Minkä puhelimen ostan?

Työsuhdepuhelin mietinnässä. Mahdollisuus 600e (alv 0) luuriin ja ylimenevän osuuden saa kustantaa itse. Valikoimassa oikeastaan samsung, oneplus ja iphonet. Itse kun on pitkän linjan androidkäyttäjä, niin en ole tässäkään kohtaa omenaleiriin vaihtamassa.

Tällä hetkellä itsellä käytössä S21 FE. Mitä itse olen valikoimaa tutkaillut, niin valinta täytynee tehdä Oneplus 11, S23 Ultran ja S23 perusversion välillä. Itse olen ollut kyllä tyytyväinen Samsungin käyttäjä. Kuinka hyvin siirto mahdollisesti Oneplussaan onnistuu? Galaxyjen välillä data ainakin ymmärtääkseni siirtyy melko lailla sellaisenaan uuteen puhelimeen. Oneplussalla saisi ehkäpä eniten pienimmällä omalla lisäpanostuksella, kun vielä saisi nuo uudet kuulokkeetkin kaupan päälle. Toisaalta tuo uusi Ultra kyllä houkuttelee, kun sen saisi noin 700e omalla panostuksella. Ja toisaalta myös tuo S-Pen houkuttelee omassa työssä niin voisi melkein jättää tabletin pois työmaakäynneiltä kokonaan ja hoitaa kaiken jo tuolla.

Edit. Oneplus laitettu tilaukseen.
 
Viimeksi muokattu:
Uutta puhelinta pitäisi lapselle ostaa.
-android
-mahdollisimman pitkät tuet
-100e hintaluokka (jos nyt menee 150e hintaluokkaan, joku vaihtoehto, nii perusteluilla sellainenkin on ok)

Suosituksia?
Kiitos!
 
Minun aiemmin mainitsemaa Redmi Note 10 5G:tä saa tällä hetkellä 119€ hinalla (kts. viesti alla). Tosin se on nyt 64Gt malli.
Toinen vaihtoehto on sitten Galaxy A13 5G (huom. nimenomaan 5G malli, jossa parempi järjestelmäpiiri kuin SM-A135 4G mallissa). Siinä tuki jatkuu 2025 vuoden loppuun mutta joutuu tyytymään 720p näyttöön (90Hz kuitenkin).
Redmi Note 10 5G on edelleen hyvä valinta 150€ hintaluokassa, vaikka puhelinta välillä saikin pari kymppiä edullisemmin. Isoja Android päivityksiä puhelimelle ei ole enää luvattu mutta tietoturvapäivitykset jatkuvat kevääseen 2025. Suorituskyvyn puolesta ei mennä kuuhun asti mutta peruskäyttöön ihan riittävää. 90Hz-näyttö ja UFS tallennustila tekee käyttökokemuksesta smoothimman. Tallennustilaa on mukavasti 128Gt mutta muistia vain 4Gt. Se tuossa varmaan alkaa ensimmäisenä ottamaan kiinni parissa vuodessa, kun Android alkanut vaatimaan enemmän viime vuosina (Performance Class: Android 12 6Gt, Android 13 8Gt).
Edit: Viestiä kirjoittaessa tulikin pari hyvää tarjousta :tup:. Varsinkin Realme on hyvä diili.
 
Samsung S21 FE on ainakin yksi vaihtoehto. Tarjouksista tuota on saanut 400-450€ (halvemmallakin luurinvaihtotarjouksista) ja käytettynä hinta taitaa olla 300-350€ luokkaa. Saa päivityksiä yhtä pitkään kuin S22-sarja, eli vuoden pidempään kuin S21-sarja. Android-versiopäivityksiä siis 4 vuotta aina Android 16 asti, eli ilmeisesti yhden version enemmän kuin Pixel 6a. Tietoturvapäivityksiä 5 vuotta eli yhtä pitkään kuin Pixel 6a.

Tilasin S21 FE 256GB DNA:lta kun siinä oli satasen lisähyvitys vaihtolaitteesta (549€ -100€).
Hintaero pixel 6a jäi nykyhinnoilla pieneksi ja lisäksi enemmän muistia ja 120hz näyttö käänsi valinnan s21 FE:n.
Käytetyissä puhelimissa pyynnit oli niin lähellä uutta, että ihan sama ostaa uusi täydellä takuulla.

Tarkoittaako seuraava sitä, että lisäetu on nyt aktivoitavissa milloin vain kun käyn viemässä vaihtolaitteen dna:lle, vai pitääkö minun viedä vaihtolaite sinne 19.2.2023 mennessä?
Puhelin siis tilattu 18.2.2023 DNA nettikaupasta.

Huomioitavaa
Lisäetusi, ole hyvä

100 € lisävaihtohyvitystä vanhasta puhelimesta tai tabletista
DNA hyvittää ehjistä ja toimivista puhelimista ja tableteista vaihdossa uuteen puhelimeen ja tablettiin 1–600 €.
Ostaessasi Samsung Galaxy S21 FE 5G -puhelimen, saat ylimääräisen 100 € lisävaihtohyvityksen vaihtolaitteesta. Etu on voimassa 10.2. - 19.2.2023
Tutustu vaihto-ohjeisiin ja katso laitteesi vaihtoarvo osoitteesta www.dna.fi/vaihtohyvitys. Vaihtohyvitys ei voi ylittää uuden laitteen hintaa. Vaihtolaite tulee palauttaa DNA Kauppaan 30 päivän kuluessa uuden laitteen vastaanottamisesta. Hyvitys vähennetään uuden laitteen ostohinnasta, kuukausimaksusta tai se hyvitetään lahjakorttina. Lisävaihtohyvityksen voi saada vain kerran jokaista uutta kampanjaa kuuluvaa laiteostoa kohden, eikä lisävaihtohyvitystä voi yhdistää muihin vaihtohyvityskampanjoihin."
 
Itse ymmärtäisin, että kun saat luurin itsellesi niin siitä kuukausi aikaa viedä vanha puhelin. Riittänee että on tilannut puhelimen lisähyvityskampanjan aikana. Kannattaa varmaan silti varmistaa vielä.

Laturia ei sitten tule S21 FE:n mukana. Hyvä luuri, itseltänikin löytyy. Olisin tätä suositellut kyllä muutenkin, kun päivityksiä tulee pitkään ja hyvät speksit.
 
No niinhän tuossa selkeästi lukeekin.
"Vaihtolaite tulee palauttaa DNA Kauppaan 30 päivän kuluessa uuden laitteen vastaanottamisesta. "
Olinpa puusilmä.
 
Mikä olisi hyvä alle 600€ luuri jossa ehdottomasti oltava langaton lataus sekä mielellään hyvä kamera ja siedettävä akunkesto?
 
Alkaa vähän ehdotukset toistaa itseään, mutta S21 FE tuosta DNA:n lisävaihtohyvitystarjouksesta lienee parasta vastinetta rahalle ja täyttää vaatimukset. Muistivarianteista 8+256 järkevämpi kuin 6+128 vain 50€ lisäpanostuksella. Vaatii toki edes jotenkin toimivan puhelimen antamisen vaihdossa, jos tuon 100€ lisähyvityksen haluaa. Pitkät päivitykset (4 vuotta versiopäivityksiä + 5 vuotta tietoturvapäivityksiä) ja kaikin puolin hyvä luuri lukuun ottamatta hitaahkoa 25W langallista latausta (sama toki uudessa S23:ssa). Kamerakombo sisältää 3x optisen zoomin, jollainen alla olevista ehdotuksista löytyy vain Pixel 6 Pro:sta. IP68-vedenkestävyysluokitus.

Muita:
  • OnePlus 10T mikäli kaipaa isoa näyttöä ja nopeaa langallista latausta (ei tosin tue PD3.0 eli hitaat lataukset muilla kuin omalla laturilla). OnePlus skippasi tämän kanssa valitettavasti alert sliderin. Päivityksiä (3+4 vuotta). Ei IP-luokitusta.
  • Xiaomi 12 jos kaipaa kompaktia puhelinta. Nopea langallinen sekä langaton lataus (50W langaton vaatii Xiaomin oman laturin, muuten perus Qi nopeudet). Akkukesto on pieni kysymysmerkki, julkaisun aikaan ollut hieman heikko arvostelujen mukaan (päivityksillä parantunut?). Päivityksiä (3+4 vuotta). Ei IP-luokitusta.
  • Pixel 7 joka yllä mainittiinkin. 5G ja VoLTE eivät tainneet vielä Pixeleillä toimia Suomessa (vai toimikohan jollain tietyllä operaattorilla). Pixelin pitkät päivitykset (3+5 vuotta ja julkaistu uudella Android 13:lla). 90 Hz näyttö versus muiden 120 Hz, ei iso miinus imo. Hidas 20W langallinen lataus. IP68.
  • Pixel 6 Pro lähtisi myös Amazonista tuolla budjetilla. Normi seiskaan verrattuna isokokoinen 120Hz QHD -näyttö (näistä ehdotuksista ainut jossa QHD) ja kamerakokonaisuus sisältää hyvän 4x optisen zoomin. Yhden vuoden vähemmän päivityksiä kuin Pixel 7, mutta saa silti pitkään varsinkin tietoturvapäivityksiä (3+5). Julkaisun aikaan ollut arvostelujen mukaan heikohko akkukesto isosta 5000mAh akusta huolimatta (päivityksillä parantunut?). Hitaahko 23W langallinen lataus. IP68.
  • Nothing Phone:ssa olisi parempi akkukesto kuin näissä muissa ehdotuksissa, mutta muuten onkin sitten lähes kaikilla osa-alueilla hieman heikompi luuri (paitsi näytön virkistystaajus vs Pixel 7 ja latausnopeus on ihan ok 33W). Hyvä peruspuhelin kohtalaisella kameralla kuitenkin ja jännät ilmoitusvalot takalasin alla. Päivityksiä (3+4 vuotta). Vain IP53 (parempi kuitenkin kuin ei mitään, vaikka yleensä kaikki puhelimet ovat jokseenkin roiskeenkestäviä).
Huom. Pixel 7 siis julkaistu Android 13:lla ja muut Android 12:lla, versiopäivitykset menee yleensä tämän mukaan (1 vuosi = 1 Android-versio).

Edit: lisäsin Pixel 6 Pro:n ja korjailin hieman
Edit2: korjailin hieman lisää, Nothing Phonen päivityslupaukset oli väärin
 
Huhhuh olipas siinä kattava viesti, eiköhän näistä löydy! Pixeleiden, S21 FE:n ja Nothing Phonen välillä taidan päättää kun hetken vielä mietiskelen. Nykypäivän Oneplussasta ja Xiaomista kuullut liikaa huonoa. Thanks.

Edit. Kyllä tuo S21 FE vaikuttaisi parhaalta.

:sfist:
 
Mietin siirtymistä iPhonesta androidiin. Seuraavia seikkoja mielessä.

-iPhonen live foto:sta tykännyt. Saa vietyä mukavia reissumuistoja iMovieen ja lyhyen videon tehtyä helposti.
Androidissa vastaavaa?

-Kumppanilla iPhone ja soitellaan paljon videopuheluita joko wa tai facetime. Tässä nykyisen iPhonen akku
tyhjenee. FaceTimen videokuvan laatu on parempi kuin wa. Milläs tämän korvaisi

- Nykyisessä puhelimessa ei voi jakaa näyttöä, onnistuuko nykyään kaikissa androideissa?

-wa historian siirto omenasta androidiin ja samalla e-sim siirto myös. Onnistuuko vuoren varmasti muillakin
kun samsung ja pixel. Näissä kai heittämällä.

Harkinnassa vahvasti one plus 11. Samsung S23 sarja on hieman tyyris kukkarolle.

Kiitos valaisusta. Omena ollu liki pari vuotta niin ei ole näitä paljon tullut seurattua.
 
En tiedä mikä iOS versio sinulla on, mutta ainakin iPhone 12 Minillä onnistuu näytönjako FaceTimessa.
 
No nyt kävi niin, että OnePlus Nord n10:ssä hajosi kuulokeliitäntä eikä suostu toistamaan ääntä enää kaiuttimesta.

Hakusessa siis mahdollisimman hyvä puhelin, hintakattoa ei sinänsä ole, mutta yli 600€ en usko maksavani puhelimesta.

Tärkeimpinä ominaisuuksina hyvä suorituskyky, akunkesto, pitkäikäisyys (päivitykset) ja kamera.

Joten, onko jotain kovia tarjouksia meneillään? Merkillä ei oikeastaan mitään väliä, kunhan on luotettava kapistus.
 
S10 akku ei ollutkaan rikki vaan ilmeisesti emolevy. Nyt pitäisi ostaa uusi puhelin jossa hyvä akku. Kamerakaan ei olisi pahitteeksi jos hyviä peruskuvia saisi. Jotain kevyempiä pelejä tulee pelattua. Himottaisi ostaa iphone 14 (eka apple) mutta onkohan tuo pieni pverkill noilla vaatimuksilla?
 
Jos tarkoituksena on ostaa juurikin hyvällä akkukestolla varustettu puhelin, niin tuo Iphone 14 perusmalli ei sitä ole. Ei tuo toki huonoimmastakaan päästä ole ja jos kompaktin iPhonen haluaa, niin parempaakaan ei ole tarjolla (akkukeston osalta).

Samsungin S23 irtoaisi käytännössä samaan hintaan ja tarjoaa huomattavasti käytöstä riippuen hieman paremman akkukeston, sillä uusimman Snapdragonin virrankulutus on pitkästä aikaa hyvällä tasolla. Kaupan päälle markkinoiden paras kompakti puhelin lähes kaikilla osa-alueilla, joten siinä sitä overkilliä toki tulee noille vaatimuksille.

Androidien puolelta Pixel 6a vastaa kameraltaan sekä myös muilta spekseiltään aika hyvin iPhone 14:ää ja on huomattavasti edullisempi, joten sitä kannattaa harkita. Saa myös Pixelinä luonnollisesti hyvin päivityksiä (joskin uudet Samsungit saavat vielä paremmin päivityksiä). Akkukestokin ehkä hieman parempi kuin iPhonessa, riippuen mitä puhelimella tekee. Pixelien kanssa vaan pitää edelleen huomioida 5G:n ja VoLTE:n toimivuus. Ilmeisesti Telialla toimii tällä hetkellä tai ainakin ihan juuri tulossa tuki (ei silti varmuutta tuleeko 6a:lle vai vain uudelle 7-sarjalle aluksi) ja tuen luulisi tulevan muillekin operaattoreille lähitulevaisuudessa. Hieman kikkailemalla saanee heti toimimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos tarkoituksena on ostaa juurikin hyvällä akkukestolla varustettu puhelin, niin tuo Iphone 14 perusmalli ei sitä ole. Ei tuo toki huonoimmastakaan päästä ole ja jos kompaktin iPhonen haluaa, niin parempaakaan ei ole tarjolla (akkukeston osalta).

Samsungin S23 irtoaisi käytännössä samaan hintaan ja tarjoaa huomattavasti paremman akkukeston, sillä uusimman Snapdragonin virrankulutus on pitkästä aikaa hyvällä tasolla. Kaupan päälle markkinoiden paras kompakti puhelin lähes kaikilla osa-alueilla, joten siinä sitä overkilliä toki tulee noille vaatimuksille.

Androidien puolelta Pixel 6a vastaa kameraltaan sekä myös muilta spekseiltään aika hyvin iPhone 14:ää ja on huomattavasti edullisempi, joten sitä kannattaa harkita. Saa myös Pixelinä luonnollisesti hyvin päivityksiä (joskin uudet Samsungit saavat vielä paremmin päivityksiä). Akkukestokin ehkä hieman parempi kuin iPhonessa, riippuen mitä puhelimella tekee. Pixelien kanssa vaan pitää edelleen huomioida 5G:n ja VoLTE:n toimivuus. Ilmeisesti Telialla toimii tällä hetkellä tai ainakin ihan juuri tulossa tuki (ei silti varmuutta tuleeko 6a:lle vai vain uudelle 7-sarjalle aluksi) ja tuen luulisi tulevan muillekin operaattoreille lähitulevaisuudessa. Hieman kikkailemalla saanee heti toimimaan.
Ainakin phonearenan vertailu on erimieltä tuosta akun kestosta melko identtiseltä näyttää omaan silmään perusmallien ja ultra vs pro max battery lifet..
57FAAE7F-0A32-466A-88E9-501DF8FC65BE.jpeg
 
Juu riippuen käytöstä saattavat olla aika lähellä toisiaan, ehkä hieman hötkyilin tuota kirjoittaessa. Jos puhelimella ei soita juurikaan puheluita, niin näyttäisivät olevan aika tasoissa. Gsmarenan testien mukaan S23:n akku kestäisi puheluita huomattavasti paremmin. Ja tosiaan tuo ruudunpäivitysnopeus hieman vaikuttaa ja sen voi halutessaa laskea iPhonen 60 hertsiin, jolloin ainakin nettisivujen selailu ja pelaaminen (jos peli tukee yli 60 Hz päivitystaajuutta) vievät vähemmän akkua.

1676995786196.png
 
Viimeksi muokattu:
Jos unohtaa nuo high end puhelimet niin mikä olisi hyvä 300-500e puhelin hyvällä akun kestolla?
Katselin että jotain motorolaa ja redmitä olisi aika halvalla esim dnalla:lla mutta vähän samalla kalliimpi puhelin himottaisi. Plussaa siitä että olisi usean vuoden päivitykset kun tuntuu puhelimet omassa käytössä pysyvän pitkään ehjinä. "Haittaako" että puhelin on julkaistu jo viimevuonna? Esim:

Samsungissa on Android maailman pisimmät päivitykset ja A53 mallin akkukesto on todella hyvä, parempi kuin S-sarjalaisten ja parempi kuin edeltäjä A52S mallin. Tuossa ei voi pahasti mennä metsään mielestäni
 
Tavallaan pelkäsinkin että sanot noin koska en pidä noiden halvempien samsungejen muodosta jos ne ovat samoja kun todella halvoissa. Mutta tuohon olen kallistumassa
 
Samsungissa on Android maailman pisimmät päivitykset ja A53 mallin akkukesto on todella hyvä, parempi kuin S-sarjalaisten ja parempi kuin edeltäjä A52S mallin. Tuossa ei voi pahasti mennä metsään mielestäni
Ei kyllä ole akkukesto parempi kuin edeltäjässään. Tähän vielä ottaen huomioon sen että A53 akku on 5000mAh ja A52s 4500mAh.

A53.jpg

A52s.jpg
 
Jos unohtaa nuo high end puhelimet niin mikä olisi hyvä 300-500e puhelin hyvällä akun kestolla?
Katselin että jotain motorolaa ja redmitä olisi aika halvalla esim dnalla:lla mutta vähän samalla kalliimpi puhelin himottaisi. Plussaa siitä että olisi usean vuoden päivitykset kun tuntuu puhelimet omassa käytössä pysyvän pitkään ehjinä. "Haittaako" että puhelin on julkaistu jo viimevuonna? Esim:

Jos pitkät päivitykset kiinnostaa niin sitten A53. Itse valitsisin näistä vaihtoehdoista Motorolan Edge 30 Neon koska puhtaampi android käyttöliittymä.
 
Jos pitää puhelinta useita vuosia niin unohtaisin ainakin nuo SD 695-prossulla olevat puhelimet ja satsaisin ennemmin prosessoritehoon. Jopa päivitystuen uhalla. Ja katsoisin että puhelimessa on vähintään 8gb RAMmia.
Android puhelimet kun tuppaa hidastumaan ajan saatossa ja käyttispäivitykset vie usein vaan käyttökokemusta raskaammaksi. Ei ole paljoa käyttispäivityksistä iloa jos prosessori ei jaksa pyörittää.
Vaikka käyttöjärjestelmäpäivitys tuki loppuu niin yleensä ainakin nuo paremmat valmistajat ylläpitää tietoturvapäivityksiä vielä pitkään senkin jälkeen kun virallinen käyttispäivitystuki loppuu.
 
Ei kyllä ole akkukesto parempi kuin edeltäjässään. Tähän vielä ottaen huomioon sen että A53 akku on 5000mAh ja A52s 4500mAh.

A53.jpg

A52s.jpg

Kyllä päihittää edeltäjän ja reilulla erolla:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Edelleen täytyy ottaa huomioon että siinä A52s on pienempi akku. Ekassa testissä pärjäsi näköjään paremmin kuin S21 FE Exynos versio.
 
Onko Sonyn puhelimet musiikkin kuuntelussa parempia muihin verrattuna vai onko pelkkää mainospuhetta? Ldac löytyy ja 3,5mm kuulokeliitäntä.
 
Se riippuu että miten harjaantunut korva sinulla on kuulemaan virheet äänessä. Sonyn puhelimet ovat tässä suhteessa hyviä, mutta muissakin puhelimissa löytyy yleensä AptX ja LDAC, ja toki kuulokkeissa pitää tuki olla myös.
Piuhallinen yhteys on aina teoriassa paras, koska ei tarvita yhtään ylimääräistä häviöllistä pakkausta välissä (bluetooth datasiirto), mutta kyllähä nämä uusimmat koodekit ovat jo niin hyviä että melkoinen kultakorva pitää olla että piuhalla pakko kuunnella.
 
Voisko joku perustella mulle miksi kannattaisi ostaa OnePlus Nord 2T:n sijaan Samsung A53? Molemmat saman hintaisia, mutta speksien mukaan OP pyyhkii Sampalla löytää? Perheessä kaikilla OP puhelimet ollut vuosia, joten Dash latureita kaapit pullollaan. Aika iso kynnys vaihtaa leiriä.
 
Jos peli ja muuta nopeutta tarvii enempi kuin peruskäytössä, niin ehdottomasti OnePlus, muuten se ei pyyhi pöytää niin paljon.

Sampan kamerat on kokonaisuutena paremmat.
Moni arvostaa muistikorttipaikkaa samsungissa, kun näissä niin pieni 128gb muisti vakiona.
Samsungin akku kestää kauemmin.
Pidemmät päivitykset sampassa.
Jne...

Screenshot_2023-02-23-20-08-15-618_com.android.chrome.jpg
 
Päivityslupaus Samsungissa tosiaan parempi, kun OnePlussalle lupaavat 4+1 vuotta vasta 2023 malleista eteenpäin. Samsungissa on vain 25w lataus. Kuinka hidas se on käytännössä, kun olet tottunut että 15 min lataus pari kertaa päivässä riittää. Kun akku alkaa näyttää hyytymisen merkkejä, harvoin on aikaa johdon päässä puhelinta pitkään pitää. Se on just silleen kun pitäis salille lähteä ja akussa virtaa 10%.
 
Kun akku alkaa näyttää hyytymisen merkkejä, harvoin on aikaa johdon päässä puhelinta pitkään pitää. Se on just silleen kun pitäis salille lähteä ja akussa virtaa 10%.

Jos tuollainen tyyli että ladataan vasta kun tyhjä, niin sitten varmasti arvostat oneplussan pikalatausta todella paljon.

Jokainen tietää oman käytön kuormittavuuden parhaiten, mutta jos normaalilla käytöllä nämä kestää aina toista päivää, niin en tiedä paljonko tulee tilanteita joissa ei osaa ennakoida lataus tarvetta ennakkoon.
 
Varmaan ottaisin Oneplussan tuossa tilanteessa: tuttu laite, laturi jo valmiina, on nopea ja vaikka akkukesto samppaa heikompi niin äkkiä sen lataa nopeammalla latauksella. Näytöillä ei kai niin merkittävää eroa onko 90 vai 120.
 
OP 2T:ssä 8gb tai 12 gb rammia vs A53 6gb
OP 2T:ssä Tallennusmuisti UFS 3.1 vs A53 UFS 2.2
OP 2T:ssä nopeampi prosessori

Nuo on jo sellaiset seikat jonka takia minä laittaisin roponi Oneplussalle.
 
Ulkoilma ihminen arvostaa varmasti A53:n paljon kirkkaampaa näyttöä.

Itse ostaisin ehkä Samsungin koska siinä pidempi lista plussaa, poislukien, kuten todettu, nopeustestit kaikki menee Oneplussalle selvästi.

Molemmat hyviä laitteita ja mitä ilmeisimmin parasta vastinetta rahalle.
 
Olin jos laittamassa ostohousuja jalkaan Oneplus Nord 2T:n kanssa mutta nyt tarvitsen töissä eSim ominaisuutta jota siinä ei ole.
Jos olen ymmärtänyt oikein ei sitä ole missään OP:n luurissa.

Missä androideissa tuo on joissa olisi hyvä hinta-laatu, mieluusti tuosta keskikastista eli ei ihan flagship malleja?
 
64 gigaa muistia, normi hinta 199 , peruskäyttöön, välillä tarvitsee ottaa valokuvia, eli kamera ei saa olla ihan surkea.
 
Pixel 6a:n saisi alle 300€ joka olisi jees koska työpuhelin pyörii taskussa ruuvien yms romun seassa ja kesto ei ehkä ole maailman pisin...
Onko toi ihan toimiva laite?
Prossu näyttää olevan sama kuin tavallisessa ja pro mallissa.
 
Tällä hetkellä mietinnässä Galaxy s21 fe. Mitähän muita vaihtoehtoja voisi olla suht samoilla spekseillä ja hinnalla?
E: ja näytön koko myös sama tai pienempi
 
Viimeksi muokattu:
Tällä hetkellä mietinnässä Galaxy s21 fe. Mitähän muita vaihtoehtoja voisi olla suht samoilla spekseillä ja hinnalla?
E: ja näytön koko myös sama tai pienempi
Xiaomi 12 499e? tai 12T 549e?

Oneplus Nord 2t jos haluaa budjettivaihtoehdon ja jos haluaa taas pikkusen uudempaa ja tehokkaampaa (ja kalliimpaa) niin Oneplus 11 hinnasta saa 200e pois viemällä jonkun wanhan romuluurin vaihdossa.
 
Missä näistä vaihtoehdoista on puhtain Android?
 
Ei oo Xiaomista mulla kokemusta mutta heittäisin mutu tuntumalla että Xiaomissa on enemmän Bloatwarea. Joku joilla on enemmän kokemusta oikaiskoon.
Jos mahdollisimman puhdasta Androidia haluaa niin Nokia,Motorola ja tietyksi Pixelit.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 557
Viestejä
5 104 737
Jäsenet
81 654
Uusin jäsen
gizmy

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom