Me "wanhat" ja pelaaminen (+30v)

Minäkin suosin xboxin ohjaimia. Ostin langallisen xbox360-ohjaimen joskus 2006 ja vaihdoin langattomaan xbox1:n gamepadiin 2018. Yhteen sopivuusongelmia ei ole ollut ongelmia koskaan ja kumpikin ohjain sopii hyvin käteen.
 
Kai se pitää sellainen sitten hankkia jos haluaa että toimii ns. heittämällä. Ja kipata nuo muut pädit vaikka kaatsille mitä lojuu laatikoissa. Kiitti vinkistä!
Konsoleissa on kyllä ollut tähän mennessä etuna tuo ohjaintilanne, niiden kanssa ei ole ikinä tarvinnut takuta yhtään ylimääräistä. Mutta tämä menee jo offtopicin puolelle joten se siitä.
 
Ikää on 48v,ja vielä maistuu pelit laidasta laitaan.Pelisessiot menee nykyään viikonloppuun(yöt duunissa viikolla)Mukavaa puuhaa ,kun tyttö(29v) on lähtenyt pois pesästä niin on jäänyt aikaa omille puuhille.Koira tosin pitää hoitaa aina jossain välissä :)
 
Jurppii sanoi:
En kyllä itekään juuri konsoleita NES-PS1 välillä kohdannut. Kotitietokoneet taisi olla Suomessa aina paljon kovempi juttu, osittain varmaan waretuksen ansiosta.
Napsauta laajentaaksesi...

Kyllä niitä meilläkin pikkukaupungissa oli kaikilla NES ja SNES löytyi monelta, Segaakin oli joillain ja PS1 löytykin sitten jo kaikilta. Harvoilla omassa tuttavapiirissä oli (mutta oli kuitenkin) C64/Amiga/PC, itse en innostunut pahemmin niistä vaikka kaikki on tullut niistäkin koettua. Joikkaripelit kyllä kivoja, siitä tykkäsin siinä maailmassa ja olen miettinyt joystikin ostoa nykyvermeisiinkin.

Pädiohjain aina ollut se juttu mulle ja on edelleen. Unohtamatta pelaamisen helppoutta, pelimedia laitteeseen ja kovaa ajoa. Kaikki vaan toimi kirjaimellisesti nappia painamalla toisinkuin noilla mikroilla piti harrastaa autistista vääntämistä että sai edes pelin käyntiin.

Upea harrastus kuitenkin, laitteet ja pelit kiinnostaa kaikki ihan maksimit ja ovat aina kiinnostaneetkin. Iän myötä olen oppinut rakastamaan kyseistä harrastusta ihan uudella ja jopa intohimoisemmalla tavalla vaikka ns. retroiluun pääasiassa pelaamiseni painottuvatkin.

Uudet konsolit ei kiinnosta enää oikeastaan yhtään, samaa rautaa eri paketissa ja muutenkin täydellistä pc:tähän ne jo muistuttaa ja pelaamisen helppouskin on kaukainen muisto vain..tai ei tartte ainoastaan muistella kun pelaa pelinsä laitteilla jotka on julkaistu ennen internetin valtavirtaistumista niin siellä se helppous on :p
 
Itellä ikää 39 vuotta ja vanhin tyttö, 16 vuotias seuraa isänsä jalanjäljissä. Itellä iskee tällä hetkellä Hell Let Loose ja tyttö vääntää enimmäkseen CS.
 
  • Tykkää
Reactions: xia
On tänne tainnut tulla ennenkin kirjoitettua jossain vaiheessa, mutta kerrataan ja päivitellään vähän tilannetta.

Ikää 39 (40 on ihan kulman takana) ja pelattu on ihan jostain 4 vuotiaasta asti. Meillä oli joku todella vanha piirikasetteja käyttävä "konsoli", jonka merkkiä en kyllä yhtään muista. Parhaiten sen peleistänon jääny mieleen 2:n pelattava nyrkkeilypeli missä isoveljeni aina rökitti minut ja itkuhan siitä seurasi. :lol: Sitten siinä oli joku sivusta päin kuvattu avaeuuslentely, missä edettiin ruutu kerrallaan. Piti tuhota vihollistykit ja pelastaa miehiä maasta. Valkoinen se oli ja ohjaimissa oki yläreunassa minikokoiset joystickit joiden alapuolella varmaan 20 pyöreää ruskeaa nappia.

Isoveli sai sitten joissain vaiheessa Sinclair Spectrum koneen, mutta sillä en itse hirveäsri pelannut. Lähinnä katselin,kun isoveli pelasi kavereidensa kanssa. Siitä ei oikein jäänyt mitään muuta mieleen, kun Frogger ja sen laitteen ulkonäkö kumisine nappeineen.


No sitten joissain vaiheessa isoveli sai lainaan kaveriltaan C64:n joka mullisti 2 luokkalaisen maailman. Sillä pelattiin 1 kevät ja kesä hulluna International Karatea ja erilaisia urheilupejeä. Decathlon ja track and field ainakin oli listalla. Sitten kun se kesän jälkeen piti palauttaa niin alkoi hirveä oman C64:n kinuamimen. Kateellisena katselin, kun muutama luokkakaveri sai oman C64:n ja heidän luonaan tuli vierailtua tiuhaan pitkin syksyä.

Sitten jouluna -90 maailma seisahtui... Pukin kontista paljastui Amiga 500:n, ihan oikealla monitorilla, ja kylkeen varmaan ainakin 150 peliä, jotka isoveli oli kopsannu syksyn aikana tutuiltaan. Siinä meni useampi kuukausi, ennen kun oli edes kaikkia koittanut, kun jäätiin aina välillä pidemmäksi aikaa pelaamaan samaa peliä, kun sattui hyvä kohdalle. Kerran pelattiin silkwormia varmaan 6h yhtä soittoa. Session jälkeen etusormea ei meinannu saada suoraksi, kun oli pitänyt koko ajan joikkarin liipasinta pohjassa.... o_O

Aimga aikaa meni se 5v ja siihen tuli saatua mm. Lisämuisti, lisälevyasema ja Action Replay palikka, mikä mahdollisti kaikenlaisen pelien manipuloinnin ajan hidastamisesta aina loppumattomiin elämiin. Viimene pelihankinta taisi illa xcom:n Amiga käännös, mikä oli kyllä aivan kaamea. Pelissä oli parikymmentä diskettiä ja niitä joutui vaihtelemaan hyvin tiuhaan. Jos lasautti jollain isolla räjähätävällä aseella, niin piti vaihtaa savutehosteet sisältävä disketti sisään ja niitä savuja sitten ladattiin se 30 sekuntia ainakin, jonka jälkeen sai "ihastella" 5 fps pyörivää diaesitystä.

Vuoden 95 jouluna sain sitten ekan PC:n. Parilla kaverilla oli ollut jo pari vuotta PC-kone joten jonkun verran oli tullut pelailtua jo PC-pelejä. PC ostettiin teksti tv:n ilmoituksen kautta ja sen piti olla 100MHz Pena 8 Mt:llä muistia ja 850Mt HDD:llä. Jossain vaiheessa, kun omat taidot/tieto kehittyi, selvisi että todellisuudessa prossu oli Pentium 75MHz, joka oli kyllä kellotettu 100Mhz:n

Tuon 95 joulun jälkeen olen omistanut peli PC:n ilman yhtään taukoa. Ekat päivitys oli muistin tuplaaminen 16Mt:n. Seuraavaksi tuli Cyrixin prossu, joka oli kyllä pieni sivuaskel. Ei toiminut esim NHL 97 tai Quake tuolla prossulla, joten se ei ollut koneessa varmaan pulta vuotta pidempään.

Vuoden -98 alussa sain viimeisen kerran vanhempien kustantaman päivityksen. 233MHz pentium2 ja Diamond Monster Vodoo1. Ai että Quake 2 ja Forsaken näyttivätkin upeilta.

Konsoleista en ole omistanut kun XO:n, jonka lahjoitin sitten jossain vaiheessa kummipojalle. Ostin sen oikeastaan pelkästään NHL pelien pelaamiseen, mutta tuli sille hommattua pari Forzaa ja EA:n Fight Night pelejä.

Edelleen pelaaminen maistuu oikein hyvin. 8h viikossa tulee keskimäärin varmaan pelattua. FPS ja 3D toimintapelit varmaan lähimpänä sydäntä nykykään. Viime vuosina parhaita kokemuksia on tarjonnut ehdottomasti Dishonored 2, Prey, Deus Ex MD, ja nyt CyberPunk 2077.
 
Viiskymppiset siintää noin kolmen kuukauden päässä. Jostain 90 -luvun lopulta varmaankin on tullut pelailtua aika ahkerasti. Maku vaan on muuttunut matkan varrella aika paljon, nuorempana hakattiin räiskintöjä ja ajettiin rallia ja hieman rataakin siihen asti kun suostuin kokeilemaan aiemmin jostain syystä vihaamiani pelejä :redface:
Arpg, mmorpg miksi näitä nyt halutaan milloinkin nimittääkin. Dungeon siege, sacred ja mitä niitä oli ennen kuin tuli kaverien painostuksesta kokeiltua wowia, tbc oli juuri hiljattain julkaistu.
Sen parissa menikin jokunen vuosi. Pandarenin olin ennakkotilannut ja lisäriä odotellessa peliin tuli muutaman kuukauden tauko jonka täytti tehokkasti aiemmin julkaistu Diablo 3
Pandan tultua ulos kävin pelaamassa varmaan puolisen leveliä ja loggasin pihalle, muutama vuosi myöhemmin kun oli tarjolla 10 päivän ilmainen peliaika ja kävin nakkaamassa massit kiltapankkiin enkä ole sen jälkeen kirjautunut.
Eli D3 parissa on viime vuodet menneet. Eihän tuotakaan toki jaksa kuin muutaman viikon seasonin alun jälkeen mutta jostain kumman syystä sitä alkua aina innolla odottaa :rofl:
Sain myös pari vuotta itseäni nuoremman vaimonikin innostumaan pelistä niin on ainakin samat harrastukset.
Path of exileä on tullut myös jonkin verran pelattua ja viimeisimpänä Last epoch on varsin kiinnostava vaikka ei olekaan vielä valmis. Toki tulevaisuudessa Diablo IV on suurimpana odotuksen kohteena.

En mä kuitenkaan näe että tuo 50v täyteen tulo millään tavalla muuttaisi ajankäyttöäni pelaamisen suhteen enkä myöskään aio alkaa kuuntelemaan iskelmää tai muuta ruikutusta :cool:
 
Vortex sanoi:
En mä kuitenkaan näe että tuo 50v täyteen tulo millään tavalla muuttaisi ajankäyttöäni pelaamisen suhteen enkä myöskään aio alkaa kuuntelemaan iskelmää tai muuta ruikutusta :cool:
Napsauta laajentaaksesi...
Joo, tätähän meille aikoinaan toitotettiin - ja sitä, että kumppanin löytää sitten tanssilavalta. Paritanssia on tullut kokeiltua lähinnä Piratesissa :)
 
30v täytin muutama vuosi sitten.. Pelannut enemmän tai vähemmän 1995stä eteenpäin, muistaakseni ensimmäinen peli oli joku Blues Brothers teemainen sidescrolleri jonka jälkeen Doom. Ensimmäinen moninpeli taisi olla Quake III Arena.
-Aloitin tietokoneella (jotenkin muistelen että olisi ollut Osborne merkkinen mutta en ole varma.. Mikrologilta se oli hankittu joka tapauksessa)
-Julkaisun aikoihin hankin Xbox 360 konsolin omilla rahoilla ja pelailin kyseisellä alustalla joitain vuosia
-Nyt toinen itsekasattu "alla"

Tänäpäivänä moninpeliräiskinnät (ei Battle Royale joskin Apex Legendsia jaksoin yllättävän pitkään) ja erinäiset RPGt (eritoten cRPGt) maistuvat.
Jotkin kaverisuhteet mitä online-ympäristössä on tullut haalittua ovat kestäneet yli kymmenen vuotta ja joitain miittejäkin on järkätty britteinsaarilla.. En tosin ole viitsinyt lähteä välimatkan takia, helppo niitten brittien on siellä kokoontua.
Harmillisesti ollut melko kuivaa uusien moninpelien suhteen tämän Battle Royale trendin jäljiltä. Eniten kellotin Overwatchiin viime vuosina mutta siitäkin meni maku kun tarpeeksi höyläsi.
Viime aikoina tullut pelattua ehkä kymmenisen tuntia viikossa tuota Mass Effect Legendary Editionia.
Pelailen vielä varmaan eläkepäivillä jos maailmantilanne ja terveys sen suo.

edit:
Olen kyllä viime vuosina alkanut enemmän kallistumaan indiepelien suuntaan kun tuntuu että omat pelisessiot rajoittuvat 1-2 tuntiin per kerta ja ei välttämättä pääse "uppoutumaan" niin kuin ennenvanhaan.
 
Metallia, pelejä ja mitä hyvänsä epäsosiaalista voi täysin hyvin samalla lailla vedellä 5-kymppisenä kuin minkäikäisenä hyvänsä. Toivottavasti tosiaan tulevaisuudessa seniorit saa metallikeikoille enemmän vaan vapareita ja tukikodeissa on simuvehkeet(ja uusimmat konsolit tms) yms härpäkkeet.
 
Raikku sanoi:
Metallia, pelejä ja mitä hyvänsä epäsosiaalista voi täysin hyvin samalla lailla vedellä 5-kymppisenä kuin minkäikäisenä hyvänsä. Toivottavasti tosiaan tulevaisuudessa seniorit saa metallikeikoille enemmän vaan vapareita ja tukikodeissa on simuvehkeet yms härpäkkeet.
Napsauta laajentaaksesi...
Yksi rajoitus on kyllä itselleni tullut - istumista ei kestä enää yhtä hyvin kuin nuorempana (olen vuosimallia 1969). Mutta muuten samoilla linjoilla.
 
Minulla on tietokenpenkkinä entinen keittion tuoli, johon olen muutama vuosi sitten laittanut jonkun sisustustyynyn pehmikeeksi. Sillä menee helposti viikonloppuna GTA5:sta 4 tuntia putkeen. T:1972
 
NZXTi990002080TICLLC sanoi:
Minulla on tietokenpenkkinä entinen keittion tuoli, johon olen muutama vuosi sitten laittanut jonkun sisustustyynyn pehmikeeksi. Sillä menee helposti viikonloppuna GTA5:sta 4 tuntia putkeen. T:1972
Napsauta laajentaaksesi...
Minulla on ihan pelaamista varten tehty tuoli, mutta takamus ja jalat eivät vain ole entisensä. Ja kyllähän taukoja pitäisi pitää enemmän, mutta roolipeleissä ei vain muista :)
 
Hyvä tuoli ryhdikkäällä istuma-asennolla on hyvä sijoitus. Ei pelkästään sille hetkelle, vaan tulevaisuudelle.
 
Sama tuoli käytössä etätöissä ja pelaamiseen. Joku Iskun Step, ei ollut halpa mutta menee varmaan 10 vuotta helposti.
 
Joo. Tulis aika sivistymättömän persumainen olo jos näitä ei osais rassata ja tietäis missä mennään. 8-bit vehkeistä en koskaa innostunu vaan pidin niitä oikeasti vain lasten leluina ja pelit huvittavia "kokeile 2 min ja p*skaa" tason virityksiä kuten c-64:llä. Nintedo 8-bit omasi värikkäällä väripaletillaan jo enempi houkutuksia, että mario 3:t ja näähä ois kiva omata ittellä, mutta silti ei mitään kateuksia nekään herättäneet vaan luokkaa "ihan kiva käydä kaverilla vähä pelailemassa" Sori nyt vaa kaikki fanaatikot, mutta tää nyt vaa on mun mielipide ja ihan perusteltukkin koska seuraavassa kappaleessa kerron mittatikun ja pelaamisen alottamiseni:

, mutta 16-bit Amiga 500 ja Segan Medadrivet ja SNES:t räjäyttiki sitte pankin koska ne tarjosi kolikkopelien tasosta viihdettä koteihin, ja samat pelitkin vielä kuin mittatikkuina olleet arcadekabinetit pelaamiselle niin okei joo-o.

Eka kone oli joo Amiga Technologiesin malli 500 (vältän mainitsemasta turhaan mitään Commandoreja tähän), siitä sitte erinäkösiä Puuceita joo ja kaikki pelikoneviritykset käyty läpi vesijäähyistä ja 50% ylikellotuksista. On mulla vieläkin Amiga 500 HC508 Turbolla ja CDTV olkkarikäyttöön. Amigisti olen henkeen ja vereen aina, PC:ni saatte multa viiä mitkä siguunkin on lueteltu, mutta Amigoihini ja niihin rassauksiin ette koske studiomonitoreineen ja PA-kajareineen päivineen. Sega Megadrivestä unelmoin itselle vieläkin, pitää sellainen ostaa ensi kesäksi rassattavaksi ja pelattavaksi, onhan siinä Motorolan God Tier CPU:kin. (ihan p*skoja tälläset Threadripperit Motorolan 680x0 -sarjaan verrattuna), SNES en unelmoi enkä haikaile, oli kivaa aikanaan naapurin luona, ja väliläl lainassa himassakin, mutta ei mun sydämenasia, vaikka pari kivaa peliä onkin mitä ei Segalle tai Amigalle ollut, johtuu varmaan että SNES omasi vammasen prosessorin sisällään. ;)
 
35 täällä mittarissa, oma pelaaminen on lopahtanut 10 vuoden hiljalleen melkein kokonaan. Suoraa selitystä tuolle ei oikein keksi, yhä useampi uusi peli ei vain saa vedettyä sisäänsä ja monen pelijulkaisijan ahneutta ei yksinkertaisesti ole tehnyt mieli tukea rahallisesti. Vielä kun pelimaku on muuttunut sen verran nirsoksi (kivat graffat, PvE moninpeli, ei BR/PvP) joka rajaa pelejä. Tyttöystävän kanssa tuli Overwatchia hakattua julkaisussa reilun vuoden verran, kunnes totesin ettei PvP ole mun juttuni, vaikka nuorena tuli Q1-Q3 ja CS pelattua joka päivä. Pelit on itselle nykyisin rentoutumista ja hienoja tarinakokemuksia varten.

Destiny 2 on lähestulkoon ainoa peli johon on tullut upotettua kunnolla aikaa (~3000h) tässä kolmen vuoden sisään, nyt sekin on lopahtanut kokonaan, kun peli on täysin muuttunut kehittäjän uusien linjojen vuoksi huonommaksi. Pelistä revittiin valtava määrä sisältöä pois viimeisen ison päivityksen yhteydessä, eikä tuota pysty enää pelaamaan sellaisena kuin peli oli silloin kun sen ostin. Tuossa ehkä piilee yksi syy miksei pelaaminen enää nappaa, kun yhä useampi moderni peli on live service-höttöä tai muuta DLC/season pass/mikromaksu koijausta. Yksinkertaisesti en halua, että se aika mitä upotan peliin, on yhtäkkiä nollattu pelinkehittäjän toimesta.

Raudan kanssa näprääminen kiinnostaa yhä samaan malliin kuin 90-luvulla, sanoisin jopa enemmän nykyisin. Meidän perheessä aloiteltiin aikanaan Amigalla josta siirryttiin 486:lla PC maailmaan. Konsoleja meillä oli vähemmän, naapurin NESsin muistan olleen joskus lainassa. Sen jälkeen seuraava konsoli olikin PS1 jonka itse hommasin varhaisteininä, tosin siihenkin aikaan pääsääntöisenä pelikoneena oli ollut jo monta PC:tä. Nyt kolmekymppisenä on tullut haalittua kutakuinkin kaikki mielenkiintoiset retrokonsolit AV Famicomista Sega Saturniin.

Modernit konsolit ei oikein nappaa, kun ne tuppaavat olemaan softalukittua ja rajoitettua PC rautaa, eikä konsolien tärkein hyvä puoli (nopeasti pelin aloittaminen) tunnu enää pätevän, kun harva se päivä saa latailla useiden kymmenten gigatavujen päivityksiä. Noh, toivottavasti tässä tulee vielä joku uusi aalto ja pelaaminen alkaa taas maistumaan. :hmm:
 
Viimeksi muokattu:
Infinity sanoi:
Modernit konsolit ei oikein nappaa, kun ne tuppaavat olemaan softalukittua ja rajoitettua PC rautaa, eikä konsolien tärkein hyvä puoli (nopeasti pelin aloittaminen) tunnu enää pätevän, kun harva se päivä saa latailla useiden kymmenten gigatavujen päivityksiä.
Napsauta laajentaaksesi...
Olen henkeen ja vereen PC-pelaaja, mutta NHL-pelisarjan vuoksi on pleikkarikin löytynyt taloudesta jo yli kymmenen vuoden ajan. Tulee sillä välillä pelattua muutakin toki.

Mutta siis olen väittämästäsi täysin eri mieltä. Toki minulta löytyy gigainen kuituyhteys myöskin, mutta PS5 latailee levossa päivitykset, joten eipä ole vielä koskaan tarvinnut sekunniksikaan pysähtyä odottelemaan minkään pelin päivityksiä, vaan pelaamaan pääsee erittäin nopeasti - nopeammin kuin koskaan aiemmin millään käyttämälläni konsolilla. Nopea pelin aloittaminen tuntuu olevan juuri se missä PS5 loistaa kaikkein eniten.
 
Zeratul sanoi:
Olen henkeen ja vereen PC-pelaaja, mutta NHL-pelisarjan vuoksi on pleikkarikin löytynyt taloudesta jo yli kymmenen vuoden ajan. Tulee sillä välillä pelattua muutakin toki.

Mutta siis olen väittämästäsi täysin eri mieltä. Toki minulta löytyy gigainen kuituyhteys myöskin, mutta PS5 latailee levossa päivitykset, joten eipä ole vielä koskaan tarvinnut sekunniksikaan pysähtyä odottelemaan minkään pelin päivityksiä, vaan pelaamaan pääsee erittäin nopeasti - nopeammin kuin koskaan aiemmin millään käyttämälläni konsolilla. Nopea pelin aloittaminen tuntuu olevan juuri se missä PS5 loistaa kaikkein eniten.
Napsauta laajentaaksesi...
Mikäs siinä jos uudet konsolit maistuu, tuo oli vain oma näkökulmani. PS2 on itselle viimeinen mieluinen pleikka, kun siinä ei ollut pahemmin netti-ominaisuuksia tai firmispäivityksiä jotka yhtäkkiä poistavat konsolin tai pelien ominaisuuksia, kuten PS3 ja Linux tuki. Gigan kuitu varmasti tekee kokemuksesta mukavemman, ihmiset jotka ovat pakon vuoksi mokkulan päässä näkevät asian varmasti hieman eri mittapuulla.
 
Infinity sanoi:
Modernit konsolit ei oikein nappaa, kun ne tuppaavat olemaan softalukittua ja rajoitettua PC rautaa, eikä konsolien tärkein hyvä puoli (nopeasti pelin aloittaminen) tunnu enää pätevän, kun harva se päivä saa latailla useiden kymmenten gigatavujen päivityksiä. Noh, toivottavasti tässä tulee vielä joku uusi aalto ja pelaaminen alkaa taas maistumaan. :hmm:
Napsauta laajentaaksesi...
Lataukset menee sekä konsolilla että PC:llä samoin, monesti taustalla ja joskus joutuu odottamaan. Fortnite on sellainen jota molemmilla joutuu odottamaan, muissa ei niinkään ole ollut ongelmaa. Pelit latautuu PC:llä nopeammin kuin PS4:lla mutta PS5 on taas nopein. Ei noilla kuitenkaan ole eroa nykyään valinnan kannalta, PC on nykyään vaivaton ellei käytä modeja jotka vaativat säätöä.

Nykyään löytyy taloudesta PC, PS5, PS4 Pro ja Switchit, PC VR vie vltaosan ajasta. RDR2 on nyt PS4:lla vienyt aikaa kun tuli ilmaisena PS Nowssa. Poika pelaa eniten pleikka vitosella ja vaimo Switchillä. Perheellisenä nuo täydentävät hyvin toisiaan. Itse en ole jaksanut PS5:lla alkaa vielä pelaamaan, Miles Morales ja Avengers odottavat vuoroaan sillä. Eilen pelasin pleikalla RDR2:sta kun PC veti MSFS päivitystä sisään muutaman tunnin.

Parhaiten muistan konsoleista Wiin, pleikan singstarin ja xboxin kinectin. Ne tarjosivat jotain poikkeavaa tietokoneeseen verrattuna ja nuokin kaikki porukassa pelattavia mitkä kiinnosti. VR voittaa kinectin paitsi party-peleihin se ei käy. Moninpeleihin internetin yli en ole vieläkään päässyt oikein sisälle vaikka välillä olen kokeillut. Lasten mukaan tulee lähdettyä välillä kun he pelaavat fortnitea, predatoria tai vastaavaa. He konsoleilla, minä PC:llä.
 
Infinity sanoi:
Mikäs siinä jos uudet konsolit maistuu, tuo oli vain oma näkökulmani. PS2 on itselle viimeinen mieluinen pleikka, kun siinä ei ollut pahemmin netti-ominaisuuksia tai firmispäivityksiä jotka yhtäkkiä poistavat konsolin tai pelien ominaisuuksia, kuten PS3 ja Linux tuki. Gigan kuitu varmasti tekee kokemuksesta mukavemman, ihmiset jotka ovat pakon vuoksi mokkulan päässä näkevät asian varmasti hieman eri mittapuulla.
Napsauta laajentaaksesi...
Kuten todettua, niin tuo latailee levossa päivityksiä, jos niin haluaa. Eli silloin kun konsolia ei käytetä. Nopeasta yhteydestä on toki hyötyä, mutta hitaampikin yhteys riittää usein hyvin, kun päivitykset latautuvat automaattisesti lepotilassa.

Olisin ollut kanssasi samaa mieltä vielä joskus PS3/PS4 -aikaan, mutta nykyään en. Jos toivoo nopeaa pelin aloittamista, niin PS5 on siihen lähes poikkeuksetta paljon parempi kuin mikään vanhempi konsoli. Ei kannata tuomita kokeilematta.
 
Infinity sanoi:
Mikäs siinä jos uudet konsolit maistuu, tuo oli vain oma näkökulmani. PS2 on itselle viimeinen mieluinen pleikka, kun siinä ei ollut pahemmin netti-ominaisuuksia tai firmispäivityksiä jotka yhtäkkiä poistavat konsolin tai pelien ominaisuuksia, kuten PS3 ja Linux tuki. Gigan kuitu varmasti tekee kokemuksesta mukavemman, ihmiset jotka ovat pakon vuoksi mokkulan päässä näkevät asian varmasti hieman eri mittapuulla.
Napsauta laajentaaksesi...

Täällä ihan samat fiilikset, mutta pleiggarimieheyteni vaihtunut xbox-leiriin. Nettiriippuvaiset laitokset aika meh, tosin ei se siihen suoraan liity vaan siihen että pelit ottavat itsensä nykyään aivan liian vakavasti. Ja ovat ottaneet jo vuosikymmenen ylikin.

Xbox/ps2/gc sukupolvessa pelit olivat aina pääasiassa hauskoja pelattavia täynnä upeaa luonnetta, nykyään on grafiikkaa ja sisältöä maksimit mutta pelit on täysin hengettömiä jotka on rakennettu analyytikoiden keräämän datan pohjalta. Toisinsanoen paperilla täydellisiä mutta käytännössä täysin paskoja ja sieluttomia tapauksia.
 
Täällä löytyy ikää jo pian 54v ja pelaaminen ja PC-laitteet kiinnostaa edelleen. Toki pelivalikoima on aika suppea tällä hetkellä mitä tulee pelattua, lähinnä BF 5 tullut hakattua aika paljonkin... Laitteistoakin tuli päivitettyä eli löytyy Ryzen 9 5900x, 32gb RAM, Asuksen Strix 3080ti OC ... Tekeeköhän ikä tuohon laitteiston rakentamiseen sen, että RGB:t näyttää hienoilta :D Konsoleita tuli pelattua kun lapset oli pienempiä, nyt ei enää vuosiin.
 
patteli sanoi:
Täällä ihan samat fiilikset, mutta pleiggarimieheyteni vaihtunut xbox-leiriin. Nettiriippuvaiset laitokset aika meh, tosin ei se siihen suoraan liity vaan siihen että pelit ottavat itsensä nykyään aivan liian vakavasti. Ja ovat ottaneet jo vuosikymmenen ylikin.

Xbox/ps2/gc sukupolvessa pelit olivat aina pääasiassa hauskoja pelattavia täynnä upeaa luonnetta, nykyään on grafiikkaa ja sisältöä maksimit mutta pelit on täysin hengettömiä jotka on rakennettu analyytikoiden keräämän datan pohjalta. Toisinsanoen paperilla täydellisiä mutta käytännössä täysin paskoja ja sieluttomia tapauksia.
Napsauta laajentaaksesi...
Vaikka osittain olenkin kanssasi samaa mieltä, kun on tullut elettyä vanhempien konsoleiden kanssa, niin en silti ihan näin nostalgisesti katso menneisyyteen. Nykypäivänä pelitarjonta on kaikilla laitteilla paljon laajempaa kuin koskaan aiemmin, joka tarkoittaa myös sitä, että sieltä edelleen löytyy sielukkaita pelejä ja jokaiselle jotakin, jos on valmis vähän tutkimaan tarjontaa. Jos elää vain isojen pelitalojen hypen mukana, niin kyllähän tuo pelimaailma silloin tuntuu varsin sieluttomalta ja suppealta.

Lisäksi kun ikää tulee lisää, niin aika kultaa muistoja, sekä tulee suhtauduttua peleihin eri tavalla kuin aiemmin. Itse yritän pitää tämän mielessä, enkä juutu liikaa muistelemaan menneitä. Tai jos muistelen, niin yritän myös aidosti verrata vanhoja pelejä nykypelihin, ja miettiä mikä ennen oli paremmin tai missä asioissa on menty eteenpäin. Esimerkiksi Diablo 2 pilasi nuoruuteni ja vei vuosia elämästäni, eli siis pidän sitä parhaana pelinä koskaan, jos mietin vain omia kokemuksia pelien parissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi nykypeleihin verrattuna kaikin tavoin huipputasoinen peli, vaan onhan sen toteutukseltaan hyvin kankea ja suppea, jos vertaa siiihen, mitä saman genren peleissä nykyään nähdään.
 
Itse ainakin olen huomannut että nykypeleissä ei ole mitään muuta kuin hienot grafiikat ja äänet eikä paljon mitään muuta, ovat aikalailla putkijuoksuja tai vastaavia ja koko ajan tulee kaikenlaisia inforuutuja joissa suunnilleen väkisin kerrotaan mitä seuraavaksi pitää tehdä. Itse sisältö ja pelaajan oma oivaltaminen puuttuu kokonaan.

Vaikka monet wanhat pelit ovat ehkä karuja ulkoasultaan ja ääniltään niin niissä vaan tuntuu olevan enemmän sisältöä. Ja valitettavasti monesti kun jostakin pelistä tehdään joku remake niin jostain syystä siitä vaan puuttuu se joku mikä liimasi pelin ääreen silloin aikanaan ja nykyäänkin. Toki joskus aikanaan oli paljon paskoja pelejäkin mutta joukossa sentään oli timantteja, nykyään kaikki tuntuvat vaan jotenkin peli-idean ja tarinan osalta liian halvalla tehdyiltä ja on vain panostettu ökygrafiikkaan.

Kuusnepalla oli jotain aivan loistavia pelejä idealtaan mutta grafiikka oli aika karseaa, Amiga-aikakausi oli aikalailla kultainen keskitie, pelit näyttivät ja kuullostivat hyviltä ja niissä oli vielä ideaakin, tosin 100 korpun laajuisen pelin levynvatkaaminen ärsytti. Nykyään on kaikkea 3D:tä ja surround-ääniä mutta hyvin harva peli nykyään sytyttää millään tavalla kun kaikki on niin ennalta pureksittua ja joka välissä on jotain turhaa videota ja höpöhöpöä.
 
Gta5 online ei enään kiinnosta 600 leveliä rikottu. Nyt msfs2020 on tullut simulaatiopeleistä kärkeen. Mittarissa 70v+ja nyt aikaa riittää.
Itsellä on lyhyt pelihistoria. Hankin tietokoneenkin vasta 2008 ja vista oli silloin käyttis.
Pelaamista harrastin jo silloin jonkin verran, mutta jäätyäni vanhuuseläkkeelle 2014 syttyi kipinä
toden teolla. Asun 1981 rakentamassani omakotitalossa ja valokuidun sain muutama vuosi sitten.
Pelaaminen ja pöytäkoneiden kokoaminen, rakentelu on tosiaan mukavaa puuhaa.
Lasten lapsille on tullut koottua koneet ja pelaaminen on heille tietenkin nykyään aivan toista,
kuin itselle nuoruudessa. Tässä lyhyesti pieni historiikki.
 
Viimeksi muokattu:
pahnap sanoi:
Gta5 online ei enään kiinnosta 600 leveliä rikottu. Nyt msfs2020 on tullut simulaatiopeleistä kärkeen. Mittarissa 70v+ja nyt aikaa riittää.
Napsauta laajentaaksesi...
Respect. Itellä vasta 46 lasissa mutta GTA:n jälkeen alkanut hieromaan Red Dead Onlinea ja tuntuu maistuvan.
 
majuha sanoi:
Täällä löytyy ikää jo pian 54v ja pelaaminen ja PC-laitteet kiinnostaa edelleen. Toki pelivalikoima on aika suppea tällä hetkellä mitä tulee pelattua, lähinnä BF 5 tullut hakattua aika paljonkin... Laitteistoakin tuli päivitettyä eli löytyy Ryzen 9 5900x, 32gb RAM, Asuksen Strix 3080ti OC ... Tekeeköhän ikä tuohon laitteiston rakentamiseen sen, että RGB:t näyttää hienoilta :D Konsoleita tuli pelattua kun lapset oli pienempiä, nyt ei enää vuosiin.
Napsauta laajentaaksesi...

Eikäkö pelit ja vehkeet löytyy näin vanhemmiten helpommin kun niissä on valoja.
 
En tiedä jaksaako näitä kukaan lukea, mutta kirjoitellaan silti omaakin historiikkia pelaamiseen liittyen...

Ikää on tällä hetkellä 35 vuotta ja oma pelaajan ura alkoi siellä 90-luvun alkuhämärissä, kun samalla tiellä asuvalla kaverilla ja muutomalla muulla löytyi laitteistoa, kuten Commodore 64 (yhdellä kasettiasema ja toisella jopa lerppu) ja Atari ST (kolmen ja puolen tuuman levyke, wau!). Näiden kanssa räplätessä se aika kului, ja peleistä jäi mieleen muun muassa Batman, Barbarian, Predator ja Mouse Trap. Konsolipuolelta parista taloudesta löytyi tietenkin NES, ja lienee turha edes sanoa, että mitä sillä pelattiin.

Oma perheeni oli teknologisesti aina vähän jäljessä, ja ensialkuun sain pelailla vain kavereilla. Kuvio oli se, että olipa kyse sitten VHS-nauhurista, Nintendosta, tietokoneesta tai kännykästä, niin se tuli meillä aina pari vuotta muita jäljessä. No ensimmäinen pelaamiseen soveltuva laite itselläni oli NES. Pelejähän sille ei montaa ollut (mm. Mega Man ja Mariot), mutta silloin tällöin sain aina viikonlopuksi käydä videovuokraamosta jonkun pelin lainaan. Jollain kaverin synttäreillä pääsin myöhemmin pelaamaan SNES:llä Donkey Kong Countrya ja järki meinasi mennä. Se tarkoitti sitä, että piti kinuta isää ostamaan SNES ja lopulta sen sainkin. Samalla kertaa kävi kuitenkin myös niin, että piti luopua NES:stä, kun isä möi sen jollekin työkaverilleen. Kahta konsolia ei samaan aikaan voinut olla. Ensimmäisen oman tietokoneen sain vasta jossain vuoden 1997 tai 1998 paikkeilla. Silloin FF VII ja Half Life olivat kuuminta hottia. Tietokoneen hankinnan myötä SNES jäi myös joksikin aikaa viimeiseksi konsolikseni. Sega Mega Drivesta sellainen maininta, että se ei kovin suurta roolia minun lapsuudessa näytellyt. Parilla kovemmalla jätkällä sellainen oli, mutta valtaosa oli nintendomiehiä. Sen kuitenkin muistan, että keskustasta, noin 5 kilsan päästä kotoa, löytyi yhdestä kodinkoneliikkeestä Segan demokone, mitä poljettiin pyörällä aina pelailemaan. Koneessa oli peleinä, päivästä riippuen, Sonic 2 tai NHL 95. Joskus joutui vuoroaan jonottamaan pitkäänkin. Segalla pelaaminen tuntui siistiltä, kun sellaista ei päässyt kotona tai edes kaverin luona näpeltämään.

Kun alettiin lähestyä vuosituhannen vaihdetta, alkoivat muut aktiviteetit (= tytöt, musiikki ja kalja) viedä huomiota pelaamiselta niinkun kaikelta muultakin. Tämä meinasi sitä, että esim. PS1, Nintendo 64 tai XBox eivät koskaan olleet niiden kulta-aikana omistuksessani ja PC-pelaaminenkin jäi moneksi vuodeksi hyvin satunnaiseksi huviksi. PS2 sain jossain vaiheessa muistaakseni lahjaksi, mutta aika vähän silläkin tuli pelattua. Lähinnä se taisi toimia DVD-soittimena ja sen joskus sitten pois möin. Noin 15 vuotta sitten nykyisen puolison löytämisen myötä alkoivat taas pelihommat kiinnostaa, kun aikaa tuli äkkiä vietettyä taas enemän kotona. Ostin XBox360 konsolin ja muistaakseni häämatkalla laitoin tilaukseen PS3:n. Niillä tulikin pelailtua aika paljon, ja molemmat ovat edelleen hyllyssä. Sittemmin on tullut hankittua myös PS4 ja PS5 ja niilläkin semiaktiivisesti pelaan, tosin PS5 kanssa on tullut käytännössä pelattua vain vanhojen pelejen uusversioita (FF VII remake ja Demon's Souls). Toki myös täysin pelikelpoinen PC:kin tätä nykyä löytyy.

Se mistä olen kuitenkin viime vuosina pelaamisessa ollut kiinnostunut, on retroilu. Hankin joitakin vuosia sitten mini SNES:n ja sen myötä iski kipinä alkaa hankkia takaisin aikanaan menettämiäni aarteita, kuten NES ja SNES. Kun nälkä on kasvanut syödessä, on siihen rinnalle tietysti löytynyt kaikkea muutakin, kuten Sega Mega Drive, GameCube jne. Se mistä olen ollut erityisen innostunut ja vaikuttunut, ovat kuitenkin nykyiset FPGA-vermeet, kuten Analoguen ja RetroUSB:n konsolit ja Mister projekti. Näitä on kertynyt hyllyyn ja nykyisin pelaamiseen käytetystä ajasta arviolta 80 % kuluu retropelien parissa. Sen lisäksi, että pidän tietysti itse peleistä, olen kovin mieltynyt itse konsoleihin, flashcartteihin, ohjaimiin ja muihin oheistarvikkeisiin. Hommassa ei siis ole kyse pelkästään siitä, että pääsen jyräämään sitä Mega Mania tuhannetta kertaa, vaan mukana on myös aika vahva keräilyaspekti. Joka tapauksessa, vaikka taloudessa on tuorettakin rautaa, saan eniten kiksejä juuri näistä vanhoista jutuista. Jotenkin se vanhojen pelejen suoraviinaisuus ja yksinkertaisuus miellyttää. Kasetti koneeseen, virta päälle ja pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:
venalaine sanoi:
En tiedä jaksaako näitä kukaan lukea, mutta kirjoitellaan silti omaakin historiikkia pelaamiseen liittyen...

Oma pelaajan ura alkoi siellä 90-luvun alkuhämärissä, kun samalla tiellä asuvalla kaverilla ja muutomalla muulla löytyi laitteistoa, kuten Commodore 64 (yhdellä kasettiasema ja toisella jopa lerppu) ja Atari ST (kolmen ja puolen tuuman levyke, wau!). Näiden kanssa räplätessä se aika kului, ja peleistä jäi mieleen muun muassa Batman, Barbarian, Predator ja Mouse Trap. Konsolipuolelta parista taloudesta löytyi tietenkin NES, ja lienee turha edes sanoa, että mitä sillä pelattiin.

Oma perheeni oli teknologisesti aina vähän jäljessä, ja ensialkuun sain pelailla vain kavereilla. Kuvio oli se, että olipa kyse sitten VHS-nauhurista, Nintendosta, tietokoneesta tai kännykästä, niin se tuli meillä aina pari vuotta muita jäljessä. No ensimmäinen pelaamiseen soveltuva laite itselläni oli NES. Pelejähän sille ei montaa ollut (mm. Mega Man ja Mariot), mutta silloin tällöin sain aina viikonlopuksi käydä videovuokraamosta jonkun pelin lainaan. Jollain kaverin synttäreillä pääsin myöhemmin pelaamaan SNES:llä Donkey Kong Countrya ja järki meinasi mennä. Se tarkoitti sitä, että piti kinuta isää ostamaan SNES ja lopulta sen sainkin. Se tosin tarkoitti samalla sitä, että piti luopua NES:stä, kun isä möi sen jollekin työkaverilleen. Ensimmäisen oman tietokoneen sain vasta jossain vuoden 1997 tai 1998 paikkeilla. Silloin FF VII ja Half Life olivat kuuminta hottia. Tietokoneen hankinnan myötä SNES jäi myös joksikin aikaa viimeiseksi konsolikseni.

Kun alettiin elellä vuosituhannen vaihdetta, alkoivat muut aktiviteetit (tytöt, musiikki ja kalja) viedä huomiota pelaamiselta. Tämä meinaa sitä, että esim. PS1, Nintendo 64 tai XBox eivät koskaan olleet omistuksessani ja PC-pelaaminenkin jäi hyvin satunnaiseksi huviksi. PS2 sain jossain vaiheessa muistaakseni lahjaksi, mutta aika vähän silläkin tuli pelattua. Lähinnä se taisi toimia DVD-soittimena ja sen joskus sitten pois möin. Noin 15 vuotta sitten nykyisen puolison löytämisen myötä alkoivat taas pelihommat kiinnostaa, kun aikaa tuli äkkiä vietettyä taas enemän kotona. Ostin XBox360 konsolin ja muistaakseni häämatkalla laitoin tilaukseen PS3:n. Niillä tulikin pelailtua aika paljon, ja molemmat ovat edelleen hyllyssä. Sittemmin on tullut hankittua myös PS4 ja PS5 ja niilläkin semiaktiivisesti pelaan, tosin PS5 kanssa on tullut käytännössä pelattua vain vanhojen pelejen uusversioita (FF VII remake ja Demon's Souls). Toki myös täysin pelikelpoinen PC:kin tätä nykyä löytyy.

Se mistä olen kuitenkin viime vuosina pelaamisessa ollut kiinnostunut, on retroilu. Hankin joitakin vuosia sitten mini SNES:n ja sen myötä iski kipinä alkaa hankkia takaisin aikanaan menettämiäni aarteita, kuten NES ja SNES. Kun nälkä on kasvanut syödessä, on siihen rinnalle tietysti löytynyt kaikkea muutakin, kuten Sega Mega Drive, GameCube jne. Se mistä olen ollut erityisen innostunut ja vaikuttunut, ovat kuitenkin nykyiset FPGA-vermeet, kuten Analoguen ja RetroUSB:n konsolit ja Mister projekti. Näitä on kertynyt hyllyyn ja nykyisin pelaamiseen käytetystä ajasta arviolta 80 % kuluu retropelien parissa. Sen lisäksi, että pidän tietysti itse peleistä, olen kovin mieltynyt itse konsoleihin, flashcartteihin, ohjaimiin ja muihin oheistarvikkeisiin. Hommassa ei siis ole kyse pelkästään siitä, että pääsen jyräämään sitä Mega Mania tuhannetta kertaa, vaan mukana on myös aika vahva keräilyaspekti. Joka tapauksessa, vaikka taloudessa on tuorettakin rautaa, saan eniten kiksejä juuri näistä vanhoista jutuista. Jotenkin se vanhojen pelejen suoraviinaisuus ja yksinkertaisuus miellyttää. Kasetti koneeseen, virta päälle ja pelaamaan.
Napsauta laajentaaksesi...
Ikä olis kyllä aina kiva tietää.
 
Hyrava sanoi:
Itse ainakin olen huomannut että nykypeleissä ei ole mitään muuta kuin hienot grafiikat ja äänet eikä paljon mitään muuta, ovat aikalailla putkijuoksuja tai vastaavia ja koko ajan tulee kaikenlaisia inforuutuja joissa suunnilleen väkisin kerrotaan mitä seuraavaksi pitää tehdä. Itse sisältö ja pelaajan oma oivaltaminen puuttuu kokonaan.
Napsauta laajentaaksesi...

Kannattaa koittaa lentosimuja, vaikka MFS2020 ja DCS. Niissä on paljon juttuja joita muista peleistä ei löydy, mutta ne vaatii 50€ joystickin. Lentelee vain aluksi menemään ja katselee maisemia, sitten pikku hiljaa tutustuu tutoriaaleihin ja alkaa tajuta miten ne koneet toimii. Näissä nykysimuissa parasjuttu meikästä on se että nappeja voi painella hiirellä eikä tarvi muistaa ctrl+shift+G pikanäppäimiä, lisäksi tutoriaali näyttää mitä nappeja pitää painaa niin ei mene tylsäksi lykemiseksi.

pahnap sanoi:
Gta5 online ei enään kiinnosta 600 leveliä rikottu. Nyt msfs2020 on tullut simulaatiopeleistä kärkeen. Mittarissa 70v+ja nyt aikaa riittää.
Napsauta laajentaaksesi...
Minuaki puras simukärpänen MFS2020:n myötä. Aivan mahtavaa hommaa! Nykyään tulee pelattua vain DCS:ää kun sotilaskoneiden lentäminen paljastui hauskaksi hommaksi.
 
Täytyy aloittaa foorumiura tällä alustalla vanhojen muistelulla siltä varalta, että joku haluaa dissata kommenttejani pelkästään sillä perusteella, että viesti tulee noviisilta.

Ensimmäinen oma kone oli joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen ostettu Amstrad PC 1512. Se tuli Toptronicsin ensimmäisessä maahantuontikontissa ja sisälsi IBM-PC:hen verrattuna tuplasti npeamman keskusyksikön (8 MHz}) ja keskusmuistia 512 kt. Monitori oli CGA-tasoinen ja näytti värien sijaan harmaan sävyjä. Päivitin konetta myöhemmässä vaiheessa keskusmuistin täyteen 640 kb:iin ja lisäsin 20 MT:n kovalevyn lerppuaseman kaveriksi.

Tähän koneeseen yhdistyy ainoa waretushistoriani. Sen jälkeen kaikki ohjelmat on hankittu ja maksettu itse. Kavereilta tuli kopioitua mm. sellaisia pelejä kuin Shamus, Alley cat, Leisure suit Larry 1 jaTetris. Oli aika epätoivoista räpeltämistä, mutta opetteluahan se oli vielä. Koneen varsinainen käyttö oli väitöskirjan vääntö. Siinä ohjelmina mm. Data Base 3+ ja Word Perfect.

Työpaikoille tuli AT- ja 376 koneita, ja niissä ihmetytti uudet huikeat värigrafiikat. Tetris vaihtui 3D-versioon ja jostain ilmestyi myös joku luolapeli, Prince of Persia ja Wolfenstein 3d. Itselle tuli seuraavaksi joku varhainen Pentium kone, jota päivitin itse sen mukaan, mitä uudet pelit vaativat. VooDoo kortteja sun muuta. Mielenkiinto kohdistui etenkin FPS ja RTS saralle, mutta Tomb Raiderin tyyppisetkin olivat ostoslistalla. Oikeastaan vain puhdasverisimmät RPG:t ovat saaneet jäädä hyllylle. Viimeisin peli parhaillaan on Witcher 3 toista kierrosta.

Tietokonesivustoja olen seurannut etenkin siinä vaiheessa, kun on aika uusia tekniikkaa. Etenkin edesmennyttä Muropakettia ja nyt tätä. Keskusteluihinkin on osallistuttu, mutta tänne vast nyt. Pelejä on hyllyssä yli kolmen vuosikymmenen ajalta vähintäänkin kolminumeroinen luku, mutta suurimmaksi ansiksi pelaamisesta katson sen, kun pojan kanssa väännettin Duke Nukem 3 D kenttäeditoria hänen ollessa alle 10-vuotias (hyi, hyi, väkivaltaviihdettä lapsille). Nyt hän vääntää puolestaan työkseen koodia kohtuullista korvausta vastaan.
 
Lähemmäs 33v tulee mittariin, mutta eipä ole vähään aikaan pelaamiset kiinnostanut, kun välillä tulee otettua matsi Heroes 3:sta tai sitten nopea vartti Project Brutalitya, mutta siinäpä se. PS4 myös kerännyt pölyä ainakin korona-ajan alusta lähtien. Piti jo lähteä etsimään uusia (terveellisempiä) harrastuksia, jotta sai ylimääräistä vapaa-aikaa kulutettua, kun tietokone oli enää youtuben katsomista ja muuta nettisurffailua varten.

E: Niin no, New Vegasin voisi vielä lisätä noiden kahden lisäksi. Siinä peli, jonka käynnistän ennemmin kuin 99,9% uutuusjulkaisuista.
 
Itsellä ikää 34 vuotta ja pelaaminen alkoi 90-luvulla, kun joululahjaksi sain NES. Siitä se oikeastaan lähti ja pelit on aina kiinnostaneet erittäin paljon. Tietokonekkin perheellä samoihin aikoihin, en kyllä millään muista mitä mallia se oli, mutta Captain Comic muistaakseni sillä pyöri, jota äidin kanssa tuli pelattua. Nyt jo monta vuotta on aika vähän pelit kiinnostaneet, vaikka tietokoneella tulee vaimon mielestä vietettyä liikaa aikaa (mieluummin istun koneella, kuin TV edessä).

En tiedä mikä siinä on, kun en pääse oikein sisään enää peleihin tai ne eivät vain nappaa mielenkiintoani tarpeeksi. FFXIV ja sen kaikki lisäosat ovat varmaan olleet parhaat pelielämykset pitkään aikaan, mutta kun tarina sai päätöksensä, samalla lopahti into. Aika pitkälle enää jaksaa pelata satunnaisesti CSGO tai LoL matsin, mutta siellä harvinaisen perseestä on muut pelaajat ja varsinkin ne nuoret pelaajat.

Ehkä tätä kirjoittaessa tajuan, että pitäisi löytää enemmän samankaltaista peliseuraa, jotta pelaamisesta taas nauttisi. Lähimpien kavereiden kanssa tulee enää aika harvoin pelattua, vaikka näemmekin melkein joka viikonloppu. Meidän vanha WoW kilta, missä keski-ikä on yli 40, oli sitä mukavinta pelaamista. Harmi, että Blizzard meni pilaamaan pelin niin pahasti. Ehkä Dragonflightille pitää antaa mahdollisuus, jotta saisi vanhaa porukkaa taas kasaan. Taisi täällä foorumeillakin olla joku threadi, missä pystyi etsimään peliseuraa. En tiedä uskaltaako kokeilla.
 
Viimeksi muokattu:
Melkein kuin mun kirjottamaa tekstiä tuo alku. Perhe-elämä rajoittaa nykyisin pelailua silleen että harvoin tulee tuntia pidempään pelattua. Uusia pelejä tulee harvoin pelattua alkua pidemmälle, poikkeuksena nyt esim. Dark Souls-sarjan pelit joita olen tahkonnut alusta loppuun monia kertoja. Kavereiden kanssa ei tule enää koskaan pelattua kun aikataulut ei napsaa yhteen. Aktiivisesti pelailussa on lähes ainoastaan sellaisia pelejä joita voi pelata lyhyissä pätkissä ja päästä "loppuun" esim 30min sisällä. Roguelike/lite-tyyliset pelit varsinkin suosiossa. esim Binding of isaac, Rogue Legacy(1-2), Noita, Hades yms.. Moninpeleistä olen oikeastaan jaksanut tahkota enää Gwenttiä ja Battlefield 1943sta.

Mut voi lisätä steamiin kaveriksi: raap1 nimimerkillä löytyy.
 
Hyvin samanlaisia kokemuksia kuin edellä. Vaikka itsellänikin on vielä ihan suht pelikelpoinen PC ja PS5, niin uudet pelit nappaa tosi huonosti. Suurimman osan kohdalla ongelma on ehkä siinä, että niissä on ihan liikaa kaikkea ja kun pelata ei ehdi (tai viitsi) aamusta iltaan, niin peliin ei pääse oikein kiinni. Retropelien lisäksi pelaan vaan lähinnä pelejä, mitä voi nauttia pienissä erissä (tappelupelit, NHL). Dark Souls -sarja oli itsellenikin viimeinen, mistä joitain vuosia sitten kunnolla innostuin. Siitäkin tosin Demon Souls remake on PS5:llä kesken. Peliseuraan liittyenkin aika samanlaisia ajatuksia. Joko omat vähät kaverit ei enää pelaa tai jos pelaa, niin eri pelejä eri laitteilla. Kun kaikki on perheellisiä, niin mitään illanistujaisiakaan ei oikein enää kenen kotona ole, missä tulisi samalta ruudulta pelattua.

Kaikesta huolimatta pelaaminen sinällään ja ala kyllä kiinnostaa. Tulee kyllä jatkuvasti seurattua ja lueskeltuja peliaiheisia juttuja myös uusista peleistä. Kai se on vähän sellaista pakoon pääsemistä, kun varmaan haluaisi oikeasti olla vielä 11 v ja pelata päivät pitkät koulun jälkeen Mega Mania. :D
 
Viimeksi muokattu:
Vortex sanoi:
Viiskymppiset siintää noin kolmen kuukauden päässä. Jostain 90 -luvun lopulta varmaankin on tullut pelailtua aika ahkerasti. Maku vaan on muuttunut matkan varrella aika paljon, nuorempana hakattiin räiskintöjä ja ajettiin rallia ja hieman rataakin siihen asti kun suostuin kokeilemaan aiemmin jostain syystä vihaamiani pelejä :redface:
Arpg, mmorpg miksi näitä nyt halutaan milloinkin nimittääkin. Dungeon siege, sacred ja mitä niitä oli ennen kuin tuli kaverien painostuksesta kokeiltua wowia, tbc oli juuri hiljattain julkaistu.
Sen parissa menikin jokunen vuosi. Pandarenin olin ennakkotilannut ja lisäriä odotellessa peliin tuli muutaman kuukauden tauko jonka täytti tehokkasti aiemmin julkaistu Diablo 3
Pandan tultua ulos kävin pelaamassa varmaan puolisen leveliä ja loggasin pihalle, muutama vuosi myöhemmin kun oli tarjolla 10 päivän ilmainen peliaika ja kävin nakkaamassa massit kiltapankkiin enkä ole sen jälkeen kirjautunut.
Eli D3 parissa on viime vuodet menneet. Eihän tuotakaan toki jaksa kuin muutaman viikon seasonin alun jälkeen mutta jostain kumman syystä sitä alkua aina innolla odottaa :rofl:
Sain myös pari vuotta itseäni nuoremman vaimonikin innostumaan pelistä niin on ainakin samat harrastukset.
Path of exileä on tullut myös jonkin verran pelattua ja viimeisimpänä Last epoch on varsin kiinnostava vaikka ei olekaan vielä valmis. Toki tulevaisuudessa Diablo IV on suurimpana odotuksen kohteena.

En mä kuitenkaan näe että tuo 50v täyteen tulo millään tavalla muuttaisi ajankäyttöäni pelaamisen suhteen enkä myöskään aio alkaa kuuntelemaan iskelmää tai muuta ruikutusta :cool:
Napsauta laajentaaksesi...

Samaa ikää puskee kohta ja hyvin pitkälti vastaa omaa historiaa ja nykytilannettakin tavallaan. WoW tuli jätettyä, jotta pysyi järjissään, kun se alko nyppimään. Peliseura oli paikallista ja loistavaa, mutta iso osa lopetti joskus 2008. Mökkimiittejä tosin jatkettiin senkin jälkeen.
Tällä hetkellä ei tule pelattua hirveän aktiivisesti, vaikka alaa ja julkaisuja tuleekin seurattua tarkkaan ja keskusteltua monessa Discordissa ja seurattua Twitchissä, enemmän tosin persoonien kuin pelien takia.

Taannoin tuli palattua EVE Onlinen pariin 2007:n vuoden testailujen jälkeen. Uudessa porukassa tuli pikkasen pelailtua, mutta jengiltä loppuu into aika nopeasti, kuten itseltäkin, vaikka tekemistä piisaisi. Suurin ongelma itselle Even ja Eliten kanssa on tarinan puute; sitä on niin olemattomia määriä siellä täällä, koska suurimmalle osalle riittää loputon grindaaminen. Päivittäin tulee logattua, mutta ei hirveämmin aktiviteetteja päällä pl. silloin tällöin porukalla jotain PVP-säätöä ja Pochven drone-hunttia oli taannoin.

Path of Exileä on tullut pelattua sen alphasta lähtien pienissä erissä silloin tällöin, koska en voi sietää sen valuuttasysteemiä, jossa "valuuttaa" voi käyttää myös itemien modaamiseen. Ei vaan mene omaan järkeen enkä halua ostaa tavaroita muilta pelaajilta ollenkaan, koska sitä ei ole integroitu peliin mitenkään varsinaisesti. Se on rasittava systeemi. Pelin muut mekaniikat ja ulkonäkö ovat loistavia ja sitä jaksaa muutaman päivän ennen build-ahdistusta ja tavaraähkyä.
Samaa lajia edusti Warhammer 40k Inquisitor: Martyr, jonka pariin pitäisi ehkä vielä palata. Diablo WH40k-maailmassa on aika hieno idea.

Control ja CP2077 oli hienoja kokemuksia maailmaltaan, jälkimmäisen luvattujen ominaisuuksien puutteet oli harmillisia, mutta visuaalisuus kompensoi _paljon_.
Destiny 2:sta tuli pelattua joku 100h, mutta meni vaan järki, kun ovat sekoittaneet juonen jonnekin grindauksen alle.
Division 2:sta tuli pelattua pitkään kunnes tuli taas kerran huomattua, että se on ihan vaan grindausta, vaikka pelimekaniikat olikin mieluisia ja looppi toi aina mielihyvää. Ei vaan jaksanut enää jatkaa, kun ensimmäisen "läpipeluun" jälkeen koko peli resetoituu...oli aika dafuq-hetki. Porukalla ihan hauskaa, kuten Destinykin tavallaan.
Bitburner on mielenkiintoinen koodauspeli, jota tuli hakattua hetki parin tutun kanssa.
Forza Horizon 5 tuli unohdettua mainita, siihen uppos kans muutama päivä helposti. Eipä sitä kauaa jaksanut, kun ihan puhdasta grindaamista toikin oli ilman mitään varsinaista hyötyä tai "tarinaa". Törkeän nätti peli kyllä, sitä ei voi kieltää, mutta aina jää kaipaamaan jonkinlaista progressiota. Vähän on nää autopelitkin muuttuneet sitten NFS UG:n aikojen. Tylsemmäksi IMO.

Lyhyet hermot nykypelien bullshitille ja konsoleista perityille kontrollointimekaniikoille ja UI-suunnittelulle taitaa olla iän tuomia etuja :D Ei inspaa lootboxit, kosmeettiset ostokset, aivoton grindaus, NFT:t tai QTE:t, enemmän sinne narratiivin suuntaan tulisi mentyä, jos jotain pelaisi. Lisäksi tietty tullut pistettyä pelifirmoja boikottiin kehittäjien surkeasta kohtelusta, ei vaan jaksa pistää rahaa moiseen enää, kun on itsekin kokenut työmaailman tarpeettomat kolhut. Ei se työntekijöistä välittäminen niin vaikeaa ole.

Wishlist on pitkä kuin nälkävuosi, pelattavien listalla olis tällä hetkellä Disco Elysium, Titanfall 2, Battletech, Deus Exien loppuunvienti, Shadowrun, Virtuaverse, XCom 2, Wasteland 2&3, Pillars of Eternity, Divinity: Original Sin 2, Cloudpunk, Hardspace: Shipbreaker, WH40k: Chaos Gate - Daemonhunters, Necromunda: Hired Gun, Gamedec, Encased, Death Trash, The Ascent, jne. plus tulevista uusi System Shock, Metal: Hellsinger, Jagged Alliance 3, WH40k: Darktide, Baldur's Gate 3...
 
Viimeksi muokattu:
Itselläkin one pelaaminen tökkinyt ihan huolella, on PS5 lähinnä käytössä, pc-pelaamisen lopetin ajat sitten kun en jaksa duunioäivän jälkeen enää kököttää hiiri kädessä koneella. Pleikalla pelijonoa on hurjasti, vielä Witcher 2 ja RDR2 jne täysin kokeilematta jne. Ostin sen mikä lie uus kehuttu "Souls-pelin" kaltainen, ei sekään napannut ja pölyyntymään jäi. Puitteet pelaamiseen kuitenkin hyvän kun on 82" töllö, kotiteatteri parilla subilla ja kunnon sohvamestat ohjaimen ränkläämiseen - mutta ei ni ei. PEntuna olis varmaan ollut ekstaasissa "setupista".

Pelaaminen mennyt usein niin että avaan konsolin, ihmettelen mitä jaksais pelata, sit pelaan tyyliin yhden mapin sitä uusinta paskaa Bäfää ja ja sammutan konsolin. Pitäis varmaan vaihtaa Hell Let Looseen joka on vähän aukuisempaan makuun. Mut noin ylipäätään pelaaminen on jäänyt lähes tulkoon nolliin.
 
Itse suosittelen lämpimästi seuraavia pelejä, jos tuntuu, että tyypilliset modernit pelit on liian raskaita motivaation kannalta:

Flipperipelit:
Lumilautailupeli:
  • Steep™ on Steam
  • Todella rentoa meininkiä, ehkä ei nyt kesäkelien aikaan paras mahdollinen peli, mutta tavella todella viihdyttävää puuhaa
Eivät vaadi mitään tunnin pelisessioita vaan voi helposti pelata, vaikka 15min, kun ei ole käytännössä mitään odottelua tms.

Itse en yleensä välitä ennätyspisteistä tms. mutta nuo flipperit on ollut niidenkin suhteen tosi kivoja.

Lisäksi useimmat flipperit on myös äärimmäisen haastavia, jos yrittää saavuttaa flipperin ns. päätehtäväketjun loppuhuipennuksen (wizard mode). Tullut vedettyä dark souls 3 ja bloodborne läpi, mutta ne ei ole lähellekään sitä vaikeustasoa, mitä osa flippereistä on.

Hyvä asia on, että flipperit on mukavia myös, vaikka ei nuo tehtävät onnistuisi niin niissä flippereissä on paljon muutakin tehtävää, mikä tekee niistä viihdyttäviä.
 
Joo flipperit on kyllä siistejä ja todennäköisesti juurikin meitä wanhempia kiinnostavia, kun ollaan ainakin suurin osa sellaisia lapsena kahvibaarien ja huoltsikoiden nurkissa räplätty. Pinball FX3 itseltäni löytyykin. Tuohon voisi heittää vielä sellaisen kuin Demon's Tilt. Ei pyri minkäänlaiseen realismiin, mutta siisti pelata ja kumartelee aika selvästi sinne 30 vuoden taakse Devil's Crushin suuntaan. Sehän on joissain määrin legendaarinen ensinki TurboGrafx-16:lle ja sittemmin Segalle julkaisu flipperi. Täällä päin tuttu varmastikin useammalle siltä Segalta, jos jostain.
 
Pelaamisen kiinnostuksen lopahtamisesta huolimatta Deus Ex jaksaa silti innostaa säännöllisin väliajoin. Jotain tuossa on tehty oikein, kun melkein julkaisusta asti on tullut korkattua peli säännöllisesti eikä kyllästymistä näy. Löytyipä vielä modi, jonka vuoksi voisi aloittaa kerralleen uuden läpipeluun :tup:
www.moddb.com

Deus Ex: Transcended mod

Deus Ex: Transcended - Same feel, refined.
www.moddb.com www.moddb.com

Uudemmista en innostunut yhtään vaikka kuinka yritin. Semmoista tyhmennettyä hollywood-hömppää, joita ei oikein voi edes yhdistää loren puolesta ensimmäiseen peliin. Cyberpunkistakin odotin jonkinlaista haastajaa, mutta olipahan hirvein rimanalitus vuosiin.

bv7xt8vgdgj61.png
 
Viimeksi muokattu:
Olen 53 ja pelaan edelleen joka viikko, joskus jopa päivittäin. Nykyään eniten MSFS2020:ää, Cyberpunkkia, Fallout 4:sta sekä GTAV:tä (6:sta odotellen). Ensimmäinen peli jota muistan pelanneeni oli ehkä 1977-78 Linnanmäellä, Space Invaders arcadepeli. Samoihin aikoihin hankittiin kotiin itäkeskuksen silloisesta Anttilasta TV-peli Pong (tai joku sen klooni) jota pelattiin mustavalkosaloraa katsellen. 80-luvun alkupuolella näin elokuvan WarGames, ja sen seurauksena kotiin tuli C64 jolla mentiin BoulderDashia, Eliteä, Hobbittia ja sensellaista. Ensimmäinen PC tuli ehkä 1985-86, mutta Herculesnäytöllä ei pelattu paljon muuta kun Hitchhikers Guide -tekstipeliä. 90-luvun alussa tuli 386 jossa VGA/MCGA ja sillä kelpasi jo pelata ihan oikeita pelejä, esim WingCommanderia yms.

2000-luvusta eteenpäin on sitten ollut kaikkea WoW:sta (aivan liian monta vuotta) Elite Dangerousiin, lentosimuja, CnC:tä/RedAlerttia yms. Nykyään on vaikeata edes tajuta tätä kehitystä, jos vertaa vaikka ensimmäisen flightsimin "grafiikkaa" nykyiseen. Kokeilematta on vielä VR-lasit, kaipa nekin tulee jos rillit ja pystyhajataitto mahdollistaa käytön ensinkään.
 
Ikää 34 ja pelaaminen tuntuu koko ajan enemmän ja enemmän ajanhukalta. Pelaan kyllä, ja pelit tavallaan kiinnostavat, mutta takaraivossa kytee aina ajatus siitä että tämänkin ajan voisi käyttää paremmin. Kait sitä on havahtunut ajatukseen että elämä ei jatku ikuisesti.
 
ympyr sanoi:
Ikää 34 ja pelaaminen tuntuu koko ajan enemmän ja enemmän ajanhukalta. Pelaan kyllä, ja pelit tavallaan kiinnostavat, mutta takaraivossa kytee aina ajatus siitä että tämänkin ajan voisi käyttää paremmin. Kait sitä on havahtunut ajatukseen että elämä ei jatku ikuisesti.
Napsauta laajentaaksesi...
Ajanhukkaa.. eli ei kannata katsoa tv-sarjoja, ei leffoja, ei kannata lukea (oliskelu erikseen)... jokainen rentoutuu tyylillään :)
 
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi tänne.

Uutiset

Uutisia lyhyesti

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 551
Viestejä
4 539 990
Jäsenet
74 821
Uusin jäsen
TunnusK

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom