Isolle lentokentälle kannattaa kyllä tulla ajoissa, tuli tämä viimeksi Munchenissa käydessä koettua. Iltapäivän lento Helsinkiin lauantaina Lufthansalla eli useampi lentoyhtiön oma tiski ruumalaukkujen jättöön. Lento taisi lähteä klo 15:15, kentällä oltiin n. 12:15 eli 3h etukäteen. No karmea ryysis ensin ruumalaukun jättöön, meni varmaan melkein tunti. No sitten turvatarkastukseen, jossa meni n. 1,5h eli siitä päästyä oli enää n. 30min lennon lähtöön. Lähtöportti oli vielä satelliittiterminaalissa, johon piti junalla mennä. Ei paljoa myöhemmin olisi tarvinnut tulla, niin olisi jäänyt paluulento väliin. Toinen esimerkki: joskus Genevessä yritettiin saada ruumalaukkuja Finnairin koneen kyytiin. No samoilta 4:ltä tiskiltä piti jättää matkatavarat n. 10-20 eri lentoyhtiön lennoille. Jonotettiin n. 40min ja todettiin, että jono liikkuu aivan liian hitaasti, että olisi mitään mahdollisuuksia ehtiä koneeseen. No kysyttiin sitten henkilökunnalta ja Finnairille sitten avattiin oma tiski ja ehdittiin n. 20min ennen koneen lähtöä portille. Tampereelta lennettäessä ei olisi tarvinnut kyllä kovin paljoa aiemmin tulla, kun kyseessä taisi olla ensimmäinen päivän kahdesta lennosta, jotka kentältä lähti. Summasummarum ennemmin sitä menee vaikka tunniksi tai pariksi loungeen syömään ja juomaan kuin myöhästyy koneesta.