Masennus

[King Im Jo]

Kyllä se siitä kuhan keksii duunia pitkin päiviä, atk-hommat osaan, mutta 40vuotta duunannut niin palaa käämit näitten kanssa jos joutuu neuvoo jotain henkilöä.

mikrotuessa oli mukavaa kun joutui aivoja käyttää 200%:sti, nyt eläkkeellä niin ei mitään tekemistä, mitä auttelen sukulais-tuttava jne. hemmoja atk:ssa ja digissä.

funtsailen liikaa kun ja jos on aikaa.

loppuminen on aina mulle vaikeeta, huokaus.

Boldattuun kohtaan.
Hyvä lause. Oot sisäistänyt ainakin tekstimuodossa. Harva kai jaksaa noi pitkälle kaivaa edes omaa ahdinkoaan vaan pysyy siinä pintamuodossa.
Uskallatko lähteä syvemmälle? Mikä siinä loppumisessa on vaikeaa? Uuden asian pakko-omaksuminen jonkin jo opitun tilalle? Liiallinen kiintyminen vanhaan jo totuttuun asiaan?
Ja sori, käyttäjästä ei sais puhua, mutta nyt oli niin mielenkiintonen lause että oli pakko tarttua.

 

[Memory]

Boldattuun kohtaan.
Hyvä lause. Oot sisäistänyt ainakin tekstimuodossa. Harva kai jaksaa noi pitkälle kaivaa edes omaa ahdinkoaan vaan pysyy siinä pintamuodossa.
Uskallatko lähteä syvemmälle? Mikä siinä loppumisessa on vaikeaa? Uuden asian pakko-omaksuminen jonkin jo opitun tilalle? Liiallinen kiintyminen vanhaan jo totuttuun asiaan?
Ja sori, käyttäjästä ei sais puhua, mutta nyt oli niin mielenkiintonen lause että oli pakko tarttua.

Suru, vaikka minkälainen jermu olen niin aikas "tunteikas" kuten yleensä "jermut"
Eroaminen, iskä kuoli sydäriin sairaalassa kun oli 7v, sitten tuli "ilkeä" isäpuoli kuten yleensä, sitten alkoi muuttorumba ja vankila-olot 1974-1984 väliltä.

piti syödä entisen merimiehen tyyliin aina ruotoista kalaa, kun ei nälkä lähtenyt niin piti kysyä lupa että saako mennä jääkaapille.

Äiskä kahden tulen välillä sotimassa meitin kanssa.

Sama on kuoleminen, monet sanoo "olen valmis lähtemään"
itse olen psykalle sanonut että ei paniikkikohtaus pahakaan mitään jos se loppuisi kuolemaan mutta se kituminen tuntitolkulla jollei ole muistanut ottaa jonnekkin mukaan ylimääräistä opamoxia.

 

[King Im Jo]

Suru, vaikka minkälainen jermu olen niin aikas "tunteikas" kuten yleensä "jermut"
Eroaminen, iskä kuoli sydäriin sairaalassa kun oli 7v, sitten tuli "ilkeä" isäpuoli kuten yleensä, sitten alkoi muuttorumba ja vankila-olot 1974-1984 väliltä.

piti syödä entisen merimiehen tyyliin aina ruotoista kalaa, kun ei nälkä lähtenyt niin piti kysyä lupa että saako mennä jääkaapille.

Äiskä kahden tulen välillä sotimassa meitin kanssa.

Sama on kuoleminen, monet sanoo "olen valmis lähtemään"
itse olen psykalle sanonut että ei paniikkikohtaus pahakaan mitään jos se loppuisi kuolemaan mutta se kituminen tuntitolkulla jollei ole muistanut ottaa jonnekkin mukaan ylimääräistä opamoxia.

Kuoleminen ei todellakaan ole helppoa. Vaikka kuinka itsekäs mulkku tms on, niin lähes aina on joku sukulainen tai joku muu läheinen paska joka välittää.
Ja vittu se fiilis kun epäonnistuu siinäkin. Siinä käy muuten matalalla.
Mutta joo, suru on oikeasti pahimmasta päästä mitä voi kokea. Johtui se sitten mistä tahansa.
Joskus kyllä mietityttää kun jokin ihan ihan pienikin yksinkertainen asia menneisyydessä voi aiheuttaa niin syvää surua tai välillä tuntuu että syvempääkin kuin jotain normaalia surua. Menee niinkuin sen pienen kynnyksen yli josta ei pääse ihan helpolla takaisin ilman apua.
Viikko tai pari sohvan tai sängyn pohjalla tollasia miettiessä aivosumun läpi, niin löytyy se yks pvä kun jaksaa edes näytellä jotain yhteiskuntaan sopeutuvaa.
Meni ohi aiheen. Join pullon viinaa.