Mitä io-techit katsoo? Arvostele ja kommentoi viimeksi katsomiasi leffoja.

Netflixistä Suden kutsu, ranskalainen sotajännäri vuodelta 2019. Entisen diplomaatin ja Ranskan x-pääministerin debyyttiohjaus. Venäjä on miehittänyt Ahvenanmaan, ja EU Ranskan johdolla lähtee apuun. Ydinsodan uhka on ilmassa, kirjaimellisesti.

Hyvin otteessaan pitävä elokuva ja kuvaus ja ohjaus hyvää laatua. Kestoltaan juuri sopiva, muistaakseni noin sata minsaa. Asiantuntijoiden mukaan melko realistinen kuvaus siitä mitä tapahtuisi, jos EU:n ja Venäjän välillä olisi sodan uhka, liittyen siihen että Venäjä valtaa alueen EU-maalta, joka ei kuulu Natoon. Yllättävän vähän silti saanut huomiota Suomessa. Joskus sarjasta uutisoidaan monessa aviisissa, jos sarjassa vilahtaa Marimekon kulho tms...

Näyttelijät tuntemattomia, paitsi Mathieu Kassovitz (paremmin tunnettu ohjaajana, esim. Viha on loistava mestariteos) yhden sukellusveneen päällikkönä. Päähenkilö on nuorehko jäbä, jolla on erinomainen kuulo. Laitteilla tunnistaa sukellusveneet toisistaan. Sikäli persoonallinen sukellusvene-elokuva, koska pääpaino ei ole torpedoissa tai syvyyspommeissa vaan äänien kuuntelussa.

Elokuvassa taisi vilahtaa vain yksi nainen. Mutta hänen roolissaan oli se erikoisuus, että eräs hänen suorittama elokuvaklisee oli juonen kannalta hyvin ratkaiseva. Yleensähän kliseet on mukana vain, koska elokuvat vilisevät kliseitä, esim. replat "you look like shit" jne.

Kokonaisuudessaan erittäin virkistävä katselukokemus. Ei klassikko tai mestariteos, mutta maskulalaisittain (Suomen kriittisin elokuvakriitikko on Turun Sanomien Tapani Maskula - monina vuosina ei anna kertaakaan viittä tähteä, neljäkin on harvinaisuus) annan 3+/5 (keskivertoelokuva siis tällä asteikolla 2 tähteä). Pientä plussaa siitä, että oli aikaansa edellä, ja realistisesta otteesta, mutta näiden aspektien lisäksikin elokuva oli kaikin puolin hyvää ranskalaislaatua.

Tästä Le chat du loup leffasta on vain patongin purijoiden UHD ilman edes enkku tekstejä.
Olen tätä elokuvaa himoinnut ostaa, mutta kun ei vaan ilmesty missään muualla 4K-levynä.
 
The Fifth Element (1997, Max)

Luc Bessonin ohjaama scifipläjäys, jossa Bruce Willisin näyttelemä taksikuski Korben Dallas päätyy pelastamaan maailmankaikkeutta Milla Jovovichin näyttelemän täydellisen olennon, viidennen elementin avulla. Tykkäsin tästä takavuosina ja nyt vuosien jälkeen edelleen. Viihdyttävä ja visionäärinen.
 
Nosferatu käytiin katsomassa, tarinahan näissä on tuttu ja turvallinen mutta visuaalisesti upea kokonaisuus hyvällä työskentelyllä näyttelijöiden puolelta.
 

"Based on the unbelievable, inspiring true story"
Tämä oli ihan viihdyttävä pätkä. Leffasta ei ollut mitään odotuksia tai vähintäänkin matalat kun kyseessä "pelileffa", mutta pääsi yllättämään ja oli ihan mukaansatempaava loppuun saakka.
Ihmisille jotka pitävät kilpa-autoilusta ja simuilusta.
 
En ole itse mikään animaatioiden ystävä, mutta nyt tuli katsottua sellainen animaatio, jolle voi antaa hyvillä mielin 5/5. Tällainen keski-ikäinen ei jaksa katsella animaatioita mikäli ne eivät ole hauskoja ja tämä oli: Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus (2011) ⭐ 7.3 | Animation, Action, Adventure
Suosittelen katsomaan Netflixistä Leon.

Oli yllättävän hauska ja iski ainakin meille vaikka aikuisia ollaankin. Sai ihan nauraa. Alkuperäkielellä toki ja lyhyitä musikaaleja oli joukossa joista en välitä, mutta onneks oli tosi lyhyitä.
 
Joululomalla tuli katsottua ainakin Viaplay:sta löytyvä Terrifier 2 (2022) ⭐ 6.1 | Horror, joka oli ihan katsottava 3/5. Mutta ehdottomasti se parempi näistä on Terrifier 3 (2024) ⭐ 6.4 | Horror, joka oli jollain sekopäisellä tavalla hyvä leffa, joten 4/5. Terrifier 3 tuli katsottua leffateatterissa ja useassa kohdassa piti naurahtaa (taisin olla vähemmistöä sen suhteen) Art the Clown:in teoille. Varsinkin lumienkeli oli...mielenkiintoinen?
 
Myrskyluodon Maija (2024)
Meinasi jäädä kesken. Pakotettiin itsemme katsomaan loppuun ihan jo sivistys mielessä.
Plussana, että oli nähty paljon vaivaa ajankuvan kanssa.
Miinusta, että oli kuin kirkossa kuuntelisi virsiä. Onhan ne kauniin kuuloisia, mutta koko ajan miettii, että koska loppuu ja täältä pääsee pois.

Edit. Tuli mieleen, että jo pelkästään sillä Lasse Mårtensonin musalla olisi saanut paljon aikaan. Kun se olisi soinut pitkin leffaa oikeissa kohdissa. Sehän on laadultaan vähän kuin Star Wars tunnari, että heti olet fiiliksissä kun se musa kajahtaa kaiuttimista.
 
Viimeksi muokattu:
Tulipahan katsottua Alien Romulus vihdoinkin kun sattui disneystä löytymään. En kyllä yhtään pitänyt, mutta niin oletinkin. Tietoisen elitistisesti ajattelen tuon elokuvan olevan nähty jo miljoonaa kertaa ja se on just niin keskinkertainen kun mikään voi olla. Selvästi nuorempia ja/tai nuorekkaampia näyttelijöitä käytetty seikkailussa, joten voipi olla, että ajatuksena on ollut tuoda nuoremmalle kohderyhmälle jonkin sortin alien-maailmaan liittyvä sukupolvikokemus (ilmeisen hyvin menestynyt elokuva) ja sinänsä ihan fine.

Disclaimerina Prometheus ja Covenant itsellä alien leffojen kärkisijoilla yleisen mielipiteen vastaisesti (Alien 1979 voin laittaa ykköseksi niiden edelle jo ihan vaan kunnioittaakseen sitä kuinka hyvä se silloin on ollut ja kuinka ollut ihan koko elokuva- ja jopa populaarikulttuuria mullistanut leffa... sekä edelleen siinä on selkäpiitä karmiva tunnelma joka vetää vertoja mille tahansa nykyleffallekin, vaikka soundscapea osataan yleisesti hyödyntää nykyään ihan eri tavalla).
 
Uncharted Maxilta. Periaattessahan tässä olisi elementit kunnossa vaan kun ei lähde niin ei lähde. Pelit eivät ole itselle tuttuja kuin nimenä, ja leffassa cameon tekevä pelien ääninäyttelijäkin tuli googleteltua kesken leffan...
 
The Great Gatsby (2013, Max)

Tobey Maguiren näyttelemä nuori Wall Streetin työntekijä muuttaa mystisen miljonäärin, herra Gatsbyn naapuriin. Tämä oli erikoinen tapaus. Alussa leffan tyyli ei oikein iskenyt enkä koskaan päässyt sen kanssa oikein sinuiksi. Leffa kuitenkin muuttui edetessään siedettävämmäksi, tai sitten vaan mukauduin. Lisäksi monessa kohtaa mietin, oliko 1922 muka oikeasti tällaista... Kyllä tämän katsoi, muttei ollut mua varten tehty.
 
The Great Gatsby (2013, Max)

Tobey Maguiren näyttelemä nuori Wall Streetin työntekijä muuttaa mystisen miljonäärin, herra Gatsbyn naapuriin. Tämä oli erikoinen tapaus. Alussa leffan tyyli ei oikein iskenyt enkä koskaan päässyt sen kanssa oikein sinuiksi. Leffa kuitenkin muuttui edetessään siedettävämmäksi, tai sitten vaan mukauduin. Lisäksi monessa kohtaa mietin, oliko 1922 muka oikeasti tällaista... Kyllä tämän katsoi, muttei ollut mua varten tehty.

Pitäisikö tuo vihdoin katsoa? Minulla on ollut tuon leffan UHD jo vuosia hyllyssä avaamattomana muoveissa, kun sen on joskus saanut kympillä.
 
The Killer's Game Primeltä, komediallinen toimintapätkä eläköityvästä palkkamurhaajasta joka tilaa oman murhansa. Ei sinänsä mitään uutta, hassuja hahmojen galleria joita sitten tapetaan brutaalisti. Pääsosissa Drax ja Mantis on mukana myös ;) Kyllä tän kerran kattoo, aivot narikkaan.
 
Mortal Kombat (2021, Max)

Aika paska. Olisivat leikanneet alusta tunnin verran ja menneet korninpaan suuntaan niin olisi ollut edes kohtuullista viihdettä. Ketä muka kiinnostaa Sub-Zeron taustatarina?
 
City of God (2002) ⭐ 8.6 | Crime, Drama tuli katsottua yli 20 vuoden jälkeen uudestaan, nyt perheen kanssa. Aika kova, sanoisin että pakollista katsottavaa jos väkivaltainen rikoselokuva on mieleen, ja klassikko ihan aiheesta. Leffassa on jotain Tarantinomaista vaikka kyseessä on realistisempi pitkällä aikavälillä etenevä tarina. Ehkä se että se on tosi hyvin tehty?

Maxilla ja Viaplaylla ainakin.
 
City of God (2002) ⭐ 8.6 | Crime, Drama tuli katsottua yli 20 vuoden jälkeen uudestaan, nyt perheen kanssa. Aika kova, sanoisin että pakollista katsottavaa jos väkivaltainen rikoselokuva on mieleen, ja klassikko ihan aiheesta. Leffassa on jotain Tarantinomaista vaikka kyseessä on realistisempi pitkällä aikavälillä etenevä tarina. Ehkä se että se on tosi hyvin tehty?

Maxilla ja Viaplaylla ainakin.
Tää on kova!
Rytmi on tärkeä. Intensiivisille pätkille tarvii suvantoja, että ehtii vähän hengähtää ja sulatella. 2000-luvun alun mageilutyyli (Tarantinomaisuus?) etäännyttää sopivasti, koska tässä rikotaan tabuja (ammutaan lapsia). Juonellisesti sekin on kuitenkin perusteltua, eikä siksi tunnu huomionhakuisuudelta vaan luonnoliselta osalta elokuvaa...

(Off-topikkia: Tuosta elokuvan rytmistä vielä. Usein uusintaversiot, joihin lisätty kohtauksia, rikkovat juuri tuota rytmiä. Intensiivinen kohtaus venyy tylsäksi, tai mystiikka vaihtuu selittelyksi. Esimerkiksi Tähtien Sota trilogian alkuperäiset (lyhyemmät) toimivat minulle paremmin kuin 2000-luvun faniversiot, joissa kymmeniä miuutteja lisämateriaalia.)
 
Tuli tovi sitten käytyä Gladiator II katsomassa leffateatterissa ja nyt, kun on ehtinyt kunnolla miettiä aihetta niin tässä omat pohdintani elokuvasta:

Enimmäkseen tosi tyylikäs elokuva. Sen takia jo oli kiva katsoa leffateatterissa. Jotkin CGI-pätkät töksähti, vaikka en yleensä ole nirso leffojen CGI-laadun suhteen. Kuitenkin kokonaisuutena tosi hieno elokuva visuaalisesti ja selkeästi oli nähty vaivaa kohtauksien taustatavaroihin yms. eli, jos tykkää tutkailla mitä kohtauksien taustalla näkyy niin tässä leffassa oli paljon nähtävää.

Tarina oli aika mitäänsanomaton. Tosi ennalta-arvattava eikä kohtauksissa ollut tarinallisesti oikein mitään isompaa painoarvoa eli tosi tasapaksua meininkiä alusta loppuun.

Päähenkilö (näyttelijä Paul Mescal) ei ollut oma suosikkini. Osittain johtui siitä, että hahmon puhumiset oli mitä oli ja toiseksi näyttelijän esitys ei ollut mitenkään erityisen hyvä vaan pelkästään ihan ok. Toimintakohtaukset onnistui hyvin, mutta puheosuudet sai monesti vaan pyöräyttämään silmiä. En tiedä olisiko kukaan näyttelijä kylläkään pystynyt pelastamaan tiettyjä kohtauksia
motivaatiopuhe gladiaattoreille loppuosiossa tai puhe niille kahdelle isolle roomalaisryhmälle, kun kaikki oli loppu

Muut näyttelijät olivat ihan ok. Denzel Washingtonin suoritus lähinnä toi mieleen näyttelijän monet muut roolit eli ei kyllä minun mielestä onnistunut oikein hahmona, vaikka viihdyttävä olikin. Pedro Pascal oli liian tyyni/mieto tunteiden esittämisen kannalta koko elokuvan. Osittain kyllä menee selityksenä, että hahmo on roomalaissotilas
roomalaiskenraali
, mutta spoilaamatta voi mainita, että olisi voinut olla tietynlaista isompaa eläytymistä näkyä tietyissä kohtauksissa.

Monella muulla hahmolla oli tosi vähän tilaa oikein tehdä isompaa vaikutusta ja niiden osalta lähinnä jäi fiilikseksi, että ihan ok. Kukaan ei jäänyt mieleen mitenkään erityisen huonona.

Toiminta oli ihan toimivaa, vaikka ei mitään erityisen muistettavaa, vaikka oli yritetty tuoda monia erilaisia elementtejä mikä voisi tehdä tilanteista muistettavan.
laivataistelu Colosseumilla + haikalat

Positiivisena mainintana leffa kyllä teki Roomasta tosi eletyn näköisen paikan kurjuuksine kaikkineen.

Itseäni ärsyttää yleisesti elokuvissa miten tarina toimi ainoastaan, kun henkilöt tekivät tyhmiä päätöksiä. Esim. Gladiator II:ssa Lucilla menee ymmerrettävästi juttelemaan salaoven kautta aroista asioista, mutta myöhemmin koko salajuoniasia paljastuu, kun aiheesta lörpötellään kotirakennuksen tilassa missä apuhenkilö kuulee ja kertoo asiasta eteenpäin

Huvitti myös leffan loppuratkaisu. Eihän Luciuksella ole mitään todisteita siitä, että on kuka on sormuksen lisäksi, kun kaikki henkilöt ketkä asiaa olisivat tukeneet kuoli eli se, että asiat loppuivat rauhassa ja, että jatkojutut (pois keisarivallasta jne.) sujuisi tuosta noin vaan on tosi epätodennäköistä.

Kuitenkin kokonaisuutena elokuva on ihan ok. Jos tykkää Rooma-aiheisista toimintaelokuvista niin ihan katsottava tämä on.

 
Viimeksi muokattu:
Tullut lähipäivinä katsottua vanhempia laatuleffoja muutamat.
Amélie, 2001 (Blu-Ray)
Persoonallinen ja lämminhenkinen ranskalainen komedia, jossa todella moni asia on loksahtanut kohdalleen. Omalaatuinen värimaailma ja kuvaus on hienoa ja elokuvan tunnelmaan uppoaa täysin. Näyttelijät on hyviä ja käsikirjoitus kekseliäs. Tällainen aikuisten satuhan tämä toki on sekä tarinaltaan että tunnelmaltaan eli ei välttämättä ihan kaikille uppoa. Minulle kolahti hyvin toisellakin katselulla ja oli jopa parempi kuin muistinkaan näin vuosien jälkeen.
5/5

Yksi lensi yli käen pesän (TV-tallenne)
Varmaan 15 vuotta edellisestä katselusta. Tämä ei paljon esittelyjä kaipaa. Mielisairaalan sijoittuva elokuvaklassikko ei ole menettänyt teräänsä vuosien aikana. Silkkaa rautaa.
5/5

Pitkän päivän ilta (Blu-Ray)
Anthony Hopkinsin parhaita roolisuorituksia uskollisena hovimestarina, joka tukahduttaa tunteensa koskivat ne sitten ihmissuhteita tai maailman melskettä ympärillä. Tapahtumat pyörivät saksalaismielisen isännän ympärillä 30-luvun lopulla sekä osittain 50-luvulla. Suosittelen katsomaan jos on vielä näkemättä. Leffa on hyvin tehty kaikin puolin ja myös näyttelijät tekevät erinomaista työtä. Kiinnostava aikakausi näytetään aika erilaisesta näkökulmasta kuin yleensä. Ehkä hieman leffa kärsii jopa liiankin verkkaisesta rytmistä eli adhd-sukupolvi varmaan turhautuu jo ekan 10 minuutin aikana, mutta kyllähän tuollainen hidas tempo tällaiseen elokuvaan tyylillisesti sopii kuin nenä päähän. Olisin myös hieman kaivannut enemmän avaamista sodanajan tapahtumista.
4/5
 
Tár (2022) Viaplaystä

82 elokuvapalkintoa ja 274 ehdokkuutta, mm. 6 Oscar-, joista nolla voittoa. Todd Fieldin Satimessa on yksi vuosituhannen alun lempielokuviani. Sen ja tämän välillä ohjannut vain Little Childrenin 2006. 16 vuoden tauon jälkeen puikkoihin ja tuloksena on yli 2,5-tuntinen elokuva, joka ei ole kovin katseltava, enemmän kuunneltava.

Lopputekstit näytetään heti elokuvan alkuun. Ei rullaavina vaan staattisina. Siitä se hupi sitten alkakoon.

Kyseessä on enemmän henkilökuva kuvitteellisesta "maailman parhaasta naiskapellimestarista" kuin ns. elokuva. Juonta ei ole juuri nimeksikään. Joitakin "käänteitä" on, mutta useimpia niistä ei näytetä vaan vain kerrotaan. Katsoja joutuisi siis itse täyttämään tyhjät kohdat jne muuta sontaa. Ei se välttämättä olisi ongelma. Mutta snorefestin kanssa alkaa jo olla.

Elokuva vaikuttaa siltä, että ohjaaja-käsikirjoittaja on innostunut klassisesta musiikista, ja halunnut tehdä elokuvan, jossa mainitaan kiinnostavimmat klassisen musiikin anekdootit. Sentään "Beethoven oli kuuro" jätettiin mainitsematta, ehkä. Klassisen musiikin maailman hyvin tuntevana elokuvan sisältöpuoli jää tästäkin syystä minulle onton oloiseksi. Kliseetä ja kulunutta jo yli 25 vuotta sitten kuulemaani faktaa ja triviaa toisensa perään.

Cate Blanchett näyttelee ihan ok. Tár nähdään antamassa haastatteluja, opettamassa, vetämässä treenejä, ehkä säveltämässäkin, nuotteja lukemassa, kirjaa lukemassa sängyssä. Hiljaiseksi vetää. Ohjaus ja kuvauskin on melko puisevaa, kliinistä, eleetöntä, mielikuvituksetonta.

Ei tästä paljoa saa irti revittyä. Jotkut harvat juonenkäänteetkin ennalta-arvattavia. Plussaa siitä että aihepiiri on harvinainen, Bernard Rosella on yksi hieno elokuva Beethovenista, mutta muita elokuvia ei oikein tule mieleen. Ihan pokkana väitän että Timo Koivusalon Sibelius on paremmin kuvattu ja ohjattu, ja paljon enemmän tunteisiin vetoavampi. Miksi Koivusaloa ei noteerata Oscar-ehdokkuuksilla?!

Silti annan tälle 3- (asteikko 1-5, jossa keskivertoelokuva 2). Jotain kiehtovaa tässä oli, josta en ihan heti saanut kiinni. Ei kaikki sinfoniatkaan ekalla kuuntelulla avaudu. Ja eikös siinä maailman parhaaksi valitussa elokuvassakin vain esitetä eleettömästi tarkkaillen naista kuorimassa perunoita jne yli kolmen tunnin ajan? Nimeä en muista, mutta belgialaisen naisohjaajan mestariteos.


 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
266 454
Viestejä
4 610 011
Jäsenet
75 854
Uusin jäsen
Shapez

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom