Linkki vuodelta 2023 (2022 putinin erikoinen)
Linkin tarinassa 70 luvun alussa rakennettu hartiapankki rivari. 2016 tutkittiin sisäilmaongelmia, remontteja suositeltu vuosia aiemmin, rempat siis myöhässä 10v-15v . (2008 finanssi kriisi varmaan vaikuttanut)
2018 puheissa pohtineet että asuvat loppuun asti, korjataan mitä korjataan.
2020 lämmityksen paineet alko kadota, tai siis vuotaa isosti
Vuokratontti, rakennukset arvottomat, tai siis niitä ja tontinvuorasopimusta vastaan ei saanut rahoitusta.
Muutoin suht velaton yhtiö haki itsensä konkurssiin, eli tuo lähinnä tarina siitä että yhtiömutoinen omistusasuminen pienempi riskistä kuin ihan suoraan henkilökohtaisesti kiinteistön omistaminen rakennuksineen.
Mistä lähtien Varkaus on ollut pääkaupunkiseudulla?
Putosin kärryiltä?
Kasvukeskuksissa , niiden tuntumassa on myös riskiyhtiöitä, rivari pommi vuokratontilla voi sellaiseks muodostua. Mutta tosiasiallisesti jos tontti hinnat korkeat ja vuorasopparilla tulevaisuutta ja saa rakentaa enemmän, niin 70luvun rivati lähtee hätäseen, jos ei ihan pahimpaa tantuumaan yritä. Tai sitten kunta ei uusi, tekee tilin itse.
Toinen miina mitä pelättiin oli yksittäiset "uudet" yhtiöt jotka ylivelkaisia, grynderi konkurssiin, samoin asuntosijoittajat, rakennukset arvokkaita, ettei nyt purkuun joudu, mutta huono-onninen omistusasuja joka ostanut kämpän, ja vielä tonttiosuuden, no toivottavasti ei yhtiölainaosuutta maksanut. Konkurssin sijaan pyyntihinnoista lähtee isosti.
Edit:
Hallituksen vastuu asuntoyhtiössä, onko kuinka ripeästi toimittava , ilmoitettava kauppareksiteriin (pääoman menettäminen). Miten sen jälkeen energia ja vesivirtaa, siis milloin noita tarjoavat yhtiöt voi alkaa vaatia takuita.