Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Tämä oli juuri se pointti, kaupan pihan kautta pääsee aluerajoituksen omaavalle kadulle näkemättä siitä liikennemerkkiä.
Nyt kuullostaa vähän erikoistapaukselta, tiedän kyllä kohteita joissa voi ajaa jonnekkin pihaan ja jos sieltä päättää lähteä toista reittiä, niin (turisti) ei ole nähnyt rajoitusta, tie tai aluerajoitusta. No en ehkä niin huolissaan , tai siis tuollaisesti vo päätyä jopa yksisuuntaiselle tielle ja lähteä ajaleen väärään suuntaan.
 
Halvempaa on vaan suunnitella ne kadut siten, että siellä ei keskimääräinen qashqai-vatanen uskalla ajaa rajoitusta kovempaa.

Yksinkertaisinta on tehdä kapeampia katuja, tarvittaessa kuristettuja kohtia kadun varrelle. Puita tai muita näköesteitä siihen kadun varrelle. Kuristuksia ja näköesteitä pystyisi tekemään myös nykyisille kaduille.

Huonona esimerkkinä Tampereella Mossin puistokatu, joka on varsin uusi tekele. 30/40 rajoitus, vaikka tie on kauttaaltaan niin leveä, että siinä mahtuu kohtaamaan kahdella tiekarhulla. Leveys toki johtuu osin pyöräkaistoista, mutta ilmeisesti aika moni ei niitä käytä, koska tiellä ajetaan niin kovaa - koska se on niin leveä. Olisi varmaan maksanut muutaman satkun lisää tehdä ne pyöräkaistat ihan oikeiksi kaistoiksi.
Riihimäellä yhdellä kadulla kokeiltiin nerokasta systeemiä :facepalm: , Oli isoja betonisia kukkalaatikoita keskellä kaistaa joita piti pujotella. Sitten kun porukka niihen törmäili niissä oli muoviset työmaa-aidat ympärillä hetken, kunne totesivat, ettei toimi ja ne ruukutkin poistui...
 
Meillä olivat aikanaan lyöneet kadulle kukkalaatikot yhden taloyhtiön toimesta keskelle katua ”nopeuksia hillitsemään”. Muuten hyvä mutta noista ei ilmoitettu etukäteen mitenkään muihin taloyhtiöihin, tiedän ainakin kaksi autoa jotka törmäsivät niihin. Toisen taloyhtiön parkkis nousee ylämäkeen kadulle joten et näe keulan yli kukkalaatikoita ja toinen oli paikka missä ruukku oli välittömästi nurkan takana apparin puolella niin että auton etukulma peitti koko lootan. Lähtivät muuten aika vikkelään paikalta. En tiedä maksoiko taloyhtiö vauriot koska teknisestihän autoilijan olisi pitänyt huomata tilanne, MUTTA olivat kyllä myös aikamoiset ansat.
 
Vaihteeksi 40:n alueella joku hermostui. Testaan samalla, toimisiko giffinä upottaminen forumille...

Edit: näyttäisi toimivan.

Audi.gif
 
Toi on paha kun esim. 40-alueella 10 kilometrin ylinopeuskin on (prosentuaalisesti) paljon kun taas sanotaan motarilla 120-alueella 10 kilometrin ylinopeutta ei lasketa niinkään vakavaksi rikokseksi vaikka periaatteessa kummatkin omat samansuuruisia rikoksia mutta eivätpä vaan yleensä olekaan eli tarkkuutta sinne alempien nopeusrajoituksien alueille.
 
Olen nyt muutaman kerran ollut pakotettu ajamaan kehä 3 aivan länsi päähän asti ja sanotaanko näin, että en aja enää koskaan, ellei aseella uhata!

Edellä oleva auto ajaa nätisti todellista 85km/h kunnes nelikaistainen osuus loppuu, niin samalla nopeus putoaa 70km/h. Mikään muu ei muutu, nopeusrajoitus on 80km/h, ketään ei ole edessä, mutta 70 oli maksimit mitä sai vauhtia, oli pakko mennä ohi! :facepalm:

Kukaan ei tuolla kaksikaistaisella alueella ajanut 80km/h, vaan nopeus seilasi 50 - 70 välillä, voin kuvitella millaista paskaa tuo on ruuhka-aikaan!
 
Ko. perus-Audi (?) luokittunee allekirjoittaneen karvahattujapsia paremmaksi ajopeliksi ainakin jostain kulmasta.
Tuo on Facelift versio jostain 2007-2008 ajoilta julkaistusta A6:sta. En nyt tiedä kenen silmissä tuo on kovin premium luxus.

Vähän sama homma kun joskus otin itselle vaihdossa vanhan W210 Mersun joka oli tarkoitus pistää huutokauppaan tai myydä kauppurille parilla tonnilla, niin naapuri tuli ihmettelemään että "Milläs rahalla nuori mies tällaisia mersuja ostelee".

Totesin ukolle että vaihdan mielellään päittäin tuohon sinun pakkauuteen VW Golfiin jonka hinnalla näitä Mersuja saisi ihan minimissään sen 10 kappaletta, niin äijä totes että "JOOPA JOO TAITAA MERSU KYLLÄ OLLLA AIKA PALJON KALLIIIMPI ÄLÄPÄS POIKA VITTUILE".
 
Jooh. Mulle lakkas naapurinäijä morjestamasta aikanaan, kun ostin n. 10 vuotta vanhan C204-korin Mersun. Naapurilla itsellään oli kaksi huomattavan uutta autoa. Sillä kesti noin puoli vuotta toipua tästä ja tuli jutteleen ”laitoit sit Mersun” ja sain tilanteen laukeen sillä, että haukuin edellisen auton ja toivoin, että Mersu kestäisi kun on laadukas maine jne.

Perusjanarit ei ymmärrä noista autoista yhtään mitään, ja silti jostain syystä päivitellään, niinku äitini joskus päivitteli naapurin ”isoa ja kallista maasturia”… eli Dacia Dusteria.:D
 
Tuo on Facelift versio jostain 2007-2008 ajoilta julkaistusta A6:sta. En nyt tiedä kenen silmissä tuo on kovin premium luxus.

Vähän sama homma kun joskus otin itselle vaihdossa vanhan W210 Mersun joka oli tarkoitus pistää huutokauppaan tai myydä kauppurille parilla tonnilla, niin naapuri tuli ihmettelemään että "Milläs rahalla nuori mies tällaisia mersuja ostelee".

Totesin ukolle että vaihdan mielellään päittäin tuohon sinun pakkauuteen VW Golfiin jonka hinnalla näitä Mersuja saisi ihan minimissään sen 10 kappaletta, niin äijä totes että "JOOPA JOO TAITAA MERSU KYLLÄ OLLLA AIKA PALJON KALLIIIMPI ÄLÄPÄS POIKA VITTUILE".
Mielikuva on kaikki kaikessa. Nauratti kun jengi oli kovasti sitä mieltä että eräs tuttu on rikas paska kun ajelee Audilla. Muuten hyvä mutta parin tonnin 1.4tsi A3 johon oli hakenut romikselta nahkasisustan. Kommentit uuden Super:n kuskilta.
 
Tuo on Facelift versio jostain 2007-2008 ajoilta julkaistusta A6:sta. En nyt tiedä kenen silmissä tuo on kovin premium luxus.

Vähän sama homma kun joskus otin itselle vaihdossa vanhan W210 Mersun joka oli tarkoitus pistää huutokauppaan tai myydä kauppurille parilla tonnilla, niin naapuri tuli ihmettelemään että "Milläs rahalla nuori mies tällaisia mersuja ostelee".

Totesin ukolle että vaihdan mielellään päittäin tuohon sinun pakkauuteen VW Golfiin jonka hinnalla näitä Mersuja saisi ihan minimissään sen 10 kappaletta, niin äijä totes että "JOOPA JOO TAITAA MERSU KYLLÄ OLLLA AIKA PALJON KALLIIIMPI ÄLÄPÄS POIKA VITTUILE".
Isäukkoni tokaisi joskus, että ei ole niin vanhaa Mersua, etteikö joku olisi kateellinen.
 
Jos naapurit menettää malttinsa jostain teini-ikäisestä Mersusta, niin mitenköhän pahasti menisivät solmuun, jos lottorahan turvin kääntäisi pihaan jollain Rolls-Roycella tai edes Bentleylla. Ehkä se ei ole ihme, että tällaiset ihmiset mielellään asuvatkin jossain rikkaiden tonteilla muutenkin.
 
Joskus aikanaan lueskelin Jaguar-foorumia, ja siellä nää 5000€ Jaguarin omistajat päivitteli, kun naapureilla menee pöksyt solmuun, vaikka näillä on 60.000€ Volvon katumaasturia pihassa. Ilmeisesti ne mielikuvat merkitsee… tai jotain.
 
Ihan sama ajaa siihen pihaan Chrysler 300C:llä jossa on Bentleyn merkit. Ei normi jamppa sitä eroa tajua. Pääsee halvemmalla ja saa naapurit ihan yhtä kateellisiksi.
 
Joskus aikanaan lueskelin Jaguar-foorumia, ja siellä nää 5000€ Jaguarin omistajat päivitteli, kun naapureilla menee pöksyt solmuun, vaikka näillä on 60.000€ Volvon katumaasturia pihassa. Ilmeisesti ne mielikuvat merkitsee… tai jotain.
Multa on kysytty parkkiksella kun J n kurvasin ruutuun että tuliko vaimosta ero. Rattaat rutisi ja en tajunnut kysymystä. Kysyin että kuinka niin. "Nokun erorahoistahan tommosia ostellaan"
 
Rattaat rutisi ja en tajunnut kysymystä. Kysyin että kuinka niin. "Nokun erorahoistahan tommosia ostellaan"

Toivottavasti ei olleet tuoreen yksinhuoltoja oletetun lastenrattaat

Tämä kai jotenkin liittyy otsikkoon, kuskeja profiloidaan auton mukaan, ja se ehkä selittää miksi tietyt automerkit tai mallit profiloituu tietyn ajotavan ajoiksi. Siis ärsyttää jo ne tyypit, ollaan kateellisia, tai vihataan. Niin sitten ollaan jo valmiina niin herkistytty odottaamaan niin mokia.

Ja noista tuloista, niin kuullut uskottavia tarinoita jopa verottajalle ilmoittelusta "työkaverista" sillä pimeitä tuloja, kun ajalee tuollaisella autolla. Suomeksi kympin osari "öky auto" yms. vs parkkis muuten täynnä niitä muutama vuoden välein uuteen vaihdettuja Tojoja tai Skodia.
 
Itseä tuo profilointi ärsyttää paikoin melkein päivittäin. Jos yksi huono asia pitää sanoa nykyisestä autosta, joko sille annetaan tilaa miten haluat, koska iso auto ja joidenkin mielestä omaa jopa uhkaavan ulkonäön, tai joka pirun aukko suljetaan ruuhkassa ettei rikas mulkku pääse väliin. Kyseessä parin kympin hintainen Lexus joka rakenneltu vähän premium/VIP/boss tyylillä. Eikä edes mitenkään niin että huutaisi huomiota tms... mutta kerää sitä jo pelkällä koollaan. Jatkuvasti saa pakottaa itsensä väleihin mihin Corollan ratissa päästettiin ihan nätisti. Heti kun on väärä merkki (esim omalla kohdalla ei ole Toyotan logo vaan Lexuksen logo) isompia numeroita tai erikoisempia kirjaimia kontissa, kohtelu muuttuu ihan täysin. Poistin ST merkit Focus ST:stä jossa kuitenkin iso pakoputken ulostulo keskellä puskuria joten, ST only väri jne ja kaikki kyllä näkivät ettei ollut sen normi 1.0 ecoboost, mutta pelkän ST lätkän kontista poisto rauhoitti takana hiillostajia, vieressä kisaavia ja tilaakin sai ihan eri tavalla. Toinen paha oli Ibiza Cupra, sillä kun ajoi niin kohdeltiin kuin olisi joku mummo tai pappa joka ei uskalla tehdä mitään. Että on siinä profiloinnissakin huonot puolensa.

Josta päästään taas siihen, kyllä sitä itsekin vaan kovin syyllistyy siihen. Pääosin mielikuvat ja päätelmät täsmäävät, mutta saanut kyllä pari kertaa ajatella itsekseen että miksi ajattelin ettei tuo voisi muka ehtiä tuohon rakoon tai miksi tuo ei osaisi ajaa kun on itse jättänyt ruuhkassakin isomman välin vain auton merkin ja mallin vuoksi, vain tajutakseni että kuski kyllä osaa asiansa.
 
Mihin voi valittaa kun motarilla jengi systemaattisesti laskee vauhtia ohittaessaan.

Tyyliin ajavat motarin oikeaa kaistaa 120 mittarinopeutta, mutta kun alkavat ohittaa rekkaa, niin vauhti putoaa 110 mittarissa tasolle tjsp. Vissiin kun näyttää niin ahtaalta niin pelottaa?

Tyypillinen keski-euroopan ongelma. Jotkut turistit tukkivat aina motarin ja muodostavat jonoa + aiheuttavat nopeuden pumppausta.

Toinnen ovat nämä sankarit joiden vauhti seilaa 110-125 välillä, mutta sitten kun itse lähtee 125 vauhtia ohi kun alkaa rasittaa adaptiivivakkarilla noiden sompaajien perässä ajelu, niin keksivät tietysti kiihdyttää siihen omaan maksimivauhtiinsa kun havahtuvat joutuvansa ohitettavaksi.

:sangry:

Ei tarvitse vastata, puhallan vain Pasqualien, Jürgeneiden ja Carloksien aiheuttamaa vitutusta pois.
 
Tämä kai jotenkin liittyy otsikkoon, kuskeja profiloidaan auton mukaan, ja se ehkä selittää miksi tietyt automerkit tai mallit profiloituu tietyn ajotavan ajoiksi. Siis ärsyttää jo ne tyypit, ollaan kateellisia, tai vihataan. Niin sitten ollaan jo valmiina niin herkistytty odottaamaan niin mokia.
Tai sitten käy päin vastoin. Yllätyin jokunen viikko sitten isosti, kun edellä ajavasta bemarista löytyi ensinnäkin vilkku, mutta se meni myös päälle poikkeuksellisen aikaisin. Ei siis liian aikaisin, vaan keskivertoa huomattavsti aiemmin. Siten kuten ainakin itse toivoisin vilkkua käytettävän. Eli ei ollut esimerkillinen kuski pelkästään bemarikuskien mittapuulla, vaan ihan kaikkien mittapuulla. Satuin ajamaan olikohan kolmesta risteyksestä hänen perässään, joten ei mennyt edes vahingon piikkiin.
 
Itseä tuo profilointi ärsyttää paikoin melkein päivittäin. Jos yksi huono asia pitää sanoa nykyisestä autosta, joko sille annetaan tilaa miten haluat, ....

Joku muukin varmaan joskus ajannut jollain vähän syrjäyteneen näköisellä autolla, pieni kokemus, huomasi että kanssa-autoilijat ovat todella huomaavaisia, vilkkaassa liikenteessä varsinkin kaistavaihdon sujuu todella helposti. Vilkkupäällä ja hitaasa osoittaa suunnan mihin menossa, niin ei "premiumit", ei keskiluokkaisetkaan edes yritä sulkea, vaan päinvastoin tilaa saa heti.
 
Itseä tuo profilointi ärsyttää paikoin melkein päivittäin. Jos yksi huono asia pitää sanoa nykyisestä autosta, joko sille annetaan tilaa miten haluat, koska iso auto ja joidenkin mielestä omaa jopa uhkaavan ulkonäön, tai joka pirun aukko suljetaan ruuhkassa ettei rikas mulkku pääse väliin. Kyseessä parin kympin hintainen Lexus joka rakenneltu vähän premium/VIP/boss tyylillä. Eikä edes mitenkään niin että huutaisi huomiota tms... mutta kerää sitä jo pelkällä koollaan. Jatkuvasti saa pakottaa itsensä väleihin mihin Corollan ratissa päästettiin ihan nätisti. Heti kun on väärä merkki (esim omalla kohdalla ei ole Toyotan logo vaan Lexuksen logo) isompia numeroita tai erikoisempia kirjaimia kontissa, kohtelu muuttuu ihan täysin. Poistin ST merkit Focus ST:stä jossa kuitenkin iso pakoputken ulostulo keskellä puskuria joten, ST only väri jne ja kaikki kyllä näkivät ettei ollut sen normi 1.0 ecoboost, mutta pelkän ST lätkän kontista poisto rauhoitti takana hiillostajia, vieressä kisaavia ja tilaakin sai ihan eri tavalla. Toinen paha oli Ibiza Cupra, sillä kun ajoi niin kohdeltiin kuin olisi joku mummo tai pappa joka ei uskalla tehdä mitään. Että on siinä profiloinnissakin huonot puolensa.

