- Liittynyt
- 05.11.2016
- Viestejä
- 3 828
Et maininnut tarkempaa kohtaa, mutta tuolla on pitkät pätkät kaistaopastettua moottoritietä ja tie haaraantuu siten, että oikealla ajamalla päätyy väärään suuntaan. Kun moottoritiellä on kaistaopasteet, saa ajaa sitä kaistaa, joka parhaiten sopii. Kaistaopasteet aiheuttavat myös sen, että on täysin sallittua palata oikealle kaistalle ja ajaa vasemmalla olevan ohi, kunhan ei palaa takaisin vasemmalle ohituksen jälkeen. Samoin jos liikenne kulkee jonossa, saa moottoritielläkin ihan vapaasti lasketella oikealta ohi.Tänään taas lahden motarilla sellainen 20auton häröpallo possujuna oikealla ja vasemmalla kaistalla kun vasenta kaistaa ajettiin mittarissa 120km/h ja oikeaa kaistaa pari alle.
Sitten kun baana aukesi niin tämä vasemman kaistan tukko ei mennyt oikealle, eikä hänen takanaan tehnyt mitään niin jengi lähtee raivon vallassa oikealta ohi torvi soiden
No itse menin näiden kahden ensimmäisen taakse ja pakotin siirtymään oikealle. Pääsin heistä ohi niin ne siirtyi takaisin siihen vasemmalle kaistalle ja taas muiden eteen! ?
Kaksi urpoa sekoilee ja aiheuttaa aivan turhia tilanteita, mutta oikella on pyöreä merkki, sitä noudatetaan ja se on tärkein!