Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Kehällä vilkkaasen aikaa tapahtuu paljon kaistan vaihtoja, joten olisi hämmentävää jos siihen väliin ei ketään tulisi, yksi turvallisten välien tärkys varsinkin ruuhka-aikoina että on ne välit. Jos ei ole niin sinne kuitekin tungetaan.

Toki totta että jos vetää toisen kontissa ja takana on hyvä väli, niin taakse ehkä tulee enemmän ja etään ei ehkä niin paljoa tungeta, tosin tulee kuitenkin joku. no nimenomaan tungetaan

No jos kaikki pitäisi turvavälin, niin tultaisiin tasapuolisesti ja itsekkin päästäisiin joustavasti.
Kehällä toki vaihdetaan kaistaa useammin ja siellä kaikilla kaistoilla ruuhka-aikana ajonopeudet on usein matalampia. Tarkennettakoon että kuvailemassani esimerkkitilanteessa Länsiväylällä kiinnitin huomiota huonoihin turvaväleihin etenkin vasemmalla kaistalla, ja siellä nopeudet on ruuhkaisempanakin aikana korkeampia.

En siis tarkoita täysin matelevaa ruuhkaa, vaan sellaista mitä se tuolla tiellä usein on iltapäivällä, jolloin oikealla kaistalla nopeus tippuu 50 kilometriin tunnissa mm. huonojen turvavälien sekä liittymien takia, ja vasemmalla kaistalla yritetään pitää se sellainen mahdollisimman tavallinen matkavauhti silläkin uhalla, että turvaväli on täysin riittämätön.

Se on kyllä ihan kiva taittaa matkaa silloin, kun osuu tilanne, jossa ruuhkasta huolimatta turvavälit säilyy, liikennevirta etenee eikä jonot töki vaikka joku vaihtaa kaistaa eteen. Ja päättyvät kaistat käytetään hyödyksi.
 
Seuraus on niinkin paha että menettää yhden sijoituksen liikkuvassa jonossa.

Itse olen ajellut reiluilla väleillä kehä3 ruuhkassa eikä siihen eteen ole tullut muita kuin liittymistä poistujia harvoin.
Voi olla että porukka luulee että siinä edetään hitaasti kun väliä on ja eivät halua "hitaaseen" väliin.
En oo ihan säännöllisesti nyt hetkeen ajellut Kehä I, mut kolmosella pystyy kyllä pitämään ihan kohtuullista turvaväliä. Joskus siihen eteen tunkee joku, mutta jos nyt yhden ajosuoritteen aikana yksi tai kaksikin autoa siihen eteen tuppaa, niin eipä sillä ole juuri ajallista vaikutusta.
 
Valojen käytöstä ja puutteista on paljon tarinaa, tässä yksi tältä aamulta. Ihan hyvä talvikeli, hyvä näkyvyys, ei edes pöllyävää lunta. Pösökuski ajoi taka- ja etusumarit päällä. Takavalot pimeänä. Eikä kertaakaan vilkkuihin koskenut kaistanvaihtojen yhteydessä.

Huoh.:rolleyes:
En tiennyt että tuo on normaalisti edes mahdollista nykyautolla. Oma korealainen ei ainakaan suostu pitämään huomiovaloilla sumareita päällä vaan jos valoisuus lisääntyy sen verran että automatiikka vaihtaa huomiovalot päälle niin sumarit sammuvat myös. Toki taakse jotkut valot voi saada päälle josko vaikka on mekaaninen käsijarru ja sitä ei ole alas asti painettu (itselläni sähköinen niin tuokaan ei oikein onnistu).
 
Sehän tuossa on myös isosti ideana että pitää olla tilaa kaistanvaihdoille, jotta liikenne on sujuvaa. Tarkoituksellinen kaistanvaihtojen vaikeuttaminen on melko käsittämätöntä.
 
En tiennyt että tuo on normaalisti edes mahdollista nykyautolla. Oma korealainen ei ainakaan suostu pitämään huomiovaloilla sumareita päällä vaan jos valoisuus lisääntyy sen verran että automatiikka vaihtaa huomiovalot päälle niin sumarit sammuvat myös. Toki taakse jotkut valot voi saada päälle josko vaikka on mekaaninen käsijarru ja sitä ei ole alas asti painettu (itselläni sähköinen niin tuokaan ei oikein onnistu).
Kyseessä oli vanha Pösö, mahdollisesti 407, jossa ei varmaankaan ole paljoa automatiikkaa. Mutta vaatii kyllä mielikuvitusta jotta onnistuu käyttämään valoja vielä pahemmin väärin.:(
 
Valojen käytöstä ja puutteista on paljon tarinaa, tässä yksi tältä aamulta. Ihan hyvä talvikeli, hyvä näkyvyys, ei edes pöllyävää lunta. Pösökuski ajoi taka- ja etusumarit päällä. Takavalot pimeänä. Eikä kertaakaan vilkkuihin koskenut kaistanvaihtojen yhteydessä.

Huoh.:rolleyes:
Oma skenaario tapauksesta voisi olla, että se viiksipaketti, jossa on valotkin vilkkujen lisäksi, ei ole toiminut. (Joo Pösössäkin voi olla sähkövikoja.) Paremman puutteessa laittanut sitten sumarit päälle, ettei ihan pimeänä ajele.
 
Kyseessä oli vanha Pösö, mahdollisesti 407, jossa ei varmaankaan ole paljoa automatiikkaa. Mutta vaatii kyllä mielikuvitusta jotta onnistuu käyttämään valoja vielä pahemmin väärin.:(
Väitän jos malli pitää paikkaansa niin Peugeot 407 ei edes onnistu ajaa ilman takavaloja, jos ei siis ole jotain vikaa. Tuossa ikäluokassa ja vanhemmissakin pösöllä on ajovalot aina päällä kun kone käynnissä. Ainoastaan pystyy parkeille laittamaan eli ei vaikuta takavaloihin. 407 ikäluokassa alkaa olemaan jo valoisuudentunnistus, mutta se vaikuttaa vain mittarivaloihin auton sisällä ei ulkopuolisiin valoihin. Ja mallin valmistus loppui ennen kuin tuli tämä peräpimeänä säädös. Eli ehkä sillä oli kaikki muut valot takaa hajalla?
 
Se että muut on kusipäitä ja vaarallisia kuskeja ei oikeuta itseään tekemään samoin.

Kunnon kansalainen ja muita ajatteleva kuski painaa jarrua tai hidastaa kun siihen liian lähelle eteen liittyy auto numero x.
On tässä sellainen puoli, että nämä aivan auton keulan eteen vaihtajat synnyttävät hetkellisesti tilanteen, jossa takana ajavalla ei välttämättä ole kunnollista näkyvyyttä mitä edellä tapahtuu, puhumattakaan siitä reaktioajasta mikä ohitettavalle jää, jos ohittaja päättää syystä taikka toisesta vetää heti liinat kiinni kun on päässyt eteen. Tällainen tilanne voi helposti syntyä, vaikka ohitettava himmaisi kaasua tai jopa jarruttaisi turvaväliä kasvattaakseen.

Nimimerkillä itse olin kerran hyvin lähellä peräänajoa, kun motarilla vailla hyvää syytä ohittaja palasi oikealle kaistalle aivan autoni keulan eteen ja lähes heti perään jarrutti voimakkaasti, kun tiellä oli jotain romua tms. Ehdin tuossa vasta aloittaa hiljentämisen ja siksi onneksi jalka oli jo jarrupolkimella, että jarrua tulikin painettua sitten kertaluokkaa enemmän.

En tiedä onko porukka jo niin kyllästyneitä tuohon keulan eteen vaihtamiseen, että tuntuu siltä kuin joka toinen tuohon syyllistyy. Valitettavasti myös silloin kun siihen ei ole mitään järkevää syytä, esim. vähäliikenteinen motari, jossa olisi hyvin tilaa jättää väliä ohitettavaan. Ja pienellä välillä tarkoitan vain niitä tapauksia, missä sitä väliä minun ja ohittavan välillä ei oikeasti ole kahta auton mittaakaan.
 
Väitän jos malli pitää paikkaansa niin Peugeot 407 ei edes onnistu ajaa ilman takavaloja, jos ei siis ole jotain vikaa. Tuossa ikäluokassa ja vanhemmissakin pösöllä on ajovalot aina päällä kun kone käynnissä. Ainoastaan pystyy parkeille laittamaan eli ei vaikuta takavaloihin. 407 ikäluokassa alkaa olemaan jo valoisuudentunnistus, mutta se vaikuttaa vain mittarivaloihin auton sisällä ei ulkopuolisiin valoihin. Ja mallin valmistus loppui ennen kuin tuli tämä peräpimeänä säädös. Eli ehkä sillä oli kaikki muut valot takaa hajalla?
Joo, ei saa 407:aa pimeäksi muuta kuin rikkomalla valot, tai tekemällä jotain omia purkkaviritelmiä. Etuvalot saa pois, mutta silloinkin huomiovalot/parkit palaa kokoajan. Ainoa tunnistin, mikä omasta pököttimestä löytyy, on sadetunnistin, ja sekin tykkää reistailla :lonely:
 
Väitän jos malli pitää paikkaansa niin Peugeot 407 ei edes onnistu ajaa ilman takavaloja, jos ei siis ole jotain vikaa. Tuossa ikäluokassa ja vanhemmissakin pösöllä on ajovalot aina päällä kun kone käynnissä. Ainoastaan pystyy parkeille laittamaan eli ei vaikuta takavaloihin. 407 ikäluokassa alkaa olemaan jo valoisuudentunnistus, mutta se vaikuttaa vain mittarivaloihin auton sisällä ei ulkopuolisiin valoihin. Ja mallin valmistus loppui ennen kuin tuli tämä peräpimeänä säädös. Eli ehkä sillä oli kaikki muut valot takaa hajalla?
Noissa on tyyppivikaa takavalojen maadoitusten kanssa.
 
Viime talvena joku perässäroikkuja provosoitui, kun nappasin tapasumarin päälle lumipyryssä. Valoshow jatkui varmaan viisi minuuttia ennen kuin teiden ritari luovutti.
Männävuonna tavoitin ja ohitin melko pimeällä mutta hyvässä kelissä jonku vanhan hitaahkosti ajavan pakettiauton porvoon motarilla pätkällä missä ei ole katuvalaistusta (ei muuten juurikaan näkynyt kun vasta melko lähellä). Pakussa ei ollut mitään valoja päällä takana ja ohitettuani sen näin peilistä vain sen parkit tai himmeät huomiovalot. Yritin signaloida autoni ainoata sumaria pari krt. vilkuttaen että "valot päälle pälli" (mun autoa ei saa kokonaan pimeäksi), ja siitäköhän sen pitkien valojen vilkuttelu alkoi. Mutta ei se ikinä tajunnut laittaa ajovaloja päälle. Ajattelin että ajakoot sitten kontti pimeänä, ei ole mun ongelma.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
297 747
Viestejä
5 076 617
Jäsenet
81 368
Uusin jäsen
Mkama

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom