Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Ei mulla kiire ole, kuten sanoin niin jarrut löytyy ja odotellaan sitten jos edessäajava ei osaa peilejä käyttää. Ei se niin paljoa matka-aikaan vaikuta.
Sanoinko, että tarkoitin tällä sinua? Totesin vaan ylipäätään kanssa ajajista.

Peileistä tulee katsottua aina ja arvioitua ohituspaikat, mutta ilmeisesti näitä henkilöitä löytyy joita ahdistaa ajaa rajoitusten mukaisesti hetken (tai vain lievää ylinopeutta) ja pitää puskuriin napsahtaa kiinni.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Totta kai on. Kannattaa vilkaista peileihin ennen ohitukseen lähtemistä, josko sieltä tulee joku toinen auto kovempaa. Antaa semmosen vaikka mennä ensin, ettei suin päin leikkaa vain eteen
Juu ok, eli vaarannan muun liikenteen takana ajavan kiireen takia.

Osaan kyllä ajaa 160km/h mutta en ala sitä normaalin liikenteen seassa harrastamaan, vaikka osa porukasta haluaakin sitä ajaa.

Aina päästään samaan noidankehään tässäkin ketjussa, eli puolella ihmisistä on rehellinen käsitys, että motarilla tulee ajaa ohituskaistalla vaikka 200 kunhan ei vain ole takana tulevan tiellä.

Mites kun puolia näistä kavereista ei varsinkaan talvella edes kerkeä näkemään peileistä, jos ajaa kiltisti sen 110km/h
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599

Millä vaarannat muun liikenteen jos odotat ohituskaistaa nopeamman tulevan ensiksi ohi? Muistutuksena sellainen pikkujuttu, että et saa lain mukaan aloittaa ohitusta jos takaatuleva on jo ohituksen aloittanut ja jos se takanatulija joutuu sun takia jarruttamaan vaikka vähän ylinopeutta ajaisi, et ole noudattanut liikenneaääntöjä lähtiessäsi omaan ohitukseesi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 196
Aina päästään samaan noidankehään tässäkin ketjussa, eli puolella ihmisistä on rehellinen käsitys, että motarilla tulee ajaa ohituskaistalla vaikka 200 kunhan ei vain ole takana tulevan tiellä.

Mites kun puolia näistä kavereista ei varsinkaan talvella edes kerkeä näkemään peileistä, jos ajaa kiltisti sen 110km/h
Kun ei kiilaa toisen eteen ei joudu ajamaan vaikka 200. Jos et kerkeä näkemään takaa tulijoita peileistä niin yhtä nopeasti he ovat myös päässeet ohitsesi :facepalm:
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
On muuten erittäin lapsellista tulla tähän keskusteluun pätemään ja todeta sitten, ettei alueellasi ole liikennettä nimeksikään. Eiköhän nämä ongelmat ole läsnä siellä missä on liikennettä, eli käytännössä pääkaupunkiseudulla.
Siis mitä helvettiä? Eikös tämän topicin aihe ole "Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa" ja minä kerroin mikä minua ärsyttää päivittäisessä liikenteessä. Vai onko se niin, että kun täällä päin ei ole etelän ruuhkia, niin ei saa ärsyyntyä ihmisistä jotka vaarantavat liikenteen liimaantumalla konttiin kiinni kovissa nopeuksissa?
 
Liittynyt
12.10.2017
Viestejä
16
Eniten ärsyttää uhkarohkeat ohittajat. On joutunut itsekin välillä lyömään liinat kiinni, kun mutkan takaa tuleekin auto vastaan vasenta kaistaa kun on niin helvetin kiire, että pakko ohittaa keltaisesta viivasta välittämättä.
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Siellä on huomattavasti enemmän pelivaraa laskea ohi niitä muutamia kiireisempiä menemään ilman että he liimautuvat takakonttiin. Ongelmat on enemmän oman pään sisällä jos sielläpäin ärsyyntyy.
Just..."vain etelän ongelmia"

Samalla tavalla niillä muutamilla kaahareilla on varaa höllentää sitä kaasua ja vaikka ihailla maisemia. Viettää hetki ilman pelkoa ylinopeussakoista. Totta kai sitä ärsyyntyy, jos toinen tahallaan vaarantaa liikenteen liimautumalla konttiin. Takaraivossa tietää, että jos tässä jotain äkkinäistä tapahtuu, niin tuo takana oli nasahtaa konttiin niin että rytinä kuuluu.Jos minun edessä joku ohittaa rekkaa vaikka 100 km/h vauhdilla 120 km/h alueella, niin ei tule mielenkään painaa siihen puolen metrin päähän autosta hiillostamaan.

Täyttä tyhmyyttähän se on vaarantaa liikennettä pelkästään sen takia, että edellä menevän nopeus ei vastaa omaa ajatusmaailmaa.
 
Et selvästikään ymmärrä tätä ongelmaa, joten käy luovuttamassa kortti pois. Jos vasenta kaistaa on joku tulossa sua kovempaa eli ohittamassa, et saa siihen eteen tulla, oli edessä sitten rekka tai ei. Odotat, että ne menee ohitse ja sitten vaihdat kaistaa. Jos et peileistä näe autoilijaa, on autoilija joko kaukana tai sulla jotain ongelmaa.
 
Siis mitä hemmettiä? Missä vaiheessa minä olen syöksymässä jonkun eteen vasemmalle kaistalle? Jos näen peilistä, että vasemmalla painaa auto hirmuista vauhtia, niin viimeisin ajatus on syöksyä siihen eteen ja aiheuttaa toiselle äkkijarrutuksen.

Keskustelun taso on kuin jossain amiksen autopuolen bemarikerhossa...
 
Niin, lähinä sun toimesta. Justiin valitit kun on niin vaikeaa toi ohittaminen ja oot tukkeena..
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Niin, lähinä sun toimesta. Justiin valitit kun on niin vaikeaa toi ohittaminen ja oot tukkeena..
Eihän minulle ohittaminen mitään ongelmia tuota? Joitain kanssa ajajia näköjään vaan harmittaa, kun eivät saa kaahata rauhassa. Harrastatko itse kontissa hiillostamista?

Skenaario, jossa on A. vähän liikennettä, B. sinä C. ohittaja ja D. ohitettava.

Miten syntyy tilanne, että ohittaja päätyy hiillostamaan sinua taaksesi jos olet ennen ohituksen aloitusta varmistunut, ettei kukaan ole välittömässä läheisyydessä vasemmalla kaistalla? Sinullahan ei ole kiire sinne vasemmalle kaistalle.

Vinkki: Välttääksesi jatkossa tilanteen muodostumisen, tarkista peilit. Jos niissä ei näy ketään voit hyvin suurella todennäköisyydellä suorittaa ohituksen ilman kenenkään hiillostusta. Mikäli peileissä näkyy muita ajoneuvoja anna niiden mennä ensin, sinullahan ei ole kiire.
Ei ole kiire, mutta ei turhaankaan viiti jarruttaa kasikymppiin ja kiihdyttää takaisin 120 km/h.

Skenaario: Ajan autolla 120 km /h ja edessä näen pari rekkaa jotka jurruuttaa sen 80-90 km/h. Tarkistan, että vasen kaista on täysin tyhjä, mutta taustapeilistä näen vajaan 100m päässä takana on tulossa auto. En viitsi pudottaa vauhtiani 80, jotta joutuisin taas kiihdyttämään heti takaisin 120 km/h. Lähden ohittamaan ja toisen rekan kohdalla huomaan, että auto on kontissa kiinni. Miksi sitä turvaväliä ei voi pitää?

Mutta kiitoksia vinkeistä tiedän jatkossa mitenkä toimia. 150km/h lasissa koko työmatkan, niin voin tulla tänne avautumaan että mitenkä tientukot eivät osaa ottaa koneistansa kierroksia irti.

Eiköhän tämä ala pikku hiljaa olemaan tässä
 
On myös ihan kohteliasta motarilla tollasessa tilanteessa, jossa takanatuleva tulee vaikkapa vähän kovempaa, nostaa ohituksessa nopeutta hieman, vaikkapa sinne 130 mittarinopeuteen. Ohitus on tällöin nopeampi eikä takanatulijaa harmita. Et myöskään saa sakkoja vaikka poliisi sinua tutkaisikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
283
Skenaario: Ajan autolla 120 km /h ja edessä näen pari rekkaa jotka jurruuttaa sen 80-90 km/h. Tarkistan, että vasen kaista on täysin tyhjä, mutta taustapeilistä näen vajaan 100m päässä takana on tulossa auto. En viitsi pudottaa vauhtiani 80, jotta joutuisin taas kiihdyttämään heti takaisin 120 km/h. Lähden ohittamaan ja toisen rekan kohdalla huomaan, että auto on kontissa kiinni. Miksi sitä turvaväliä ei voi pitää?
Mikäli takana tuleva auto ajaa 160km/h, on sillä nopeuseroa yhtä paljon kuin sinulla edessä oleviin rekkoihin, eli etenet rekkoihin nähden 100m samassa ajassa kun takanasi tuleva auto saavuttaa sinut :comp2:
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Muutenkin hauskoja skenaarioita sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ensinnäkin postaaja asuu jossain jumalan selän takana jossa mitään moottoriteitä ei parin kilsan pätkiä enempää ole.

Toisekseen nuo 150 km/h tai 160 km/h ajavat kaaharit on jotenkin aivan massiivinen ongelma rekkoja ohittaessa.

Itse ajan n. 60 tkm vuodessa motaria josta puolet kesällä 132 km/h GPS:n mukaan. Mun ohi tulee ehkä yksi auto viikossa, ja yleensä todella pienellä nopeuserolla. Jos nyt oikeen mietin niin tänä kesänä ehkä kahdesti tultu ns. reippaasti ohi, eli ehkä sitä 150-160 km/h.

Taitaa olla vähän hemmetisti nyt värikynää näissä skenaarioissa. Valistunut arvaus totuudesta on, että ei vaan osata katsoa peilejä tai jos katsotaan, niin ei ole mitään kykyä arvioida takaa tulevan nopeutta. Sitten koukataan 20 km/h alle rajoituksen ohittamaan kahta rekkaa (tojotan mittari 120 km/h) ja ihmetellään kun kohta on mulkku perseessä.
Anteeksi, unohdin jo että paikkakuntani vaikuttaa siihen onko ärsytykseni oikeutettu ja täällä korvessa rekat oikeastaan ne mitkä liikennettä pääosin hidastaa ja niitähän riittää.

Tuo yllä oleva keissini tapahtui minulle eilen ja oli räikein tapaus, siksi se mieleen jäikin. Viime viikolla mentiin pakun vetämässä ohitusletkassa rekkojen ohitse ( uuuu..lisää rekkoja ja vielä monta peräkkäin), jossa hinattiin se reilu satasta..eli luonnollisesti ohitus on tälllöin yhtä kitkuttamista. Niin konttiin ilmestyi joku työntämään vauhtia. Itsellä hyvä turvaväli edellä menevään ja minun takana se 1-2m.

Toissa viikolla ajettiin moottoritietä 110 km/h (Tosin satasen tie vaan. Eli jopa ylinopeutta..huimaa.) vasenta kaistaa letkassa minä sillä hetkenä viimeisenä jonossa. Niin kohta oikealta liittyy meidän iloiseen joukkoomme auto ja taas konttiin kiinni.

Kerta rakas ystävä ajat vuodessa kilometrejä enemmän kuin minä, niin kerro hyvä mies, että miksi ihmeessä siihen konttiin tullaan hinkuttamaan? Varsinkin jos näkee, että edessäni on vielä muitakin autoja jotka määrää vauhdin?

Eikö tämä ole vaan hölmöä liikenteen vaarantamista? (Mutta kun ajan vain puolet kilometreistäsi ja asun korvessa, niin ongelmaahan ei ole.). Vai onko se, että ajetaan reilua ylinopeutta, niin on oikeutettu vaarantamaan liikenteen?

PS: En aja tojotalla ja mittarivirhe on 5km/h
 
Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Noh sovitaan, ettei ärsytä mikään. Autolla ajo on mukavaa.

PS: Ei tarvitse mennä onneksi Utsjoelle asti..siellä on kylmä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
Rauhotas nyt vähän sitä keskustelun äkäsyyttä. Tämän sivun viestejäkin kun lukee niin jos vittuilun ja "nokkelat" sutkautukset jättää pois niin sisältö on aika vähissä. Hiukan raskasta lukea väkisin vänkäämistä vaikka monista asioista periaatetasolla olenkin samaa mieltä kanssasi @Diaz\
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
113
Se ei mahdu mun päähän, että miksi pitää ajaa toisen vieressä, jos meinaa ajaa samaa vauhtia? Miksi et mene siihen perään tai sen edelle. Jos vasemmalla kaistalla ajaessasi perässäsi on jonoa olet väärällä kaistalla tai sitten sua ei vaan muut kiinnostele...miten vaan, mun mielestä olet molemmissa tapauksissa ihminen johon en halauisi tutustua.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
151
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 181
Oman kotitieni varrella on 5 hidastetta noin 500m matkalla, käytännössä siis 100m välein yksi hidaste.
Mahtava ajaa kotiin varsinkin kun kolme viimeistä on sen korkuisia että osalla vakioautoistakin ottaaa puskurin reuna kiinni asvalttiin vaikka ajat tyhjäkäynnillä.

Kaupungille olen tästä maininnut 4x ja viimeisellä kerralla olivat kuulemma käyneet katsomassa ja totesivat puhelimessa minulle että "ihan normaalit hidasteet ne on".

Joo-o pitääkö tuossa nyt alkaa ajamaan rajoituksen (40km/h) mukaan jollain tarkoitusta varten ostetulla paskaläjällä ja alkaa vaatia korvauksia että asialle tehdään jotain?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 343
Skenaario, jossa on A. vähän liikennettä, B. sinä C. ohittaja ja D. ohitettava.

Miten syntyy tilanne, että ohittaja päätyy hiillostamaan sinua taaksesi jos olet ennen ohituksen aloitusta varmistunut, ettei kukaan ole välittömässä läheisyydessä vasemmalla kaistalla? Sinullahan ei ole kiire sinne vasemmalle kaistalle.

Vinkki: Välttääksesi jatkossa tilanteen muodostumisen, tarkista peilit. Jos niissä ei näy ketään voit hyvin suurella todennäköisyydellä suorittaa ohituksen ilman kenenkään hiillostusta. Mikäli peileissä näkyy muita ajoneuvoja anna niiden mennä ensin, sinullahan ei ole kiire.
  • Alkutilanteessa edetään samalla kaistalla järjestyksessä D, B, C.
  • Tällöin B on saavuttaa D:n, varmistaa että vasen kaista on vapaa ja aloittaa ohituksen.
  • Hetkeä myöhemmin myös C on ohitusetäisyydellä D:stä ja aloittaa ohituksen. Nyt molemmat, sekä B ja C ovat vasemmalla kaistalla ohittamassa D:tä.
  • C saavuttaa B:n ja alkaa hiillostaa.
Sitähän sä kysyit.
Kukaan ei tehnyt mitään virhettä, mutta C:tä vituttaa kun hän joutuu pudottamaan vakkarin pois päältä vähentääkseen vauhtia ja B:tä vituttaa kun C hiillostaa kiinni takakontissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Millä vaarannat muun liikenteen jos odotat ohituskaistaa nopeamman tulevan ensiksi ohi? Muistutuksena sellainen pikkujuttu, että et saa lain mukaan aloittaa ohitusta jos takaatuleva on jo ohituksen aloittanut ja jos se takanatulija joutuu sun takia jarruttamaan vaikka vähän ylinopeutta ajaisi, et ole noudattanut liikenneaääntöjä lähtiessäsi omaan ohitukseesi
Mitä kun esim. se 160km/h lähestyvä jannu ei näy edes lähistölläkään kun lähdet ohittamaan paria rekkaa?

Takanatulija ajaa ylinopeutta niin saa jarrutella sitten, ei se mun ongelma ole. Veikkaampa myöskin, että törkeää (huom. törkeää, ei lievää) ylinopeutta ajavan ajaessa jonkun perään kaistanvaihdon seurauksena, on myöskin se osapuoli joka maksaa viulut.

Kun ei kiilaa toisen eteen ei joudu ajamaan vaikka 200. Jos et kerkeä näkemään takaa tulijoita peileistä niin yhtä nopeasti he ovat myös päässeet ohitsesi :facepalm:
Missä puhuttiin kiilaamisesta?

Se riittää ihan 20-30km/h nopeusero siihen, ettei sitä nopeammin tulevaa kaveria näy sieltä muiden ohittajien takaa jne ennenkun onkin perseessä kiinni.

Sitten lääkäriin jos et mukamas ehdi. Kumma kun kesällä 100 km/h pakua ajaessa ehdin hyvin nähdä.
Niin mitenkäs sitten kun sitä takana olevaa ei vielä edes näy kun ohituksen on aloittanut?

Kaikki tiet ei ole suoria ja tyhjiä.

Aika pahasti alkaa pojilla taas aihe lipsumaan kun nyt sitä jo kiilataan ja blokataan ihmisiä, vaikka alkuperänen puheenaihe oli nämä "kaaharit" jotka ilmestyy taakse ohituken aikana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Moottoritiet on.

Missäs mikämikämaassa ajatte jos 130-140 vauhdeissakin hinkataan perseessä? Mielenkiinnosta kysyn koska ajan tota vauhtia ja ei ole ikinä käynyt vielä noin.

Jos normaalin ohituksen aikana joku ehtii perseeseen hinkkaamaan niin sen olisit nähnyt jo peileistäkin.

Ja turhaan veikkailet mitään kolarin maksajia, käris sen päättää ja alle vaihtava maksaa. Ylinopeutta ajava saa ehkä ylinopeussakot mutta se ei ole mikään vankilastavapautumiskortti jos edellä ajanut ei tiedä mitä varten autossa on peilit.
Hämeenlinnan ja Tampereen välillä ainakin nuohotaan jatkuvasti perseessä ajoi mitä vauhtia vain. Kesäisin vähemmän... tolla pätkällä tulee yleensä yksi tai kaksi autoa ohi kun ajelen sen 130km/h kinkamilla. Talvella sitten kun ajaa 110km/h niin perseessä nuohotaan ajoittain täysin tauotta ja ohi tulevien autojen määrä pyörii varmaan siellä 50 tienoolla.

Sitä en kyllä ymmärrä miksi nuohotaan, itsellä ainakin riittävästi joustavuutta laskea kaasusta irti jos joku puikkaa eteen ajamaan hieman hitaammin, harvoin tulee käytyä lähelläkään konttia ja tulee pidettyä sitä väliä. Kaikilta se ei vissiin onnistu.

Normaaliohitus voi hyvin sisältää 5 rekkaa ja 15 henkilöautoa siellä väleissä, niin kyllähän sille pituutta tulee. 90% näistä nuohoajista ilmestyy tuon pitkän ohituksen aikana sinne taakse, kun ilmeisesti havainto siitä, että toinen ajaa hitaammin tehdään sitten siinä 2 metrin päässä. Takapuolelta kun näkee tilanteen monesti, täyttä huutoa konttiin asti ja tämän jälkeen jarrua kunnolla ja sitten pysytään siinä kahden metrin päässä. Eikä muuten talvella haittaa edes se edellä ajavan paskatuiskukaan, mitä ainakin itse koetan vältellä parhaani mukaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 235

Ehkä takaata tuleva ajelee vakkari päällä ja olettaa että lasket vähän kaasusta irti ja väistät johonkin noista "normaalin" ohituksen 19:sta välistä ja päästät nopeammin ajavan ohitse.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Ihmiset on kyllä hölmöjä, tulen prätkällä ramppia pitkin niin ne VÄISTÄÄ vasemmalle kaistalle ja sit en edes tule sen väistäjän eteen vaan ripeällä kiihdytyksella sen edessä olevan edelle. :facepalm:

Ei prätkälle tarvii antaa tilaa, se ottaa 200km/h vauhtia siinä rampilla jos haluaa.

Sit toinen ryhmä on tämä joka provosoituu prätkän nähdessään ja sitä RS ocua poljetaan kuin tulpatonta mopoa ja itse ajaa puolella kaasulla:D
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 636
Ihmiset on kyllä hölmöjä, tulen prätkällä ramppia pitkin niin ne VÄISTÄÄ vasemmalle kaistalle ja sit en edes tule sen väistäjän eteen vaan ripeällä kiihdytyksella sen edessä olevan edelle. :facepalm:

Ei prätkälle tarvii antaa tilaa, se ottaa 200km/h vauhtia siinä rampilla jos haluaa.
Se kaistan vaihtaminen rampilta tulijoille on ylipäätään vähän kyseenalaista, mutta oletus tuossa sinua ärsyttävässä kohteliaisuudessa varmaankin on, että sieltä rampilta tultaisiin kutakuinkin nopeusrajoitusten mukaan.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
Se kaistan vaihtaminen rampilta tulijoille on ylipäätään vähän kyseenalaista, mutta oletus tuossa sinua ärsyttävässä kohteliaisuudessa varmaankin on, että sieltä rampilta tultaisiin kutakuinkin nopeusrajoitusten mukaan.
Mä tulen autollakin samaa vauhtia tai hieman kovempaa, tässä se ärsyttävyys tuleekin, liikenteessä ei oleteta tai tehdä omia päätelmiä toisesta vaan mennään niinku säännöt sanoo. Olen meinannut kymmeniä kertoja saada tuollaisen väistäjän kylkeen kun "ajatellaan" vaan antaa tilaa vaikka laki sen kieltää.

Se ei ole kohteliasta väistää vaan idiootin toimintaa
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
2 068
Rampilta tulevalle on helppo antaa tilaa pienellä kaasun nostolla (yleensä), ellei se itte osaa passata sitä nopeuttaa just sopivaksi. Tosin usein täälläpäin näkee että juurikin tehdään päinvastoin ("vittu, mun eteenhän et tule kun mun sijoitus huononee").
 
ambba

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.04.2018
Viestejä
891
Haha hyviä juttuja.

Palasin takas Suomeen (muutama kk sitten) monen vuoden ulkomaankeikkojen jälkeen. Ja sanon päällimmäisenä että ei helv.. kun täällä on tylsää ajaa. Siis ihan vaarallista tuo köröttely ja tasan 80kmh ajelu kehällä. En mä todellakaan minkään kaahailun puolesta ole, mutta järjen käyttöä sais olla enemmän mutta minkäs teet kun kameratolppia on tuhat kplta.. joo ihan peeestä. Laske katse nopeuskiekolta ja naps! Hyi hyi mihin tämä on mennyt.. epäinhmillistä tämä valvominen kuin voi olla.

Toinen iso juttu tietysti tuo asfaltin laatu on aivan hirveää verrattuna vaikkapa Bosniaan, tai Romaniaan. Siellä saa ajaa hiljaa naatiskellen avonaisesta ikkunasta ja hyvästä säästä, kun täällä asfaltin karheus tuo kaikki auton viat esille :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 812

Ei taida lämpimissä maissa olla jäätymisen aiheuttamaa eroosiota ihan samoissa määrin kuin suomessa, juuri pahinta sellainen sää jossa lämpötila on niu-nau pakkasella ja plussalla vuoronperään pitkiä aikoja
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
En oikein usko, melua aiheuttava karheus on melkoise karkeaa
Asfaltti koostuu kovasta kiviaineksesta ja sidosaineena toimivasta piestä. Kun talvella sahataan nastarenkailla, niin ne syövät sitä pikeä reippaasti enemmän kuin kiveä ja siitä se karkeus tulee. Kyllä ne nastat sieltä kiviaineksen välistäkin pikeä kaivavat. Lisänä soppaan juurikin nastarenkaat ja havaittavasti isompi kiviaineksen raekoko kuin lämpimien maiden päällysteissä.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Suomessahan yleensäkin tehdään kovempaa asfalttia (eli karkeampaa pintaa) kuin muualla, ja syy siihen on kulutuskestävyys. Karhea pinta ja jäätävät ajourat on pitkälti nastarenkaiden tuotosta, kaikki muu paska railot, kuopat, halkeamat jne on taas melkolailla kelivaihteluiden ja routimisen syytä.
 
Liittynyt
18.11.2017
Viestejä
617
Ehkä takaata tuleva ajelee vakkari päällä ja olettaa että lasket vähän kaasusta irti ja väistät johonkin noista "normaalin" ohituksen 19:sta välistä ja päästät nopeammin ajavan ohitse.
Se on nyt ihan tasan niin, etä jos mulla on moottoritiellä vaikka 5 rekan ohitus kesken ja nopeus suurin sallittu niin mun ei tarvi väistää yhtään mihinkään jos ei sitten sinivilkkuauto perään tule.
 
5 rekkaa on aika kaukaa haettu, yleensä näkee näitä vasemmalla jatkuvasti ajavia, jotka ohittaa jäätävää autoletkaa eivätkä koskaan anna tietä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Ehkä takaata tuleva ajelee vakkari päällä ja olettaa että lasket vähän kaasusta irti ja väistät johonkin noista "normaalin" ohituksen 19:sta välistä ja päästät nopeammin ajavan ohitse.
Suomalaisten turvavälit tietäen sinne väleihin ei ole mitään asiaa.

Toisekseen, jos tämä rekkapötkå etenee n. 80km/h niin sinne ei noin vain liityttäkkään, ilman jarruttelua ohituskaistalla, mikä on aika vaarallista.

Kolmannekseen, jos ajan rajoituksen mukaan (ja yleensä vähän sen yli) ja ohitan porukkaa reippaalla tahdilla niin eiköhän kovempaa ajelevat saa odotella sitten sen aikaa, ettei tarvitse muiden hyvinvoinnin takia alkaa lakia kauheasti rikkomaan.

Se on nyt ihan tasan niin, etä jos mulla on moottoritiellä vaikka 5 rekan ohitus kesken ja nopeus suurin sallittu niin mun ei tarvi väistää yhtään mihinkään jos ei sitten sinivilkkuauto perään tule.
Miksi pitäisi? Oletan tän nyt sarkasmilla kirjoitetuksi.

Oletusarvo on, että ei sen takana olijan kuuluisi sen kovempaa ajaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
4 136
Ylipäätään se asenne, että luulee olevansa oikeutettu päättämään muiden ajamisesta, on liikenteessä myrkkyä. Se, että jos joku nyt ei yksinkertaisesti pysty ottamaan muita huomioon oman tai kulkuneuvon vajavaisuuden vuoksi, on sellainen aspekti johon pitää vastata siten, ettei ainakaan itse ala perseillä vastineeksi. Eli työntämään vauhtia, vilkuttelemaan valoja tai edes huojumaan agressiivisesti omalla kaistallaan puolelta toiselle. Jos taas on ilmeistä, että kyseessä on silkkaa mulkkuuttaan liikennettä häiritsevä ääliö, em. toimet ovat paljon hyväksyttävämpiä. Siltikin pitäisi pystyä hoitamaan oma tonttinsa siististi. Jos alkaa hidastelija (TAI perästä työntävä) alkaa oikeasti kiristää päätä, eikä ohituspaikkaa ole, on paljon parempi vetää itse hetkeksi sivuun ja vaikka samalla käteen lohdutukseksi. Riippumatta siitä kumpana osapuolena on.

Ärsyttää saa kyllä mikä tahansa, mutta jos se näkyy omassa ajamisessasi, olet mokannut.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 154
Mua ei henkilökohtaisesti ainakaan vaivaa pätkääkään vaikka itse ajaisin 125 km/h ja joudun hidastamaan 120 km/h vauhtiin vasemmalla kaistalla kun toinen auto ohittaa rekkoja. Mutta se mua haittaa, jos joudun äkisti hidastamaan sen 100 km/h vauhtia 120 km/h rajoitusalueella köpöttelevän perään joka viime hetkellä vetää mun eteeni siihen vasemmalle joko tyhmyyttään (ei varmista tuleeko takaa autoja joita pitää väistää) tai ihan vittumaisuuttaan minäminä-asenteen takia..

Mikäli joku 150 km/h ajava pahoittaa mielensä siitä, että joku lähtee normaaliin väliin vasemmalle ohittaakseen letkaa suurimmalla sallitulla nopeudella sillä olettamalla, että takaatulevakin ajaa suunilleen suurinta sallittua, niin se vika on sielä taaempana tulevan päässä...
 
Liittynyt
05.02.2017
Viestejä
5 150
Oman kotitieni varrella on 5 hidastetta noin 500m matkalla, käytännössä siis 100m välein yksi hidaste.
Mahtava ajaa kotiin varsinkin kun kolme viimeistä on sen korkuisia että osalla vakioautoistakin ottaaa puskurin reuna kiinni asvalttiin vaikka ajat tyhjäkäynnillä.

Kaupungille olen tästä maininnut 4x ja viimeisellä kerralla olivat kuulemma käyneet katsomassa ja totesivat puhelimessa minulle että "ihan normaalit hidasteet ne on".

Joo-o pitääkö tuossa nyt alkaa ajamaan rajoituksen (40km/h) mukaan jollain tarkoitusta varten ostetulla paskaläjällä ja alkaa vaatia korvauksia että asialle tehdään jotain?
Minun kokemusteni mukaan hidasteet ovat lähes aina sellaisia, että niihin kannattaa ajaa nopeudella rajoitus miinus 10-20 km/h. Ehkä ajatus on se, että kun ihmiset kuitenkin ajavat ylinopeudella tuollaisilla osuuksilla, niin saadaan nopeus edes keskimääräisesti rajoituksen mukaiseksi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 255
Rampilta tulevalle on helppo antaa tilaa pienellä kaasun nostolla (yleensä), ellei se itte osaa passata sitä nopeuttaa just sopivaksi. Tosin usein täälläpäin näkee että juurikin tehdään päinvastoin ("vittu, mun eteenhän et tule kun mun sijoitus huononee").
Ylipäätään ei normaalioloissa pitäisi rampilta tulijan aiheuttaa mitään toimenpiteitä motaria etenevälle.
Vauhdin pudottaminen "kohteliaisuudesta" on vain asioiden hankaloittamista. Rampilta jengi tulee muutenkin alinopeutta (yleensä).
Rampilta tulijan tehtävä on säätää nopeus sopivaksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 310
Tollanen minä ajan tasan näin asenne on perseestä liikenteessä. Jos joku ajaa kovempaa niin sille voi antaa tilaa ja jatkaa sitten omaa matkaansa.
Kannattaa vaan miettiä miten vaikuttaa oikean kaistan sujuvuuteen kun sieltä puikataan 130km/h sisään kahden auton väliin ja kiskastaan jarrut pohjaan.

@kjns muotoili asian tuossa aika hyvin edellisessä viestissä.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 648
Viestejä
4 187 305
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom