Masennus

[jm82]

Voi vain sanoa näin kokeneena että se on jonkinlaista ketjureaktiota. Ketjureaktiota yhdestä/parista vahvasta stressin/kammotuksen/muun paineen tuomasta. Tai se voi olla läjäpäin paineita jotka koostuvat miedompien tai keskivahvojen kokemasta tai odotuksesta.

En jaksanutkaan vielä lukea tuota juttuasi kokonaan. Tuli vain omituinen päähänpisto mieleen, joka voi toki olla aivan väärä.

Tuosta pitkästä kirjoituksesta vain tuli mieleen, että kerran joku aika sitten kirjoitin foorumille vahingossa niin pitkän viestin että tekstin joutui jakaa kahteen osaan. Mielestäni jotenkin uppoutuu siihen juttuun ja kirjoittaminen on niin kivaa että tekstiä vain tulee automaattisesti. Kesällä räpelsin kännykkään niitä eri rom juttuja ja uppouduin siihen hommaan, oli kivaa ja jotenkin oli täysin terve ainakin hetken aikaa. Tunne on niin hyvä että se saattaa jopa olla sitä maniaa. Viikko sitten kävin lääkärillä ja vein lapun toiselle lääkärille. Sitten menin apteekkiin. Apteekkarilla oli nätit vihreät silmät, en ole ennen kiinnittänyt huomioitakaan. Lisäksi olo oli niin hyvä että yritin jo lähteä maksamatta. Olo oli niin hyvä siinä pihallakin että ei tuntunut yhtään kipua yhtään missään. Eli tuossa maniassa menisi aika kovaa. Mutta sitten jos täytyykin tehdä jotain kurjempaa (mennä vaikka töihin), niin maniassa tuo ei oikein hyvin onnistunut. Tuli paljon sanallista tappelua. Lisäksi työt meni ihan väärin (vaikka luulin osaavani), koska hosuin liikaa.

Niin siis sitä vaan että onko susta löydetty sitä maniaa tai hypomaniaa? Mulla ei ole lääkettä noihin juttuihin, eli täytyy mennä lääkärille juttelemaan. Jossain sivuilla taisi lukea että mania/hypomania voidaan sotkea adhd tai johonkin muuhun lapsilla. Kun sellaista vilkkautta ja hosumista ja keskittymiskyvyn puutetta tuo mania meinaa vähän (tai paljon) aiheuttaa.
Yleensä on myös vain kyllä tai ei vastaukset ja maaninen ei tajua välimuotoja kovin helposti kait.
Ehkä tiedän myös minkä sukuhaaran kautta tuo "puheliaisuus" tulee.
Niin, lisäksi puhe tai teksti voi olla rönsyilevää. Eli ajatukset hyppivät ajatuksesta toiseen ajatukseen tosi nopeasti. Tämän shoitaja ja lääkäri on huomanneet ainakin kaksi kertaa.

 

[jm82]

Avaudutaampa hieman: En ole varma onko tämä masennusta tai mitä mutta ei oikein kiinnosta enää yhtään mikään. Kaikenlainen sosiaalinen elämä työelämän ulkopuolella tuntuu vastenmieliseltä ja aiheuttaa suunnatonta ahdistusta ja stressiä. Esimerkiksi tammikuussa pitäisi lähteä ystäväporukalla mökille ja sekin tuntuu täysin vastenmieliseltä idealta juuri nyt ja tekisi mieli "keksiä" joku tekosyy etten lähde koska rehellinen vastaus saattaisi loukata ystäviäni. En halua nähdä ketään vaikka ihmiset kyselevät viettämään aikaa yhdessä. Olen ollut nyt tipattomalla 6 viikkoa kun viina ei anna enää kiksejä ja krapulat lähenee kuolemaa joka kerta, miettinyt tässä sen lopettamista kokonaan. Toi sitten on aiheuttanut sen että tajunnut että eipä on jälkeen paljoa elämää ole jäljellä.

Toisaalta ei edes vituta mutta semmoinen täysin väliinpitämätön olo eikä mikään kiinnosta juurikaan. Mielummin jään kotiin katsomaan leffoja, pelaamaan, musisoimaan kun lähden viettämään esimerkiksi iltaa jonnekin. Jotkut työpaikan joulu/kesä jne. juhlatkin tuntuvat täysin turhilta sosiaalisina pakkona ja nekin skippaan mielellään nykyään. Hyvät ystävätkin vituttavat jostakin syystä. Onko tämä sitten masennusta vai mitä? Tekisi mieli käydä ammattilaisen kanssa puhumassa asiasta ennenkuin asiat etenevät oikeaan masennukseen.

En muista vastasinko jo.

Mutta olen kehitellyt jotain uusia ideoita. Jos jaksat pelata, niin ei se pitäisi olla masennusta. Ahdistusta paremminkin.

Mulla on tullut molemmilta vanhemmilta ehkä omat vaivat. mania + masennus ja toiselta migreeni + lievä sosiaalisten tilanteiden pelko. Psykologi kertoi mulle että olen pienenä oireillut sen migreenin kautta. Äiti vaan kertoi että kun se mummulasta käveli kotiin, niin sille iski silloin usein migreeni. Eli silloin kun "rasitus" oli jo hellittänyt. Mulla meni töissä alkuun ihan hyvin. Sitten tuli sellaista että joka viikonloppu iski migreeni. Eli kaksi päivää meni migreenissä ja sitten parani kun piti mennä töihin.
Isä kertoi että äiti ahdistui kovasti kun kotona hyppäsi porukkaa kun myin tietokoneita. Mutta kuulin tästä vasta nyt 15 vuoden päästä. Samoin äiti ahdistui jos isän isä tai äiti tulivat käymään.

Eli joku ahdistuksen oire tuo että sosiaalinen elämä työelämän ulkopuolella tuntuu vastenmieliseltä. Mulla on vähän samaa. Toki sitten pystyn menemään kun saa itse mennä. Mutta toisen käskemänä ei oikein tunnu hyvältä.

edit: En oo toki sanomaan oikein mitään. Saattaa olla aivan hyvin se masennus.

edit2:

Toiselle lääkärille oli asiaa, niin lääkäri kertoi että mulla viimeksi määrätty lääke on juuri sitä maniaa varten. Eli homma oli kunnossa.

Voinnissakin on tullut muutos. Eli masennus on "hypännyt" pieneen maniaan. Eli pimeys on ohitettu. Nyt 25mg ketipinor + 1mg risperdal.

Kohdat mania:

1. Mitä Ketipinor on ja mihin sitä käytetään. Mania: jolloin saatat tuntea olosi hyvin jännittyneeksi, riemuisaksi, levottomaksi, innostuneeksi tai yliaktiiviseksi tai arvostelukykysi on huono, jopa niin, että olet vihamielinen tai tuhoisa.
1. Mitä Risperdal on ja mihin sitä käytetään. Mania, jonka oireita voivat olla voimakas innokkuus, riemakkuus, kiihtyneisyys, innostuneisuus tai ylitoimeliaisuus. Mania on kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvä häiriötila.

Manian hoito, Aikuiset
Aloitusannos on yleensä 2 mg kerran vuorokaudessa.
Lääkärisi voi suurentaa lääkeannostasi asteittain riippuen siitä, miten hoito vaikuttaa sinuun.
Suurin osa potilaista voi paremmin, kun vuorokausiannos on 1–6 mg kerran päivässä.

 

[oestrus taurus]

Niin siis sitä vaan että onko susta löydetty sitä maniaa tai hypomaniaa? Mulla ei ole lääkettä noihin juttuihin, eli täytyy mennä lääkärille juttelemaan. Jossain sivuilla taisi lukea että mania/hypomania voidaan sotkea adhd tai johonkin muuhun lapsilla. Kun sellaista vilkkautta ja hosumista ja keskittymiskyvyn puutetta tuo mania meinaa vähän (tai paljon) aiheuttaa.

Minulla on kirjoitettu papereiden mukaan lapsena f83 "kehityksen monimuotoinen häiriö". Siitä kuvataan mm. "Monimuotoinen kehityshäiriö on kyseessä silloin, kun lapsen kehityksessä on pulmia monella alueella, kielellisessä ja motorisessa kehityksessä, oppimisessa ja toimintakyvyssä. Tätä diagnoosia käytetään usein myös silloin, kun keskeisin ongelma on vaikea tarkkaavuushäiriö, esim. ADHD." (Kouluikäinen lapsi ja F83-diagnoosi)

Sanotaanko nyt näin että olisi varmaan tarkempia, jos olisin nuorempana ollut myötämielinen "ammattiauttajan puoleen". Näkemykseni tosin oli 26-vuotiaaksi asti sellainen, että kyseinen "apu" kirjoittelee vain hullujen papereita. Biologinen äitini on skitsofreninen ollut jo 9-vuotta ennen syntymääni. Luin tuossa että 2001 neurologian puolella maininta "tuntee huolta nimi (biologisesta äidistään)" . Ja tuon huolen muistankin ja tiedän sen aikuisuuteen jatkuvana olevan "geeniperimän pelkoa".

Sattuneista syistä se on jäännyt selvittämättä. Kasvatti äiti oli kiltti mutta hermot kovilla ja taisi aneluilla odottaa ihmeitä. Hän kumminkin varmana tiesi (ellen itse antanut ilmi) funktiota. Nyt tuntuu enemmän olevan jo yhdentekevää tämä, mutta puoskaripsykologi ja lääkepelko on sitä vastoin tullut kehiin. mm. väsytys, tunteettomuus, lihominen jne.

*********Kirjoittamisesta*******

Kun pääsin perehtymään sitten talvella 2015 psykoanalyysin teoriaan, rupesi paljastumaan tuon nimittäminen "ketjureaktio" ja sen persoonaan aiheuttamat muutokset ja arvet.

Kun niitä sitten alkoi maaliskuussa 2015 tekstinkäsittelytiedostolla purkamaan, ajatuksia ja niiden merkitystä menneisyydestä, tai menneisyyden kipupisteen palauttamisesta mieleen olemassa olevien muistikuvien ja nykyisyyden kautta, olin todellakin haltioitunut ja varmaan maaninen oikea sana.

Koska olin tuolloin saannut vuoden ajaksi työtä palkkatuella, se tuntui antavat jonkinlaisen "tutkimuslaatikon", miten olin muuttunut, vai olinko sittenkään. Mitä jokun mukava, epämukava tai ihmetystä herättävä seikka on tapahtunut menneisyydessäni. Olin aivan täpinöissäni ja jos yöuneksi maltoin varata viisi tuntia, saatoin joskus parilla tunnilla (kerran lähes koko tuon ajan) pohtia syvällisiä asioita.

Tuhlasin tuohon intohimoon muistaakseni 108-päivää (sisältäen 3-4 kertaa uudelleen tarkastus ja muokkaus uusien havaintojen kautta). Ei tullut ongelmia töissä.

********Mitä sanoisinkaa miksi**********

Se kun opin hahmottamaan sen kautta "ketjureaktion" ja pohtimaan juurikin kirjoittamisen kautta (aiemmat johtopäätökset muistiin) oli joku tajunnanräjäyttävä kokemus. Psykoterapian lisäksi se alkoi näyttämään viitteitä että mm.yhteiskunnalisia asioita kannattaa analysoidakseen käyttää kirjoitusvaihetta. Muuten tulee "liikaa tunneperäistä", joukkoon kuulumisen säännöille samastumista tai "en osaa sanoa kantaani".

Edit: tämä siksi, että muistinvarassa ilman aiempia johtopäätöksiä ei saa niin laaja-alaisia pohdintoja.

Valitettavasti kaikki eivät tuosta tavasta perusta, mutta olen ollut aina analyyttinen (vaatinut perusteluja milloin mistäkin) ja sellaisena pysyn edelleen. Onpahan vain kehittynyt tapa pohtia avustavalla muistiinpanolla "ketjureaktiota" vaikkapa politiikassa. Ai saatana muuten, mikä huuma se oli kun tämän sain kokea. Ylistin Freudin edesmenneen kasvatti äitini rinnalle (tyyliin "toivon että he olisivat nyt ylpeitä minusta, jos eläisivät").

*************************************
Mania, vaikea sanoa. Tosin sellainen tila kesti tekemisensä loppuun asti. Eivätkö esim. manisdepressiossa tuollainen loppuisi ominaan jo kesken?

 

[Randomizer]

En muista vastasinko jo.

Mutta olen kehitellyt jotain uusia ideoita. Jos jaksat pelata, niin ei se pitäisi olla masennusta. Ahdistusta paremminkin.

Mulla on tullut molemmilta vanhemmilta ehkä omat vaivat. Eli isältä/mummulta bipo. Äitiltä/papalta migreeni ja lievä sosiaalisten tilanteiden pelko. Psykologi kertoi mulle että olen pienenä oireillut sen migreenin kautta. Äiti vaan kertoi että kun se mummulasta käveli kotiin, niin sille iski silloin usein migreeni. Eli silloin kun "rasitus" oli jo hellittänyt. Mulla meni töissä alkuun ihan hyvin. Sitten tuli sellaista että joka viikonloppu iski migreeni. Eli kaksi päivää meni migreenissä ja sitten parani kun piti mennä töihin.
Isä kertoi että äiti ahdistui kovasti kun kotona hyppäsi porukkaa kun myin tietokoneita. Mutta kuulin tästä vasta nyt 15 vuoden päästä. Samoin äiti ahdistui jos isän isä tai äiti tulivat käymään.

Eli joku ahdistuksen oire tuo että sosiaalinen elämä työelämän ulkopuolella tuntuu vastenmieliseltä. Mulla on vähän samaa. Toki sitten pystyn menemään kun saa itse mennä. Mutta toisen käskemänä ei oikein tunnu hyvältä.

edit: En oo toki sanomaan oikein mitään. Saattaa olla aivan hyvin se masennus.

Keskivaikea ahdistuneisuushäiriöhän(ja kyvyttömyys rentoutua) minulle on diagnosoitu jo kun kävin viime vuonna unettomuuden takia lääkärissä. Tarjosivat cipralex-lääkitystä mutta ystävällisesti kieltäydyin koska mielestäni psykologin avulla sain ahdistusta hieman hallintaan ja mikä parasta uniongelmat helpottivat(ja ovat pysyneet aisoissa) kun hieman ymmärsi mistä voisi olla kyse. Hoito jäi jokseenkin kesken sillä vaihdoin työpaikkaa ja työterveydenhoito vaihtui eri toimijaan. Ehkä pitäisi hakeutua nykyiselläkin työterveyspsykologin juttusille. Sinänsä vointini on siis ihan hyvä mutta yleinen motivaatio sosiaaliselle elämälle on lopahtanut ja se laukaisee ahdistusta. Sinänsä huvittavaa että olen suht hektisessä työssä jossa on tiukat aikataulut ja paineita mutta en koe ahdistuvani töissä kovinkaan paljoa tai useasti, ainoastaan mahdolliset ulkomaankomennukset ahdistavat.

 

[jm82]

Viinalla on ainakin minun puoleltani ollut aika merkittävä osuus ystävyydessä, suurinosa heistä ovat jo perheellisiä joten usein ne näkemiset liittyy luonnollisesti johonki yhteiseen illanistujaisiin jossa viinaa juodaan. Toki on muutama ystävä joiden kanssa tulee joskus hengattua myös selvinpäin. Monesti näen ongelmana sen että en pidä sosiaalisesta kanssakäymisestä juurikaan mutta ihmismieli taitaa jokseenkin olla riippuvainen sosiaalisesta kanssakäymisestä ja tämä aiheuttanee masennuksen oireita. Näin olen sen järkeillyt. En esimerkiksi ole kotoa lähtöni jälkeen asunut ikinä kenenkään muun kanssa ja semmoinen ajatus tuntuukin lähes mahdottomalta, yksinäisyys siis on ollut lähes koko elämäni ajan vierelläni ja sen olenkin hyväksynyt ja pystyn elämään sen kanssa.

Luin nyt viestisi uudelleen kun oli päässyt unohtumaan. Tosiaan mulla aivan samaa "vikaa". Vikana on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Eli masennusta ei yleensä ole koskaan. Esim isällä on ollut vakava masennus vain 4 päivän ajan. Näkö meni huononksi, nälän tunne katosi, sekä erittäin masentunut mieliala. Muistaakseni luin että joillakin tuo masennus tulee vain kerran elämän aikana. Ja muuta masennusta ei olisi. Tietääkseni mummulla ei ole ollut koskaan masennusta. Isä ja mummu ovat kuin minä. Sama käytös = sama "härö".

Vikana siis saattaisi olla hypomania/mania. Tuota on vaikea todeta. Ehkä kokenut psykiatri osaisi? Olen ollut kahdessa työkykyarviossa. Eka psykologi sanoi että masennusta ei ole (rastitehtävät), mutta muisti on huono. Toinen psykologi 2 vuoden päästä sanoi että muisti on hyvä, mutta on auktoriteetti ongelma. Kielsi palaamasta samaan työhön/työpaikalle takaisin ja kielsi yövuoron minulta loppuelämäksi.

Isä kertoi että alussa oli ollut ujohko. Sitten jossain vaiheessa oli muuttumut. Muuttunut sosiaaliseksi. Hän oli pitänyt tästä muutoksesta.

Itse olen todellisuudessa erakko luonne. Mania vain tekee minusta sosiaalisen. Mieliala siis vaihtelee. On normaali ehkä lievästi ahdistunut mieliala. Voi ahdistua aika paljon tietyistä aiheista jotka ei itseä kiinnosta tai joita ei halua itse tehdä. Sitten on maaninen mieliala joka on iloinen. Vähän kuin olisi pienessä syntymähumalassa. On niin rento-olo. Tuota oloa ei voi tietää, se henkilö tietää jolla on sama maanisuus. Voi uppoutua esim musiikkiin ja pitää jostain asioista. Jostain asioista sitten taas ei pidä. Esim se ulkomaan komennus. Eli joitakin kammoja voi olla jotka ahdistaa pirusti.

Itsellä meni siihen asti hyvin kun aloin seurustelemaan. Oma pää ei kestänyt seurustelun tuomaa omalle päälle liian suurta rasitusta ja kuormaa. Aloin esimerkiksi työkaverille puhumaan pahaa seurustelukumppanista. Purkamaan pahaa oloa, koska oma pää ei kestänyt suurentunutta kuormaa. En saanutkaan päättää omista asioistani täysin yksin, se oli ongelma.

Viihdyn kyllä, eteenkin musiikki ja säveltäminen on erittäin hyvä väline ulkoistaa ahdistusta ja yksinäisyyttä, ja siihen liittyy myös sosiaalinen aspekti sillä teen sitä yleensä ystäväni kanssa. "Herätyksiä" miettii kyllä joskus, että miksei minullakin voisi olla esimerkiksi perhettä, lapsia, farmarivolvoa jne. Toisaalta miettii myös että voisin asua jossakin suuressa kaupungissa ja elää boheemia elämää yms. yms. (joka todellisuudessa olisi minun persoonallani mahdotonta).

Itse pidän musiikista myös. Taiteilija (luonne) voi olla mieleltään maaninen. Ystävän kanssa voi olla, mutta iso porukka on sitten sellainen vähän liiallinen juttu. Ehkä liian iso.

Olen ollut jokseenkin aina ns. "feikki" sosiaalisissa tilanteissa, eli ilmenen hyvinkin sosiaalisena pienissä porukoissa mutta todellisuudessa tunnen lähes aina ahdistusta. Olen esimerkiksi hyvin taitava työhaastattelu jne. tilanteissa. Todellisuudessa olen niin introvertti kuin olla ja voi. Usein tuntuu ettei kukaan maailmassa voi ymmärtää minua.

Viittaa vahvasti kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja "lievään" maniaan. Olet introvertti ja tulet toimeen erittäin hyvin. Mutta vain pienissä porukoissa. Sama täällä. Jännitys ja ahdistus on silti aina läsnä. Eka en tiennyt mitä ahdistus on. Koska olen ihan aina vähän ahdistunut. Normaaleille ihmisille ahdistus ei ole normaali juttu, tai ei ole normaali juttu lähes kokoajan.

Olen kyllä käynytkin psykologin puheilla aikaisemmin sillä kärsin unettomuudesta ja keskivaikeasta ahdistuneisuushäiriöstä, ja tämä nykyinen tilanne olleekin jatkoa noille oireille, näin uskoisin. Muutaman ystävän kanssa olen kyllä puhunutkin näistä asioista ja hekin kyllä ymmärtävät ja tsemppaavat, joten siitäkään ei voi heitä moittia. Olen epäillyt myös että saatan kärsiä myös estyneestä persoonallisuushäiriöstä sillä oirekuvaus on melkeenpä yksiyhteen kokemuksieni ja ominaisuuksieni kanssa.

Ei kannata epäillä estynyttä persoonallisuushäiriötä. En usko että se on sitä.

Kiitos hyvistä vastauksista. Suurin "huolenaihe" on siis nyt se että kiinnostus sosiaaliseen elämään on alkanut kuihtua olemattomaksi ja tunteettomuuskin vaivata, joka kai on aika selvä merkki masennuksesta.

Voi olla. Voi olla masennus / ahdistus / mania. Tai sitten vain jälkimmäiset kaksi eli ahdistus / mania, mutta ei ollenkaan masennusta. Masentuneena ei jaksa esim mennä töihin, yhtään mikään ei yhtään huvita. Kannattaa huomioida että masennuslääke ei ole tehty maniaa varten. Eli masennuslääke ei varmaankaan kävisi sinulle, eikä minullekaan. Toki ahdistukseen voi tarvita masennus/ahdistus lääkkeen (ehkä ssri, snri tai joku muu). Mulla masennukseen/ahdistukseen on venlafaxin ja mirtatsapin. Maniaan on ketipinor ja risperdal. Pelkkä keti/risp voisi myös auttaa jos ei ole pahaa ahdistusta/masennusta.

Nämä kirjoittamasi kokemukset osuvat itseeni aika hyvin. Minullakin on näitä järjettömiä pelkoja ja irrationaalisia ahdistustiloja turhan moniin asioihin, esimerkiksi: autolla ajaminen(en ole pystynyt ajamaan vuosiin) tai edes kyydissä oleminen, ukkospelko, julkiset käymälät ja ns. ujovirtsa, jne. jne. Pelkään ja ahdistun hyvin monesta ns. täysin normaalista asiasta. Uskon että tämä käyttäytyminen on tullut äitiltäni joka oli lapsuudessani yleensä hyvin hätäinen ja lietsoi turhaa pelkoa, sekä oli ylihuolehtiva (valitettavasti tätänykyä enemmän ja vähemmän viinan vienyt). Näistä em. asioista olen puhunutkin aikaisemmin psykologin kanssa ja nämä kaikki liittyvät ahdistuneisuushäiriöön ja ovat myös yksi iso syy miksi olen niin passiivinen. Uutena on vain tullut tuo väliinpitämättömyys ja kiinnostuksen lakkaaminen.

Mainitsit työuupumisen mutta olen mielestäni töissä yleensä aika rento enkä ressaa siitä juurikaan koska mielestäni minulla ei ole penniäkään kiinni tekeekö firma kovaa tulosta vai ei (iso kansainvälinen yhtiö). Teen kyllä työni hyvin ja pidänkin siitä mutta kuitenkin. Paitsi mahdolliset työkomennukset ulkomaille pelottavat jo siinä mielessä että esim. autolla ajaminen voi olla pakollista niissä tapauksissa, se voisi olla jo tekemätön paikka.

Mulla on myös aivan vastaava pelko. Ja se on töihin pakottamisen palko. Sulla onneks pelot on aavistuksen lievempiä. Mulla tuon pelon toteutuminen aiheuttaisi manian psykoottisia oireita, eli esim kuuloharhoja. Pelko on todella suuri. Niin suuri että ei haluaisi koskaan että pelko toteutuu.

Tuli taas manian käryistä tekstiä, eli saattaa sisältää pahoja virheitä. Jos menee joskus jonnekin juttelemaan, niin tuo mania kannattaa kumminkin huomioida myös tai ottaa edes puheeksi sekin.


Maniassa voi kokea ahdistusta. Mutta munkaan ahdistuslääke ei auta ollenkaan manian ahdistukseen. Vaan tarvitsee mania-lääkkeen siihen ahdistukseen. Sitten taas masennuksen ahdistukseen tarvitsee masennuslääkkeen.

En ole varma, mutta manian ahdistus saattaa olla psykoottista ahdistusta. Joku paljon fiksumpi voisi noista asioista oikeasti jotain tietää.

"Esimerkkejä psykoottisista oireista:

• ajattelun sekavuus ja epäloogisuus
• aistiharhat, kuten näkö-, kuulo- ja hajuharhat
• kummalliset uskomukset joiden todellisuudesta on vakuuttunut
• tunne-elämän oudot muutokset
• muutokset käyttäytymisessä, esim. itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen
• huomattavat vaikeudet keskustella ja toimia ihmissuhteissa
• korostunut aloitekyvyttömyys ja yleisen energian vähyys
• eristäytyminen
• hidastunut tai normaalia nopeampi ajatuksen juoksu."

Psykoosiopas

 

[jm82]

Sinänsä huvittavaa että olen suht hektisessä työssä jossa on tiukat aikataulut ja paineita mutta en koe ahdistuvani töissä kovinkaan paljoa tai useasti, ainoastaan mahdolliset ulkomaankomennukset ahdistavat.

Voisin antaa sellaisen vinkin että hyvin menee sulla nykyisessä työssä. Mutta älä tee mitään sellaista juttua josta et itse pidä. Tuossa oli yksi "esimerkki" jota haen takaa. Komennus toki käy jos ahdistus ei vain nouse liian suureksi. Eli "Altistushoito – Wikipedia" toimii varmaan joissakin tapauksissa.

Oma terveys siis menee työpaikan edelle.

Kuormittavaan elämäntilanteeseen liittyvä stressi on haavoittuvalla henkilöllä riskitekijä. Kun stressi ylittää sopeutumiskyvyn, ihminen voi sairastua psyykkisesti. Etiologinen eli syy-seurausteoria korostaa perinnöllisen alttiuden ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutusta: varsinainen sairaus tai häiriö puhkeaa vasta usean tekijän summautumisen jälkeen. Joidenkin ihmisten mieli on haavoittuvaisempi kuin toisten, ja joidenkin elämän varrelle sattuu enemmän raskaita asioita. Lisää tietoa psykoosisairauksien oireista, syistä ja niiden ehkäisystä löydät Mielenterveystalon Diagnoosi-tietohausta.

Psykoosiopas

 

[oestrus taurus]

Vaikka nyt puhutaankin muuttuneesta henkilöstä, mainitsisin että tuonkaltaisiin oireisiin voi myös kasvaa, aikuistua ja vanhentua. Ne kuuluvat silloin jostain piirteestänsä johtuen persoonaan.

"Esimerkkejä psykoottisista oireista:

• ajattelun sekavuus ja epäloogisuus
• aistiharhat, kuten näkö-, kuulo- ja hajuharhat
• kummalliset uskomukset joiden todellisuudesta on vakuuttunut
• tunne-elämän oudot muutokset
• muutokset käyttäytymisessä, esim. itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen
• huomattavat vaikeudet keskustella ja toimia ihmissuhteissa
• korostunut aloitekyvyttömyys ja yleisen energian vähyys
• eristäytyminen
• hidastunut tai normaalia nopeampi ajatuksen juoksu."

Tuon listan mukaan olisin ollut "kirottu" uhrattavaksi lääketieteelle jo kauan ennen kouluikääni (pidän mahdollisena että niin myös alkumetriltä asti). Mutta niin olisi ollut muuten, myös Havukka-Ahon ajattelija (Ja varsinkin Tohtori Sykerön-käsikirjoittajat).

Kuten "itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen", se voi myös kertoa voimakkaasti sisäisestä dialogiasta tai monologiasta, pähkäilystä ja sen synnyttämästä keskustelusta. Uskoisin että kaikilla ajatus on "puhetta". Tällöin puhe pään sisällä voi herättää myös tunnereaktioon asti laukaisevia purskahduksia. Näin "puhuessa" itsekseen (suulla tai ajtuksella, ajatuksethan olivat sanoja ja täten puhetta) liian paljon, tekee myös virheitä totuudesta mutta voi tulla liian tietäväksi, että sitten yliarvioi suuren osan kanssa ihmisistä. He pitävät tallaista "hulluna" ja ehkä diagnoisoivat psykoottiseksi.

Ehkä siitä juontaa juurensa että mitä älykkäämpi, sen hullumpi. Hullu vaiko nero? (Todellisuudessahan tähän vaikuttaa myös "puheeseen" käytetty aikakin. Jotkut eivät katso mm.televisiota, toisilla taas on työttömyydessä sitä aikaa jne.).

Aistiharhoja on. Löysin sille 2015 kesällä, löytäessäni synestesian, uskalsin tunnustaa äänteiden maistuvan. Ja nämä maut ovat pysyneet vakituisena vuosikymmenet. Ne on loppuunkäsitelty mielessäni kun en ollut ennen joulua 2015 kertonut kasvotusten kenellekkään. Nytpäs kerroin mille käly ja sisar "maistuvat". Sen jälkeen myös ystävä sai kuulla, miltä hän maistuu. Se oli nimen tuotosta se.

***************

Traumakin tekee sellaisia. Minulla oli vuosia ongelma naisten sukka housujen kanssa, kun niissä olisi korostunut "säteilevä magneettikenttä" ja uhka. Ne sanoivat ruma. Tämä tosin ratkesi ilman lääkitystä ja puhumista kenellekään, kun sattuuneesta syystä kohtasin niiden menneisyyden tekijän. Ikään kuin alitajunta olisi viimein lopettanut varoittamasta niistä. Tämä palauttikin merkittävän kyvyn tulla toimeen niiden kanssa samassa tilassa, keskittymiselle. Tuo ajankohta sijoittuu suurinpiirtein 7-16 ikävuosien välille. Enpäs ole tainnut muuten kasvotusten puhua kenellekkään noista "julkisissa tai kotioloissa riivaavista sukkahousuista".

Nyt pitääkin painua maate, joten en jaksa tuon tarkempaa. Mutta tuo jälkimmäinen oli varmaan sellainen psykoottinen harha. Mutta todellisuus ja ymmärrän miksi ja miten sellainen muodostui ja muodostuu yleisesti.

 

[Mestaritonttu]

Vaikka nyt puhutaankin muuttuneesta henkilöstä, mainitsisin että tuonkaltaisiin oireisiin voi myös kasvaa, aikuistua ja vanhentua. Ne kuuluvat silloin jostain piirteestänsä johtuen persoonaan.




Tuon listan mukaan olisin ollut "kirottu" uhrattavaksi lääketieteelle jo kauan ennen kouluikääni (pidän mahdollisena että niin myös alkumetriltä asti). Mutta niin olisi ollut muuten, myös Havukka-Ahon ajattelija (Ja varsinkin Tohtori Sykerön-käsikirjoittajat).

Kuten "itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen", se voi myös kertoa voimakkaasti sisäisestä dialogiasta tai monologiasta, pähkäilystä ja sen synnyttämästä keskustelusta. Uskoisin että kaikilla ajatus on "puhetta". Tällöin puhe pään sisällä voi herättää myös tunnereaktioon asti laukaisevia purskahduksia. Näin "puhuessa" itsekseen (suulla tai ajtuksella, ajatuksethan olivat sanoja ja täten puhetta) liian paljon, tekee myös virheitä totuudesta mutta voi tulla liian tietäväksi, että sitten yliarvioi suuren osan kanssa ihmisistä. He pitävät tallaista "hulluna" ja ehkä diagnoisoivat psykoottiseksi.

Ehkä siitä juontaa juurensa että mitä älykkäämpi, sen hullumpi. Hullu vaiko nero? (Todellisuudessahan tähän vaikuttaa myös "puheeseen" käytetty aikakin. Jotkut eivät katso mm.televisiota, toisilla taas on työttömyydessä sitä aikaa jne.).

Aistiharhoja on. Löysin sille 2015 kesällä, löytäessäni synestesian, uskalsin tunnustaa äänteiden maistuvan. Ja nämä maut ovat pysyneet vakituisena vuosikymmenet. Ne on loppuunkäsitelty mielessäni kun en ollut ennen joulua 2015 kertonut kasvotusten kenellekkään. Nytpäs kerroin mille käly ja sisar "maistuvat". Sen jälkeen myös ystävä sai kuulla, miltä hän maistuu. Se oli nimen tuotosta se.

***************

Traumakin tekee sellaisia. Minulla oli vuosia ongelma naisten sukka housujen kanssa, kun niissä olisi korostunut "säteilevä magneettikenttä" ja uhka. Ne sanoivat ruma. Tämä tosin ratkesi ilman lääkitystä ja puhumista kenellekään, kun sattuuneesta syystä kohtasin niiden menneisyyden tekijän. Ikään kuin alitajunta olisi viimein lopettanut varoittamasta niistä. Tämä palauttikin merkittävän kyvyn tulla toimeen niiden kanssa samassa tilassa, keskittymiselle. Tuo ajankohta sijoittuu suurinpiirtein 7-16 ikävuosien välille. Enpäs ole tainnut muuten kasvotusten puhua kenellekkään noista "julkisissa tai kotioloissa riivaavista sukkahousuista".

Nyt pitääkin painua maate, joten en jaksa tuon tarkempaa. Mutta tuo jälkimmäinen oli varmaan sellainen psykoottinen harha. Mutta todellisuus ja ymmärrän miksi ja miten sellainen muodostui ja muodostuu yleisesti.

Sukkahousujen haarakiilat ovat tosiaan oma luokituksensa

 

[jm82]

Vaikka nyt puhutaankin muuttuneesta henkilöstä, mainitsisin että tuonkaltaisiin oireisiin voi myös kasvaa, aikuistua ja vanhentua. Ne kuuluvat silloin jostain piirteestänsä johtuen persoonaan.




Tuon listan mukaan olisin ollut "kirottu" uhrattavaksi lääketieteelle jo kauan ennen kouluikääni (pidän mahdollisena että niin myös alkumetriltä asti). Mutta niin olisi ollut muuten, myös Havukka-Ahon ajattelija (Ja varsinkin Tohtori Sykerön-käsikirjoittajat).

Kuten "itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen", se voi myös kertoa voimakkaasti sisäisestä dialogiasta tai monologiasta, pähkäilystä ja sen synnyttämästä keskustelusta. Uskoisin että kaikilla ajatus on "puhetta". Tällöin puhe pään sisällä voi herättää myös tunnereaktioon asti laukaisevia purskahduksia. Näin "puhuessa" itsekseen (suulla tai ajtuksella, ajatuksethan olivat sanoja ja täten puhetta) liian paljon, tekee myös virheitä totuudesta mutta voi tulla liian tietäväksi, että sitten yliarvioi suuren osan kanssa ihmisistä. He pitävät tallaista "hulluna" ja ehkä diagnoisoivat psykoottiseksi.

Ehkä siitä juontaa juurensa että mitä älykkäämpi, sen hullumpi. Hullu vaiko nero? (Todellisuudessahan tähän vaikuttaa myös "puheeseen" käytetty aikakin. Jotkut eivät katso mm.televisiota, toisilla taas on työttömyydessä sitä aikaa jne.).

Aistiharhoja on. Löysin sille 2015 kesällä, löytäessäni synestesian, uskalsin tunnustaa äänteiden maistuvan. Ja nämä maut ovat pysyneet vakituisena vuosikymmenet. Ne on loppuunkäsitelty mielessäni kun en ollut ennen joulua 2015 kertonut kasvotusten kenellekkään. Nytpäs kerroin mille käly ja sisar "maistuvat". Sen jälkeen myös ystävä sai kuulla, miltä hän maistuu. Se oli nimen tuotosta se.

***************

Traumakin tekee sellaisia. Minulla oli vuosia ongelma naisten sukka housujen kanssa, kun niissä olisi korostunut "säteilevä magneettikenttä" ja uhka. Ne sanoivat ruma. Tämä tosin ratkesi ilman lääkitystä ja puhumista kenellekään, kun sattuuneesta syystä kohtasin niiden menneisyyden tekijän. Ikään kuin alitajunta olisi viimein lopettanut varoittamasta niistä. Tämä palauttikin merkittävän kyvyn tulla toimeen niiden kanssa samassa tilassa, keskittymiselle. Tuo ajankohta sijoittuu suurinpiirtein 7-16 ikävuosien välille. Enpäs ole tainnut muuten kasvotusten puhua kenellekkään noista "julkisissa tai kotioloissa riivaavista sukkahousuista".

Nyt pitääkin painua maate, joten en jaksa tuon tarkempaa. Mutta tuo jälkimmäinen oli varmaan sellainen psykoottinen harha. Mutta todellisuus ja ymmärrän miksi ja miten sellainen muodostui ja muodostuu yleisesti.

Siinähän oli selkeästi kerrottu. Kyllä "maanis" tyylisen henkilön erottaa, kun vähän oppii ensin tuntemaan. Tutulle yritin kertoa tunteiden käsittelystä ja empatiakyvystä, mutta eihän sitä oikein pysty jokaiselle maaniselle saada selitettyä. Jos ei ole muille henkilöille tyypillistä "normaalia" tunteiden käsittelyä, niin jossain tilanteissa "tunteettomalle" on vaikea saada selitettyä. Toisaalta joskus voi olla erittäin tunteellinen ja joskus taas erittäin kylmä ja päällekäyvä. Tunteeton joka ei välitä tai ei välttämättä osaa huomioida toista. Itse en ole aiemmin pystynyt kokemaan maanisuuden takia esim rakkautta. Toisaalta sitten vihaaminen on ollut suht helppoa, jos tunsi että on tullut väärin kohdelluksi tai kiusatuksi. Vihaaminen siis lähinnä vain sisäisesti. Koska kasvatus ja erilaiset mallit ovat kasvattaneet kiltiksi, ei ole saanut hyökätä kiusaajan kimppuun. Mutta maanisessa psykoottisessa tilassa pystyn hyökkäämään sanallisesti, mutta en kumminkaan fyysisesti, siitä kun seuraisi potkut. Eli jonkunlaiset estot on ollut silti "voimassa". Nyt mulla on uni lyhentynyt. Ennen nukuin noin 12 asti ja nyt hyvä jos 5 asti saan nukuttua. Ilmeisesti se mania tekee sen että ei vaan saa nukuttua enää normaalisti. Psykoosilääkkeet tosin nukuttaa. Ei vaan riitä nykyiset 25 mg ketipinor + 1 mg risperdal + 7.5 mirtazapin.

Tohtori Sykeröä muistan katsoneeni pikkupoikana. Mutta elokuviakin on ollut vähän "hankala" katsoa. Ei ole oikein osannut käsitellä erilaisia tunteita. On ollut tavallaan tunteeton "normaalitilassa". Myös musiikki ja musiikkivideot on olleet "haastavia". Juuri sen takia että en ole ymmärtänyt tunteita tai rakkautta tai noiden kaikkien käsittelyä "oikein".

Itseä tosiaan osaa oppia kuuntelemaan ja käsittelemään niitä omia "harhoja" jos niitä on. Turha niitä on mitenkään lääkitä jos niistä ei ole oikeasti mitään haittaakaan. Ikä auttaa, koska oppii kokoajan paremmin käsittelemään itseään ja "tunteitaan". Tunteet vaan voi olla erilaiset kuin sellaisilla jotka lasketaan "terveiksi". Tervekin on hyvin laaja käsite. Itse olen terve, mutta selvä maanisuus kyllä aivan varmasti on. Maanisuus on periytynyt ja perimän lisäksi myös kasvatuksen kautta. Aivan pienenä Isän ja äidin lisäksi myös mummu on toiminut lastenhoitajana kun vanhemmat on olleet töissä. Mua on autolla kuskattu isän ja mummun luonteenpiirteet on aivan samat kuin minulla. Isä ja mummu on myös erittäin fiksuja. Mutta itseäni ei ole koskaan niin kiinnostanut ja olenkin "normaali". Psykologin työkykyarvion mukaan mulla on älykkyydessä puoliero. Eli yleissivistys on keskitasoa huonompi mutta muu älykkyys ja nopeus on keskitasoa parempi. Keskimäärin vähän keskitason yläpuolella. Matikka mulla on ollut yleensä aina 10. Lisäksi ne nopeus jutut oli erittäin helppoja, erittäin nopea olin. Psykologi sai tsempattua, että testit meni viimeksi kohtalaisen hyvin. Sanoikin että ei tarvitse ajatella että olisin tyhmä, enemmänkin normaali. Ja että uudelleen koulutus on ihan hyvin mahdollista. Mutta vanha työ rasittaisi liikaa ja olisi paranemisen esteenä, eli hidastaisi tai estäisi paranemisen kokonaan. Lisäksi yövuoro on 100% kielletty, eli vanha työ ei enää käy. Täytyy olla säännöllinen rytmi jo aivan migreeninkin takia. Migreeni on tullut sitten toiselta puolelta "perintönä". Se "tauti" ei tosin enää haittaa koska siihen on hyvät lääkkeet keksitty säännöllisen unirytmin lisäksi.


Mulla "psykoottinen mania" (tai joku muu) aiheuttaa noita. Mutta (psykoosi)lääke "poistaa" tuon tilan. Seurauksena olisi ollut suullinen tappelu jos vaan kehtaan "tapella". Jollain se täytyy "purkaa", muuten pää leviää. Eli lääke on kyllä hyvä olla.

"Esimerkkejä psykoottisista oireista:

• ajattelun sekavuus ja epäloogisuus
• aistiharhat, kuten näkö-, kuulo- ja hajuharhat (vain kerran)
• kummalliset uskomukset joiden todellisuudesta on vakuuttunut
• tunne-elämän oudot muutokset
• muutokset käyttäytymisessä, esim. itsekseen naureskelu tai itsekseen puhuminen
• huomattavat vaikeudet keskustella ja toimia ihmissuhteissa
• korostunut aloitekyvyttömyys ja yleisen energian vähyys
• eristäytyminen
• hidastunut tai normaalia nopeampi ajatuksen juoksu."

 

[oestrus taurus]

Mutta itseäni ei ole koskaan niin kiinnostanut ja olenkin "normaali". Psykologin työkykyarvion mukaan mulla on älykkyydessä puoliero. Eli yleissivistys on keskitasoa huonompi mutta muu älykkyys ja nopeus on keskitasoa parempi. Keskimäärin vähän keskitason yläpuolella. Matikka mulla on ollut yleensä aina 10. Lisäksi ne nopeus jutut oli erittäin helppoja, erittäin nopea olin. Psykologi sai tsempattua, että testit meni viimeksi kohtalaisen hyvin. Sanoikin että ei tarvitse ajatella että olisin tyhmä, enemmänkin normaali.

Tuollainenhan se vasta itsetunnon luo, mikäli on mahdollista että onkin älykkyydeltään "normaali" tai "normaalia älykkäämpi". "Normaalia vähemmän älykkäästä" en sitten osaa sanoa, kun olettaisin että heitä rohkaistaan sitten painottamalla sitä "älykkyys on vain numero/ei kaikkien tarvitse olla älykäs" ja he hyvillä mielellä sen hyväksyisivät.

Ja jos on pitänyt esimerkiksi vähä-älyisenä itseään, kun perusmenestyvälläkin on ne, mitä itsellään ei (esim. hyvät sosiaaliset puhetaidot, viihdemaailman ja yleissivistyksen tiedot, työpaikka ja asuntolaina, laaja-alaiset ihmissuhteet eikä vaikkapa niissä suhteissa saa osakseen pahaa sanaa...), niin se voi olla jonkinlainen shokki ja uudestisyntymä. Sellainen jossa uskaltaakin vähitellen tuosta toivuttua, luottaa kykenevänsä rakentamaan henkisesti itseänsä.

Itsellä oli ainakin sulattamista, kun ollessani "työvoiman palvelukeskuksen" asiakkaana, sen yhden harvoista palveluista pyysin (Muita sitten saikin joka kertaa tehokkaasti "normaalina" torjua.). Olin 24-vuotias ja melkovakuuttunut olevani kehitysvammainen. Jonkinlainen "epätyypillinen down-yksilö" (Pidin oletuksena että kehitysvammainen=down aina), jonka varmaan kaikki läheiset olivat tienneet ja salanneet kohteliaisuus syistä.
Koin saavani tätä kanavaa kautta selvityksen (tiesin että työkkärin intressinäkään ei ole pitää listoilla sellaisia työttömiä, jotka ovat työhön kelpaamattomia.). Niin sitten tapahtuikin ja kun laajapuolisessa testissä tuli korkea pistemäärä, se oli jotain häkellyttävää. En pystynyt sitä todellakaan nopeasti omaksumaan. Tarvittiin sitten pari vuotta myöhemmin psykoanalyyttinen teoria avuksi, jotta minulle valkeni myös, miksi älykkyys ei sitten "näy tai ansaitse tulla näkyviin" yleisesti. Se oli teemana joukkopsykologiaa.

Sehän se on osansa, jos ei kykene seuraamaan ja kehittämään "yleissivistystä", kuten normaalit. Esim. kun kuulin 2007 ensimmäisen kerran nimen Beckham, "kuka se on? Joku ruotsalainen selvästi..." kysyin puhujalta. Kun seuraus oli naurun remakka, ja kysymys "et sä vittu voi olla noin saatanan tyhmä, ettet tiedä edes"... Se on kihelmöinti (ja tässä tapauksessa äänekäs avautuminen. Riippuu henkilöstä, millainen on vastine).
Vain harvoja kärkinimiä osaan urheilussa yhdistää mihinkään urheilunlajiin. Sama se on myös viihde puolella, jossa aina tulee kuultua "tunnettuja ja menestyneitä" NeverHeardeja, jotka ovat nyt kuulemma olleet jopa päivänsana pitkään.

Sitten on vaikkapa Etelä-Amerkkalaiset, Afrikkalaiset ja jotkut idän valtioiden pääkaupungit. Hallitsijat, kuninkaalliset (jopa euroopassa) jne. Kuuluisat taiteilijat (Schjerfbeck opittu toissa vuonna, Wirkkala viime vuonna. Mitäköhän tänä vuonna opittaisiin ) ...

Niitä puutteita yleissivistyksessä on paljon ja nyt ei tule mieleen. Käytännössä keskusteluja seuratessa tuntuu olevan joskus "tietäisinpä mistä/kenestä he puhuvatkaan". Kiinnostus on kumminkin harvoin kantava googleen asti.

**************
Jos älykkyyttä on, niin kyllä se on numeron arvoinen. Varsinkin jos on vieläpä introvertti niin se "normaalista" jokainen kohoava numero taitanee olla lisäriski sairastua tai kasvaa henkisesti omituiseksi. Eivätpä turhaa taida mainita että pakkooireitakin potevat yleensä normaalia älykkäämmät ja tiedostavat niiden järjettömyyden häpeällä. Ja vaikkapa ylen turhista asioista huolestuminen ja ahdistuminen, nehän vaativat sitä prosessointia...

Mutta käänteinen puolihan sitten on se että on potenttiaali ratkaista kääntymällä "hyvänä aikana", mitkä ja mistä tilanteista ne aiheutuvat.

Psykologia ei loppujen lopuksi ole mitään rakettitiedettä. Sitä vastoin oireiden lukeminen on sitä paljon enemmän (en kai liiottele/vähättele tuntemuksiani saadakseen hyväksyttyä tai hylättyä kriteerien täyttymisen mielestäni kyseiseen oireeseen).

 

[jm82]

Tuollainenhan se vasta itsetunnon luo, mikäli on mahdollista että onkin älykkyydeltään "normaali" tai "normaalia älykkäämpi". "Normaalia vähemmän älykkäästä" en sitten osaa sanoa, kun olettaisin että heitä rohkaistaan sitten painottamalla sitä "älykkyys on vain numero/ei kaikkien tarvitse olla älykäs" ja he hyvillä mielellä sen hyväksyisivät.

Ja jos on pitänyt esimerkiksi vähä-älyisenä itseään, kun perusmenestyvälläkin on ne, mitä itsellään ei (esim. hyvät sosiaaliset puhetaidot, viihdemaailman ja yleissivistyksen tiedot, työpaikka ja asuntolaina, laaja-alaiset ihmissuhteet eikä vaikkapa niissä suhteissa saa osakseen pahaa sanaa...), niin se voi olla jonkinlainen shokki ja uudestisyntymä. Sellainen jossa uskaltaakin vähitellen tuosta toivuttua, luottaa kykenevänsä rakentamaan henkisesti itseänsä.

Itsellä oli ainakin sulattamista, kun ollessani "työvoiman palvelukeskuksen" asiakkaana, sen yhden harvoista palveluista pyysin (Muita sitten saikin joka kertaa tehokkaasti "normaalina" torjua.). Olin 24-vuotias ja melkovakuuttunut olevani kehitysvammainen. Jonkinlainen "epätyypillinen down-yksilö" (Pidin oletuksena että kehitysvammainen=down aina), jonka varmaan kaikki läheiset olivat tienneet ja salanneet kohteliaisuus syistä.
Koin saavani tätä kanavaa kautta selvityksen (tiesin että työkkärin intressinäkään ei ole pitää listoilla sellaisia työttömiä, jotka ovat työhön kelpaamattomia.). Niin sitten tapahtuikin ja kun laajapuolisessa testissä tuli korkea pistemäärä, se oli jotain häkellyttävää. En pystynyt sitä todellakaan nopeasti omaksumaan. Tarvittiin sitten pari vuotta myöhemmin psykoanalyyttinen teoria avuksi, jotta minulle valkeni myös, miksi älykkyys ei sitten "näy tai ansaitse tulla näkyviin" yleisesti. Se oli teemana joukkopsykologiaa.

Sehän se on osansa, jos ei kykene seuraamaan ja kehittämään "yleissivistystä", kuten normaalit. Esim. kun kuulin 2007 ensimmäisen kerran nimen Beckham, "kuka se on? Joku ruotsalainen selvästi..." kysyin puhujalta. Kun seuraus oli naurun remakka, ja kysymys "et sä vittu voi olla noin saatanan tyhmä, ettet tiedä edes"... Se on kihelmöinti (ja tässä tapauksessa äänekäs avautuminen. Riippuu henkilöstä, millainen on vastine).
Vain harvoja kärkinimiä osaan urheilussa yhdistää mihinkään urheilunlajiin. Sama se on myös viihde puolella, jossa aina tulee kuultua "tunnettuja ja menestyneitä" NeverHeardeja, jotka ovat nyt kuulemma olleet jopa päivänsana pitkään.

Sitten on vaikkapa Etelä-Amerkkalaiset, Afrikkalaiset ja jotkut idän valtioiden pääkaupungit. Hallitsijat, kuninkaalliset (jopa euroopassa) jne. Kuuluisat taiteilijat (Schjerfbeck opittu toissa vuonna, Wirkkala viime vuonna. Mitäköhän tänä vuonna opittaisiin ) ...

Niitä puutteita yleissivistyksessä on paljon ja nyt ei tule mieleen. Käytännössä keskusteluja seuratessa tuntuu olevan joskus "tietäisinpä mistä/kenestä he puhuvatkaan". Kiinnostus on kumminkin harvoin kantava googleen asti.

**************
Jos älykkyyttä on, niin kyllä se on numeron arvoinen. Varsinkin jos on vieläpä introvertti niin se "normaalista" jokainen kohoava numero taitanee olla lisäriski sairastua tai kasvaa henkisesti omituiseksi. Eivätpä turhaa taida mainita että pakkooireitakin potevat yleensä normaalia älykkäämmät ja tiedostavat niiden järjettömyyden häpeällä. Ja vaikkapa ylen turhista asioista huolestuminen ja ahdistuminen, nehän vaativat sitä prosessointia...

Mutta käänteinen puolihan sitten on se että on potenttiaali ratkaista kääntymällä "hyvänä aikana", mitkä ja mistä tilanteista ne aiheutuvat.

Psykologia ei loppujen lopuksi ole mitään rakettitiedettä. Sitä vastoin oireiden lukeminen on sitä paljon enemmän (en kai liiottele/vähättele tuntemuksiani saadakseen hyväksyttyä tai hylättyä kriteerien täyttymisen mielestäni kyseiseen oireeseen).

Yleissivistykseen kuuluisi tietää mikä on ahdistus, masennus, mania. Mutta eipä minulle ole kukaan niitä opettanut, niin en ole niitä sitten tiennyt, että mitä ne on. Tai että on psykiatrinen vastaantotto, tuollainen ilmainen palvelu, jonne kuuluu mennä jos on "hätä". Tuo mania on noista uusin sana koska tajusin sen 9 päivää sitten.

Sen lisäksi on hyvä tietää että masennus on eri kuin mania. Hankala erottaa noita. Jos keksii että on sairas = masentuntut, niin voi mennä vähän pieleen. Koska voi olla masentunut sekä maaninen. Masennuslääkkeellä saadaa hoidettua masennus ja ahdistus pois. Mutta sen jälkeen voi tullakin mania. Maniassa yleensä nukkuu vähemmän kuin normaalisti. Lisäksi vaikka nukkuu vähemmän, niin ei välttämättä silti väsytä, ei ainakaan kovin paljon.

Psykologia on mielenkiintoinen aihe. Täytyisikin yrittää perehtyä että mitähän se psykologia oikein ajaa takaa. Ei ole jaksanut niin tarkkaan keskittyä ihan vielä. Olisi niin paljon luettavaa, mutta lukeminen on aika hidasta ja meinaan unohtaa vähän liian helposti, eli pitää lukea sitten uudelleen kun meni eka aivan ohi.

Ala-asteella olin tukiopetuksessa äidinkielestä. n ja e kirjaimet meni ristiin. Kielten oppiminen oli hitaampaa. Mutta 5-6 luokan opettaja sai ehkä tsempattua. Oli vanha mies opettaja joka oli myös tiukka ja vaativa. Muistaakseni se lukeminen otti sitten harppauksen eteenpäin ja normalisoitui. Historia oli ehkä haastavaa vähän. Sitten ope kehui kovasti kun kokeet menikin jostain syystä erittäin hyvin. Olin kait uppoutunut siihen historian kirjaan ja olin lukenut tarvittavan osan kahteen kertaan. Luin ja tiedostin sen lukemani.

Työpaikan kuntoutuksessa olin. No siellä golf pelissä vetäjä kehui mua alkuun että musta lammas. Eli että lyönnit oli tarkkoja. Mutta sitten tuli kilpailu ja keskittyminen herpaantui täysin. En saanutkaan enää sitä tarkkuutta ja olin ylivoimaisesti kaikkein huonoin. Vetäjä taisikin jotain kommentoida mutta en muista mitä. Siitä kommentista koin vahvasti sisäistä kiukkua, erittäin syvää ahdistusta. Se kai kuuluu luonteeseeni ja silloin yleensä en opikaan hyvin. Nyt (psykoosi) lääke tehoaa siihen. Kuntoutuksessa myös oli lopuksi juttu jossa kehuttiin työkavereita vuorotellen. Mulle yksi sanoi että on hyvä muisti. Että mä muistan sanoman vielä 6kk päästäkin ja hän itse oli sen jo unohtanut. Joitain juttuja muistan kuin ne olisi ollut melkein eilen. Toinen kaveri sitten sanoi että olen tiedonjanoinen. Eli kyselen.

Mulle on tehty kaksi työkykyarviota. 2014 muistissa oli alentuma. Psykologin mukaan ei kannata uudelleenkouluttaa, ei mihinkään vaativaan työhön koska muisti oli normaalia huonompi. Masennusta ei hänen mukaan ollut. 2016 oli tuo uusi arvio joka oli myös pidempi ja laajempi. Muisti oli normaali. Ja joskus tulevaisuudessa psykologin mukaan voi opiskella. Tai joskus tulevaisuudessa voin mennä töihin, mutta jonnekin eri töihin, ei nykyiseen. Yövuoro tosiaan kielletty. Psykologi kertoi että jostain netistä sen arvion voi lukea. En tiedä mistä ja muistan se arvioin kyllä lukemattakin. Arvio käytiin kumminkin 3 kertaa lävitse. Testauksen lyhyin väli on ilmeisesti 2 vuotta. Eli että ei muistaisi edellisestä testauksesta. Ja sen lisäksi testin kysymykset ja testit oli erit. En muistanut kolmea alkuainetta ja kuka on katariina suuri. Yksi kysymys taisi olla että koska Suomi itsenäistyi.

Ehkä "älykkäämpi" on herkempi ja herkemmin jotenkin "sairastuu". Lisäksi kaikki tutut ja sukulaiset on terveitä. Vaikka on myös kait fiksuja. Mutta ehkä heidän kasvatus ei ole ollut niin "vaativa" ja työ mielekkäämpi ja helpompi. Eli heidän hermot eivät olisi turhaan rasittuneet epämiellyttävässä työssä tai muuten vaan epämiellyttävässä "ilmapiirissä".

Mormaali aivot eivät ehkä suutu niin pahoin. Eivätkä ole niin "pitvihaisia". Eivät tietenkään ole koska unohtavat? Ei voi pyytää oikeastaan anteeksikaan, koska eiväthän he enää edes muista koko tilannetta? Jos tilanteesta on kulunut jo vuosia tai vaikka vuosikymmeniä? Eli muisti voi olla vähän liian hyvä ja mielipiteet tyyliin on/off, eli välimuotoa ei ole helppo hakea. Voi olla päällekäyvä huomaamattaan. Lisäksi ei huomaa niitä omia mielialan vaihteluita. Koska eihän mielialan seuraaminen ole yhtään mielekäs aihe? Koska ei osaa käsitellä tunteitakaan ja näyttelijätkin ovat yks lysti koska ei osaa katsoa että onko ne näyttelijät hyviä vai huonoja. Koska ei ole sellaisia aivoja jolla olisi tunteet? Ei ehkä osaa lukea kasvojen hymyä tai iloisuutta?

Itse olin hymypoika, mutta en minä silti tajunnut tunteista oikeastaan yhtään mitään. Ne jotka tietävät näyttelijöiden nimet, niin niillä ei ehkä ole kaksisuuntaista mielialajäiriötä. Tai sitten sitä vähän saman tyylistä skitsofreniaa. Lisäksi mummu ja pappa ovat helluntailaisia. Eli heillä ei ole telkkaria ollenkaan. Eivät ole siis edes katsoneet elokuvia tai eri näyttelijöitä. Vaikka mummu lukeekin äly paljon ja tekee ristikoita ja sudokuja. Pappa sitten kuuntelee radiota ja on kyllä perillä asioista myös. Molemmat ovat on/off tyyppiä. Eli perinnöllisyys samoihin geeneihin voisi olla arvattuna 50%.
Sopivassa ympäristössä tuo mieli ei haittaa mitään. Jos ei ole liikaa kuormitusta ja painetta niin mieli pysyy "vakaana".

Jos sattuisi olemaan älykäs, niin periaatteessa tuon älyn voisi saada hyötykäyttöön jos opiskelee sellaista mielekästä alaa. Keskitasoa huonompi äly sitten saattaa olla niin että opiskelusta voi tulla liian raskasta. Eli johonkin "helpompiin" töihin olisi paremmin sopiva. Niin, itse olen tehnyt sellaisen kuvitelman, että miten tosi monet ihmiset on niin pirun tyhmiä. Ja kun en pidä itseäni yhtään fiksuna vaan joitakin sitten melkoisina aaseina. Nämä "tyhmät" on kyllä sitten erittäin mukavia ja ovat niitä normaaleita suomalaisia. Nyt asennetta oon saanut vähän parannettua ja oon saanut kiinni että mistä tää kaikki ehkä voisi johtua. Siitä että on erilaisia "aivoja". Normaaleja ja sitten "epänormaaleja" ja epänormaaleilla voi tulla pahoja häröjä jos kaikki ei mene "käsikirjoituksen" mukaan.
Se vielä että yläasteella äidinkielessä piti väitellä. En osannut "tietenkään" väitellä, koska eihän väittelyä oltu koskaan kukaan opettanut. Vaikka veli olikin, mutta en ollut väitellyt. Miten kiltti poika voisi osatakaan väitellä? Äikän ope oli erittäin hyvä kyllä. Mutta jäi vain mieleen ja opekin ihmetteli että miksi en osannut väitellä. Ammattikoulussa äikän ope kehui ainettani. En muista mistä aine kertoi, mutta kai se sitten open mukaan oli hyvä. Eikä ope kehunut kait kenenkään muun ainetta tuolla kerralla. Toki niitä aineita kirjoitettiin jo ala-asteella. Tulee välillä tai aina ihan liikaa tekstiä. Mutta mitä tässä oikein muutakaan pystyy tekemään, niin ei itseä ainakaan ole haitannut.

 

[oestrus taurus]

Mormaali aivot eivät ehkä suutu niin pahoin. Eivätkä ole niin "pitvihaisia". Eivät tietenkään ole koska unohtavat? Ei voi pyytää oikeastaan anteeksikaan, koska eiväthän he enää edes muista koko tilannetta? Jos tilanteesta on kulunut jo vuosia tai vaikka vuosikymmeniä? Eli muisti voi olla vähän liian hyvä ja mielipiteet tyyliin on/off, eli välimuotoa ei ole helppo hakea. Voi olla päällekäyvä huomaamattaan.

Meissä on helvetin paljon yhteis piirteitä. Tuo lainattu teksti varsinkin kuvaa itseään ja siten anteeksipyytelen tai surkuttelen itsekseni/saan raivareita jostain 20-vuotta sitten sanotusta tai tehdystä. Esimerkkinä olkoon sanomisesta 2014 soitettua vanhalle luokkatoverille (sinä vuonna täytimme 26-vuotta ja soitto oli ensimmäinen kontakti sitten yläasteen päättymisen). Pyytelin anteeksi yhtä kuudennella luokalla sanomaani. Se oli ajottain jo vuosia aina jossain olosuhteissa iskenyt mieleeni. Jopa flashbackmaisesti (visuaalisesti ja/tai audiona )

Tekemisestä löytynee varmaan kasvattiäidin viimeisenä kokonaisena elinvuotena 2013, jolloin hän ravintoloitsijana oli tehnyt poronkäristystä. Kun olin tuolloin paikalla eikä ketään asiakasta, muista puheistani harmittelin mm. sitä että olin joskus alle kouluikäisenä oksentanut lautaselle, jossa oli poronkäristystä ja perunamuussia. En olisi tuolloin halunnut syödä, mutta oli isännän mukaan ainakin pakko. Lautanen tyhjäksi.

Hymyilystä tulikin mieleen "hymyllä pilatut" lapsuuden valokuvat. Aika on varmaan jotain 5-10vuodet. Olin käsittänyt että hymy on aina "hampaat esiin" (Tyyliin Anne Berner ja Alexander Stubb). monet luokkakuvat ja verettömien sisarten sylissä olon lapsuuskuvat tulikin sillä pilattua ja aina huuto "mitä sä oikein irvistät aina !?! Kato nyt mitä sait taas aikaan". Minulle oli yllätys että niin vihaisen näköinen ilme (kulmakarvat roolissa) olisivat jotain hymyilyä. No tämä taas ei liittynyt tunteeseen vaan varmaan siihen, miksi psykologi oli alunperin halukas johdattelemaan aspergerin syndroomaa. (kävin pari kertaa "pakosta" ja lopetin kaiken. Pakolla siksi, että lupaus oli siinä vaiheessa mahdollisuus palata arkeen ja sovittava eräs tekemäni tempaus).

Asiasta oli näemmä epäilyksensä jo erityiskoulun opettajalla (luokat 2-5).

Opiskelussa on minullakin ollut omat taktiikkansa. Olikohan se äidinkielen sijamuodoissa rimpsunsa "partisiipinä elatiivista illattiiviin", jonka rimpsun luomalla ja ulkoa opettelemalla sain kiitettävän. Muuten en olisi pärjännyt. Preesen, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti vaativatkin helvetisti voimaa, aikaa opetella ala-asteella. Niissä jäinkin pahasti jälkeen muista.

 

[ttjm]

Tänään alkoi Escitalopram-lääkitys. Muutaman viikon sisällä pitäisi alkaa juomata jotain vaikutuksia.
Seksihalut tästä kuulemma lähtee, mutta eipä niitä masentuneena ole oikein muutenkaan ollut.

 

[jm82]

Meissä on helvetin paljon yhteis piirteitä. Tuo lainattu teksti varsinkin kuvaa itseään ja siten anteeksipyytelen tai surkuttelen itsekseni/saan raivareita jostain 20-vuotta sitten sanotusta tai tehdystä. Esimerkkinä olkoon sanomisesta 2014 soitettua vanhalle luokkatoverille (sinä vuonna täytimme 26-vuotta ja soitto oli ensimmäinen kontakti sitten yläasteen päättymisen). Pyytelin anteeksi yhtä kuudennella luokalla sanomaani. Se oli ajottain jo vuosia aina jossain olosuhteissa iskenyt mieleeni. Jopa flashbackmaisesti (visuaalisesti ja/tai audiona )

Tekemisestä löytynee varmaan kasvattiäidin viimeisenä kokonaisena elinvuotena 2013, jolloin hän ravintoloitsijana oli tehnyt poronkäristystä. Kun olin tuolloin paikalla eikä ketään asiakasta, muista puheistani harmittelin mm. sitä että olin joskus alle kouluikäisenä oksentanut lautaselle, jossa oli poronkäristystä ja perunamuussia. En olisi tuolloin halunnut syödä, mutta oli isännän mukaan ainakin pakko. Lautanen tyhjäksi.

Hymyilystä tulikin mieleen "hymyllä pilatut" lapsuuden valokuvat. Aika on varmaan jotain 5-10vuodet. Olin käsittänyt että hymy on aina "hampaat esiin" (Tyyliin Anne Berner ja Alexander Stubb). monet luokkakuvat ja verettömien sisarten sylissä olon lapsuuskuvat tulikin sillä pilattua ja aina huuto "mitä sä oikein irvistät aina !?! Kato nyt mitä sait taas aikaan". Minulle oli yllätys että niin vihaisen näköinen ilme (kulmakarvat roolissa) olisivat jotain hymyilyä. No tämä taas ei liittynyt tunteeseen vaan varmaan siihen, miksi psykologi oli alunperin halukas johdattelemaan aspergerin syndroomaa. (kävin pari kertaa "pakosta" ja lopetin kaiken. Pakolla siksi, että lupaus oli siinä vaiheessa mahdollisuus palata arkeen ja sovittava eräs tekemäni tempaus).

Asiasta oli näemmä epäilyksensä jo erityiskoulun opettajalla (luokat 2-5).

Opiskelussa on minullakin ollut omat taktiikkansa. Olikohan se äidinkielen sijamuodoissa rimpsunsa "partisiipinä elatiivista illattiiviin", jonka rimpsun luomalla ja ulkoa opettelemalla sain kiitettävän. Muuten en olisi pärjännyt. Preesen, imperfekti, perfekti ja pluskvamperfekti vaativatkin helvetisti voimaa, aikaa opetella ala-asteella. Niissä jäinkin pahasti jälkeen muista.

Itse olin kyllä totinen mielestäni ja kuvissakin. Mutta yläasteen 9-luokan porukka oli tehnyt arviot eri oppilaista. 2008 sitten kerrottiin nuo vanhat arviot. Mut kuvattiin luokan hymypojaksi. Mutta maniaan/kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön/omaan luonteeseen kuuluu se että säännöistä ei välitetä. Olin erittäin kiltti, mutta en silti välittänyt säännöistä. Tai että mitään ei saanut sotkea ja elukoita tai ihmisiä ei saanut kiusata. Yläasteelta muista kun joku matikan tunnilla ihmetteli että miten minä ja kaveri kinataan. Oli eriskummallinen tapahtuma muiden kavereiden mukaan. Ammattikoulussa syömässä kaveri kielsi hymyilemästä vieraaseen pöytään. Se hymyily tietysti oli vahinko. En tajunnut että ei mukamas saisi. Tuo kaveri vaan on hukkunut. Tää sama kaveri ihmetteli että puhun niin kirjakieltä. Mutta en nyt kait enää, kai aivan normaaliksi on muuttunut. Työpaikalla sitten taas joskus vaihdoin työpistettä. Siellä uudet työkaverit yritti opettaa mua kiroilemaan. Että jos menee pieleen, niin sitten saa kiroilla, ihmettelivät että miksi en koskaan kiroile. Mutta oon sen pienen kiroilemisenkin oppinut kun ne kerran siitä osasivat mulle mainita ja vähän kehottaa ilmaisemaan "tunne". Ala-asteen 1 luokalle meni vuoden myöhässä koska sain valita kun on loppuvuodesta syntynyt. Koulu ei ollut juurikaan kiinnostava. 1. luokalla olin kait aika villi kun toinen kaveri kuulemma mukaan yllytti. Mutta jollain lailla mut saatiin järkiin. Kirjoitin pulpettiin kullan värisellä tussilla oman nimen. Siitä ei opettaja tykännyt yhtään. Ja 4-luokalla poljettiin toisen kaverin kanssa kilpaa kun muu luokka meni rauhassa. Tai siis olisin ohittanut kaikki, mutta tuo kaveri lähti kisaamaan mukaan. Tästä saatiin opettajalta satikutia. Välitunnilla "pelattiin" sinistä ja punasta, olin kova juoksemaan ja nopea.

kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön saattaa liittyä vaihti ja kaahaus. Yhdelle kaverille kävikin huonosti, mutta en ollut osallisena. Oma auto meni 180 ja tuurilla ei kolissut ja poliisejakaan ei näkynyt. Paitsi kerran menin töihin niin tuli 1500€ sakko ja kortti oli 3.5kk pois (autolla). Ylinopeutta oli 53+3. Pärrällä yksi sakko oli tullut. Toinen sakko tuli kun oli liikaa kyytiläisiä autossa. En pistänyt vastaan kun autoon kerran mahtui ja peräkonttiinkin taisi joku mennä. Poliisit ei tutkineet takakonttia ollenkaan. Toki silloin ajoin rauhassa. Muutenkin ajoin jopa liian hiljaa joskus. Joskus taas sitten 220 bemarilla. Moottoripyörälläkin pari kertaa töihin mennessä yhdellä pienellä suoralla 265. Myös silloin kun pollarit pysäytti ja olin myöhästyä töistä. Eli harvoin oon kaahannut, mutta olen kaahannut. Se vaihti kai tuottaa maniassa niin paljon mielihyvää. Sitten tietokoneelle ostin ratin. Ei kulunut bensaa/dieseliä ja autopeleillä sai sitä vauhtia ja adrenaliinia ja tarkkaa keskittymistä. Se tuotti mielihyvää ja henki säilyi eikä muidenkaan henki vaarantunut. Autokoulussa ehkä olin liiankin varovainen opettajan mukaan. Eli varovaisuutta oli, mutta se petti, koska (melkein) mitään estoa ei ollut olemassa. Olin ujo, mutta en sitten kuitenkaan ollut.

Auktoriteettiongelma. Oli pomojen pomottaminen ei vaan käynyt. Jouduin lopettamaan työt hetkeksi ja mennä pihalle ottamaan happea. Jos kaikkensa yrittää, niin olisi parempi pitää vain pää kiinni, ehkä se oli se syy silloin. Myöhemmin sitten ahdistus tuli niin pahaksi että tuli paniikkihäiriö. Lääke on siihen erittäin hyvä. Oon oma itseni, mutta ei vaan ahdista, on paljon normaalimpi. Ahdistus vain on eri juttu kuin se mania. Ja maniassa sitten suuttuu ja voi tapella, mutta ahdistuslääke sitten poistaa vain sen ahdistavan olon. Eli periaatteessa on kunnossa koska ei ahdista, mutta mania nostaa kierroksia vähän liian korkealle. Vähän kuin Sebastian Vettelin pään leviäminen F1-kisoissa viime kaudella. Rallia oon seurannut ja F1-autoja/kisoja. Vauhti on se juttu josta pidän. En vain ole pelannut tietokoneella noin 3-5 vuoteen. Eli en ole päässyt putkamaan paineita siihen vauhtiin. Vauhti käy sitten simulaattorissa tai todellisuudessa autolla/pärrällä/kelkalla, millä vaan joka menee kovaa tai on muuten jollain lailla haastava/mukava. Siksi esim Kimi Räikkönen on erittäin kova äijä. Aki Hintsa oli kanssa kova, f1-lääkäri joka varmasti osasi juttunsa. Energia vain täytyisi saada käytettyä johonkin hyödylliseen juttuun. Schumi oli kanssa periksiantamaton, ei totellut sääntöjä. Koska ehkä säännöt ei "koske" kaikkia. Moraalia ei ollut, oli vain voittamisen luja tahto.

 

[oestrus taurus]

Vauhti on se juttu josta pidän. En vain ole pelannut tietokoneella noin 3-5 vuoteen.

Kannattaa pelailla, sillä nykypäivänä alkavat jo keski-ikäiset olemaan videopelejä kuluttavaa kansaa. Todellisuuden simulointi kun on sitä luokkaa että toissa viikolla kun koin lukuisia kertoja Rise of Tomb Raiderissa korkeanpaikan kammoni vuoksi sydämen tykytystä, luulisi että vauhtikansa saa omansa.

Ja jos ei omista sellaista pelikonetta tai konsolia, niin voi suhteuttaa sen hinnan siihen, mikä on nykyisellään tuplaantunut päiväsakko+tuo typerä "rikosuhrimaksu" (+mahdollinen tuleva päiväsakkojen korotus vielä puolella).

Jos pelaaminen tyydyttäisi ne suuremmat mielteet, niin voi tulla jopa kerrasta halvemmaksi kunnon peli-pc kasaaminen kuin yksi tyypillinen ylinopeussakko.

 

[Memory]

Lievä OT:

Kannattaa pelailla, sillä nykypäivänä alkavat jo keski-ikäiset olemaan videopelejä kuluttavaa kansaa. Todellisuuden simulointi kun on sitä luokkaa että toissa viikolla kun koin lukuisia kertoja Rise of Tomb Raiderissa korkeanpaikan kammoni vuoksi sydämen tykytystä, luulisi että vauhtikansa saa omansa.

Ja jos ei omista sellaista pelikonetta tai konsolia, niin voi suhteuttaa sen hinnan siihen, mikä on nykyisellään tuplaantunut päiväsakko+tuo typerä "rikosuhrimaksu" (+mahdollinen tuleva päiväsakkojen korotus vielä puolella).

Jos pelaaminen tyydyttäisi ne suuremmat mielteet, niin voi tulla jopa kerrasta halvemmaksi kunnon peli-pc kasaaminen kuin yksi tyypillinen ylinopeussakko.

Itse pelailin aikoinaan aktiivisesti COD:a, sitten kyllästyin koska aina samaa kenttää katsoessa oli pelikaava selvä, teet sitä, teet tätä, äijää tulee sieltä ja 100%:sti tulee myöskin täältä, ei ollut oikein RND generaattori kunnossa.

Sitten asiaan, itse olen päässyt masennuksessa vaihteeseen "itsetutkiskelu", mietitään omaa itseään ja sitä mikä vaikuttaa omaan minä-kuvaansa ja omiin "tuntemuksiin-päätöksiin", menee hieman filosofian puolelle ja sehän onkin vasta hulluuden esi-aste
mm. paniikkikohtaukset ja "mitä-helvettiä"-fiilinki menee jouhevasti ohitse kun antaa vaan palaa, ei kiinnitä huomita siihen että mitä helvettiä mulle tapahtuu, on ihan skitso olo.

Että tällaista kevyesti keskiviikkoon :/

 

[oestrus taurus]

Sitten asiaan, itse olen päässyt masennuksessa vaihteeseen "itsetutkiskelu", mietitään omaa itseään ja sitä mikä vaikuttaa omaan minä-kuvaansa ja omiin "tuntemuksiin-päätöksiin", menee hieman filosofian puolelle ja sehän onkin vasta hulluuden esi-aste

Ei ole. Hulluuden esi-aste on jämähtämistä vanhoillisuuteen tai vanhaan minä-kuvaan muuttuvassa maailmassa. "itsetutkiskelu" ja kriittinen "minä kuvan" ja ympäristön tarkastelu on pikemminkin keino oppia "joustavuutta". Joustavuus on se tekijä, joka tuo samalla mielenrauhaa, mutta ikävystymistä ympäristöstä joka tuntuu olevan pysähtynyt. Joustavuus on ikään kuin se malli, joka omista kriittisesti tarkastelluista virheistä on hahmotettu, ja jonka voi sitten välttää uusimmasta.

Kirjoita vain ajatukset ylös ja mene niiden kautta rohkeasti eteenpäin. Muistiin kirjoittaminen on tärkeää, koska muutoin kokonaisuus ei hahmotu, sillä aiemmin pohdittu tieto unohtuu kuin huomaamatta.

Hulluudesta vielä, että jämähtäneessä se näkyy subjektiivisesti kohdistavan tuomitsemista joustavaan päin. Esimerkkejä on paljon nykymaailmassa, jossa vanhoillisuus ja teennäinen toismielisyys on jakanut kansan useasta kohdasta kahtia. Nämä sitten ovat kiihkossaan mukamas päteviä tuomitsemaan, "mikä on hullua". Hulluus on heissä, se ei vaan ole vielä saavuttanut yhteiskunnalista tuomiota.

 

[ttjm]

Onko muut masentuneet saaneet liikunnasta apua? Kesällä tuli juostua ja pyöräiltyä jonkin verran, mutta näin talvella tulee oltua vähän liikaa neljän seinän sisällä omien ajatusten kanssa.

 

[oestrus taurus]

Onko muut masentuneet saaneet liikunnasta apua? Kesällä tuli juostua ja pyöräiltyä jonkin verran, mutta näin talvella tulee oltua vähän liikaa neljän seinän sisällä omien ajatusten kanssa.

Kyllähän tuo useimmiten auttaa sen ajan, kun sitä harrastaa muttei poista sitä itse ongelmaa, jota suosittelen ratkaisemaan. Jos on ongelma on kumminkin päässyt elämään "suureksi asti" tai se on saannut huomattavia lisäpaineita, silloin liikuntakaan ei enää auta.

Sitä voisikin verrata vaikkapa tiiliskivien kantamiseen kävellessä. Lievellä (henkisellä) taakalla se antaa hyvän olon, vahvistaa ja nopeuttaa ajatuksen juoksua. Myös antaa hyvät yöunet. Liiallisesti painoja lisätessä se puolestaan murskaa kantajansa.

 

[Raskolnikov]

Onko muut masentuneet saaneet liikunnasta apua? Kesällä tuli juostua ja pyöräiltyä jonkin verran, mutta näin talvella tulee oltua vähän liikaa neljän seinän sisällä omien ajatusten kanssa.

Tuosta liikunnan hoitavasta vaikutuksesta masennuksen suhteen putkahtelee jatkuvasti uutta tutkimustietoa.

Onhan se selvää, että liikunnalla on positiivinen vaikutus, mutta ehkä pitäisi kysyä miten saada masentunut liikkumaan, ja ottamaan se ensimmäinen askel?

Siinä se haaste varmasti piilee.

Uusi suositus: Liikunta tehoaa masennukseen kuin lääkkeet tai terapia

Suositus huomauttaa myös, että masennuksen oireet hälvenevät sitä enemmän mitä raskaampaa ja useammin toistuvaa liikunta on.

Uusi suositus: Liikunta tehoaa masennukseen kuin lääkkeet tai terapia

 

[ttjm]

Tuosta liikunnan hoitavasta vaikutuksesta masennuksen suhteen putkahtelee jatkuvasti uutta tutkimustietoa.

Onhan se selvää, että liikunnalla on positiivinen vaikutus, mutta ehkä pitäisi kysyä miten saada masentunut liikkumaan, ja ottamaan se ensimmäinen askel?

Siinä se haaste varmasti piilee.



Uusi suositus: Liikunta tehoaa masennukseen kuin lääkkeet tai terapia

Olikin jäänyt tuo juttu lukematta aiemmin. Tuo aloittamisen vaikeus on tietysti se ensimmäinen kompastuskivi. Taidan kokeilla tehdä itselle jonkun viikko-ohjelman ja kokeilla saisiko sillä jotain aikaan.

 

[jm82]

Sitten asiaan, itse olen päässyt masennuksessa vaihteeseen "itsetutkiskelu", mietitään omaa itseään ja sitä mikä vaikuttaa omaan minä-kuvaansa ja omiin "tuntemuksiin-päätöksiin", menee hieman filosofian puolelle ja sehän onkin vasta hulluuden esi-aste
mm. paniikkikohtaukset ja "mitä-helvettiä"-fiilinki menee jouhevasti ohitse kun antaa vaan palaa, ei kiinnitä huomita siihen että mitä helvettiä mulle tapahtuu, on ihan skitso olo.

Että tällaista kevyesti keskiviikkoon :/

Täällä varmaan sama, mutta ei enää jaksa eikä kiinnosta oikein itsetutkiskella. Ei minustakaan paniikkikohtaukset ole oikein pahoja. Ei ainakaan sen jälkeen kun kuuli että, joo ne on niitä. Lisäksi ahdistuslääke auttaa, mutta eipä se nyt terveeksi asti kumminkaan palauta valitettavasti. Itsellä toiveena että pääsisi vaikka siihen manian tilaan, mutta tuntuu sekin olevan hankalaa ja kestää lyhyen aikaa. Oli vaan hieno tunne kun ei hetkeen tuntenut ollenkaan kipua. Lääkäri vielä kuvaili kun olin "maniassa" että olisin ahdistunut, mutta en ollut juuri silloin yhtään ahdistunut vaan elämäni kunnossa suurin piirtein. On nuo vain aika erikoisia juttuja. Paniikkihäiriö ja energinen mania kun eivät minusta kovin paljon poikkea toisistaan. Paitsi paniikkihäiriötä ei enää tule koska siihen on lääke. Jotain pirun kiinnostavaa (sekä jännittävää) ja energistä väittelyä (suullista ja kolmen henkilön kanssa) jos olisi, niin voisin "parantua" hetkeksi ja olisin tuntematta kipua. Eli jotain johon pitäisi keskittyä erittäin hyvin ja olla "kiihdyksissä".

 

[jm82]

Tuosta liikunnan hoitavasta vaikutuksesta masennuksen suhteen putkahtelee jatkuvasti uutta tutkimustietoa.

Onhan se selvää, että liikunnalla on positiivinen vaikutus, mutta ehkä pitäisi kysyä miten saada masentunut liikkumaan, ja ottamaan se ensimmäinen askel?

Siinä se haaste varmasti piilee.



Uusi suositus: Liikunta tehoaa masennukseen kuin lääkkeet tai terapia

Itse kyllä pystyn liikkua, mutta sitä seuraa sitten vähän myöhemmin totaalinen romahdus. Eli onnistuu kyllä, mutta ei minulla ole oikein ollut kunnon apu. Jollekin liikunta varmaan voisi olla se pelastus.

Lisäksi jalka on paskana ja eipä ne sitä laita kuntoon, koska ei ole riittävän paskana. Hyvähän se olisi jos pystyisi kävellä juosta tai pyöräillä. Mutta toki kaikki muukin on aina eteenpäin, mitä vaan kykenee. Kuntokaan ei ole erityisen huono, ei ainakaan vielä ihan. Mutta kierre koska jalalla en pysty toihin, enkä pysty kunnolla liikkua ja totaali romahdus voi myös tulla jos rehkii liikaa. Sitten voi tulla pelko että en lähde minnekään, kun viimeksi kävi näin. Mutta pitäisi ainakin vähän yrittää liikkua mutta omaa kuntoa kuunnellen, ei liikaa. Ja maniassa tulisi sitten rehkittyä aivan liikaa huomaamatta, eli tarkkailu olisi hyvä juttu, vain vähän? Ja jos tuntuu hyvältä niin enemmän seuraavana päivänä.

Niin siis liikunta varmaan luovuttaa noita samoja aineita pääkopassa ja olo siitä paranee. Eli onhan se nyt selvä että liikunta varmasti auttaa. Huono kuntokaan ei välttämättä haittaa mitään, koska aina voi parantaa kuntoa. Kannattaa vain olla rikkomatta paikkoja koska se ei sitten ole yhtään kivaa.

 

[Raskolnikov]

Tuli jokin aika sitten luettua psykologi Aku Kopakkalan Masennus - Suuri serotoniinihuijaus kirja.

Teoksessa esitetään pätevää kritiikkiä masennuslääkkeitä kohtaan, ja sitä miten kevyellä kädellä niitä määrätään.

Tuossa myös tarkastellaan noita vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja niiden toimivuutta. Suosittelen lukaisemaan, jos tulee vastaan.

 

[jm82]

Täytyisi tosiaan lueskella vaikka jotain kirjoja. Sen verran kumminkin sanon että ei ne serotoniini/noradrenaliini/dopamiini lääkkeet ole kokonaan mitään huijausta. Vaan ainakin voivat auttaa ihan oikeastikin. Esim sumentuneen näkökyvyn ne/se paransi täysin normaaliksi ja paransi vakavan ahdistuksen ja paniikkihäiriön/kohtaukset. Eli jos siellä jossain aivoissa oikeasti jotain vajausta on, niin lääkkeet ainakin saattaa tehota ja niistä siis olisi oikeastikin apua. Toinen aika tehokas oli myös risperdal, mutta se on sitten psykoosilääke maniaa varten kait, ei ole vielä selvillä että miksi se määrättiin. Koska nuo masennuslääkkeet voi kait aiheuttaa maniaa tai jotain outoa. Joka tapauksessa serotoni lääke ei tehoa maniaan, voi ehkä vain pahentaa.

Voihan se olla että määrätään liian helposti vaikka mitään vikaa ei oikeasti ole. Tai sitten lääke on kokonaan ihan väärä.

 

[Memory]

Täällä varmaan sama, mutta ei enää jaksa eikä kiinnosta oikein itsetutkiskella. Ei minustakaan paniikkikohtaukset ole oikein pahoja. Ei ainakaan sen jälkeen kun kuuli että, joo ne on niitä. Lisäksi ahdistuslääke auttaa, mutta eipä se nyt terveeksi asti kumminkaan palauta valitettavasti. Itsellä toiveena että pääsisi vaikka siihen manian tilaan, mutta tuntuu sekin olevan hankalaa ja kestää lyhyen aikaa. Oli vaan hieno tunne kun ei hetkeen tuntenut ollenkaan kipua. Lääkäri vielä kuvaili kun olin "maniassa" että olisin ahdistunut, mutta en ollut juuri silloin yhtään ahdistunut vaan elämäni kunnossa suurin piirtein. On nuo vain aika erikoisia juttuja.

Pakko munkin napsia lääkkeitä kun ilman niitä sekoaa kuin käkikello rekan alla
Tosin tuo on pienempi paha, sillä välillä olisi ihan "normaalia" että tuntisi jotain p#?...
Nykyään kun menee hoo-moilasena, jos näkee että vaari juoksee muussiksi itsensä rekan paripyörien väliin niin kattoo vaan että:"ai, nooh tuolleen kävi sitten. Pitäiskö soittaa ambulanssi vaiko rekka-huolto-service paikkaamaan rengas"

watun watun tylsää elämää, häät-hautajaiset-synttärit-joulut kaikki menee vaan nolla fiiliksellä, vaikka voittaisin lotossa 20miljoonaa niin eipä tuo voisi vähempää kiinnostaa, tuon takia nuo lääkkeet ovat perseestä, mutta ilman niitä on elämä vielä vattumaisempaa, huoh...

Mua ei normi kirjat voisi vähempää kiinnostaa, jotkut manuskat ovat sitten ihan jees. Muuten en lue paperista mitään.

 

[jm82]

Pakko munkin napsia lääkkeitä kun ilman niitä sekoaa kuin käkikello rekan alla
Tosin tuo on pienempi paha, sillä välillä olisi ihan "normaalia" että tuntisi jotain p#?...
Nykyään kun menee hoo-moilasena, jos näkee että vaari juoksee muussiksi itsensä rekan paripyörien väliin niin kattoo vaan että:"ai, nooh tuolleen kävi sitten. Pitäiskö soittaa ambulanssi vaiko rekka-huolto-service paikkaamaan rengas"

watun watun tylsää elämää, häät-hautajaiset-synttärit-joulut kaikki menee vaan nolla fiiliksellä, vaikka voittaisin lotossa 20miljoonaa niin eipä tuo voisi vähempää kiinnostaa, tuon takia nuo lääkkeet ovat perseestä, mutta ilman niitä on elämä vielä vattumaisempaa, huoh...

Mua ei normi kirjat voisi vähempää kiinnostaa, jotkut manuskat ovat sitten ihan jees. Muuten en lue paperista mitään.

Millaista lääkettä sulla on käytössä? Ihan mielenkiinnosta vaan, mulla ei ole ollut kovin montaa erilaista lääkettä kokeilussa. Tänään otin vahingossa kaksi isoa tablettia venlafaxin lääkettä, eli 300 mg. Mutta ei huuri mitään eroa huomannut, se oikea määrä olisi ollut iso ja pieni pabletti eli 225 mg. Ehkä nyt voisi olla energisempi olo, mutta ei yhtään huonompi edes kun ennen. Lisäksi illalla 7.5mg mirtatsapin joka ehkä vähän tehostaa vaikutusta tai ainakin nukuttaa vähän, oon tykännyt tuosta mitatsapinista, olo on parempi, sitä vain pienestä tabletista puoliska.

Itsellä normaalisti pää leviäisi hautajaisissa, eli olisi vähän liian raskasta. Itkettäisi. Nyt ei ole tarvinnut hautajaisissa kyllä olla. Mutta ei mielestäni vaikuta tunteisiin. Pahasti sairaana oli vielä enemmän tunteeton, eli tämä on kumminkin parannusta siihen tilanteeseen verrattuna. Käyn kyllä kurkkuun kiinni jos jotai outoa sattuu, eli käytös ei ole rauhoittunut sitten yhtään. Siksi kai ne antoikin sen risperdal lääkkeen. Mutta ei saa nukuttua jos sitä syö, niin en nyt sitten ole syönyt. Täytyy ottaa puheeksi seuraavalla käynnillä. 25mg ketipinor myös auttaa nukkumiseen ja rupesin sitä syömään myös kun ei oikein unta tullut muuten tarpeeksi.

Ilmeisesti vaikuttaa oloon ja tunteisiin että mikä lääke on käytössä. Mulla on ollut vain snri-luokan lääkkeitä käytössä, eli eka cymbalta ja sitten venlafaxin. Josta jälkimmäinen oli parempi. Toki cymbaltasta on jo aika pitkä aika, oli sekin helkutin tehokas, eli hyvä kun silmät vähän vaan liikkui päässä, lähes. Ei ole suurempia ongelmia kun ottaa nappeja vain säännöllisesti ja nukkuu säännöllisesti. Säännöllinen unirytmi on suht tärkeä juttu ainakin itselle.

Tänään jotain luin noista lääkkeistä ja sellainen lääke näköjään oli kuin Voxra, sitä ei itsellä ole ollut. Tuskin toki voin vaikuttaa omiin lääkkeisiini, mutta ihan huvikseen vaan luin vähän, ja taisi jäädä vielä kesken. Itsekään en ole lukenut ainakaan vielä yhtään kirjoja.
Joskus kokeilin pienentää vähän venlafaxinin annosta, mutta näkö alkoi taas mennä, eli on sitä fiksu syödä että näkee kunnolla ja muutenkin on vähän kivempaa.

Bupropionin ensisijaisen farmakologisen vaikutuksen arvellaan tutkimuksien perusteella olevan dopamiinin ja noradrenaliinin vapauttaminen ja takaisinoton estäminen, sekä nikotinergisten asetyylikoliinireseptoreiden antagonismi.[1][2][3][4][5][6]Lääketieteellisesti bupropioni on ei-trisyklinen masennuslääke, joka eroaa perustavanlaatuisella tavalla muista yleisesti määrätyistä antidepressanteista kuten selektiivisistä serotoniinin takaisinoton estäjistä.
Mulle ihan outo lääke (voxra): Bupropioni – Wikipedia

 

[Memory]

jm82: Mulla kokeiltiin alussa tappo-kamalla; Xanorilla, tuli niin karmeat viekkarit että kävelin vatsasta kiinni pitäen bussista kotiin ja tabujen jälkeen kylmää hikeä puskien sänkyyn tärisee. Nykyään menee Seronil 2*20mg, tuokin kerran ajettiin controllissa alas ja voi elämä mitä häppeniä, kuukauden kesti puoliintumis-aika, sen jälkeen verenpaine heitteli, en pysynyt pystyssä, sähköshokkeja ympäri hermoratoja ja mikä parasta; tunteet tuli pintaan! katsoin kympin uutisia ja itkeä vollotin ihan sikana
Sitten multipersoonaan menee suprium 200mg sekä rivatril 1mg/vrk.
mirtan olen melkein kokonaan lopettanut uneksi sillä se sekoittaa pään ja mulle tulee siitä yöllä karmeat kutinat verisuonten sisälle tosi karmeaa, opamox 15*2 auttaa nukahtamaan.

Sama juttu itselle tuon unen kanssa, jos en nuku kun 6h yössä niin pakko vetää päikkärit muuten sekoo koko kallo

 

[jm82]

Olin jo jotain sössöttämässä, mutta tuo multipersoona kuulostaa "mielenkiintoisimmalta". Periaatteessa minullakin voisi olla jotain siihen liittyvää tai sitten liittyen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Viime lääkärikäynnin jälkeen (ja käynnin aikana) 9.1. oli enemmän virtaa, ensimmäisen kerran itse huomasin ja tiedostin että voisi ehkä olla hypomania tai joku vastaava. Nyt tällä kertaa yritin olla tekemättä oikein mitään ja rennosti että en polttaisi itseäni heti samantien loppuun. Tuo normaalia parempi olo vaan hiipui jossain välissä pois, en tarkkaan muista milloin se tapahtui. Masentunut en ole, mutta kipeä olen. Sinä nuo ei ole keksinyt mistä johtuu. Tulikin mieleen että voisihan se kipu tulla vaikka paniikkihäiriöstä ja erittäin vahvasta ahdistuksesta. Jostain se kipu ainakin tulee eikä mene pois, ei oikein koskaan. Paitsi lääkärikäynnin jälkeen oli hetken kevyt ja kivuton olo.

Lääkärille sanoinkin että ei mulla mitään masennusta ole ja sitten kumminkin että toisaalta on ja aika pahasti. Lääkäri merkkasikin että vakava masennus ja antoi 6kk saikkua. Kieltämättä olin tuollakin kertaa vastaanotolla "raivohullu". Eli puhuin käsillä niin paljon että hakkasin huomaamattani vasemman kyynärpään siihen puisen tuolin käsinojaan. Huomasin vasta käynnin jälkeen että oikea kyynärpää on kipeä ja oli kipeä vielä useamman päivän. Toki pystyn pidättelemään sitä energiaa ja "tietynlaista vihaa". Mutta en halua töihin ja täytyi vakuutta ne kaksi tyyppiä. Edellinen lääkäri jäi eläkkeelle, mutta jäi siitä pelko kun se puhui että mee nyt työterveyteen juttelemaan töihin paluusta. En saanut sanottua vastaan, vaan puhuin että joo pakko kai se sitten on mennä. En mennyt, enkä mennyt lääkärillekään ja sitten se lääkäri olikin sopivasti jäänyt eläkkeelle. Oli normaali terveyskeskuslääkäri ja ilmeisen huono. Tuolloin olin vielä suht hyvässä kunnossa, mutta lähinnä tuon lääkärin paskamaisuuden takia masennuin aika pahasti lisää. Ja niiden kun olisi tarkoitus auttaa, mutta ei oikein tuolla kertaa mennyt niin. Nyt ne sitten antoi risperdal lääkkeen jota en halua syödä. En saa nukuttua ja koen lääkkeen muutenkin turhaksi. Ennemmin söisin vaikka ketipinoria joka sentään nukuttaa jos sitä vaan syö esim 200mg. Mutta ei onneks mitään hätää koska tuli ennätyspitkä saikku. Jos vaan eläkevakuuttaja sattuu hyväksymään noin tosi pitkän. Käsittelyaika on 2kk.

Opamox 15mg oli minustakin ihan hyvä. Lääkäri vaan ei kirjoita sitä enää lisää. Lyrica 25mg auttoi myös vähän mutta sain keploteltua että sitä ei tarvitse syödä. Mirtatsapinin jätin viime kesänä pois, olo tuntui normaalimmalta, mutta jotenkin huonommalta. Sitten hainkin kolme pakettia Mirtaa että ei lopu heti kesken. Hätätapauksessa voi ottaa vaikka päivällä (7.5mg, 15mg taitettuna) ja mennä huilaamaan "pää selväksi". Kerran unohdin ottaa illalla mitään lääkettä ja sain ihan hyvin nukuttua. Eli melkoinen lumevaikutus noilla lääkkeillä on. Luulin että olin ottanut 7.5mg mirtan, mutta tabletti olikin jäänyt pöydälle. Yleensä huomaa nukuttavan vaikutuksen noin tunnin päästä. Tai sitten toisaalta piristävän vaikutuksen, olisiko vaikka noin 2-3 tunnin päästä (pitkävaikutteinen kapseli). Jostain syystä olo on yleensä kaikkein paras joskus melko myöhään illalla. Minnekään terapeutille en ole vielä tähän mennessä päässyt, enkä ole toisaalta jaksanut edes kysyä. Muistaakseni shoitaja sanoi joskus kauan sitten että ei mulla niin paha oo että tarvitsisi terapiaa. Ja toisaalta joskus sanoi myös niin että kaikki täältä on parantuneet joskus, ei ole puhunut kyllä enää, tuntuu että kipu on melko kroonista tai sitten lääke vain olisi väärä ja liian tehoton. Mielialan muutoksesta on aikaa vähän yli 5 vuotta. Sitä ennen ei ollut oikeastaan mitään stressaavaa tai mitään "liian jännää". Ja jollain lailla itse mieltäisin että "isku" on ollut niin paha että se vastaisi jonkunlaista traumaa josta en vain ole toipunut? Psykologi on sanonut että töihin ei ole paluuta, että vointi huononee jos sinne joutuu. Silti lääkäri yritti pakottaa töihin. Ei oikein mennyt nallekarkit tasan. Vihaa on niin paljon, että voisin melkein hyökätä lääkärin kimppuun. Siinen ne kait antoikin sen Risperdal lääkkeen joka jollain lailla rauhoittaisi mielialaa, tasoittaisi. Toki lääkkeen voisi ostaa, mutta laittaa vain lääkkeet roskiin. Mutta ne seuraa noita että lääkkeet käy apteekista ostamassa. Toisaalta eläkettäkään en saa jos en hyväksy hoitoa ja syö mulle määrättyjä lääkkeitä. Toisaalta eläke on kyllä pirun hyvä, eli siinä ei ole valittamista. Eli kait tyydyn kohtaloon ja syön myös nuo risperdal napit vaikka uni siinä vähän kärsii. Kai sen voisi sitten ottaa aamusta, täytyy kysyä seuraavaksi. edit: Oho, taas tuli liian pitkästi. Mutta joo täytyy ottaa tuo Risperdal nyt kun se kerta on mulle määrätty.

En tiedä tuosta häiriöstä mitään, mutta tuossa mainitaan mm.ylivireystila.
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö

Neurofysiologinen ja kognitiivinen profiili on myös tällä potilasryhmällä uniikki. Suggestioherkät ja etukäteen sairauden näyttelemiseen koulutetut näyttelijät ja aidot potilaat eroteltiin luotettavasti myös vuonna 2012 fysiologisten muutosten kuten verenpaineen, emotionaalisen kiihtymyksen aiheuttamien hermostollisten vasteiden mm.ylivireystilan sekä alueellisten aivojen verenvirtaus mittausten kautta.[3] (linkki:artikkeli Reindersin tutkimuksesta)
Dissosiatiivinen identiteettihäiriö – Wikipedia

Täytyy ottaa tuokin häiriö shoitajan/psykiatrin kanssa puheeksi. Kuulostaa paljon järkevämmältä jutulta kuin kaksisuuntainen mielialahäiriö tai joku hypomania/mania. Nuo kaikki neljä nyt tuntuu suht tutuilta jutuilta. Ääniä olen kuullut vain yhtenä päivänä. Unia en ole enää aikoihin edes nähnyt. Varsinkin nuo fyysiset tuntemukset. Koska välillä epäilen että voisin mielen avulla vaikuttaa omien kupujen voimakkuuteen. Eli jos sattuisin jostain syystä olemaan "terve", niin mielen avulla saan muutamassa minuutissa itseni ihan täysin sairaaksi ja myös "hulluksi". Myös 3 kohta on kait totta. Myös 1 kohdan juttu, sitäkin olen jälkeenpäin ihmetellyt tosi paljon, eli matkustus, vailla yhtään mitään ideaa tai järkeä.

1. Amnesia-, pakkovaellus- (äkillinen, odottamaton matkustus pois kotoa) ja depersonalisaatiokokemuksista
2. Identiteetin hämärtymis- ja vaihtumiskokemuksista, äkilliseltä ikätasolta taantumisesta, kuulohallusinaatioista (toisten persoonallisuuden osien ”äänet”)
3. Itsehypnoosikokemuksista, ajatuksista, tunteista tai käytöksestä, jota potilas ei koe omikseen
4. Traumanjälkeisistä oireista (esimerkiksi takaumat, “kehomuistot”, joissa potilas kokee traumaan liittyviä fyysisiä tuntemuksia)

 

[Memory]

Samanlaista vikkaa. nukkumaan mennessä usein joutuu takomaan päätä patjaan "nuku ja relaa nyt helvetissä" kun on niin sika rauhaton olo
Mulle onneksi opamoxia annetaan, ennen 100kpl paketti nyt uudelleen käyttöön oton aikana 30kpl paku kerralla.
Multipersoona tulee kuulemma seronilin sivuoireena, keskellä kaupunkia tuli sellainen tömppö olo että mä olen nyt tässä liikennevaloissa mutta mun "psyyke" on himassa, sika jakautunut mieli, siihen auttaa suprium.

Hauskaa että tuota rivaa käytetään epilepsiaan ja selkäsärkyyn

 

[oestrus taurus]

Hauskaa että tuota rivaa käytetään epilepsiaan ja selkäsärkyyn

Myöskin epilepsiaani syömääni absenoria käytetään manian hoitoon. Ilmeisesti niissä on jotain yhteistä, mutta että oikein selkäsärkyyn...

Tuo "multipersoona" on mitä ilmeisemmin se "dissosiaatiivinen identiteettihäiriö" jota viihde ja hollywood käyttää virheellisesti kuvaamaan skitsofreniaa. Esim Hitchcokcin Psykon Norman Batesilla on dissosiatiivinen identiteettihäiriö ja monessa muussakin skitsofrenia (kaksijakoinen mieli) valheellisesti luodaan sellaiseksi, jossa puheessa pikaisesti asuu "vakaa minä" ja seuraavassa repliikissä "hullu keksijä nero". Ymmärrän tuon South Parkin kaltaiselta, mutta klassinen kaksijakoinen mieli on enemmän dissosiatiivinen identiteettihäiriö niissä, kuin toivottu tulos.

Dissosiaatio (jota minussakin esiintyy ja käytän sitä "häikäilemättä" hyväkseni mm. raapustellessani näitä viestejä tänne) on alunperin jonkinlainen tilannekohtainen selviytymistapa, jossa vakaus löytyy "mielen pikaisesta keskusmuistista". Voisinpa väittää että kaikilla on tällaista koska on esim se työ- ja vapaa-ajan minä. Kun siitä tulee haitallisuus, siihen voi olla miltein mahdottomuus selittää esim psykologille tai lääkärille, koska se on irrallinen vakaasta minästä. Tarvitaan tilanne jossa henkilö altistuu dissosiaatiolle ja osaa uhmata tämän himoa pohtien, "miksiköhän olen tällainen nyt".

Olen lukenut serotoniinin puutteesta mm. viime koulusurmista enkä väitä että se olisi paskapuhetta, mutta missään kohtaan ei ole vielä onnistuneesti osattu lähinnä loogispohjaista psykologiaa siirtämään fyysiselliseen reaktioihin. Muutoinhan ongelmat saataisiin kiinni pelkällä röntgenillä. En täten uskoisi nyt lääkärin puhetta. Ehkä jonkinlainen "vakauttamisen tahto" on selitys ihme puheelle.
Sanon vielä, kyseessä on muinainen koettu, kognitiiivinen selviytymistapa. Ei hulluus... Tai minä en edes tiedä onko "hullukin" monesti jollain loogisella pohdinnolla ymmärrettävissä.

 

[kekkeruusi]

Tuosta liikunnan hoitavasta vaikutuksesta masennuksen suhteen putkahtelee jatkuvasti uutta tutkimustietoa.

Onhan se selvää, että liikunnalla on positiivinen vaikutus, mutta ehkä pitäisi kysyä miten saada masentunut liikkumaan, ja ottamaan se ensimmäinen askel?

Siinä se haaste varmasti piilee.



Uusi suositus: Liikunta tehoaa masennukseen kuin lääkkeet tai terapia

Itse olin alkanut harrastamaan liikuntaa ja käynyt salilla pari kertaa viikossa parin kuukauden ajan, ennen kuin masennus puhkesi. Eli ei sekään mikään ihmelääke ole.

Vituttaa tämä olotila, apatia ja masennus. Ei mitään saa aikaan, eikä mikään kiinnosta. Päivät menee seuraavaa odottaessa mitään aikaan saamatta ja rahatkin on loppu, sekin vituttaa. Onneksi maanantaina pääsee viimein mielenterveyspalveluiden pakeille. Eihän siinä mennytkään kuin melkein kaksi kuukautta odottaessa. Oletettavasti saikku jatkuu edelleen, ei minusta ole tässä kunnossa töihin palaamaan. Tulevaisuus on täysin tyhjän päällä. No, ainakin opamoxi pitää rauhallisena, ettei tarvitse olla ahdistuskohtauksessa yhtenään.

 

[kekkeruusi]

Tuli jokin aika sitten luettua psykologi Aku Kopakkalan Masennus - Suuri serotoniinihuijaus kirja.

Teoksessa esitetään pätevää kritiikkiä masennuslääkkeitä kohtaan, ja sitä miten kevyellä kädellä niitä määrätään.

Tuossa myös tarkastellaan noita vaihtoehtoisia hoitomuotoja ja niiden toimivuutta. Suosittelen lukaisemaan, jos tulee vastaan.

En tunne kirjaa, enkä sen sisältöä. Mutta yksi kirja väitteineen on vain yksi kirja. Se ei välttämättä ole oikeassa väitteineen.

 

[kekkeruusi]

Ilmeisesti vaikuttaa oloon ja tunteisiin että mikä lääke on käytössä. Mulla on ollut vain snri-luokan lääkkeitä käytössä, eli eka cymbalta ja sitten venlafaxin. Josta jälkimmäinen oli parempi. Toki cymbaltasta on jo aika pitkä aika, oli sekin helkutin tehokas, eli hyvä kun silmät vähän vaan liikkui päässä, lähes. Ei ole suurempia ongelmia kun ottaa nappeja vain säännöllisesti ja nukkuu säännöllisesti. Säännöllinen unirytmi on suht tärkeä juttu ainakin itselle.

Itsellä on tuo nyt käytössä, tujumpana versiona ja ilman mitään sivuvaikutuksia. Olo on tasaisempi, mutta edelleen masentunut ja apaattinen. Citalopraamia kokeiltiin ensin, mutta se taas ei vaikuttanut mitenkään. Näitä pitää vain kokeilla ja hakea, jotta se itsellä toimiva löytyy.

 

[Memory]

Itse olin alkanut harrastamaan liikuntaa ja käynyt salilla pari kertaa viikossa parin kuukauden ajan, ennen kuin masennus puhkesi. Eli ei sekään mikään ihmelääke ole.

Vituttaa tämä olotila, apatia ja masennus. Ei mitään saa aikaan, eikä mikään kiinnosta. Päivät menee seuraavaa odottaessa mitään aikaan saamatta ja rahatkin on loppu, sekin vituttaa. Onneksi maanantaina pääsee viimein mielenterveyspalveluiden pakeille. Eihän siinä mennytkään kuin melkein kaksi kuukautta odottaessa. Oletettavasti saikku jatkuu edelleen, ei minusta ole tässä kunnossa töihin palaamaan. Tulevaisuus on täysin tyhjän päällä. No, ainakin opamoxi pitää rauhallisena, ettei tarvitse olla ahdistuskohtauksessa yhtenään.

Tsemppiä Sinulle että saavat oikean lääkitys-arsenaalin. Ja ensi-sijainen on kunnon hoitosuhde, se yleensä alkaa 1-2*/viikko, sitten vuosien saatossa jos tilanne "paranee" niin muuttuu 1-2*/vuosi.
Itselle tuli suojeluvaisto jo vastaan sängyssä peiton alla maaten että "perkele, nyt tämä itsesäälissä venkuilu saa riittää, menen vaikka kattomaan ostarille ikkunoita" olo parani, muttei tämä saikku mihinkään lopulta parane, samaa luokkaa kuin hammaskivi; se tulee vaikka käyt kerran vuodessa hampurissa, se tulee aina, teet mitä tahansa, sen kanssa pitää (saa luvan) tottua elämään.
Se miten kukin ottaa tämän "pakkopullan" on jokaisen omakohtainen reaktio, toiset eivät saa sisällettyä sitä mitenkään, toiset alkaa polttaa röökiä että vähän relaa, toiset vetää oluen pari päivässä, joillain se sitten lähtee kokonaan lapasesta.

Mä aloin väkisin keksimään jotain "elämän päälle" kun hokasin ettei tällä mitään ole mitään merkitystä, kaikki päättyy jokaisella kuolemaan vaikka tekisi mitä, nykyään pitää itseään psyykata aina kuoleman ajatusten tullessa että nyt v*ttuun ja ajattele vaikka commodore 64:n gamea, mitä muuta tahansa muttei ala vatvoo päässään tuota noidankehää!

Olen väkisin alkanut tekemään pienistä asioista suuria, ei sitä muuten pärjää. vaatimustaso on laskenut, ennen piti päästä kerran vuodessa ruotsin risteilylle, nykyään päivän kohokohta voi olla vaikka kaupungilla asiointi.

Pahinta mitä minä tiedän on laskeutua laakereilleen tuon lauseen: "millään ei ole mitään väliä" kanssa.
Toi lause saa nykyään mut melkein oksentamaan, sen verran vahvat vibat ja äklötyksen muistot tuosta on

 

[kekkeruusi]

Pahinta mitä minä tiedän on laskeutua laakereilleen tuon lauseen: "millään ei ole mitään väliä" kanssa.
Toi lause saa nykyään mut melkein oksentamaan, sen verran vahvat vibat ja äklötyksen muistot tuosta on

Mulla on millaan väliä, enkä todellakaan ole antamassa periksi. Olen tämän paskan jo kerran läpikäynyt pahimman kautta ja haluan päästä takaisin normitilaan jatkaakseni elämääni. Tällä hetkellä kaikki on vain tätä saatanan apatiaa, masennusta ja ahdistuskohtauksia. Viimeksi selviämiseen meni vuosia, tällä kertaa minä haluan tästä eteenpäin kuukausissa. Ja mielummin mahdollisimman vähillä sellaisilla. Ei tämä alttius minusta lähde elämäni aikana, mutta tälle pitää olla tapoja päästä edes kohtuullisesti parempaan tilaan ja elämään kiinni takaisin. Tämä hiton apaattinen "vain oleminen" ja päivästä toiseen selviäminen ei minulle riitä.

 

[Memory]

kekkeruusi: tuon vuoksi minäkin keksin pakosta jotain tekemistä, usein vaan hokasee että tämä onkin teko-tekemistä ja sitten taas alkaa masentaa, jos lävähtää sänky-asteelle niin tuota jatkuu pahimmillaan useita kuukausia eikä sittenkään tulla tupsahta mieleen että fuck, nyt riittää tämä saatanan makoilu, yleensä pitää olla joku vaikka joku elukka kotona joka pakottaa ulos monta kertaa vrk:ssa ja joka on juuri Sinusta riippuvainen.

 

[oestrus taurus]

kekkeruusi: tuon vuoksi minäkin keksin pakosta jotain tekemistä, usein vaan hokasee että tämä onkin teko-tekemistä ja sitten taas alkaa masentaa, jos lävähtää sänky-asteelle niin tuota jatkuu pahimmillaan useita kuukausia eikä sittenkään tulla tupsahta mieleen että fuck, nyt riittää tämä saatanan makoilu, yleensä pitää olla joku vaikka joku elukka kotona joka pakottaa ulos monta kertaa vrk:ssa ja joka on juuri Sinusta riippuvainen.

Toiset tietämättömät, ruokkivat oletustaan "jos sisällä on kylmä, vällyjen alle on mukava jäädä". En ole itse (ainakaan vielä) kokenut tuollaista "nukkumaan jäämisvaihetta" joten se on täten vieras. Joka tapauksessa näin huonolla englannin kielenymmärryksen ja keskittymisen kautta minulla on aiheeseen liittyvä tulkintansa, mitä kelloradion monesti soittava "Queen-Show Must Go" saattaisi kokonaisuudessaan kertoa.
Ihmettelen päivittäin sitä energiaa, miten järjetön maailma ylläpitää itseään. Mistä se juontaa ja mikä estää sen romahtamisen rationaaliseen heräämiseensä. Ilmeisesti tällainen energian puute ja sen tyhjästä luonnin haluttomuus, palvelemaan herännyttä siirtymisessä järjettömyyteen on juurikin se este, miksi tässä ulkopuoliseksi jäädään.

Ehkä se "lapsen tekeminen parantaa mielen" johtuu siitä "ei voi olla heikko, on oltava voimakas jottei tämä tartu lapsiin". Se voima tuntuu kantavan sitten jopa niin pitkälle, että vaikka olisi 5-vuotis ennustein huono sairas keuhko-, maksa- tai haimasyöpä, silti mennään. Mutta lapseton, itselleen rakentanut on näistä merkityksistä vapaa eikä välttämättä jaksa mitään "Show Must Go:a". ei ole mitään merkitystä, kuten vaikkapa ne lapset tai lemmikit.

 

[bandwagon]

En ole koskaan kärsinyt vakavasta masennuksesta, siis sellaisesta, etten olisi päässyt aamulla ylös sängystä tai töihin. Kuitenkin voimakasta alakuloa minulla on kroonisesti. Onneksi serotoniinitasoni reagoi hyvin sitalopraamille, joten sen avulla olen varsin normaali ja koen ajoittain jopa iloa. Vakavaa masennusta olen kuitenkin nähnyt lähipiirissäni. Se on pahimmillaan kauheinta kuviteltavaa kidutusta sairastajalleen. Vakava masennus on aivan eri asia kuin lievä sellainen tai alakuloisuus.

Mielestäni masennukseen pätee sama kuin alkoholismiinkin: jos et ole kokenut, et tiedä. Siksi esim. liikunnan suositteleminen vakavasti masentuneelle on sama kuin lenkkeilyn jalattomalle. Lenkkeilen itse ja se toki auttaa jossain määrin endorfiinitasoihin, mutta se ei paranna kuin harvoissa tapauksissa, jotka tuskin ovat vakavaa masennusta. Olen juossut masentuneena. Ei auta minua sairauteeni, mutta on muuten erittäin hyödyllistä jaksamisen kannalta.

Tiedotusvälineet ja niiden typerät toimittajat ottavat aika ajoin esiin myös lääkityksen lopettamisen. Aivan kuin mielen sairaudet olisivat aivan irrallisia ihmisen fyysisistä piirteistä, kuten serotoniinin takaisinerityksestä. Masennus katsotaan jonkinlaiseksi itseaiheutetuksi vetelehtimiseksi, johon auttaa se, että ryhdistäydyt ja otat itseäsi niskasta kiinni. Siihen mitään lääkkeitä tarvita.

Lääkkeet palauttavat monen masentuneen takaisin elävien kirjoihin, koska ne korjaavat elimistön toimintaa. En ole lääkkeiden ystävä, mutta niillä on masentuneeseen usein vaikutus, joka mahdollistaa lähes normaalin elämän. En jättäisi tätä mahdollisuutta hyödyntämättä.

 

[Memory]

Itsellä nukkuminen on pakokeino masennusta, pahaa oloa vastaan. Esim. iltatorkut nollaa aivot ja kun/jos on paska olo niin torkkujen jälkeen sitä on taas kuin uusi ihminen ja kummasti taas jaksaa mennä.

bandwagon: kerran oli ilta-sanomissa oiva juttu "mitä ei pidä koskaan sanoa masentuneelle"

9 lausetta, joita ei kannata sanoa masentuneelle ystävälle

 

[jm82]

En ole koskaan kärsinyt vakavasta masennuksesta, siis sellaisesta, etten olisi päässyt aamulla ylös sängystä tai töihin. Kuitenkin voimakasta alakuloa minulla on kroonisesti. Onneksi serotoniinitasoni reagoi hyvin sitalopraamille, joten sen avulla olen varsin normaali ja koen ajoittain jopa iloa. Vakavaa masennusta olen kuitenkin nähnyt lähipiirissäni. Se on pahimmillaan kauheinta kuviteltavaa kidutusta sairastajalleen. Vakava masennus on aivan eri asia kuin lievä sellainen tai alakuloisuus.

Mielestäni masennukseen pätee sama kuin alkoholismiinkin: jos et ole kokenut, et tiedä. Siksi esim. liikunnan suositteleminen vakavasti masentuneelle on sama kuin lenkkeilyn jalattomalle. Lenkkeilen itse ja se toki auttaa jossain määrin endorfiinitasoihin, mutta se ei paranna kuin harvoissa tapauksissa, jotka tuskin ovat vakavaa masennusta. Olen juossut masentuneena. Ei auta minua sairauteeni, mutta on muuten erittäin hyödyllistä jaksamisen kannalta.

Tiedotusvälineet ja niiden typerät toimittajat ottavat aika ajoin esiin myös lääkityksen lopettamisen. Aivan kuin mielen sairaudet olisivat aivan irrallisia ihmisen fyysisistä piirteistä, kuten serotoniinin takaisinerityksestä. Masennus katsotaan jonkinlaiseksi itseaiheutetuksi vetelehtimiseksi, johon auttaa se, että ryhdistäydyt ja otat itseäsi niskasta kiinni. Siihen mitään lääkkeitä tarvita.

Lääkkeet palauttavat monen masentuneen takaisin elävien kirjoihin, koska ne korjaavat elimistön toimintaa. En ole lääkkeiden ystävä, mutta niillä on masentuneeseen usein vaikutus, joka mahdollistaa lähes normaalin elämän. En jättäisi tätä mahdollisuutta hyödyntämättä.

Allekirjoitan jokaisen sanan. Tuli kyllä sen verran faktaa että ei ole hetkeen tullut luettua niin paljon. Itsellä on se vakava masennus, mutta varmasti on vielä paljon vakavempaakin masennusta. Sekä mulla ei ole mitään psykoottista masennusta onneksi.

Ei mulla masennus estä tekemästä. Oikeastaan kaikkea pystyn tehdä, mutta aika vähän ja sitten vielä oman jaksamisen ja voinnin mukaan. Tosi juttu että varmaan vain masennukseen sairastunut tietää ja toki on erilaisia masennuksia myös. Vain masentunut voi tietää miltä näyttää huono näkö ilman lääkkeitä/oikeanlaista lääkettä ja riittävää määrää? Samoin migreeni on sellainen jota ei voi oikein selittää. Mutta siihen on yksi vinkkin vasen tai oikea-puoleinen pääkipu joka on voimakas. Mulla on aina vasen puoli, ei koskaan oikea. Mulla samalla menee vasemmasta kädestä tunto pois. Lisäksi ennen migreeniä mulle tulee aura, eli mulla vähän samanlainen näköhäiriö kuin masennuksessakin mutta pahempi ja auran aikana päässä tuntuu lievää ennakko kipua tai omituista oloa. Masennuksen aikana pää ei ole kipeä, mutta ei näe varsinkaan kauas kuin huonosti vain, epätarkasti.

Samoin vakava masennus vie kait nälän tunteen pois. Mulla jostain syystä masennus on tuonut kipuja varsinkin jalkoihin ja käsiinkin vähän. Ne haluaisin pois, mutta ei tehoa ainakaan tää nykyinen lääkitys vielä. Vielä jotain lisälääkettä haluaisin tai sitten vain määrää pitäisi taas kerran lisätä. Nykyinen 150mg-225mg on vain niin hyvä koska ei ole mitään sivuoireita ja 300mg voi sitten olla jo aika järkky määrä venlafaxinia. Lisäksi 7.5mg mirtatsapin ja 0.5mg risperdal.

Itsekin kyllä pystyn juoksemaan mutta ei siinä mitään järkeä ole. Joku aivan tosi kevyt sopii paremmin ja toisaalta jos sitäkin tekee liikaa, niin voi voinnissa tulla takapakkia. Huonon syömisen tai jonkun muun takia multa mitattiin myös b12 vitamiini joka oli liian alhaalla. Nyt puskista syötynä b ja b12 vitamiinia, niin arvo on taas täysin normaali. B12 vitamiinia ei yleensä edes mitata, mutta psykologi päätti laittaa testiin, koska kerroin että en syö kunnolla. Silti paino ei ole onneksi laskenut.

Liikunta tosiaan voisi auttaa koska tuottaisi niitä eri endorfiinia ja hyvän olon aineita. Mutta täytyisi olla jalat kivuttomat että liikuntaa voisi tehdä kunnolla. Varmasti liikkuisin jos liikkumisesta olisi oikeasti jotain hyötyä tai pystyisin liikkumaan. Töissä tuo kipu tuli 1.5 vuotta sitten ja työterveyden lääkäri vain sanoi että se (kipu) on normaalia. No, ei ole normaalia kun kipu haittaa vieläkin. Toki psykiatrikin on ihmetellyt tuota kipua että aika kummallinen juttu. Toki periaatteessa mielen voimalla saisin eri paikkoja kipeaksi. Esim tuo vasen käsi oli vähän kipeä, mutta lääkärikäynnin aikana se käsi vain yht äkkiä parani. Eli ei siinä oikeaa kipua ollut, ihan jotain pientä kipua vain joka muka haittasi silloin. Ongelmana on myös jännitys, ehkä myös pelko ja viha. Ei pelkkä masennus tai ahdistus. Lisäksi saattaa olla vähän maniaan viittaavaa, mutta itseä se ei haittaa onneksi yhtään. Mutta tuota voimakasta jännitystä ja pelkoa pitäisi treenata pois. Eilen sainkin tietokoneen päälle ja onnistuin saamaan windows:in siihen. Sain treenattua sitä jännitystä Richard Burns Rally-pelissä joka on hyvin realistinen ja melko vaikea/haastava. Vaatii hyvää keskittymistä ja ei saa hermoilla yhtään/kovin paljon että pysyy autolla tiellä ja että saa vielä riittävän hyvän ajan. Helpoin taso ja nopein olin ja pelasin näppiksellä. Autopelit/kaahaus on muutenkin mulla se missä hermo lepää. On mulla moottoripyöräkin mutta en ajanut viime vuonna sillä ollenkaan. Lisäksi se on aika vaarallista. PC-peleistä pelasin eilen myös Insane peliä ja toissapäivänä Flatout 1 ja 2 pelejä. Flatout ei vain enää toimi ja en tiedä onko asennusmediaa enää missään. Mutta jotenkin noista peleistä sai aivoille sellaista toimintaa josta aivot tykkää. Joskus oon pelannut myös FPS pelejä tai sitten Diablo2, Settlers2. Eli muutkin pelit varmaan voi auttaa, mutta nuo autopelit on minulle kaikkein parhaita. Niitä ei voi vain hutaisten pelata, vaan täytyy olla ainakin pieni määrä myös taitoa. edit: Niin en ole pelannut jotain 4-5 vuoteen, että nyt on ollut taukoa (josta kait aivot ei ole tykänneet?). Samoin se urheilukin auttaisi jos vaan kipujen takia pystyisi liikkumaan. Mieli siis on silloin tällöin jotenkin kunnossa, mutta kroppa ei ole vieläkään kunnossa. Mutta toivoa ei ole vielä menetetty, jos esim voxra lääke auttaisi venlafaxinin rinnalla. Noita eri lääkkeitä kun voi syödä myös päällekäin, jos ei muuten tehoa riittävästi. Toki eka pitäisi suostutella shoitaja/psykiatri että saisi lisää lääkettä.

@Memory : Mullakin se nukkuminen auttaa, jos pää/olo on jotenkin vähän turhan heikko. Joskus ei edes tarvitse nukkua, mutta joskus se uni taas on hyvä. Mulla ei rauhoittavia lääkkeitä ole ollenkaan, mutta 7.5mg mirtatsapin kun ottaa pelkästään, niin jotain 1 tunnin päästä alkaa vähän väsyttää ja olo helpottaa ja saa jonkun tunnin pari nukuttua. Sen jälkeen olo onkin taas parempi. Mutta yleensä en nuku päivällä. "Hätätapauksissa" vain.

 

[Murhh]

Varmaan masennuksesta johtuu kun alkanut heräilemään n. 3 tunnin nukkumisen jälkeen eikä tule enää uni. Oli ainakin tuosta kysymys siinä masennustestilapussa mikä piti täyttää kun kävin psyk. sairaanhoitajan puheilla. Aika varmasti keskivaikea masennus, tulee varmaan lääkitys kun pääsee psykiatrin käynnille. Tuonnekin menoa tuli viivyteltyä liian pitkään.
Helppo kyllä ihmisten sanoa että mee nyt ulkoilemaan, kun ei vaan jaksa tehdä sitäkään.
Vaikea uskoa että asiat kovin paljoa tästä paranee. Vaikka mielialan saisi lääkkeillä keinotekoisesti ylös niin krooninen kipu vetää sitä tasaisesti alas.

 

[jm82]

Itsellä nukkuminen on pakokeino masennusta, pahaa oloa vastaan. Esim. iltatorkut nollaa aivot ja kun/jos on paska olo niin torkkujen jälkeen sitä on taas kuin uusi ihminen ja kummasti taas jaksaa mennä.

bandwagon: kerran oli ilta-sanomissa oiva juttu "mitä ei pidä koskaan sanoa masentuneelle"

9 lausetta, joita ei kannata sanoa masentuneelle ystävälle

Tuo kohta oli vähän erikoinen. Lääkkeitä kyllä saa, mutta itselle ei ole kertaakaan edes ehdotettu terapiaa. Lisäksi terapiaan taitaa olla melko vaikea päästäkin. En tiedä onko hyviä terapeutteja edes paljoa? Toki työkykyarviossa olen ollut kaksi kertaa ja jälkimmäisellä kerralla oli erittäin hyvä psykologi paikalla. Eka psykologi olikin aivan nolla, joka oli työterveyslääkärin luona käymässä. Toki kai joku shoitaja voisi olla "terapeutti"? Mutta eihän sillä ole oikeaa koulutusta mihinkään terapiaan? Kyselee vain että miten lääkkeet on auttaneet/tehonneet?

8 "Hae lääkkeitä" Lääkkeet eivät ole ratkaisu kaikkeen eivätkä auta kaikkia samalla tavalla. Ne eivät myöskään ole onnellisuuspillereitä, joilla asiat ihmeellisesti ratkeavat, mutta niiden voimin osa masentuneista pystyy paremmin selvittämään asiansa. Anna hänelle tilaa tehdä omat ratkaisunsa. Joillekin voi olla tärkeä asia juuri se, että he selättävät masennuksen ilman niitä, kun toisille ne ovat hyvä asia. Sen sijaan on ihan ok ehdottaa terapiaa, jos ystävä tuntuu ajautuneen umpikujaan.

 

[Randomizer]

Varmaan masennuksesta johtuu kun alkanut heräilemään n. 3 tunnin nukkumisen jälkeen eikä tule enää uni. Oli ainakin tuosta kysymys siinä masennustestilapussa mikä piti täyttää kun kävin psyk. sairaanhoitajan puheilla. Aika varmasti keskivaikea masennus, tulee varmaan lääkitys kun pääsee psykiatrin käynnille. Tuonnekin menoa tuli viivyteltyä liian pitkään.
Helppo kyllä ihmisten sanoa että mee nyt ulkoilemaan, kun ei vaan jaksa tehdä sitäkään.
Vaikea uskoa että asiat kovin paljoa tästä paranee. Vaikka mielialan saisi lääkkeillä keinotekoisesti ylös niin krooninen kipu vetää sitä tasaisesti alas.

Olet saanut kuitenkin ensimmäisen vaiheen paranemisesta tehtyä eli menit lääkärille Siitä on hyvä jatkaa. Lääkkeistä: ainakin työterveydessä missä minä olen käynyt on saanut aika nopeasti ja helposti reseptejä erinäisiin lääkkeisiin. Ensimmäisellä kerralla kun menin unettomuuden takia, sai jo benzoreseptin kätösiin. Myös masennuslääkkeisiin sain reseptin joita en omaa harkintaa käyttäen kuitenkaan hakenut.

 

[jm82]

Varmaan masennuksesta johtuu kun alkanut heräilemään n. 3 tunnin nukkumisen jälkeen eikä tule enää uni. Oli ainakin tuosta kysymys siinä masennustestilapussa mikä piti täyttää kun kävin psyk. sairaanhoitajan puheilla. Aika varmasti keskivaikea masennus, tulee varmaan lääkitys kun pääsee psykiatrin käynnille. Tuonnekin menoa tuli viivyteltyä liian pitkään.
Helppo kyllä ihmisten sanoa että mee nyt ulkoilemaan, kun ei vaan jaksa tehdä sitäkään.
Vaikea uskoa että asiat kovin paljoa tästä paranee. Vaikka mielialan saisi lääkkeillä keinotekoisesti ylös niin krooninen kipu vetää sitä tasaisesti alas.

Voimia kovasti tai siis että jaksaisi. Mulla kävi samoin että heräilin 3 tunnin jälkeen. Aivan lopuksi en saanut nukuttua koko yönä. Vasta 5 aikaan aamulla sai nukuttua, kun kello soi ja 6 aikaan olisi pitänyt olla töissä. Hyvä juttu että olet vihdoin tiedostanut ja huomannut tilanteesi. Joskus se olo huononee niin hitaasti ja ei sitten vain millään edes ymmärrä hakea apua. Itse toki hyppäsin työterveyslääkärillä, mutta eihän se peelo yhtään mitään osannut sanoa tai auttaa.

Ei kannata tosiaan rasittaa koska olo siitä vain huononee, kokemusta on. Kahden päivän pieni rasitus on jo itselle aivan liikaa. Ja jos olo sattuu paranemaan, niin ei saa silloinkaan liikaa rehkiä, loppu tai se stoppi voi tulla sitten vielä nopeammin tai rajummin. Eli jollain lailla kevyttä ja helppoa elämää ja että ei olisi kiire tai pakko tehdä oikein yhtään mitään. Paitsi pari kertaa päivässä syödä jotain ja juoda vettä. Toki varmaan useamminkin kannattaa syödä, mutta itselle on riittänyt että kahdesti muistaa syödä jotain. Aamulla/päivällä syön ja keitän kahvit. Kahvi on edes pieni piristys päivään. Ja koirakin on piristys. Sitä en toki pysty/jaksa lenkittää, mutta onneksi koiran voi vain päästää pihalle ja muistaa antaa sille kaksi kertaa päivässä kanssa ruokaa ja lisätä vettä.

 

[AnanasJumala]

Työterveyshuolto on ainakin läheisten kohdalla, joilla masennus on puhjennut työuupumuksena ollut ihan toimiva. Tuli heti lähetteet psykiatrille ja vaadittu hoitosuhde, jotta voi saada Kelan tukemaa terapiaa laitettiin alulle. Lääkkeitä ehdotettiin ja henkilö niitä kokeilee. Tuntui toimivan melko hyvin. Toki pitää varmaan "vaatia" tai perustella, että kokee psykoterapian tarpeen olevan olennainen, jottei sama juttu toistu taas. Useimmilla, jotka ovat masentuneita on ollut useampi masennusjakso elämän aikana.

Itse aikoinaan kävin YTHS:n kautta ja ainakin silloin n. 10-v sitten tuli hyvä fiilis ja hommat hoidettiin mallikkaasti. Kävin pari vuotta terapiassa ja sen jälkeen masennus ja dystymiä eivät ole uusiutuneet ainakaan kovin voimakkaina ja aina on ollut työkalut asian hoitamiseksi. En voi kuin suositella.

 

[Jauho_81]

Olen käynyt vuosien aikana läpi useimmat SSRI/SNRI:t ja kaikki on samaa paskaa eikä niistä ole mulle enää apua. Aloitin jo lukioiässä Cipramilin vuonna 1997, joten takana on nyt 20 vuotta SSRI-paskan syömistä. Lyrica 150mg-300mg on tällä hetkellä enää ainoa lääke joka vie syvän lohduttomuuden tunteen pois ja antaa voimaa, mutta se tekee hieman huimaavan olon kuin olisi lievässä kännissä kokoajan. Aion vaatia psykiatrian poliklinikalta sähköhoitoon pääsyä koska lääkkeet ei enää tehoa (pitkäaikaisen käytön myötä tullut lääkeresistentti masennus). Uusi tutkimusnäyttö sanoo, että tuo pitkäaikainen SSRI-pillereiden popsiminen oikeastaan kroonistaa masennuksen pysyväksi olotilaksi.

Harmittaa, kun Suomesta ei saa feneltsiiniä (Nardil). Se on irreversiibeli MAO-estäjä.

Phenelzine - Wikipedia

Phenelzine is used primarily in the treatment of major depressive disorder (MDD). Patients with depressive symptomology characterized as "atypical", "nonendogenous", and/or "neurotic" respond particularly well to phenelzine.[1] The medication is also useful in patients who do not respond favorably to first and second-line treatments for depression, or are "treatment-resistant".[2] In addition to being a recognized treatment for major depressive disorder, phenelzine is effective in treating dysthymia,[3] bipolar depression (BD),[4] panic disorder (PD),[5] social anxiety disorder,[6] bulimia,[7] and post-traumatic stress disorder (PTSD).[8]

Tuo olisi tehokas juuri epätyyppilliseen (liikanukkuminen) ja neuroottiseen masennukseen ja pitkäaikaiseen sisäsyntyiseen dysthymiaan (alakuloon).

Ärsyttää, kun olisi profiililtaan juuri sellainen lääke, joka tehoaisi juuri omantyyppisiin masennusoireisiini mutta sitä ei sitten satu olemaan Suomessa käytössä.

Tuossa yksi kokemus lääkkeestä:

 

[kekkeruusi]

Tuli käytyä pää-on-pipi-lääkärillä. Kuukausi lisää saikkua ja kohta taas vaihdetaan lääkkeitä, jos ei ala olo asettumaan. Vituttaa jo tämä olotila ja kotona käkkiminen. Mutta minkä teet?

Kai se tästä. Pääsee ainakin jollekin puhumaan ja analysoimaan tätä, toivottavasti piakkoin.

 

[jm82]

Tuli käytyä pää-on-pipi-lääkärillä. Kuukausi lisää saikkua ja kohta taas vaihdetaan lääkkeitä, jos ei ala olo asettumaan. Vituttaa jo tämä olotila ja kotona käkkiminen. Mutta minkä teet?

Kai se tästä. Pääsee ainakin jollekin puhumaan ja analysoimaan tätä, toivottavasti piakkoin.

Mullakin on shoitajalla käynti huomenna, mutta siellä kai vaan nostetaan Risperdal lääkkeen määrää 0.5mg -> 2mg. Itselle tuo 0.5mg jo menettelisi, mutta täytyy kokeilla kait sitä isompaakin määrää.

Olikos sulla se cymbalta snri lääke nyt käytössä? Mulla oli aivan sillon alkuun cymbalta ja ketipinor. Sitten jossain vaiheessa niitä muuteltiin. Venlafaxin snri lääke jotenkin tehosi jo ensimmäisen päivän aikana kun otin 75mg tabletin (jostain syystä). Sitten määrää vielä nostettiin 150mg ja 225mg. Mutta en oikein huomaa mitään eroa 150mg ja 225mg välillä. Omasta mielestä se venlafaxin voisi olla sellainen lääke mikä saattaisi lisätä virtaa ja lisätä jaksamista tehdä jotain.

Täytyy shoitajalle ainakin sanoa/puhua siitä jostain Voxra nimisestä lääkkeestä, että tietäisikö siitä mitään. Jos sattuisi saamaan venlafaxinin rinnalle sitä. Ilmeisesti Voxraa voi käyttää tupakoinnin lopettamiseen, eli joku erikoinen "ominaisuus" siinä voisi olla. En polta mutta sillähän ei pitäisi väliä olla. Voxra ei kai vaikuta serotoniiniin, eli vaikutus on vähän eri.

 

[ttjm]

Tänään alkoi Escitalopram-lääkitys. Muutaman viikon sisällä pitäisi alkaa juomata jotain vaikutuksia.
Seksihalut tästä kuulemma lähtee, mutta eipä niitä masentuneena ole oikein muutenkaan ollut.

Ei kyllä ainakaan vielä mitään suurempia vaikutuksia. Tuo libido on kyllä vähän laskenut, mutta muuten aika samanlainen fiilis vielä.
Taidan pyytää että lisätään annostusta tällä viikolla, jos alkaisi paremmin toimimaan.