Josta päästään taas siihen, kyllä sitä itsekin vaan kovin syyllistyy siihen. Pääosin mielikuvat ja päätelmät täsmäävät, mutta saanut kyllä pari kertaa ajatella itsekseen että miksi ajattelin ettei tuo voisi muka ehtiä tuohon rakoon tai miksi tuo ei osaisi ajaa kun on itse jättänyt ruuhkassakin isomman välin vain auton merkin ja mallin vuoksi, vain tajutakseni että kuski kyllä osaa asiansa.
Tämä on kyllä vahvasti paikkasidonnaista. En ole itse juurikaan koskaan huomannut mitään erityistä kisaamista tai haastamista vaikka olisi ollu jollain vähän erikoisemmalla vekottimella liikenteessä. Joskus kuitenkin edellisessä työpaikassa päässyt ajelemaan vähän kaikenlaisilla vehkeillä Ladoista Ferrareihin ja aika samanlainen liikennekäyttäytyminen on ainakin Pirkanmaalla. Joskus nuorempana kun oli jotain Aristoa yms. tsunamiturboa, niin välillä joku vähän tuli kisuttelemaan vierelle, mutta muuten aika rauhassa on onneksi saanut ajella.
 
Itse nimenomaan Pirkanmaalla olen huomannut, että auto, jolla itse ajan, vaikuttaa paljonkin muiden käytökseen. Nuorempana, kun tuli ajettua vanhempien autoilla, isäni keski-iän kriisin peleillä ajellessa tuli koettua kaikenlaista härnäämistä, jota ei kokenut äitin kauppakassilla ajaessa.

Sama homma omilla ajokeilla, joita laidasta laitaan löytynyt; jos näyttää pulliaisen silmään kalliilta, niin kaikkea sitä saa kokea. Tätä on kaveritkin päässeet todistaan, kun kyydissä kyselleet, että mikä näitä ihmisiä vaivaa.
 
Voin kertoa että kallis ei ole ainot joka saa profilointia aikaan, halpa (ja hidas?) saa yhtälailla. Ihmiset kuvittelevat että riisikippo ajaa hitaasti kun joku sellaisen ohittaa. Sitten lähtevät itsekin ohi ja liittyvät aivan eteen hidastelemaan. Kiva painella jarrua kun koko letka ohittaa yksi kerrallaan keulan eteen.
 
Mihin voi valittaa kun motarilla jengi systemaattisesti laskee vauhtia ohittaessaan.

Tyyliin ajavat motarin oikeaa kaistaa 120 mittarinopeutta, mutta kun alkavat ohittaa rekkaa, niin vauhti putoaa 110 mittarissa tasolle tjsp. Vissiin kun näyttää niin ahtaalta niin pelottaa?

Tyypillinen keski-euroopan ongelma. Jotkut turistit tukkivat aina motarin ja muodostavat jonoa + aiheuttavat nopeuden pumppausta.

Toinnen ovat nämä sankarit joiden vauhti seilaa 110-125 välillä, mutta sitten kun itse lähtee 125 vauhtia ohi kun alkaa rasittaa adaptiivivakkarilla noiden sompaajien perässä ajelu, niin keksivät tietysti kiihdyttää siihen omaan maksimivauhtiinsa kun havahtuvat joutuvansa ohitettavaksi.

:sangry:

Ei tarvitse vastata, puhallan vain Pasqualien, Jürgeneiden ja Carloksien aiheuttamaa vitutusta pois.

Eilinen tuntui ainakin Helsinki-Tampere-motarilla olevan oikein kokoontumisajot autoilijoista, jotka eivät osaa ohittaa.

Ensin vasemmalla kaistalla joku vetää jonoa ohittaen monta autoa kerrallaan n. 2 km/h nopeuserolla oikeaan kaistaan nähden, ja sitten sen jonon perällä
2) muut ajaa ilman turvaväliä kuvitellen, että se (väärän auton) hiillostaminen jotenkin saisi sen sata pari sataa metriä edempänä olevan jonoa vetävän auton järkeistämään käytöstään
3) kun oikealle kaistalle tulee pieni aukko niin joku muu alkaa siellä vasemman kaistan jonon perällä ohittelemaan oikealta niitä vasemman kaistan jonossa jumittavia autoja
 
Mihin voi valittaa kun motarilla jengi systemaattisesti laskee vauhtia ohittaessaan.

Tyyliin ajavat motarin oikeaa kaistaa 120 mittarinopeutta, mutta kun alkavat ohittaa rekkaa, niin vauhti putoaa 110 mittarissa tasolle tjsp. Vissiin kun näyttää niin ahtaalta niin pelottaa?

Tyypillinen keski-euroopan ongelma. Jotkut turistit tukkivat aina motarin ja muodostavat jonoa + aiheuttavat nopeuden pumppausta.

Toinnen ovat nämä sankarit joiden vauhti seilaa 110-125 välillä, mutta sitten kun itse lähtee 125 vauhtia ohi kun alkaa rasittaa adaptiivivakkarilla noiden sompaajien perässä ajelu, niin keksivät tietysti kiihdyttää siihen omaan maksimivauhtiinsa kun havahtuvat joutuvansa ohitettavaksi.

:sangry:

Ei tarvitse vastata, puhallan vain Pasqualien, Jürgeneiden ja Carloksien aiheuttamaa vitutusta pois.

Tänään aamulla ajettiin kolme peräkkäin oikeaa kaistaa vauhtia noin 106km/h (todellista), siirrytään nätisti järjestyksessä vasemmalle kaistalle ohittamaan rekkaa, niin minun edessä oleva jonon ensimmäinen auto alkaa hiljentämään, hiljentää niin voimakkaasti että mun pitää ihan jarruttaa ja silti valun siihen "puskuriin" kun nopeutta on enää 85km/h (todellista)! Vilkutan valoja niin kuski näyttää keskaria ja painaa kaasun pohjaan, hetken päästä kun tavoitan hänet ja menen ohi, kun jostain syystä se 106km/h ei enää maistu!? Niin tämä sankari soittaa torvea, näyttää keskisormea sivuikkunasta ja vilkuttelee valoja ja tulee lopulta aivan takapuskuriin kiinni!? :bored:
 
Oho, ihan tollasta en ole kokenut. Mulle on kyllä töötätty ja ”lähdetty perään”, kun olen ohituskaistalla mennyt alinopeutta ajavasta ohi, mutta ei tollasta sankarointia sentään.:rofl:
 
Hauskinta tässä oli se, että ajoimme peräkkäin varmaan kymmeniä kilometrejä, ajattelinkin tuossa matkalla, että onhan mukava ajella kun liikenne kerrankin etenee ja ihmiset ympärillä osaa ajaa, niin sitten tämä yksi otti hepulit!?

En usko, että teki hidastamisen tahallaan, mutta en minäkään väläyttänyt valoja kuin pari kertaa nopeasti "herätys, mikä juttu" ja jos tuollaisesta vetää herneet nenään niin suosittelen psykiatria.

Jäi lopulta horisonttiin ajamaan selvästi hitaammin kuin aikaisemmin, että en kyllä nyt ihan ymmärtänyt tuota logiikkaa ajamisessa?
 
Oiskohan vaan vakkari napsahtanut pois ohittaessa?
Hmm, jos vetelee kymmenniä kilometrejä suuriinpiirtein ka 106km/h tunnissa, hyvin vahvasti vakkarilta kuullostaa, mutta jostain syystä sen täytynyt tippua pois päältä jos vauhti yllättäen tippu.

Perässätulia ollut kymmenniä kilometrejä siellä "kaukaisuudessa" , ja sitten jonkun ajan päästä konttiin ilmestynyt joku vilkuttelleen valoja, niin tilanneuva mennyt sekaisin.

Tosin, jos autosta tippuisia ohitustilanteessa vakkari poispäältä, niin kyllähän sen kuski huomaa kun rekka katoaa kaukaisuuteen. Eli joku kuitenkin siinä autossa vauhtia pitänyt. Jos mennyt käsivakkarilla , vaikka olisi jotkin kympin portaat säätänyt, niin miksi olisi kaksi kymppi tiputtanut, oletetaan kuitenkin että satasen alueella mentiin.
Adaptiivinen, jos nyt jotekin ohitettavan rinnalle päässyt, niin ei kuullosta mukautuvalta vakkarilta(*,

(*
No en väitä jos joku säätänyt mukautuvan minimiin etteikö joku kippo voisi tarttua.

Edit:
Ymmärsin että useamman auton jono, ja vauhti oli tippunut nimenomaan kertojan edellä menneestä autosta ja sen edellä menevä jono oli kadonnut vakkarilla kaukaisuuteen.

Jos jäi jatkamaan matkaa 85 tai jotain sinne päin, niin tuo mieleen että auto tai navigaattori väittää rajoitukseksi kahdeksankymppiä, no kai sitä palaisi sataseen sen jälkeen kun satasen tikkarit näkyy. Tuskin oli mitään ajoneuvokohtaista rajoitusta, eli luuloa sellaisesta, ja kuskikohtaisi ei taida olla. Jos taasen auto heitto jonkin suojelu leikkurin päälle, niin kai sitä olisi voinut keskeyttää koko ohituksen ja heilutella anteeksi pyyntöjä muille.
 
Olikohan keli mikä? Omassa on hyvin varhaisia adaptiivisia vakkareita eli 2007 vuodelta ja tuo putoaa välillä todella oudosti pois päältä. Toki, syttyy hyvä valokasa mittaristoon jne, mutta välillä oudon helposti ja seuraavaksi käyttäytyy kuin olisi moderni adaptiivinen. Toisekseen, eihän ollut viereistä tietä jolla 80kmh rajoitus. Tuo on kaverille käynyt pari kertaa että nappaa viereisen tien nopeuden ja säätää vakkaria sen mukaan. Corolla 2021 myös napsi viereiseltä tieltä nopeusrajoituksia, mutta vakkari ei ollut automaattisesti säätyvää sorttia.
 
Oho, ihan tollasta en ole kokenut. Mulle on kyllä töötätty ja ”lähdetty perään”, kun olen ohituskaistalla mennyt alinopeutta ajavasta ohi, mutta ei tollasta sankarointia sentään.:rofl:
Ei se paljoa vaadi, jos sopiva "poka" tulee kohdalle. Kehä 3 idästä - 1-tie länteen rampilla joku hermostui ilmeisesti siitä, että hänen autonsa ei kiihtynyt yhtä nopeasti. 1-tie oli ihan tyhjä, mutta halusin ehtiä kunnolla rekan eteen, jotin otin 80->100 km/h merkistä spurtin jo ennakoiden tulevaa 120 km/h aluetta. Vanha möreäpakoputkinen bemari tuli sitten sen 150-160 km/h ohi jahka sai kelattua vauhtia :D Muutaman km:n päästä tuli perä edellä vastaan. Hassuinta oli, että ennen episodia oli tullut kehä 3:sta ihan normaalisti samaa vauhtia hyvällä etäisyydellä. Voi toki olla, että oli vain sattumaa ja halus ajaa tien tiukemmat mutkat kovempaa, näitäkin on nähty vuosien varrella.
 
Olikohan keli mikä? Omassa on hyvin varhaisia adaptiivisia vakkareita eli 2007 vuodelta ja tuo putoaa välillä todella oudosti pois päältä. Toki, syttyy hyvä valokasa mittaristoon jne, mutta välillä oudon helposti ja seuraavaksi käyttäytyy kuin olisi moderni adaptiivinen. Toisekseen, eihän ollut viereistä tietä jolla 80kmh rajoitus. Tuo on kaverille käynyt pari kertaa että nappaa viereisen tien nopeuden ja säätää vakkaria sen mukaan. Corolla 2021 myös napsi viereiseltä tieltä nopeusrajoituksia, mutta vakkari ei ollut automaattisesti säätyvää sorttia.
Itse vaihdoin juuri viime viikolla autoa ja nyt on adaptiivinen vakkari ja nopeusrajoituksen tunnistus. Pari päivää sitten ajoin motarilla 100kmh vakkarilla niin kamera nappasi viereiseltä rampilta 80kmh nopeusrajoituksen liikennemerkistä. Tuossa mallissa onneksi pitää viiksestä hyväksyä muuttunut nopeus, mutta kai jonkun auton voi saada automaattisesti vaihtamaan.
 
Tässä on tullut joululahjaostosten ym. vuoksi vierailtua Lempäälän Ideaparkissa useampana päivänä ja voi isäkissan vittu tätä kiertoliittymän ja valoristeyksen yhdistelmää: Street View · Google Maps

1766419287689.png

Eli kiertoliittymän jatkeena on kaksikaistainen lyhyt pätkä ennen tuota valoristeystä. Leijonaosa autoilijoista kääntyy tuosta vasemmalle ja kuten opasteista näkyy, tämä on mahdollista molemmilta kaistoilta. Tänäänkin toinen kaistoista oli aivan täysin tyhjä ja jono kertyi sitten liikenneympyrälle asti blokaten sen täysin. Toissapäivänä joku corollakuski päätyi blokkaamaan tojotallaan molemmat kaistat pysäyttämällä kiesinsä poikittain keskelle kaistoja, vaikka edessään olisi ollut reippaasti tilaa mahdollistaen autonsa suoristaminen.

En tiedä mistä riisimuropaketista nämä ihmiset ajokorttinsa oikein ovat saaneet. Ja kieltämättä se, että nämä paviaanin hahmotuskyvyllä varustetut sunnuntaisuharit sekoilevat tuolla liikenteessä allaan vähintään puolentoista tonnin metallimurikka, kylmää hieman persettä.
 
Eilinen tuntui ainakin Helsinki-Tampere-motarilla olevan oikein kokoontumisajot autoilijoista, jotka eivät osaa ohittaa.
3) kun oikealle kaistalle tulee pieni aukko niin joku muu alkaa siellä vasemman kaistan jonon perällä ohittelemaan oikealta niitä vasemman kaistan jonossa jumittavia autoja
Hki-Turku oli myös näitä sankareita, kun vasemmalla kaistalla jono eteni sen +110kmh, välillä 115. Piti yrittää ohittaa oikealta silti. Ja sitten vilkutellaan valoja jumissa oikealla kaistalla, kun vasemmalla kaistalla ei tehtykään heti tilaa, että oikealta ohittava pääsisi takaisin sinne vasemman kaistan jonoon yhden auton edempänä. Ja edellä vasemmalla kaistalla ainakin 10 autoa - ja letka etenee reipasta sulan kelin matkavauhtia. Ei tuolla voinut nopeammin edetä kukaan, kun seuraava jono tulee heti vastaan kuitenkin, vaikka kuinka pujottelisi.
 
Tässä on tullut joululahjaostosten ym. vuoksi vierailtua Lempäälän Ideaparkissa useampana päivänä ja voi isäkissan vittu tätä kiertoliittymän ja valoristeyksen yhdistelmää: Street View · Google Maps

1766419287689.png

Eli kiertoliittymän jatkeena on kaksikaistainen lyhyt pätkä ennen tuota valoristeystä. Leijonaosa autoilijoista kääntyy tuosta vasemmalle ja kuten opasteista näkyy, tämä on mahdollista molemmilta kaistoilta. Tänäänkin toinen kaistoista oli aivan täysin tyhjä ja jono kertyi sitten liikenneympyrälle asti blokaten sen täysin. Toissapäivänä joku corollakuski päätyi blokkaamaan tojotallaan molemmat kaistat pysäyttämällä kiesinsä poikittain keskelle kaistoja, vaikka edessään olisi ollut reippaasti tilaa mahdollistaen autonsa suoristaminen.

En tiedä mistä riisimuropaketista nämä ihmiset ajokorttinsa oikein ovat saaneet. Ja kieltämättä se, että nämä paviaanin hahmotuskyvyllä varustetut sunnuntaisuharit sekoilevat tuolla liikenteessä allaan vähintään puolentoista tonnin metallimurikka, kylmää hieman persettä.
Joo, huomattu on. Itse olen ottanut tavaksi välttää Ideaparkin tätä päätyä kokonaan ja kuljen ostoksilla sieltä citymarketin päästä jommasta kummasta liittymästä. Aika paljon helpommalla pääsee.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 775
Viestejä
5 049 765
Jäsenet
80 956
Uusin jäsen
tonijns

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom