Lomamatkalle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Voiko ne noin vaan ilmoittaa että lento siirretty? Sitähän on voinut valita lennon juuri sen ajankohdan takia esim. just ettei tarvitse (aamu)yöstä kulkea kentälle. Ainakin tosta pitäisi saada joku hyvitys.. Jos ei matkalaukkua ruumaan laitettavaksi pakkaisin käsimatkatavarat reppuun ja vaikka fillaroisin kentälle..

2 viikkoa ennen lähtöä saavat siirtää ilman mitään korvausvelvollisuutta. Saa sitten itse päättää hyväksyykö muutetut lennot vai ottaa rahat takaisin.

Airbaltic on sinänsä hyvä yhtiö, Riika nopeasti kenttä vaihtaa (max 10min tuloportilta lähtöportille) mutta heillä on ollut paha tapa muuttaa lentoja. Liittyy siihen että A220-300 moottoritoimittajalla on ollut ongelmia huoltojen kanssa. Lisäksi peruvat jonkin verran lentoja ja muuttavat reittejä jos kysyntää ei ole tarpeeksi.

Aspa heillä taas toimii hyvin, vastaavat nopeasti ja kun omat aikataulut eivät sopineet muutettuun Tampereelta lähtevään lentoon sain vaihdettua sen Helsingistä lähtevään. Pari lentoa ovat omalta kohdalta muuttaneet ja niistä tieto on tullut hyvissä ajoin. Tietysti tulee ongelmia jos matkapäivissä ei ole joustoa tai on varannut hotellin ilman peruutusoikeutta.

Tuohon A220-300 huolto-ongelmiin liittyy myös se että ovat joutuneet vuokraamaan kalustoa charter yhtiöiltä. Joillekin iso pettymys kun A220-300 vaihtuukin Carpatairin A319/A320 koneeksi. Itse lensin Carpatairilla Riika-Barcelona-Helsinki eikä ollut valittamista vaikka kone ei uusin ollutkaan.
 
2 viikkoa ennen lähtöä saavat siirtää ilman mitään korvausvelvollisuutta. Saa sitten itse päättää hyväksyykö muutetut lennot vai ottaa rahat takaisin.
Onko nämä peruuttelut ym. sitten nykyään joku uusi normaali näillä halpiksilla vai aina ollut tällaista? Norwegianilla tuli muutaman kerran takavuosina lennettyä ongelmitta mutta liekö ollut tuuria matkassa.
Airbaltic on sinänsä hyvä yhtiö, Riika nopeasti kenttä vaihtaa (max 10min tuloportilta lähtöportille) mutta heillä on ollut paha tapa muuttaa lentoja. Liittyy siihen että A220-300 moottoritoimittajalla on ollut ongelmia huoltojen kanssa. Lisäksi peruvat jonkin verran lentoja ja muuttavat reittejä jos kysyntää ei ole tarpeeksi.
Ei vaikuta kovin luotettavalta yhtiöltä? Mutta hyvää infoa kuitenkin ettei ainakaan Airbalticilla lähde matkaan.. Ei paljon auta vaikka olisi mitkä parin kympin lennot jos eivät toteudu (luvatusti).
Aspa heillä taas toimii hyvin, vastaavat nopeasti ja kun omat aikataulut eivät sopineet muutettuun Tampereelta lähtevään lentoon sain vaihdettua sen Helsingistä lähtevään. Pari lentoa ovat omalta kohdalta muuttaneet ja niistä tieto on tullut hyvissä ajoin. Tietysti tulee ongelmia jos matkapäivissä ei ole joustoa tai on varannut hotellin ilman peruutusoikeutta.
Hyvä tietysti että edes aspa toimii.. Taitaa tuo hotellin peruutusoikeuskin jotain kustantaa jos on aina edes mahdollista.

No kotona on ihmisen hyvä olla :)
 
Onko nämä peruuttelut ym. sitten nykyään joku uusi normaali näillä halpiksilla vai aina ollut tällaista? Norwegianilla tuli muutaman kerran takavuosina lennettyä ongelmitta mutta liekö ollut tuuria matkassa.

Kaikkein haukutuin halpis eli Ryanair ei ihan helposti peru lentojaan. Omalle kohdalle ei ole tullut yhtään peruutusta vaikka corona-aikana lensivät Milano-Lappeenranta lähes tyhjillä koneilla ja parin kympin lippuhinnoilla.

Finnair taas perui ensin huonoon varaustilanteeseen ja nopeasti muuttaen matkustusuositukseen heti 3/20 kaikki Italian lennot. Oli mukava saapua finskillä Roomaan kun koneesta ulos astuessa sai luurin auki ja IS etusivulla ilmoittaa että finski peruu lennot. Lähtiessämme asia oli yhtiön tiedossa mutta meille sitä ei kerrottu. ja kun aspasta sai parin päivän päästä jonkun kiinni oli vastaus " voi että, vaikea tilanne. Mutta emme voi auttaa mitenkään.. yrittäkää päästä jollain takaisin ". Korvauksia ei saanut (muuta kuin monen kuukauden päästä paluulipun hinnan) koska lentojen äkkinäiselle lopetukselle oli syynä muuttunut matkustussuositus.

Onneksi Rtanair+easyjet lensivät, nopealla lähdöllä liput tosin maksoivat ihan reilusti ja lento tuli Berliinin kautta.

Tuon jälkeen finski ei ole ollut edes minkäänlainen vaihtoehto minulle.
 
En ole varma, onko oikea ketju.. Mutta Air Baltic on siirtänyt lentoni menemään klo 5:30 aamulla. Asun lentokenttäjunan varrella Helsingissä. Mutta se juna ei kulje öisin ja minulla ei ole autoa. Takseilla on stardarditaksa, jota en haluaisi maksaa (koko lento on ostettu , kun oli halpa). Onko siis kokemusta Bolt/Uber keskellä yötä? Matkaa kentälle 9km.
Kentälle en ole mennyt uber/bolt(/yango), mutta noin muuten käytettynä joku backup-plan/henkinen valmius maksaa ns. "täysi hinta"matkasta pitää olla. Ei tuo pätkä kyllä lähitaksillakaan paljoa maksa (toki saman verran kuin halpa lentolippu :) ). Suurin ongelma saada halvalla hinnalla (jos systeemi sellaista ehdottaa ko. ajan hetkellä) ns. varaus läpi eli joku sen ottaa, pieni epätodennäköisyys jää vielä sille että kuski ei koskaan saavu paikalle.

Itse toimisin seuraavaksi: 30min-15min ennen h-hetkeä yrittää ottaa tuollaista halpakyytiä ja h-hetkellä backuppina lähitaksi tilaukseen, mahdollisuus päästä "halvalla" ja siitä kärsii sitten vähän aikaisempana heräämisenä.
 
Eipä tuo mitenkään yllättävää ole, jopa suht normaalia. En tiedä odotitko moccamasteria, mutta miltein joka paikassa on kapselikeitin tai vedenkeitin sekä pikakahvia. Jääkaappi on vähän 50/50, oman kokemuksen mukaan taipuu kyllä minibaarin puolelle. Panorama sviitissä on yksityisyyttä porealtaalle, mutta varmaan vielä kalliimpi kuin tuo metsäsviitti. Pari kertaa tuolla olen käynyt ja sen kyllä allekirjoitan, että kaikki on kallista. Itselleni on myös jäänyt mieleen, että molemmilla kerroilla palvelu ravintolassa oli heikkoa. Tuntui, että ruuat tuli kuin linjastosta ja asiakkaista haluttiin päästä mahdollisimman nopeasti eroon.
Niinkuin sanoin niin en oikein viihdy hotelleissa yleensäkään joten en tiedä millaisia varustuksia niissä on ja perushotlissahan nyt mitään keittolevyjä tahi jääkaappeja ei tarvitakkaan, sen kuin hyppää hissiin ja hakee raflasta. Tässä tapauksessa kuitenkin ollaan aika kaukana palveluista joten odottaisin että siellä olis minimaaliset kokkausmahdollisuudet koska käytännössä mainostetaan "mökkinä" eikä huoneena. Ja kahvinkeitin pitäisi kyllä minusta olla normaalikeitin missä voit keittää normaalia kahvia.
 
On huoneistohotelleja ja hotelleja. Huoneistohotelleissa on keittiöttarvikkeet. Normaaleissa hotelleissa ei yleensä ole. Tuossa on varmaan ajatuksena tuollainen mökkihotelli metsässä jossa nautitaan ja käydään ravintolassa syömässä. Sitten erikseen ihan omat mökit.
 
Kokemuksia Kyprosesta lähiaikoina. Suunniteltu reissua sinne syys-lokakuun vaihteessa ennen koulujen syyslomia.
Reissun budjetti alle parilla tonnilla lennot ja hotelli aamiaisella kahdelle aikuiselle viikoksi. Mitä siellä kannattaa käydä katsomassa ja mitä välttää?
 
Viimeksi muokattu:
En ole varma, onko oikea ketju.. Mutta Air Baltic on siirtänyt lentoni menemään klo 5:30 aamulla. Asun lentokenttäjunan varrella Helsingissä. Mutta se juna ei kulje öisin ja minulla ei ole autoa. Takseilla on stardarditaksa, jota en haluaisi maksaa (koko lento on ostettu , kun oli halpa). Onko siis kokemusta Bolt/Uber keskellä yötä? Matkaa kentälle 9km.
Uberilla olen mennyt useamman kerran kentälle yöaikaan. Ei mikään ongelma. Joka kerran tullut kyyti ajallaan, kun olen sen etukäteen tilannut. Hinta naurettavan edullinen vs. perinteinen taksi.
 
Yritin olla fiksu ja tilasin kyydin ennakkoon boltilta samassa tilanteessa, mutta saman 30e ne veloittivat kun taksit kentälle. Ehkä halvempi jos ei ennakko tilaa lentokentälle. Mutta ei ole oikotietä löytynyt. Oma lento lähtee onneksi vasta seiskalta tällä kertaa, niin pääseen junalla.
 
Onko nämä peruuttelut ym. sitten nykyään joku uusi normaali näillä halpiksilla vai aina ollut tällaista? Norwegianilla tuli muutaman kerran takavuosina lennettyä ongelmitta mutta liekö ollut tuuria matkassa.
Kyllähän niitä ihan joka firmalla on, syystä tai toisesta.

Airbalticin tapauksessa tälle kesälle on jo aiemmin tiedotettu aika kattavasti muutoksista, jotka johtuvat huolloista koneille: Newsroom - Company | airBaltic -- nämä jo yksinään koski 67000 matkustajaa. Ei niitä koneita siellä ehjänä kentällä makuuteta eli sitten kun kapasiteetti on vedetty äärirajoille ja tulee pientä ongelmaa, niin johonkin se aina tuppaa vaikuttamaan.

Mitä firmaa sinä meinasit seuraavaksi käyttää, Finnairiako? "Suomen Ilmailualan Unioni (IAU) on ilmoittanut työnseisauksesta Helsinki-Vantaan lentoaseman maatoiminnoissa 2., 4., 7., 16., 18., 21. ja 23.7.2025. Työnseisaukset vaikuttavat moniin lentojen kannalta olennaisiin toimintoihin, kuten asiakaspalveluun, matkatavarakäsittelyyn, lentokonehuoltoon, rahtiin ja ateriapalveluihin.", Finnair.fi.
 
Ratkaisin ongelman siten etten käytä mitään firmaa, näin säästän sekä aikaa, rahaa että hermoja. :tup: Liian kallista kun lomasesonki jo päällä + ei kiinnosta välilaskulliset lennot tuntien palloiluineen vieraalla kentällä.
 
Uberilla olen mennyt useamman kerran kentälle yöaikaan. Ei mikään ongelma. Joka kerran tullut kyyti ajallaan, kun olen sen etukäteen tilannut. Hinta naurettavan edullinen vs. perinteinen taksi.
Yritin olla fiksu ja tilasin kyydin ennakkoon boltilta samassa tilanteessa, mutta saman 30e ne veloittivat kun taksit kentälle. Ehkä halvempi jos ei ennakko tilaa lentokentälle. Mutta ei ole oikotietä löytynyt. Oma lento lähtee onneksi vasta seiskalta tällä kertaa, niin pääseen junalla.

Kiitos tästä, otan siis Uberin ja arvon sen kanssa.
 
Onkos matkalaukku suosituksia? Mielelläni ostaisin ison ruumaan menevän.
Vähän vois avata, että mitä laukulta kaipaa. Halpaa hintaa? Kestävyyttä? Paljon lokeroita? Pehmeä/kova?

Itse oon todennut, että Prisman halpislaukut on riittävän hyviä. Migant tms. On halpoja ja kestää ainakin lähes saman ku kalliimmatkin.
 
Ja paino.
 
Vaikka ulkovarastossa on pyörinytkin yli 20v vanhoja kovikuorisia luotto-Samsonitejä, vimeisen 10v aikana siirtynyt TNF base duffel -laukkuihin. Hintaisekseen aivan kurkoja, kevyitä ja kestäviä sekä imevät niin paljon XL-koossa kamaa, että paino tulee ensin vastaan. Myös vuokra-auton perään helpommin istutettavissa saa ajoon minkä tahansa random-vehkeen. Toisena nuo kovat laukut on itselle vähän kasaria kanarianlentoineen.
 
Vaikka ulkovarastossa on pyörinytkin yli 20v vanhoja kovikuorisia luotto-Samsonitejä, vimeisen 10v aikana siirtynyt TNF base duffel -laukkuihin.
No, on se mukavampaa työnnellä laukkua neljällä pyörällä kuitenkin kuin rahdatta olalla. Mieluummin sitten rinkka kunnon selkään ripustusta varten.
 
Juu, toki miten tarvitsee liikutella ja mikä toimii itselle. Normisti kun vie autoon/taksiin ja kentällä hihnalle, aika yksi ja sama. Toisessa päässä sitten tottunut niin pyörien kuin ilmankin olevien laukkujen kanssa vetämään kärryjen kyytiin.

Nyt itsellä reissussa duffeli ja vaimolla parilla pyörällä oleva laukku (alaosa kova, yläosa pehmeä), jolloin pystyn itsekin ottamaan toisen laukun selkään ja toista vetämään. Työntelyyn neljällä pyörällä en oikein ikinä tottunut vs laukun vetäminen astetta tukevimmilla renkailla, jotka ei ensimmäiseen asfalttimonttuun tai kivimurskaan hyydy. Noin jopa matkustamon laukunkin kanssa.
 
Vähän vois avata, että mitä laukulta kaipaa. Halpaa hintaa? Kestävyyttä? Paljon lokeroita? Pehmeä/kova?

Itse oon todennut, että Prisman halpislaukut on riittävän hyviä. Migant tms. On halpoja ja kestää ainakin lähes saman ku kalliimmatkin.
Meillä taas huonoja kokemuksia Prisman halpislaukusta, ei montaa reissua kestänyt, kun yksi pyörä sanoi itsensä irti. Sen jälkeen ostettiin American Touristerin iso kova laukku ja toiminut hyvin. Toinen, myös American Tourister -laukku toiminut jo vuosia moitteetta. 130€ tais tuosta uudesta joutua pulittamaan.

Eli täältä suositus American Tourister -laukuille, hieman kalliimpia kuin halpikset, mutta ei mitään ökykalliita.

edit. Kappas, näidenkin hinnat hieman noussut taas parissa vuodessa. Kyllä tuollainen 4-pyöräinen laukku on kätevä käsitellä..en enää 2-pyöräistä ostaisi.
 
Viimeksi muokattu:
Mä en ymmärrä mitä niillä neljällä pyörällä tekee. Laukkua vedetään perässä jolloin se kallistuu kahdelle pyörälle. Neljällä vain vierimässä minne sattuu jos vähänkin epätasaista.
 
Noissa kovissa laukuissa on se huono puoli että ne painaa pirusti ja sillä tavalla syö kuljetettavan tavaran määrää.
 
Ei tuollainen isokaan laukku kyllä paljon paina.

Oletko testannut? Rullaa hiton hyvin ja kevyesti? Itse tiedän, kun on kokemusta myös 2. pyörän versiosta. Ihanko muuten vaan noita tehdään neljällä pyörällä vaikka käytettävyys on huono? Ei vaan siksi, että ne ovat hyviä noin.
 
Juuri näin. Kunnon nelipyöräinen kulkee 20kg+ painossakin liki itsestään. Kevyesti kädellä ohjaa ja lentokenttien tasaisilla lattioilla rullaa hienosti.

Kaksipyöräiset on ihan perseestä noihin verrattuna.

Toki joissain halpisnelipyöräisissä on ihan paskat pyörät ja niitä ei kannata hommata. Sama lentolaukuissa. Kerran erehdyin Verkkokaupasta jonku halpiksen lentolaukuksi ostamaan ja siihen meni hermo nopeaan ja kunnon laukku alle. Kunnon laukku pyörii niiden pyörien varassa kuin itsekseen.
 
Noissa kovissa laukuissa on se huono puoli että ne painaa pirusti ja sillä tavalla syö kuljetettavan tavaran määrää.
Ei muuten paina. Halvat painavat, mutta kun kerran ostaa kunnollisen kevyen, niin se palvelee sitten pitkään. Reilusti alle 3 kg saa isoja kovia laukkuja.
 
Niinkuin sanoin niin en oikein viihdy hotelleissa yleensäkään joten en tiedä millaisia varustuksia niissä on ja perushotlissahan nyt mitään keittolevyjä tahi jääkaappeja ei tarvitakkaan, sen kuin hyppää hissiin ja hakee raflasta. Tässä tapauksessa kuitenkin ollaan aika kaukana palveluista joten odottaisin että siellä olis minimaaliset kokkausmahdollisuudet koska käytännössä mainostetaan "mökkinä" eikä huoneena. Ja kahvinkeitin pitäisi kyllä minusta olla normaalikeitin missä voit keittää normaalia kahvia.
Ääriharvoin kohteissa, joissa ollaan vain pari yötä on mitään normikeittimiä. Kapseleita noissa aina on.
 
Onkos matkalaukku suosituksia? Mielelläni ostaisin ison ruumaan menevän.

Verkkiksellä on aika hyvät tarjoukset päällä Delseyn laukuista, omalla kokemuksella tuntuvat ihan laadukkailta vehkeiltä. Myös verkkiksen oman Feru brändin laukkuja ollut pari kappaletta, nämä myös ihan asiallisen oloisia mutta Delseyt tuntuu laadukkaammilta. Ferua saa välillä kunnon alennuksesta todella halvalla, mutta riippuen toki koska tarvitset ei ehkä kannata jäädä odottelemaan.

Mitä ikinä teetkään, niin kovista, tai yleensäkin kaksiosaisista laukuista kannattaa ostaa vain sellaisia malleja joissa kannessa on täysi ”väliverho”, ei missään nimessä pelkkiä henkseleitä molempiin puoliin. Tarpeen huomaa viimeistään kun pakkaa sen kannen täyteen tavaraa ja yrittää sulkea laukun. Paras olis omaan makuun jos molemmilla puolilla olis kunnon verho mutta useimmissa on pohjassa vain henkselit.

Jos olisin itse just nyt ostamassa laukkua tarpeeseen niin hakisin tällaisen verkkiksestä:

Mulla on myös yksi ”puolikova” Eastpakin laukku, se on ollut myös mainio ja käytän sitä aina lyhyemmillä reissuilla. Niitä saa myös isoina versioina ja tämä 70 senttinen on nyt ihan järkihinnalla myynnissä jos tuollaista hakee mieluummin:

Itse kyllä tykkään nelipyöräisistä etenkin jos tarve rullailla lentokentällä, mukavampi tasaisella kuin kaksipyöräinen perässävedettävä.

Noissa kovissa laukuissa on se huono puoli että ne painaa pirusti ja sillä tavalla syö kuljetettavan tavaran määrää.

Joo siis sellaiset ”vanhanaikaiset” paksut kovamuoviset laukut on painavia, mutta nämä uudet ohuet joustavasta materiaalista valmistetut laukut on kevyitä kuin mitkä. Esim. tuo linkkaamani 77 cm Delsey painaa 3,48 kg kun vastaavan kokoinen kovamuovinen hirvitys on tuplat siitä.
 
Ei tuollainen isokaan laukku kyllä paljon paina.

Oletko testannut? Rullaa hiton hyvin ja kevyesti? Itse tiedän, kun on kokemusta myös 2. pyörän versiosta. Ihanko muuten vaan noita tehdään neljällä pyörällä vaikka käytettävyys on huono? Ei vaan siksi, että ne ovat hyviä noin.
Kummatkin rullaavat kyllä jos laadukkaita. Lisäksi yleensä nelipyöräisissä pyörät on pienempiä kuin kaksipyöräisissä ja pahimmillaan kaikki kääntyviä eli mikään pyörä ei tiedä minne ollaan menossa.
 
Ääriharvoin kohteissa, joissa ollaan vain pari yötä on mitään normikeittimiä. Kapseleita noissa aina on.
Niin voi olla, en tiiä kun ei ole kokemusta. Mutta lähinnä tässä oli se pointti että noi sviitit on melko kaukana päärakennuksesta tai muusta "sivistyksestä" että sinne ei marssita ihan noin vaan.
 
Itse kyllä tykkään nelipyöräisistä etenkin jos tarve rullailla lentokentällä, mukavampi tasaisella kuin kaksipyöräinen perässävedettävä.

Nelipyöräinen on helpompi ja mukava nimenomaan kentällä yms missä on tasaiset lattiat. Kadulla liikkuessa helpompi siirtyä perässävetoon.

Vielä kun joku kehittäisi laukun josta saa pyörät vaikka jollain vivulla laukun sisään. Ainakin halvemmissa noi pyörät on se laukun helpoimmin rikkoontuva kohta..

Itse olen kyllä siirtynyt lähes kokonaan pelkillä käsimatkatavaroilla matkustamiseen. Poikkeus ovat viikon risteilyt missä tarvitsee vähän enemmän tavaraa mukaan.
 
Niin voi olla, en tiiä kun ei ole kokemusta. Mutta lähinnä tässä oli se pointti että noi sviitit on melko kaukana päärakennuksesta tai muusta "sivistyksestä" että sinne ei marssita ihan noin vaan.
On kyl helvetin kaukana, itse otin sähköpotkulaudan mukaan ku olin tuolla. Black Friday tarjouksesta otin 2 yötä. Ei kyl viittis normi hintaa maksaa
 
Me käytiin ihan omalla autolla aina siellä alhaalla.. olihan siellä se shuttle, mutta se oli vaan iltapäivästä alkaen eikö ollu mitään käryä koska se tulee ja menee.
Kaks yötä oltiin mekin ja äkkilähtönä saatiin halvemmalla enkä kyllä täyteen hintaan tuota olis ottanu..
 
Kuulostaa ihan suomalaiselta kohteelta. Hinta on tähtitieteellinen ja palvelut on heikkoja ellei surkeita. Suomessa en vapaaehtoisesti lomaile, vaan lähden mielellään muualle kun matkakulujenkin kanssa tulee halvemmaksi mennä melkein minne vaan ja rahalleen saa parempaa vastinetta.
Yleensä aina ulkomaille. Saat Suomen viikonlopun hinnalla viikon reissun.
 
Tämähän se on. Suomessa kaikki on hinnoiteltu sen verran korkeaksi, että keskituloisella perheellisellä henkilöllä ei ole varaa matkustella kotimaan kohteissa. Hssua ajatella, että tuttava pariskunta kahden lapsensa kanssa sai useamman päivän reissun ulkomailla halvemmalla, kuin mitä olisi ollut 3 päiväinen viikonloppu suomalaisessa kohteessa. Ja eivät edes asu lähelläkään helsinkiä mistä lensivät. Tämä korostuu vieläpä jos hyvissä ajoin, eli tyyliin puoli vuotta aiemmin ostaa junamatkan hesaan, lennot ja hotellit ulkomaille. Hyvällä tuurilla säästää satasia nelihenkisellä perheellä.
 
Joo ei tuo Järvisydän mikään halppis ole. Itse käynyt pari kertaa kaksi yötä ja kerran yhden yön. Palvelut pelanneet ihan mukavasti. ruoka ihan hyvää, mutta hieman kallista suhteessa mitä saa.

Kylpylä ja muut ulkoilumahdollisuudet erinomaiset. Kerran olen ollut sydäntalvella, siitä tykkäsin ehkä eniten. Helmikuun alku taisi olla. Kaikki jääreitit oli lanattu niin oli aika mahtavaa niitä painella retkiluistimilla. Siitä sit kylpylään ja syömään.

Kesäkausi itselle vähän meh. Asun itse Saimaan vieressä ja ajelen maastopyörällä ihan vapaa-ajalla metsässä. En kalasta. Hieno paikka se on kesäkaudellakin mutta meni itsellä vähän järvessä lilluteluksi ja viinin hörppäilyksi. Veneretkiä siitä järjestetään jossa oikea mahdollisuus nähdä Saimaan norppa. Vaimo jonkun firman jengin kanssa oli ollut ja nähnyt. Jos semmoinen kiinnostaa.

Onhan tuo Saimaa nähtävyys itsessään jos ei lähellä asu. Vaatii veneen toki.
 
Verkkiksellä on aika hyvät tarjoukset päällä Delseyn laukuista, omalla kokemuksella tuntuvat ihan laadukkailta vehkeiltä. Myös verkkiksen oman Feru brändin laukkuja ollut pari kappaletta, nämä myös ihan asiallisen oloisia mutta Delseyt tuntuu laadukkaammilta. Ferua saa välillä kunnon alennuksesta todella halvalla, mutta riippuen toki koska tarvitset ei ehkä kannata jäädä odottelemaan.

Mitä ikinä teetkään, niin kovista, tai yleensäkin kaksiosaisista laukuista kannattaa ostaa vain sellaisia malleja joissa kannessa on täysi ”väliverho”, ei missään nimessä pelkkiä henkseleitä molempiin puoliin. Tarpeen huomaa viimeistään kun pakkaa sen kannen täyteen tavaraa ja yrittää sulkea laukun. Paras olis omaan makuun jos molemmilla puolilla olis kunnon verho mutta useimmissa on pohjassa vain henkselit.

Jos olisin itse just nyt ostamassa laukkua tarpeeseen niin hakisin tällaisen verkkiksestä:

Mulla on myös yksi ”puolikova” Eastpakin laukku, se on ollut myös mainio ja käytän sitä aina lyhyemmillä reissuilla. Niitä saa myös isoina versioina ja tämä 70 senttinen on nyt ihan järkihinnalla myynnissä jos tuollaista hakee mieluummin:

Itse kyllä tykkään nelipyöräisistä etenkin jos tarve rullailla lentokentällä, mukavampi tasaisella kuin kaksipyöräinen perässävedettävä.

Joo siis sellaiset ”vanhanaikaiset” paksut kovamuoviset laukut on painavia, mutta nämä uudet ohuet joustavasta materiaalista valmistetut laukut on kevyitä kuin mitkä. Esim. tuo linkkaamani 77 cm Delsey painaa 3,48 kg kun vastaavan kokoinen kovamuovinen hirvitys on tuplat siitä.

Jos olisi tarvetta, ostain tuon Delseyn heti. Hinta-laatu aika loistava.
 
Onkos matkalaukku suosituksia? Mielelläni ostaisin ison ruumaan menevän.
Osta joku merkkilaukku American Tourister tai Samsonite taitaa olla halvimmasta päästä, niihin saa varaosia. Tuorein kokemus korjauksesta tältäkuulta Amerikan Touristerista 9v vanhasta laukusta 2rengasta meni rikki. Yritin etsiä sopivaa rengasta netistä ei löytynyt. Menin Jumbon Samsonitekauppaan, ei löytynyt enää varaosahausta kun laukkua ei valmisteta. Lupasi katso, jos joku uudemman mallin rengas olisi samanlainen.
2päivän päästä soi puhelin: nyt löyty oikea rengas 12€/kpl hinta oli sama irtorenkaalle tai asennettuna.
 
Ei tästä Suomen säästä tule lasta eikä :poop:Voisi Madridin matkaa katsella, sateiden ja ukkosten yli leppeässä +30 ja palaa voittajana helteiseen Suomeen. Vaihdolliset lennot vähän arveluttaa onko 1,5 tuntia Ranskassa kuitenkin liian vähän. Konehan voi lähteä jo Suomessa myöhässä vaikka mistä syystä jolloin voi mennä juoksuksi vaihtokentällä. Kuinka lyhyillä vaihtoajoilla porukka on lennellyt?
 
Lauantaina alkaa kuumuuskupoli, tai käristyshelle tjs. Jospa uskaltaisi uimaan ekaa kertaa tänä kesänä.
 
Ei tästä Suomen säästä tule lasta eikä :poop:Voisi Madridin matkaa katsella, sateiden ja ukkosten yli leppeässä +30 ja palaa voittajana helteiseen Suomeen. Vaihdolliset lennot vähän arveluttaa onko 1,5 tuntia Ranskassa kuitenkin liian vähän. Konehan voi lähteä jo Suomessa myöhässä vaikka mistä syystä jolloin voi mennä juoksuksi vaihtokentällä. Kuinka lyhyillä vaihtoajoilla porukka on lennellyt?
En mä ainakaan 1½ vaihdosta olisi huolissani... alle tunnin vaihdot vähän jännempia, varsinkin noilla megakentillä.
 
Ei tästä Suomen säästä tule lasta eikä :poop:Voisi Madridin matkaa katsella, sateiden ja ukkosten yli leppeässä +30 ja palaa voittajana helteiseen Suomeen. Vaihdolliset lennot vähän arveluttaa onko 1,5 tuntia Ranskassa kuitenkin liian vähän. Konehan voi lähteä jo Suomessa myöhässä vaikka mistä syystä jolloin voi mennä juoksuksi vaihtokentällä. Kuinka lyhyillä vaihtoajoilla porukka on lennellyt?
Jos matka myydään samalla lipulla niin en olisi huolissani mistään vaihtoajasta.

Poikkeuksena joku lyhyt parin päivän reissu ja vaihtokenttä sellainen että seuraava lento 12h/24h päästä jolloin miss==sama palata seuraavalla lennolla suomeen.
 
Mistä tietää pitääkö Airbnb kämppä siivota itse? Katsotuissa kohteissa ei näy mainintaa siivouksesta, ei siitä että siivous kuuluu hintaan, eikä että pitää siivota itse. Viimeksi kun otin mökin tuota kautta tuli yllärinä että se pitää siivota lähtiessä.
 
Siellä pitäisi kyllä lukea. Mutta voithan kysyä viestillä miten on?
 
Itse vien aina jokatapauksessa roskat airbnbstä ulos ja jätän kämpän muutenkin järkevään kuntoon. Varmistuu hyvät arviot sitten minunkin suuntaan. Tehnyt tuota airbnb houstausta opiskeluaikoina omassa kämpässä ja aina tykkäsin kovasti kun oli kämppä jätetty siistiksi.
 
Ei ole tarkoitus porsastella Airbnb:ssä vaan päättää vierailu lähtemällä aamusta juhlavaatteissa sukulaisiin. Siivous ei ole yhteensopiva lähtöpäivän ohjelman kanssa. Yhtään ylimääräistä askaretta tai stressiä ei kaivata aamuun.
 
Ei tästä Suomen säästä tule lasta eikä :poop:Voisi Madridin matkaa katsella, sateiden ja ukkosten yli leppeässä +30 ja palaa voittajana helteiseen Suomeen. Vaihdolliset lennot vähän arveluttaa onko 1,5 tuntia Ranskassa kuitenkin liian vähän. Konehan voi lähteä jo Suomessa myöhässä vaikka mistä syystä jolloin voi mennä juoksuksi vaihtokentällä. Kuinka lyhyillä vaihtoajoilla porukka on lennellyt?

Kohta on 30min vaihtoaika. Ja se siis koneen lähtöön. Portti varmaan aukeaa samaan aikaan , kun koneeni laskeutuu.
 
No enhän minä sitä voi tietää. Mitä majoittaja on kirjoittanut, hän sen päättää
Mistä sitten sitten voi tietää pitääkö vieraan siivota Airbnb asunto, jos ei ole selkeää käytäntöä siivouksesta ilmoittamiseen? En siis tiedä onko asunnon siivous vierailuun päätteeksi oletus ja jos ei tarvitse siivota, niin siitä ilmoitetaan vai onko oletus ettei tarvitse siivota jos sitä ei ole erikseen mainittu. Nyt kun kohteessa ei lue mitään siivouksesta, niin en tiedä onko asunto siivottava itse vai ei. Hankalaa.
 
Se on joo typerää Airbnbssä. Ymmärtääkseni Booking.com voi olettaa että siivous sisältyy jos ei muuta maininata. Omat jäljet on pyritty siistimään, eikä koskaan ole tullut negatiivista kohteista missä ei ole ollut mainintaa siivouksesta. Nykyisin olen kyllä aina erikseen kysynyt viestillä minkälaista siivousta edellytetään, jos ei tiedoissa lue mitään. Viimeksi omat jäljet piti olla siivottu. Toisella kertaa siivous sisältyi vaikkei varauksessa ollut siivousmaksua. Yksi suomalainen mökkiä vuokraava oli laittanut siivoustiedot varauksen jälkeen tuleviin viesteihin, 80e/yö ei ollutkaan enää niin halpaa.
 
Mistä sitten sitten voi tietää pitääkö vieraan siivota Airbnb asunto, jos ei ole selkeää käytäntöä siivouksesta ilmoittamiseen? En siis tiedä onko asunnon siivous vierailuun päätteeksi oletus ja jos ei tarvitse siivota, niin siitä ilmoitetaan vai onko oletus ettei tarvitse siivota jos sitä ei ole erikseen mainittu. Nyt kun kohteessa ei lue mitään siivouksesta, niin en tiedä onko asunto siivottava itse vai ei. Hankalaa.

No en tiiä, en oo juurikaan varannut tuolta, mutta itse pidän airbnb asuntoa ja ilmoituksessa lukee että paikka jätettävä samaan kuntoon kuin tultaessa
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 535
Viestejä
4 888 879
Jäsenet
78 836
Uusin jäsen
thuuber

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom