Miesten muoti

Kannattaa ehkä kokeilla oikein kokoisia boksereita. Ei ole ainakaan puristanut vaikka normaalia isompi muna onkin. Jos ei ole aukkoa niin boksereita pitää hieman laskea edestä vasemmalla kädellä ja ottaa muna esiin oikealla kädellä. aukkoa en ole ikinä käyttänyt vaikka sellainen on ollutkin.
Jos se on oikeasti iso, boksereiden kanssa voi yksinkertaisesti suunnata lahkeesta roikkuvan osan. :whistling:

Oli mulla asiallistakin sanottavaa. Tuo aukko on käsittämätön ominaisuus jota en ole koskaan käyttänyt enkä hahmota millainen idiootti sen on keksinyt. Se ei vaan voi olla millään anatomialla kätevämpää kuin housunkauluksen laskeminen vähän matkaa.
 
Boksereista puheen ollen.. Mistä saisi nykyään ostettua hyvänlaatuisia löysempiä boksereita, joita bokserivalikoima oli lähes 100 -prosenttisesti vielä joskus 10-15 vuotta sitten? Nykyään kaikki bokserit ovat noita saatanan "ihon myötäisiä, munat puristaa" -malleja samanlaisella tiukalla kumilangalla varustettuja. Lisäksi ihan käsittämätöntä, että nykyään jopa puolet bokserimallistoista ovat aukottomia. Miten sellaisia voi käyttää töissä/koulussa kun vessassa pitää kusella käydä? Tiputetaanko farkut ja bokserit aina johonkin polviin asti vessassa käydessä? :)
Osta Intimissimin kalsareita. Heiltä löytyy kaikenlaisia ja todella pehmeitä materiaaleja. Jos reikää etsit, niin esim tuossa yksi suht tyylikäs perus vaihtoehto joka kestää kyllä.

1000002971.jpg

 
Kannattaa ehkä kokeilla oikein kokoisia boksereita. Ei ole ainakaan puristanut vaikka normaalia isompi muna onkin.

No ehkä noissa eniten ärsyttää, kun nuo kaikki nykybokserit ovat reisistä puristavia malleja eikä väljiä.. Ainakin jos itse vetäisin saunan jälkeen tällaiset kuvan mukaiset bokseri jalkaan, niin saletisti olisi perse hiessä ja hikoilisi reidet kun bokserit ei yhtään väljät.

1727721821379.png


Jos ei ole aukkoa niin boksereita pitää hieman laskea edestä vasemmalla kädellä ja ottaa muna esiin oikealla kädellä. aukkoa en ole ikinä käyttänyt vaikka sellainen on ollutkin.

Kuullostaa hankalalta, jos molemmat kädet pitää saada tungettua farkkujen sepaluksesta sisään.

Tuo aukko on käsittämätön ominaisuus jota en ole koskaan käyttänyt enkä hahmota millainen idiootti sen on keksinyt. Se ei vaan voi olla millään anatomialla kätevämpää kuin housunkauluksen laskeminen vähän matkaa.

Kuullostaa hankalalta, kun tuohon tarvitsee aina kaksi kättä. Eli vaikka laskee housunkaulusta vähän matkaa, niin sitä täytyy koko ajan pidellä kuitenkin toisella kädellä.

Osta Intimissimin kalsareita. Heiltä löytyy kaikenlaisia ja todella pehmeitä materiaaleja. Jos reikää etsit, niin esim tuossa yksi suht tyylikäs perus vaihtoehto joka kestää kyllä.

Joo. Tämän tyylisiä boksereita olisi juuri etsinnässä. Noissa vaan hinta ihan pöljä eli 40 dollaria.. Kyllä boksereista pitää olla 10-15 € maksimi. Juuri ostin farkut alle 20 eurolla.
 
Kuullostaa hankalalta, kun tuohon tarvitsee aina kaksi kättä. Eli vaikka laskee housunkaulusta vähän matkaa, niin sitä täytyy koko ajan pidellä kuitenkin toisella kädellä.
Yleensä käyttämieni housujen ja alushousujen kanssa en ole kokenut normaalia yläkautta kusemista vaikeaksi, mutta ehkä se on tottumuskysymys ja tekniikkalaji.

Enemmän tämä herrainpukeutumisen virtsaamisaspekti liittyy minusta vöihin. Jotkut ovat hankalia ja huonoimpia joutuu erikseen asettelemaan avaamisen jälkeen. Pahimmillaan riskinä on vyöhön kuseminen siitä huolimatta.

Tällainen kaikkein tavallisimpana pitämäni on mielestäni yleensä helppo, jos siihen on tottunut ja mitoitus on oikea. Kokonaisuutena hyvä ratkaisu.

Kaksirivinen menee siinä missä edellinenkin, jos mekanismi on hyvä.

Tällainen tyttöjen vyö, hiirenloukkumekanismi on kaikista kamalin. Väliin jää helposti kangasta ja omista piirteistä riippuen vaikka karvoja tai läskiä. Mekanismit saattavat aukeilla itsestään kahdesta paikasta ja parhaimmillaan solki pudota vessanpönttöön/kusilaariin. Remmin käsittely aina hankalaa, teki miten teki.

Tämä ei ole hiirenloukku vaikka siltä näyttää vaan puristin avataan vain vyön pituuden säätämiseksi. Mekanismina yksinkertainen pikalukko, joka on erittäin hyvä mitä tulee kusilaariasiointiin. Tuotteesta ja käyttäjän mitoista riippuen voi olla muuten ikävä. Ainakin jos harrastaa kovaa ylensyöntiä ja sulkee vyötä eri mittoihin, normaali haka olisi kätevämpi.
 

Statistiikka

Viestiketjut
254 317
Viestejä
4 420 531
Jäsenet
73 343
Uusin jäsen
TwinDips

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom