Noniin, tilin tein nyt tänne kun murobbs on jo kuollut
Eli, voisiko joku selittää yksinkertaisesti mitä hyötyjä mekaanisesta näppäimistöstä saa? Hieman olen harkinnut ostavani mutta vissiin mekaanisissa näppäimistöissä on se napsaus kaks kertaa jos painaa ihan pohjaan asti
En tiedä onko mekaanisista sinänsä mitään suoranaista hyötyä. Moni lähinnä tykkää mekaanisen tuntumasta verrattuna perus kumikalvoihin. Mekaanisissa näppiksissä voi myös panostaa laadukkaaseen rakenteeseen eri tavalla kuin kumikalvoissa, kun hinta on jo lähtökohtaisesti suhteellisen korkea.
Itse lähdin ihan puhtaasti etsimään hyvää ja tarpeisiini sopivaa näppäimistöä, eikä kriteerinä ollut niinkään että on pakko olla mekaaninen. Oikeastaan olin lähes vakuuttunut etten halua mekaanista, koska olin käynyt kaupassa testailemassa Cherryn ruskeaa ja punaista kytkintä, ja kumpikaan ei ollut mielestäni merkittävästi hyvää kumikalvoa parempi kirjoitustuntumaltaan. Sininen oli aika kivan tuntuinen, mutta kovaääninen kilkatus ei napannut.
Ongelma kumikalvonäppiksissä on se, että niitä ei yleensä edes yritetä tehdä laadukkaiksi. Kirjoittelin vähän aikaa parin kympin Logitechilla, jonka kirjoitustuntumasta kyllä tykkäsin, mutta lähes jokaisesta muusta osa-alueesta en. Isoin ongelma oli turhan suuri koko omaan makuuni. Kaiken kaikkiaan kirjoitustuntumaa lukuunottamatta en tykännyt käyttää kyseistä näppistä, joten hammasta purren rupesin etsimään mekaanista. Syynä tähän oli se, että mekaanisten joukosta löytyi omaa makuani miellyttäviä pelkistetyn näköisiä TKL- ja 60%-malleja, ja kirjoitustuntumasta oli sentään tae siitä että se on aina lähestulkoon samanlainen saman kytkimen omaavien mallien välillä.
Päädyin lopulta Pok3riin Cherryn Clear-kytkimillä. Kytkinvalinta tuli tehtyä vähän riskillä, kun Clear-kytkimiä ei ollut missään testattavana. Teoriassa se kuitenkin kuulosti hyvältä, kun Browneja pidin turhan löysinä ja tuntopistettä mitäänsanomattomana, mutta halusin kuitenkin jonkinlaisen tuntuman kytkimen aktivoitumisesta ilman Blue-kytkimen naksuvaa ääntä. Valinta oli ihan onnistunut, nykyään kirjoittelen huomattavasti mieluummin Pok3rilla kuin kumikalvolla. En edelleenkään pidä hyvää kumikalvoa yhtään hassumpana vaihtoehtona, esim. Lenovon ThinkPad-läppäreissä on mielestäni oikein hyvä kumikalvonäppis, mutta silti Clearit vievät voiton.
Karvaan hinnan tuosta joutui sitten maksamaan, mutta ainakin suurelta osin näppis vastaa laatuvaikutelmalta hintaansa. Alumiininen runko on aika luottamusta herättävä, ja paksut PBT-muovista valmistetut näppäinhatut ovat varsin mukavat kirjoitella.
Itse en ole vielä ihan vakuuttunut siitä että mekaanisen näppiksen käyttöikä on paljoakaan kumikalvoa parempi. Jonkin verran näkee aina juttua että yksittäisten kytkimien juotokset pettävät. Eipä ne kumikalvotkaan kovin usein lahoa, ja kumikalvossa on aina se hyvä puoli että uuden hankkiminen on melko kivutonta halvan hinnan vuoksi. Melkeinpä väittäisin että mekaanisten puolella voi astua vielä pahemmin harhaan kuin kumikalvon kanssa, koska joissakin halvimmissa mekaanisissa tuntuisi olevan ihan järjestään huonot juotokset. Aika paljon näin muron puolella juttua siitä että esim. QPADin mekaanisissa olisi huonot juotokset ja pettäisivät suhteellisen lyhyen ajan sisällä.
Tiivistettynä sanoisin, että mekaanisissa ei ole mitään ilmiselvää hyötyä, vaan kyse on kauttaaltaan joka osa-alueella pienistä parannuksista verrattuna perinteisiin näppiksiin.