Mikä ärsyttää kanssa-autoilijoissa?

Viestisi viittaa siihen että syyllisyys kohdistuisi vain yhteen osapuoleen. Ei että välit ovat pienet poista syyllisyyttä ja helvetinmoista typeryyttä siitä että ängetään auto liian ahtaaseen väliin.

Liian pieni turvaväli on vaarallinen rike, mutta siihen liian pieneen turvaväliin änkeäminen on moninkertaisesti vaarallisempaa.
Vaikka alkuperäisessä viestissä taidettiin haluta korostaa ulisijoiden puusilmäisyyttä, niin tämä on hyvä muistaa. Viimeksi tänään kun liityin Vihdintieltä Kehä III:lle, niin edellä ajava paku veti kiihdytyskaistaa nollat taulussa(?) suurinta sallittua eteenpäin ja lykkäsi turhan pieneen väliin niin, että taaempi auto joutui jarruttamaan, vaikka sen takana olisi ollut huomattavasti tilaa.
No, jos päätiellä ajavat ovat kaikki tappituntumalla, eikä liittyvä saisi tunkea väliin, on vaihtoehtona parkkeerata ohituskaistan päähän, kerätä perään jono ja yrittää bongata riittävä väli, johon sen tojotan saisi potkittua. Tuo kunnon välien puuttuminen, sekä sisääntuloväylillä, että kehäteillä, on mielestäni pääkaupungin liikenteen suurimpia ongelmia. Johtunee osittain liikennetiheydestä, osittain pääkaupunkilaisten puusilmäisyydestä.
Kärjistäen kyllä, juuri näin. Todellisuudessa sieltä kyllä yleensä löytyy edes kohtuullinen väli nopeasti. Joskus se saattaa vaatia pientä malttamista kiihdytyskaistan alussa, mutta pysähtymään en ole koskaan joutunut.
 
Pidän tärkeänä myös ympyrässä vilkun käyttömistä, mutta miksi nimenomaan siellä se ärsyttää.


Vilkunkäyttämättömyys on lupaus mennä suraan, siitä seuraa se että jos joku ei vilkuta niin tiedät että menee suoraan, voit katsella tarkemmin muualle, ottaa rennommin.

Koska ympyröissä usein se vilkku näkyy (* huonosti, niin sitä kuitenkin kyttää että onko se kääntymässä vai, sitten kun vilkku näkyy niin tiedät että ehkä kääntyy, niin jatketaan tarkkailua kääntyykö mistä,. Koska tiedetään että kaikki ei vilkuta tai vilkuttaa liianmyöhään , koska tiedetään että vilkkuvakin vilkku näkyy liianmyöhään, niin sujuvuuteen ja turvallisuuteen(** vaikutus aika pieni vs se muualla käyttämättömyys.

Korostan edelleen että pidän vilkunkäyttö ympyrässä tärkeänä, siellä myös tilanteita missä se oikeasti vaikuttaa päätöksiin.

(*
Perässätulijalle näkyy, yksikaistaisessa ympyrässä toki tärkeää, mutta vs muualla.
(**
Iso turvallisuus juttu on kevyeelle liikenteellä, heille äärettömän tärkeää. Ja heille se ajoissa kytketty vilkku voi näkyäkkäkkin paljon aiemmin kuin muille autolijoille.
Se ärsyttää nimenomaan liikenneympyrässä, koska siellä sen ennakoitavasta käytöstä olisi suhteellisen suuri hyöty etenemisen kannalta. Ei tarvitse kuin hidastaa liikenneympyrää lähestyessä, mutta pysähdyksen sijaan voi jatkaa suoraan liikenneympyrään. Se ärsyttää nimenomaan liikenneympyrässä sen takia, että pysähdyn tarvittaessa liikenneympyrän suulle muita autoja varten. Sitä autoa varten, joka joko käyttää tai ei käytä vilkkua. Jotkut kokevat olevansa sen yläpuolella, että tarvitsisi keskittyä liikenteeseen ja huomioimaan muita.

Omassa elämässäni tämä esimerkki toistuu varmaan sen takia, että en enää aja päivittäin ja kun ajan, ajan yleensä 20 kilometriä töihin ja takaisin pahimman ruuhka-ajan ulkopuolella, joten sille matkalle todennäköisemmin osuu kaksi ärsytyksen aihetta: tämä vilkku liikenneympyrässä sekä huonot turvavälit. Muuten mennään aika kiltisti.

Kyllä siis vilkun käyttämättömyys tai riittämätön käyttö hiertää muissakin tilanteissa, mutta tässä se nyt saattaa mahdollisesti vaikuttaa suoraan omaan tekemiseeni. Joissain tilanteissa se ei välttämättä vaikuta yhtä paljon siihen, miten teen seuraavaksi.
 
. Tämän turvavälin kooksi suositellaan maantienopeuksissa ja moottoritiellä noin neljä sekuntia, mikä metreinä tarkoittaa samaa määrää metrejä kuin ajonopeus (esim. 80 km/h nopeudella 80 metriä). "

Viime viikolla 8-tiellä ennen Raumaa olis ollu poliiseille töitä kun kahden sähkötolpan välillä kolme autoa meni ja vauhtia satanen. (Tolppien väli lienee noin 100 metriä.) Mutta tuolla tiellä se on hyvin yleistä. Taitaa muuallakin olla normikäytäntö?
 
AI yhteenveto tieliikennelaista: "Tieliikennelain (20 §) mukaan moottoritiellä, kuten muillakin teillä, on ajoneuvolla pidettävä riittävä etäisyys edellä ajavaan, jotta peräänajon vaaraa ei ole. Tämän turvavälin kooksi suositellaan maantienopeuksissa ja moottoritiellä noin neljä sekuntia, mikä metreinä tarkoittaa samaa määrää metrejä kuin ajonopeus (esim. 80 km/h nopeudella 80 metriä). "
Tuo on minimisuositus, ei suositus. Noilla kahdella on termeinä iso ero.
 
Kärjistäen kyllä, juuri näin. Todellisuudessa sieltä kyllä yleensä löytyy edes kohtuullinen väli nopeasti. Joskus se saattaa vaatia pientä malttamista kiihdytyskaistan alussa, mutta pysähtymään en ole koskaan joutunut.

Löytyyhän se väli yleensä tosiaan, jos kiihdyttää riittävään nopeuteen ennen liittymistä. En ole tainnut itse koskaan joutua pysähtymään liittymiskaistalle tilanpuutteen vuoksi. Mutta, aika usein tulee vastaan tilanteita, joissa joudun liittymään väliin, joka ei tunnu turvalliselta tai mukavalta, koska turvallista väliä ei autojonossa yksinkertaisesti ole. Enkä usko olevani tämän kokemuksen kanssa yksin.

Kuten joku muukin tuolla edellä totesi, maantieajon suurin ongelma sujuvan ja turvallisen liikkumisen kannalta ovat liian lyhyet turvavälit. Esimerkiksi usein puhetta herättäviä ns. kaahareita on lopulta niin vähän ja maltillinen ylinopeus (maantievauhdeissa) ei mielestäni ole iso turvallisuusriski, tai ei olisi ainakaan jos ne turvavälit olisivat kunnossa.

Tämä sama keskustelu tuntuu nousevan täällä pintaan muutaman sivun välein, sikäli ihmeellisesti että aina löytyy niitäkin joiden mielestä riittävää turvaväliä on vaikka pk-seudun kehäteillä "mahdotonta" pitää. Turvaväli voi toki lyhentyä välillä, kun vaikka niitä liittyjiä tulee liikennevirtaan mukaan, mutta luulisi silti olevan järkevää pitää siitä huoli aina silloin kun mahdollista on.
 
Löytyyhän se väli yleensä tosiaan, jos kiihdyttää riittävään nopeuteen ennen liittymistä. En ole tainnut itse koskaan joutua pysähtymään liittymiskaistalle tilanpuutteen vuoksi. Mutta, aika usein tulee vastaan tilanteita, joissa joudun liittymään väliin, joka ei tunnu turvalliselta tai mukavalta, koska turvallista väliä ei autojonossa yksinkertaisesti ole. Enkä usko olevani tämän kokemuksen kanssa yksin.
Samoja kokemuksia. Itse kyllä annan kohdalle osuvalle liittyjälle tilaa, ei ole niin kiire ja yleisen sujuvuuden takia.
 
Idiootit eivät taas osaa käyttää valojaan sankassa sumussa. Mukavaa kun tiellä yllättäen 10m päähän ilmestyy auto ilman mitään takavaloja...
 
Idiootit eivät taas osaa käyttää valojaan sankassa sumussa. Mukavaa kun tiellä yllättäen 10m päähän ilmestyy auto ilman mitään takavaloja...
Täällä melkein sama. Kerran kahdessa vuodessa on sellainen sumu, että ilman takavaloja autoja on hankala nähdä. Silti sumuvalot ovat tavallinen näky, varsinkin jonossa tappituntumalla ajettaessa.
 
Idiootit eivät taas osaa käyttää valojaan sankassa sumussa. Mukavaa kun tiellä yllättäen 10m päähän ilmestyy auto ilman mitään takavaloja...
Perjantaina ajelin myöhään illalla Toyotan perässä joka meni ilman valoja säkki pimeässä, vilkuttelin sille säännöllisesti valoja, mutta ei muutosta.

Sitten vanha ukko valoissa hyppäsi ulos ja alkoi raivoamaan, "mitä vittua sä vilkuttelet valoja", vastasin että laita kusipää valot päällä, sitten vasta ymmärsi yskän! :facepalm:

Mutta raivota piti ensin, ihan kuin joku kiusallaan valoja vilkuttaa!
 
Tämä on vähän samaa sarjaa kuin turvavälien vastaväite "sitten joutuu peruuttamaan eikä koskaan pääse perille".

Ei tuo ole koskaan ollu ongelma vaikka suomen ruuhkaisimpia teitä tulee ajettua. Ihan hyvin voi käytännössä jokaisella (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta siis) kiihdytyskaistalla katsella sitä parempaa väliä, joka kyllä löytyy jos liikenne ei ihan seisahduksissa ole (eikä se silloin ole ongelma). Ei aina tarvitse ulkoistaa omaa yrittämisen puutetta tai osaamattomuuttaan muille...

Motarista jos puhe niin jos siellä rampilla katsoo sen paikan, tarvittaessa odottaa, niin jos maltaa odttaa niin joo, kyllä se onnistuu.
Jos kiihdytyskaistalle jättää se välin katsomisen, niin ruuhka-aikaan siitä pääsee siihen kritisoituun pieneen väliin, toki se peruus syy on sillä pääväylällä ajaneessa ja niiden turha valittaa että autot littyy liianpieniin väleihin.

Jos nyt yleistetään niin liittyjiä voi kyllä huoletta syytellä, jos rampilta valuu kiihdytyskaistalle possujuna jossa useampi auto liittyy yhteen väliin, niin on siellä rampilla jo mennyt kaikki pieleen.


Jos se on hajonnut tai pysähdyksissä ja on keskellä tietä, luulisi että autossa on hätävilkut päällä.
Jos tuossa mennään jossain taajamass <30km/h niin siellä voi olla pysähdyksissä ihan mitä vain.
Jos tuossa mentiin 80km/h nurkilla, niin siellä mee muuta liikennettä joka ajaa kelin mukaan. Samaansuunta menevä valoton ajoneuvo pienin vaara.

No oli kyse sitten ihan mistä tahansa , oli kyse liioittelusta tai ei, niin ilman voja ajaminen on toki täysi todella vaarallista, sillä iso merkitys vaikka sitä turvaväli reilusti, vaikka se sillä välillä jotenkin hahmottuisi ilman valoakin.
Täällä melkein sama. Kerran kahdessa vuodessa on sellainen sumu, että ilman takavaloja autoja on hankala nähdä. Silti sumuvalot ovat tavallinen näky, varsinkin jonossa tappituntumalla ajettaessa.

Alueellista varmaan ja ajankohdasta paljon riippuu. Viimeaikoina usein sattunut kelejä joilla takasumuvaloille tarvetta. Toki osa keleistä tulkattavaksi sadekeliksi. Omille reiteille vahingossa takasumuvalot päällä ajavat aika harvinaisia.(* Tappituntumalla roikkujille jotkut näyttää takasumuvaloa, mutta jättääkö päälle, vai vain vilauttelee.



Paljon harvinaisempia kuin BMW keltaisilla "kulmavaloilla" , ehkä satuna ajamaan jotain amisreittejä.
 
Se ärsyttää nimenomaan liikenneympyrässä, koska siellä sen ennakoitavasta käytöstä olisi suhteellisen suuri hyöty etenemisen kannalta. Ei tarvitse kuin hidastaa liikenneympyrää lähestyessä, mutta pysähdyksen sijaan voi jatkaa suoraan liikenneympyrään. Se ärsyttää nimenomaan liikenneympyrässä sen takia, että pysähdyn tarvittaessa liikenneympyrän suulle muita autoja varten. Sitä autoa varten, joka joko käyttää tai ei käytä vilkkua. Jotkut kokevat olevansa sen yläpuolella, että tarvitsisi keskittyä liikenteeseen ja huomioimaan muita.



Mutta oikeasti, autoilija, yksikaistainen ympyrä(***, niin jos ei nähdä vilkkua, oletetaan että menee suoraan, soviteaan vauhtia sen mukaan, katsellaan muita kohteita, seuraavaa tuliaa. Jos ei muuta liikennettä ja se kääntyykiin lupauksesta huolimatta, niin voidaan menne risteykseen, mitä hävittiin, sekunnon osia ?

Jos se auto vilkuttaa, niin katsotaan muun liikenteen, valmistaudut menemään risteykseen, jos ei muuta liikennettä, niin odotetaan mitä vilkuttaja tekee, ja jos kääntyy ennen omaa risteystä niin jatketaan matkaa. Se vilkku on hyödyksi, ja siinä on enemmän valmistunut lähtemään. voitetaan jotain sekunin osia, ja olo parempi kun menei odotetusti.

Vaikka kääntyisi vilkuttu niin itselle ei tullut yllättäviä vaaratilanteita(*, vaan ärsyttää se että että oletti sen menevätn suoraan.

Muualla on sitten niitä tilanteita missä vilkutta(** kääntyvät, kaistaa vaihtajat aiheuttavat yllätyksiä, tai jopa vaaratilanteita jne.


(*
Vilkutta käätyvien vaaraatilanteet syntyy muihin suuntiin, esim kevyelle liikenteellä vaarallista. Erityisen vaarallista jos käännyttävällä tiellä heti kevyenliikenteen väylä suojateineen.
(**
Vilkutta tässä tarkoita lisäksi liian myöhään, liian vähän.




Kyllä siis vilkun käyttämättömyys tai riittämätön käyttö hiertää muissakin tilanteissa, mutta tässä se nyt saattaa mahdollisesti vaikuttaa suoraan omaan tekemiseeni. Joissain tilanteissa se ei välttämättä vaikuta yhtä paljon siihen, miten teen seuraavaksi.

Minuakin ärsyttää vilkunkäyttämättömyys liikenneympyröissä, ja siitä seuraa se että "joutuu" vahtaan jokaisen ympyrässä olian , kääntyykö se vai ei. se ärsyttää, moni ympyrä josta ajan on sellaisia että niissä se vilkkuvakaan vilkku ei näy riittävän aikaisin, niin ennakointi "virheitä" ei tapahdu, vilkun käyttö ehkä saa ottaan vähän enemmän riskiä.

Kommenton siis sen takia että ajetaanko me sinne risteykseen oikeasti sitä aiemmin, joka tapauksessa kytätään mihin se lähestyvä menee, ajetaan itse risteykseen sitten kun nähty sen ajolinjasta että se poistuu edellisestä. Joo, otetaan ehkä vähemmän riskiä jos se tekee sen ilman vilkkua.

Omalle reitille sattuu oikeasti niitä missä joka vaihtaa kaistaa , kääntyy ilman villkua, joista on oikeasti "viivästystä", jopa vaaraa. Kaistavalintoja sen perusteella, vastakkaisesta suunnaste tulia ei ajakkaan suoraan vaikka "lupasi". Noita kyvenliikenteen väylä juttuja, ajoneuvo kääntyykin ja toki jos ei osaa käyttää vilkkua, niin prosentti että osaisi muutakaan ei ole iso.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
288 240
Viestejä
4 938 096
Jäsenet
79 477
Uusin jäsen
MikkeC

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom