Mekaaniset näppäimistöt

Tuo SOCD disablointi olisi sinänsä ihan paikallaan, tai sitten tuollainen pitäisi sallia ja näppisvalmistajat kaikki käytännössä toisivat tuon ominaisuuden lautojen softaan, sillä tossa ei ole mitään mitä ei firmistasolla voisi duunata mihin tahansa lankkuun. Tavallaan kuitenkin tuollainen, että käyttäjä saisi omalla fyysisellä toiminnallaan lähettää ton inputin näppiksen hardwarella avustettuna ei piätisi olla mitenkään epäreilua niin kauan, kuin esimerkiksi näppis ei itsessään ala ajoittamaan mitään näppäinpainalluksen kestoa, millä tuo counterstrafe toimii optimaalisesti.
 
Periaatteessa voisi toimia perusmekaanisessa se että toinen signaali kuolettuu kun toinen painetaan alas tietyillä näppäimillä. Tiedä sitten miten hyvältä tai hyödylliseltä tämä tuntuu normaalilla mekaanisella näppiksellä missä on kiinteät aktivointi-/deaktivointipisteet suurinpiirtein kytkimen liikeradan keskikohdilla.
 
Viimeksi muokattu:
Periaatteessa voisi toimia perusmekaanisessa se että toinen signaali kuolettuu kun toinen painetaan alas tietyillä näppäimillä. Tiedä sitten miten hyvältä tai hyödylliseltä tämä tuntuu normaalilla mekaanisella näppiksellä missä on kiinteät aktivointi/deaktivointi pisteet suurinpiirtein kytkimen liikeradan keskikohdilla.
Niin no siitähän tuossa nyt on pääasiassa kyse, että vastakkainen liike kuolettaa edellisen niin eipä tuollaisessa nyt ajuritasolla pitäisi olla mitään mahdottomuutta toteuttaa niin, että kun A:n painaa niin D signaali katkeaa eikä palaudu jos D:tä ei paina enää uudestaan ja päinvastoin, eli tuon liikkeen pysäyttävän counter strafen saisi aina tehtyä ja vaatisi kuitenkin käyttäjän inputin. Näkisin melkein tuollaisen, että jollain erikoiskytkimellä, jolla pohjaanpainamisen pituus voidaan mitata kikkaileminen olisi pidemmän päälle ongelmallisempaa, kuin se, että tuo counter strafe sallittaisiin jollain tollasella yksinkertaisella mekanismilla, joka antaa kaikille sen vakioidun mahdollisuuden stopata liike. Ongelmallisempaa toi ad spämmi näyttää olevan esim valorantissa ja tuollaiseen ei kuitenkaan toi counterstrafehomma kuvaillulla tavalla auta, koska näppis pitää sit käyttää ylhäällä.
 
Periaatteella sanalla tarkoitin sitä että teoriassa toimii, mutta onko sitten miten käyttökelvollinen tai vaivan arvoinen tuon mekaanisen aktivointi-/deaktivointipisteen takia. Vähän epäselvästi vaan ilmaisin. Toki jollain speed kytkimellä tai kytkin millä aktivointipiste on alhainen voisi olla hieman mukavempi.

Ja näköjään HID Remapperilla tämä onnistuu kyllä jo nyt myös ihan millä vaan näppäimistöllä, eli laittaa vaan adapterin näppiksen ja tietokoneen välillä. Tiedä sitten voiko tälläisetki ratkaisut alkaa yleistymään, mutta adapterit luulisi olevan helppo blockaa pelissä.
 
Näiden estäminen suoraan on hieman hankalaa sillä tämä ominaisuus on puhtaasti rautatasolla.

Normaalisti siis jos painat A ja D näppäimen pohjaan, niin mitään ei tapahdu. Tämä normaalilla mekaanisella vielä se ongelma että näppäin on aktivoituna kokoajan siitä lähtien kun stem on ylittänyt kytkimen aktivointipisteen, joka on yleisimmin 2mm. Eli jos sinulla on D painettuna pohjaan, ja haluat pysäyttää hahmon momentumin liikahtamalla vasemmalle painamalla A:ta, joudut ensiksi päästämään D näppäimen yli aktivointipisteen jonka jälkeen vasta painat A:ta. Tällöin ei tule tuota "kuollutta" inputtia jolloin molemmat kytkimet on aktivoituna. Eli pelissä ei voi juuri antaa päällekkäistä inputtia näille.

SOCD tai Razerin käyttämä nimitys Snap Tap lähettää vain sen signaalin mikä viimeksi painettu alas. Eli voit pitää vaikka D näppäintä pohjassa, ilman että sinun tarvii sitä nostaa ollenkaan ja painaa vaan A:t kerran, niin olet pysäyttänyt momentumin. Tietenkin D pitää sitten nostaa kokonaan pois, mutta tämä poistaa kokonaan inhimillisen tekijän siitä että D:n painiketta ei ole tarvinnut nostaa sen normaalin 2mm aktivointipisteen yli.

Wootingin Rappy Snappy taas toimiii siten että jos kytkin on aktivointipisteen alapuolella, niin se kumpi on alempana niin on aktiivisena. Eli tuossa aikaisemmassa skenaariossa D pitää päästää sen verran korkealle että A on ehtinyt alemmaksi kuin D. Eli input ei tapahdu heti kun alat painaa A:ta kuten SOCD:llä, vaan vasta sitten kun myös D on noussut ylemmäs kuin A, mutta ei välttämättä tarvinnut nousta sen 2mm ylös kuitenkaan. Mutta tähän kun lisää vielä Rapid Triggerin, niin silloin ei tarvitse nostaa D:tä kuin 0.1mm ylöspäin niin A aktivoituu.

Eli isoin ero SOCD/Snap Tapin ja Rappy Snapin + Rapid Triggerin kanssa on se, SOCD:llä sinun ei tarvitse olla nostanut toista kytkintä ollenkaan kun taas Rappy Snappy+Rapid Triggerillä sen verran mihin olet määrittänyt Rapid Triggerin rajan. Ilman Rapid Triggeriä Rappy Snappy sitten riippuu sitä miten alas olet toisen painikkeen ehtinyt jo painaa alas ennen toisen vapauttamista.

Edit: Ja tässä tietenkin on myös pelin oma engine isona tekijänä. Monessa pelissä tuo ominaisuus ei edes anna pahemmin mitään etua, mutta esimerkiksi toisessa suositussa tac shooterissa, Valorantissa, ei nämä socd/snap tap ominaisuudet anna kovin isoa etua, jos ollenkaan mitä muistan lukeneeni.

Ok, mutta eikös kaikki nuo tekniikat laiteta päälle ko. softista eli kaikki nämä voivat toimia myös ns tavallisen näppäimistön tavoin?

Eli jos vaikka SOCD on laitettu pois päältä niin lankku lähettää molemmat inputit normaalisti (painettaessa A ja D)?
Kuvittelinkin, että jos tämä on päällä niin lankku ei lähetäkään kuin viimeisimmän inputin eikä sille peli mahda mitään enää, mutta peli voisi kenties "pakottaa" tuon ominaisuuden pois päältä.
 
Ominaisuus laitetaan päälle tai pois kyllä graafisella käyttöliittymällä, mutta ei käytä mitään tietokoneella pyörivää ohjelmaa toimiakseen. Esim. Wootingilla ei edes ole mitään softaa joka pyörii koneella taustalla. Toki löytyy oma ohjelma tietokoneelle web pohjaisen konfiguraattorin lisäksi, mutta tälle ohjelmalle ei ole mitään syytä tai tarvetta olla taustalla auki.

Käyttöliittymällä määrität vain asetukset jotka sitten tallennat näppäimistön omaan muistiin. Eli kaikki komennot, toiminnat ja ominaisuudet tulee puhtaasti rauta/firmistasolla tietokoneelle, eikä softalla. Eli ei ole mitään tapaa pelin pakottaa ominaisuutta pois paitsi ehkä luomalla keinotekoista viivettä, joka ei tämmöisissä peleissä kuulosta kovin hyvältä idealta. Tai sitten pelin pitäisi vain toimia kokonaan eri tavalla ettei tuosta ominaisuudesta ylipäätänsä ole sen enempää hyötyä kuin ilman sitä.

Ja kyllä, jos socd on pois päältä ja molemmat napit on pohjassa lähettää näppäimistö A ja D signaalia, jolloin peli ei reagoi kumpaankaan. Kun taas counter strafingin pointti on että halutaan pelin reagoivan mahdollisimman nopeasti vastakkaisen kytkimen painallukseen, eli esim. että D-näppäin deaktivoituu ja A-näppäin aktivoituu mahdollisimman nopealla reagoinnilla.
 
Periaatteella sanalla tarkoitin sitä että teoriassa toimii, mutta onko sitten miten käyttökelvollinen tai vaivan arvoinen tuon mekaanisen aktivointi-/deaktivointipisteen takia. Vähän epäselvästi vaan ilmaisin. Toki jollain speed kytkimellä tai kytkin millä aktivointipiste on alhainen voisi olla hieman mukavempi.

Ja näköjään HID Remapperilla tämä onnistuu kyllä jo nyt myös ihan millä vaan näppäimistöllä, eli laittaa vaan adapterin näppiksen ja tietokoneen välillä. Tiedä sitten voiko tälläisetki ratkaisut alkaa yleistymään, mutta adapterit luulisi olevan helppo blockaa pelissä.
No siis jos vastakkaisen strafe napin painamisella saadaan toteutettua se, että se deaktivoi toisen painikkeen odottamaan sormen nostamista aktivointipisteen yli ennen kuin uudelleenpainallus on mahdollinen, niin silloinhan se normalisoi pelikentän sellaseksi, että tuo counterstrafe toteutuu aina, mutta se ei sinänsä muuta sitä miten se norminäppiksellä pitää tehdä, eli se vastakkainenkin inputti normaalisti vapautetaan, mutta tolla saa vaan pelattua pois sen ajoituseripuran. Anyays, tälle varmaan parempi keskustelu olisi jossain muualla kuin näppäimistölangassa.
 
Tuo SOCD disablointi olisi sinänsä ihan paikallaan

Miksi? En ees tajua, miksi porukka luulee, että sillä saa jonkun järisyttävän suuren edun muihin nähden. Ensinnäkin joku oli jo kerännyt pro-matseista dataa ja ei ne prot ainakaan sen takia sen paremmin pärjänneet. Toisekseen, sillä tasolla, mistä tästä saisi jotain hyötyä irti, kukaan ei tiedä edes koko counter strafen olemassaolosta ja pystyisi muutaman minuutin harjoittelulla oppimaan counter strafen tarpeeksi hyvin, ettei siihen mitään kikkakolmosia edes tarvitsisi. Onhan tää aika pyllystä niitä kohtaan, jotka on ostaneet näppäimet pelkästään tuon ominaisuuden takia. Ymmärtäisin, jos siitä saisi oikeasti jotain käytännön hyötyä, pystyisi vaikka hyppäämään yhtäkkiä hyppäämään 5 skillilevua eteenpäin, mutta tällä on oikeesti vaan marginaalinen hyöty ainakin cs:ssä.
 
Joo tuohan se ongelma, että aivan varmasti haluaa estää kaiken "epäreilun" avun mutta miten he sen sitten onnistuu toteuttaa ilman vääriä positiivisia triggereitä, niin se on sitten toinen asia. Tämän takia mietinkin ääneen että kunhan saa väärät positiiviset pois, niin jääkö siihen rako Rappy Snappylle.

Epäreilu sen takia heittomerkeissä, että joo socd tekniikka antaa edun mitä kaikilla ei ole saatavilla, vaan vaatii sen että pistää rahaa tiskiin. Mutta toisaalta kyllähän sekin auttaa pelaamiseen että pistät koneen komponentteihin rahaa jotta fps on korkea, sekä eikä ne korkealla virkistystaajuudellakaan olevat näytöt ole ilmaisia. Tietenkään mikään ei estä pelaamasta hyvin huonommallakin tekniikalla, mutta jossain tulee tietyillä pelaajille se raja että näistä tekniikan tuomissa eduissa voi olla se ratkaiseva tekijä rundin voitossa ja häviössä.

Epäreilu on taas myöskin suhteellista, kuitenkin CS2:sessa saman on saanut aikaan nullbindeillä jotka voi lisätä autoexecciin ja saa saman hyödyn. Toki proturnauksissa yms näitä ei saa käyttää toisin kuin snaptap/SOCD jne.
Loppujen lopuksi ei tuo mitään järisyttävää eroa tuo pelaajien välille, tästä featuresta pääasiassa valittaa pelaajat joiden taitotaso ei kyseisen featuren ansiosta kyllä nousisisi ollenkaan :D Ei se nyt pelaajan puolesta ammu eikä liiku oikeaan suuntaan automaattisesti vaan tarvitsee kuitenkin pelaajalta mekaniikkaa ja harjoittelua.

Mutta jooh, saa nähdä saako rappysnappyakaan käytettyä CS:ssä enää, nähtävästi tuo Valven uusi kikkari triggeraa myös ihan perus rapidtrigger + low actuation point setuppeihinkin.
 
Miksi? En ees tajua, miksi porukka luulee, että sillä saa jonkun järisyttävän suuren edun muihin nähden. Ensinnäkin joku oli jo kerännyt pro-matseista dataa ja ei ne prot ainakaan sen takia sen paremmin pärjänneet. Toisekseen, sillä tasolla, mistä tästä saisi jotain hyötyä irti, kukaan ei tiedä edes koko counter strafen olemassaolosta ja pystyisi muutaman minuutin harjoittelulla oppimaan counter strafen tarpeeksi hyvin, ettei siihen mitään kikkakolmosia edes tarvitsisi. Onhan tää aika pyllystä niitä kohtaan, jotka on ostaneet näppäimet pelkästään tuon ominaisuuden takia. Ymmärtäisin, jos siitä saisi oikeasti jotain käytännön hyötyä, pystyisi vaikka hyppäämään yhtäkkiä hyppäämään 5 skillilevua eteenpäin, mutta tällä on oikeesti vaan marginaalinen hyöty ainakin cs:ssä.

Mihin dataan viittaat? Eihän se nyt mitään pelejä yksinään ratkaise mutta kyllä siitä nyt selvää etua saa ja alentaa skill ceilingiä pelissä. Ominaisuus vaatii myös totuttelua, jonka seurauksena osa pro-pelaajista ei siitä testin jälkeen ole käyttäneet kun on vaikuttanut liikkumiseen muutenkin. Nartin videon mukaan Kölnin turnauksen top20 rating pelaajista yhdellätoista oli snap tap päällä. Tota nyt voi halutessaan tulkita miten tykkää kun se on vain noin puolet ja ratingiin toki vaikuttaa kovin moni muukin asia kuin pelkkä strafeeminen :D

Eikö pelkän SOCD:n saa bannattua ihan luotettavasti kasvattamalla ton thresholdin vaan riittävän suureksi jolloin false positivet putoaa väkisin pois. Se on nyt vaan liian pieni ja Valve ilmeisesti sitä jo tuunasi isommaksi. Eihän sillä ole mitään väliä vaikka se A/D overlapin tarkasteluaika olisi esim. 10 minuuttia. SOCD on tossa virheetön eli overlappiä ei ole koskaan ja taas ilman sitä overlappia tulee väkisin vaikka olisi kuinka pro-pelaaja. Snap tapin turnauskäyttöähän on juuri tolta pohjalta analysoitu demoista ja ero on kuitenkin aika merkittävä. Toki tuollaisenkin analysoinnin valmistaja voi kiertää lisäämällä virheellistä overlappiä satunnaisesti mukaan mutten jotenkin jaksa uskoa että valmistajat tohon leikkiin lähtisivät. Sitä jäin arpomaan näkyykö Rappy Snappy käytännössä tuollain analysoitaessa samalla tavalla.
 
Epäreilu on taas myöskin suhteellista, kuitenkin CS2:sessa saman on saanut aikaan nullbindeillä jotka voi lisätä autoexecciin ja saa saman hyödyn. Toki proturnauksissa yms näitä ei saa käyttää toisin kuin snaptap/SOCD jne.
Loppujen lopuksi ei tuo mitään järisyttävää eroa tuo pelaajien välille, tästä featuresta pääasiassa valittaa pelaajat joiden taitotaso ei kyseisen featuren ansiosta kyllä nousisisi ollenkaan :D Ei se nyt pelaajan puolesta ammu eikä liiku oikeaan suuntaan automaattisesti vaan tarvitsee kuitenkin pelaajalta mekaniikkaa ja harjoittelua.

Mutta jooh, saa nähdä saako rappysnappyakaan käytettyä CS:ssä enää, nähtävästi tuo Valven uusi kikkari triggeraa myös ihan perus rapidtrigger + low actuation point setuppeihinkin.
Sen takia olikin heittomerkeissä kuten mainitsin. Ja tuotahan täällä puitu kyllä että hyöty on minimaalinen niissä peleissä mitä suurin osa noiden näppiksien käyttäjien matseissa. Ja vaikka pistät pro tiimin jolla kaikilla socd käytössä vastaan toista pro tiimiä mikä käyttää geneeristä ylihintaista Logitechiä, niin eiköhän se tulos olisi lähellä samaa luokkaa miten olis jos kaikki pelaisi samalla näppiksellä. Tietenkin propeleissä voi olla pienestä kiinni, joten en sano etteikö olisi mahdotonta että tulee tilanne jolloin socd:n takia rundi voitettaisiin. Mutta miten täälläkin maininnut, niin ei jokainen taistelu ole kuitenkaan edes siitä kiinni kuinka hyvin toinen osaa counter strafee.

Kuitenkin outoa että Valve käyttää nyt näin triviaaliseen asiaan resursseja, kun varmasti vielä paljon muutakin mikä vaatii huomiota.

Mutta miten tässä nyt aikaisemminkin toinen viesti mainitsi, niin ehkä alkaa keskustelu karata mekaanisista näppiksistä ja enemmänkin peliketjun juttuja nämä jo
 
Kuitenkin outoa että Valve käyttää nyt näin triviaaliseen asiaan resursseja, kun varmasti vielä paljon muutakin mikä vaatii huomiota.
Jos tuollaisen aikoo bannata, niin sehän on tehtävä nyt heti eikä sitten kun merkittävä osa käyttäjistä on ehtinyt hankkia tuollaisen kuunneltuaan myyntipuheita ja tultuaan tulokseen, että onhan sen oltava sallittu kun ei sitä vielä ole kielletty.
 
Noh vähän realiteetteja tohonkin. Ei tosta nyt ole kuin kuukausi kuin toi julkaistiin eli Valveksi reagointiaika oli hämmästyttävän nopea ja muutenkin aika realistinen. Se kuitenkin herätti day1 keskustelua pitäisikö bannata ja banni koskee vain yhtä peliä kaikista maailman peleistä.
 
Onko kenelläkään kokemusta näistä Unicompin valmistamista Model M- kopioista?

Kirjoitan aika paljon (oikeastaan juuri muuta en nykyisin näppäimistöllä tee, pelaamiset on aika vähällä) ja työkannettavan vakionäppäimistöstä on vaikeaa sanoa mihin se on tehty, mutta kirjoittamiseen ei ainakaan. Kotitoimistossa harmaan Model M valtava tilasyöppöily ei ole ongelma, mutta sitä ei viitsi mukana viedä mihinkään ja tarvitsisin toisen vähän pienempään tilaan mahtuvan näppiksen.

Onko nämä Unicompin näppikset laadukkaita? Mieluusti tykkäisin enemmän model M näppiksistä verrattuna cherryn sinisiin kytkimiin (esim. vaikka ducky one 2 mini), vaikka hyviä nekin.
 
"your order has cleared transit country customs" kertoo Aliexpressin seuranta, jospa tällä viikolla jo saisi XDA:t, tai ensi viikon alussa.

Yllätyin muuten, kun tilauksella oli jo lähetysvaiheessa olemassa Postin seurantakoodi, tämä oli miellyttävää. Toki Postin seuranta näyttää edelleen "lähetys ei ole vielä saapunut Postille", mutta silti mukavaa, että jo alusta oli kohdemaan lähetyskoodi käytössä.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun tilasin Aliexpressistä mitään muuten.
 
Voi tehdä tiukkaa saada tällä viikolla. Ainakin tänne Espooseen menee vielä parit päivät sen jälkeen ku postin seurannassa näkyy että paketti on Liettuen Itellan kyydissä. Ja joo tuo kyllä huvittavaa että Postin seuranta vielä antaa arvioidun toimitusajan samalle vai oliko seuraavalle päivälle siitä kun seurantakoodi on luotu. Eipä ole koskaan pitänyt tämä arvio paikkansa :lol:

Mutta nykyään kyllä yllättävän nopeasti tullut AliExpressin lähetykset. Nykyään kun tilannut niin mennyt joku hieman alle pari viikkoa ihan perus standard shippingillä. Ja sitten on taas tämä saksalainen vendori CandyKeys, joka hyvä kun saa viikossa edes tavaran pakattua jolloin toimituksessa menee vähintään se kaksi viikkoa kuitenkin, mutta useimmiten pidempäänkin.

Itsekkin kyl odottelen tässä maanantaina tilattuja XDA hattuja kun tuli alennuksessa vastaan. Tiedä sitten meneekö käyttöön, mutta onpahan sitten jotkut Wootingin tofuun sopivat jos haluan pistää sen myyntiin ilman nykyisiä hattuja.
 
"your order has cleared transit country customs" kertoo Aliexpressin seuranta, jospa tällä viikolla jo saisi XDA:t, tai ensi viikon alussa.
Menee vielä pari arkipäivää, ennen kuin tavara on balttilaisella paikallisella kuljettajalla, ja siitä sitten about +1 arkipäivä Vantaalle ja edelleen +1 arkipäivä omaan noutopisteeseen. Ensi viikon alkuun menee siis.
 
Tuli laitettua sitten ihan kiinni nuo Gateron Jadet mitkä ostin myös aikaisemmin Alix:stä kun tuli erittäin hyvä diili vastaan.

Pakko sanoa että stockina pidän kyllä enemmän Geonin Raptoreista. Yksittäin kun testasin näitä Jadeja niin kuulosti kivalta, mutta nyt laudassa kirjoittaessa alkaa pistää korviin näiden upstroke. Muistanutkaan edes miltä tämä läpinäkyvä PC top kuulostaa käytössä.
Alkuun jännitti tuo 3.5mm travel, mutta tuntuu että se ei ole niin paha ongelma kuin tuo upstroke ääni. Pitää katsoa jos jotain keksisi, nopealla testillä jousen vaihtaminen jäykempään auttoi vähän, mutta kuulee vasta sitten varmasti kun alkaa kirjoittamaan. Ehkä tuon jousivaihdon voisi jossain vaiheessa tehdä, samalla voisi kans testaa miltä nää kytkimet kuulostaa muuten jos vaihtaa silikooni plate vaimennuksen poroniin. Ehkä sitä voisi pitkästä aikaa kokeilla myös tapemodiakin jota ei ole tarvinnut tehdä sitten ikuisuuksiin :lol:

Se kyllä jännä miten näppäimet mihin määrittänyt 4mm aktivointipisteen, kuten caps lock, vahinkolyöntien varalta, niin ne toimi ilman että piti aktivointipistettä muuttaa vaikka näissä 3.5mm travel. Jotenkin olin siinä uskossa että mitään ei tapahtuisi ennen kuin sen aktivointipisteen muuttaisi 3.5mm tai lyhyemmäksi :hmm:
 
Tjoo mietinkin mitä tuo "transit country" meinaa tarkalleen, välietappi siis.

En usko, että se softa osaa päivittää lukemia kytkimen perusteella, veikkaan, että 4 mm on nyt siis 3.5 mm eli maksimi ja niin edelleen.
Olettaen siis, että vakiokytkimissä oli 4 mm liike.
 
Jadeissa on huhupuheen mukaan (Reddit) tuunailtu magneetit niin, että vastaisivat suurinpiirtein 4mm kytkinten travelia tuon magneetin osalta. Lisäksi vielä Wootingin lankuthan kalibroi itsensä kytkinten magneetteihin joka ikinen kerta kun laudan lyö kiinni koneeseen, ja sitten vielä tarkemmin kun lauta on pidempään virroissa, mutta idlessä.

Muistelisin myös, että säätivät jotain aikaisemissa firmisversioissa muihin-kuin-Lekker kytkimiin liittyen, juuri aktivointipisteen tunnistuksen suhteen.

EDIT, 7kk takaa, joten varmaan jo ainakin osittain vanhaa infoa:
1724230725695.png
 
Tjoo mietinkin mitä tuo "transit country" meinaa tarkalleen, välietappi siis.

En usko, että se softa osaa päivittää lukemia kytkimen perusteella, veikkaan, että 4 mm on nyt siis 3.5 mm eli maksimi ja niin edelleen.
Se miten tuo HE toimii on että PCB:ssä on tunnistimet kuinka lähellä kytkimen magneetti on sitä. Tämän avulla voi juuri säätää tätä aktivointipistettä yms. analoogisia ominaisuuksia. Kytkin itsessäänhän ei sisällä mitään muuta näppiksen toimiakseen kuin oikealla polariteetillä olevan magneetin.

Wootingin Lekker kytkimissä ja mm. Geon Raptorissa travel on 4mm joten veikkaisin että tuo liike rata on kalibroitu 0-4mm alueelle. Mutta kun Jadessa liike rata on speksien mukaan 0-3.5mm ja selkäesti tunteekin että lyhyempi travel, niin se ihmetyttää miten tuo nyt toimii että jos kytkin ei liiku 3.5mm alemmas niin miten 4mm aktivointipiste nyt toimiikin.

Mietittiin kanssa toisaalla että voisikohan tuo olla vaan että Jaden magneetti olisi eri korkeudella ja liikerata olisi esim. 0.5-4.0mm välillä PCB:n mukaan, joka menisi tuohon 3.5mm travelin sisään. Mutta näppäimistö silti toimii täysin samalla tapaa näillä kytkimillä kuin Lekkereillä vaikka aktivointipisteeksi pistäisi 0.1mm.

Kaiken järjen mukaan siis kaikki aktivointipisteet 3.5mm jälkeen ei pitäisi toimia Jadeilla, koska kytkin ei yletä niin alas. Mutta yllättäen se kyllä toimi. Ei siis sillain haittaa ollenkaan kun ei tarvitse alkaa säätämään tai luomaan omia profiileja eri kytkimillä, mutta silti ihmetyttää.
 
Jadeissa on huhupuheen mukaan (Reddit) tuunailtu magneetit niin, että vastaisivat suurinpiirtein 4mm kytkinten travelia tuon magneetin osalta. Lisäksi vielä Wootingin lankuthan kalibroi itsensä kytkinten magneetteihin joka ikinen kerta kun laudan lyö kiinni koneeseen, ja sitten vielä tarkemmin kun lauta on pidempään virroissa, mutta idlessä.

Muistelisin myös, että säätivät jotain aikaisemissa firmisversioissa muihin-kuin-Lekker kytkimiin liittyen, juuri aktivointipisteen tunnistuksen suhteen.

EDIT, 7kk takaa, joten varmaan jo ainakin osittain vanhaa infoa:
1724230725695.png
Tuo magneetti tuunailu joo varmaan selittää. Olisi kiva tietää tästä toteutuksesta toki tarkemmin.
Se oli kuitenkin tiedossa että Wooting kalibroi lennossa itse kytkimiä, joka myös tämäkin ollut se iso etu muihin HE näppiksiin. Mutta ajattelinkin että ei se kuitenkaan voi siihen vaikuttaa koska miten se tietäisi mitkä kytkimen fyysiset liikeradat on oikeasti.
 
Se miten tuo HE toimii on että PCB:ssä on tunnistimet kuinka lähellä kytkimen magneetti on sitä. Tämän avulla voi juuri säätää tätä aktivointipistettä yms. analoogisia ominaisuuksia. Kytkin itsessäänhän ei sisällä mitään muuta näppiksen toimiakseen kuin oikealla polariteetillä olevan magneetin.

Wootingin Lekker kytkimissä ja mm. Geon Raptorissa travel on 4mm joten veikkaisin että tuo liike rata on kalibroitu 0-4mm alueelle. Mutta kun Jadessa liike rata on speksien mukaan 0-3.5mm ja selkäesti tunteekin että lyhyempi travel, niin se ihmetyttää miten tuo nyt toimii että jos kytkin ei liiku 3.5mm alemmas niin miten 4mm aktivointipiste nyt toimiikin.

Mietittiin kanssa toisaalla että voisikohan tuo olla vaan että Jaden magneetti olisi eri korkeudella ja liikerata olisi esim. 0.5-4.0mm välillä PCB:n mukaan, joka menisi tuohon 3.5mm travelin sisään. Mutta näppäimistö silti toimii täysin samalla tapaa näillä kytkimillä kuin Lekkereillä vaikka aktivointipisteeksi pistäisi 0.1mm.

Kaiken järjen mukaan siis kaikki aktivointipisteet 3.5mm jälkeen ei pitäisi toimia Jadeilla, koska kytkin ei yletä niin alas. Mutta yllättäen se kyllä toimi. Ei siis sillain haittaa ollenkaan kun ei tarvitse alkaa säätämään tai luomaan omia profiileja eri kytkimillä, mutta silti ihmetyttää.

Nimenomaan, softassa säätö "4 mm" tarkoittaa siis "magneetti lähimpänä tunnistinta, kytkin pohjattuna", oli se todellinen liikerata sitten mitä tahansa. Koska kytkimissä itsessään ei ole mitään logiikkaa, joka ilmoittaisi liikeradan näppäimistölle.
Todellisuudessahan se anturi lie haistelee joko magneettikentän voimakkuutta tai sähkövirtaa (magneettikentän poikkeuttaminen luo sähkövirtaa), joka riippuu sitten etäisyydestä magneetin ja anturin etäisyydestä.
Magneetin voimakkuus sekä etäisyys anturista pohjattuna lie vakioitu, jotta kytkimet säilyy vaihtokelpoisina keskenään.

Eli siis se käy järkeen, että säätöä ei tarvinnut muuttaa. Jos sulla on työntomitta, voisit tietysti mielenkiinnosta kokeilla, säilyykö muut säätöpisteet ennallaan vai ovatko siirtyneet samassa suhteessa (erotus 0,5 mm / 4 mm = 12,5 %).

Ja tuossa @Mstk linkittämässä postissahan tuo sanotaan, säädintä pitää nyt ajatella niin, että se säätää välillä 0,1 - 3,5 mm.
 
Tjoo mietinkin mitä tuo "transit country" meinaa tarkalleen, välietappi siis.
Juu, kauttakulkumaa. Seuraavaksi "paikallinen kuljetusliike" vastaanottaa sen, ja sitten se ilmestyy Postin seurantaan olevan Itella Lithuanian kuljetuksessa. Pitääkö tuosta nyt päätellä että se kauttakulkumaa jonka kautta saapuu Eurooppaan voisi olla esim. Puola.

ali-toimitus.jpg

Jul 8 on maanantai. Tässä oli nyt vähän joku poikkeuksellisen pitkä viive, ei pitäisi ihan viikkoa mennä.
 
Juu, sieltäpä ne tulee aikanaan. Arvioitu saapuminen olikin 31.8.
Tilasin 14.8.
 
Nimenomaan, softassa säätö "4 mm" tarkoittaa siis "magneetti lähimpänä tunnistinta, kytkin pohjattuna", oli se todellinen liikerata sitten mitä tahansa. Koska kytkimissä itsessään ei ole mitään logiikkaa, joka ilmoittaisi liikeradan näppäimistölle.
Todellisuudessahan se anturi lie haistelee joko magneettikentän voimakkuutta tai sähkövirtaa (magneettikentän poikkeuttaminen luo sähkövirtaa), joka riippuu sitten etäisyydestä magneetin ja anturin etäisyydestä.
Magneetin voimakkuus sekä etäisyys anturista pohjattuna lie vakioitu, jotta kytkimet säilyy vaihtokelpoisina keskenään.

Eli siis se käy järkeen, että säätöä ei tarvinnut muuttaa. Jos sulla on työntomitta, voisit tietysti mielenkiinnosta kokeilla, säilyykö muut säätöpisteet ennallaan vai ovatko siirtyneet samassa suhteessa (erotus 0,5 mm / 4 mm = 12,5 %).

Ja tuossa @Mstk linkittämässä postissahan tuo sanotaan, säädintä pitää nyt ajatella niin, että se säätää välillä 0,1 - 3,5 mm.
Joo ymmärsin sen kyllä että pitää ajatella että slideri on 0.1-3.5mm välillä vaikka numerot näyttää 0.1-4.0mm väliä. Tässä vaan se "ongelma" että määritetyt arvot eivät todennäköisesti pidä täysin paikkaansa, sillä kytkin ei kuitenkaan fyysisesti pysty liikkumaan tuota koko 0-4mm liikerataa.

Koska jos pitäisin esim. Lekkeriin jonkin 0.5mm fyysisen esteen pohjaukselle, niin kaiken logiikan mukaan sen ei pitäisi aktivoitua jos aktivointipiste laitettu 4mm.

Näissä Jadeissa siis ilmeisesti magneetti toimii jotenkin niin että 3.5mm luetaan 4mm syvyytenä anturilla. Joka on siis siinä mielessä hyvä ettei tarvii eri profiileja wootilityssä, mutta minus puoli se että sliderin arvot eivät myöskään todennäköisesti pidä paikkaansa niin tarkasti kuin mainostettu.

Ei siis tämä mikään iso ongelma mutta erikoinen asia vaan mikä tuli ilmi tässä säätäessä.
 
"your order has cleared transit country customs" kertoo Aliexpressin seuranta, jospa tällä viikolla jo saisi XDA:t, tai ensi viikon alussa.

Yllätyin muuten, kun tilauksella oli jo lähetysvaiheessa olemassa Postin seurantakoodi, tämä oli miellyttävää. Toki Postin seuranta näyttää edelleen "lähetys ei ole vielä saapunut Postille", mutta silti mukavaa, että jo alusta oli kohdemaan lähetyskoodi käytössä.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun tilasin Aliexpressistä mitään muuten.

Ensin näkyy Liettuassa se postin seuranta, mun paketti oli jumissa Liettuassa 2 viikkoa ja nyt vasta lähti tulemaan sieltä Suomeen. Koomisinta että samaan aikaan tilatut 2 muuta tilausta tuli suorilta, mutta yksi paketti jumitti sinne sitten.
 
Voi ketale, näyttää olevan aika mukavia uusia lineaarisia kytkimiä taas kuten Huano Caramel Latte v2 sekä Akko Rosewood ja ties mitä muuta... hemmetti kun ovat vaan taas 40...50 g haarukassa.

Jouset voi vaihtaa, mutta jäi vähän huono fiilis siitä noiden HMX Jammyjen jälkeen.

Black Lotusit on edelleen hyvät ei siinä, mutta ainahan sitä silmäilee mitä uutta olis...
 
Drop laittoi tuollaisen kaksi yhden hinnalla -tarjouksen MT3- ja DCX-profiilin hatuista.

BOGO Back to School
School’s about to start! It’s time to get BOGOing. Buy one qualifying MT3 or DCX set and add a second MT3 or DCX set to your cart, free—now during BOGO Back to School. Use code DCXMT3MIXNMATCH at checkout.
*TERMS & CONDITIONS: BOGO BACK TO SCHOOL promotion valid Monday, August 19, 2024 through Friday, August 23, 2024, at 11:59PM PT, or while supplies last.
 
Eikö tuosta tule komea Nordic Honey Milk kun ottaa suomi-Shimmeristä tuohon alphat ja numpadiin numerot? ;)

honeymilk.jpg

edit: lol, alin algoritmi nappas musta heti, että joo hieno olis, osta tällainen shiba inu

shiba.jpg
Päädyin lopulta testaan Soy Milkiä XDAna. Samalla yritän epätoivoisesti saada ylimääräistä Nuphy Air75 low profilea kuulostaan + tuntumaan mukavammalta normihatuilla. Mukaan tarttui siis O-rinkuloita ja kytkimien ympärille kiinnitettäviä vaahtokiinnikkeitä niin hatut ovat aavistuksen korkeammalla ja hatun osumaääni lankkuun vaimentunee.

Eipä todnäk. auta riittävästi, mutta Aliexpressenin alen kautta piti testata. Tosin laittamalla viitisenkymppiä päälle olisi saanut puoleen hintaan normikokoisen näppiksen esim. Epomaker TH80 PRO V2sen. Amazonissakin kaupittelevan firman sivuilta olisi ehkä Aliexpressenistä uskaltanut ostaa.

Jos ei purkkaviritelmät toimi niin joku ylläolevan tasoinen lankku XDA-hattuja varten pitänee hankkia.
 
Varmaan enemmän vaikuttaa kotelon vaimennus tähän, jos sinne vaan mahtuu, niin laita vaikka kerros PE vaahtoa tai poronia kotelon pohjalle.
Jos lisävaahtoa ei mahdu niin tape modi voisi auttaa sitten, eli vaikka maalarinteippiä PCB:n pohjaan.

Tai sitten kerros PE:tä PCB:n päälle eli PCB:n ja kytkimien väliin, mutta oman kokemuksen mukaan tällä on hyvin pieni vaikutus jos kotelon vaahdot on kunnossa ja platefoam löytyy valmiiksi.
Kuitenkin jos kotelovaahtoa ei mahdu ja platefoamia ei ole vakiona, niin voisi olla hyväkin lisä.

Tietysti riippuen siitä, mitä haet paremmalla äänellä. Vaahdot ei sinänsä tee äänestä juuri hiljaisempaa, mutta pehmeämmän.
 
Viimeksi muokattu:
Haussa ollut uusi langaton mekaaninen näppis. Tällä hetkellä kiikarissa ollut aika vahvasti Keychronin Q3 Max tai V3 Max. Keychronin omilla saksasivuilla (.de) aika hintavat postikulut (29€). Tuleeko tuolta .com sivun kautta tilattuihin sitten verot päälle?

Vaatimuksina ollut aikalailla Q3 max tasoa eli kokoluokkana TKL, langaton (2.4ghz), hot-swap, nordic layoutti, double-shot pbt napit. Onko tässä hintaluokassa (n. 200€) parempaa vaihtoehtoa tarjolla mihin kannattaisi tutustua?
 
Viimeksi muokattu:
Haussa ollut uusi langaton mekaaninen näppis. Tällä hetkellä kiikarissa ollut aika vahvasti Keychronin Q3 Max tai V3 Max. Keychronin omilla saksasivuilla (.de) aika hintavat postikulut (29€). Tuleeko tuolta .com sivun kautta tilattuihin sitten verot päälle?
Ei tule.
 
Keychronin omilla saksasivuilla (.de) aika hintavat postikulut (29€). Tuleeko tuolta .com sivun kautta tilattuihin sitten verot päälle?
Ainakin itselläni tämä Keychronin tuonut tämänhintainen kuljetuspalvelu oli YunExpressin "EU - Yuntrack", ja hinta käsittääkseni sisältää tullimuodollisuudet.
 
Varmaan enemmän vaikuttaa kotelon vaimennus tähän, jos sinne vaan mahtuu, niin laita vaikka kerros PE vaahtoa tai poronia kotelon pohjalle.
Jos lisävaahtoa ei mahdu niin tape modi voisi auttaa sitten, eli vaikka maalarinteippiä PCB:n pohjaan.

Tai sitten kerros PE:tä PCB:n päälle eli PCB:n ja kytkimien väliin, mutta oman kokemuksen mukaan tällä on hyvin pieni vaikutus jos kotelon vaahdot on kunnossa ja platefoam löytyy valmiiksi.
Kuitenkin jos kotelovaahtoa ei mahdu ja platefoamia ei ole vakiona, niin voisi olla hyväkin lisä.

Tietysti riippuen siitä, mitä haet paremmalla äänellä. Vaahdot ei sinänsä tee äänestä juuri hiljaisempaa, mutta pehmeämmän.
Kiitti vinkeistä. Ostin tämäntyyppisiä 120Pcs For Hot Swappable Mechanical Keyboard Switch Poron PE EVA Pad Reduce Noise DIY Keyboard Kits Mute Foam Pads - AliExpress
mutta tarkoitat ilmeisesti koko pcb:n päälle menevää, johon tehdään kytkinreiät? Tarkoituksena pehmentää ääntä (hattujen osumisen takia) ei vaimentaa.

Lisään tarvittaessa maalarinteippiä pohjaan. Voiko asennusta kämmätä ja lisätä virheellisellä asennuksella / maalarinteipillä vaikka näppiksen syttymisriskiä?
 
No ei minun mielestä, kunhan ei mitään alumiiniteippiä laita :D
Ei piirilevyllä mikään kuumene siten, että teippaus haittaisi. Tietysti aina varovainen oltava, ettei vaikka kolauta piirilevyä mihinkään.

Leveä maalarin- / suojateippi on ihan passelia tähän.

Ja kyllä meinasin koko piirilevyn päälle eli PCB:n ja face platen väliin. Kytkinreikiäkään ei tarvitse tehdä kun painaa vaan kytkimet läpi.
Jos stabit on pcb:ssä kiinni niin niiden kohdille tehtävä aukot kyllä.
 
Mä funtsein tän jutun nyt niin että nämä läimästään kiinni Akko 5108B Plus Steam Enginen beigeen runkoon ja sit se toivon mukaan on kiva (Domikey Western world Doubleshot ABS keycap SA profile).

west.jpg

drop_rbones.jpg
 
Mielenkiintoinen lapsus muuten tuossa kuvassa, kun on ilmoitettu pidempien punaisten spacebarien koot ilmeisesti vähän väärin. Toivottavasti sieltä kuitenkin tulee se punainen 6.25u eikä 7.5u. Heillä näyttää olevan kaksi erilaista versiota tuosta kuvasta Ali-sivuillaan, joista toisessa (korjatussa?) mitat ovat (toivoakseni) oikein. Näihinkään ei saa sokeasti luottaa.
 
Onkos toi shift nyt 2.75u kun alla olis alkujaan 1.25u "lista" näppäin ja 1.5u controlli? Mulla tuli vastaava corsairin näppispaketissa, mutta siellä ne vakautintappien paikat oli kapeammalla niin et meni paikalleen mutta ei osu kohdilleen jolloin to shift keikkuu. Pitäs speksailla sinnekin pbt hattu tuntuman takia.
 
Liitteet

  • IMG20240826114443.jpg
    IMG20240826114443.jpg
    130,6 KB · Luettu: 19
Onkos toi shift nyt 2.75u kun alla olis alkujaan 1.25u "lista" näppäin ja 1.5u controlli? Mulla tuli vastaava corsairin näppispaketissa, mutta siellä ne vakautintappien paikat oli kapeammalla niin et meni paikalleen mutta ei osu kohdilleen jolloin to shift keikkuu. Pitäs speksailla sinnekin pbt hattu tuntuman takia.
Kaiken logiikan mukaan joo, kaipa sitten Logitechillä vielä kaiken kukkuraksi tässä jotkut proprietary stabitkin, varsinkin jos se kooltaan oli oikea se Corsairin oikea shifti, mutta stemit osuu vaan eri kohdille.
Taas yksi syy lisää miksi nämä markettinäppikset on rasittavia :poop:
 
Onkos toi shift nyt 2.75u kun alla olis alkujaan 1.25u "lista" näppäin ja 1.5u controlli? Mulla tuli vastaava corsairin näppispaketissa, mutta siellä ne vakautintappien paikat oli kapeammalla niin et meni paikalleen mutta ei osu kohdilleen jolloin to shift keikkuu. Pitäs speksailla sinnekin pbt hattu tuntuman takia.
Kyllä se näyttäisi olevan, mutta eipä siitä päällipuolisesta vakiokoosta iloa ole kun tosiaan stabit ovat G512/G513:ssa "normaalia" kauempana toisistaan.

20240826_121955_1.jpg

2u-hatut kuten backspace ja numpad-0 sentään taitavat täsmätä alapuoleltakin?
 
Viimeksi muokattu:
Varmaan enemmän vaikuttaa kotelon vaimennus tähän, jos sinne vaan mahtuu, niin laita vaikka kerros PE vaahtoa tai poronia kotelon pohjalle.
Jos lisävaahtoa ei mahdu niin tape modi voisi auttaa sitten, eli vaikka maalarinteippiä PCB:n pohjaan.

Tai sitten kerros PE:tä PCB:n päälle eli PCB:n ja kytkimien väliin, mutta oman kokemuksen mukaan tällä on hyvin pieni vaikutus jos kotelon vaahdot on kunnossa ja platefoam löytyy valmiiksi.
Kuitenkin jos kotelovaahtoa ei mahdu ja platefoamia ei ole vakiona, niin voisi olla hyväkin lisä.

Tietysti riippuen siitä, mitä haet paremmalla äänellä. Vaahdot ei sinänsä tee äänestä juuri hiljaisempaa, mutta pehmeämmän.
Omasta kokomuksesta taas PE-foamilla on yllättävän isokin vaikutus siihen miten "poppyltä" kytkimet kuulostaa. Tottakai näissäkin vaikuttaa kytkimet ja laudan omat akustiikatki, mutta tällä yleensä ollut isokin ero. Sitten on tietenkin EVA-foamii myös, jossa taas se ero äänen ei ole ihan niin suuri kuin PE-foamin kanssa. PE-foamin kanssa kannattaa sitten olla myös tarkka mitä käyttää, sillä tiedän että jotkut käyttää myös pakkaustarvikkeena mukana tullutta tähän joka saattaa olla sähköäjohtavaa. Itse esim. GMMK Pro:n kanssa tämän huomasin ja tuloksena oli että näppis meni usein pimeäksi sähköpiikin takia. Eli paras vaan käyttää oikeita siihen käyttöön tarkoitettuja, tai ainakin tiedostaa riskit jos haluaa käyttää jotain pakkaustarvike pe-foamii.
 
Kyllä se näyttäisi olevan, mutta eipä siitä päällipuolisesta vakiokoosta iloa ole kun tosiaan stabit ovat G512/G513:ssa "normaalia" kauempana toisistaan.

20240826_121955_1.jpg

2u-hatut kuten backspace ja numpad-0 sentään taitavat täsmätä alapuoleltakin?
Joo, muut täsmää. Onkohan noissa 2.75U näppäimissä kaikissa tuo sama kapeampi stabien asettelu? Ilmeisesti R1 ja R2 riveillä on oem profiilissa sama profiili eli noita 2.75u näppäimiä löytyy pbt materiaalilla jo ihan kohtuuhyvin, jos vaan tietäisi, että tulee oikeanlaisella asettelulla. Periaatteessahan tossa vois vaan vähän modata tota stabia, osaatko sanoa, että millanen työmaa siinä olisi, joutuuko tyyliin repimään koko lankun atomeiksi, kun nythän tässä toi metallinen etulevy taitaa olla kiinni lähinä kytkinrungoissa sen mitä yhden kytkimen vaihdoin tuossa, eli aika työmaalta vaikuttaa jos siihen joutuu menemään. Muutenhan tohon alsaan olis ihan mahdollista kovertaa lisätilaa stabille niin että toisi ne kiinnikepisteet vähän lähemmäksi. Käytän kirjoittaessa lähes yksinomaan tota oikean puolen shiftiä, joten sen puoleen olis ihan mukavaa jos siitä saisi myös tollasen pbt version. Voishan tossa toki vähän fyysisesti modailla noita stabikiinnikkeen paikkoja myös näppäimen alla leikkelemällä muutamasta näppäimestä noi tähden malliset osat irti ja liimaamalla tuonne näppäinhatun alle sopiviin kohtiin.
 
Omasta kokomuksesta taas PE-foamilla on yllättävän isokin vaikutus siihen miten "poppyltä" kytkimet kuulostaa. Tottakai näissäkin vaikuttaa kytkimet ja laudan omat akustiikatki, mutta tällä yleensä ollut isokin ero. Sitten on tietenkin EVA-foamii myös, jossa taas se ero äänen ei ole ihan niin suuri kuin PE-foamin kanssa. PE-foamin kanssa kannattaa sitten olla myös tarkka mitä käyttää, sillä tiedän että jotkut käyttää myös pakkaustarvikkeena mukana tullutta tähän joka saattaa olla sähköäjohtavaa. Itse esim. GMMK Pro:n kanssa tämän huomasin ja tuloksena oli että näppis meni usein pimeäksi sähköpiikin takia. Eli paras vaan käyttää oikeita siihen käyttöön tarkoitettuja, tai ainakin tiedostaa riskit jos haluaa käyttää jotain pakkaustarvike pe-foamii.

Juu varmasti on eroja ja tuossa Theon tapauksessa kun low profile runkoon tuskin ihmeitä lisävaahtoja mahtuu, jos ollenkaan, niin PE modi voi tehdä oleellisenkin eron.
 
Joo, muut täsmää. Onkohan noissa 2.75U näppäimissä kaikissa tuo sama kapeampi stabien asettelu? Ilmeisesti R1 ja R2 riveillä on oem profiilissa sama profiili eli noita 2.75u näppäimiä löytyy pbt materiaalilla jo ihan kohtuuhyvin, jos vaan tietäisi, että tulee oikeanlaisella asettelulla. Periaatteessahan tossa vois vaan vähän modata tota stabia, osaatko sanoa, että millanen työmaa siinä olisi, joutuuko tyyliin repimään koko lankun atomeiksi, kun nythän tässä toi metallinen etulevy taitaa olla kiinni lähinä kytkinrungoissa sen mitä yhden kytkimen vaihdoin tuossa, eli aika työmaalta vaikuttaa jos siihen joutuu menemään. Muutenhan tohon alsaan olis ihan mahdollista kovertaa lisätilaa stabille niin että toisi ne kiinnikepisteet vähän lähemmäksi. Käytän kirjoittaessa lähes yksinomaan tota oikean puolen shiftiä, joten sen puoleen olis ihan mukavaa jos siitä saisi myös tollasen pbt version. Voishan tossa toki vähän fyysisesti modailla noita stabikiinnikkeen paikkoja myös näppäimen alla leikkelemällä muutamasta näppäimestä noi tähden malliset osat irti ja liimaamalla tuonne näppäinhatun alle sopiviin kohtiin.

En usko, että kestävät liimaamalla saatika saatko ne niin ehjinä irti etteivät murru ja edelleen suoraan liimattua.

Jos stabit on kansilevyssä kiinni niin periaatteessa voit jollain dremelillä yrittää isontaa aukkoja, mutta niiden pitää osua aika tarkasti ja kiinnitys voi jäädä väljäksi silti, ja sitä myöten jälleenmyyntiarvo on aika lailla nolla myös.
Ja kyllä purattaa näppiksen ensin.

Ja koska oletettavasti siinä Loginkin stabissa on se tanko välissä, jonka pituus on tuolle hv-välille tehty, niin sitten tarviit uuden stabin vakiomitalla. Eli menee hankalaksi.

On kyllä Logilta suoranaista asiakkaalle vittuilua tämmönen, ihan uhallaan on tuo stabiväli muutettu... saatana :D

Olisko jopa vähiten huono ratkaisu liimata hattu kiinni stabeihin vaikka jollain liimamassalla. Sen saa kenties jollain liuottimella poiskin.
Pikaliimaa en laittaisi, koska se on sitten kiinni ikuisesti.

Tai kokeile laittaa vaikka sinitarramöykyt sinne hatun sisään stabien kohdalle ja paina hattu paikalleen, jospa ne pitäisi sen verran, että hattu pysyy stabeissa paikallaan. Tosin sitten voi kohta olla stabit jumissa sinitarran takia.
Pienet palat kaksipuolista teippiä voisi toimia myös, ehkä.
 
Joo, no siis nykyään en oo kovin huolissani siitä, etteikö joku liima kestäisi, tuonhan voisi tehdä niin, että leikkelee esim tässä sarjassa tulleen myös ei stanukokoisen space barin pohjasta noi kiinnikkeet irti ihan vaan leikkelemällä sen koko näppäimen palasiksi niin sitten noi kiinnikkeet saa kyllä sellasina irti, että saa liimailtua tuonne näppäinhatun pohjaan. Loogisintahan toi olis ton stabin siirto, tuskinpa tää näppis kuitenkaan koskaan myyntiin lähtee, kun palvelee ihan normaalisti mulla duunipaikalla tollasen perus kumpikupupaskan tilalla mitä firma tänne työpisteille tuo :D Toi stabin siirto olis muuten varmaan paras ratkasu, mutta jotenkin ei huvittais juottaa kaikkia kytkimiä irti että saa ton etukuoren irti. Muutenhan tota stabin tankoa vois vaan itse modata kapeammalle välille tai tehdä uuden tangon kokonaan.

Noh, pitää varmaan kokeilla tota näppäimen modaamista ensialkuun.
 
Jaa niin se ei ollut hot swap, no sitten joo kannattaa unohtaa kannen muokkailu kyllä. Sittenpä sen tietää kun kokeilee onnistuuko liimaus, eipä tuossa iso vahinko tule :)
 
Onkohan noissa 2.75U näppäimissä kaikissa tuo sama kapeampi stabien asettelu?
Mitä nyt nopeasti vertailin itselläni olevia erilaisia Alisarjoja ym. ja markettilankkuja niin ihan SilentiumPC:tä ja costar-stabeilla varustettuja Razer Blackwidow Eliteä ja Hyperx Alloy FPS:ää myöten kaikissa näyttää olevan sama stabien leveys 2.75u oikeassa shiftissä. Logitech näyttää olevan ainoa porukasta poikkeaja.

Ja mitä nopeasti katson jotain G713-mallia niin taitaa olla että Logitechkin on sittemmin omaksunut tuon vakioidun jaottelun, kun ainakin alarivi on kauttaaltaan 1.25u.

Stabien asentelusta tai modailusta yleensäkään en tiedä mitään; omat lankkuni ovat ihan tehdaskunnossa, ainoan lankun avauksen tein pakotettuna kun yksi hotswap socket karkasi kytkimen edellä tinauksista.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 255
Viestejä
4 550 190
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom