Hyviä vastauksia on tullut, hyviä ajatuksia. Mielestäni niiden, jotka eivät ole itse "hautoneet" itsemurhaa tai jonka läheinen ei ole sitä tehty, ei pitäsi kommentoida. Sellaiset vastaukset usein perustuvat vain stereotypihoihin ja mutu-päättelyyn.
Itsellä on kokemusta molemmista vaihtoehdoista, mitä sanoin. Olen itse miettinyt ja läheiseni myös. Tottakai itsemurha tulee eteen useista eri syistä. Äkilliset elämäntilanteen muutokset ovat veikkaisin paljon suurempi osa, kuin kroonisesti masennuksen kautta kehittyvä, lieveilmiöitä mukanaan tuoma (mm. alko) elämä.
Itsemurhaa "miettivät" ovat usein hyvinkin viisaita, ei mitään takalähiön narkkareita. Laitoin sitaatit, koska varsinkin elämäntilanteen muutoksesta johtuvat ajatukset eivät ole mitään miettimistä tai hautomista, ne tulevat väkisin eteen. Viisauteen viitaan siinä, että yleensä jos itsemurha-ajatuksesta luopuu, edessä on tuskallinen arvet jättävä elämänhaara, johon mennään täysissä tuskissa ja luovuttaneena ja henkilö tietää sen. Olkoonkin apuna ns. ammattilaset, psykologit yms. Usein näiden apu on suorittamista, ei todellista välittämistä. Se saattaa auttaa sitten niitä "lähiönarkkareita", joilla ei muita kontakteja ole. Jos edes koskaan ovat halukkaita menemään sinne asti, usein kynnys on liian kaukana.
Tosiaan itsekin olen päätynyt tilanteeseen, jossa itsemurha oli vaihtoehtona se reitti, johon olisi helpoin mennä. Tilanteet eskaloituvat nopeasti ja sitä myöden ihmisen aivot myös eivät enää toimi rationaalisesti. Voi tulla tilanne, jossa ajatuksia ei enää oikeastaan kulje, vaan tunteet ottavat kaiken vallan. Ja lopulta tunteet ovat kemiaa, adrenaliinin yms. yliannostusta. Ihminen voi säädellä ajatuksiaan, mutta mielentilat tulevat automaattisesti tunteista. Ja jos ajatuksen lamaantuvat, ei yhteispeli enää toimi. Ihminen tottelee silloin mielentilan mukana tuomaa kärsimystä, sen verran viisas ihminen on, että voi kuitenkin niin valita.
Eikä siinä mietitä etukäteen miten teen sen, vaan lähinnä ensimmäinen ajatus voi olla se ratkaisu. Omassa tilanteessani menin ns. kuilun partaalle ja sitten ilmoitin lähiomaisille mitä aion tehdä. Äitini purskahti itkuun ja sanoi jos meet, menee hänkin. Paikalle tuli myös hyvä ystäväni, pyytämättä. Enkä hänelle edes ollut mitään ilmoittanut. Tässä tilanteessa sain repertuaani säälin tunteen äitiäni kohtaan yllättäen. Toinen yllätys oli tuo ystäväni, en ollut sitäkään suunnitellut. Tilanne kääntyi sitten tosiaan parempaan päin siitä hetkestä.
Jos joku olisi tullut viisastelemaan että olet itsekäs jos sen teet, niin se olisi ollut vain bensaa liekkeihin. Sen sijaan nämä "aika parantaa" viisaukset ovat yhdentekeviä, kuluneita eivätkä kyllä osu maaliin. Mutta ei niistä jaksa hermostuakaan.