- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 1 147
Tampereen eteläpuolella oli kerran vähän vastaava tilanne. Liikennettä oli aika vähän. Näin kun auto lähestyi hyvin hitaasti takaa. Hyvissä ajoin hän vaihtoi vasemmalle kaistalle ohittaakseen minut. Hetken kuluttua saavutin minua hitaamman auton. Minua ohittava oli vielä kaukana ja liikkui hädin tuskin nopeammin kuin minä. Siispä ohitin edelläni ajavan ja palasin oikealle kaistalle. Kohta sama tilanne vielä toistui. Sen jälkeen edessäni ei ollut hitaampia ja ohittajakin pääsi hitaasti ohitseni ja palasi oikealle kaistalle. Ajoin koko ajan nopeudensäätimellä. Koko ohitus kesti kilometritolkulla, ja ei sitä joka kerta tee ohituksia, kun on itse ohitettavanaTaas ollaan vaikkapa Lahden motarilla oikealla kaistalla, vakkarissa 123 km/h. Mäntsälän kohdalla huomaat, että vasemmalla kaistalla kaukana horisontissa siintää auto joka syöksyy eteenpäin n. 1-2 km/h nopeammin kuin sinä. Lahden kohdalla hän on rinnallasi ja heti Heinolan kohdalla jo mennyt ohi. Tai siis näin tilanne menisi liikenteessä ei olisi muita, oikeastihan tällaiset Teuvot roikkuvat siinä takavasemman kuolleessa kulmassa niin pitkään, että itselläsi tulee oikealla kaistalla eteen joku hitaammin ajava, josta et pääse Teuvon blokkauksen takia suoraan ohi, vaan joudut jarruttamaan reilusti ja siirtymään vasemmalle kaistalle Teuvon taakse verkkaiseen ohitukseen.