Microsoft Game Pass (XBOX, PC, Ultimate)

Kiinnostava pelin aihio sinänsä mutta täytyy pitää mielessä että valtaosa lisenssipeleistä, eli peleistä jotka perustuvat jo olemassa oleviin brandeihin, taitavat olla roskaa. Joku Batman on harvoja poikkeuksia säännöstä.

Kun katsoo tarpeeksi kauas taaksepäin, niin myös Indiana Jones oli vastaava poikkeus. Etenkin The Fate of Atlantis on parhaita seikkailupelejä koskaan ja sen tarina vetää vertoja leffoille.

Tässä nyt kannattaa tietysti lähinnä miettiä kehittäjätiimiä ja sen meriittejä. MachineGames teki Wolfenstein-rebootit, mikä ei ole hullumpi lähtökohta. Voi tulla kelpo peli.
 
Juu, tuon takia odottelen itsekin mielenkiinnolla. Entiset Starbreezen työntekijäthän perusti aikanaan MachineGamesin. Siinä mielessä kun kaivelee historiaa, niin Starbreeze teki aikoinaan oikein laadukkaan lisenssipelin Riddickin muodossa.
 
Ihan vaan jos joku muu sattuu olemaan arpomassa Game Passin kanssa niin itsellä meni tänään näin:

  1. Olin ensiksi ostamassa 1kk PC Game Passia Stalker 2:sta varten (pelaan vain PC:llä niin Ultimatesta ei mitään hyötyä minulle) ja olihan siinä Game Passin listalla muitakin pelejä mitä on pitänyt pelata (vaikka Frostpunk 2 ja Age of Empires 2) niin ostin sitten halvimman 3kk version mikä löyty jostain avainkaupasta. Maksoi 3kk 21€ ja oli EU+UK alueelle

  2. Menin MS:n reclaim sivulle laittaa koodia ja siellä MS ilmoitti että jos laitan Game Passiin automaattisen uusinnan päälle niin saan kuukauden ilmaiseksi. Menin laittaa tietoni ja olin joskus ollut ovela/laiska ja minulla oli Jenkki-region asetukset MS:n tilissä niin piti käydä arpomassa jostain joku Alabaman osoite/postinumero ja normaali suomalainen pankkikortti kelpasi siinä (ei tullut edes mitään 0€ veloitusyritystä kortille).

  3. Peruutin heti tuon Game Passin uusinnan ja lopulta sit sain 4kk PC Game Passia siihen 21€, ja vaihdoin Suomen tilin asetuksiin tulevaisuuden varalle.

En siis tiedä saako tuota extra kuukautta myös suomi-asetuksilla, mutta meni yllättävän kivuttomasti koko setti ja suurin tragedia tuossa oli just tuo kun MS:n tili oli jenkki-regional asetuksilla eikä tarvinnut muuten taistella minkään suhteen eikä tarvinnut VPN:ää.

Tietty ilmeisesti sen Ultimaten olisi voinut saada pari eroa halvemmalla per kuukausi mutta en ollut ihan varma onnistuuko se miten helpolla muutamaksi kuukaudeksi niin tuo nyt ainakin itselleni toimi.

Ja jos ei ole pihi niin esim. Green Man Gaming taisi myydä tuota 3kk PC Game Passia 29,9€ niin euromääräisesti ei kyllä hirmu alennus ollut kun osti avainkaupasta, prosenteissa toki sitten taas enemmän.
 
Juuri tein äsken tuon saman että ostin 3kk koodin avainkaupasta ja MS tarjosi myös suomi-asetuksilla tuota 1kk ilmaiseksi, kun laittoi sen automaattisen uusinnan päälle. Tosiaan oli mukava yllätys, että sen tilauksen peruutuksen jälkeen on 4kk gamepassia.
 
Sattuiko sulle (tai kenellekään muulle) muuten tulee meiliä MS:ltä että automaattinen uusinta olisi laitettu päälle? Mulle tuli toi ao. meili mutta nyt kun kävin katsomassa niin oli kyllä pois päältä tuo uusiminen.

Laitoin nyt varuilta vielä kalenteriin että muistaa tarkastaa sitten ennen tota vanhentumista ettei nyt MS olisi "per your request" laittanut oikeasti tuota uusintaa päälle itsestään :D

Kuva meilistä spoiler tägissä
1732544751609.png
 
Sattuiko sulle (tai kenellekään muulle) muuten tulee meiliä MS:ltä että automaattinen uusinta olisi laitettu päälle?
Joo tuli sunnuntaina varhain aamulla sama viesti. MS:llä varmaan niin pitkät piuhat, kun kesti niin kauan laittaa varmistus automaattisesta uusinnassa, vaikka sen olikin jo kerenny perumaan :D
 
Pitkästä aikaa pitäs ostaa gamepass core, siksipä kysynkin mistä kaupasta kannattaa ostaa halvalla tuo avain. Lähinnä nuita EU koodeja mietin, epäilyttää itse lähteä nuita Intia VPN hommia tekemään kun tilillä sen verta paljon pelejä yms. ettei mene bänniin.
 
Livekortti ja Kinguin on itsellä toimineet aina.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
260 213
Viestejä
4 517 578
Jäsenet
74 573
Uusin jäsen
Puccala

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom