Microsoft Flight Simulator (2020) PC / Xbox

Liittynyt
14.03.2017
Viestejä
182
Pelintekijät myös jossakin totesivat, että aikovat tuoda mahdollisimman paljon ominaisuuksia ja rajapintoja esille 3rd-party developereille. Todennäköisesti siis kaikki tuollainen tulee jollakin keinoin pelistä löytymään, jos ei natiivina jotain tue.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173

Jonkinverran lisäosien kehittäjät märisevät foorumilla, että tuo rajapinta on liian rajoittunut. Microsoft ei salli varsinaiseen pelin omaan prosessin itsensä injektoivia lisäreitä mikä on ollut se koko jutun ydin FSX puolella.

Tässä uudessa lisärit toimivat pelkästään omassa sandboxissaan. Tämä aiheuttaa duunia, kun pelinkehittäjät eivät voi vaan kääntää nykyisiä lisäreitä toimimaan uudella systeemillä. Lisäksi taitaa myös sekin närästää, etteivät voi sitten käyttää enää samaa DRM-systeemiä mitä ne nykyisellään käyttää. Kolmantena vielä kuumotukset, että Microsoft sallii lisäreiden oston vain oman kauppapaikkansa läpi (ja vie 30% tuotoista tms.)

X-Plane käsittääkseni jollain asteella sallii ulkopuolisten kirjastojen latauksen varsinaiseen pelin omaan prosessiin, muttei kuitenkaan yhtä laajasti kuin FSX.

---

Juuri tuli uusin update julki:

“Together.”
It is with immense pride that we stand with our community during this very challenging time. We continue to prioritize the health and well-being of our team, friends and families. We do so with an unwavering commitment to remain connected to the community as we continue to develop the next iteration of Microsoft Flight Simulator. Your feedback, support, and encouragement continues to be an invaluable inspiration to the team.

With guidance from our leadership, we have taken steps to establish remote work spaces that will minimize impact on our development efforts. We have prioritized team focus on key deliverables core to completing the project, while pausing work on deliverables that are not. In the near term work will be focused on delivering an updated Alpha build, followed by assessing our Alpha participation. Once we’ve completed that process, we will turn our focus back to other deliverables we have in the pipeline (e.g. Feature Discovery Series Episodes, DR Roadmap Updates, Partnership Series updates, etc.). This is a temporary measure, we will continue to monitor the situation while providing frequent updates to the community.

For now, expect that many of the deliverables we’ve been working on will be delayed by a few weeks while we get the team working at optimal efficiency remotely.

In moments like this we are mindful of the importance of taking care of those that take care of us. From all of us, to all of you, we wish you good health and safety.

We are all in this together.

Sincerely,

– MSFS TEAM

https://preview.redd.it/y51t9n9jdpn...bp&s=8626638ab59d13fa6e4ac48e6e4505a15584c9c9

The following deliverables have been postponed and the team will provide an update during the next update.
  • POSTPONED – EPISODE 8 (Multiplayer) will be released.
  • POSTPONED – DR roadmap preview for April/May will be released. (potentially delayed)
  • POSTPONED – EPISODE 7 (IFR) will be released.
  • POSTPONED – Partnership Series update will be released.
  • POSTPONED – Feedback Snapshot update.
ALPHA BUILD UPDATE
The team is currently focusing on releasing an updated Alpha build which we are planning to release next week.

Build notes for the upcoming Alpha update:

HIGHLIGHTS

  • We’ve added Groups to multiplayer, and while still early in development you should be able to Add Friends and find them on the world map, and click to join them.
  • We’ve added Training Missions for those who are new to Flight Simulator. These missions will take you through the Basic Controls, Attitudes and Instruments, and Take-off, Level flight and Landing.
  • The Cessna 152 has been added and is now cleared for takeoff
  • We’ve added Live Events which are time-limited activities that we plan to switch out with different events frequently.
  • Peripherals Support has been improved, and more devices added. Please note that due to these changes, previous mappings from the Alpha will no longer work with the current Alpha.
  • We are hard at work prepping the airliners for release in the next Alpha update!
NEW CONTENT

  • Training missions
  • Cessna 152
  • Sedona Landing Challenge
PLANE SPECIFIC UPDATES

  • Cessna 172 Skyhawk (G1000) has been improved for flight controls and instruments
  • DA40 TDI instrumentation improvements
  • DA62 has improved pilot controls
  • DA62 instrumentation improvements
  • Beechcraft Bonanza G36 issues glass cockpits improvements
  • TBM 930 flight controls improved
  • TBM 930 instrumentation improved
  • TBM 930 animations have been updated
ALPHA INVITATIONS
There have been a number of discussions in the community regarding Alpha build access recently. We are continuing to discuss our current participation strategy and will finalize any changes/communicate to the community, once we release the updated Alpha build. Our current top 3 tasks regarding Alpha participation are as follows:

  1. Ensure that everyone that received an acceptance email has access to the Alpha.
  2. Ensure that those that registered early for pre-release build testing, have access to the Alpha.
  3. Assess Alpha participation options for adding more people as quickly as possible.

Eli seuraavassa buildissa tulee matkustajakone(et) testattavaksi. En ole nyt kuukauteen itse pelannut ollenkaan kun ruvenneet Cessnat maistumaan puulle. Koronan vuoksi saa varmaan pari kuukautta vähintään vielä vartoa sitä seuraavaa isoa pätsiä.
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
165
Jonkinverran lisäosien kehittäjät märisevät foorumilla, että tuo rajapinta on liian rajoittunut. Microsoft ei salli varsinaiseen pelin omaan prosessin itsensä injektoivia lisäreitä mikä on ollut se koko jutun ydin FSX puolella.

Tässä uudessa lisärit toimivat pelkästään omassa sandboxissaan. Tämä aiheuttaa duunia, kun pelinkehittäjät eivät voi vaan kääntää nykyisiä lisäreitä toimimaan uudella systeemillä.
Tässä varmasti omat hyvät ja huonot puolensa. Tällä saadaan ehkä pidettyä itse simulaattori huomattavasti vakaampana ja varmistettua että kun MS päivittää jotain niin kaikki lisurit eivät hajoa siihen.

Suoraan sanottuna en kaipaa FS2004 ja FSX aikoja missä lentämisen sijaan suurin osa ajasta kului siihen selvittelyyn että mikä noista sadasta lisäosasta kaataa simun kesken lennon :dead:
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Jep, hyvältä näyttää. Mietin vain että mitenhän tuossa on tarkoitus päästä ruuhkasemmilla kentillä realistisesti AI koneiden väliin laskuun jos oikea lentoliikenne on mukana :D
 
Tämä varmaan on se suurin ongelma tuossa. Eiköhän jotain tekoälyä ATC:hen tule että osaa "myöhästyttää" sopivasti perässä tulevia koneita tms. että mahtuu mukaan.

FS2004:ssä ja FSX:ssähän oli ihan sama probleema jos oli asentanut kaiken mahdollisen AI liikenteen oikeilla aikatauluilla ja yritti seurata pelin oman ATC:n ohjeita. Käytännössä juuttui loputtomaan go-around looppiin eikä ikinä päässyt alas kun baanalla oli aina toinen kone ja perässä tuli 50 muuta jonossa.
 
Liittynyt
22.07.2018
Viestejä
522
Pistin Saitekin lentokamat myyntiin, ja Riftin kans. Löytyy kauppaosastolta. Ei jaksa vanha ukko enää keskittyä. Ostelkaapa nuoremmat laatukamat pois kuleksimasta.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Working hard to bring you the updates that are not just updates to be updated next week.

MSFS TEAM

Post image
Here is an update on the current postponed deliverables:

  • RELEASED – Feedback Snapshot update. See below.
  • MID APRIL – Partnership Series update will be released.
  • LATE APRIL/EARLY MAY – EPISODE 8 (IFR) will be released.

:cigar:

ALPHA INVITATIONS

We are wrapping up work on the Alpha build and have started to focus on the Alpha participation.

The primary objectives are listed below and we’ve started working on the first step.

  1. Ensure that everyone that received an acceptance email has access to the Alpha.
  2. Assess Alpha participation options for adding more people as quickly as possible.
  • Prioritize access for those that registered early for pre-release build testing.
So when will new invitations be sent out?

Starting today

SDK UPDATE

We are excited to have over 150 third party companies using our SDK and working on many amazing updates for the new simulator. This week marks the initial release of WebAssembly support, enabling our partners to start porting their native code over to our platform. As a start, we are focusing on panels and displays support, which are a critical part of high-quality airplane add-ons. We are also providing an initial release of the in-game aircraft editor and are continuously working on documentation, general usability improvements to the existing tools (in particular the scenery and script editors) and general bug fixing.

Post image
FEEDBACK SNAPSHOT UPDATE

Post image
MORE AMAZING SCREENSHOTS FROM ALPHA TESTERS

https://msgpwebsites.azureedge.net/.../495b0c674b1bce9a222e07604285990e54416a51.gif

https://msgpwebsites.azureedge.net/.../ed715c53d30bb33feabbce7d01af4b2308e55b5d.gif

https://msgpwebsites.azureedge.net/.../a9fe60e902cde790e7944a1e14a152c00a478ea1.gif

https://msgpwebsites.azureedge.net/.../229c72c2585867bbc5805d505ffe11fd866b85b3.gif

https://msgpwebsites.azureedge.net/.../9ea30e36a9c44d43b704daf9eeb0dff487d30a45.gif

GIF Credit: speedwoblz

Post image
Post image
Screenshot Credit: FourthEchelon21

Post image
Screenshot Credit: DampfGepard9514

Post image
Screenshot Credit: edf#8981

Post image
Screenshot Credit: NLGaming92

Post image
Screenshot Credit: TodayWarrior520

Post image
Screenshot Credit: Cinnamonlnk8010

Post image
Screenshot Credit: SlidHydra647449

Post image
Screenshot Credit: ExpressTomato52

Post image
Screenshot Credit: CaseBug92496684

Post image
Screenshot Credit: Batlle777

Post image
Screenshot Credit: Neebs43

Post image
Screenshot Credit: Ibralk

Post image
Screenshot Credit: Ibralk

Post image
Screenshot Credit: vayasable

NEXT UPDATE – 04.16

Sincerely,

Microsoft Flight Simulator Team
Kehitys kehittyy koronasta huolimatta:
ALPHA BUILD UPDATE
  • There is a new Alpha update coming within the next 2-3 days.
  • This Alpha update will contain the Airbus A320.

Kohta pääsee vertailemaan järjestelmiä P3D/X-plane/FS2020. Noilla pienemmillä koneilla en ole pahemmin koskaan lentänyt, mutta matkustajakoneilla kylläkin.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Joo, itsekin pääsin testaajaksi tässä ja juuri sopivasti tulee Airbus. Varmaankin muutaman tuhat tuntia lentänyt Airbusilla, niin mukava saada vertailua.
Minkälaisilla spekseillä pääsit alphaan ja rekisteröidyitkö kuinka aikaisin? Nyt kun priorisoidaan noita aikaisemmin rekanneita niin taitaa itellä olla aika huonot saumat päästä mukaan.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Sen verran kyllä VR alkanut maistumaan, että joutuu mielenkiintoiseen välitilaan, jos tähän ei VR ole tarjolla julkaisussa. Kaikilla muilla osa-alueilla kun tuntuu MSFS olevan vuosia muita simuja edellä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
671
Täytyy kyllä sanoa, että X-planekin muuttui Vulkanin myötä ihan eri peliksi. Todella sulava ja vihdoin pystyy tehoja käyttämään.
Ja vielä p3dv5.. Onhan tässä nyt kevääksi tehtävää :)
 
X-Planea tullut paljon lennettyä nyt Vulkanilla kyllä. Auttaa kyllä tähän MSFS odotteluun
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 000
Sen verran kyllä VR alkanut maistumaan, että joutuu mielenkiintoiseen välitilaan, jos tähän ei VR ole tarjolla julkaisussa. Kaikilla muilla osa-alueilla kun tuntuu MSFS olevan vuosia muita simuja edellä.
Ei se ilman vr:ää maistu vaikka muuten on parempi.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Ei se ilman vr:ää maistu vaikka muuten on parempi.
Melko varma tästä kans, mutta pakko-ostos silti taitaa olla julkaisupäivänä. Sen sitten näkee, kuinka usein tulee käynnistettyä. X-Plane:lla vielä kuitenkin aikaa kehittää omaa simua eteenpäin ja modaamalla saa ihan siistin kokemuksen siitäkin. MSFS sääsimulointi ja pilvet vaan on jotain sellaista, mitä voi olla vaikea elää ilman, kun sen pääsee kokemaan. Toivottavasti tässä ei tosiaan käy niin, ettei mikään simu maistu, kun kaikissa niissä on jotain, mitä jää kaipailemaan muissa simuissa.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Nyt tuli A320 alphaan ja pikaisten testien jälkeen vois melkein todeta, että simulaattorin mukana ilmaiseksi tulevaksi koneeksi tuo on ihan hyvä ja ajaa asiansa. Kuitenkin odennäköisesti tässäkin täytyy ostaa 3. osapuolen kehittäjiltä sitten loppujen lopuksi koneet, jos haluaa sellaista "PMDG-tasoista" simulaatiota.

Mikä nyt on ihan jees, suurimmat aiempien simujen ongelmat ei olleet ne koneet vaan oikeastaan kaikki muu niiden ympärillä oli perseestä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
671
Mikä nyt on ihan jees, suurimmat aiempien simujen ongelmat ei olleet ne koneet vaan oikeastaan kaikki muu niiden ympärillä oli perseestä.
Tämä on hyvin sanottu. Tähän kun saadaan FS Labs tai PMDG -tasoisia koneita niin paketti on aivan jäätävän kova.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 000
Nyt tuli A320 alphaan ja pikaisten testien jälkeen vois melkein todeta, että simulaattorin mukana ilmaiseksi tulevaksi koneeksi tuo on ihan hyvä ja ajaa asiansa. Kuitenkin odennäköisesti tässäkin täytyy ostaa 3. osapuolen kehittäjiltä sitten loppujen lopuksi koneet, jos haluaa sellaista "PMDG-tasoista" simulaatiota.

Mikä nyt on ihan jees, suurimmat aiempien simujen ongelmat ei olleet ne koneet vaan oikeastaan kaikki muu niiden ympärillä oli perseestä.
FS2020 tulee olemaan huomattava parannus vanhoihin simuihin, sen näkee jo nyt. On siinäkin paranneltavaa, mutta VR-tuen tullessa X-Plane menee luultavasti vaihtoon, vähintään rinnalle. Minä en lennä noita isoja koneita, joten niistä ei ole niin väliä. Joskus lennän L-410 tai DC-3 koneilla, mutta harvemmin, yleensä lennän yleisilmailua. Saa nähdä milloin MS2020 saa VR-tuen, toivottavasti viimeistään betassa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
486
Nyt alkaa olla hyvä hetki ostella kaikki tarvittava lentämistä varten.

Eilen lähti tilaukseen Honeycomb Yoke ja Throttle (kaasuvivuilla toimitus joskus kesäkuussa) sekä Samsungin 49” ultrawide.

Aloitetaan pelaaminen X-planella odotellessa kunhan tämä julkaistaan.

Vielä kun NVIDIA ja AMD saisivat uudet tuotteet ulos niin voisi koneen päivittää.
 
Ainakin olet aloittanut ihan kunnon vehkeillä.
X-Plane on oikein hyvä. Opiskelet vielä miten Orthomaastoja lisätään, niin siitä oikein näyttävän näköisen.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Nyt tuli A320 alphaan ja pikaisten testien jälkeen vois melkein todeta, että simulaattorin mukana ilmaiseksi tulevaksi koneeksi tuo on ihan hyvä ja ajaa asiansa. Kuitenkin odennäköisesti tässäkin täytyy ostaa 3. osapuolen kehittäjiltä sitten loppujen lopuksi koneet, jos haluaa sellaista "PMDG-tasoista" simulaatiota.

Mikä nyt on ihan jees, suurimmat aiempien simujen ongelmat ei olleet ne koneet vaan oikeastaan kaikki muu niiden ympärillä oli perseestä.
Yllätyin positiivisesti, että lähdetty tekemään noinkin syvää simulaatiota koneesta, kun patch notesit lukaisin. Sieltähän voisi tulla jopa sellainen kone, että jaksaa raskaita addon-koneita harrastanutkin viihtyä sen aikaa, kun addon-koneita alkaa valua markkinoille. Parhaassa tapauksessa jopa sellainen, että kolmannet osapuolet joutuu nostamaan rimaa omissa tuotteissaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
486
Ainakin olet aloittanut ihan kunnon vehkeillä.
X-Plane on oikein hyvä. Opiskelet vielä miten Orthomaastoja lisätään, niin siitä oikein näyttävän näköisen.
Pitää tässä tavaraa odotellessa tutustua syvemmin x-planen sielunelämään.

FSX:ää vuosia sitten tuli paljon pelattua mutta nyt haluan kokemuksen uudelle tasolle. Katsotaan mikä tulee omaan FS2020 tuli G1000 näytöille. Himottaisi vielä ostaa Simgearin G1000 setti.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 000
Pitää tässä tavaraa odotellessa tutustua syvemmin x-planen sielunelämään.

FSX:ää vuosia sitten tuli paljon pelattua mutta nyt haluan kokemuksen uudelle tasolle. Katsotaan mikä tulee omaan FS2020 tuli G1000 näytöille. Himottaisi vielä ostaa Simgearin G1000 setti.
X-Planeen on saatavilla kunnolla ilmaisia lentokoneita, zibon 737 on suosittu mutta itse en ole sitä ottanut.

Minä suositan seuraavia

Kokeilemisen arvoisia

Orthot ovat erinomaisia. Maksullisista sceneryistä suositan OrbX:n true scenery maisemia, ne ovat välillä myynnissä puoleen hintaan.
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
248
Onko kukaan tätä pelaillu pädillä? Luulisi olevan pelattava silläkin jos Xboxille tulee. Ei iteltä löydy vielä noita oikeita ohjaimia.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Onko muuten missään ollut puhetta tukeeko FS2020 Vulkania? Tuo koko Vulkan on muutenkin mielenkiintoinen siinä mielessä, että sehän perustuu vanhaan AMD:n tekniikkaan ja kuulemma x-planessa Vulkan rajapinta hyötyy nimenomaan AMD:n korteista enemmän kuin nvidian.
 
Olen about 100 varma, että Microsoftin tuote ei käytä vulkania. Ennemminkin dx12 jossain vaiheessa.

Ja se AMD:n hyötyminen käytössä tarkoittaa sitä, että NVIDIA ei saa enää etua kun ei ole opengl. AMD ja opengl ei ollut hyviä yhdessä..
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Zibo 737 on kyllä erinomainen ja suosittelen ehdottomasti, jos isommat koneet kiinnostaa.
VNAV/LNAV hieman hiottavaa vielä, mutta jokainen versio menee parempaan suuntaan. Ei ole tarvinnut vielä maksullisia koneita etsiä, koska onhan toi mahtava paketti. VR:ssäkin toimii täydellisesti ohjaamo VR-kapuloilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
671
VNAV/LNAV hieman hiottavaa vielä, mutta jokainen versio menee parempaan suuntaan. Ei ole tarvinnut vielä maksullisia koneita etsiä, koska onhan toi mahtava paketti. VR:ssäkin toimii täydellisesti ohjaamo VR-kapuloilla.
Pärjääkös sen kanssa ilman kapuloita?
Eikös Flightdeck2sim ole Zibon kehityksessä auttamassa?
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Pärjääkös sen kanssa ilman kapuloita?
Eikös Flightdeck2sim ole Zibon kehityksessä auttamassa?
Kyllä moni tuota taitaa käyttää hiiren kanssa VR:ssä. Betassa tällä hetkellä kyllä rikki tuo 3d-hiiri, mutta release-versiossa toimii hyvin. Joo Flightdeck2sim on ollut mukana, käsittääkseni edelleen antaa inputtia tekijöille.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Onko kukaan tätä pelaillu pädillä? Luulisi olevan pelattava silläkin jos Xboxille tulee. Ei iteltä löydy vielä noita oikeita ohjaimia.
Juu, itseltä ei löydy muita ohjaimia kuin xbox kapula. Toimii ihan hyvin etenkin FBW koneiden kanssa ja erityisesti Airbussien kanssa mitkä trimmaa automaattisesti. Eli jos tikusta nykäisee johonkin suuntaan niin kone pitää sen suunnan ja liikkeen kunnes tikusta taas nykäisee johonkin muualle, toisin kuin Bojoingeissa missä lihasvoimilla taistellaan pylvään kanssa ja yritetään samalla muistaa mikä se trimmauksen pikanäppäin nyt sitten olikaan.

Jos pitää manuaalisesti trimmata niin loppuu napit kesken ohjaimessa. Eli täytyy tateilla pitää haluttu suunta ja sitten jollain nappikombinaatiolla vielä koittaa saada se trimmi, menee päin persettä lähes aina.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.04.2020
Viestejä
123
Nyt tuli A320 alphaan ja pikaisten testien jälkeen vois melkein todeta, että simulaattorin mukana ilmaiseksi tulevaksi koneeksi tuo on ihan hyvä ja ajaa asiansa. Kuitenkin odennäköisesti tässäkin täytyy ostaa 3. osapuolen kehittäjiltä sitten loppujen lopuksi koneet, jos haluaa sellaista "PMDG-tasoista" simulaatiota.
Vuosia FSX:llä Aerosoftin busseja finskin reittejä IVAO:ssa operoineena kiinnostelee vähän että mikä tekee tuon "todennäkösesti täytyy ostaa tässäkin 3. osapuolen kehittäjiltä..." Mistä päättelet tämän? Eikö jokainen napukka ja ominaisuus olekaan käytettävissä? Miksi ilmaiseksi tulevaksi koneeksi tuo on vain "ihan hyvä ja ajaa asiansa"?
 
Koska kolmannen osapuolen kehittäjän versio tuppaa aina olemaan parempi. He keskittyvät vain siihen omaan erikoisalaansa.
 
Sampsa Kopteeni

Team R&T
Köyhä
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
261
Twitteriin julkaistu foto A320. Pitää varmaan MSFS alkaa tutustumaan Airbussien sielunelämään. Rampeille tarttis kyllä lisätä reippaasti likaa ja rujoutta. Siellä ei ihan noin kliinistä ole. Merkkitötteröidenkin pitäis näyttää siltä, että ne on kokenu etulinjan vähintään kahdessa maailmansodassa :cigar2:

Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
388
Jep, koskee myös koneita. Jos visuaalisesti jotain moitetta FS2020:lle pitää antaa niin jatkuva kliinisyys joka asiassa. Lentokoneissa varsinkaan ei ole pienintäkään käytön jälkeä missään. Noh, kuten jo joku aiemmin sanoi, 3rd party koneet tulee jokatapauksessa olemaan tö thing tässäkin. Maailmassa taas ymmärtää. Ehkä on parempikin että törpöt yms hohtaa uutuuttaan, kuin että jokainen tai jokatoinen olisi samalla lailla kulunut.
 
En yllättyisi, jos koneissa olisi dynamiikkaakin tuossa likaantumisessa. Toisihan se puskalentelyyn hyvää tunnelmaa. Ainakin pintojen jäätymistä on demottu jo aiemmin jossain Feature Discoveryssa.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Oma kokoonpano menee huomattavan lähelle ihanteellista, hyvä hyvä...

:sevil:
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 963
Juu, itseltä ei löydy muita ohjaimia kuin xbox kapula. Toimii ihan hyvin etenkin FBW koneiden kanssa ja erityisesti Airbussien kanssa mitkä trimmaa automaattisesti. Eli jos tikusta nykäisee johonkin suuntaan niin kone pitää sen suunnan ja liikkeen kunnes tikusta taas nykäisee johonkin muualle, toisin kuin Bojoingeissa missä lihasvoimilla taistellaan pylvään kanssa ja yritetään samalla muistaa mikä se trimmauksen pikanäppäin nyt sitten olikaan.

Jos pitää manuaalisesti trimmata niin loppuu napit kesken ohjaimessa. Eli täytyy tateilla pitää haluttu suunta ja sitten jollain nappikombinaatiolla vielä koittaa saada se trimmi, menee päin persettä lähes aina.
Miten joku voi pelata lentosimuja jollain xbox-ohjaimella? Siinä häviää viimeisetkin realismin rippeet. :rolleyes: Tokihan siinä on se hyvä puoli, että ei tarvitse polkimia, yokea ja kaasuvivustoa siirrellä vähän väliä pois edestä, jos koneella tekee välillä muutakin.

Pelatkoon jokainen lentopelejä halutessaan vaikka näppäimistöllä ja hiirellä, mutta mielestäni kyllä fiilis häviää suurelta osin, jos ei ole kunnollisia ohjaimia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Miten joku voi pelata lentosimuja jollain xbox-ohjaimella? Siinä häviää viimeisetkin realismin rippeet. :rolleyes: Tokihan siinä on se hyvä puoli, että ei tarvitse polkimia, yokea ja kaasuvivustoa siirrellä vähän väliä pois edestä, jos koneella tekee välillä muutakin.
Enemmän kiinnostaa tekniikka ja reittilennot kuin mikään hävittäjällä manuaalisesti tikun kanssa soutaminen. Joskus on kyllä käynyt mielessä laitteistoon investoiminen, mutta pelaaminen on kuitenkin niin vähäistä ettei jaksa. Muutenkin omaan tarpeeseen pitäisi alkaa MCP kasaamaan ennen mitään kaasuvipuja, kun sitä tulee käytettyä n. 1000 kertaa enemmän.

Airbussilla kun lentää, niin ap menee päälle jossain 5000 jalassa ja tulee pois päältä 1000-500 jalassa, jolloin ollaan jo liukupolussa eikä varsinaisia ohjausliikkeitä tarvitse pahemmin tehdä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 173
Alpha kutsuja jaetaan taas uuden buildin myötä, eli hyvä hetki käydä tuuppaamassa DxDiagit tuonne sivuille jos kiinnostaa pääsy peliin. Seuraavassa buildissa testattavaksi tulee B747-8

April 23rd, 2020 Development Update

Flight Simulator 2020
Post image
“Can I update my DxDiag information on the MSFS Insider Program website?”
Yes! Between now and Sunday, you will be able to register for the Insider Program/Pre-release build testing AND you can update your DX Diag!
MSFS TEAM

Here is an update on the current postponed deliverables:
  • MAY – Partnership Series update will be released.
  • MAY – EPISODE 8 (IFR) will be released.
MACHINE SPECS RELEASED
On 04.21, we released the min/recommended/ideal machine specs for the upcoming Microsoft Flight Simulator.
If you would like to review the recently released machine specs, please go
here.
ALPHA BUILD UPDATE 1.3.X.X IS COMING
The team is currently wrapping up final testing on the upcoming Alpha 1.3.X.X build. Among the many content updates and bug fixes included in this build, we are excited to release the Boeing 747 for community testing. Similar to the Airbus A320, we will provide the community detailed build notes upon release.
We expect to release the Alpha 1.3.X.X build within the next 14 days.

  • MAY – Alpha Build 1.3.X.X
    • Build currently in final testing phase.
    • Content update to include the Boeing 747 for community testing.
    • Full build notes to be posted upon release.
ALPHA INVITATIONS
The team is completing the last remaining tasks on step 1 while beginning to transition over to step 2.We will be sending out new invites with the release of build 1.3.X.X.
  1. Ensure that everyone that received an acceptance email has access to the Alpha.
  • STATUS – We are VERY close to completing this process.
  1. Assess Alpha participation options for adding more people as quickly as possible.
  • Prioritize access for those that registered early for pre-release build testing.
  • STATUS – New invites will be sent with the release of build 1.3.X.X.
UPDATED FEEDBACK SNAPSHOT HAS BEEN RELEASED
We have released an updated version of our Feedback Snapshot, head over to the Insider Area to check it out.
Post image
MORE AMAZING SCREENSHOTS FROM ALPHA TESTERS
Post image
Screenshot by: RentalCanoe6839
Post image
Screenshot by: OperatorLand468
Post image
Screenshot by: TheFlightSimGuy
Post image
Screenshot by: Player058611765
Post image
Screenshot by: CaptainOver57
Post image
Screenshot by: SoapyDiamond333
Post image
Screenshot by: FlightLevel3000
Post image
Screenshot by: SuddeN2018
Post image
Screenshot by: tomlaut1980
Post image
Screenshot by: simtom112
Post image
Screenshot by: simtom112
Post image
Screenshot by: OperatorLand468
Post image
Screenshot by: RentalCanoe6339
Post image
Screenshot by: FlakeyHawk4000
Post image
Screenshot by: SulfonicCarp982
Post image
Screenshot by: SoapyDiamond333
Post image
Screenshot by: TimeCrayfish5
Post image
Screenshot by: ip0dKiller
NEXT UPDATE – 04.30
Sincerely,
Microsoft Flight Simulator Team
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 472
Mä en pääse edes kirjautumaan tuonne. En puhelimella, tabletilla, enkä pc:llä. Koittanu eri selaimiakin.

Login ku menee ni antaa kyllä syöttää tunnukset, mutta sit vaan latautuu siihen pääsivulle ja edelleen lukee login.

Edellisen kerran ku pysty lisäilee koneen tietoja ni sain tehtyä, mut sen jälkeen ei oo sisään päästänyt.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 743

Täysin sama oli mulla, mutta sitten käytin Microsoft Edgeä niin toimi heti. :D

Pari tuntia sitten liityin tuohon ja hyvä kuulla että siellä on taas kutsuja jaossa.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 000
Mä en pääse edes kirjautumaan tuonne. En puhelimella, tabletilla, enkä pc:llä. Koittanu eri selaimiakin.

Login ku menee ni antaa kyllä syöttää tunnukset, mutta sit vaan latautuu siihen pääsivulle ja edelleen lukee login.

Edellisen kerran ku pysty lisäilee koneen tietoja ni sain tehtyä, mut sen jälkeen ei oo sisään päästänyt.
Kokeile kirjautua ensin pois kaikista microsoftin palveluista jos auttaisi.
 
Corsten

Tukijäsen
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
1 244
Laitteistovaatimusten väitetään saapuneen, ainakin ilmeisesti. Jos nämä ovat aidot, ihmettelen hieman noita näyttisvalintoja, miksi esim 970, eikä 1060? Tuntuu että tuossa on yhdistelty suht modernia 6 core prossua ikivannhaan näyttikseen jne. Ja muutenkin "aika laaja skaala". Anyway video aiheesta
Olen juuri huomenna saamassa uuden koneen ja ollaan kiinni kyllä tuossa ihanteellisessa kokoonpanossa. Nyt täytyy vaan vielä lennellä X-planella, mutta huomenna laittelen kyllä alpha-testiä varten dxdiag:in eteenpäin, kun koneen specsit riittää ekaa kertaa mun elämäni aikana peliin kuin peliin!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 646
Viestejä
4 197 266
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom