Miksi tänään on hyvä päivä :)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mikkos
  • Aloitettu Aloitettu
+12 ulkona, vettä sataa ja tuulee eli hyvä siivouspäivä on. Sähkön hinta kesäiset -0,66 c/kWh puolilta päivin :tup:
 
Mukavasti viilentynyt. Kunhan saan aamupalan kaikessa rauhassa syötyä, niin eikun pihalle auton kimppuun. Luvassa lienee pitkälti koko päivä harrastamista kun tykkään tehdä rauhassa ja huolella.

Katsoo sitten illalla että joko autosta otetaan savut, vai vieläkö jää naplattavaa ensi viikolle.
 
Kun keli oli noin paska niin meni suunnitelmat uusiksi. Siispä opettelin teroittamaan veitsiä kivellä.

Onnistui todella hyvin, ekaa kertaa oikeasti terävät veitset. Käytin vielä kulmaohjuria.
Tuli hyvä fiilis kun se ei ollutkaan niin vaikeata kuin kuvitteli

Vielä en uskaltanut kajota japanilaisiin kokkiveitsiini.
 
Minkälaiset välineet olet hankkinut? Tässä vastaavaa miettinyt välillä veitsien kaveriksi.
 
Auton loppuun kasaaminen tänään ja sitten toivottavasti on valmista. Saatan jopa tässä aamusta lähteä värkkäämään tuon loppuun, ellei nyt mahdottomasti hätyytellä.

Painaa jo muut projektit pääle, niin pitäisi saada tuo maaliin. Mutta eiköhän se siitä mene.
 
Minkälaiset välineet olet hankkinut? Tässä vastaavaa miettinyt välillä veitsien kaveriksi.
Ei mitään erikoista.
Ostin sellaisen halvan kitin missä on perusyhdistelmäkivi karkeudeltaan 1000/3000.

Samaan tuli se kulmaohjuri, mielestäni tosi kätevä tällaiselle harjoittelijalle.

Ostin samaan sen tasauskiven.
Kumpaankin sai sellaisen kumisen liukuesteen ns kaupanpäällisiksi
 
Ehtisin just kotiin ennenkuin alkoi sataa, aika reippaastikin. Plus tuo tuli lähes kirkkaalta taivaalta. Ilmankosteuskin on vielä 66%, yleensä sateet alkaa ennustettavemmin.
 
Philips 55" 4K UHD Smart TV:stä ei näkynyt kuvaa enää ruudulta kuin himmeästi taskulampulla katsottaessa.

Aluksi ajattelin, että vika voi olla isompikin, mutta tänään vaihdoin uudet AliExpressissä 17€ maksaneet led-nauhat ja telkkari toimii taas.

Säästyi isot rahat kun ei tarvinnut viedä huoltoon tai alkaa ostamaan uutta ja melkoinen ropaaminen tuon purkamisessa ja kasaamisessa oli, mutta kannatti :thumbsup:

PHILIPS 55PUS6754.jpg
 
Suunniteltu muutaman tyypin kanssa nettiradion aloittamista ja lehmusroasteryn kahvikola on kyllä todella jees, joten päivä ei voi olla muuta kuin loistava
 
Suunniteltu muutaman tyypin kanssa nettiradion aloittamista ja lehmusroasteryn kahvikola on kyllä todella jees, joten päivä ei voi olla muuta kuin loistava

Oliko tämä ensimmäinen tuotesijoittelu? ;)
Kuulostaa kamalalta.
 
Oliko tämä ensimmäinen tuotesijoittelu? ;)
Kuulostaa kamalalta.
No, testaamalla selviää onko kamalaa vai ei, tulee luultavasti jakamaan mielipiteitä kuten dr.pepper. EIpä tässä takana mitään muuta kuin ostamani tuotteen kehumista foorumilla
 
Meinasi jo mennä miksi vituttaa... mutta itse aiheutettu rasitusvamma sai tänään lepopäivän. Oikea jalka saanut kipeää kun crocsien kanssa tekee sitä sun sun tätä. Lopputulemana kumpikin jalka siinä kunnossa että tuntui ettei kestä askeltakaan + turvotus. Ostin eilen mielestäni typerät nilkkasukat mitkä ei ainakaan puristele säärtä. Lyhyt ja hidas lenkki, pihallakin onnistuin puuhastelemaan kaikenlaista kunnolliset kengät jalassa. Samalla vielä tienasin muutaman kympin myymällä netissä jotain roinaa kun siivoilin paikkoja.
Johan tässä menikin muutama viikko kun tuntui että voisi mennä silppuriin jalat edeltä. Mutta jatkossa ottaa vähän kevyemmin, ja tässä ei tosiaan mistään huippu-urheilusta ole kyse lähellekään.
 
Kävin kaupoissa tänään koska ettei tarvitsisi loppuviikon ruuhkaan sotkeutua. Ja etukäteen kytättyjä tarjoustuotteita oli kaikkia :cool:
Grillinkin joudin tänään siivoamaan. Kertakaikkiaan mahtavaa että kerrankin pariin vuosikymmeneen osui päivä kun kaikki menee kohdalleen :shappy:

E: Siis melkein mutta kuitenkin :happy:
 
Kävin kaupoissa tänään koska ettei tarvitsisi loppuviikon ruuhkaan sotkeutua. Ja etukäteen kytättyjä tarjoustuotteita oli kaikkia :cool:
Grillinkin joudin tänään siivoamaan. Kertakaikkiaan mahtavaa että kerrankin pariin vuosikymmeneen osui päivä kun kaikki menee kohdalleen :shappy:
Nää on elämän pieniä iloja. Itse aikataulutin tän viikon niin että joka päivä jotain pientä juhannusta varten, niin että maanantaina imurointi ja lattioiden pesu, tiistaina kiuaskivien järkkäily (pylväskiuas) ja saunan ja kylppärin pesu ja emäntä ajo nurmikon ja tänään oli keittiön puunaus, viimeiset tiskit ja pyyhepyykit jussia varten. Kaik on tehty ja huomenna ei tartte tehdä muuta kuin aloittaa töitten jälkeen jussi siistissä kämpässä. Ainoo mikä jäi harmittamaan että atk komentokeskusta ja näppistä en ehtiny putsaa ku joku näppiksen puunauksessa menee ikä ja terveys naksutella joka nappi irti. Mutta huomenna pitää pysytellä selvinpäin sinne melkein seiskaan joten eiköhän nääkin ehdi tekemään :D Mutta sitten alkaa jussin vietto.
 
Piti tuossa kengittäjällä (kenkäkaupassa siis) käydä ja se jopa pisti hymyilees, analysoi noi jalat että tarviiko milasta erikoiskenkää mulle laittaa ja huomattiin että mulla on paino aika rajusti kantapäillä joten sit löyty sellaset jossa tavallistakin tehokkaampi vaimennus niin rasittuu jalat vähemmän. Oikein mukava ja pirtee myyjä joka sai tunteen et oikeest välittää et saan hyvät kengät itelleni.

On kyllä ihan hemmetin hyvä nyt tassutella menemään kun jalat ei kipeydy oikeestaan yhtään.
 
Ainoo mikä jäi harmittamaan että atk komentokeskusta ja näppistä en ehtiny putsaa ku joku näppiksen puunauksessa menee ikä ja terveys naksutella joka nappi irti.

Minkä takia ne näppäimet pitää irroittaa? Itte päästän vaan paineilmalla ja aika hyvä tulee.
 
Minkä takia ne näppäimet pitää irroittaa? Itte päästän vaan paineilmalla ja aika hyvä tulee.
Jos ne haluaa puhtaaksi vähän vanhemmat näppäinhatut, tarvitaan harjaaminen vedellä tai muulla liuottimella, tai konepesu. Ultraäänipesurihan on joka hifistelijän valinta, mutta pyykkipussissa tiskikoneessa on perinteinen insinörttimäinen tapa.

Eikä tarvitse olla edes kovin likainen kaveri, vaan vaatimustasokin vaihtelee, eli haittaako jos näkyy pinttymää nurkissa, pitääkö olla uudenveroinen vai käykö sellainen röökipasi-näppis. Hattujen puhdistamisen vaikeus myös vaihtelee samoin kuin irrottamisen vaikeus, eli onko superlitteä läppäri joka yleensä suosiolla puhdistetaan purkamatta vai perinteinen korkea hattu joka lähtee yleensä sinänsä helposti, etenkin kun nykyään on taas yhä enemmän mekaanisia ihan huollettavaksi ja modattavaksi ajateltuja näppäimistöjä.

Samoin laitteiden elinkaari ja kaluston laajuus vaikuttaa asiaan. Jotkut vaihtavat kaiken raudan(älypuhelin ja läppäri) uuteen vuosittain. Jotkut taas omistavat lukuisia säännöllisesti käytettäviä näppäimistöjä, ja pitävät ehkä 10 vuoden tauon uuden sellaisen ostamisessa.

Mukava havainto on, että nyt ei näköjään ole akuuttia hätää näppäimistön pesulle.
 
Olipa varsin mukava päivä. Töistä pääsin lähtemään yhden jälkeen ja kävin silmälasiliikeestä hakemassa silmälasit. Olin useamman vuoden ollut ilman varalaseja ja satuin saamaan mielestäni passelin näköiset lasit reilulla seitsemällä kympillä.

Tuon jälkeen satuin huomaamaan, että apteekkiin oli saapunut ADHD-lääkkeitäni taas ja hain nekin pois. Ensi viikon alkuun pääsee keskustelemaan ADHD-asioista psykiatrin kanssa, jotta alkaisi lääkekorvaukset rullaamaan. Samalla saisi reseptit ajantasalle. Tässä on ollut ~2kk aika huonolla hoitotasapainolla ADHD, koska jostain syystä minulle määrättyä vahvuutta ei ole ollut koko Suomessa, vaikka kaikki muita vahvuuksia on ollut jatkuvasti hyllyssä.

Tuli myös nähtyä ystävää kunnolla ja kävimme ihmettelemässä läheistä lenkkipolkua, jonka seurauksena sai käsivarsiin paukamia öttimönkijäisistä.

Varsin jees meno, kun seuraava työpäivä on vajaan kahden viikon päästä. Bonarina tässä palaa vain kuusi lomapäivää, kiitos vuorosuunittelun ja juhannuksen. :kahvi:
 
Enää 10 työpäivää lomaan. Melkein sain jo tänään suunniteltua vähän omia hommiakin.

Ja toinenkin puolisko oli kutakuinkin tyytyväinen. Ehkä se siitä.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Enää 10 työpäivää lomaan. Melkein sain jo tänään suunniteltua vähän omia hommiakin.

Ja toinenkin puolisko oli kutakuinkin tyytyväinen. Ehkä se siitä.

Onko ne lomat putkeen, vai pätkissä? Lomailu kyllä virkistää hyvin. Pidän tänä vuonna lomat pätkissä. Huhtikuussa pidin pekkaset ja talviloman. Tuolloin lomaa oli pari viikkoa, koska onnistuneet vuorot. Toukokuussa pidin pekkasia pari päivää ja lomaa tuli viikko.

Loput kesälomat pidän loppuvuodesta. Silloin pidän lomarahavapaat, kesälomat ja pekkasen, jolloin töihin tulen noin kuuden viikon jälkeen.
 
4vko sentään, niin vähäsen ehtii..
 
Pidän ehdottomasti hyvänä päivänä niin eilistä kuin tätä päivää, koska päätin, että nyt laitetaan homma kuosiin. Eli Ubiquitia alusta loppuun ja pienien vaikeuksien kautta voittoon. Ihaillut pelkkää verkkotopologiaa viimeiset puoli tuntia leipäjuuston ja lakkahillon ja everstin kanssa. Puhdasta upeutta jota ei ole vielä tähän ikään kotona nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:
Löysin anoppilan mökin jääkaapista koskemattoman HK:n muna-pekoni kolmioleivän ja tölkin red bullia, ja täältä pääsee vihdoin tänään pois, eikä tartte ehkä itse ajaa, siihen malliin tuli eilen tinattua.
 
Vihdoinkin löytyi kunnollinen siltaava kaapelimodeemi ilman wlaneja tai muita kilkkeitä, ruvenneet nämä operaattoripurkit jo sen verran vituttamaan. Kuitu olisi tottakai se kovin sana. Saisivat kyllä operaattorit pitää valikoimissaan puhtaasti siltaavia modeemeja, ei ole mitään järkeä toimittaa reititintä tyypille jolla verkossa paremmat laitteet mitä tuo kyseinen operaattoripurkki, toki yleensä onneksi nuo saa sillattua.
 
Helteitä tulossa ja kotona ilmalämpöpumppu. Ulkona voi nauttia lämmöstä ja sisällä mukavan viileästä kämpästä.

Vielä kun jostain saisi toimivia allergialääkkeitä niin voisi jopa mennä sinne ulos...
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Helteitä tulossa ja kotona ilmalämpöpumppu. Ulkona voi nauttia lämmöstä ja sisällä mukavan viileästä kämpästä.

Vielä kun jostain saisi toimivia allergialääkkeitä niin voisi jopa mennä sinne ulos...
Muuten sama paitsi että sain vielä työterveydestä Kestox (Kestine) nappeja sekä Dymistaa allergiaan. Pitkien kokeilujen jälkeen noi on ne parhaimmat. Jollain Heinixillä voi heittää mun tapauksessa vesilintua. Ja nyt ei mene puoli tiliä reseptivapaisiin niinkuin muina vuosina. Dymista on ollu hyvä nenän kannalta. Oikeasti toimii eikä tarvitse vetää Nasolinia koko heinäkuuta että ilma edes vähän kulkis.

Plus että viime syksyllä saadut hikinapit toimii järkyttävän hyvin! Nyt ulkona voi jopa jotain tehdä jos jaksaa ja haluaa ilman että on hiestä sekunnissa märkä ja päätä alkaa särkemään ja muut synttärisetit. Uskomatonta ajaa koko nurmikko ilman että pitää vaihtaa shorteseja ja huivia neljä kertaa ja jopa älykelloa voi käyttää kun ei ole kädet hiestä märkiä, puhumattakaan työpaikan pätsistä.
 
Kestineä on minulla ollut parikymmentä vuotta, mutta heinäallergia on niin vahva että ei tuosta ole oikeastaan mitään hyötyä. Joskus aikanaan tuli vaihdettua Zyrtecistä Kestineen, koska Zyrtec aiheutti niin rajua väsymistä että nukahtelin silmät auki kesken päivän :D
Kolme viikkoa enää töitä ja sitten kesälomalle. Ei pidä antaa allergian häiritä :D
 
Mä oon kokeillu kanssa kaikkia vuorotellen ja itsellä toi Kestine toimii parhaiten. Noissa on noita eri vaikuttavia aineita niin kesä kerrallaan kokeillu mikä toimii parhaiten.. nihkeetä touhua mutta kaks kesää menty Kestinellä ja se on paras mitä on vaikka ei täydellinen mutta Dymistalla saa lärvin auki ja henki edes jotenkuten henki kulkee niin on plussaa.
 
Muuten sama paitsi että sain vielä työterveydestä Kestox (Kestine) nappeja sekä Dymistaa allergiaan. Pitkien kokeilujen jälkeen noi on ne parhaimmat. Jollain Heinixillä voi heittää mun tapauksessa vesilintua. Ja nyt ei mene puoli tiliä reseptivapaisiin niinkuin muina vuosina. Dymista on ollu hyvä nenän kannalta. Oikeasti toimii eikä tarvitse vetää Nasolinia koko heinäkuuta että ilma edes vähän kulkis.

Plus että viime syksyllä saadut hikinapit toimii järkyttävän hyvin! Nyt ulkona voi jopa jotain tehdä jos jaksaa ja haluaa ilman että on hiestä sekunnissa märkä ja päätä alkaa särkemään ja muut synttärisetit. Uskomatonta ajaa koko nurmikko ilman että pitää vaihtaa shorteseja ja huivia neljä kertaa ja jopa älykelloa voi käyttää kun ei ole kädet hiestä märkiä, puhumattakaan työpaikan pätsistä.
Muuten sama, mutta pitää olla tuolla saatanan helteessä päivät töissä, muutenkin vuoden kiireisin aika, niin joku 12h fyysistä työtä vuorokaudessa ulkona...
Tulis jo talvi.
Ja ne toimistohiiret, jotka kehuu, ettö on kiva kun on lämmintä, niin menkää talvella pihalle näpyttämään läppäriä.
 
Elämässä pitää tehdä valintoja. Toimistotyö ilmastoidussa tilassa on mukavaa kesät talvet...
 
Elämässä pitää tehdä valintoja. Toimistotyö ilmastoidussa tilassa on mukavaa kesät talvet...
No, suo siellä vetelä täällä, itse kyllä vetelisin ranteita auki jo viikon jälkeen, jos työ olisi pelkkää istumista toimistossa.
Jo pakolliset paperityöt vituttaa. Talvella ulkotyöt on vaan niin parhautta, laittaa aamulla vaan sopivasti vaatetta päälle.
 
Toimistorottana itsekin, mutta kyllä mieli tekisi ulkotöihin. Toki on hiton kiva kattella toimiston ikkunasta ulos jos ulkona on ihan paska ilma. Sisällä istuessa jääniin paljosta paitsi, että paha tekee. Ja ulkotyö olisi vaan niin paljon terveellisempää.

Ulkotyö säävarauksella kiitos :)
 
Miksi sitten pahoittaa mielensä kun erilaisia valintoja tehneet kehuu kun ulkona on lämmin ja mukava ilma?
 
Toimistorottana itsekin, mutta kyllä mieli tekisi ulkotöihin. Toki on hiton kiva kattella toimiston ikkunasta ulos jos ulkona on ihan paska ilma. Sisällä istuessa jääniin paljosta paitsi, että paha tekee. Ja ulkotyö olisi vaan niin paljon terveellisempää.

Ulkotyö säävarauksella kiitos :)

Itsellä kivasti toimistorottahommia tietokoneella ihan oikean fyysisen homman kanssa ulkona kesät talvet noin 70/30-suhteessa.
Toimistoa siis 70%
Minulla on vähän outo työtoimenkuva.

Mutta jos joutuisi tekemään vain tätä koneella istumista joka päivä, saattaisin jopa tulla hulluksi.
Ja jos joutuisi kesähelteillä joka päivä 8 tuntia tekemään tuota paskaa tai talvipakkasilla 8 tuntia olemaan ulkona, en kyllä jatkaisi.

Mikään ei ole parempaa kuin tammikuussa pakkasaamuna ottaa ensimmäisen kupin kahvia 6.45 töissä ja pääsee kolaamaan pihan edustat ja ensimmäinen tunti aamu 7.00-8.00 on hyötyliikuntaa mistä maksetaan. Plus muut ulkohommat, mihin en nyt mene.

Mutta tuon enempää en sitten voisi noita lumihommia tehdäkään, hermot menis ja voimat myös jos päivätöinä tuota pitäis tehdä.
Puhumattakaan kesähelteistä, vielä pahempaa.

Loppupäivä sitten koneella askareilla ja muita hommia logistiikan ja käytännön puolella.
 
Kerro ihmeessä mitä sitten maksoi katto loppujen lopuksi. Kaveri kanssa kauhealla kiirellä teki 20 t€ katon ja mielestäni se oli kovin kallis. Peltikatto värkit ovat kuitenkin luokkaa 5t€ ja oma makustelu on ettei niitä siihen kauaa vaihda.
 
Kerrotaan nyt tähän sen verran, että tarvikkeet tähän mennessä n. 4000e. Puutavara vielä hankkimatta koska saa kuulemma K-rautaa halvemmalla. Eli ehkä n. 5000e. Kirvesmies auttamaan ja itse avustaen koko roskan hinta vajaat 7000e. On se alkuperäiseen 18ke tarjoukseen nähden aika kova säästö, vaikka varmaan hikoiluttaakin.

Tuon halvemmalla en peltejä itsekään löytänyt joten paikallinen K-rauta laittoi kyllä hinnan kerralla kohdalleen.
 
Tehdään nyt perään uusi ilon aihe niin ei mene jutut sekaisin.

Lomarahat tuli joten raaskin alkaa katsomaan kiillotuskoneen autolle. Saksan Amazonista lähtee ihan suhteellisen etuhintaan kun en aloittelijana mitään huippuvehjettä tarvitse noin alkuun. Vähäsen Sonaxin kiillotusainetta ja keraamista suojaa vielä pakettiin että saadaan postikulut pois ja tilaukseen.

Loma alkaa viikon päästä ja minulle suotiin ns. A-luokan viikonloppu itsekseen lepoa varten niin mikäpä tässä on ollessa - oluttilauskin tuli haettua jo viikolla kotiin. :)
 
"Miksi tänään on hyvä päivä :)"

No miksiköhän olisi. Koska on hiukan satanut ja ehkä huomennakin voi vielä hieman sataa. Turku on yhtä scorchiota kesäisin, eilen oli kaiken helle-, palovaara -varoitusten lisäksi UV säteilyvaroitus. Jo 25 astetta on hemmetisti jos hiemakin yrittää ulkona liikkua kävellen, koska pääsääntöisesti 20 asteen jälkeen ei tuule juuri, ja bonuksena enimmäkseen jostain 10-17 on aika kova auringonpaiste. Mä liikun ulkona kävellen ympäri vuoden, vuorokauden ja lähes jokaisena päivänä, ja nimenomaan kesä on hankalin, koska lämpöä ja sen aiheuttanutta auringonpaistetta vastaan ei juuri voi pukeutua tai muutenkaan varustautua.

(toki Suomessa ei ihmiset juuri helteisiin kuole, mutta se on silti tylsää sillä tavalla monina viikkoina että joutuu paitoja ja sukkia vaihtelemaan monta kertaa päivässä)

Pahinta on jos kesäisin liikkuu keskustassa, vähän kuukaudesta riippuen, noin 13-17 aikaan joen suuntaisesti. Koska ruutukaava ja kaikki rakennukset on asemoitu joen suuntaisesti, niin tuolloin noin parin tunnin ajan aurinko paistaa täydellisesti koilinen-lounas suuntaisesti katujen mukaan, jolloin kummallakaan puolella ei ole yhtään varjoa. Se täsmällinen ajankohta siis riippuu viikosta, heinäkuussa se on pahin noin "kello kolmen scorchio" ulkomuistista. Oikeastaan ihmetyttää että en ole koskaan nähnyt kenenkään käyttävän aurinkovarjoa.

Nytkin on vielä vähän viileää, ehkä myös tuntuu siltä koska kävin tässä aamulla ehkä pariinkin otteeseen suihkussa. Aloitin mahdollisesti hereillä olevien naapureiden iloksi parvekkeen pesemisen viideltä. En ole tuota parveketta koskaan käyttänyt, niin sen lattia oli todella likainen kaikesta ilmassa vellovasta epäorgaanisesta paskasta.(asfalttia, kumia, miljoona erilaista eri moottorityyppinen pienhiukkasia sun muuta) Tuollainen näkymätön city-pöly on siitä ikävää, että se on paljon hienojakoisempaa kuin normaali orgaaninen pöly, tai kivipohjainen katupöly. Niin käytännössä tuonne parvekkeelle ei juuri koskaan voi mennä ellei sitä aktiivisesti putsaa, koska sukat tulisivat samantien todella likaisiksi.

Uskoisin että tuo lattia hyvin nopeasti tulee kevyesti likaiseksi, mutta ainakin hetken aikaa se on lähes puhdas. Mietin että pitäisikö se vielä lopuksi luututa, mutta koska tosiaan tuolle tilalle ei ole mulla mitään käyttöä, ei viitsi, reipas huolellinen huutelu riittää.

(Hitsi kun tää postaus kuulostaa niin valittamiselta. Vaikka mä vaan yritin selittää tuon kesän ja auringonpaisteen problematiikkaa. Nytkin ennusteen mukaan päivällä ja illalla olisi ehkä korkeitaan 21 astetta,ts. "lämmintä" mutta luultavasti niin "viileää" että varjoja käyttäen ulkona liikkuessa ei tule edes hiki).

Lämmöstä yleisesti: mulla ei nykyisessä eikä edellisessä kaksiossa ole juuri sisällä kesäisin ollut liian "kuuma". Nytkin mulla on tuossa vieressä keittiössä olevassa mittarissa 29 astetta. Mutta ulkoa tuleva vielä viileä ilma hieman viilentää, ja mulla on tuossa parin metrin päässä oleva tuuletin, joka pitää viileänä aina kun tarvitsee. Nyt sitä en ole pitänyt päällä vielä aamusta koska ulkoilma tässä tuuletusikkunan vieressä viilentää tarpeeksi. Ainoastaan aikoinaan 34 neliön yksiössä, jossa vielä ikkunat pahimpaan suuntaan eli länteen, siinä kämpässä mulla oli enimmäkseen kesäkuusta aina elokuun loppuun asti todella kuuma. Se kämppä oli pahimmillaan yli 30 astetta ja vielä elokuussakin, jatkuvasti joutui käymään suihkussa viilentämässä ja nukkuminen aina tapahtui eräänsorttisessa hikilammikossa. Tuolloin en ollut oppinut kuinka paljon pienikin tuuletin auttaa viilentämään sitä yhtä ainoaa asiaa mikä lämmöstä oikeasti kärsii, eli tasalämpöistä ihmistä.

Yleisesti ottaen musta meillä Suomessa on luonnostaan aika hyvät oltavat ja ennenkaikkea mahdollisuudet oppia sopeutumaan eri vuodenaikoihin ja näiden lämpötilaeroihin. (mä miettisin tätä erityisesti siinä kontekstissä kun ollaan nyt uutisoitu niin paljon noista eteläisen Euroopan maiden turisteista ja näiden ihan kuolemisestakin )
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 203
Viestejä
4 548 177
Jäsenet
74 943
Uusin jäsen
JiiTapa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom