Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Juror #2

Täytyy sanoa että en ole mikään oikeussalifani, mutta tää oli tehty niin että nappas nopeesti mukaansa ja katsoi kyllä todella mielellään miten homma kehittyy. Eikä ollut liian pitkä eikä liikaa jaaritteluja.
Suosittelen ennakkoluulottomasti katsomaan 4/5
4 /5 täältäkin. Hbomaxilta löytyy. Oli tosiaan alusta alkaen kiinnostava ja kivasti erilainen. Kypsän realistinen.

BTW. 2024 tehty elokuva ja ohjaajana/tuottajana Clint Eastwood, joka näytti vanhalta jo 60-luvulla (94 vuotta nykyään). Voi antaa siitä jo jonkinsortin kunniamaininnan. Käsittämätöntä.
 
Watcher (2022, Netflix)

Psykologinen jännäri, jossa nainen muuttaa miehensä työn perässä Romaniaan. Kaupungissa liikkuu sarjamurhaaja ja nainen alkaa epäillä, että häntä vainotaan. Ihan hyvä, tykkäsin, varsinkin realistisen oloisesta miljööstä. Aivan toisenlainen fiilis jäi kuin Marvel-CGI:sta.
 
Netflixistä Seven Seconds.

Sarjassa Sampsa Kurri näyttelee korruptoitunutta poliisia joka parin muun kanssa peittelee yhden poliisin onnettomuutta jossa ajoi vahingossa mustan teinin yli. Ja jotain ja jotain. Arvosanaa en oikein voi antaa koska ei vaan pystynyt katsomaan loppuun koska tuo sarja on niin hiiiiiiidaaaaaaassss. Tuntuu että se ei oikein etene mitenkään ja kaikki on pitkitettyä ja tylsää. Kymmenen osaa mutta seitsemänne kohdalla oli pakko luovuttaa koska ei vaan jaksa sitä hidastempoisuutta. Ton koko sarjan oli varmaan saanu tiivistettyä viiteen osaan jos vähän olis pistetty vauhtia ja pätkitty pitkiä kohtauksia. Tällaisena aivan helvetisti liian hidasta ja puuduttavaa menoa.
 
The Flash. On kyllä hyvä elokuva. Ei mitän vikaa. Harmi vaan, että meni miten meni dcllä ne asiat noin muuten.
 
Captain America: Brave New World (Itiksen Imax)
Olipahan melko surkea tekele. Jotenkin tuntui päämäärättömältä sinkoilulta taistelusta toiseen. Dialogi oli jotenkin harvinaisen kökköä ja leffa tuntui vähintään kolme tuntiselta. Välillä katsojille väännettiin juonia rautalangasta ettei nyt vaan tippuisi kärryiltä. Vaikea tästä on mitään hyvää löytää.
1/5
 
Tuli käytyä katsomassa The Monkey, odotukset ei ollut mitenkään huippukorkealla ("leluapina, joka rummuttaa"), mutta yllätti positiivisesti. Oikein viihdyttävä leffa. Alusta loppuun hyvä meno ja tyyli oli juuri oikea, tähän leffaan, millä oli tehty! Itse näkisin tämän enemmänkin kauhu-komedia genressä, ainakin tuli naurettua useammassa kohtauksessa.

Näyttää imdb score olevan 6.6/10, itse voisin sanoa, oma arvio ehkä sellainen 7.2/10.


EDIT: genre olikin näköjään myös "dark comedy"
 
Pari leffaa kateltu uudestaan jotka nähnyt joskus vuosia sitten.

The Rock
Ihan erilainen mitä muistin.
Kesti jotain tunti tms että ne pääs edes sinne Alcatrasiin.
Rehellisesti sanoen selasin nettiä enemmän kun katoin leffaa.
Vitutti Sean Connery.
En ehkä tule katsomaan uudestaan enää.

Con air
Toi nyt oli edelleen ihan ok aivot nurkkaan leffa.
Hyviä näyttelijöitä ja ei montaa tylsää hetkeä.
Nätti vanha hopeinen Corvettekin joka menee paskaks.
Tän vois jopa uudestaan katella taas joskus 10-20 vuoden päästä.
 
Häjyjen jatko-osa tuli käytyä katsomassa. Yllättävän hyvä oli siihen nähden mitä odotin näkemieni arvostelujen perusteella ja miten onnettomia tekeleitä suuri osa suomalaisista toiminta- tai rikoselokuvista on. Näyttelijäntyö oli mielestäni kautta linjan oikein hyvää ja tarinaan ja tunnelmaan sopivaa, etenkin pääosan esittäjä oli uskottava pikkukylän pikkukonna, jonka huonot valinnat johtavat pikkuhiljaa kohti syvenevää kuoppaa. Tarina eteni ja piti kiinnostuksen yllä sopivasti ja elokuva pysyi hyvin genressään eikä lähtenyt yrittämään olla vaikka osittain komedia. En osaa verrata ykkösosaan, koska siitä on vain hämäriä muistikuvia kun olen sen nähnyt viimeksi ehkä 20v sitten, mutta tämä toimii mielestäni itsenäisenäkin tarinana, vaikkei ykköstä olisi edes nähnyt. Huonoin osa oli elokuvan loppuratkaisi, jossa vaikutti ideat loppuneen ja oli pitänyt keksiä vain joku tapa laittaa homma nopeasti purkkiin. Loppu jätti selkeän tarkoituksellisesti myös tien auki Häjyt kolmoselle.

Sivuhuomiona, eteläpohjalaistaustaisena näissä pohjalaistarinoissa pääsääntö on, että muualta tulleet näyttelijät eivät osaa puhua uskottavaa Pohjanmaan murretta vaikka harjoittelisivat miten. Tässä ei lopulta häirinnyt edes se, koska leffan tarina toimi muuten. Toki tässä ei yritettykään vääntää niin stereotyyppisesen leviää pohojalaasta kuin vaikka ykkösosassa.

Arvosana 3,5 / 5, ihan katsomisen arvoinen.
 
Napoleon: Director's Cut (2023, Apple TV+)

Ridley Scottin ohjaaman historiaeepoksen ohjaajan versio. Alkuperäistä en ole nähnyt, mutta tämäkin oli jo aika keskinkertainen ja unohdettava. Kauheasti ei mieleen jäänyt Austeritzin taistelua lukuun ottamatta.

The Gorge (2025, Apple TV+)

Miles Teller ja Anya Taylor-Joy näyttelevät tarkka-ampujia, jotka on määrätty rotkon vastakkaisille puolelle vahtimaan, ettei sieltä tulee mitään ulos. Varsin yhdentekevä ja ennalta-arvattava pökäle, sai Napoleonin näyttämään mestariteokselta.

Argylle (2024, Apple TV+)

Bryce Dallas Howard näyttelee erakkoa naiskirjailijaa, jonka kirjojen agenttiseikkailut muuttuvat yllättäen todeksi ja raja faktan ja fiktion välillä hämärtyy. Siinä missä edellinen oli kovin totinen, tämä oli kieli poskessa tehty ja se pelasti tämän. Pidin tästä enemmän kuin odotin.
 
Häjyt 2

Oli ihan katsottava elokuva Samuli Edelmannin tuloon asti (joka rupeaa ulkonäöltään muistuttamaan jo Vesa-Matti Loiri 2.0:aa). Juoni nimittäin muuttuu täysin Salatut Elämät-tierin sonnaksi ja lopussa joksikin ihan hollywoodiksi.

Samuli Edelmannin hahmon palauttaminen kuolleista ihan höpö höpöä, mielestäni rikkoo myös ekan Häjyn loppua, missä ns. paha saa palkkansa. Jotenkin taianomaisesti Jussi Murikka pääsi käsiraudoista irti, pakeni ulkomaille ja päätyi joksikin huumebisnesten isojehuksi. En nyt ihan osta tätä.

Ja juonenkäänteet aika ihmeellisiä, hahmot jotenkin maagisesti aina tietää mitä muut puuhailee, milloin käydään rannalla ja milloin juonitellaan ties mitä. Joo sitä yhtä juttua perusteltiin sillä, että yhden naishahmon puhelimeen olisi asennettu joku kuuntelusovellus. :rolleyes:

2/5
 
Argylle (2024, Apple TV+)

Bryce Dallas Howard näyttelee erakkoa naiskirjailijaa, jonka kirjojen agenttiseikkailut muuttuvat yllättäen todeksi ja raja faktan ja fiktion välillä hämärtyy.
Tätä odotin trailerin perusteella nimenomaan huumorin takia ja tykkäsinkin kovasti puoliväliin asti. Loppua kohden alkoi kuitenkin menemään fiilis yllätyskäänteisiin ja ylipitkiin musikaalitaisteluihin. Puukkotappelu oli ehkä hyvä ideana, mutta aivan liian epälooginen käytännössä. Öljyinen lattia on liukas kengille, mutta ei se silti olisi jään veroinen luistimille. Eikä öljy näyttänyt tahraavan juuri lainkaan vaikka siinä kuinka köntettiin, lukuunottamatta paria maskeeraajan laittamaa roisketta lähikuvissa.
 
Dual (2022, Apple TV)

Karen Gillanin näyttelemä nainen sairastuu kuolettavasti ja päättää tehdä itsestään kloonin helpottaakseen läheisten oloa. Hän kuitenkin yllättäen parantuu ja koska klooni ja alkuperäinen eivät voi olla samaan aikaan olemassa, soppa on valmis... Tätä kuvattiin Tampereella (Torille!), minkä vuoksi siitä alunperin kiinnostuinkin, mutta se oli myös muutenkin yllättävän hyvä pienen budjetin trilleri mustalla komedialla höystettynä. Tälle suositus.

Dark City (1998, Apple TV)

Alex Proyasin scifijännäri, jossa avaruuden muukalaiset pitävät vallassaan kaupunkia tutkiakseen ihmisiä. Tässä on kovin paljon samaa hieman myöhemmin ilmestyneen Matrixin kanssa, jotkin lavasteet taisivat olla jopa samoja. Se jäi myös tämän varjoon, mistä jotkut olivat vähän näreissään. Nyt kun tämän näin uudelleen vuosien jälkeen, en muistanut siitä juuri mitään eikä tässä oikein mitään niin erikoista ollutkaan, minkä vuoksi se jäisi mieleen. Matrix teki melkeinpä kaiken paremmin. Tai no, on tässä Jennifer Connely mutta kovin pienessä ja merkityksettömässä roolissa.

Nemesis (1993, Apple TV)

"If you break the law, go to Hell!" Tässä kyberpunk-leffassa eletään vuotta 2027 ja teknologisesti parannellut poliisit taistelevat teknologisesti paranneltuja terroristeja vastaan. Mutta kuka onkaan se pahis... Tämä oli yllättävän viihdyttävä B-leffa ysäriltä. Toimintaa ja korneja onelinereita riitti :) Vähän kuitenkin laahasi puolivälin paikkeilla.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
270 620
Viestejä
4 683 122
Jäsenet
76 631
Uusin jäsen
Haggi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom