Ikää 35v ja 30v tullu pelien kanssa vietettyä. Nykyään tulee pelailtua varmaan 6-10h viikossa. Enemmänkin pelaisi, mutta alkaa sen verran tulla mykkäkoulua ym kivaa emännän suunnalta, että ei viiti.
PC-tällä hetkellä ainoa pelikone. Kateellinen olen kyllä minäkin nykynuorille, joiden muikkelit pelaa yhtä innoissaan.
Peliurahan alkoi jostain isoveljelle hommatusta tv-peli setistä, missä pelit oli NES tyyppisinä moduleina. Laitteen nimessä oli muistaakseni luku 2000 ja se oli valkoinen. Ohjaimissa oli helvetisti kumisia ruskeita nappeja ja itse ilotikku yläreunassa. Värejä peleissä oli yleensä 2.
Sen ääressä sitten isoveljen kanssa riideltiin, kunnes isoveli sai Sinclair spectrumin. Tuolla en itse hirveästi päässyt pelaamaan, kun isoveli suojeli sitä niin tarkasti. Jossain vaiheessa saimme jostain lainaan c-64:n ,jolla päösin minäkin jonkun verran pelaamaan. International Karatea tuli hakattua ainakin ihan helvetisti.
Sitten alkoi koulu ja parilla luokkakaverilla oli c-64:n, joilla kokoonnuttiin koulun jälkeen aina joukolla pelaamaan. Kotona tietysti virveä ruinaus oman c-64:n saamiseksi.
Sitten koitti joulu -90 ja voi luoja sitä riemua, kun paketista paljastuikin amiga 500 ja crt näyttö!!! Eikä riemu siihen lopounut, sillä isoveli oli kopioinut koulukaveriltaan n. 200 peliä... Siinä meni muutama kuukausi, että oli kaikkia edes kokeiltu, kun hyvää peliä jäätiin aina pelailemaan pidemmäksi aikaa. Siellä oli melkein kaikki siihen mennessä julkaistut amiga klassikot kyllä seassa.
Ekan PC:n sain ruinattua jouluksi -95 vetoamalla tietokonealan loistavaan tulevaisuuteen.
Eihän minua silloin oikeasti mikään muu kiinnostanu, kun pelaaminen, vaikka ura IT-alalta sitten löytyikin. Kone oli 75Hz pena jossa oli 8Mt muistia ja 850Mt kiintolevy. Aika kova laite siis tuolloin.
En aluksi osannut tehdä koneella juuri mitään muuta, kun käynnistää pelin ja 2 PC:n omavaa kaveriani hoktelikin asennus ja konffauspuolta. Jossain vaiheessa näille tuli joku hirveä kilpailuvimma sen mun koneeni päältä ja ne rävelti vuoron perään autoexec.bat:ia ja config.sys:iä. Lopulta koneessa ei toiminut enää mikään ja kaverit katosi hissukseen takavasemmalle... No siinä ei auttanut, kun itse alkaa tutkia ja säätää ko. filuja ja opetella yrityksen ja erehdyksen kautta, mitä ne rivit tekee. Lopulta sain koneen taas pyörittämään pelejä ja opin aika perkuleesti ko. asetustiedostojen sielunelämästä. Varsinkin sen jälkeen, kun menin kirjastosta lainaamaan jonkun DOS-oppaan. Loppupelissä se, mitä ne kaverit teki koneelle, oli aikamoinen onnenpotku, sillä ilman sitä tapausta en olisi välttämättä ikinä opetellut niin paljoa PC:n sielunelämää.
Sillähän sitten hakattiin doomit, rise of the triadit, NHL:t ym, mutta Duke3d on peli, joka on itseeni tehnyt kovimman vaikutuksen ikinä. Samaa alkufiilistä ei ole yksikään peli sen jälkeen saanut luotua. Se oli niin paljon edellä muita FPS pelejä, että se tuntui melkein uskomattomalla. Muista kuinka tyhjensin pislan lippaan peilikuvaani, kun ekaa kertaa menin wc:n hollywood holocaustissa!
Ja se fiilis, kun tajusi että sehän onkin toimiva peili.
No siitä sitten uusittiin konetta pariin otteeseen paikallisen tietokoneliikkeen avustuksella, kunnes alkoi itsekkin vähän jo uskaltaa katella koneen sisällekin. Rautaan tutustuminen alkoi yksinkertaisesti siitä syystä, että uudet pelit veivöt niin tolkuttomasti korppuja. NFS vei muistaakseni 27 korppua. Sitten keksittiin, että on paljon helpompi vaan irrottaa kiintolevy ja viedä se kaverin koneeseen kiinni. Siitä sitten alettiin lisäillä itse muistikampoja ym. Ensimmäisen oman koneen kasasin varmaan vuonna 99 tai 2000 kesätyörahoilla.
Joskus 2008 ostin xo:n ja sillä tuli jonkun verran pelattua NHL:ää ja fight night sarjaa. Muutam vuosi sitten lahjoitin sen kummipojalle.
Eipä taida ihan heti uutta konsolia olla tulossakaan.