pysyy kyllä terveenä, ainakin pitäisi pysyä.
Käyn kyllä terapiassa.
En ole koskaan suhtautunut kuolemaan sellaisella tavalla, jonka koen olevan normaali. En ole muistaakseni koskaan varsinaisesti pelännyt kuolemaa, enkä myöskään oikein osaa surra kenenkään poismenoa. Haikea voin olla, mutten suoranaisesti surullinen. Tunnen suurta myötätuntoa surevia läheisiä kohtaan, samoin kuin kuolevan henkilön kipua tai pahaa mieltä kohtaan, mutta muuten suhteeni kuolemiseen on aika karu. Näen sen niin yksinkertaistettuna siten, että se on ainut asia, joka koskettaa jokaista tänne syntyvää. "Mitä lapsestani tulee isona?" No, siis, ihan varmasti kuollut. Jossain vaiheessa! Toivottavasti tämän hetken ja sen päätepisteen välissä on paljon onnea ja hyviä asioita, mutta kun tuo on vaan se ainoa mahdollinen lopputulos.
Ja varmaan järkevää olisikin keskittyä tähän välihetkeen - alun ja lopun väliseen aikaan, joka pitäisi käyttää hyödyksi jotenkin. Miten? Kertokaa mulle joku jos tiedätte...
Tiedän, että olen tosi rikki lapsuuden ja nuoruuden aikaisten tapahtumien vuoksi. Silti samaan aikaan soimaan itseäni siitä, etten ole kestänyt paremmin, ja koen ettei mulla ole oikeutta hieroa tätä omaa pahaa oloani muiden kasvoihin. Tuntuu epäreilulta muita ihmisiä kohtaan, etten voi olla onnellinen ja mukava ja pelkästään levitä onnea ympärilleni. Yritän kyllä parhaani! Mikään ei ole ihanampaa kuin tehdä toisia onnellisiksi.
Terapiassa ne varmaan osaa onneksi edes vähän auttaa. Sama se oikeastaan taitaa täälläkin olla että en pelkää kuolemaa. Sehän on vain täysin normaalia.
Lapsestasi tulee isona hyvä ihminen. Asenne tulisi muuttaa, ei saa alistua, ei saa ajatella negatiivisesti. Itse en pystyisi negailla koska siitä seuraa liian suuri ahdistus ja loppuviimein paniikkihäiriö. Siinäkin kuulemma on joku kuolemanpelko, mutta luulen että se on täyttä huutaata. Tai sitten en vain osaa pelätä. Toki lapsestasi tulee kuollut, totta. Mutta siitä ei saisi ottaa turhaa stressiä jos vain sen jollain lailla pystyisi välttämään. Oikeastaan sinun ei tarvitsisi tuhlata ajatuksellesi aikaa koska todennäköisesti lapsesi elää kauemmin kuin sinä. Elämä ei ole pelkkää onnea, mutta sitä onneakin mahtuu silti vuosien varrelle. Tai mikä on onni? Sitä ei ole? On vain hyviä asioita?
Negailu kannattaa kertoa, mutta negailua ei kannattaisi kertoa sille lapselle, se on huono. Ei ole kovin vaikeaa valehdella ja negailla jonkun toisen kanssa ja olla negailematta lapsen kanssa. Jos pystyt itse päättämään asioista, niin lasten kuullen pitäisi pystyä keskittymään niihin hyviin asioihin? Sinä tiedät koska olet kokenut oman lapsuuden ja nuoruuden. Siitä tulisi oppia, mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Et sinä vain voi kestää paremmin, vaikka haluaisit. Se on tosiasia. Vaikka kuvittelet että olisit kyllä pystynyt parempaan, niin et vain ole pystynyt, jossain menee raja. Joskus tuo raja voikin aivan itsestään nousta ja saatat pystyä jo vähän enempään. Eikä voi esittää onnellista jos ei sitä oikeasti ole.
Voisikin keksiä jonkun kuvitteellisen satuolennon jota voisi aina syyttää. Se helpottaisi sitä omaa oloa kun ei tarvitsisi syytää itseään vaan voisi syyttää jotain muuta. Lisäksi voi olla oikeastikin joku jota voisit vihata. Ei kannata vihata itseään koska siitä ei ole koskaan ulospääsyä. Mutta jos osaisit syyttää itsesi tilalle jotain muuta niin se helpottaisi. Lisäksi ajan kanssa se viha sitä toista henkilöä tai henkilöitä kohtaan voi laantua. Eli et olisi vihainen enää itsellesi, etkä kenellekään muulle. Kirjoitinkin jo mutta jos sinulla on joku ajatus, niin sitä ajatusta ei voi kukaan viedä pois. Ajatus on oikea koska olet sen itse keksinyt, on se ajatus sitten väärä tai ei. Muut ovat voineet toimia myös täysin oikein, mutta jos omassa mielessä joku juttu on sitä mieltä että tuo ei ole ollut oikein, niin se sitten on niin. Sitä ajatusta ei voi viedä kukaan pois. Mutta tuo ajatus voi ajan kanssa muuttua, voi jopa unohtua. Useilla tai joillakin jo hyvin vanhoilla on paljon vihaa sisällä. Viha on piilossa, mutta se kumminkin on ja haittaa aina. Tuo ei ole hyvä juttu. Viha ei välity aina, mutta jossain tilainteissa se välittyy.
Lisäksi joltain muulta saa parempia vastauksia. Nuo vaan oli tollaisia jota itse olen huomannut.
