Mikä akku? Ja muuta akkukeskustelua

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kizmo
  • Aloitettu Aloitettu
Minulle kävi kerran niin, että reissussa auton laturi lakkasi lataamasta akkua. Kiihdytin motarin rampista ja moottori varmaan heilahti niin, että laturilta irtosi herätejohto tai jotain. En silloin heti sitä tajunnut. Kuitenkin lataaminen loppui siihen. Pääsin kuitenkin melkein 100km kotiin pelkällä akun varakapasiteetillä lähivalot päällä (pimeä) ja sisäpuhallus päällä (kylmä). Varoitusvaloja alkoi syttyä kojetauluun (akkuvalo, ABS...), joka kertoi jännitteen alenemisesta. Mutta perille päästiin.

Silloin tajusin, että tarvitsen hyvän käynnistysakun lisäksi akun, jossa on reilusti varakapasiteettia!

Jos se 10-15kg on eläman ja kuoleman kysymys, useimmat voivat mennä peilin eteen ihmettelemään, mitä asialle voisi olla tehtävissä.
Joo tämä sama kävi itsellä diesel- Hyundain Tucsonilla jonka laturi meni sököksi, pikkuhiljaa alkoi valoja sammumaan matkanpäällä kojetaulusta kunnes hyytyi viimeisenä kone. Siinä sitten odoteltiin hinuria.
Kesäautosta tämän jälkeen aika pikaisella aikataululla uusittiin myös laturi, ja se että ei tuolla mitään norjan reissuja tehdä niin uskallan kesäkeleillä laskea sen varaan jos käy worst case että laturi menee ja akku loppuu niin ei ole elämän ja kuoleman kysymys silloinkaan 🙂
 
No joo. Itselläni matkat ovat tyypillisesti niin lyhyitä, että jos se laturi päätää lopettaa toimintansa,
niin hyvällä akulla pääsee (lähes) aina takaisin "tallille".
 
Miten te tommosella muutaman ampeerin mopoakulla saatte auton käyntiin sen jälkeen kun on ollu vaikka ovet tunnin auki tai se koko 4 ampeerin kapasiteetti on käytetty johonkin muuhun? Vertauskuvana jos perus lyijyakku sietää valojen päälle unohduksen työpäivän ajaksi niin toi 4ah kyykkää varmaan kauppareissunkin aikana...
 
Taskuun mahtuva ja peräkontissa varalla kulkeva Nocon GB50 apukäynnistin pyöräytti kokeilussa käyntiin akusta irtikytketyn vanhan Fordin traktorin 3,8L dieselin, niin iso bensakonekkaan ei ole sille mitään tuossa tilanteessa.

Toisekseen olen jo aikoja sitten laittanut siellä peräkontissa sijaitsevaan akun maakaapeliin päävirtakytkimen, niin sillä saa 100% varmasti häviövirrat katkaistua jos tiedossa on pidempi seisomisaika autolla.

Miten te tommosella muutaman ampeerin mopoakulla saatte auton käyntiin sen jälkeen kun on ollu vaikka ovet tunnin auki tai se koko 4 ampeerin kapasiteetti on käytetty johonkin muuhun? Vertauskuvana jos perus lyijyakku sietää valojen päälle unohduksen työpäivän ajaksi niin toi 4ah kyykkää varmaan kauppareissunkin aikana...
Ei tän pitäis tulla yllätyksenä mutta ei sillä tyhjällä akulla autoa saakkaan käyntiin.
 
Eikai se mikään yllätys olekkaan mutta ei sillä 4 ah kapasiteetilla paljoa juhlita jos pitää vähänkään ovia aukoa tai haluaisi vaikka radiota kuunnella tovin ilman että auto käy. Pointti oli siis se, että tommosella akulla ei juurikaan ole pelivaraa ennenkun auto on käynnistyskyvytön. Kukin tavallaan toki, onhan noi nykyboosterit pieniä ja toimivia niinkun yllä tuli jo esiin.
 
Ku ei ole radiota tai sisävaloja niin nuokin ongelmat vähäisempiä. ;)
 
Sama juttu, mankan revin tänä kesänä irti ja ensi kesänä tyhjään kaiutinpaikat. Veekasi on muutenkin parasta musiikkia, eikä sen alta juuri muuta kuullutkaan myös varsin spartalaisen pakoputkiston takia.
 
Jaaniin no jos nää on jotain vanhempia ei niin sähköisiä vehkeitä niin sillä 4ah voi jo pärjätä. Ajattelin että kysymyksessä joku nykyaikainen kippo mikä hotkasee sen 4ah jo pahimmillaan kun avaat ovet. :D
 
Ja oletkos paljonkin nähnyt talvisin tien päällä motoristeja ajelemassa?
Et tainnut ymmärtää tuota aiempaa vastaustani oikein, mutta nyt kun kysyt niin kyllä! Ainakin muutamia vuosia sitten Tampereen Pyynikinharjulla tuli muutaman kerran vastaan sivuvaunullinen moottoripyörä keskellä hankien ja pakkasten, olisiko ollut joku 50-luvun Ural/Dnepr mikälie merkkinen vanha pyörä, kuskilla paksut nahkatamineet ja ajolasit päässä tyyliin sopivasti.
Enkä usko että löytyi pyörästä litiumakkua tai edes sähköstarttia.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
260 494
Viestejä
4 524 652
Jäsenet
74 611
Uusin jäsen
Santsja_

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom