Mitä et enää siedä videopeleissä?

[perato]

Quick save/load ja sen jatkuva väärinkäyttö.

Minusta tuntuu että etenkin 90-luvun puolella sitä oikein naureskeli PC masterrace pelaajan konsolisteille vapaan tallennuksen puutteesta. Siis ettäkö et voi tallentaa missä ja koska tahansa? Siis ettäkö joku tallennuspiste? Ai peli tallentaa sun puolesta vaan tasaisesti? Koko taistelu alusta jos et pärjää? Onko hieman köyhää...

Lähinnä lällyttelyä PC-pelaajien osalta. Vai väitättekö te, että sitä vapaata tallenusta ja etenkin quick savea ei väärinkäytetty jatkuvasti kaikenlaisiin skill checkeihin, tai jos taistelu ei mennyt ihan just niinku piti, tai kunnes satunnaisjutusta tulee oikea lopputulos? Minä ainakin sorruin tuohon ihan kamalasti. Pelissä saa olla jo vähän vikaa, jos jatkuvasti pitää olla tallentelemassa ja latailemassa kunnes saa halutun lopputuloksen. Tallennuspisteet ja haaste pitää olla mietitty niin, että kuolema/sähkökatko/lopetus ei peruuta kamalasti, mutta että tallennuksen latailuilla ei haeta virheettömiä suorituksia.

Nykyään osan aika hyvin pitää sormeni pois jatkuvalta tallentelunapilta, vaikka sellainen tarjottaisiin. Pelin pitää olla hauska myös silloin, kun tekee virheitä tai häviää.

Toisaalta joo, toisaalta ei. Ehkä sillon junnuna oli jotenki halua ja aikaa testailla kaikki eri variaatiot usean läpipeluun aikana, pelejä oli vähemmän ja samat pelit pelas helposti joka vuosi läpi. Nykyään pelin pelaa ehkä kertaalleen joskus kahdesti, joten joskus tuo save/load on kiva, että voi vähän kuin kattoa mitä nämä valinnat nyt tuottaa ja sit jatkaa peliä siitä mistä tykkää. Toisaalta ite tykkään siitä, että voin hioa sen taistelun paremmin läpi kuin, että käyttäisin jotain niistä sadoista health itemeistä mitä inventoryyn tuppaa tulemaan. Se vaan on niin, että kaikista peleistä en halua hirveen intensiivisiä Alien Isolation tyyppisiä kokemuksia. Kaikkia pelejä en jaksa paukuttaa checkpointista kymmentä kertaa jonki asian yrittämiseksi.

Kieltämättä jotenki tykkää siitä, että save piste tarjoaa jotain jännitystä peliin, muttei tee siitä liian vaikeaa. Harmi ettei Vietcongin käyttämää "5 tallennusta per tehtävä ja autosavet" ole tullut vastaan oikeastaan missään pelissä. Se siis mahdollisti tallennuksien käytön niissä kohdissa jotka pelaaja koki vaikeaksi. Sen kun on tupannut huomaamaan, että osa kamppailee joissakin peleissä ihan eri kohdissa kuin itse ja ärsyttää sit jos autosavet on aseteltu jotenki niin, että ite siitä kärsii, kun ei pääse jostain tietystä osasta kunnolla etiäpäin.

Kuitenki kyse ominaisuudesta, jossa pelaaja itse päättää paljonko sitä käyttää. Checkpointit ei sitä mahdollista. Varsinkin nykyään peleissä on melko paljon "autosave" ominaisuuksia, joten pelkästään niillä luulis monessa pelissä pärjäävän jos haluaa itteä juoksuttaa.

 

[arcane]

Vaan kun kommentoi pelisarjaa niin lähtökohtaisesti sitä olettaa, että tuntee pelisarjan.

Pelien tarinat on parhaimmillaankin melko huonoja, eivätkä edes jatku millään tapaa loogisesti eri osien välillä.

Millään muulla taas ei ole merkitystä, koska pelit ovat toisistaan eriäviä tuotoksia, jotka ovat usein tehty eri tekniikoilla ja toisistaan parantaen. Uusimpiakin pelisarjoja on julkaistu kohta 3 konsolin ajalta, eikä todellakaan voi olettaa että varsinkaan nuoremmat aloittaisivat jostain 2000-luvun alun pelistä tai vielä vanhemmasta. Tottakai aiempien osien pelaaminen aiheuttaa odotuksia ja voi eri tilanteissa parantaa tai huonontaa kokemusta. Esimerkkinä nyt vaikka Fallout 1-2 vs. Fallout 3-4, aivan täysin eri pelejä. Resident Evileistä saa aivan yhtä hyvän kokemuksen pelasi sitten ykkösen, kakkosen, nelosen tai nuo kaikki. Koskee melkeinpä mitä tahansa pelisarjaa ja peliä. Ei todellakaan voi olettaa, että 5+ osaista pelisarjaa kommentoidakseen on pelattava ne kaikki.

Ja kun pelisarjoja ei edes tehdä minkään muun kuin tunnettavuuden, brändäyksen ja "tuttuuden" vuoksi. Jos pitää perus-Petteriltä kysyä että tehdäänkö uusi tieteisseikkailu vai Star Wars -spinoff, niin kaikkihan haluavat lisää Star Warsia ajattelematta tippaakaan enempää. Ja Disney kiittää, tietävät että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ihan sama mitä sontaa sieltä ulos puskee.

Henkilökohtaisesti kiinnostaa pelisarjat melko vähän. On ihan ok kutsua ja numeroida jatko-osaksi, jos peli on samojen tekijöiden ja yrittää selvästi olla se seuraava ja alkuperäistä jatkava osa. Mutta toi isojen brändi-intellectuel property-business-bullshitin pyörittäminen miljoonayhtiöiden käsissä ja Larian jatkamassa omansa näköistä Baldur's Gate 3:sta on ihan täyttä soopaa, jolla saadaan vaan fanipoikien ja tyttöjen housut kastumaan vuosiksi ihan sillä että vaihdetaan 2 -> 3 ja läväytetään nimi viideksi sekunniksi messuyleisön silmien eteen.

 

[alakääntö]

Quick save/load ja sen jatkuva väärinkäyttö.

Minusta tuntuu että etenkin 90-luvun puolella sitä oikein naureskeli PC masterrace pelaajan konsolisteille vapaan tallennuksen puutteesta. Siis ettäkö et voi tallentaa missä ja koska tahansa? Siis ettäkö joku tallennuspiste? Ai peli tallentaa sun puolesta vaan tasaisesti? Koko taistelu alusta jos et pärjää? Onko hieman köyhää...

Lähinnä lällyttelyä PC-pelaajien osalta. Vai väitättekö te, että sitä vapaata tallenusta ja etenkin quick savea ei väärinkäytetty jatkuvasti kaikenlaisiin skill checkeihin, tai jos taistelu ei mennyt ihan just niinku piti, tai kunnes satunnaisjutusta tulee oikea lopputulos? Minä ainakin sorruin tuohon ihan kamalasti. Pelissä saa olla jo vähän vikaa, jos jatkuvasti pitää olla tallentelemassa ja latailemassa kunnes saa halutun lopputuloksen. Tallennuspisteet ja haaste pitää olla mietitty niin, että kuolema/sähkökatko/lopetus ei peruuta kamalasti, mutta että tallennuksen latailuilla ei haeta virheettömiä suorituksia.

Nykyään osan aika hyvin pitää sormeni pois jatkuvalta tallentelunapilta, vaikka sellainen tarjottaisiin. Pelin pitää olla hauska myös silloin, kun tekee virheitä tai häviää.

90-luvulla itse myös naureskelin sille, että konsoleilla tallennus oli tavallaan dlc lisäosa, joka ostettin kaupasta (muistikortti). Se nauru loppui siinä vaiheessa kun omistin pleikkarin mutta en muistikorttia. Resident eviliä tuli vähän pelattu ns. permadeath moodissa. Vitutti kuin pientä oravaa kun sitten 6h sessio kariutui johonkin virhenäppäilyyn tai tyhmään virheeseen.

Valitettavasti iso osa pelejä on edelleen tehty siten, että ainoastaan täydellinen voitto on tyydyttävä lopputulos. Esim roolipeleissä jos joku sidekick kuolee niin se on aina reloadin paikka. Samaten jos taistelun alussa pitää saada vaikka yksi kranaatti vihujen keskelle ja se kranaatti lentääkin jonnekin rng horisonttiin niin kyllähän siinä reloadi sillon tapahtuu. Osa varmasti värkkää sen reloadin kanssa koko ajan, mutta itse tykkään enempi siitä, että sitä voi käyttää myös seivaten koko ajan jos on jokin heikompi kohta pelissä, esim tasoloikkailu yms..

toinen paikka mitä varten täysin vapaat savet on hyvä on esimerkiksi jotkut isommat cut scenet, joita ei voi skipata. Seivaa vaan cutscenen perään heti niin ei tarvi joka kerta kuunnella samoja lässytyksiä. Joissain peleissä on myös hyvin tehtyjä taisteluita ja joskus on niin kivaa että saman kohdan pelaa useampaan kertaan joko pyrkien parempaan lopputulokseen tai vain kokeilemalla erilaisia taktiikoita tai aseita. Jos seivit on rajoitettu niin olis kiva että peli kertois miten paljon tehtävää on vielä jäljellä, muuten joutuu summassa seivailemaan ja sillon helposti joko seivaa aivan liian harvakseltaan tai tiuhaan jolloin savet jää käyttämättä tai loppuu kesken.

 

[muppelo]

jotkut isommat cut scenet, joita ei voi skipata.

Siis oikeesti hei pelintekijä. Miksi ei voi? Miksi ei edes sitten kun on kerran sen kattonu? Ärsyttävää.

 

[Raxama]

Siis oikeesti hei pelintekijä. Miksi ei voi? Miksi ei edes sitten kun on kerran sen kattonu? Ärsyttävää.

Final Fantasy 10 on tässä aika hyvä esimerkki. Pojat on niin ylpeitä cutsceneistä ja ääninäyttelystä, ettei varmaan nyt kymmenennenkään uudelleenjulkasun jälkeen yhdessäkään versiossa niitä pääse skippaamaan. En oo kun kerran tuon pelin pelannut läpi ja skippaamattomat cutscenet on se syy. PC:llä vissiin voi kyllä modilla korjata asian tosin.

 

[Joukahaine]

Final Fantasy 10 on tässä aika hyvä esimerkki. Pojat on niin ylpeitä cutsceneistä ja ääninäyttelystä, ettei varmaan nyt kymmenennenkään uudelleenjulkasun jälkeen yhdessäkään versiossa niitä pääse skippaamaan. En oo kun kerran tuon pelin pelannut läpi ja skippaamattomat cutscenet on se syy. PC:llä vissiin voi kyllä modilla korjata asian tosin.

Äläs nyt, mielellään kattoo Tiduksen naurukohtausta enemmän kuin kerran.

 

[BlackWolf]

Pelien tarinat on parhaimmillaankin melko huonoja, eivätkä edes jatku millään tapaa loogisesti eri osien välillä.

Millään muulla taas ei ole merkitystä, koska pelit ovat toisistaan eriäviä tuotoksia, jotka ovat usein tehty eri tekniikoilla ja toisistaan parantaen. Uusimpiakin pelisarjoja on julkaistu kohta 3 konsolin ajalta, eikä todellakaan voi olettaa että varsinkaan nuoremmat aloittaisivat jostain 2000-luvun alun pelistä tai vielä vanhemmasta. Tottakai aiempien osien pelaaminen aiheuttaa odotuksia ja voi eri tilanteissa parantaa tai huonontaa kokemusta. Esimerkkinä nyt vaikka Fallout 1-2 vs. Fallout 3-4, aivan täysin eri pelejä. Resident Evileistä saa aivan yhtä hyvän kokemuksen pelasi sitten ykkösen, kakkosen, nelosen tai nuo kaikki. Koskee melkeinpä mitä tahansa pelisarjaa ja peliä. Ei todellakaan voi olettaa, että 5+ osaista pelisarjaa kommentoidakseen on pelattava ne kaikki.

Ja kun pelisarjoja ei edes tehdä minkään muun kuin tunnettavuuden, brändäyksen ja "tuttuuden" vuoksi. Jos pitää perus-Petteriltä kysyä että tehdäänkö uusi tieteisseikkailu vai Star Wars -spinoff, niin kaikkihan haluavat lisää Star Warsia ajattelematta tippaakaan enempää. Ja Disney kiittää, tietävät että rahaa tulee ovista ja ikkunoista ihan sama mitä sontaa sieltä ulos puskee.

Henkilökohtaisesti kiinnostaa pelisarjat melko vähän. On ihan ok kutsua ja numeroida jatko-osaksi, jos peli on samojen tekijöiden ja yrittää selvästi olla se seuraava ja alkuperäistä jatkava osa. Mutta toi isojen brändi-intellectuel property-business-bullshitin pyörittäminen miljoonayhtiöiden käsissä ja Larian jatkamassa omansa näköistä Baldur's Gate 3:sta on ihan täyttä soopaa, jolla saadaan vaan fanipoikien ja tyttöjen housut kastumaan vuosiksi ihan sillä että vaihdetaan 2 -> 3 ja läväytetään nimi viideksi sekunniksi messuyleisön silmien eteen.

En nyt ihan ymmärrä, että mitä tässä yrität selittää. Kyllähän Fallout 3 ja 4 seuraa hyvinkin tarkkaan fallout 1 ja 2 asetelmaa vaikka perspekti muuttuukin ja vaikka paljon on hukattukkin valintoja. Sitä voi sitten antaa kritiikkiä siitä, mutta ei siitä, että koko peli olisi toinen ja ei millään tavalla uskollinen omalle historialleen. Ihan samalla tavalla ne Resident Evilitkin on muuttuneet vuosien varrella ja saaneet siitä ja syystäkin kritiikkiä. Minä kirjoitin nimen omaan siitä, että miten tullaan kommentoimaan asioita. En sitä, että millaisia ne pelit on. Totta hemmetissä ihmiset olettaa, että pelisarjat seuraavat samaa orginaalia asetelmaa ja jos siitä poiketaan niin totta hemmetissä se aiheuttaa parranpärinää niissä jotka kuvitteli saavansa jatko-osan siihen aiempaan.

Vähän sama kuin katsoisit vaikka Ice Age elokuvan ja menet katsomaan Ice Age 2 elokuvaa ja se onkin pehmopornoa. Tämä tahallaan kärjistetty esimerkki, aivan varmasti aiheuttaisi pahennusta. Mutta sitä minä en ymmärrä, että tullaan sen jälkeen kertomaan, että "En ymmärrä kyllä elokuvan saamaa kritiikkiä, en tosin ole katsonut aiempaa Ice Age- elokuvaa, mutta olipas tää hyvä elokuva...". Tai jos olet pelannut Fallout 1 ja 2, niin on syystäkin voinut antaa palautetta siitä miten koko valintojen ja mahdollisuuksien mailma riistettiin, niin sitten kommentoidaan, miten ei olla pelattu aiempia ja kuinka hyvä RPG onkaan se Fallout 3, että ihan turhaan ihmiset marisee.

 

[arcane]

En nyt ihan ymmärrä, että mitä tässä yrität selittää.

Sitä, että asia ei ole niin kuin väität sen olevan. Vaikka jatko-osat ovat numeroituja, ne ovat useimmiten lähinnä samaan maailman kuuluvia tai jopa spinoffimaista jatkoa, eivät "to be continued..." tyylisiä jatko-osia jotka vaativat edellisten pelaamista.

Eikä se elokuvissakaan päde, että pitäisi nähdä kaikki tai varsinkaan järjestyksessä. Minulle tulee vastaan jatkuvasti elokuvia, joissa olen katsonut esimerkiksi . Star Warseja taas katsotaan nykyään järjestyksessä episodit 1-3, 4-6. Uusi sukupolvi aloittanut suoraan Force Awakensista. Indiana Jonesien katsomajärjestyksellä ei ole niin mitään väliä. Näiden pohjalta mielestäni saa aivan hyvin sanoa, että olen nähnyt vain sarjan osan X, mutta mielestäni sen saama kritiikki on liian jyrkkää. Tällöinhän nimenomaan tuo esiin sen, mistä lähtökohdista elokuvaa arvioi - jos jättäisi sanomatta ettei ole nähnyt/pelannut koko sarjaa, olisi valheellinen. Evil Deadit. Miljoona muuta elokuvaa.

Tottakai niitä elokuvia ja sarjoja löytyy, jossa sitten on täysin hukassa ja täysin toivotonta katsoa keskeltä joku näkemättä muita. Sanotaan nyt vaikkapa Paluu Tulevaisuuteen tai Lord of The Rings.

Mutta kuinkahan monta elokuvaa olet itsekin katsonut, jotka ovat remakeja/rebooteja/mahdollisia jatko-osia 60-70 -luvun elokuvista, edes itse tietämättä asiaa? Ainakin minulle tulee enemmän kuin usein yllätyksenä, että joku elokuva ei olekaan se alkuperäinen. Puristien mielestä tämä ja tämä meni väärin, mustavalkoisuudessa oli sitä oikeaa tunnelmaa, et tajua kun et ole nähnyt originaalia. Pelejäkin katsotaan melkoisen vaaleanpunaisten lasien läpi. Erityisesti sitä Morrowindia, johon aina viitataan kuin Oblivion ja Skyrim tekivät kaiken väärin.

Kärjistetysti argumenttisi perusteella kukaan ei saa sanoa mitään Legend of Zelda Breath of The Wildista tai vaikkapa Link to the Pastista, jos ei ole ensin pelannut sarjan 15 aiempaa osaa kolmelta eri vuosikymmeneltä. Moniko Link to The Pastia ylistänyt on edes koskenut alkuperäiseen tai varsinkaan The Adventure of Linkiin? Et voi ymmärtää miten Grand Theft Auto 4 moninpeli on täyttä surkeutta, kun vertaat millaista juhlaa se on Grand Theft Auto 2ssa! Tämän jälkeen videopeliarvosteluja ei pelisarjoista kirjoittaisi enää kukaan. Vai riittääkö että kokeilee? Vai pitäkö mielipiteen muodostamiseksi pelata läpi asti? Spoileri: Useimmat arvostelijat, ja varsinkaan satunnaiset nettikeskustelijat tai kaverit eivät ole pelanneet pelejä läpi ennen kuin kertovat mielipiteensä. Internetin mukaan tosin ei kuulemma saa arvioida mitään ellei ole täysfani ja tiedä kaikkea 100% ja ole pelannut genren kaikkia pelejä, joten vaatimustaso mielipiteen muodostamiselle on jo asetettu.

Sama pätee varmaankin myös toisinpäin? Ethän voi enää pitää The Matrixistä, kun jatko-osat pilasivat elokuvasarjan täysin? Elokuvia on kohdeltava sarjakokonaisuutena, ei yksittäisinä! Morpheus on luolassa discobailaava urpo!

Kritisoit asiaa vain siksi, että mielestäsi "pilalle" menneen pelisarjan uudet fanit ovat idiootteja eivätkä ymmärrä mitä menettävät. Voin samaistua, koska montakin pelisarjaa on mielestäni mennyt täysin pilalle, mutta se ei tee argumentista silti yhtään sen järkevämpää. Jos tietysti haluaa nimenomaan väittää vastaan siitä, että tämä on paras jatko-osa ikinä eikä alkuperäisen pelaajat ymmärrä hienoutta, niin tällöin argumentointi on aika ontuvaa jos ei ole pelannut lainkaan pelejä joihin vertaa.

 

[vetten äärelle istutettu]

Äläs nyt, mielellään kattoo Tiduksen naurukohtausta enemmän kuin kerran.

Ei nyt liity sinuun, mutta yleinen tämän kohtauksen heittaaminen on helvetin omituista,. Sehän on oikeastaan täydellinen tekonauru on tekonaurua ja siltä se kuulostaakin

 

[Jurppii]

Kuoleminen. Tähän on tultu.

Ei enää kiinnosta opetella jonkun bossin move patterneita tunnista toiseen tai vetää jotain tangoa jossa ei saa yksikään askel mennä väärin. Vaikeusaste minimille tilapäisesti jos kerran kuolee olettaen että se pelissä on mahdollista. Yleisesti koskee siis näitä open world rymistelyitä, Assassin's Creedejä jne. Sellaisissa peleissä, joissa taistelun mekaniikka on viety hyvin pitkälle saattaa vielä jaksaa pusertaa kiviseinää vasten. Souls-tyyppiset pelit lähinnä kyseessä.

 

[BlackWolf]

Kritisoit asiaa vain siksi, että mielestäsi "pilalle" menneen pelisarjan uudet fanit ovat idiootteja eivätkä ymmärrä mitä menettävät. Voin samaistua, koska montakin pelisarjaa on mielestäni mennyt täysin pilalle, mutta se ei tee argumentista silti yhtään sen järkevämpää. Jos tietysti haluaa nimenomaan väittää vastaan siitä, että tämä on paras jatko-osa ikinä eikä alkuperäisen pelaajat ymmärrä hienoutta, niin tällöin argumentointi on aika ontuvaa jos ei ole pelannut lainkaan pelejä joihin vertaa.

Tässä sinä kumoat itse juurikin sen mitä lähdet kirjoittamaan ja mihin tuhlasit noin paljon aikaa. Kyse on nimen omaan tuosta mitä olen boldannut. En minä ole sanonut, että on pitänyt katsoa alkuperäiset elokuvat, tai pitää olla pelattuna Zeldan kaikki 15 peliä. Tarkoitan vain sitä, että pitää itse ymmärtää, että millä pohjalla ne muut sitä asiaa kommentoi, ymmärtää se, että itse ei ole pelannut niitä aiempi osia ja jättää se "en ole pelannut, mutta" tyylinen viesti kokonaan pois. Vähän samaa on nähtävissä nyt vaikka Cyberpunk 2077 ketjussa ja sekin on helvetin ärsyttävää. Että kun just sinua ei haittaa, tai ei kiinnosta, et ole seurannut, etkä perehtynyt (enkä viittaa tässä nyt lainattuun henkilöön) siihen mitä pelintekijät on lupailleet ja missä menneet pieleen, niin kyllä kaikkien muidenkin pitää jakaa käsityksesi asiasta ja valittaminen on turhaa.

Ja ei minulla ei ole tästä mitään yksittäistä pelisarjaa mihin tässä olen viitannut, vaan tuohon yleiseen asennoitumiseen. Enkä minä pidä ketään idiootteina sen takia etteivät ole jotain pelanneet tai nähneet. Aivan hyvin voi alkaa katsomaan Star Warsseja ykkösepisodista, mutta ei ehkä kannata tuomita sellaisia jotka nähneet ne aiemmat ja joilla kasetti lujilla kun siellä joku Jar Jar Binks sekoilee. Suuri osa niistä muista kun katsoo niitä elokuvia, tai pelaa niitä pelisarjoja nimen omaan niinä pelisarjoina.

 

[Joukahaine]

Ei nyt liity sinuun, mutta yleinen tämän kohtauksen heittaaminen on helvetin omituista,. Sehän on oikeastaan täydellinen tekonauru on tekonaurua ja siltä se kuulostaakin

En tiedä, voi olla. Piti tarkistaa koska peli julkaistu ja itse olin silloin 12v niin saataa silloisen varhaisteinin mieleen olla juurtunut tosi nolona tai nykyään tunnetaan sanalla 'cringeworthy'. Tuosta kohtauksesta heitettiin läppää ainakin omassa kaveripiirissä jo tuolloin.

Pelihän on täysi kymppi (X) ja ikiaikasena ff fanina yksi suosikeista. Ei tosiaankaan kuulu peleihin mitä en sietäisi, mutta nyt kun mainitaan niin saisihan näissä olla skipattavat cutscenen ainakin ekan kerran näkemisen jälkeen. Tykkään myös miten joihinkin näihin hd versioihin ollaan saatu speed nappi, jolloin raskaat alueet tai taistelut voi mennä nopeasti.

 

[vetten äärelle istutettu]

Kuoleminen. Tähän on tultu.

Ei enää kiinnosta opetella jonkun bossin move patterneita tunnista toiseen tai vetää jotain tangoa jossa ei saa yksikään askel mennä väärin. Vaikeusaste minimille tilapäisesti jos kerran kuolee olettaen että se pelissä on mahdollista. Yleisesti koskee siis näitä open world rymistelyitä, Assassin's Creedejä jne. Sellaisissa peleissä, joissa taistelun mekaniikka on viety hyvin pitkälle saattaa vielä jaksaa pusertaa kiviseinää vasten. Souls-tyyppiset pelit lähinnä kyseessä.

Vaikka tykkäänkin haasteista, mutta joihinkin peleihin se kuoleminen ei vaan istu joten voin sen verran kompata näkemystäsi. Se rikkoo kokemuksen aika hyvin jos peli on hidastempoinen ja sitten kuolema korjaa ja joudut jyystämään sitä hidastempoista puuroa 30min taas että pääset sinne missä olit.

Nykyään pelaan itsekin jäykäemmät pelit suosiolla easyllä että saa kokea sen kokemuksen mukavasti, pelattavaksi tarkoitetut täydellisen responsiiviset pelit jauhan kyllä hardilla sillä sellaista peliä on ilo pelata vaikka epäonnistuis tuhat kertaa kun se vika on aina itsessä eikä siinä että peli on niin vitun jäykkä että kaikkeen tekemiseen on joku viikon animaatioviive. Jäykkiin peleihin en edes yritä sopeutua, ei vaan toimi mulle. Easyllä tarina nautiskellen, tarinattomat gaming gamet sitten hardilla, ei voi yleistää liikaa, mutta jonkin verran


Autopelit ja sivuttain vierivät pelit etenkin sellaisia mitkä mielellään nautiskelee maksimi vaikeustasolla, sillä ne on nimenomaan tarkoitettu pelattaviksi peleiksi ja sen kyllä tuntee. Toki Soulsit(ja jotku muut(etenkin kolmannen persoonan) toimintapelit) on myös niitä, vaikka ei itellä kasetti riitä niihin kovin pitkään kerrallaan, välttämättä. Riippuu kuun asennosta.

 

[vetten äärelle istutettu]

En tiedä, voi olla. Piti tarkistaa koska peli julkaistu ja itse olin silloin 12v niin saataa silloisen varhaisteinin mieleen olla juurtunut tosi nolona tai nykyään tunnetaan sanalla 'cringeworthy'. Tuosta kohtauksesta heitettiin läppää ainakin omassa kaveripiirissä jo tuolloin.

Pelihän on täysi kymppi (X) ja ikiaikasena ff fanina yksi suosikeista. Ei tosiaankaan kuulu peleihin mitä en sietäisi, mutta nyt kun mainitaan niin saisihan näissä olla skipattavat cutscenen ainakin ekan kerran näkemisen jälkeen. Tykkään myös miten joihinkin näihin hd versioihin ollaan saatu speed nappi, jolloin raskaat alueet tai taistelut voi mennä nopeasti.

Onhan sitä kaikki vihanneet ja pitäneet nolona ja huonona. Olen tuon pelin itse pelannut useita kertoja ja viimeisin vuonna 2017 enkä pidä sitä mitenkään pahana. Onhan se tietyllä tavalla "nolo", mutta niin se on kirjoitettukin. Huumoria, taiteenlaji joka on erittäin hankala eikä se missään muodossaan koskaan miellytä kaikkia.

 

[Jurppii]

Vaikka tykkäänkin haasteista, mutta joihinkin peleihin se kuoleminen ei vaan istu joten voin sen verran kompata näkemystäsi. Se rikkoo kokemuksen aika hyvin jos peli on hidastempoinen ja sitten kuolema korjaa ja joudut jyystämään sitä hidastempoista puuroa 30min taas että pääset sinne missä olit.

Ja se tosiaan taas unohtui, että kaikki nykypelit ei selkeästi automaattitallenna ennen kuin henki voi yllättäen lähteä. Ja kun tietää, että tätä tyyppiä en tänne toiste könyä enää morjestamaan niin se on voitettava nyt tai ei koskaan.

 

[arcane]

Tässä sinä kumoat itse juurikin sen mitä lähdet kirjoittamaan ja mihin tuhlasit noin paljon aikaa.

Silloin kannattaa kirjoittaa selvemmin.

En minä sinällään tuhlannut aikaa, koska vaikka jaammekin tuon osalta yhteisen näkökulman, niin noita noita hieman vastaavia mutta jyrkempiä argumentteja olen kuullut joka suunnasta hyvinkin paljon. Ei voi arvioida, ellei tunne sarjaa. Ei voi arvioida, ellet ole pelannut aikaisemmin. Ei voi arvioida, ellet tiedä tasan tarkkaan mitä luvattiin ja mikä oli konteksti, kun julkaistiin. Ei voi arvioida, kun et ole pelannut läpi. Ei voi arvioida, kun et ole sarjan superfani. Ei voi arvioida, kun et tunne kulttuuria. Ei voi arvioida, kun et ole ammattilainen - tee ite parempi. Ei voi arvioida, kun et tunne genreä.

Kaikki yhtä paskoja argumentteja. Vastaavia ihmisiä en enää siedä videopelien tai muunkaan parissa. Eri lähtökohdista mielipiteensä kertojille voi toki antaa eri määrin arvoa kun peilaa siihen mikä on oma lähtökohta, mutta ei se niistä mielipiteistä loppujen lopuksi sen enempää vääriä tee.

 

[Partis]

Äläs nyt, mielellään kattoo Tiduksen naurukohtausta enemmän kuin kerran.

Ja tämänkin kohtauksen pointti menee aina kaikilta ohi.
Yuna käskee Tiduksen nauraa, koska se saa Yunan mukaan olon tuntumaan paremmalta vaikka se hieman väkinäistä olisikin.
Kummankaan nauru ei siis kuulosta paskan ääninäyttelyn takia siltä, miltä se nyt kuulostaa vaan sen takia, että kumpikaan ei edes yritä nauraa luonnollisesti.

 

[perato]

Kuoleminen. Tähän on tultu.

Ei enää kiinnosta opetella jonkun bossin move patterneita tunnista toiseen tai vetää jotain tangoa jossa ei saa yksikään askel mennä väärin. Vaikeusaste minimille tilapäisesti jos kerran kuolee olettaen että se pelissä on mahdollista. Yleisesti koskee siis näitä open world rymistelyitä, Assassin's Creedejä jne. Sellaisissa peleissä, joissa taistelun mekaniikka on viety hyvin pitkälle saattaa vielä jaksaa pusertaa kiviseinää vasten. Souls-tyyppiset pelit lähinnä kyseessä.

Kieltämättä hävettää myöntää, että joskus immersiota rikkoo hyvin pahasti kuoleminen, varsinki jos sit just jonku checkpointin yms. takia joutuu kahlaan paljon sisältöä läpi ja jotain välivideoitakin. Hoo shama shokkipaljastus seittemättä kertaa! Sitte jossain pitkissä peleissä vielä vähemmän joku permadeath. Esim. itelle nää uudet XCOMit on semmosta scififiilistelyä eikä niinkään shakkia, joten joku hardcore yks save homma ei oo jaksanut kiinnostaa vielä toistaiseksi kertaakaan, vielä ku pelin kesto on savescummillakin +30h.

 

[Joukahaine]

Ja tämänkin kohtauksen pointti menee aina kaikilta ohi.
Yuna käskee Tiduksen nauraa, koska se saa Yunan mukaan olon tuntumaan paremmalta vaikka se hieman väkinäistä olisikin.
Kummankaan nauru ei siis kuulosta paskan ääninäyttelyn takia siltä, miltä se nyt kuulostaa vaan sen takia, että kumpikaan ei edes yritä nauraa luonnollisesti.

Spoileri

[

 

[perato]

Jos edes joku kuvailee peliä sanoilla "Souls -like", niin jätän suosiolla pelaamatta. Yleensä se tarkoittaa vain, että nyt tuijotellaan latausruutua turhan usein.

Vähän turhan usein se "souls-like" tarkottaa just vaan sitä. Ja lähinnä siis mainoslause, pelkkä "vaikea" ei myy nii hyvin. Itelle esim. Soulsien viehätys ei ole ollenkaan ollut niissä vaikeissa pomoissa, nii toimii myös itelle melkosena karkottimena.

 

[perato]

Nyt Dishonored: Death of the Outsideria pelatessa huomaa sen, että alkaa jotenki korpeamaan miten samanlaisia kaikki hahmot on joidenki pelien sisällä. Semmonen normaali variaatio puuttuu useimmista ja hahmomalleja on joku kaks. Kaikki on saman mittasia, levysiä ja yleensä normipainosia, kaikki lapset samanikäisiä. Esim. just tässä Dishonoredissa kaikki naiset on kapeita suorakulmioita ja miehet on leveitä suorakulmioita. Tuntuu näin nykypäivänä vähän laiskalta...

 

[Xirka]

Nykyään mennään grafiikat edellä ja jätetään pelattavuus ripuli tasolle. Kuten ollaan eräissä puolalaisen pelifirman tekeleissä nähty. Monien muidenkin toki.

Positiivisena esimerkkinä Monster hunter rise switchille, näyttää ihan hirveeltä mutta pelattavuus/kontrollit on rautaa.

 

[Jurppii]

Mä oon varmaan tän kirjoittanut mutta hitto että en enää jaksa noita joka peliin pakotettavia "craftauksia". Ensinnäkin tuntuis siltä, että peliin kuin peliin halutaan pakottaa joku RPG-elementti jonkun vaikeustasoon skaalatun täysin merkityksettömän skill treen muodossa mutta kun sekään ei enää riitä vaan joka toisessa pelissä mennään inventaario täynnä "craftaus materiaalia" josta sitten näppärästi väsätään kaikkea jousesta hiukkaskiihdyttimeen.

Mikä vika siinä mallissa oli, että loottaamalla saat kamaa ja rahaa, joita vaihtaa kauppiaiden ja muiden kanssa toiseen kamaan ja palveluihin (esim. se craftaus)?

Vaikkapa nyt viimeisenä Cyberpunk. Vie totaalisesti kaiken fiiliksen löytyvistä kamppeista kun niitä kyttää ainoastaan värin perusteella että minkä tasoisia materiaaleja niitä hajottamalla saa.

 

[Raxama]

Pituus. Tai oikeastaan keinotekosesti pitkitetyt pelit.

Ehkä isoin inhokki on open world pelit joihin on tungettu kartta täyteen tekemistä ihan vaan sen takia, että voidaan sanoa et tekemistä riittää. Usein se kuitenkin tarkemman arvioinnin jälkeen on muutamaa erilaista aktiviteettia toistettuna hamaan tappiin asti, ja jo toinen tai kolmas veto samaa roinaa pienillä muutoksilla herättää tunteen et nyt jo riittää. Open World peleillä on myös paha tapa kopioida toistensa läksyt, sillä useemmassa pelissä tajuaa samontein et tää juttuhan on pöllitty lähes suoraan tästä toisesta pelistä, eikä sitä ole edes sen enempää yritelty peitellä. Toki tähän vaikuttaa suuresti myös omat mieltymykset. Itelle tälläset perinteiset open world pelit maistuu yleensä noin max 10h ajan, ja siihen mennessä ollaan päästy pienestä uupumuksesta jo täysähkyyn ja peli todennäkösesti ei enää ikinä yhtäkään käynnistyskertaa tule kokemaan. Eihän noi sivutekemiset välttämättä aina pakollisia ole, mutta koen ne ite vähän puolpakollisiks. Yleensä niissä on palkintona jotain pientä porkkanaa millä saa pelihahmoa kehitettyä pikkasen paremmaksi, ja päätarinan tehtävät on usein suunniteltu vähän sille mallille et taskut tyhjinä niitä ei kannata lähteä suorittamaan.

Open World ei oo toisaalta ainut tapa turhanpäiten pitkittää peliä, vaan kaikenmaailman turhat backtrackaukset ja ilmiselvät fillerikohdat menee kanssa samaan kastiin. Eiköhän jokaselle tuu mieleen joku peli missä on vähintään yks täysin turhahkon olonen segmentti joka pilaa muuten varsin erinomaisen pelin kokonaisuutta. Tai peli jossa ravataan edestakas ilman sen suurempaa syytä, samalla kun mikään ei muutu jo aiemmin käydyissä paikoissa ja koko homma tuntuu enemmän vaivalloiselta kun miellyttävältä.

Mut toki tälle kaikelle on joku syykin olemassa. Pelikehitys on taas pikkasen kalliimpaa mitä se aiemmin oli uuden sukupolven myötä, ja se oli jo edelliselläkin sukupolvella aika helvetin kallista touhua, eikä se kovinkaan hyvää markkinointia millekkään pelille ole jos ennen julkasua tulee ilmi et hintaa on 50-70€, mutta kestoa on tarjolla sen 5h. En ainakaan ite voi sanoa et kirkuen juoksisin kauppaan, riippumatta siitä et kuinka timanttista sisältöä se peli on, mutta ei sekään kyllä innostusta herätä jos paljastuukin et 5h on rautaista sisältöä ja 15h sitten sellasta kädenlämmintä paskaa jonka mieluusti jättäis tekemättä jos tarjolla olis vaihtoehtoja. Onhan se kuitenkin ihan ymmärrettävää et suhtaudutaan nihkeästi täyshintasiin peleihin jotka tarjoaa lyhyen mutta nautittavan kokemuksen, mutta ainakin omalla kohdalla ei sinänsä tartte kauaa miettiä kumman valitsee, lyhyen ja ytimekkään vai pitkän ja 80% toppausta sisältävän teoksen.

Pelasin tossa ite just hiljattain Silent Hill 2:sen ja siinä saa statistiikkaa ihmeteltäväks pelin lopuks. Karvan yli 4h meni tolla pelikerralla, eikä sillä ensimmäiselläkään pelikerralla ainakaan yli 5h mennyt. Tossa se kysymys oikeastaan heräskin et miks nää tietyn genren pelit on aikoinaan saanu hyväksynnän siihen et ne on lyhyitä, mutta aika intensiivisiä teoksia. Uudelleenpeluuarvoakin miettiessä en ainakaan nopeasti keksinyt et mikä siihen kannustais. Toki pelissä on useempi loppu ja puzzlejen vaikeustasoa voi pikkasen muuttaa suuntaan tai toiseen, mutta pelillistä eroa ei sinällänsä ihan kauheasti synny, vaan itelle SH2 uudelleenpeluun tarkotus keskittyy aikalailla yksinomaan niihin yksityiskohtiin mitä sinne ollaan ripoteltu, jotka on jätetty täysin pelaajan vastuulle ymmärtää tai edes huomata, useimmat näistä hiffaa vasta toisella pelikerralla. Totuttuun survival horror tapaan toki peli antaa rankingin lopuksi ja ehkä voit avata myös erilaisia härpäkkeitä seuraavalle pelikerralle jos suoriuduit tarpeeks hyvin. Toki varmasti sekin on yksilöllistä et mikä riittää itelle henkilökohtaisesti uudelleenpeluuarvoks, jollekkin toi voi olla jo tarpeeks ja lyö pelin uudelle kierrokselle heti perään. Mut samalla sit viime vuoden RE3 Remake sai aika kovaa blästiä n. 5h pituudestaan ekalle pelikerralle, ihankun se olis jotenkin ennenkuulumaton asia genren pelille. Ei se alkuperänenkään sen pidempi ollut. En toki tiedä oliko siinä remakessa jotain muita ongelmia tuon lisäks, jotain pieniä poistoja alkuperäseen nähden, mutta ylivoimasesti suurin kritiikki mitä oon kuullu on se pituus mikä nyt vähän herättää kysymyksiä edelleen, varsinkin kun osa porukkaa sylkee sen päälle vieläkin vaikka hintalappuna on 20€.

Pituudestansa huolimatta SH2 kyllä osuu jollekkin omalle henkilökohtaselle top10-listalle, enkä oikeastaan koskaan oo ajatellu et oispa sillä enemmän pituutta, koska se ei oikeastaan sitä tarvitse ja venyttämisellä ois ehkä tehty vaan enemmän vahinkoa kun parannusta. Toivois vaan et useampi kehittäjä uskaltais tehdä niitä vähän rankemmalla kädelläkin typistettyjä teoksia joissa ei tunnu olevan pätkääkään filleriä tai mitään muutakaan turhaa. Se vaan tuntuu olevan riski nykypäivänä kun jos AAA-peli tulee alle 20h kestolla ulos niin se tuntuu menevän alekorihankinnaks aika monella. Vaikka siihen 20h kestoonkin mahtuu ihan tajuton määrä toppausta useimmissa tapauksissa.

 

[Dumu]

Kuminauha ajopeleissä.

Ei kestä pää yhtään tuota homaa. Paras esimerkki oli GT6, jossa mulla oli paljon vaikeuksia voittaa eräs kisa. Ajoin niin hyvin, kuin pystyin loppuajalla 9 minuuttia ja rapiat. Kolmas sija. Lopulta voitin sen jäämällä minuutiksi odottamaan lähtöviivalle ja sen jälkeen ajamalla keskinkertaisen suorituksen loppuajalla päälle 10 minuutin. En GT6:seen ole tuon jälkeen koskenut.

 

[CaseAce]

Eihän pitkiä latausaikoja ole ollut vuosikymmeniin?

Vähän vanha viesti, mutta tuli heti mieleen GTAV ja PS3. Kerkesi keittää kahvit siinä ajassa kun sai pelin käyntiin ja saven ladattua. Ja sitten Duke Nukem Forever, sekin PS3, latausaika ei ollut niin pitkä, mutta optimointi oli sitä luokkaa, että jos chapterin alussa kuolet pelattuasi vain pari sekuntia ja muutaman metrin, niin kuoleman jälkeen se lataa koko chapterin uudestaan että päästään se pari sekuntia ja muutama metri taaksepäin.

Sitten mitä en enää siedä:

• Tiukasti ajastetut osiot. Pelasin GoW alkusarjan pelit, ja niissä oli pari kohtaa joissa piti hioa askelia tosi tarkkaan että sekunnit riitti. Vaikeustaso ei tietenkään vaikuta näihin kohtiin, eli helpotusta ei saa mitenkään.
• Ylitiukaksi vedetyt QTE refleksikohdat, toimi ehkä silloin kun ohjaimet oli langallisia ja TV:t mallia kuvaputki, mutta nykyisellä langattomalla ohjaimella ja kun kuva kiertää AV-vahvistimen kautta, on lagia jo sen verran ettei onnistu. Olikohan se Uncharted 4 jossa oli yhteen kohtaan viritetty 0.25 sekunnin reagointiaika, mutta onneksi sen sai selvitettyä muullakin tavalla.
• Sitten vielä rajallinen määrä elämiä, jos olisi joku Uncharted 4 tyylinen seikkailu vaikka ja siinä jos kuolee 10 kertaa niin joutuisi aloittamaan kokonaan alusta. En jaksaisi.
• Pelit jotka ei lopu, vaan läpäisemisen jälkeen alkaa vaan alusta ja tarkoitus ei olekaan läpipelaaminen vaan scoren kerryttäminen. (Muinaisen aikakauden New Game +)

 

[P c L A Y E R]

Pituus. Tai oikeastaan keinotekosesti pitkitetyt pelit.

Ehkä isoin inhokki on open world pelit joihin on tungettu kartta täyteen tekemistä ihan vaan sen takia, että voidaan sanoa et tekemistä riittää. Usein se kuitenkin tarkemman arvioinnin jälkeen on muutamaa erilaista aktiviteettia toistettuna hamaan tappiin asti, ja jo toinen tai kolmas veto samaa roinaa pienillä muutoksilla herättää tunteen et nyt jo riittää. Open World peleillä on myös paha tapa kopioida toistensa läksyt, sillä useemmassa pelissä tajuaa samontein et tää juttuhan on pöllitty lähes suoraan tästä toisesta pelistä, eikä sitä ole edes sen enempää yritelty peitellä. Toki tähän vaikuttaa suuresti myös omat mieltymykset. Itelle tälläset perinteiset open world pelit maistuu yleensä noin max 10h ajan, ja siihen mennessä ollaan päästy pienestä uupumuksesta jo täysähkyyn ja peli todennäkösesti ei enää ikinä yhtäkään käynnistyskertaa tule kokemaan. Eihän noi sivutekemiset välttämättä aina pakollisia ole, mutta koen ne ite vähän puolpakollisiks. Yleensä niissä on palkintona jotain pientä porkkanaa millä saa pelihahmoa kehitettyä pikkasen paremmaksi, ja päätarinan tehtävät on usein suunniteltu vähän sille mallille et taskut tyhjinä niitä ei kannata lähteä suorittamaan.

Open World ei oo toisaalta ainut tapa turhanpäiten pitkittää peliä, vaan kaikenmaailman turhat backtrackaukset ja ilmiselvät fillerikohdat menee kanssa samaan kastiin. Eiköhän jokaselle tuu mieleen joku peli missä on vähintään yks täysin turhahkon olonen segmentti joka pilaa muuten varsin erinomaisen pelin kokonaisuutta. Tai peli jossa ravataan edestakas ilman sen suurempaa syytä, samalla kun mikään ei muutu jo aiemmin käydyissä paikoissa ja koko homma tuntuu enemmän vaivalloiselta kun miellyttävältä.

Mut toki tälle kaikelle on joku syykin olemassa. Pelikehitys on taas pikkasen kalliimpaa mitä se aiemmin oli uuden sukupolven myötä, ja se oli jo edelliselläkin sukupolvella aika helvetin kallista touhua, eikä se kovinkaan hyvää markkinointia millekkään pelille ole jos ennen julkasua tulee ilmi et hintaa on 50-70€, mutta kestoa on tarjolla sen 5h. En ainakaan ite voi sanoa et kirkuen juoksisin kauppaan, riippumatta siitä et kuinka timanttista sisältöä se peli on, mutta ei sekään kyllä innostusta herätä jos paljastuukin et 5h on rautaista sisältöä ja 15h sitten sellasta kädenlämmintä paskaa jonka mieluusti jättäis tekemättä jos tarjolla olis vaihtoehtoja. Onhan se kuitenkin ihan ymmärrettävää et suhtaudutaan nihkeästi täyshintasiin peleihin jotka tarjoaa lyhyen mutta nautittavan kokemuksen, mutta ainakin omalla kohdalla ei sinänsä tartte kauaa miettiä kumman valitsee, lyhyen ja ytimekkään vai pitkän ja 80% toppausta sisältävän teoksen.

Pelasin tossa ite just hiljattain Silent Hill 2:sen ja siinä saa statistiikkaa ihmeteltäväks pelin lopuks. Karvan yli 4h meni tolla pelikerralla, eikä sillä ensimmäiselläkään pelikerralla ainakaan yli 5h mennyt. Tossa se kysymys oikeastaan heräskin et miks nää tietyn genren pelit on aikoinaan saanu hyväksynnän siihen et ne on lyhyitä, mutta aika intensiivisiä teoksia. Uudelleenpeluuarvoakin miettiessä en ainakaan nopeasti keksinyt et mikä siihen kannustais. Toki pelissä on useempi loppu ja puzzlejen vaikeustasoa voi pikkasen muuttaa suuntaan tai toiseen, mutta pelillistä eroa ei sinällänsä ihan kauheasti synny, vaan itelle SH2 uudelleenpeluun tarkotus keskittyy aikalailla yksinomaan niihin yksityiskohtiin mitä sinne ollaan ripoteltu, jotka on jätetty täysin pelaajan vastuulle ymmärtää tai edes huomata, useimmat näistä hiffaa vasta toisella pelikerralla. Totuttuun survival horror tapaan toki peli antaa rankingin lopuksi ja ehkä voit avata myös erilaisia härpäkkeitä seuraavalle pelikerralle jos suoriuduit tarpeeks hyvin. Toki varmasti sekin on yksilöllistä et mikä riittää itelle henkilökohtaisesti uudelleenpeluuarvoks, jollekkin toi voi olla jo tarpeeks ja lyö pelin uudelle kierrokselle heti perään. Mut samalla sit viime vuoden RE3 Remake sai aika kovaa blästiä n. 5h pituudestaan ekalle pelikerralle, ihankun se olis jotenkin ennenkuulumaton asia genren pelille. Ei se alkuperänenkään sen pidempi ollut. En toki tiedä oliko siinä remakessa jotain muita ongelmia tuon lisäks, jotain pieniä poistoja alkuperäseen nähden, mutta ylivoimasesti suurin kritiikki mitä oon kuullu on se pituus mikä nyt vähän herättää kysymyksiä edelleen, varsinkin kun osa porukkaa sylkee sen päälle vieläkin vaikka hintalappuna on 20€.

Pituudestansa huolimatta SH2 kyllä osuu jollekkin omalle henkilökohtaselle top10-listalle, enkä oikeastaan koskaan oo ajatellu et oispa sillä enemmän pituutta, koska se ei oikeastaan sitä tarvitse ja venyttämisellä ois ehkä tehty vaan enemmän vahinkoa kun parannusta. Toivois vaan et useampi kehittäjä uskaltais tehdä niitä vähän rankemmalla kädelläkin typistettyjä teoksia joissa ei tunnu olevan pätkääkään filleriä tai mitään muutakaan turhaa. Se vaan tuntuu olevan riski nykypäivänä kun jos AAA-peli tulee alle 20h kestolla ulos niin se tuntuu menevän alekorihankinnaks aika monella. Vaikka siihen 20h kestoonkin mahtuu ihan tajuton määrä toppausta useimmissa tapauksissa.

Jossain määrin olen samaa mieltä tuosta tehtävien toistosta. AC Odysseus meni mun mielestä kanssa jo överiksi tuon suhteen, kun karttakin on ihan hervottoman kokonen.

Toisaalta jos gameplay on nautinnollista ja koukuttavaa, niin toisto ei sinänsä itseäni haittaa. Itse en edes yritä pelata pelejä, joiden gameplaystä en oikeasti nauti, koska ennemmin katon sitten vaikka leffaa, kun koitan väkisin kokea sen pelin tarinaa tai muuta sisältöä, vaikka pelaaminen tuntuisi työläältä tai pakkopullalta. Jos on semmonen pelaaja, että pelaa pääasiassa juonen, hahmojen yms. takia, niin ei hirveesti kyllä kannata open world pelejä pelailla.

 

[The Nameless One]

Inhoan peliä joissa ei voi tehdä muuta kuin piilotella ja juosta pakoon

 

[Jurppii]

Toisaalta jos gameplay on nautinnollista ja koukuttavaa, niin toisto ei sinänsä itseäni haittaa. Itse en edes yritä pelata pelejä, joiden gameplaystä en oikeasti nauti, koska ennemmin katon sitten vaikka leffaa, kun koitan väkisin kokea sen pelin tarinaa tai muuta sisältöä, vaikka pelaaminen tuntuisi työläältä tai pakkopullalta. Jos on semmonen pelaaja, että pelaa pääasiassa juonen, hahmojen yms. takia, niin ei hirveesti kyllä kannata open world pelejä pelailla.

Ongelma on se pelin tarjoama vapaus näissä peleissä. Tulee sellainen tunne, että noita sivujuttuja pitäisi tehdä ja ne onkin pitkään ihan hauskoja kunnes niistä menee maku täysin. Sen jälkeen on kurja todeta, että pääjuonikin on sitä samaa eikä sitä enää jaksa loppuun. AC on pahimman luokan syyllinen tässä sarjassa.

Tähän taas poikkeuksena itselläni TES ja Fallout -sarja. Niissä maailma vaan tuntuu merkityksellisemmältä paikalta ja koteine, tukikohtineen, modeineen jne. niissä tulee enemmän fiilis, että elää siellä maailmassa ja pelin pariin tulee palattua. Joku AC Valhalla proseduraalisine NPC:ineen ja tyhjine maailmoineen ei taas kiinnosta yhtään palata.

 

[P c L A Y E R]

Ongelma on se pelin tarjoama vapaus näissä peleissä. Tulee sellainen tunne, että noita sivujuttuja pitäisi tehdä ja ne onkin pitkään ihan hauskoja kunnes niistä menee maku täysin. Sen jälkeen on kurja todeta, että pääjuonikin on sitä samaa eikä sitä enää jaksa loppuun. AC on pahimman luokan syyllinen tässä sarjassa.

Tähän taas poikkeuksena itselläni TES ja Fallout -sarja. Niissä maailma vaan tuntuu merkityksellisemmältä paikalta ja koteine, tukikohtineen, modeineen jne. niissä tulee enemmän fiilis, että elää siellä maailmassa ja pelin pariin tulee palattua. Joku AC Valhalla proseduraalisine NPC:ineen ja tyhjine maailmoineen ei taas kiinnosta yhtään palata.

No eihän niitä sivujuttuja tarvii koko aikaa tehdä. Välillä main questia eteenpäin ja sitten välillä muuta. AC:ssäkin on jo niin monenlaista sivuaktiviteettia, että en niihin itse todellakaan nopeasti kyllästynyt. Itselle näissä open world peleissä se main quest on yleensä sivujuttu. Paljon mielekkäämpää itselle on yleensä nämä sivujuttu. AC:ssa niiden mysteerinen ja Mercenanyren metsästys esim.

Fallout ja TES menee jo sinne roolipeli lokeroon, joten en lähtisi ihan suoraan vertaamaan tämmöiseen action open world peliin. Ja TES sarjassaan niitä copy opaste luolasto ja vasta onkin. Niihin iski esim. Oblivionissa ihan täysi seinä vastaan, kun oli käynyt noin 20 luolaa läpi. Olikohan jopa 3 erilaista teemaa niissä, mutta mitään mieltä niitä ei ollut koluta. Hyvin vähän oli siellä Tamrielissa mitään semmoisia mielenkiintoisia mysteeri paikkoja löydettäväksi. Kiltojen side questit ehdottomasti tuonkin pelin parasta antia.

 

[Jurppii]

No eihän niitä sivujuttuja tarvii koko aikaa tehdä. Välillä main questia eteenpäin ja sitten välillä muuta. AC:ssäkin on jo niin monenlaista sivuaktiviteettia, että en niihin itse todellakaan nopeasti kyllästynyt. Itselle näissä open world peleissä se main quest on yleensä sivujuttu. Paljon mielekkäämpää itselle on yleensä nämä sivujuttu. AC:ssa niiden mysteerinen ja Mercenanyren metsästys esim.

No tässä nyt puhutaan asioista, joista ei pidä. Itse en pidä siitä, että tuollainen pelikokemuksen tahdistaminen jätetään täysin pelaajan vastuulle kun peli ei kuitenkaan ole luonteeltaan täysi sandbox.

 

[Sothis]

Makuasioita, mutta kyllä laiskat kontrollit tappaa meikäläiseltä peli-ilon hyvin äkkiä. Tästä syystä esim. Rockstarin pelit on jääneet kesken, vaikka erityisesti RDR2 on niin hieno ja mielenkiintoinen, että muutoin tulisi pelattua varmasti paljonkin. Mutta ne hitaat, epäresponsiiviset kontrollit...voi luoja. Kaikki tapahtuu laiskasti ja viiveellä. En vaan pysty sietämään sitä.

Vastakohtana sitten nautin suuresti AC Odysseysta, jossa on valtava maailma tutkittavana ja erinomaiset kontrollit pelin pelaamiseen. Minä en kaipaa peleihini über-realismia hitaine liikkeineen, vaan tunnetta, että pelihahmo on minulla tiukasti näpeissä ja pelituntuma hyvä.

 

[mikkelson]

Makuasioita, mutta kyllä laiskat kontrollit tappaa meikäläiseltä peli-ilon hyvin äkkiä. Tästä syystä esim. Rockstarin pelit on jääneet kesken, vaikka erityisesti RDR2 on niin hieno ja mielenkiintoinen, että muutoin tulisi pelattua varmasti paljonkin. Mutta ne hitaat, epäresponsiiviset kontrollit...voi luoja. Kaikki tapahtuu laiskasti ja viiveellä. En vaan pysty sietämään sitä.

Vastakohtana sitten nautin suuresti AC Odysseysta, jossa on valtava maailma tutkittavana ja erinomaiset kontrollit pelin pelaamiseen. Minä en kaipaa peleihini über-realismia hitaine liikkeineen, vaan tunnetta, että pelihahmo on minulla tiukasti näpeissä ja pelituntuma hyvä.

Näissä Rockstarin peleissä taitaa kyse olla hitaasta animaatiosta ja siitä ettei sitä pysty peruuttamaan. Painaa vahingossa esim. lyöntinappulaa niin sitä ei pysty peruuttamaan ja joutuu katsomaan sen sekunnin ajan kun oma hahmo huitasee olan takaa vahingossa jotain NPC:tä pelissä. Oon nyt yrittänyt pelata GTA V:tä loppuun kun on sitä monta kertaa uudestaan aloitellut niin olen kyllä huomannu että kaikki tapahtuu pienellä, tietyn animaation mittaisella viiveellä.

 

[Jumi]

Makuasioita, mutta kyllä laiskat kontrollit tappaa meikäläiseltä peli-ilon hyvin äkkiä. Tästä syystä esim. Rockstarin pelit on jääneet kesken, vaikka erityisesti RDR2 on niin hieno ja mielenkiintoinen, että muutoin tulisi pelattua varmasti paljonkin. Mutta ne hitaat, epäresponsiiviset kontrollit...voi luoja. Kaikki tapahtuu laiskasti ja viiveellä. En vaan pysty sietämään sitä.

Vastakohtana sitten nautin suuresti AC Odysseysta, jossa on valtava maailma tutkittavana ja erinomaiset kontrollit pelin pelaamiseen. Minä en kaipaa peleihini über-realismia hitaine liikkeineen, vaan tunnetta, että pelihahmo on minulla tiukasti näpeissä ja pelituntuma hyvä.

Sama täällä. Mulla jäi RDR2 kesken n. 4 tunnin jälkeen. Maisemat oli hienoja, jne. mutta kaikki oli niin hidasta eikä gameplay tehnyt vaikutusta etten vain voinut sietää koko peliä. Jääny hyvin mieleen se kun vitutti aina palata kotileiriin kun tiesi että kohta ukkeli lopettaa juoksemisen.

Unchartedit ovat kokonaisuutena inhokki pelejä, niissä on oikeastaan kaikki pielessä. Pelit ovat pelkkää kiipeilyä, ampumista ja välinäytösten katsomista. Kiipeily on hoidettu surkeasti, ensin tatilla "valitaan" ainoa valittavissa oleva etenemissuunta ja napin painalluksella ukkeli tekee ennaltamääritetyn animaation. Epäonnistua ei voi ja kauas on tultu ensimmäisten TombRaiderien ajoista joissa kiipeily jopa tuntui joltain. Räiskintä on myös yksinkertaista ja tylsää whack-a-mole tyyppistä suojan takana lymyämistä, jossa odotetaan että vihu kurkkaa nurkan takaa. Pelin päähenkilö on Indiana Jones -tyyppinen seikkailija, mutta tappaa pelin aikana satoja vihollisia, ehkä jopa tuhansia ja tulevat räiskintä hetket pelaaja huomaa etukäteen kenttäsuunnittelusta. Välinäytökset on silti ihan jees ja jossain välissä jopa tykkäsin Uncharted 2:sta sen verran että olisin antanut sille 80/100 pistettä, mutta nopeasti todellisuus taas iskee vastaan ja haluttaisi lopettaa peli kesken.

 

[Jurppii]

Unchartedit ovat kokonaisuutena inhokki pelejä, niissä on oikeastaan kaikki pielessä. Pelit ovat pelkkää kiipeilyä, ampumista ja välinäytösten katsomista. Kiipeily on hoidettu surkeasti, ensin tatilla "valitaan" ainoa valittavissa oleva etenemissuunta ja napin painalluksella ukkeli tekee ennaltamääritetyn animaation. Epäonnistua ei voi ja kauas on tultu ensimmäisten TombRaiderien ajoista joissa kiipeily jopa tuntui joltain. Räiskintä on myös yksinkertaista ja tylsää whack-a-mole tyyppistä suojan takana lymyämistä, jossa odotetaan että vihu kurkkaa nurkan takaa. Pelin päähenkilö on Indiana Jones -tyyppinen seikkailija, mutta tappaa pelin aikana satoja vihollisia, ehkä jopa tuhansia ja tulevat räiskintä hetket pelaaja huomaa etukäteen kenttäsuunnittelusta. Välinäytökset on silti ihan jees ja jossain välissä jopa tykkäsin Uncharted 2:sta sen verran että olisin antanut sille 80/100 pistettä, mutta nopeasti todellisuus taas iskee vastaan ja haluttaisi lopettaa peli kesken.

Ite olen tykännyt. Juonivetoisia pelejä, joissa tarina etenee, maisemat on komeat ja välillä vähän toimintaa. Se on toki totta, että kiipeilyssä on kyse vain siitä, että jaksaa etsiä menosuunnan. Mutta kun vain kerran joutuu kunkin paikan kiipeämään niin ei se niin paha.

Toisaalta AC oli paljon parempi pelisarja silloin kun kaikkea ei vielä voinut kiivetä.

 

[Mercho]

Strategiapeleissä ei tehdä kunnon tekoälyvastustajia vaan vaikeustasoa nostettaessa rupeavat huijaamaan ja saavat esim ilmaisia resursseja, sotilaita, näkevät koko kartan tms.

Pay to win ilmaispelit sekä mikromaksut maksullisissa peleissä.

Ahneet games as a service mallit. Tästä tosin kärsii eniten mmorpg genre josta itse en erityisesti nauti muutenkaan.

Early access pelit joita ei ole edes tarkoitus tehdä loppuun vaan jossain vaiheessa pelinkehittäjä toteaa pelin olevan "valmis"(ja sitten pelinkehittäjä siirtyy uuteen early access peliin jolle käy samalla tavalla) ja julistaa sen pois early accessista vaikka siinä on paljon jopa peliä rikkovia bugeja sekä alkuperäisestä luvatusta tavoitteesta ollaan kaukana. Itselläni onneksi ei näitä ole paljoa tullut mutta kavereille on.

 

[Jurppii]

Vielä: Early Access julkaisut!
Muistatteko ajan kun pelit tehtiin valmiiksi ennen julkaisua ja se oli jopa itsestäänselvyys?

Okei, kerätään palautetta pelaajilta, mutta kun suurin osa EA julkaisuista on ihan täysiä raakileita.
Jos tarvitset pelaajien palautetta siihen, pitääkö pelissä olla vaikkapa toimiva käyttöliittymä, niin ehkäpä et ihan hallitse vielä pelin tekoa...

Suorana jatkona tähän sitten nämä ns. "valmiina" julkaistut, jotka pahimmillaan pitää poistaa myynnistä.
Ei mene läpi, ettei tekijä tietäisi pelin olevan toimimaton, jos on yhtään testannut.

Esimerkkejä vaikka Arkham Knight. Toki korjattiin jälkijunasta, mutta edelleen, jos tekis kerralla valmista.
Juu varmasti nykyään julkaisijoiden painostus vaikuttaa tähän enemmän kuin ennen, mutta ei se tee asiasta sen hyväksyttävämpää.

Ajatelkaapa, että maailmalla on maita, joissa datalimitit ovat ihan normi ja jonkun konsolipelinkin, jonka Blu-Ray -levy on pelkkä "avain" pävitys day one patchilla voi maksaa toisen mokoman pelin hinnan päälle.

Strategiapeleissä ei tehdä kunnon tekoälyvastustajia vaan vaikeustasoa nostettaessa rupeavat huijaamaan ja saavat esim ilmaisia resursseja, sotilaita, näkevät koko kartan tms.

Ärsyttävää kieltämättä. Vähän enemmän voisi panostaa tekoälyynkin vaikka Civilizationin kaltaisissa peleissä, joissa vaikeustason määrää AI:lle ja ihmispelaajalle erilaiset kertoimet ja aloitusyksiköiden määrä. Peleissä on kuitenkin paljon yleisesti hyviä toimintamalleja, joita AI voisi toteuttaa siinä missä ihmispelaajakin. Ihan alkeellisimmillaan vaikkapa sellaiset, että ei aloita sotaa valmistautumatta tai ei aloita sotaa vain koska AI:n pitää aloittaa sotia ihmispelaajaa vastaan jotta peli olisi "vaikeampi" (todellisuudessa pääset itse sotaan ilman sodanjulistuksen rasitteita ja olet luultavasti paremmin varautunut kuin AI).

 

[Spotty]

Menee OT:ksi, mutta tuli tällaiset vastaan ja voi tietää tulevaisuudessa vihdoinkin oikeasti hyviä vihollistekoälyjä peleihin (@Jurppii @AsiJu @Mercho ). Toki eipä se nyt lohduta senkään vertaa, että "ehkä joskus" asiat ovat paremmin, kun kuitenkin jo nyt löytyy taito tehdä hyvää tekoälyä, jos kehittäjät vain viitsivät.

Nvidia wants to put an AI in charge of in-game haptics

Researchers say machine learning could generate immersive and accurate haptic response in games.

www.pcgamer.com

Sony patents an AI bot that will play your games for you

The bot will monitor your play and could step in when you're too busy.

www.pcgamer.com

 

[vaalea limppu]

Se vähän harmittelee, kun pelissä on erikoisempia kontrolleja, joita tarvitaan esim. erikoiskyvyn käyttämiseen. Sellaisia siis, jotka eivät ole helposti keksittävissä, ja mahdollisesti mainitaan vain tutoriaalissa tai ensimmäisellä kerralla.

Monesti ehtii/jaksaa pelata vartin ajan jotain. Sitten puolen vuoden kuluttua palaa pelin pariin, eikä muista koko erikoiskyvyn olemassaoloa. Eteneminen usein tyssää siihen.

Tällaista sattuu perhe-elämän pyörteissä, varsinkin kun muksu haluaa pelata yhdessä jotain, mikä ei itseä hirveästi kiinnosta.

 

[SakariO]

En siedä enää yhtään liian makrotettuja pelimekaniikkoja. Esimerkkinä uudet Doomit. Niissä on kaikenmaailman erikoisliikkeitä, joihin "tartutaan" painamalla nappia ja makro + animaatio hoitavat loput. Vanhat DOOM ja DOOM 2 olivat aivan mahtavia siksi, että niissä toiminnan vapausaste oli todella suuri. Sai mennä ja liikkua aivan miten huvitti. Siksi niillä on vieläkin vankkumaton fanikuntansa. Skyrim on minun mielestäni aika lähellä tällaista mekaniikkaa. Pidän siitä, koska Skyrimissä tuntuu, että vapaus tehdä asioita on todella iso. Voi keräillä kukkia, perhosia, rojua raunioista, kaloja vesistöistä ja ties mitä, eikä ole sellaista tunnetta, että nyt on aivan pakko ujuttautua johonkin putkeen että pääsee eteenpäin.

 

[Jurppii]

En siedä enää yhtään liian makrotettuja pelimekaniikkoja. Esimerkkinä uudet Doomit. Niissä on kaikenmaailman erikoisliikkeitä, joihin "tartutaan" painamalla nappia ja makro + animaatio hoitavat loput.

Meinaat sellaisia finishereitä, grabeja jne? Ne vielä menettelee silloin kun peli on tiukasti yksi vastaan yksi mutta esimerkiksi itselläni työn alla olevassa Nioh 2:ssa ne ovat alkaneet vituttamaan pahasti. Pelissä kuitenkin on usein monta vastustajaa samaan aikaan ja usein omallakin puolella NPC-kaveri tai summoni tai pari. Ja sitten joku tekee grabeja, unblockableja tai muita valmiiksi animoituja liikkeitään ja kaikki osalliset saa näitä hiton "iframeja" ties kuinka pitkäksi aikaa koska peliä ei ole viitsitty koodata niin hienoksi, että joku ennakkoon purkitettu animaatio olisi katkaistavissa ja omat määrällisesti rajalliset taiat ja skillit lentää läpi vihollisesta kuin sitä ei olisikaan kunnes koko aikidobaletti on saatettu loppuun.

Ei varmaan häiritsisi jossain muussa pelissä niin paljoa mutta kun koko pelin idea on äärimmäisen nopeat ja tarkat kontrollit ja armoton mutta reilu pelimekaniikka. Dark Souls III:ssa tuo olikin jo taidettu fiksailla poisella ja aseiden raskaudella mallilleen eli kaikki hahmot ovat jatkuvasti fyysisesti osuttavissa ja kaikki liikeet voi keskeyttää jos riittää potkua nuijassa.

 

[MKtobi]

Minua rassaa se, että pelissä joutuu pelaamaan useamalla hahmolla. Tämä sai melkein lopettamaan Witcher 3:sen aikoinaan. Minä EN halua pelata jollain puolijumalaäpärällä vaan verentahrimalla ja kapakkojen kyllästyttämällä noiturilla. En sietänyt tätä asetelmaa Witcherissä vaikka muuten onkin todella hyvä peli. Kuitenkaan tämä ei koske kaikkia pelejä. Esimerkiksi TLOU:ssa kahdella hahmolla pelaaminen ei haitannut yhtään johtuen varmaankin siitä, että siinä kuitenkin molemmat samosivat maailmaa yhdessä. Ehkä tämä ongelma on enemmänkin pelin tarinankerronnallinen heikkous kuin nykypelien ongelma, mutta ettei aivan aiheen ohi, niin ylipitkät opastukset näppäimistä tai pelimekaanikoista kuohuttaa.

 

[kelhanion]

Minua rassaa se, että pelissä joutuu pelaamaan useamalla hahmolla.

Tämä ärsyttää itseänikin aina kun tulee vastaan. Onneksi Witcher kolmosessa tämä oli suht lyhyttä ja harvinaista toimintaa, mutta en pitänyt silti yhtään. Ensin kehität kaikessa rauhassa omaa hahmoasi/hahmojasi, mutta sitten pitäisi motivoitua opettelemaan hetkeksi joku aivan muu tyyli pelata (vieraat hahmot, vieraat taidot, vieraat tavarat, mikä lie hahmojen leveli jne.). Muistan että FFVIII:ssa ottivat kovasti pattiin ne toistuvat Laguna ja kumppanit -pätkät... Jos pelissä on pakko olla tällaisia kohtia (vinkki: ei ole), niin niiden pitäisi sitten edes olla a.) TODELLA lyhyitä ja b.) TODELLA helppoja ja suoraviivaisia.

Tälle on tavallaan sukua myös pelien kohdat, joissa hahmo(i)ltasi on otettu niiden aseet / muut tavarat / taiat pois, ja sen lisäksi että pitää tuskailla rajatun pelattavuuden kanssa, joutuu koko ajan arpomaan, että saako ne tavarat kohta automaattisesti takaisin, pitääkö ne noukkia jostain arkuista ja jos pitää, niin onko ne jaettu viiteen arkkuun ympäri kenttää jne.

 

[Reivn]

En siedä enää yhtään liian makrotettuja pelimekaniikkoja. Esimerkkinä uudet Doomit...

Luit ajatukseni. Lisätään tähän vielä ekstraärsyttäväksi pelit jossa pärjäät ilman noita suurimman osan ajasta, mutta sitten säännöllisesti tulee joku välibossfight jossa vaikeustaso nousee 100% ja joudut käytännössä opettelemaan kaikki mahdolliset kombot edistyäksesi kun olet ne jo edellisen jälkeen unohtanut käyttämättömyyden takia. Batmanin Arkham-sarjassa oli tosi paljon komboja jotka oli selvästi suunniteltu padille, näppiksellä ja hiirellä sai kyllä makrottaa toimintoja kaikille käytössä oleville hiiren ekstranapeille jotta pystyit ne oikea-aikaisesti suorittamaan. Doom toinen samanlainen listalla. Tomb Raidereissa oli muutamia komboja, mutta "onneksi" siinä niitä piti käyttää suht aktiivisesti läpi pelin ja pysyivät muistissa.

Ei siinä, vaikeustaso pitää olla bossien kohdalla normaalia pelitasoa korkeampi, tai se tuo mukavasti haastetta. Mutta ois mukava, että se silti pysyisi kohtuuden rajoissa, jos joudut pelaamaan useamman tunnin reloadaten samaa tappelua, niin se sotkee ja katkaisee pelin etenemisen, varsinkin tarinavetoisissa peleissä tuo on kettumainen fiilis kun immersio katkeaa automaattisesti.

 

[CaseAce]

Totta tosiaan. Jumittuminen. Yhtäkkiä tulee se välibossi tai ajastettu pätkä, jossa pitää hioa kaikki pikselintarkasti oikeaksi, opetella välibossin liikkeet ulkoa jotta näkee ajoissa mitä on tulossa, tms. Ennen oli ihan ok jumittaa viikko pari samaa kohtaa jauhaen, kunnes joku kaveri pääsi siitä eteenpäin ja se oli heti respectiä hänelle. Nykyisin ei jaksa tuollaista yhtään. Mainitsen vielä kerran tähän liittyen ne tiukiksi ajastetut kohdat joissa vaikeustason valinta ei vaikuta ajastukseen, vaan helpolla tasolla se on ihan yhtä vaikea. Katselen teitä GoW alkusarjan pelit...

Toinen mitä en siedä on fps ukko joka sanoo joka ikisellä kerralla että "öhöp!" kun se hyppää. Tai rasittava taustaääni joka kerta kun avaat menun tai kartan. Pistät pelin pauselle niin äänisaaste alkaa. Katselen tässä sinua FC3 Classic PS4.

 

[Jurppii]

RNG skill checkit CRPG:ssä. Toimi varmaan hienosti perinteisissä roolipeleissä, joissa itse pystyi tekemään niitä aloitteita kokeilla erilaisia asioita. Murtaa ovi, jos ei onnistu, yrittää kiivetä parvekkeelle ja jos ei sekään niin rikkoa ikkuna jne. Mutta tietokonepuolella, missä kaikki tällaiset mahdollisuudet on rajallisia ja ennalta määriteltyjä, ei mikään ole niin ankeaa kuin failata vaikka niitä ovien murtamisia hahmolla, jolla on all in fyysiseen puoleen ja peli on mietitty niin, että tuossa on ovi, josta voi vahva kaveri mennä ja muualta ei voi edes yrittää voimalla.

Onneksi aika monessa pelissä on jo menty siihen, että kun on taitoa tai voimaa niin voi tehdä tietyn asian.

 

[P c L A Y E R]

En siedä enää yhtään liian makrotettuja pelimekaniikkoja. Esimerkkinä uudet Doomit. Niissä on kaikenmaailman erikoisliikkeitä, joihin "tartutaan" painamalla nappia ja makro + animaatio hoitavat loput. Vanhat DOOM ja DOOM 2 olivat aivan mahtavia siksi, että niissä toiminnan vapausaste oli todella suuri. Sai mennä ja liikkua aivan miten huvitti. Siksi niillä on vieläkin vankkumaton fanikuntansa. Skyrim on minun mielestäni aika lähellä tällaista mekaniikkaa. Pidän siitä, koska Skyrimissä tuntuu, että vapaus tehdä asioita on todella iso. Voi keräillä kukkia, perhosia, rojua raunioista, kaloja vesistöistä ja ties mitä, eikä ole sellaista tunnetta, että nyt on aivan pakko ujuttautua johonkin putkeen että pääsee eteenpäin.

Juu lukitut animaatiot on aina vähän 2 piippunen juttu. Toisaalta siitä saa lisää immersiota ja on monesti ihan hienoja, mutta jos ne on liian pitkiä, aina ihan samanlaisia, niin niihin voi tietysti kyllästyä.

Toisaalta uusissa Doomeissa ei ole mitään muuta tuollaista kuvailemaasi, kun ne glory killit ja moottorisahan käyttö. Glory killitkkään eivät ole ihan pakollisia, sillä helaa saa muutenkin vihuja tappamalla. Toki vaikeammilla tasoilla on ainakin silloin tällöin otettava enemmän helaa glory killillä. Uusimmassa lisärissä tuli toki se sotavasara lisäksi, missä lyhyt hyppy ja lyöntianimaatio. Itseä ei ole nuo Doomin lyhyet ja nopeat animaatiot kyllä häirinnyt.

Vanhoissa Doomeissa sai juu ihan vapaasti liikkua eteen taakse ja sivulle... Muutenhan niissä ei sitten liikuttukkaan, kun edes hypätä ei voi. Ei noita liikkumissuuntia ole sen enempää rajoitettu uusissakkaan. Ukko pysähtyy ja liikkuu eteen taakse ja sivuille just niin kauan, kun painat nappia. Eli ihan yhtä vapaasti saat liikkua ja mennä siinä mielessä uusissakin.

Tuossa edellisen sivun @Jurppii viestissä on oikeasti ongelmia, mitä noista valmiiksi purkitetuista animaatioista voi koitua, jos ne on toteutettu huonosti. Sellasia ongelmia ei kyl Doomeissa ole.

 

[SakariO]

Meinaat sellaisia finishereitä, grabeja jne? Ne vielä menettelee silloin kun peli on tiukasti yksi vastaan yksi mutta esimerkiksi itselläni työn alla olevassa Nioh 2:ssa ne ovat alkaneet vituttamaan pahasti. Pelissä kuitenkin on usein monta vastustajaa samaan aikaan ja usein omallakin puolella NPC-kaveri tai summoni tai pari. Ja sitten joku tekee grabeja, unblockableja tai muita valmiiksi animoituja liikkeitään ja kaikki osalliset saa näitä hiton "iframeja" ties kuinka pitkäksi aikaa koska peliä ei ole viitsitty koodata niin hienoksi, että joku ennakkoon purkitettu animaatio olisi katkaistavissa ja omat määrällisesti rajalliset taiat ja skillit lentää läpi vihollisesta kuin sitä ei olisikaan kunnes koko aikidobaletti on saatettu loppuun.

Ei varmaan häiritsisi jossain muussa pelissä niin paljoa mutta kun koko pelin idea on äärimmäisen nopeat ja tarkat kontrollit ja armoton mutta reilu pelimekaniikka. Dark Souls III:ssa tuo olikin jo taidettu fiksailla poisella ja aseiden raskaudella mallilleen eli kaikki hahmot ovat jatkuvasti fyysisesti osuttavissa ja kaikki liikeet voi keskeyttää jos riittää potkua nuijassa.

Kyllä, tarkoitan juuri niitä. Peli tuntuu paljon raskaammalta kun niissä on noita, vähän kuin yrittäisi pelata siten että pelihahmon jalkineet ovat tervassa pysyvästi. Ennen kaikkea kuitenkin peli tuntuu siltä, että siinä ei ole tarpeeksi vapautta. Silloin kun pelissä on tätä "vapautta", niin maailma tuntuu paljon vähemmän kulissilta ja pelimaailmaa on huomattavasti mielenkiintoisempi tutkia. Samasta syystä tarkat kontrollit ja ensimmäinen persoona tuntuvat paremmalta. Hyppivä kolmannen persoonan kamera aiheuttaa samaa raskauden tunnetta. Witcher 1 on täydellinen esimerkki kolmannen persoonan pelistä, jota rakastan, ettei mene pelkäksi pelien haukkumiseksi.

 

[Raxama]

Ei nyt välttämättä videopeleissä itessään, mutta julkasijoissa. Striimajille päivän tai parin etumatka normaaliin kuolevaisiin ja maksaviin asiakkaisiin. Vittu että vituttaa mennä tonne seurattuihin twitchin puolella ja huomata et siellä on jengi jo pelannut parin päivän päästä ilmestyvän pelin useempaan otteeseen läpi ja nyt tarttee tosissaan ruveta välttelemään spoilereita netissä kun kaikki on nyt viimeistään julkista tietoa, eikä virallista julkasua edes ole ollut.

Tuorein esimerkki RE8, julkkari huomenna, klo 15 sai isot striimaajat pistää homman käyntiin. Pelillä kestoa se alle 10h tai jotain siihen nurkille, niin nehän vetää sen yhdeltä istumalta ja sit on taas troglodyytit netissä spoilaamassa. Vitun jees, jos se peli on kerta ton verran julkasukunnossa niin miksei sitä nappia voi vaan painaa ja avata sen kaikille?

Ymmärrän toki et markkinointiahan toi vaan on, mut se et ymmärrän sen ei tarkota et siitä pitäis pitää. Vaikee kyllä myöskin laskea päässä et miten on kannattavaa et koko pelin saa katottua ilmasiks netistä ennen virallista julkasua, mut mitäpä mä asiasta ymmärtäisin.

 

[S3p]

Ei nyt välttämättä videopeleissä itessään, mutta julkasijoissa. Striimajille päivän tai parin etumatka normaaliin kuolevaisiin ja maksaviin asiakkaisiin. Vittu että vituttaa mennä tonne seurattuihin twitchin puolella ja huomata et siellä on jengi jo pelannut parin päivän päästä ilmestyvän pelin useempaan otteeseen läpi ja nyt tarttee tosissaan ruveta välttelemään spoilereita netissä kun kaikki on nyt viimeistään julkista tietoa, eikä virallista julkasua edes ole ollut.

Tuorein esimerkki RE8, julkkari huomenna, klo 15 sai isot striimaajat pistää homman käyntiin. Pelillä kestoa se alle 10h tai jotain siihen nurkille, niin nehän vetää sen yhdeltä istumalta ja sit on taas troglodyytit netissä spoilaamassa. Vitun jees, jos se peli on kerta ton verran julkasukunnossa niin miksei sitä nappia voi vaan painaa ja avata sen kaikille?

Ymmärrän toki et markkinointiahan toi vaan on, mut se et ymmärrän sen ei tarkota et siitä pitäis pitää. Vaikee kyllä myöskin laskea päässä et miten on kannattavaa et koko pelin saa katottua ilmasiks netistä ennen virallista julkasua, mut mitäpä mä asiasta ymmärtäisin.

Jeps villagen takia on vältettävä youtubea ja twitchiä ihan täysin. Tai youtuben puolella varsinki paha kun joku thumbnail ja otsikko videossa spoilaa jotain.