Mikä auto minulle?

Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
949
Mutta jos ei sitten puututa mittauksiin, vaan keskitytään siihen että joka ainoassa Corolla testissä on haukuttu sanallisesti todella voimasta melutasoa.
 
jrp

Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
760
Jospa opettelisit lukemaan, tai olemaan olkiukkoilematta.
Katse peiliin.
Ne on kustannuksia jotka lasken mukaan. Mutta lasken mukaan ne järkevästi auton omistamisen kustannuksiksi joita ne todellisuudessa ovat, sen sijaan että laskisin ne typerästi ajokilometrikohtaisiksi kustannuksiksi mitä ne eivät ole.
Jos haluat tehdä asian itsellesi vaikeaksi, niin en ole sitä estämässä. Kaikki nuo kuitenkin vaikuttavat ajamisen kuluihin kuten jo aiemmin kirjoitin.
Summat ovat jaettavissa myös per kilometri vaikka muuta väität, tai jos ei jaksa seurata ajettua matkaa niin myös vuosittain kuluva summa on toimiva. Ei ole siis yhtä ainoaa mittaria, mutta on vähemmän järkevää väittää, että ne eivät vaikuta autolla liikkumisesta maksettavaan summaan.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Jos Kia Stingerin arvo ei sukeltaisi ostaessa niin paljoa ja saisi fiksun rahoituksen voisin tosissani harkita moisen ostoa. Siitä puhuttiin köyhän miehen Bemarina mutta koomista kyllä sanoisin että voittaa melkein kaikilla osa-alueilla perus 3-sarjalaisen (uusinta en ole ajanut). Isoimpina vitutuksina oli matala kattolinja jonka takia esim kaveri hakkasi päätä kattoon ja sen todella säälittävä kattoikkuna joka oli postimerkin kokoinen ja ettei isoa konetta saanut sopivilla varusteilla pelkästään takavetona jne. Ei itseä hävettäisi ainakaan ajaa Kialla, laatuvaikutelma, ajettavuus yms yms ovat nousseet ihan eri tasolle takavuosien perus Riosta.
Jep. Ja käyppä kattoon / kokeileen uus Sorento. Siinä on ihan helvetisti autoa sille rahalle. Ei paljo häpee tuoreille Land Cruisereille ja lopun viimein siinä on jotain hyvin samankaltaista Lantikan fiilistä paitsi hinta 1/2 (Dubaissa ollut tuoreen V8 lantikan kyydissä ja aavikkosafarilla myös moisella). Eihän se mikään G-Mese ole ulkoisesti tai sisäisesti, mutta livenä silti kaunis ku sika pienenä ja kabiinissa kaikki on vaan niin hemmetin kohdallaan.

Sen ostan joskus kuhan mallisto vakioituu jne. Oli vielä niin uus tulokas äskettäin...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
144
Uusi/uudehko auto haussa, mutta ei oikein hajua mitä koeajaa. Tähän mennessä koeajanut vain Corolla TS 1.8 ja 2.0. Jälkimmäinen oikein mukava, melu ei häirinnyt. Ajoa tulisi noin 20tkm/v. Kriteereinä: Luotettava, max 30ke, automaatti, farmari ja pieni kulutus. Tarkoituksena pitää autoa mahdollisimman pitkään, auton vaihtelu vähän väliä ei napostele.
 
Tai vastaavia... paljo halvempia ja paremmin varusteltuna ku Tojot + piiiitkä takuu. Lisäksi uus Corolla on ihan karmee ajaa (hajuton ja mauton). Jos yhtään tykkäät ajaa niin Proceed GT on fiilinkiä ja Ceed SW sitten taas rauhaa. Poroseetissa se hyvä puoli, että livenä julmetun kaunis auto. Jaksaa ihastella Lunar silverinä kauneutta...

Huihai i30 wagon about sama (ku Ceed SW). Kaikkia varusteita ei saa mutta vähä halvempi (ja rumempi ja 2 vuotta lyhempi takuu). Kialla ja Huihailla hyviä kamppiksia ja todellinen tahtotila tehdä kauppaa isollakin alella.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
544
Jep. Ja käyppä kattoon / kokeileen uus Sorento. Siinä on ihan helvetisti autoa sille rahalle. Ei paljo häpee tuoreille Land Cruisereille ja lopun viimein siinä on jotain hyvin samankaltaista Lantikan fiilistä paitsi hinta 1/2 (Dubaissa ollut tuoreen V8 lantikan kyydissä ja aavikkosafarilla myös moisella). Eihän se mikään G-Mese ole ulkoisesti tai sisäisesti, mutta livenä silti kaunis ku sika pienenä ja kabiinissa kaikki on vaan niin hemmetin kohdallaan.

Sen ostan joskus kuhan mallisto vakioituu jne. Oli vielä niin uus tulokas äskettäin...
Tuli itsekkin katsottua pari videota uudesta ceed farkkusta phev:n. Tuossahan on sama polttis kuin Ioniqissa, mutta sisusta ja infotainment menneet taas pykälää eteenpäin. Olin mieltänyt Ceedit halvoiksi perusautoiksi, mutta vaikutti ihan asialliselta. Toki muiden markkina-alueiden K5/Sonatat/Elantrat aika nättejä verrattuna konservatiivisiin eurooppalaisiin Ceedeihin/iX0 sarjalaisiin. Ioniq/Niro toki Globaaleja malleja.

Itse odotan milloinka saisivat tuon 1.6t HEV/PHEV pienempään koriin. "Haba"Niroonhan tuo huhujen mukaan tulisi sähköisellä nelivedolla ja voisi olla hyvä kandidaatti viimeiseksi polttikseksi ennen sähköjä.

Viimeksi muokattu:

Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
4 475
Jep. Ja käyppä kattoon / kokeileen uus Sorento. Siinä on ihan helvetisti autoa sille rahalle. Ei paljo häpee tuoreille Land Cruisereille ja lopun viimein siinä on jotain hyvin samankaltaista Lantikan fiilistä paitsi hinta 1/2 (Dubaissa ollut tuoreen V8 lantikan kyydissä ja aavikkosafarilla myös moisella). Eihän se mikään G-Mese ole ulkoisesti tai sisäisesti, mutta livenä silti kaunis ku sika pienenä ja kabiinissa kaikki on vaan niin hemmetin kohdallaan.

Sen ostan joskus kuhan mallisto vakioituu jne. Oli vielä niin uus tulokas äskettäin...
Ei ole ihan meikäläisen tyyppinen auto niin tuskinpa tulee käytyä MUTTA jotain kertonee tämänhetkisestä tilanteesta että jos pitäisi äkkiä keksiä top3 hot hatchiä ja budjetti saisi olla rajaton mutta auton pitäisi olla pakasta vedetty olisi listalla käytännössä yksi Korealainen etuveto aka Hyundai i20N tai i30N, yksi Japanilainen neliveto aka Toyota Yaris GR ja yksi monikansallinen sinisen ovaalinen etuveto aka Ford Fiesta ST. Näistä parhaimman valitseminen olisi enemmän kuin hankalaa, nopeudessa, pidossa ja esim ratapäivillä Toyota vie. Hauskuus kategorian vie Ford. Yleisesti hyvä auto olisi Hyundai, niissä vielä sattuu olemaan hyvät varusteet, uskallusta muotoilussa ja vielä bonuksena pitkällä takuulla ja luotettavakin pitäisi olla eli takuuta ei niin tarvitsisi. Missä on takavuosien klassikot ja testivoittajat aka 1-sarjalainen, Mini, VW:n GTi:t, Cuprat jne. Mersulla löytyy sentään tarpeeksi hulluutta A-sarjansa kanssa mutta hinta pomppaa auton ollen silti varsin rajoittunut kyvyiltään. En olisi vielä jokunen vuosi sitten uskonut kirjoittavani moista. Itseasiassa nauroin aika räkäisesti kun näin ensimmäiset vuotokuvat i30N:stä ja mietin että tuosta nyt voi tulla ihan kivaa ääntä ja kohtuu muotoilua mutta ei se voi olla hyvä ajaa... Olin väärässä. Yaris taas osoittaa että Toyotalla löytyy välillä uskallustakin omaan silmään aika floppi GT86+Supran jäljiltä. Enpä olisi koskaan edes tullut ajatelleeksi sanovani että pitäisiköhän käydä koeajamassa Toyota Yaris. Toki tähänkin vaadittiin Mäkinen potkimaan väkeä perseelle :D. Ford nyt taas jatkaa samaa outoa tapaansa tehdä vuorotellen semi mukava jonka jälkeen tulee taas se enemmän ratakireän tuntuinen peli. MK7 Fiesta ST oli mallia kova, kireä ja vielä leikkisämpi kuin MK8 jota vähän pehmennettiin ja annettiin laaduntuntua ja varusteita sisälle ja muutettiin leikkisyys osittain myös brutaaliksi kaarrenopeudeksi jossa perä irtoaa yhä aina ensin mutta rotaation keskipiste on nyt keskemmällä autoa "mukavammin" kuskille. Osuneet vain nyt viimeiset pari korimallia putkeen kuskien ja lehdistön mieleen oli kyse siitä "mukavammasta" tai "sporttisemmasta" kopasta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
215
Suosittelen lämpimästi Kiaa kaikille helppoutta ja huolettomuutta haluuville köyhille, ketkä haluu tietää kulut ennakkoon ja saada puoleen hintaan auton missä paremmat varusteet kun puolta kalliimmassa Bemarissa.
Täältä voi myös suositella KIAa, jos Toyota ei napostele, mutta luotettava perusauto kylläkin. Meillä on vm. 2020 Niro, oikeastaan kaikki lisävarusteet poislukien kattoluukku. Sopivan pieni ulkoa ja riittävän iso sisältä. Taloudessa yks vauva ja kaiken tavaran suhteen melko minimalisteja niin hyvin ollaan pärjätty. 25tkm nyt rullattu, ei mitään ongelmia. 5,3l/100km sekakulutus koko matkalta niin tietokoneen kuin tankillisten mukaan. Hyundain sisarmalli Ioniq menee vähemmällä kun on matlampi. Tämäkin menisi jos olisi ne kulimallin 16-tuumaiset pallot, mutta tässä on 18-tuumaiset. Hiljaisempihan tämä voisi olla, mutta muuten kiva peli. Joskus vajaa 20 v. sitten naapuri osti uuden KIA Rion ja ajattelin silloin että "ei s*****a mitä p****a". Harppauksittain on kyllä tämä merkki kehittynyt. Anopilla vm. 2016 Ceed uudesta lähtien ja siinäkään ei ole mitään ongelmia ollut. (Vielä enemmän) melusampi ja huomattavasti muovisempi fiilis siinä on kyllä kuin Nirossa.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 172

Tai vastaavia... paljo halvempia ja paremmin varusteltuna ku Tojot + piiiitkä takuu. Lisäksi uus Corolla on ihan karmee ajaa (hajuton ja mauton). Jos yhtään tykkäät ajaa niin Proceed GT on fiilinkiä ja Ceed SW sitten taas rauhaa. Poroseetissa se hyvä puoli, että livenä julmetun kaunis auto. Jaksaa ihastella Lunar silverinä kauneutta...

Huihai i30 wagon about sama (ku Ceed SW). Kaikkia varusteita ei saa mutta vähä halvempi (ja rumempi ja 2 vuotta lyhempi takuu). Kialla ja Huihailla hyviä kamppiksia ja todellinen tahtotila tehdä kauppaa isollakin alella.
Proceed tuolla koneella on nyky mittapuulla aika janoinen varsinkin suhteessa suorituskykyyn, joka on vain vähän parempi kuin 2-litraisessa Toyotan hybridissä. Ceed-plugari varmaan on ihan jees jos kotona voi ladata ja ajoprofiili sopii korealaiselle hybridille.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Proceed tuolla koneella on nyky mittapuulla aika janoinen varsinkin suhteessa suorituskykyyn, joka on vain vähän parempi kuin 2-litraisessa Toyotan hybridissä. Ceed-plugari varmaan on ihan jees jos kotona voi ladata ja ajoprofiili sopii korealaiselle hybridille.
Ai miten niin janoinen suhteessa? Just toisinpäin. 17" 225/45/17 CVC7 -kitkoilla pääsen alle 5 litran 26 km / suunta työmatkalla jossa pari kilsaa taajamaa molemmissa päissä ja välissä motaria ja 80 km/h maantietä. Ja aika vaikee oli yli 6 saada kuluttamaan normiajoilla. 18" 235/40/18 Michelin Pilot Sport kesäkumeilla kulutus pyörinyt 5,5-6,5 välillä ja olen ihan surutta välillä Sportilla kenkinyt. Aerodynaamisen mallinen auto selvästi ja hyvä kone, kun PALJON tehokkaamman tuntuinen 204 hp kuin Toyotan (Camryn) 224 hp hybridi ja kulutus sama ku Camryssa. Saahan tän toki kuluttamaan varmaan enempi jos joka kiihdytyksen vetää Sportilla kaasu pohjassa kumit vinkuen. Mutta 120 km/h motarilla matalat kierrokset ja ilmanvastus Proceedissa ilmeisesti tosi pieni.

Heitäpä nyt sitten esimerkkejä vähempijanoisista vaikka parisataaheppasista farkuista jotka on kivoja ajaa ja 0-100:kin taittuu ~7,5 s. ja sitä tärkeämpänä ohituskiihtyvyys on loistava ja lähtee vielä rampiltakin satkun vauhdista ripeesti ja eleettömästi.

Plugari Niro vie reilusti enempi 120 km/h motariajossa jos/kun akku pääsee vähiin. Ei plugari Ceedilläkään paljon säästä ja saa kaupan päälle paljon mopomman auton monimutkaisemmalla tekniikalla.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 172
^Jos menee tankkauksista laskien noin vähällä niin toki ihan hyvä suoritus tehoihin nähden. Lehtien koeajoissa tuon kulutus kai on ollut lähempänä kahdeksaa litraa sataselle tai jopa yli.

*MUOKS* Ai niin kun kysyit noita esimerkkejä niin en varsinaisesti keksi pihimpää bensa-autoa noilla tehoilla, mutta käytännössä samoilla wltp-lukemilla ja toteutuneilla spritmonitor-arvoilla saa VAG:n 2.0 TSI:tä ~300-heppaisena ja siihen peilaten tuo Kian 1.6t ei ole niin kovin pihi verrattuna suorituskykyyn.
 
Jep tankkauksista laskien (tässä muuten ajotietokone näyttää 0,5-0,7 litraa liikaa 18" GT orggiksilla). 2020 päivityksessä 1,6 GT:n päästöt ja kulutus tippui merkittävästi. Eli samalla ku tuli se iso 10,25" infotainment sen paskan vanhan tilalle.

Tässä muuten Xceed plugin (5/2021, ei oma, meille tulossa vaimolle Xceed mild hybrid) tän päivän työmatkat aamulla täydellä akulla lähtien 26,6 km töihi ja äsken kotiin (töissä ei voi ladata). Vielä jäi akkua 19 % mutta täys-ev-rangea enää 1 km. Alkupäässä moottori hörähti käyntiin startissa kunnes ehti laittaa EV-tilaan eli jotain 400 metriä kävi motti. Eli just 53 km meni sähköllä. Motaria jos välttelis niin vois mennä 60 km:kin (kesällä). Alla 16" Michelin energy saver.

20210817_135921.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
Ai miten niin janoinen suhteessa? Just toisinpäin. 17" 225/45/17 CVC7 -kitkoilla pääsen alle 5 litran 26 km / suunta työmatkalla jossa pari kilsaa taajamaa molemmissa päissä ja välissä motaria ja 80 km/h maantietä. Ja aika vaikee oli yli 6 saada kuluttamaan normiajoilla. 18" 235/40/18 Michelin Pilot Sport kesäkumeilla kulutus pyörinyt 5,5-6,5 välillä ja olen ihan surutta välillä Sportilla kenkinyt. Aerodynaamisen mallinen auto selvästi ja hyvä kone, kun PALJON tehokkaamman tuntuinen 204 hp kuin Toyotan (Camryn) 224 hp hybridi ja kulutus sama ku Camryssa. Saahan tän toki kuluttamaan varmaan enempi jos joka kiihdytyksen vetää Sportilla kaasu pohjassa kumit vinkuen. Mutta 120 km/h motarilla matalat kierrokset ja ilmanvastus Proceedissa ilmeisesti tosi pieni.

Heitäpä nyt sitten esimerkkejä vähempijanoisista vaikka parisataaheppasista farkuista jotka on kivoja ajaa ja 0-100:kin taittuu ~7,5 s. ja sitä tärkeämpänä ohituskiihtyvyys on loistava ja lähtee vielä rampiltakin satkun vauhdista ripeesti ja eleettömästi.

Plugari Niro vie reilusti enempi 120 km/h motariajossa jos/kun akku pääsee vähiin. Ei plugari Ceedilläkään paljon säästä ja saa kaupan päälle paljon mopomman auton monimutkaisemmalla tekniikalla.
Proceed oli ja on edelleen virkistävän näköinen farkku/shooting brake. Lisäksi tavaratila on iso ja 1,6 turbo on ripeä liikkumaan. Sen kulutus ei kuitenkaan keskimäärin ole lähellekään yhtä pieni kuin mainitussa Corolla 2,0 hybridissä tai 2,5 Camry hybridissä.

TM 15B/2019 vertailussa olivat mukana mm.
Corolla 2,0 hybrid (132 kW, 225/45R17) ja Kia Proceed 1,4 T-GDI DCT (103 kW, 225/40R18). Vertailun Proceedin virallinen kulutus on 6,5 l/100 km (WLTP) vs. 1,6 turbon 7,1 l/100 km (WLTP). Noista voi päätellä, että normaalissa seka-ajossa 1,4 turbo vie vähemmän kuin 1,6 turbo.

TM mittaustulokset:

Maantie: 4,3 vs. 5,5, eli Proceed vei 28 % enemmän ainetta

Taajama: 4,7 vs. 8,0, eli Proceed vei 70 % enemmän

Jos on sitä mieltä, että 1,6 turbo olisi pärjännyt paremmin 2,0 Corollaa vastaan, voi katsoa käyttäjien toteutuneet tankkaukset Spritmonitorista kyseisillä moottoreilla:

Corolla 2,0 hybrid (ka. 5,46 l/100 km):

Proceed 1,6 turbo (ka. 8,48 l/100 km):

Tuon perusteella 1,6 T kuluttaa 55 % enemmän kuin 2,0 Corolla hybrid (8,48 vs. 5,46). Jos oikeasti tuottaa vaikeuksia saada 1,6 turbon kulutusta yli kuuden litran, niin silloin pääsisit helposti Spritmonitorin ykkössijalle, joka tällä hetkellä on 6,44 l/100 km. Pitää vain merkata sovellukseen kaikki tankkaukset ylös. Jos vielä talvenkin jälkeen keikut ykkösenä, niin hienoa, mutta ei sen perusteella voi sanoa Proceedin olevan pihi. Yksittäinen kuljettaja vain on äärimmäisen taloudellinen.

Katsotaan nyt samaan hintaan se 2,5 Camry hybrid:

Kaikkien ka. on 5,91 l/100 km, mikä on yli puoli litraa vähemmän kuin parhaan käyttäjän Proceed 1,6 T. Proceed vie keskimäärin 43 % enemmän bensaa (8,48 vs. 5,91).

Voi olla monia syitä, miksi sinulla autot kuluttivat saman verran:
-ajotietokoneen virhettä ei ole huomioitu
-eri sääolosuhteet/matka
-vierasta autoa on ajettu enemmän testimielessä tai sitten kaasujalka on muuten vain levoton

Ei silti voi yleistää Camry hybridin kuluttavan yhtä paljon kuin Proceed 1,6 T.

Proceedin ilmanvastuskerroin on linjakkaan oloisesta perästä huolimatta keskinkertainen 0,30. MB CLA Shooting Brake on samaa kokoa ja korimallia. Sen Cw on erinomainen 0,22. Vanhassa 2013 Auris farkussa on 0,28.

Proceedin ilmanvastuskerroin:

CLA SB:n Cw:

Noiden kaikkien poikkipinta-alat ovat samalla hehtaarilla, joten vastusvoimat menevät kertoimien suhteessa.

Jos unohdetaan Corolla 2,0 ja Camry 2,5 (ja plugarit), niin on kieltämättä hankalaa löytää samantehoisia ja saman tai vähemmän kuluttavia farkkuja kuin Proceed 1,6 T. Suurena syynä on se, että viimeisten viiden vuoden aikana tulleista tehokkaista bensa-autoista suuri osa on pieniveroisia plugareita.

Tässä joitakin vastaavia:
(Proceed 1,6 T, 150 kW, 7,1 l/100 km)

Octavia Combi RS, 180 kW (+20 %), 7,2 l (+1,4 %)

CLA SB 4Matic, 165 kW (+10 %), 7,2 l (+1,4 %)

Audi A4 quattro, 150 kW (+0 %), 6,8 l (-4,2 %)

Volvo V60 B4, 145 kW (-3,3 %), 6,9 l (-2,8 %)

Volvo V60 XC B5 AWD, 184 kW (+23 %), 7,3 l (+2,8 %)

En mene täysin takuuseen noista kulutustiedoista, vaan ne ovat Nettiautosta sellaisia yksilöitä, joissa ei ollut selvää ristiriitaa ajoneuvoverossa suhteessa kulutukseen.

Ainoastaan A4 quattro päihittää/on tasoissa sekä tehossa että kulutuksessa. Kaupan päälle tulee neliveto. Volvo XC:ssä, Octaviassa ja Mersussa kulutus on 0,1-0,2 l suurempi, mutta vastineeksi saa 15-34 kW lisätehoa ja nelivedon, pl. Octavia. Corolla 2,0 on pykälää tehottomampi, mutta kulutus on paljon pienempi. Camry 2,5 on hieman tehokkaampi ja kulutus on paljon pienempi. Plugarit ja dieselit ovat tietenkin omaa luokkaansa tehoissa suhteessa kulutukseen.
 
Liitteet

Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
1.4 Proceed vie enempi. Ostettiin treenikaverin kans samaan aikaan loppuvuonna, sillä 2020 1.4 vanhaa varastoa 2020 alun auto 17" vanteilla (ja vanhalla infotainmentilla) ja mulla tuli tehdastilauksena 1.6 koneella 2/2021 tehtaalta ulos... Liian mopo kone se 1.4 tohon, niin vie enempi kuten mopot yleensä vinguttaessa.
 
Liittynyt
02.01.2017
Viestejä
855
Ai miten niin janoinen suhteessa? Just toisinpäin. 17" 225/45/17 CVC7 -kitkoilla pääsen alle 5 litran 26 km / suunta työmatkalla jossa pari kilsaa taajamaa molemmissa päissä ja välissä motaria ja 80 km/h maantietä. Ja aika vaikee oli yli 6 saada kuluttamaan normiajoilla. 18" 235/40/18 Michelin Pilot Sport kesäkumeilla kulutus pyörinyt 5,5-6,5 välillä ja olen ihan surutta välillä Sportilla kenkinyt. Aerodynaamisen mallinen auto selvästi ja hyvä kone, kun PALJON tehokkaamman tuntuinen 204 hp kuin Toyotan (Camryn) 224 hp hybridi ja kulutus sama ku Camryssa. Saahan tän toki kuluttamaan varmaan enempi jos joka kiihdytyksen vetää Sportilla kaasu pohjassa kumit vinkuen. Mutta 120 km/h motarilla matalat kierrokset ja ilmanvastus Proceedissa ilmeisesti tosi pieni.

Heitäpä nyt sitten esimerkkejä vähempijanoisista vaikka parisataaheppasista farkuista jotka on kivoja ajaa ja 0-100:kin taittuu ~7,5 s. ja sitä tärkeämpänä ohituskiihtyvyys on loistava ja lähtee vielä rampiltakin satkun vauhdista ripeesti ja eleettömästi.

Plugari Niro vie reilusti enempi 120 km/h motariajossa jos/kun akku pääsee vähiin. Ei plugari Ceedilläkään paljon säästä ja saa kaupan päälle paljon mopomman auton monimutkaisemmalla tekniikalla.
Mielenkiinnosta minkä verran dieseliä ex-bimmerisi kulutti vastaavassa ajossa.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Mielenkiinnosta minkä verran dieseliä ex-bimmerisi kulutti vastaavassa ajossa.
Työmatkalla kesäisin 4,9-5,3 l/100 km ja talvisin 5,4-5,7. Kesäisin takaa levee M-sport sekarengastus 17" ja talvisin Hkpl 17" nastat. Eli abouttia saman suuruusluokan dieseliä ku Proceed GT bensaa. Bemarissa oli toki xDrive (190 kaakkia).

Pitkässä lomareissussa puimurilla pääsin kerran 3,9 l/100 km. Proceedilla Suomen lomareissussa 125 motaria vakkarilla ja 87/106 km/h maantiet vakkarilla meni kesärenkailla luokkaa 5,x ja mitä pidempi matka niin sen vähempi. Sopii hyvin nopeeseen ajoon ja maantielle / kulutus ei nouse kuten monissa muissa vastaavissa vinkumopoissa.

Vaimolta menee 2017 Pulsar 1.6 Dig-T nyt kohta vaihdossa Kiaan niin eipä sekään (manuaalina 190 hp) paljon syö. Matkassa pääsee 5,x tosi helpolla ja Lohja-Jyväskylä-Lohja kesäkelissä alle vitosenkin menty kyydissä kuski + 3 henkilöä ja kassit kontissa. GY Eff grip performance 2 renkaat 205/50/17 alla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Vie mitä vie, mutta taloudellisenkin tuntuinen on. Riippuuhan se paljon ajoprofiilista ja matkoista ja renkaista ja kaikesta. Ei ole tärkeä seikka kuitenkaan vähän vuodessa ajavalle. Mä ajan Proceedilla käytännössä 1000 km / kk joten se ja sama vaikka veisi 10 litraa mihin kyllä uskon olevan aika pirun vaikee päästä. Täytyis joskus koittaa miten paljo ton saa viemään jos koko tankin vetäis nilkka ojennettuna sportilla ilman sakkoja kuitenkaan. Otan proggiksen tosta seuraavalle tankilliselle
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Perheelle tulossa laajennusta, joten alkaa olla auton päivitys kohta ajankohtainen. Esikoinen on taaperoikäinen, eli vaatii myös turvaistuinta vielä useamman vuoden. Nykyisenä autona on mennyt Citroen C4 2.0 HDI -08 ruoska. Muuten palvellut ihan hyvin, mutta takakontti on aivan liian pieni jo nykyiselläänkin, kun käytännössä pelkät rattaat vie suurimman osan takakontin tilasta. Ja onhan tuo nyt jo aika kammottavassa kunnossa. Farkkuja olen ensisijaisesti katsonut, mutta joku SUV/Crossover voisi myös tulla kyseeseen. Näyttää vaan noissa jälkimmäisissä olevan yleensä aika säälittävän pienet kontit ja muutenkin tuntuvat olevan suurimmaksi osaksi lähinnä korotettuja hatchbäkkejä.

Seuraavat speksit olisi oleelliset:
* TILAVA - Kaikki perheen jäsenet jokseenkin standardimittaisia, joten sisätilojen massiivisuus ei ole niin oleellista kuin se, että takakonttiin oikeasti mahtuu reilusti tavaraa.
* Hiljainen - Nykyisessä autossa on vituttanut rengasmelu suunnilleen ekasta päivästä asti
* Automaatti - Manuaalitattia on vatkattu reilut parikymmentä vuotta ja nyt olen ihan totaalisen kyllästynyt
* Hintaluokka ~15 k€, ihan ihan max. 20 k€, mutta mieluummin lähempänä tuota alarajaa.
* VM > 2012, mutta mieluummin 2015 tai yli. Alkaa noissa vanhoissa olemaan kaikenlaista ja muutenkin puuttumaan perusjuttuja kuten BT
* Ajettu mieluten max 150-160 tkm, tosin täsmä ei ole ihan ehdoton, lähinnä vaan epäilyttää isommilla kilsoilla vastaantulevat kalliit huollot (seuraava jakohihna, turbo, mahdolliset ruosteongelmat jne).

Kilsoja nykyisellä autolla on tullut viimeisen parin vuoden aikana ehkä 10-15 tkm/v, eli periaatteessa diesel ei ole enää hetkeen ollut "wöörtti", mutta toisaalta muutto on kanssa jossain kohtaa edessä ja silloin kilometrit mahdollisesti kasvaa. Plus onhan noissa dieseleiden traktorihurrutuksessa jotain sielua miellyttävää. Puolisolla on jotain ekojeesus-haaveita ja puhetta on ollut hybrideistä, mutta henkilökohtaisesti en näe oikein järkevänä kun hinnat tuntuu olevan aika reippaasti vastaavia polttomoottorivehkeitä korkeampia. Muutenkin ajatuksena on ajella tällä seuraavalla autolla ehkä sen 3-5 vuotta ja sen jälkeen katsoa löytyisikö jo kohtuuhintaan perheelle sopivia täyssähköjä.

Autot joita olen tällä hetkellä katsellut:

* Skoda Superb Mk 2 - jos tilaa kaipaa niin tämä on aika nobrainer. Kivoin olis jos löytäisi kohtuuhintaoisen alkupään Mk3 bensakoneella, mutta ne on jo semityyriitä ja Superbeissa on muutenkin suurimmaksi osaksi lähinnä dieseliä tarjolla. Epäilyttää vaan tuo DSG-laatikko ja ainakin nettiautossa tuntui aika moni valittelevan rengasmelua.
* VW Passat - käytännössä vissiin sama auto kuin edellinen, tässä olisi semikiinnostavana GTE - malli, mutta nykyisellään latausmahdollisuudet on vähän huonot ja hinnat alkaa käytännössä tuosta budjetin ylärajasta.
* Peugeot 508 I - ranskalaisen kanssa olen jo oppinut elämään, joten tämä voisi olla ihan kohtuullinen vaihtoehto. Sisätilat vissiin vähän naftit, mutta kontti on hyvän kokoinen
* Mondeo, loppupään Mk3 tai alkupään Mk4. Ajelin juuri -13 sedania ja se vaikutti pääosin aika kivalta ja sedanissa ainakin oli kohtuullisen vaikuttavan kokoinen kontti.
* Toytota Auris Hybrid - Näitä olen lähinnä katsellut puolison mieliksi. Taitaa olla vaan turhan pieni ja näissä on ilmeisesti ihan järkky rengasmelu.
* Mitsubishi Outlander PHEV - Periaatteessa kiinnostava, mutta ovat jo vähän tyyriimpiä, kontti ei liene kovin iso ja latausmahdollisuudet on edelleen huonot

Superb tuntuisi tällä hetkellä kaikista puhuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta olisi kiva kuulla jos olen jättänyt huomioimatta jotain spekseihin sopivia autoja ja ylipäätään saada vähän näkemyksiä ihmisiltä jotka ovat esim. noita listattuja kaaroja omistaneet. Muistakin speksipreferensseistä/päähänpinttymistä voi kommentoida jos kokee ne täysin typeriksi.

Kiittimo!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
VW Passat - käytännössä vissiin sama auto kuin edellinen
Jos nimenomaan kaipaa sitä tilavuutta, niin Superb on melkein 10 senttiä pidempi auto kuin Passat ja tämä tekee kyllä eroa tiloihin.

Jos diesel kelpaa, niin kyllä tolla budjetilla jo Mk3 Superbin saa ostettua.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105

Plugaria ei ainakaan kannata ottaa jos ei ole mahdollisuutta kotilataukseen tai ei tule käytyä jatkuvasti työpaikalla jossa latausmahdollisuus. Täyssähkön voi puolestaan helposti hankkia ilman että on kotilatausta, jos omassa ruokakaupassa tms. löytyy pikalatausmahdollisuus eikä päivittäin vedä akkua täydestä tyhjäksi.

Outlander on melko meluisa, toki sitä voi lisäeristääkin hyvin, mutta ei se kontti mikään hirveän iso ole vaikka pystymallinen perä siinä onkin. Takapenkillä on mukavasti jalkatilaa mutta sivuttain ei sen enempää kuin missään muussakaan autossa, kolmea turvaistuinta ei saa vierekkäin.

Menisin kyllä tuolla Superbilla, toki dieseleissä on saastelaitteet riesana kun kilometrejä tulee ja DSG:n kanssa kannattaa myös olla varovainen, että on öljyt vaihdettu yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Kannattaa se 508 käydä kokeilemassa, on se jollain tavalla paljon miellyttävämpi siirtymä volkkariin nähden. Faceliftin 2015-> saa halvalla, jakopää tulee tehtäväksi 175 tkm huollossa muistaakseni (1.6 koneella). Sisätilat ovat ihan riittävät, superb toki vielä paljon isompi takapenkin osalta. Kulutus motarilla oli 6 litran pintaan satkulla, tosi lyhyellä pätkäajolla nousee kaupungissa, mutta ei kiisselillä moisia pitäis ajaakaan. 100+ km/h nopeuksissa rengasmelua on jonkun verran, mutta rengasvalinnalla saa todella hiljaiseksi. Useita malleja kävin läpi juuri meluisuuden osalta ennen kuin tuohon päädyin. Automaatti kannattaa ottaa, EAT6 on miellyttävä oppiva loota. Manuaaleissa saattaa synkrot huutaa jostain 80-90 km/h välissä, "feature" ja muutenkaan se laatikko ei tarkkuudeltaan ole mikään japsiautoa vastaava. 130 tkm ehdin moisella rullata suuremmitta ongelmitta, kuluvaa osaa joutui vaihtamaan, ekä laakeri meni 120 tkm kohdalla etuoikealta, 135 tkm kohdalla apulaitehihna alkoi vinkua (vaihtoväli 150 tkm).

e: Kokeile erityisesti penkki. En nyt muista tuliko alluressa vakiona sähköpenkki vai ei. Mut säädöiltään sähköinen on huomattavasti parempi perusjakkaraan nähden. Active kannattaa ottaa vain, jos saa halvalla, yleensä allureen nähden eroa ei ole (tarpeeksi).
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
578

Ei ole face-liftatussa Alluressa sähköpenkkiä vakiona.
 
kromo

Make ATK Great Again
Team Linux
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
190
Perheelle tulossa laajennusta, joten alkaa olla auton päivitys kohta ajankohtainen.

* Mondeo, loppupään Mk3 tai alkupään Mk4. Ajelin juuri -13 sedania ja se vaikutti pääosin aika kivalta ja sedanissa ainakin oli kohtuullisen
Mk4 Mondeo tuli 2007, mk4.5 faceliftinä 2011 ja kokonaan uusi jenkki Fusioniin perustuva mk5 2015. Tilavia, ja suhteellisen hyviä ajaa, mutta ei mitään varsinaisia kaupunkiautoja.

Opelin Insignia voisi olla tutkailun arvoinen, ainakin kohtuulliset tilat ja varusteet. Sitikan C5 (X7 eli 08-17) hydejousituksella jos ajomukavuus edellä mennään, mutta bensakoneet varmaan vähemmistönä ja niissäkin se 1.6 156THP nauttii hivenen arveluttavaa mainetta, eikä C5 tiloiltaan pärjää luokkansa parhaimmille, Volvo V70 noin oletuksena jos tilavaa perheautoa hakee, mutta näissäkin varmaan dieselit enemmistönä.

-08 mk4 farkku Mondeolla tuli ajettua 2016-2021 välillä n. 200tkm ja nyt on muutaman tkm ollut -14 C5 farkku, dieseleitä kumpikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 521
* Mondeo, loppupään Mk3 tai alkupään Mk4. Ajelin juuri -13 sedania ja se vaikutti pääosin aika kivalta ja sedanissa ainakin oli kohtuullisen vaikuttavan kokoinen kontti.
Itsellä oli parikin Mondeo mk5 2016 autoa. Juuri bensamoottorilla, mutta manuaalina. 5 ovisia samoin kun tuo mk4.5.

Keväällä ostin Mondeo mk4.5 2011, joka on vähän tehokkaammalla 2.0 EcoBoost moottorilla. Automaatti ja nuohan on PowerShift kaksoiskytkin vaihteistoja (samoin kun dsg).

Ennen Mondeoja oli Ford Focus 182hv bensa manuaali (2019), mutta tykkäsin kyllä enempi mk5 Mondeosta.

Jos Fordia suunnittelet niin PowerShift vaihteiston vikoihin kannattaa tutustua ennakkoon. Joskus laatikoita on hajoillut ja korjaaminen on tosi kallista. Tuo oma 2011 Mondeo maksoi 5200€ ja saman verran varmaan maksaa pelkkä korjattu PowerShift vaihteistokin.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Ei perse. Eksyin jo selaamaan Nettiauton 59-79 vuosien manuaaleja min. 5L iskutilavuudella.. tuollainen tuli vastaan: https://www.nettiauto.com/en/ford/fairlane/12197671

Onkohan tuossa orggis loota, varmaan. Entä onko stroukattu millä ajatuksella.. jos puristussuhdetta on lisätty entisestään, niin sitä pitäis sit madaltaa jos laittaa pälle puhaltimen. Al's blower drives tekee tuollaisia kivan näköisiä Garlitsin scooppeja...

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
On kyllä vaikea valita Yariksen ja Corolla hatchbackin välillä. Yariksen saisi Style -varustetasolla uutena noin 25 000 eurolla, Corollan taas pari vuotta vanhana suunnilleen samalla varustetasolla noin 27 000 eurolla.

Onko tuo uusi Yaris pidemmillä matkoilla (about 250 km) miten rasittava ajettava? Kätevältähän se kaupungissa tuntuu, mutta alkaako moottoriääni ärsyttää kun rullaa 100 km/h pari tuntia putkeen?

Molemmat sinällään sopii meidän tarpeisiin ihan hyvin, mutta toki Corollan mukavuus ja tilavuus vähän houkuttaa.
Mä ajoin vanha koppasella yariksella vm. 2018 600km kesälomalla ja hyvin meni, 100 vauhdissa ihan ok vielä ajaa mutta siitä ylöspäin rengasmelu on se pahin.

Hyvä auto ajaa ei siinä mitään mutta rengasmelu motarilla on heikko lenkki, mutta pieni auto on pieni auto.
 
Liittynyt
12.01.2021
Viestejä
736
Perheelle tulossa laajennusta, joten alkaa olla auton päivitys kohta ajankohtainen. Esikoinen on taaperoikäinen, eli vaatii myös turvaistuinta vielä useamman vuoden. Nykyisenä autona on mennyt Citroen C4 2.0 HDI -08 ruoska. Muuten palvellut ihan hyvin, mutta takakontti on aivan liian pieni jo nykyiselläänkin, kun käytännössä pelkät rattaat vie suurimman osan takakontin tilasta. Ja onhan tuo nyt jo aika kammottavassa kunnossa. Farkkuja olen ensisijaisesti katsonut, mutta joku SUV/Crossover voisi myös tulla kyseeseen. Näyttää vaan noissa jälkimmäisissä olevan yleensä aika säälittävän pienet kontit ja muutenkin tuntuvat olevan suurimmaksi osaksi lähinnä korotettuja hatchbäkkejä.

Seuraavat speksit olisi oleelliset:
* TILAVA - Kaikki perheen jäsenet jokseenkin standardimittaisia, joten sisätilojen massiivisuus ei ole niin oleellista kuin se, että takakonttiin oikeasti mahtuu reilusti tavaraa.
* Hiljainen - Nykyisessä autossa on vituttanut rengasmelu suunnilleen ekasta päivästä asti
* Automaatti - Manuaalitattia on vatkattu reilut parikymmentä vuotta ja nyt olen ihan totaalisen kyllästynyt
* Hintaluokka ~15 k€, ihan ihan max. 20 k€, mutta mieluummin lähempänä tuota alarajaa.
* VM > 2012, mutta mieluummin 2015 tai yli. Alkaa noissa vanhoissa olemaan kaikenlaista ja muutenkin puuttumaan perusjuttuja kuten BT
* Ajettu mieluten max 150-160 tkm, tosin täsmä ei ole ihan ehdoton, lähinnä vaan epäilyttää isommilla kilsoilla vastaantulevat kalliit huollot (seuraava jakohihna, turbo, mahdolliset ruosteongelmat jne).

Kilsoja nykyisellä autolla on tullut viimeisen parin vuoden aikana ehkä 10-15 tkm/v, eli periaatteessa diesel ei ole enää hetkeen ollut "wöörtti", mutta toisaalta muutto on kanssa jossain kohtaa edessä ja silloin kilometrit mahdollisesti kasvaa. Plus onhan noissa dieseleiden traktorihurrutuksessa jotain sielua miellyttävää. Puolisolla on jotain ekojeesus-haaveita ja puhetta on ollut hybrideistä, mutta henkilökohtaisesti en näe oikein järkevänä kun hinnat tuntuu olevan aika reippaasti vastaavia polttomoottorivehkeitä korkeampia. Muutenkin ajatuksena on ajella tällä seuraavalla autolla ehkä sen 3-5 vuotta ja sen jälkeen katsoa löytyisikö jo kohtuuhintaan perheelle sopivia täyssähköjä.

Autot joita olen tällä hetkellä katsellut:

* Skoda Superb Mk 2 - jos tilaa kaipaa niin tämä on aika nobrainer. Kivoin olis jos löytäisi kohtuuhintaoisen alkupään Mk3 bensakoneella, mutta ne on jo semityyriitä ja Superbeissa on muutenkin suurimmaksi osaksi lähinnä dieseliä tarjolla. Epäilyttää vaan tuo DSG-laatikko ja ainakin nettiautossa tuntui aika moni valittelevan rengasmelua.
* VW Passat - käytännössä vissiin sama auto kuin edellinen, tässä olisi semikiinnostavana GTE - malli, mutta nykyisellään latausmahdollisuudet on vähän huonot ja hinnat alkaa käytännössä tuosta budjetin ylärajasta.
* Peugeot 508 I - ranskalaisen kanssa olen jo oppinut elämään, joten tämä voisi olla ihan kohtuullinen vaihtoehto. Sisätilat vissiin vähän naftit, mutta kontti on hyvän kokoinen
* Mondeo, loppupään Mk3 tai alkupään Mk4. Ajelin juuri -13 sedania ja se vaikutti pääosin aika kivalta ja sedanissa ainakin oli kohtuullisen vaikuttavan kokoinen kontti.
* Toytota Auris Hybrid - Näitä olen lähinnä katsellut puolison mieliksi. Taitaa olla vaan turhan pieni ja näissä on ilmeisesti ihan järkky rengasmelu.
* Mitsubishi Outlander PHEV - Periaatteessa kiinnostava, mutta ovat jo vähän tyyriimpiä, kontti ei liene kovin iso ja latausmahdollisuudet on edelleen huonot

Superb tuntuisi tällä hetkellä kaikista puhuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta olisi kiva kuulla jos olen jättänyt huomioimatta jotain spekseihin sopivia autoja ja ylipäätään saada vähän näkemyksiä ihmisiltä jotka ovat esim. noita listattuja kaaroja omistaneet. Muistakin speksipreferensseistä/päähänpinttymistä voi kommentoida jos kokee ne täysin typeriksi.

Kiittimo!
Samanlaiseen tarpeeseen käytiin juuri hakemassa jälkikasvun perheeseen Toyotan Prius-13 ja 100 000 km noin mittarissa. Saa nähdä miten sitten pärjäävät, mutta itte tykkäsin kyllä ajosta. Takakonttiin mahtuu melkoinen määrä rompetta kyllä. Tuo on vähän niinku piilofarmari jo ja lisää tilaa löytyi reippaasti vielä lattian altakin. Tilaa on omasta mielestä kyllä kunnolla taakse järjestetty. Sama suunnitelma on niilläkin, että 3-4 v pärjäisi. Ja Priuksen automaatti oli erityisen miellyttävä. Vähänhän se kyllä huutaa käskiessä, mutta sen tekee muutkin laitteet. Siihen tottuu melko pian ja sitten jo unohtuu. Se vanha 1,5 L versio ei kyllä jää unohtumaan, eikä sellaista pysty enää tänäpäivänä ottamaan. Kokeillessa pitää huolehtia, ettei käytä vahingossa ECO modea. Standart ja Sport on ihan käypäisiä. Kiihtyy sen 0-100 kuitenkin reilussa 10 s , niin kyllä se ihan normaalina autona käy ajella. Priuksen plugari muuten kuluttaa jopa vähemmän lataamatta, kuin tavallinen hybridi, mutta siinä on vain noissa vanhemmissa 2 takaistuinta. Tekniikan selvä parannus tuli Gen IV malliin, mutta kyllä tuo edellinenkin -10-15 malli on ihan siedettävä jo.

Tässä linkissä on jo melko ekolokiset käyttövoimamaksutkin. Kävin tuota miniälle ostettua ajamassa ja kyllä sekin meni melkoisen matalaa 4:sta ja ei tuo Prius mikään ihan kirppukokoinen kyllä ole.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Kiitoksia kaikille vastauksia jo raapustaneille!

Jos nimenomaan kaipaa sitä tilavuutta, niin Superb on melkein 10 senttiä pidempi auto kuin Passat ja tämä tekee kyllä eroa tiloihin.

Jos diesel kelpaa, niin kyllä tolla budjetilla jo Mk3 Superbin saa ostettua.
Aa, en tajunnutkaan että niissä on noinkin iso ero. Toisaalta Passatit tuntuu olevan syystä tai toisesta jonkin verran Superbeja halvempia, joten siinä mielesesä tuon 10 senttiä voisi ehkä antaa anteeksi, kun kontti on kuiteenkin käsittääkseni melkein samaa kokoluokkaa...

Plugaria ei ainakaan kannata ottaa jos ei ole mahdollisuutta kotilataukseen tai ei tule käytyä jatkuvasti työpaikalla jossa latausmahdollisuus. Täyssähkön voi puolestaan helposti hankkia ilman että on kotilatausta, jos omassa ruokakaupassa tms. löytyy pikalatausmahdollisuus eikä päivittäin vedä akkua täydestä tyhjäksi.
Asutaan tällä hetkellä rivarissa. Periaatteessa olisi mahdollista parkkeerata auto ulkovaraston eteen ja vetäistä sieltä shukolla latauspiuha, mutta olisi kyllä ehkä vähän turhan ryssäviritys...

Kannattaa se 508 käydä kokeilemassa, on se jollain tavalla paljon miellyttävämpi siirtymä volkkariin nähden. Faceliftin 2015-> saa halvalla, jakopää tulee tehtäväksi 175 tkm huollossa muistaakseni (1.6 koneella). Sisätilat ovat ihan riittävät, superb toki vielä paljon isompi takapenkin osalta. Kulutus motarilla oli 6 litran pintaan satkulla, tosi lyhyellä pätkäajolla nousee kaupungissa, mutta ei kiisselillä moisia pitäis ajaakaan. 100+ km/h nopeuksissa rengasmelua on jonkun verran, mutta rengasvalinnalla saa todella hiljaiseksi. Useita malleja kävin läpi juuri meluisuuden osalta ennen kuin tuohon päädyin. Automaatti kannattaa ottaa, EAT6 on miellyttävä oppiva loota. Manuaaleissa saattaa synkrot huutaa jostain 80-90 km/h välissä, "feature" ja muutenkaan se laatikko ei tarkkuudeltaan ole mikään japsiautoa vastaava. 130 tkm ehdin moisella rullata suuremmitta ongelmitta, kuluvaa osaa joutui vaihtamaan, ekä laakeri meni 120 tkm kohdalla etuoikealta, 135 tkm kohdalla apulaitehihna alkoi vinkua (vaihtoväli 150 tkm).

e: Kokeile erityisesti penkki. En nyt muista tuliko alluressa vakiona sähköpenkki vai ei. Mut säädöiltään sähköinen on huomattavasti parempi perusjakkaraan nähden. Active kannattaa ottaa vain, jos saa halvalla, yleensä allureen nähden eroa ei ole (tarpeeksi).
Ranskalaisissa olen kyllä yleensä tykännyt kyydistä ja ulkomuodosta, mutta lähinnä tuon 508:n luotettavuus hieman epäilyttää. Ei ole oikein tilastoissa loistanut ja sen lisäksi opin juuri, että takakontti ei ehkä ollutkaan ihan niin suuri kuin kuvittelin, koska litroja on haettu ominaisuuslistalle jollain mystisillä lokeroilla luukun pohjalla yms.

Mk4 Mondeo tuli 2007, mk4.5 faceliftinä 2011 ja kokonaan uusi jenkki Fusioniin perustuva mk5 2015. Tilavia, ja suhteellisen hyviä ajaa, mutta ei mitään varsinaisia kaupunkiautoja.

Opelin Insignia voisi olla tutkailun arvoinen, ainakin kohtuulliset tilat ja varusteet. Sitikan C5 (X7 eli 08-17) hydejousituksella jos ajomukavuus edellä mennään, mutta bensakoneet varmaan vähemmistönä ja niissäkin se 1.6 156THP nauttii hivenen arveluttavaa mainetta, eikä C5 tiloiltaan pärjää luokkansa parhaimmille, Volvo V70 noin oletuksena jos tilavaa perheautoa hakee, mutta näissäkin varmaan dieselit enemmistönä.

-08 mk4 farkku Mondeolla tuli ajettua 2016-2021 välillä n. 200tkm ja nyt on muutaman tkm ollut -14 C5 farkku, dieseleitä kumpikin.
Aa joo, mulla meni nyt markit sekaisin. Tarkoitin tietysti mk4(.5) loppupäätä tai mk5 alkupäätä. Insignia on toki tullut vastaan, mutta ei oikein herätä intohimoja. V70 ois todella jees, mutta harmillisesti aika moni tuntuu olevan samaa mieltä ja hinnat on sen mukaiset.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 172
^508:n lisäksi voisi ehkä tsekata 308:n. Iso ja käytännöllinen kontti ja hyvin tilaa ihmisillekin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Ranskalaisissa olen kyllä yleensä tykännyt kyydistä ja ulkomuodosta, mutta lähinnä tuon 508:n luotettavuus hieman epäilyttää. Ei ole oikein tilastoissa loistanut ja sen lisäksi opin juuri, että takakontti ei ehkä ollutkaan ihan niin suuri kuin kuvittelin, koska litroja on haettu ominaisuuslistalle jollain mystisillä lokeroilla luukun pohjalla yms.
En ole varsinaisesti seurannut, mutta jos siellä on tyypilliset alustanosat tilasto-ongelmana, niin en kyllä vaivais päätäni moisella ”uhalla”. Saat kuitenkin niin uuden ja vähän ajetun pelin moneen muuhun merkkiin verrattuna. Ei-facelift 1.6 euro5 diesel-koneissa oli ilmeisesti jotain tyyppivikaa, mikä on korjattu facelift euro6 koneisiin. Varmimmalla pääsee, jos löytää 2 litraisen. Ei tuossa kyllä mitään isoja tiloja kontin lattian alla ole, pieni lidlin ensiapulaukku vie jo puolet ko. tilasta. Renkaiden takana sivuilla pienet tavara”korit”. Muuten ihan suorakaide. Rullaverhon poistamalla korkeutta tulee vielä reilusti lisää. Hankala hahmottaa, että llis liian pieni kontti. Toki varmasti jostain superbista löytyy isompi, kun on ihan saamarin pitkä laiva.
 
Liittynyt
21.02.2021
Viestejä
201
Perheelle tulossa laajennusta, joten alkaa olla auton päivitys kohta ajankohtainen. Esikoinen on taaperoikäinen, eli vaatii myös turvaistuinta vielä useamman vuoden. Nykyisenä autona on mennyt Citroen C4 2.0 HDI -08 ruoska. Muuten palvellut ihan hyvin, mutta takakontti on aivan liian pieni jo nykyiselläänkin, kun käytännössä pelkät rattaat vie suurimman osan takakontin tilasta. Ja onhan tuo nyt jo aika kammottavassa kunnossa. Farkkuja olen ensisijaisesti katsonut, mutta joku SUV/Crossover voisi myös tulla kyseeseen. Näyttää vaan noissa jälkimmäisissä olevan yleensä aika säälittävän pienet kontit ja muutenkin tuntuvat olevan suurimmaksi osaksi lähinnä korotettuja hatchbäkkejä.

Seuraavat speksit olisi oleelliset:
* TILAVA - Kaikki perheen jäsenet jokseenkin standardimittaisia, joten sisätilojen massiivisuus ei ole niin oleellista kuin se, että takakonttiin oikeasti mahtuu reilusti tavaraa.
* Hiljainen - Nykyisessä autossa on vituttanut rengasmelu suunnilleen ekasta päivästä asti
* Automaatti - Manuaalitattia on vatkattu reilut parikymmentä vuotta ja nyt olen ihan totaalisen kyllästynyt
* Hintaluokka ~15 k€, ihan ihan max. 20 k€, mutta mieluummin lähempänä tuota alarajaa.
* VM > 2012, mutta mieluummin 2015 tai yli. Alkaa noissa vanhoissa olemaan kaikenlaista ja muutenkin puuttumaan perusjuttuja kuten BT
* Ajettu mieluten max 150-160 tkm, tosin täsmä ei ole ihan ehdoton, lähinnä vaan epäilyttää isommilla kilsoilla vastaantulevat kalliit huollot (seuraava jakohihna, turbo, mahdolliset ruosteongelmat jne).

Kilsoja nykyisellä autolla on tullut viimeisen parin vuoden aikana ehkä 10-15 tkm/v, eli periaatteessa diesel ei ole enää hetkeen ollut "wöörtti", mutta toisaalta muutto on kanssa jossain kohtaa edessä ja silloin kilometrit mahdollisesti kasvaa. Plus onhan noissa dieseleiden traktorihurrutuksessa jotain sielua miellyttävää. Puolisolla on jotain ekojeesus-haaveita ja puhetta on ollut hybrideistä, mutta henkilökohtaisesti en näe oikein järkevänä kun hinnat tuntuu olevan aika reippaasti vastaavia polttomoottorivehkeitä korkeampia. Muutenkin ajatuksena on ajella tällä seuraavalla autolla ehkä sen 3-5 vuotta ja sen jälkeen katsoa löytyisikö jo kohtuuhintaan perheelle sopivia täyssähköjä.

Autot joita olen tällä hetkellä katsellut:

* Skoda Superb Mk 2 - jos tilaa kaipaa niin tämä on aika nobrainer. Kivoin olis jos löytäisi kohtuuhintaoisen alkupään Mk3 bensakoneella, mutta ne on jo semityyriitä ja Superbeissa on muutenkin suurimmaksi osaksi lähinnä dieseliä tarjolla. Epäilyttää vaan tuo DSG-laatikko ja ainakin nettiautossa tuntui aika moni valittelevan rengasmelua.
* VW Passat - käytännössä vissiin sama auto kuin edellinen, tässä olisi semikiinnostavana GTE - malli, mutta nykyisellään latausmahdollisuudet on vähän huonot ja hinnat alkaa käytännössä tuosta budjetin ylärajasta.
* Peugeot 508 I - ranskalaisen kanssa olen jo oppinut elämään, joten tämä voisi olla ihan kohtuullinen vaihtoehto. Sisätilat vissiin vähän naftit, mutta kontti on hyvän kokoinen
* Mondeo, loppupään Mk3 tai alkupään Mk4. Ajelin juuri -13 sedania ja se vaikutti pääosin aika kivalta ja sedanissa ainakin oli kohtuullisen vaikuttavan kokoinen kontti.
* Toytota Auris Hybrid - Näitä olen lähinnä katsellut puolison mieliksi. Taitaa olla vaan turhan pieni ja näissä on ilmeisesti ihan järkky rengasmelu.
* Mitsubishi Outlander PHEV - Periaatteessa kiinnostava, mutta ovat jo vähän tyyriimpiä, kontti ei liene kovin iso ja latausmahdollisuudet on edelleen huonot

Superb tuntuisi tällä hetkellä kaikista puhuttelevimmalta vaihtoehdolta, mutta olisi kiva kuulla jos olen jättänyt huomioimatta jotain spekseihin sopivia autoja ja ylipäätään saada vähän näkemyksiä ihmisiltä jotka ovat esim. noita listattuja kaaroja omistaneet. Muistakin speksipreferensseistä/päähänpinttymistä voi kommentoida jos kokee ne täysin typeriksi.

Kiittimo!
Sama tilanne ja tarkoitus olisi löytää tarpeeksi tilava auto, jossa voi kuskin penkin laittaa maksimit taakse ja silti mahtuisi turvaistuin taakse. Onkohan tästä muilla kokemuksia, missä malleissa onnistuu?

Budjetti ei ole ihan niin tarkka, mutta ylimääräistä en halua turhaan maksaa. Superb on varmasti yksi vaihtoehto, mutta DSG vie ostohaluja. Passat GTE luultavasti on tarpeeksi tilava, mutta onko järkivalinta? Sähköautot kiinnostavat myös kovasti, kun niissä sisätilat saadaan extra-tilaviksi omalla alustoillaan. Kleinbus Volkkari sähkis, joka ensi vuonna tuodaan markkinoille olisi kyllä mainio valinta, jos jaksaa odottaa. Vaikeaksi menee…
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
382
Sama tilanne ja tarkoitus olisi löytää tarpeeksi tilava auto, jossa voi kuskin penkin laittaa maksimit taakse ja silti mahtuisi turvaistuin taakse. Onkohan tästä muilla kokemuksia, missä malleissa onnistuu?
Ford s-max.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Sama tilanne ja tarkoitus olisi löytää tarpeeksi tilava auto, jossa voi kuskin penkin laittaa maksimit taakse ja silti mahtuisi turvaistuin taakse. Onkohan tästä muilla kokemuksia, missä malleissa onnistuu?
Renault Espace, Seat Alhambra, VW Sharan
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
778
Kun googlettaa "Corolla hybrid melu" niin yllättyy kuinka paljon tulee osumia. Joka testissä puututaan äärimmäisen voimakkaaseen rengasmeluun.

Tässä yksi esimerkki: Toyota Corolla ajaa muotoilu edellä

"Toyota kuulosti sen verran meluisalta, että oli mielenkiintoista katsoa, paljonko sen sisällä oli desibelejä. Kehä ykkösellä sisämelu vaihteli 75–81 dB:n välillä. Hämeenlinnan moottoritiellä 120 km/t vauhdissa melu nousi 80–85 dB:n tasolle, ja se oli yhdistelmä rengasmelua ja melkoista tuulenhuminaa. "

80-85dB on enemmän kuin mitä esim Tekniikan Maailma on ikinä mitannut, jopa ihan ankeimmista pikkuautoista:
Meluisa oli 2014 Hybrid Auris TS:ssäni myös. Hiljeni huomattavasti, kun äänieristin itse ovet ja peräkontin.
Jos rengasmelu jää ainoiksi syiksi jättää ostamatta joku auto, niin sitähän voi korjata vaikkapa viemällä sen johonkin liikkeeseen vaimennettavaksi.
 
Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 207

No se toki riippuu hinnasta. Veikkaan, että monella jää viemättä. Vähän sama kuin keväällä liikkeeestä löytämäni auto, jossa kaikki muu natsasi, mutta väri oli deal breaker. Myyjä ehdotti että viedään "teipattavaksi" niin saa haluamansa värin. Kysyin kustannusarviota ja sain vastaukseksi "Jotain paritonnia". Jatkoin etsintää ja ostin sitten valmiiksi "sopivan värisen" auton. Meluisuuden suhteen luulen, että pätee jokseenkin sama.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Superb on varmasti yksi vaihtoehto, mutta DSG vie ostohaluja. Passat GTE luultavasti on tarpeeksi tilava, mutta onko järkivalinta?
Omien havaintojen mukaan noissa plugarien lootissa on ollut enemmän ongelmia kuin tavallisten polttiksien. Onhan se rakenteeltaankin monimutkaisempi, kun plugarissa se ei ole kaksoiskytkinlaatikko vaan kolmoiskytkin, kun sille sähkövoimalinjalle on oma kytkimensä. Että jos tältä pohjalta lähtee miettimään, niin ennemmin ottaisin tuon Superbin jossa esim ison dieselin ja/tai nelivedon kanssa on se DQ250 joka on pisimpään ollut kehityksessä noista laatikoista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196

Mitä katselin Passatin voimalinjaa, niin se sähkömoottori on integroitu suoraan vaihteistoon ilman kytkintä. Mutta siinä on kuitenkin kolmas kytkin mikä erottaa koko voimalinjan etuakselista.
Outoa ettei se riitä että nostaa DSG:n kytkimen ja antaa auton rullata sähkömoottoria pyörittäen.

The electric motor, 6-speed gearbox and disengagement clutch are all integrated into one unit. When possible, the disengagement clutch disengages the powertrain from the driven front axle, allowing the car to coast.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
Mutta siinä on kuitenkin kolmas kytkin mikä erottaa koko voimalinjan etuakselista
Pitipä oikein tarkistaa ja väärässä tosiaan olin. Kolmas kytkin ei pysty erottamaan sähkömoottoria voimansiirrosta vaan polttomoottorin.

Eli kun ajetaan pelkällä sähköllä niin se kolmas kytkin on auki. Jos polttomoottori osallistuu auton liikuttamiseen, niin tuo kytkin on kiinni.

Olipa tarkka toteutus millainen vain, niin ei tuo ainakaan luotettavampi ole kuin perinteinen kaksoiskytkinvaihteisto koska kytkimiä on kahden sijasta kolme.

Lähde, SSP 538.

The disengagement clutch K0 connects or separates the combustion engine to/from the electric drive motor.

The disengagement clutch K0 is engaged:
-When the electric drive motor V141 starts the combustion engine.
-When the vehicle is being driven by the combustion engine.
-When both power units drive the vehicle.

The disengagement clutch K0 is disengaged when the vehicle is driven exclusively by the electric drive motor.
 
P.T

Liittynyt
13.08.2019
Viestejä
1 172
Olipa tarkka toteutus millainen vain, niin ei tuo ainakaan luotettavampi ole kuin perinteinen kaksoiskytkinvaihteisto koska kytkimiä on kahden sijasta kolme.
En noita DSG:n vikoja juuri tunne, mutta toisaalta plugarilla kytkimen ei tarvitse luistaa liikkeellelähdöissä ja ryömiessä kuten polttiksilla ja jos päivittäiset ajot ajetaan enimmäkseen sähköllä niin kuvittelisin että vaihtotapahtumia tulee vähemmän kuin polttiksella, koska sähkömoottori toimii hyvin laajalla kierrosalueella.
 
Liittynyt
21.02.2021
Viestejä
201
Passatin DSG ei haittaa mutta Superbin haittaa?
Kyllähän se 6 pykäläinen DSG on ollut varsin toimiva.
Sillä kysyinkin, että onko järkivalinta (DSG:stä huolimatta). Itse en näistä enempää tiedä kuin perinteiset pelottelut hajoavista vaihteistoista. Hyviä vaihtoehtoa muitakin esitetty tilaviksi autoiksi, kiitos niistä.
 
Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
1 829
En noita DSG:n vikoja juuri tunne, mutta toisaalta plugarilla kytkimen ei tarvitse luistaa liikkeellelähdöissä ja ryömiessä kuten polttiksilla ja jos päivittäiset ajot ajetaan enimmäkseen sähköllä niin kuvittelisin että vaihtotapahtumia tulee vähemmän kuin polttiksella, koska sähkömoottori toimii hyvin laajalla kierrosalueella.
Näinhän se menee. Valitettavasti volkkarifoorumien perusteella nuo GTE:n lootat ei ole mitenkään erityisen varmatoimisia, enemmän on mielestäni viime aikoina ollut tarinoita niiden hajoamisista kuin perinteisten polttiksien laatikoiden.

Toki otanta on huono ja vääristynyt, tarkan totuuden tietää luultavasti vain konserni itse. Joka tapauksessa, jos DSG ahdistaa niin GTE ei ole kiertotie siihen ahdistukseen.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Ja foorumithan kertoo, että GTEhen DSG:n remppa on paljon normi DSG:tä kalliimpi johtuen siitä sähkömoottorista. Eiköhän noi GTEt oo käytettynäkin mm. sen takia puoli-ilmaisia (myyntihinta, hyvitys on sitten varmaan puolet siitä), kuka sellaista aikapommia riesakseen haluaisi paitsi työsuhdeautoilijat/liisarit jos ei oo väliä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 415
Paljonkohan mahtaa remppa maksaa. Siinä helposti jää (polttoaine) säästöt toiseksi, jos laatikkoa joutuu remppaamaan.
 
Liittynyt
02.05.2017
Viestejä
2 520
Paljonkohan mahtaa remppa maksaa. Siinä helposti jää (polttoaine) säästöt toiseksi, jos laatikkoa joutuu remppaamaan.
Jep jep... asiasta toiseen, työkaverilla levis uutena ostamansa Audi Q5:n 3.0TDI:n (Land of quattro sport edition, hinta alkaen 99 000 € ja ei säästelly lisävarusteissa) DSG-loota. Oli käyttänyt muuten marmorilla huollossa, mutta viimeisin huolto Das Autossa eli ei marmorilla. "Unohtivat" vaihtaa DSG öljyt vaikka ois kuulunut ohjelmaan siinä huollossa. Loota porsi siitä seuraavana kuukautena (ois porsinu varmaan ölpät vaihdettunakin), maahantuoja K-Caara ei korvannu mitään (koska ölpän vaihto oli tekemäti) mutta tutkiminen maksoi 2500 €. 20 k€:llä oisivat laittaneet uuden lootan, kaverille sitte suosittelin Konehuolto Siekkistä jotta säästää ja kuntoonkin. Auto lavetilla Helsingistä Maaninkaan, 7000 € + kuljetus tuli maksamaan ja kuntoon tuli.

Sitten pari kk sen jälkeen ajoi motaria 120 km/h ja edellä ajaneesta autonosturista tippui kuopassa tukijalan alle tuleva metri x metri teräslevy minkä päälle kaveri ajoi ja auto lunariin (meni pohjan ali/leikaten rikkoen kaikki maholliset). Sai 30 k€ vakuutuksesta. Tilas uuden Toyota Priuksen 7-paikkasena awd-i hybridinä ja automurheet loppu kuulemma siihen.

DSG=rahamiesten juttuja.
 
Liittynyt
14.11.2017
Viestejä
102
Audi Q5:n 3.0TDI:n (Land of quattro sport edition, hinta alkaen 99 000 € ja ei säästelly lisävarusteissa) DSG-loota
Eikö 3.0 TDI:ssä ole aina momenttimuunnin, kun tone on toisin päin vrt. 2 litrasiin?

Mitä näihin lootiin tulee, niin DQ500 ja DQ381 ovat yleisesti luotettavina pidettäviä lootia. DQ200 kannattaa välttää ja DQ250 varauksella.

Se, että naapurin penan loota porsi, kun ei vaihtanut DSG öljyjä momenttimuunnin lootaan, ei välttämättä ole paras lähde siihen, että mikä on luotettava loota ja mikä ei. Todellinen data löytyy valmistajalta niinkuin aiemmin mainittiin ja foorumeilta voi koittaa kalastella suuntaa. Toki foorumiviestien määrä tulee suhteuttaa automallin myyntilukuihin.
 
Liittynyt
14.11.2017
Viestejä
102
250 ja 270 heppaset on S-tronic eli diudikielellä DSG ja vasta se isoin 300hp on kunnollinen ZF, näin lonkalta muistellen.
Autowikissä ainakin listataan vaan tippi kolme litrasen Q5:n alle. A-sarjalaisia on nähtävästi saanut s-tronicilla ja kolme litrasena. Aina oppii uutta :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 476
Viestejä
4 163 506
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom