Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Netflix-leffa Game Over, Man! (2018)

Leffa muistutti eniten ehkä Sacha Baron Cohenin leffoja homovitseillään. Normaali toimintaelokuvissahan ratsastetaan paljon naisalastomuudella/seksillä ja tässä se on käännetty ylösalaisin, eli keskitytään heiluttamaan jortikkaa suoraan kameralle ja järkyttämään homofoobikkoja.

Netflixissä ikäraja K-18 väkivaltaisuudesta, verta ja splätteriä riittää jonkun verran mutta enemmän verkkokalvoille palaa useamman kerran harrastettu kikkelin heiluttaminen. Leffa sisältää myös yhden miesten välisen seksikohtauksen ja leffan ainoalta sovinistisialta leikataan kikkeli poikki jota sitten heilutellaan ja nakellaan vielä elokuvan lopussa. Yksi kolmikosta on kaappihomo ja koko poppoo saamatonta porukkaa, joka vain tuurin avulla selviää leffassa eteenpäin. Itseä loukkasi/ärsytti elokuvassa ainoastaan se että siinä räjäytettiin yhdessä kohtauksessa pikkukoira taivaan tuuliin.

Muutamassa kohdassa tuo elokuva naurattaa, mutta enimmäkseen se yrittää ärsyttää. On se kuitenkin parempi kuin pari Adam Sandlerin Netflix elokuvaa, joiden katsomisen toivoisi pystyvän pyyhkimään pois muistista. Paljon on maailmassa parempaakin katsottavaa, mutta jos on jo lähes kaiken nähnyt niin kyllä tämä yhden katsomiskerran kestää.
Arvosanaksi 4/10.


Downsizing (2017)

Sci-fi näkökulmasta elokuvassa on hyvin kiinnostava idea; 3% maailman väestöstä haluaa pienentää itsensä sen jälkeen kun norjalainen tutkija tekee läpimurron ja keksii siihen keinon. Pienennetyt ihmiset kuluttavat paljon vähemmän, tuottavat vähemmän jätettä ja näin ollen sitä pidetään ratkaisuna maailman ylikansoitukseen ja kasvihuoneilmiöön. 180cm mies muuttuu 13cm korkeaksi pikku-ukoksi ja muuttaa omaan pikku-ukoille tarkoitettuun yhteisöönsä, joka on periaatteessa yksi iso kupoli ja sisältää oman kaupunkinsa. Jopa keskituloiset ovat pienennyttyään rikkaita, koska samalla rahamäärällä saa pikku-ukkona vastaavasti 1000x enemmän vastinetta rahoilleen. Matt Damonin hahmoa kuitenkin kusetetaan kun vaimo ei tulekaan mukaan vaan ottaa avioeron ja suuremman osan rahoista.

Elokuvassa olisi paljon ainesta scifi näkökulmasta tehdä paljon enemmänkin, mutta elokuva junnaa keskivaiheilla liikaa paikoillaan (draamaa) kunnes loppuun yritetään puristaa maailmanloppua ja rakkaustarinaa. Periaatteessa elokuvan tarkoituksena olisi osoittaa miten perspektiivin muutos voi muuttaa maailmannäkemystä.
Arvosanaksi 6/10
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
368
Black Panther (2018) - IMDb

Luin aamulla uutisen, että Black Panther oli USA:ssa ohittanut lipputuloissa The Avengersin kaikkien aikojen tuottoisimpana supersankarielokuvana.

Kävin eilen katsomassa, ja en käsitä sitä kaikkea ylistystä, mitä tämä on saanut enkä hyppää samaan kelkkaan. Politiikka ja kaikki tällä hetkellä voimakkaasti pinnalla oleva sosiaalinen oikeudenmukaisuus vaikuttaa varmasti niin paljon tämän taustalla. Olihan tämä erilainen, lähes koko casting koostuu tummaihoisista näyttelijöistä, ja ihan mielenkiintoisia teemoja tässä käsiteltiin rotusorrosta, orjuudesta, pakolaisuudesta, mutta en kyllä näe tässä mitään ylistyksen arvoista, ihan keskinkertainen tekele lopulta. Varsinkin elokuvan loppupuolisko oli niin perus Marvel höttöä, että ei meinannut jaksaa noissa taistelukohtausissa enää keskittyä ja ne tuntuivat lapsellisilta.

Ennen elokuvaa mielikuva ja odotukset olivat, että on hauskempi ja sisältää enemmän huumoria, mutta se osoittautuikin vääräksi ja tämä oli paljon vakavampi tekele. Soundtrack oli toimiva, siitä pidin.

Supersankarielokuvien ystävät voi saada tästä enemmän irti, koska itse en kuulu tähän kohderyhmään. Käyn näitä aina silloin tällöin katsomassa, jos vaikka yllättäisi positiivisesti, näin ei kuitenkaa tällä kertaa käynyt.

2/5
 

Focus0

System Specialist
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
2 054
Dunkirk

Ei ollut itsellä varsinaisesti mitään odotuksia ja oli varmasti hyväkin ettei. Tykkäsin elokuvasta ja elokuva onnistui ainakin minut liimaamaan sohvan ääreen tätä katsomaan.
Varsin hyvin onnistunut filmatisointi aiheesta.

Arvosana 9/10

Leffatykin arvostelu -> Dunkirk
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Areenassa on katsottavissa Dyyni vuodelta 1984.
Dyyni (1984) - IMDb

+ Aika paljon tuttuja näyttelijöitä
+ Kasarimeininki lavastuksessa
+ Practical effects (tietyin varauksin)

- Juonta jouduttu tiivistämään aika paljon elokuvaa varten

3/5
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Black Panther (2018) - IMDb

Luin aamulla uutisen, että Black Panther oli USA:ssa ohittanut lipputuloissa The Avengersin kaikkien aikojen tuottoisimpana supersankarielokuvana.

Kävin eilen katsomassa, ja en käsitä sitä kaikkea ylistystä, mitä tämä on saanut enkä hyppää samaan kelkkaan. Politiikka ja kaikki tällä hetkellä voimakkaasti pinnalla oleva sosiaalinen oikeudenmukaisuus vaikuttaa varmasti niin paljon tämän taustalla. Olihan tämä erilainen, lähes koko casting koostuu tummaihoisista näyttelijöistä, ja ihan mielenkiintoisia teemoja tässä käsiteltiin rotusorrosta, orjuudesta, pakolaisuudesta, mutta en kyllä näe tässä mitään ylistyksen arvoista, ihan keskinkertainen tekele lopulta. Varsinkin elokuvan loppupuolisko oli niin perus Marvel höttöä, että ei meinannut jaksaa noissa taistelukohtausissa enää keskittyä ja ne tuntuivat lapsellisilta.

Ennen elokuvaa mielikuva ja odotukset olivat, että on hauskempi ja sisältää enemmän huumoria, mutta se osoittautuikin vääräksi ja tämä oli paljon vakavampi tekele. Soundtrack oli toimiva, siitä pidin.

Supersankarielokuvien ystävät voi saada tästä enemmän irti, koska itse en kuulu tähän kohderyhmään. Käyn näitä aina silloin tällöin katsomassa, jos vaikka yllättäisi positiivisesti, näin ei kuitenkaa tällä kertaa käynyt.

2/5
No ainakaan itse en saanut tästä juurikaan mitään irti vaikka Avengers-höttö muuten maistuu, jotenkin jää hapan maku suuhun kun aletaan alleviivaamaan näitä tiettyjä teemoja joita ei jaksaisi enää viihteensä seassa kauheasti niellä. Leffana tosiaan keskinkertainen, mutta kai tälle sitä tilausta on ollut kun mustia pääosanesittäjiä ei ennen tätä ole koskaan ollut :vihellys:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 595
Bright. Voi luoja.. Tunnin kohdalla painoin stoppia, on kyllä taas melkoista jenkkituubaa. En ymmärrä miten tuossa on voitu sössiä niinkin mielenkiintoinen asetelma kuin örkit / haltiat / ihmiset. Yritin viimeisen jaksamani puoli tuntia katsoa lähinnä pelkkien tehosteiden, kuvauksen yms takia tuota mutta kyllä se into vaan lopahti. Ei niin mitään uutta leffarintamalla tuon osalta.

2/5. Arvosana nousi kahteen pisteeseen koska ehkä tuota krapulassa voisi katsoa kun ei ole juonta sekoittamassa hyvää elokuvanautintoa :D
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Justice League - Kuraa, 1/5 eli piste Gal Gadotista ja Henry Cavillin CGI:nä tehdystä ylähuulesta jolla oli oma huumoriarvonsa.
 

-is2-

╭∩╮ʕ•ᴥ•ʔ╭∩╮
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
349
Molly's Game (2017)

Elämäkertaleffa. Kertoo kohtuullisen lupaavan freestylelaskijan suunnanmuutoksesta loukkaantumisen jälkeen ja kuinka tästä tuli eksklusiivisten isojen rahojen ja isojen kihojen pokeripelien pyörittäjä Los Angelesissa ja New Yorkissa ja miten väärien pelaajien pääsy pöytään lopulta romutti hienon bisneksen. 4/5
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
66
Katsoin tänään (Annihilation) Hävitys (2018) - IMDb

Ei muuta tietoa elokuvasta etukäteen, kuin seuralaisen kertomana, että "jännä". Leffaa katsottu 2/3 ja heräsin kylkeen töytäisyyn. On eri asia tehdä leffa, josta jää jälkikäteen miettämään, että kuinkas ne hommat nyt oikein menivätkään. Tai sitten voi vaan tehdä kerronnallisesti ja juonellisesti taiteellisen leffan sen kummemmin selittelemättä, johon varmaan tuo "jännäkin" viittasi. En pitänyt, en saanut oikein mitään irti ja tämän naisporukan kohtaukset siellä alueen sisällä olivat aika :btooth:

1/5
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Black Panther - http://www.imdb.com/title/tt1825683

Alkupuolisko oli mielestäni parempi kuin leffan jälkipuolisko. Niinkuin joku tällä foorumilla totesikin niin toistaa Marvelin soloelokuvien juonta aika paljon. Kuitenkin taattua Marvel-laatua.

7/10

Ready Player One - http://www.imdb.com/title/tt1677720

Todella näyttävä ja mielenkiintoinen visio tulevaisuudesta. Loppu oli sellainen Spielbergille tyypillinen "happy ending" eli ei tarvitse paljoa miettiä mitä siinä tapahtuu niinkuin nykyään on hyvin yleistä monessa elokuvassa.

8/10

The Greatest Showman - http://www.imdb.com/title/tt1485796

En tiennyt etukäteen leffasta oikein mitään, en edes sitä että se on musikaali. La La Land jäi alunperin kesken kun en sitä loppuun jaksanut katsoa mutta tämä elokuva oli enemmän omaan mieleen ja tykkäsin siitä. Tuli mieleen Disney-leffat joissa on hyvin paljon samoja piirteitä: päähenkilö on köyhä mutta etenee ryysyistä rikkauksiin, paljon musiikkikohtauksia, rakkausjuonta ym. Tämä ei varmasti ole kaikkien mieleen mutta mukava välissä katsoa kevyttä ja positiivista elokuvaa joka sopii koko perheelle, ei siis mitään liiallista draamaa tai väkivaltaa.

8/10
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
The Book of Eli.. hyvin tehty, mutta niin kamalaa kristinuskonnollista paskaa että pahaa teki. 2x nopeudella ja hyppimällä piti loppupuoli elokuvasta mennä. Aivan ilmeisesti elokuvan ohjaaja ja siten myös pääosan esittäjä oli lisäxi kissavihaaja. Kissat varmaan ohjaajan mielestä sitten 'evil'. Jeesussankarimieheen ei tietty tehonneet edes luodit ja kaikki muut olivat ilkeitä 'evil' paskiaisia tottakai. Pisteet 1/10.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 150
Cloverfield Paradox : omaan makuun parempi kuin kaksi aiempaa ja mielenkiintoisempi kuin Annihilation.

Avasi tavallaan ensimmäisen elokuvan tapahtumia, mutta lisäsi monia epäloogisuuksia tarinan kulun kannalta. 8/10
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 352
6 Below: Miracle on the Mountain (2017)
Mukava survival story snoukkaleffa huumekoukussa olevasta ex-atleetista. Yhtymäkohtia löytyy Jari Sillanpään keissiin, ja toivoisi siltsulle samanlaista häppy endiä kuin LeMarquelle.
ehkä kuitenkin ilman jalkojen amputointia ;)
5/5 vahva suositus

The Ritual (2017)
Nelikymppiset (britti)kaverukset lähtee patikoimaan pohjois-ruotsiin, ja sitten zombit alkaa kiusata. Periaatteessa olisi voinut olla hyväkin leffa, mutta loppu oli tylsä, puuduttava ja arvattava.
2.5/5 katsoi kerran

I remember You (2017)
Islantilainen kauhumysteeri, ensimmäinen lajissaan itselle. 4/5 ihan ok. Ei mitenkään päräyttävä, mutta katsottava.

Acts of Vengeance (2017)
4.5/5 hyvä trilleri
 
Liittynyt
11.02.2017
Viestejä
452
Ready player one:
Ei todellakaan ollut omaan makuuni tämä elokuva. Traileri kertoo paljon.

1½ / 5
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 245
The Spaceman (vremya pervykh) 2017, Venäjä.

Vremya pervykh (2017) - IMDb

Jos avaruuselokuvat kiinnostaa ja perse kestää venäläisen leffan niin "the spaceman" tarjoaa oivan elämyksen -60 luvun neukkulaan ja seurataan Aleksei Leonovin ja Pavel Beljajevin historiallista ensimmäistä avaruuskävelyä.

Vaikka elokuvaa on paikoin terästetty hollywood-tyylisellä hassutteluhapatuksella on leffa kuitenkin oivaa kerrontaa historiallisesta tapahtumasta.

 
Liittynyt
10.01.2017
Viestejä
303
The Cloverfield Paradox (2018) - IMDb

Kliseistä avaruusmäiskettä ja täynnä epäloogisuuksia. Aika surkea, mutta jaksoin sentään katsoa loppuun. Jos katsojalle olisi selitetty juonenkulun kannalta tärkeitä asioita enemmän ja hyppypompittu action-kohtauksissa vähemmän, olisi tämä voinut olla hyväkin. 1.5/5
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 427
The Cloverfield Paradox (2018) - IMDb

Kliseistä avaruusmäiskettä ja täynnä epäloogisuuksia. Aika surkea, mutta jaksoin sentään katsoa loppuun. Jos katsojalle olisi selitetty juonenkulun kannalta tärkeitä asioita enemmän ja hyppypompittu action-kohtauksissa vähemmän, olisi tämä voinut olla hyväkin. 1.5/5
Tekisi mieli katsoa kun avaruusleffat sen verran harvinaisia mutta varmistan ensin, että eihän tämä ole vain samaa tavaraa kuin ~10-vuotta sitten tehty käsikameralla kuvattu elokuva jossa joku dinosaurus tms. jahtasi ihmisiä? Nimi taisi olla Cloverfield. En voi sietää tuon kaltaisia elokuvia niin pitää varmistaa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 883
Tekisi mieli katsoa kun avaruusleffat sen verran harvinaisia mutta varmistan ensin, että eihän tämä ole vain samaa tavaraa kuin ~10-vuotta sitten tehty käsikameralla kuvattu elokuva jossa joku dinosaurus tms. jahtasi ihmisiä? Nimi taisi olla Cloverfield. En voi sietää tuon kaltaisia elokuvia niin pitää varmistaa.
Ei ole käsivaralla kuvattua kamaa. Eikä näytetä mitään dinoja tai muuta.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
The VVitch: A New-England Folktale (2015) - IMDb
Kauhu pläjäys joka on saanut suorastaan erinomaiset pisteet kauhuelokuvaksi IMDB:ssä eli 6.8

Odotukset oli korkealla, että vihdoin näkee hyvän kauhuelokuvan. Ja leffahan oli aivvan paska. Kauhua ei tästä löytynyt tippaakaan, ei edes jännitystä. Kuvakin on niin välillä pimeä ettei näe kuvassa mitään. Juonihan on jotain uskovaisten hörhöilyä, ei muuta. Kohtalaisten näyttelijä suoritusten takia annan tälle anteliaasti 3/10.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
251
The VVitch: A New-England Folktale (2015) - IMDb
Kauhu pläjäys joka on saanut suorastaan erinomaiset pisteet kauhuelokuvaksi IMDB:ssä eli 6.8

Odotukset oli korkealla, että vihdoin näkee hyvän kauhuelokuvan. Ja leffahan oli aivvan paska. Kauhua ei tästä löytynyt tippaakaan, ei edes jännitystä. Kuvakin on niin välillä pimeä ettei näe kuvassa mitään. Juonihan on jotain uskovaisten hörhöilyä, ei muuta. Kohtalaisten näyttelijä suoritusten takia annan tälle anteliaasti 3/10.
Itse kyllä tykkäsin tuosta. En ehkä ensisijaisesti kauhuelokuvaksi sanoisi, mutta yliluonnollisia elementtejä sisältävä draama. Seiskan annoin muistaakseni IMDb:ssä ja sopivana päivänä varmaan pisteen enemmänkin.
 

greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Battle of the Sexes
Olosuhteiden pakosta katsoin urheiluaiheisen komedian, vaikkei elokuva normaalissa tilanteessa olisi ollut paperilla muuta kuin varoitusmerkkejä:
  • Biografia
  • Lavastettua urheilua
  • Teemana tennis
  • Steve Carell
  • Feikkinauretun tv-komedian tasoinen huumori ja kesto silti täydet kaksi tuntia
  • Naiset vastaan miehet -hömppää
Lopulta elokuva oli kohtalaisen viihdyttävä – ja erityisesti ei lainkaan turhauttava – katselukokemus. Etukäteen mietin, että miten yhdestä matsista ja siihen valmistautumisesta saadaan aikaan kaksituntinen elokuva (olkoonkin komedia ja siten juoneltaan fiktiopainotteinen), mutta jotenkin se vain onnistui. Kansikuvan perusteella oletin elokuvan painottuvan selostamoon, sillä luulin sen esittävän kahta tennisselostajaa. Olin väärässä. Tennistäkään ei hirveästi joutunut katsomaan. Lopputekstien yhteydessä mehusteltiin lgbt-siiven sosiaalisen aseman parantamisella jne. mutta elokuva oli sjw-agendasta vapaa.

Leffan nimi oli aika provosoiva mutta näemmä se on tennismaailmasta lainattu käsite, jolla tarkoitetaan naisten ja miesten välisiä otteluita.

3/5 ja hyvän tahdon papukaijamerkki.

Ei ole käsivaralla kuvattua kamaa. Eikä näytetä mitään dinoja tai muuta.
Cloverfield-leffasarja ei ole oikea leffasarja. Kaksi ns. jatko-osaa on nimetty jälkikäteen Cloverfieldeiksi parempien katsojamäärien toivossa ja liitetty muutamilla kässärimuutoksilla löyhästi samaan aikajatkumoon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
"Hiljainen paikka"
Hiljainen paikka (2018) - IMDb
Piti kyllä etsimällä etsiä, olisiko tästä elokuvasta keskustelua. Ei ollut, joten pari sanaa tähän.

Leffan synopsis vaikutti lupaavalta ja ennen lippujen hankkimista vielä otin vauhtia katsomalla imdb:stä pisteytyksen määrää. 8.1? Pitkästä aikaa laadukasta kauhua? Väärin.
Idealtaan aivan mahtava ja MELKEIN toivoin sen olevan vähintäänkin ahdistavan ja painajaisia aiheuttavan välimaastosta. Mutta olisihan se pitänyt vain arvata, että jo ensimmäisen vartin jälkeen pystyi toteamaan että tässä mennään sinne 99% kategoriaan. Halpaan säikyttelyyn.

Elokuva käytännössä alkaa sillä, minkälaista on perheen arki kun äärimmäistä varovaisuutta pitää noudattaa. Ei kovia ääniä, eikä oikein hiljaisiakaan ääniä. Elämisen taito on vedetty äärirajoille. Perhettä perustetaan vaikka olosuhteet on sitä vastaan. Eräänlaista hahmonrakentamista yritetään näyttää, vaikka ei tässä yhdestäkään henkilöstä mitään otetta saa.

Leffa myös hieman virittää ajatusta siitä, että kyseessä olisi mailmanlaajuinen "epidemia" ja muista selviytyneistä ei oikein ole tietoa. Jälleen kerran valtiot on ajettu alas, pelastusta ei ole keksitty ja ilmeisesti pienet yhteisöt yrittävät selvitä kauhujen keskellä.
Mutta eihän siinä kauaa mennyt, kun elokuvan tunnelma poljetaan pohjamutiin näyttämällä, että mikä sitä perhettä tai oikeastaan koko tienoota riivaa. Tätähän ei tietysti selitetä, että mikä tässä kaikessa on takana, mutta kauhuelementti otettiin jo leffan alkupuolella täysin pois ja tilalle annettiin vähän säikyttelyä äänieffekteillä.

15€ käyttäminen tähän ankean tasapaksuun, suorastaan virkamiesmäisen tylsään rainaan pisti vituttamaan kyllä aivan totaallisesti. Tyhjänpäiväinen "kauhu"elokuva, joka alkoi jokseenkin lupaavasti, keskivaiheilla aiheutti tuhahtelua ennalta-arvattavuudellaan ja loppupuolella lähinnä kiemurtelin myötähäpeästä tuolilla. Tahtoisin yrittää jäsennellä ajatukset vähän selkeämmiksi, mutta tässä itkupotkun sekaisessa tunteessa en kyllä saa parempaa irti. Pitkästä aikaa umpipaska elokuva, jonka valtava potentiaali heitettiin paskaviemäriin.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
8 883
En oikein itse tuossa leffassa kaivannut sitä selitystä miksi nämä öllimöllit siellä olivat ja mistä olivat tulleet. Niiden alkuperällä ei olisi ollut mitään merkistystä elokuvan kannalta. Tuntui, että ei oikein tiedetty pitäisikö öllimöllit pitää poissa vai ei. Lopussa sitten vauhditettiinkin tarinaa aikalailla.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
440
Nojoo, se olisi kyllä laimentanut "jännitystä" vielä entisestään. Kaikki tarpeellinen tieto tuntui näkyvän valkotaululla, lehtien otsikoissa ja radiosignaaleissa. Toisaalta ensimmäisen vartin jälkeen minulle niiden tausta oli kyllä aivan se ja sama, niin nopeasti tuo muuttui geneeriseksi hutuksi ja jännitys niiden ympäriltä vietiin. Kuten myös sanoit, loppupuolella vauhti vielä kiihtyi entisestään ja soppaa vielä maustettiin niillä perinteisillä kliseilläkin.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 365
95
95 (2017) - IMDb

Carlssonin ja Sundinin kauhut kokeneena tuo v.95 sai kyllä kasetin sekaisin. Toivottavasti elämää riittää, että näkis suomi futiksen isoilla kentillä.

Elokuva on parempi mitä ennakko arviot antoi ymmärtää. Poikkoileva kyllä joo mut se sekopäinen fiilis minkä tuo voitto antoi, niin se välittyy leffasta. 6.5/10
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 346
Brooklyn (2015)

Nätti pikku draama, 50-luvulle sijoitettu. Viaplaylla näkyi.
*sniff
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Ghost in the Shell (2017)

En yleensä jätä elokuvia kesken, koska harkitsen vähän liiankin tarkaan alanko edes katsomaan. Scarlett Johansson hämäsi, mutta ei pelastanut ja kesken jäi.

Tunnin jaksoin ja kokoajan oli vallan jokin ahdistava cyberpunk, jolle ei ollut mitään keventävää vastapainoa. Skippailin lopun eikä kohdalle osunut mitään tästä poikkeavaa joten annoin olla. Jäi mielikuva, että tätä pitäisi muka arvostaa sen perusteella minkä arvostuksen Ghost in the Shell on aiemmin luonut, mutta kun sen olen aiemmin jättänyt väliin, ei tämäkään toimi.

Ennemmin katson katson uudestaan Matrix-trilogian visuaalisen puolen vuoksi ja Blade Runnerin tarinan vuoksi. Scarlett Johansson -osuus voidaan täyttää Lost in Translation. Tällä kombolla mitään ei taida jäädä uupumaan, mutta summa ja jokainen osa-alue on huomattavasti parempi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Ghost in the Shell (2017)

En yleensä jätä elokuvia kesken, koska harkitsen vähän liiankin tarkaan alanko edes katsomaan. Scarlett Johansson hämäsi, mutta ei pelastanut ja kesken jäi.

Tunnin jaksoin ja kokoajan oli vallan jokin ahdistava cyberpunk, jolle ei ollut mitään keventävää vastapainoa. Skippailin lopun eikä kohdalle osunut mitään tästä poikkeavaa joten annoin olla. Jäi mielikuva, että tätä pitäisi muka arvostaa sen perusteella minkä arvostuksen Ghost in the Shell on aiemmin luonut, mutta kun sen olen aiemmin jättänyt väliin, ei tämäkään toimi.

Ennemmin katson katson uudestaan Matrix-trilogian visuaalisen puolen vuoksi ja Blade Runnerin tarinan vuoksi. Scarlett Johansson -osuus voidaan täyttää Lost in Translation. Tällä kombolla mitään ei taida jäädä uupumaan, mutta summa ja jokainen osa-alue on huomattavasti parempi.
Olitko muuten nähnyt animen ennen tätä vai katsoitko ihan uutena tuttavuutena? Muistaakseni joskus nuorempana tykkäsin siitä animesta, mutta jotenkin vaikea kuvitella tuon kääntyvän elokuvaksi kovin hyvin.
Kai se on jossain vaiheessa katsettava, kun tulee Netflixiin tai jonnekin.
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Olitko muuten nähnyt animen ennen tätä vai katsoitko ihan uutena tuttavuutena? Muistaakseni joskus nuorempana tykkäsin siitä animesta, mutta jotenkin vaikea kuvitella tuon kääntyvän elokuvaksi kovin hyvin.
Kai se on jossain vaiheessa katsettava, kun tulee Netflixiin tai jonnekin.
En ole katsonut anime-versiota. Kerrontatyylissä on jotain sen kaltaista, eli jos siitä tykkäsi niin voi sietää tätäkin. Jotkin kohtaukset tunnistaa selvästi visuaalisesti kopioiduiksi, vaikkei aiempaa olisi nähnytkään.

Katsoin elokuvan kuitenkin nyt paremmalla ajalla loppuun, ja kyllä siinä sentään juoni pysyy tulee selväksi eikä yritä olla liian mystinen. Ihan kiva isompi juonekäännekin tuossa on, mutta ei kovin omaperäinen. Hiljaisia ja jopa aivan tyhjiä kohtauksia venytellään täysin turhaan. Hieman nopeammaksi leikattuna elokuva ei menettäisi mitään.

Tajusin myös yhden ison tekijän mikä saattoi aiheuttaa aiemman ketutuksen: taustalla on lähes jatkuva humiseva taustamusiikki. Vaikka kohtaus vaikuttaa hiljaiselta, hiipii tuo "jännityksen nostattaja" siihen aivan suotta mukaan. Ei sellaista pysty yli puolta tuntia millään kerralla kuuntelemaan ja siitä saa myös herkästi päänsäryn. Toimisi efektinäkin paremmin jos olisi vain siellä täällä kun oikeasti alkaa tapahtumaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
147
10 Cloverfield Lane
Arvosana: 7/10

Leffa oli juuri sellainen, mitä IMDB lyhyen kuvauksen "After getting in a car accident, a woman is held in a shelter with two men, who claim the outside world is affected by a widespread chemical attack." perusteella odotinkin, kunnes viimeinen puoltuntinen lähti käyntiin. Lopussa ilme oli lähinnä O_O. En suinkaan pettynyt, mutta aika wtf fiilis jäi.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
The Dark Tower - vaikka oli alusta asti selvää ettei tätä tarinaa yhteen elokuvaan mahduteta niin silti facepalmin määrä on loputon, vmp. 1/5 ja ainoa piste tulee Idris Elbasta.

Day of the Dead: Bloodline - tästä ei taas edes ollut mitään odotuksia ja paskaahan tämä paska olikin, ei kuitenkaan sellaista tyydyttävää paskaa vaan vetistä ripulia. Suosittelen välttämään 0/5
 
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Toy Story -trilogia, ensimmäistä kertaa englanninkielisenä. Löytyy Viaplaysta.

Ensimmäisen olen katsonut suomeksi kymmeniä kertoja, koska kersana sain sen VHS-muodossa lahjaksi. Myös 2 ja 3 olin nähnyt vain suomennettuna, koska vasta viimeaikoina on yleistynyt (etenkin Nelosella) tapa esittää myös alkuperäisversiota lasten elokuvista.

Ykkönen on hieman kökön näköinen, mutta kakkonen on jo sillä tasolla, että päihittää halpastudioiden uusimmatkin tuotokset, puhumattakaan tv-sarjoista.

Ääninäyttely on englanniksi selvästi sulavampaa, mutta toisaalta pidän useissa kohtauksista enemmän suomenkielisistä versioista. Etenkin Herra Perunapää on suomalaisessa paljon särmäkkäämpi ja myös Buzz on englanniksi vaisumpi.

Putkeen katsottuna elokuvien välillä on mukavia pieniä jatkumoita tai viittauksia jotka satunnaisella katsomisella on jäänyt välistä. Myös hahmojen kehityksen huomaa paremmin. Woody on ja pysyy pohjimmiltaan itsekkäänä muka-hyviksenä, mutta etenkin Buzz kehittyy läpi sarjan ja on yllättävänkin monipuolinen hahmo.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
M

mustekylpy

Vieras (tunnus poistettu)
Viaplaylta löytyi Sidottu:
Sidottu (2005) - IMDb

Ihan tahallaan yritin katsoa elokuvan jonka kuvauksessa on jotain kiinnostavaa, mutta ei täytä hitin kriteereitä. Kuukausimaksullisesta tarjonnasta kun on ihmisen vaikea valita mitään keskivertoa tai sen alittavaa.

Tässä ensimmäiset 30 minuuttia oli suht pitkävetäistä tai irrallista ja helposti olisi jäänyt kesken kiireisemmältä. Mutta sitten päästiin asiaa, otettiin kiinnekohta aiemmin nähtyyn ja elokuvasta tuli perus haahuilevan indiedraaman sijaan jännäri.

Elokuva käsittelee traumaperäistä hulluutta ja aikamatkailua indiemäiseen tapaan. Tavallaan turhan yksiselitteisesti, mutta kuitenkin tarpeeksi omaperäisesti. Aikamatkailua tehdään muutaman mielisairaalan hoitosession ajan ja jo kauan ennen loppua tehdään selväksi milloin se viimeinen Loppu koituu päähahmolle. Sen odotus ja lopullisen totuuden selviäminen on ihan tarpeeksi jännitävä ja yllättävä yhdelle halpaelokuvalle.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
540
Helvetin pitkä aika siitä, kun leffan katsomisen jälkeen tullut se fiilis, että oli oikeasti katsomisen arvoinen leffa.
Kingsman pari iltaa sitten teki sen ;)
 

greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Deadpool 2

Petyin. Varsinkin ensimmäinen tunti oli todella tylsää ja sekavaa soppaa. Tämän jälkeen Cable astui kehiin ja elokuvasta tuli hieman kiinnostavampi, mutta vain hienoisesti. Tykkäsin ensimmäisestä Deadpoolista, mutta tämä tuntui olevan viihdearvoltaan lähempänä Foxin muita X-men-elokuvia, vaikka olikin laadultaan paljon parempi.

Rainassa ei ollut mitään sellaista, mihin voisi tarttua, että tästä tykkäsin ja tästä en. Todella tasapaksu vaikkakin monipuolinen. Vitseistä noin puolet oli samoja kuin ykkösosassa. Olipa leffassa myös teennäisesti mukaan istettu hahmo sjw/diversiteettipisteiden hankkimiseksi.

Olen jo katsonut alkuperäisen Deadpoolin toiseenkin otteeseen mutten usko, että haluan nähdä tätä kakkosta enää ikinä.

Kolme tähteä? 6/10.
 
Viimeksi muokattu:

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Kyllä mä annan Deadpool 2 4/5 jo pelkästään lopputekstien aikana näytettävistä kohtauksista :rofl:
 

cl0

Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
364
Fast and Furious 7
Luulin että olin jo kyllästynyt koko elokuva sarjaan mutta tuli kuitenkin tämäkin elokuva katsottua alusta loppuun yhdeltä istumalta. Juoni on ainut joka muuttuu jokaisessa sarjan elokuvassa, muuten tulee välillä tunne että tämähän on jo nähty kun katsoo elokuvan autoilukohtauksia.

Elokuvassa on useita jenkkiautoja, sarjan ensimmäisestä elokuvasta tuttu Charger löytyy myös tästä. Tuota Chargeria ei muistaakseni näytetä sarjassa muissa elokuvissa.

Muskeliautofanille nuo jenkit olivat melkein kauniimpaa katsottavaa kuin elokuvan naiset.

Elokuvan lopussa on koskettava muistopätkä Paul Walkerille joka kuoli elokuvan teon aikana.

8/10
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Deadpool 2

Petyin. Varsinkin ensimmäinen tunti oli todella tylsää ja sekavaa soppaa. Tämän jälkeen Cable astui kehiin ja elokuvasta tuli hieman kiinnostavampi, mutta vain hienoisesti. Tykkäsin ensimmäisestä Deadpoolista, mutta tämä tuntui olevan viihdearvoltaan lähempänä Foxin muita X-men-elokuvia, vaikka olikin laadultaan paljon parempi.

Rainassa ei ollut mitään sellaista, mihin voisi tarttua, että tästä tykkäsin ja tästä en. Todella tasapaksu vaikkakin monipuolinen. Vitseistä noin puolet oli samoja kuin ykkösosassa. Olipa leffassa myös teennäisesti mukaan istettu hahmo sjw/diversiteettipisteiden hankkimiseksi.

Olen jo katsonut alkuperäisen Deadpoolin toiseenkin otteeseen mutten usko, että haluan nähdä tätä kakkosta enää ikinä.

Kolme tähteä? 6/10.
Kiitän tästä, taidan säästää liput johonkin toiseen leffaan, tämän traileri ei vaikuuttanut ollenkaan ja myöskin ykkösestä tykkäsin.
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
Kiitän tästä, taidan säästää liput johonkin toiseen leffaan, tämän traileri ei vaikuuttanut ollenkaan ja myöskin ykkösestä tykkäsin.
Ilman muuta kanattaa luottaa jonkun randomin avautumiseen eikä käydä itse toteamassa:tdown:
 

Hetzer

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
476
No sitä vartenhan täällä keskustellaan. Muut randomit voivat myös tulla kertomaan mielipiteitään ja sen jälkeen on helpompi muodostaa käsitys suuren yleisön mielipiteestä.
Keskustelua ja sen tarvetta en tässä kritisoinutkaan...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Deadpool 2 tuli käytyä katsomassa ja kyllä ainakin itse tykkäsin leffasta todella paljon. Ykkösosaan verrattuna isompi budjetti näkyi useampana hahmona ja parempana juonena. Huumori toimi itsellä ainakin tosi hyvin tässä leffassa. Ainut mikä vähäsen ärsytti oli Russellin rooliin castattu Julian Dennison joka oli samanlainen teiniangsti kuin "Hunt for the Wilderpeople" -leffassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 283
Han Solo leffa tuli nähtyä ja siitä jäi aika keskinkertaiset fiilikset. Star Wars sarjaa ajatellen elokuva on ihan ok lisä tarinaan, mutta jos leffaa ajattelisi enemmän itsenäisenä tuotoksena niin sitä tuskin tulisi katsottua uudestaan. Selvä laadunpudotus Rogue One elokuvaan nähden, visuaalisesti hieno mutta sisällöltään heikko. Jos arvosana tulisi antaa niin ehkä 6/10.
ps. en ole mikään fanipoika enkä tiedä star warsista elokuvien lisäksi yhtään mitään
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 680
Viestejä
4 188 667
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom