Minkä tabletin ostan?

Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 319
Mielessä ollut pitkään tabletin hankinta, lähinnä aamulehden lukemiseen ym. selailuun kotona kun ei jaksa avata pöytäkonetta/selata puhelimella. Eli lähinnä surffailua, toimivaa läppäriä ei ole, pöytäkoneen kaveriksi tulisi.
Onko niin että iPadit ovat ylivoimaisia tähän käyttöön, jos huomioi että laitteen haluaa myös kestävän pitkään, verrattuna Androideihin? Ainoa huono puoli taitaa olla ettei niihin saa kaksi käyttäjäprofiilia, laitetta kun olisi kiva myös pystyä jakamaan. Itsellä ei ole koskaan ollut esim. iPhonea joten Applen käyttöön tulisi opettelua, mutta en ole myöskään kovin kiintynyt Androideihin. Oikeasti haluaisin Surface Pro 11:n, joka toimisi samalla läppärillä, mutta hintaero on melkoinen ja lisäksi ARM:n myötä on riski että jotkin sovellukset eivät toimisi kuitenkaan. (Lähinnä mieleen tulee jotain kevyttä pelailua kun ei olla kotona, esim. Football manager. Mutta tämä on lähinnä teoreettista pohdintaa). Eli varmaan edulliselle puolelle kallistuisin koska käyttötapaukset eivät ole selviä, mutta samalla en halua ostaa roskaa vaan kestävää, jota voi myydä eteenpäin jos totean että tarvitsen enemmän.

Josta päästään sitten mallin valintaan, 2022 perus iPad maksaa vain 400 €, joka on hintana erittäin hyvä, mutta tallennustilaa olisi vain 64 GB (ja muistia 4 GB). Minulla ei ole mitään hajua riittäisikö tämä pitkäaikaiseksi laitteeksi, pääosin tulisin tosiaan selailemaan, striimailemaan ja käyttämään pilvipalveluita. Tiedä sitten jos innostuu jostain kevyistä peleistä...
Jos tallennustilaa tarvittaisiin lisää, on 256 GB mallin hintaero (600 €) Air M2:een (670 €) niin pieni että silloin kannattaa jo maksaa uudemmasta raudasta ja isommasta muistimäärästä, ainakin luulisi päivitysten ja tuen jatkuvan pitempään?

Sitten oheislaitteista, jonkinnäköinen suoja/standi pitäisi saada, Surfacessa on hieno sisäänrakennettu, samantapainen löytyy perus-iPadin näppiksestä. Näppikset kuitenkin maksaa maltaita, joten se ostettakoon kun tarve ilmenee (tulisiko näppäiltyä paljon sähköposteja jos ei jaksa avata pöytäkonetta?).
Onko se kynä noille pakkohankinta? Perus-iPadin kynä on siitä huono kun sitä pitää ladata erikseen. Tarpeet eivät tosin ole ilmeiset, ehkä lautapelien tueksi voisi tehdä muistiinpanoja/asuntonäytöissä pohjakuvan päälle. Piirtämistä en harrasta eikä opiskelu ole tällä hetkellä ajankohtaista.
Kyllä iPad on ylivoimainen ja pirun kestävä. Itsellä jokapäiväisessä käytössä (nytkin kirjoitan sillä) 2018 kuudennen sukupolven iPad. Akkukin on vielä ihan ok. Ja todennäköisesti se vaihto uudempaan edessä vasta kun akku alkaa temppuilemaan.
Kiinalaiset n. 10 euron suojakuoret olen pari kertaa vaihtanut uusiin, kun tpu tekonahkapinnoite on kulunut.
Ja se 64gb pitäisi kyllä riittää. Eihän sille padille mitään tule talllennettua, pilvessä kaikki nykyään on.

Se on sitten eri asia, jos haluaa android-laitteen sen androidin takia.
 
Liittynyt
30.07.2019
Viestejä
24
Joo kyllä tässä vahvasti olen iPadin puoleen kallistumassa, uskon että se toimii sujuvasti pitempään kuin Android, ja luulen itsekin että 64 GB riittää vallan hyvin pilvipalveluiden ja striimauksen takia.
Huomaako noissa perus-iPadeissa että on vain 4 GB muistia sekä iPhone-siru? Huomasin että Verkkiksessä on iPad Air M1 64 GB esittelykappale myynnissä, ilmeisen kulunut mutta 460 € hintaan saisi ainakin 8 GB muistia, M1-sirun. Oletettavasti kestäisi vielä pitempään ellei tallennustila tulee vastaan, kunhan ei vain osoittaudu liian kuluneeksi.
 
Liittynyt
19.05.2017
Viestejä
8 319
Joo kyllä tässä vahvasti olen iPadin puoleen kallistumassa, uskon että se toimii sujuvasti pitempään kuin Android, ja luulen itsekin että 64 GB riittää vallan hyvin pilvipalveluiden ja striimauksen takia.
Huomaako noissa perus-iPadeissa että on vain 4 GB muistia sekä iPhone-siru? Huomasin että Verkkiksessä on iPad Air M1 64 GB esittelykappale myynnissä, ilmeisen kulunut mutta 460 € hintaan saisi ainakin 8 GB muistia, M1-sirun. Oletettavasti kestäisi vielä pitempään ellei tallennustila tulee vastaan, kunhan ei vain osoittaudu liian kuluneeksi.
Juu, se kuulostaa erinomaiselta diililtä.

Ja ei, ei huomaa. Ei perus iPaditkaan tehosta tai ramista jää kiinni, eikä lagaile. Mutta jos teet kuvankäsittelyä tai videohommia (itse urheilu-touhuissa teen tällä klippejä), niin onhan se varmaankin tuolla m1 mallilla nopeampaa. Ite tarttuisin kyllä tuohon kiinni, jos nyt olisin uutta hankkimassa.
 
Liittynyt
04.07.2020
Viestejä
56
Ei sitä tallennustilaa kauheasti kyllä nykyään tarvitse. Omassa pädissä tilaa vie lähinnä muutamat poitsun pelit mitä joskus pelailee (0,3-13GB /kpl). Isoin on Call of Duty tuon 13GB. Suurin osa menee 0,3-2GB haarukkaan. 64GB riittänyt mainiosti, pelien lisäksi suurin käyttö striimausta ja normi email/nettikäyttöä.
Vaikka mä olenkin sitä mieltä, että 64GB riittää normikäyttöön ihan hyvin, niin mobiili-AAA-pelejä kyllä löytyy ja saa viemään tilaa: dialogi- ja openworldhirviö Genshin Impact voi viedä yli 40GB isomman versiopäivityksen yhteydessä, tämä nyt toki Android-puolelta mutta kuva liittyy:

img001.png

(Genshinissä on kyllä ominaisuus että vanhojen questien sisällöt voi poistaa joka tiputtaa tilankulutusta aika dramaattisesti, mutta se nyt ei tietysti hirveästi lohduta uusia pelaajia.)
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 444

gaz

Liittynyt
22.01.2018
Viestejä
39
Haluaisin aloittaa Magic the Gathering: Arenan pelaamisen tabletilla. Nykyisen tabletin 3gb muisti ei kuitenkaan riittänyt, joten pitäisi hankkia uusi. Toiveena olisi löytää parilla huntilla hyvä 'bang for buck' tabletti. Etuna olisi ulkokäytössä hyväksi havaittu näyttö. Pikaisella googlauksella Samsungin tabletteja promottiin tällaisina, mutta nykyään ei voi oikein luottaa näihin "klikkaa tästä ja osta tuote" -arvostelijoihin.

Uutena otetun tabletin akun kesto olisi tietenkin paras.

Peli vaatii seuraavat speksit:


Android Version: 6.0 (Marshmallow) or newer
RAM: 4GB or more
Graphics API: OpenGL ES 3.0
Texture Compression: ETC2
Recommended Chipsets
  • Kirin 960 -or-
  • Snapdragon 835 -or-
  • Exynos 8895
 
Liittynyt
30.04.2024
Viestejä
370
Sama 399 hinta on myös täällä, kun on kirjautunut.

Lenovolta on tulossa päivitetty malli tuosta Y700:sta, jossa on Snapdragon 8:n Gen 3 käytössä. Tässä saa sitten jännittää, että tuodaanko toi nyt globaalisti kaikkialle samaan aikaan vai onko tuo julkaisu vain Kiinaan.
Tuli joskus harkittua tuota y700 2023 mallia mutta siinä ei, poiketen edeltäjästään, ole 4g modeemia, pelkkä wifi. Se alkuperäinen malli on vieläkin ihan huippu mutta kiina rom niin ei tullut kauppoja. Ei ole 4g tässä uudessakaan. Tarkoitus oli hommata tuollainen puhelimeksi, kun 8.8" olisi tarpeeksi iso mutta kuitenkin pieni. Hyvää tarjontaa tuossa kokoluokassa ei ole. Samsung A9 voisi puhelinkäytössä mennä mutta siinä on näyttö ja prossu ihan kuraa. Galaxy tab active5 olisi spekseiltään ihan jees mutta kauheat reunukset.


 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.11.2020
Viestejä
1 317
Galaxy Tab A9 ja A9+ ovat tosiaan tuossa edullisessa kategoriassa ne parhaat Samsungin laitteet.
Noh, S6 Lite (2024) on hieman parempi kuin A9 ja käytännössä rinta rinnan A9+:n kanssa. Hinta jotain 249 (esim. DNA juuri nyt). Kannattaa vertailla speksejä ja katsoa mikä omassa käytössä tärkeintä. Valitsin itse tuon S6:n joku aika sitten kun joskus tarvitsen kynää, jota A+:ssä ei ole. S6 Lite (2022) menee samaan sarjaan sekin, varmaan rinnan A9:n kanssa, jos saa hyvän hinnan.

Hyvät kokemukset itselläni toistaiseksi.



Kaikki kolme rinnakkain:

 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
250 470
Viestejä
4 360 927
Jäsenet
72 643
Uusin jäsen
koiramies11

Hinta.fi

Ylös Bottom