Eilen pääsiäisliikenteessä oli, noh, liikennettä. Kymmeniä, kymmeniä ja kymmeniä autoja jonossa, kaikki suunnilleen sitä suurinta sallittua ajaen. Horisonttiin asti autoa auton perään, eli ellet aio ohittaa n. viittäkymmentä autoa yhtä monen kilometrin matkalla, kun vastaan tulee sama määrä autoja, on yhdenkään ohittaminen vähän turhaa. Tuli taas ihmeteltyä näitä joiden on pakko ohittaa vain siksi, että (uskoisin ainakin tämän olevan syynä, muuta en keksi) pidän tarpeeksi hyvää turvaväliä edelläni ajavaan, enkä aja aivan puskurissa kiinni. Autossani on adaptiivinen vakkari, ja pidän sitä sillä etäisyysasetuksella joka sattuu täsmäämään tiehen merkittyjen "Muista turvaväli!" -merkintöjen kanssa. Muutaman kerran takanani olleen piti päästä vain minun ohitseni, ja jäädä sitten siihen. Tämä ei siis ärsytä eikä haittaa lainkaan, vaan lähinnä ihmetyttää että miksi ruuhkaliikenteessä tehdä tarpeettomia ohituksia tiukoissa paikoissa. Kaikki ohittaneet olivat korkeilla SUVeilla liikenteessä, joten aivan varmasti näkivät yhtä kauas kuin minäkin, että jonoa oli niin kauas kuin kuin maapallon kaarevuus antoi nähdä. Yksi näistä sankareista oli mamma Lexuksen ratissa, joka välillä kävi (liioittelematta) metrin päässä takapuskurissa, ja lopulta ohitti, vain pysähtyäkseen kilometrin päässä keskelle tietä odottamaan että pääsee kääntymään vasemmalle. Tämä oli ehkä älyttömin homma eilisessä, siis mitä ihmettä. Ajan täysin normaalisti, provosoimatta, adaptiivinen vakkari päällä (joka kiihdyttää aika rivakasti jos jono kiihdyttää). En edes ymmärrä miten jonotilanteessa voi edes "provosoida" vain ajamalla, jarruja väläyttelemättä? Nämä on näitä mysteereitä joita vaimon kanssa naureskeltiin ja ihmeteltiin.
Ei-ruuhkatilanteissa taajamien ulkopuolella ajan kyllä reippaasti, ja usein mittarissa vähintään se +10 sallittua, kunhan ei ole ihmeemmin liikennettä. Pyrin aina sopeutumaan tilanteeseen, eli ruuhkajonoissa tiedostan että ohittelu on turhaa, kun taas satojen kilometrien matkalla lähden hyvinkin pienellä kynnyksellä mittarimaksimia ajavan yksinäisen auton ohitse. Jos teen virheitä, pyrin aina oppimaan niistä. En roiku kenenkään puskurissa, enkä varsinkaan lähde ketään "opettamaan". Pyrin aina parantamaan ja kehittämään itseäni, joten näitä eilisen tilanteista jäi niin monttu auki että en oikein keksi mitä minun kuuluisi tehdä toisin parantaakseni kokonaistilannetta. Ihan siihen edellä ajavan puskuriin en kuitenkaan lähtisi.