Parin päivän odottelun jälkeen tuo turkin goldin päivitys ultimateen onnistuikin yllättäen eli homma toimii. Kaverini tosin käytti päivitykseen erikseen ostettua turkin ultimatea mutta toimi kuitenkin. (samana päivänä turkin goldin oston jälkeen ei vielä toiminut). Eli mikäli joku täällä taistelee turkin goldin ultimateksi päivittämisen kanssa niin ratkaisuna todennäköisesti odottaa päivä-pari. Täällä siis valitti aiemmin regionista mutta rupesi tosiaan nyt myöhemmin pelittämään. On tämä kyllä melkoista kun aspastakin kerettiin jo voivotella että vaihtoehdot on että A: odotat turkin goldin loppumiseen asti (12kk ": D") tai B: perut goldin ja rahat kankkulan kaivoon. Onneksi oli malttia tämän verran ja rahat eivät menneet nyt sittenkään hukkaan. Toki ei tuo ihan legitein tapa ole ostaa kyseistä palvelua eli suoraa kannustusta ei ole odotettavissa aspasta![]()
TL;DR: Testattu myös toimivaksi tällä päivämäärällä. Anna Game Pass Ultimaten loppua kokonaan, osta vaikka 36 kuukautta Turkin Xbox Live Goldia sekä samalla yksi kuukausi Turkin Game Pass Ultimatea, yhdistä VPN:llä Turkkiin, selaimen incognito-tilassa lunasta koodit, ensin live-aika ja sen jälkeen ultimate, näin sinulla on kolme vuotta Game Pass Ultimatea
Voin vahvistaa tällä päivämäärällä, että Turkki-kikkailu toimii hienosti kolmen vuoden Game Pass Ultimaten saamiseksi. Avainsanana tässä on tuo VPN, jonka kautta pitää myös aktivoida esimerkiksi kuukauden Turkki-Ultimate. Ei onnistunut Suomen, jenkkien, brittien (valittaa region mismatchia, eli ei toki suomipoika voi ostaa euroilla, dollareilla tai punnilla Storesta Ultimate upgradeä), eikä myöskään Turkin Microsoft Storen kautta (ei toimi suomiluottokortti Turkissa, daa). Minulla kyllä kerkesi vuorokausi vaihtua tässä, olisiko sillä jotain merkitystä, kun en kohdannut mitään ongelmia Turkki-Ultimaten lunastamisen kanssa? Kaiken kaikkiaan säästöä monta kymppiä sekä lisäksi lisää itsevarmuutta näihin porsaanreikiin. Ei tarvi kolmeen vuoteen ihmetellä.



