Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
En ole saanut. Minun kädet eivät mahdu johtoliittimelle niin, että saisin sen irti umpiosta. Työkaveri soitteli paikalliselle Toyotan edustajalle ja he ottavat herätteen rosvoliittimellä umpion johtonipusta (kuten minäkin haluaisin) ja meinasivat, että umpio lähtee irti autosta kun tietää mitä tekee, ei ole kuin kahdella pultilla kiinni. Epätoivoon tuon kanssa vaipuu, mutta ei auta kuin yrittää tai sitten maksaa merkkihuollolle, että he laittavat herätteen kiinni. Luulisi olevan maksimissaan tunnin homma.
Raahe. On täällä autohuoltoja, merkkihuollossa vain useimmiten tietävät mitä tekevät eikä mene aikaa ihmettelyyn. Joku autohuolto josta työkaveri kysyi oli laittamassa can-boksia (70€ + asennus pari tuntia). Toki homman saa silläkin hoidettua, mutta turhaa työtä sen asentaminen on. Kaikkein helpoin olisi ottaa heräte suoraan pitkien valojen sulakkeelta johdollisella sulakkeella, mutta en ole onnistunut löytämään 10A matalaa minisulaketta johon olisi kolvattu johto kiinni.
Yritän vielä saada umpion irti, jos se ei onnistu, niin luovutan. Parempi käyttää joku kymppi ammattilaisapuun kuin tuhota umpio.
Sulake josta herätteen olisi saanut on tiedossa ja tuollainen on ostettuna:
Haaroitin sulakerasia mikro
Muuten hyvä, mutta ei mahdu sulakerasian kannen alle enkä halua rueta kantta pilkkomaan. Minäkin luulin, että ongelma oli ratkaistu tuollaisella.
Tuollainen mahtuisi, mutta saatavuus on ongelma:
STM Pigtail Fuses
En tiedä millä umpion johtonipun liitin on liimattu kiinni, mutta en ole onnistunut saamaan sitä useista yrityksistä huolimatta auki. Tuossa kuva kyseisestä liittimestä:
https://www.toyotaclubsweden.com/download/file.php?id=4130
Sama koskien myös halogeenilisävaloja sellaisenaan. Kyllähän ne isot ja tehokkaat kalliit merkkivalot maksoivat alkaen lähemmäs satasen kappale, mikä esimerkiksi minusta kuulosti silloin paljolta. Vaihtoehtona oli totuttu pitämään halpoja ja helvetin huonoja valoja, jotka lähinnä kuormittivat laturia. Yhtäkkiä Biltemasta sai testissä menestyneen ison ämpärin halpisversion murto-osaan merkkituotteiden hinnasta. Todella pitkän kantaman valo oli kyseessä ja juuri sellaiset silloin halusin keulalle. Hyvät olivat. En kyllä enää juuri sellaisia kaipaisi vaan katselen nykyiseen ledipaneelia vähän eri estetiikalla ja mitoilla.Mun mielestä nuo biltema-ratkaisut edusti lähinnä sitä aikaa kun keulalla piti ensinnäkin olla parillinen määrä valoja eikä kohtuuhintaiset ledit dominoineet markkinoita. Silloin myös parhaat xenon-kattilat makso useita satoja kappaleelta, joten joku keksi että halvemmallakin saa hyvää.
Näkyy, mutta liitintä ei saa irti ja minun käsillä ei mahdu rosvoa kytkemään siihen liittimen ollessa paikallaan umpiossa. Nyt olisi tarvetta pienikätiselle autosähköasentajalle.
Sama koskien myös halogeenilisävaloja sellaisenaan. Kyllähän ne isot ja tehokkaat kalliit merkkivalot maksoivat alkaen lähemmäs satasen kappale, mikä esimerkiksi minusta kuulosti silloin paljolta. Vaihtoehtona oli totuttu pitämään halpoja ja helvetin huonoja valoja, jotka lähinnä kuormittivat laturia. Yhtäkkiä Biltemasta sai testissä menestyneen ison ämpärin halpisversion murto-osaan merkkituotteiden hinnasta. Todella pitkän kantaman valo oli kyseessä ja juuri sellaiset silloin halusin keulalle. Hyvät olivat. En kyllä enää juuri sellaisia kaipaisi vaan katselen nykyiseen ledipaneelia vähän eri estetiikalla ja mitoilla.
Nykyiset Biltemat ovat vähän eri näköisiä eli se alkuperäinen versio ei ole enää myynnissä. Muistelen, että hinta oli vielä halvempi kuin nykyinen 29 euroa kappale.
Joo. Hyvä tuote mutta luovutin ilmaiseksi romikselle. Ei vaan pysty uuteen autoon laittamaan ja traktoriin tai ruohonleikkuriin ei oikein tuollainen kilometrivalo käy.Ulkonäkö aika rallye, mutta hinta-laatusuhde on kerrassaan lyömätön. En kyllä minäköön mihinkään 2010 luvun kulkineeseen ehkä laittaisi..
Oliko tätä vielä linkattu tänne? Tuolla joku on taitellut itse kaljatölkistä haaroittimen sulakkeelle.Sulake josta herätteen olisi saanut on tiedossa ja tuollainen on ostettuna:
Haaroitin sulakerasia mikro
Muuten hyvä, mutta ei mahdu sulakerasian kannen alle enkä halua rueta kantta pilkkomaan. Minäkin luulin, että ongelma oli ratkaistu tuollaisella.
Tuollainen mahtuisi, mutta saatavuus on ongelma:
STM Pigtail Fuses
En tiedä millä umpion johtonipun liitin on liimattu kiinni, mutta en ole onnistunut saamaan sitä useista yrityksistä huolimatta auki. Tuossa kuva kyseisestä liittimestä:
https://www.toyotaclubsweden.com/download/file.php?id=4130
Se sinikehyksinen malli? Uudempikin taisi olla aluksi 19,90e, mutta täsmäinflaatio on iskenyt kovasti juuri tähän lamppuun. Vanhassa valokuvio on taskulamppumaisen pyöreä, mutta uudessa pystysuunnassa melko tarkkaan rajattu. Uudemmat ainakin on helppo suunnata, vanhemmista ei ole kokemusta.Nykyiset Biltemat ovat vähän eri näköisiä eli se alkuperäinen versio ei ole enää myynnissä. Muistelen, että hinta oli vielä halvempi kuin nykyinen 29 euroa kappale.
Juuri se ja jotain sellaista muistelin, että neljällä kympillä olisi saanut silloin parin. Valokuvio tosiaan muistutti pitkän kantaman perinteisen mallista heijastintaskulamppua, vaikka spotti ei ihan niin tiukka ollutkaan. Hankalasti suunnattava mielestäni.Se sinikehyksinen malli? Uudempikin taisi olla aluksi 19,90e, mutta täsmäinflaatio on iskenyt kovasti juuri tähän lamppuun. Vanhassa valokuvio on taskulamppumaisen pyöreä, mutta uudessa pystysuunnassa melko tarkkaan rajattu. Uudemmat ainakin on helppo suunnata, vanhemmista ei ole kokemusta.
Kyllä ovat aika huonot.Ei toi DSM toimi kun ehkä maasturissa jos siinäkään. Ihan liian alhaalla...
Molemmat löytyy itseltä ja Biltemoilla näkee paremmin/kauemmas kunhan vaan kerkeävät kirkastumaan.Mulla on bilteman 9" ämpärit ja niissä 70w xenonit. Olisiko x-vision genesis 600 parempi ku nuo biltemat? Ulkonäkö ainakin olisi inhimillisempi.
Itsekkin miettinyt että miten iso ero näillä Bilteman valoilla ja ~200€ led-lisävalopaneelilla on. Sattuisko olemaan jotain vertailukuvaa?Molemmat löytyy itseltä ja Biltemoilla näkee paremmin/kauemmas kunhan vaan kerkeävät kirkastumaan.
Itsekkin miettinyt että miten iso ero näillä Bilteman valoilla ja ~200€ led-lisävalopaneelilla on. Sattuisko olemaan jotain vertailukuvaa?
Sen enempää koko ketjua selaamaan läpi tai haulla onnea koittamassa, mites noissa lisävaloissa nuo kytkentä määräykset menee? Pitääkö olla omien pitkien takana, että lisävalot sammuu kun pitkät sammuttaa vai saako olla erikseen omalla kytkimellä, riippumatta auton omien pitkistä?
Määräyksistä en tiedä, mutta pitäisi olla sanomattakin selvää että pitkät sammuu tilanteessa kuin tilanteessa silloin kun viiksestä vetäisee.
Kytkimen voi toki sitten asentaa, että saa valita polttaako auton omia pitkiä, lisäpitkiä vai molempia.
Siinä kohtaa jos tarvitsee alkaa härväämään jotain erillistä kytkintä lisäpitkät sammuttaakseen, on kyse täydesta piittaamattomuudesta vastaantulijan turvallisuutta kohtaan.
Vertailukuvaa ei ole mutta mulla oli 3 kpl noita Biltemalaisia edellisen auton keulalla ihan halogeeni polttimoin. Sittemmin olen kokeillut SAE Seeker Dual X ja nyt 2 x SAE Seeker 210. Jos noista pitää valita niin ehdottomasti Biltemalaiset. Niillä saa parhaan valojakauman ja aallonpituus sopii paremin auton omien valojen kanssa yhteen.
Taitaapi semmoset viritelmät, jossa autoon syttyy suuntaan tai toiseen kytkimestä jotain auton omista valoista riippumattomia valaisimia mennä kategoriaan työvalot. Työvalojahan ei saa henkilöautoihin asennella, mutta jos sulla sattuu esim lava-auto tai pakettiauto olemaan, niin niissä jos ei nyt suoraan sallita niin katsotaan kyllä sormien läpi ylimääräisiä valoja (ja monissa työautoissa ne on ihan välttämättömiäkin).Pakolla mitään pitkiä tarvitsis käytellä, kun muutenkaan montaa sataa metriä suoran pätkiä ole, niin mahtaako katsastus miehet suuttua jos oma kytkin valolle, vai saako aina kerran vuoteen ottaa valon irti keulilta
Itsellä oli edellisessä autossa n.5 vuotta sitten ne Bilteman valot, jossa oli siniset kehykset. Hyvin kyllä tuli niillä lisää valoa. Nykyinenkin kulkine kaipaisi lisävalot ja tässä yrittänyt nyt hahmotella että onko nuo LED-valot pajonkin paremmat kuin nuo Bilteman nykyiset valot tai vaikka jotkin Hellan lisävalot. Onhan nuo LED-lisävalopaneelit helpompia asentaa, siromman näköiset ja "muodikkaat" mutta jos nämä ominaisuudet sivuuttaa niin ei kai halogeenitkaan kauheasti häviä LED-valoille.
Jos vertaa suoraan lumenia niin
55w halogen ~1500
35w xenon ~3000
55w xenon ~4500
Noita sitten keulalle 2-3kpl
Ledit vaihtelee mallista riippuen 2000-20000lumenin välillä.
Eli suoraan ei voi sanoa kumpi on tehokkaampi. Omassa kakkosautossa on pienet hellan valot halogeeneilla ja toisessa x visionin genesis 600(8000lumen), niin onhan noilla eroa kuin yöllä ja päivällä.
Olisi tietenki tuohon voinut kirjoittaa vielä, et sellaset valot itsellä tulossa mitkä hajavaloa suuntaan ja toiseen enemmän antaa eteenpäin, eikä niinkään spotti lisäpitkiä, mitä metsäteillä yms lähinnä käyttäisin. Joten ei huolta että motarilla sohasen kavereita silmään
Pakolla mitään pitkiä tarvitsis käytellä, kun muutenkaan montaa sataa metriä suoran pätkiä ole, niin mahtaako katsastus miehet suuttua jos oma kytkin valolle, vai saako aina kerran vuoteen ottaa valon irti keulilta
Aa, eli ikäänkuin työvalot. Työvalot voi olla ainakin pakuissa, mutta muistaakseni noissa on ehtona että saavat syttyä vain kun on käsijarru päällä.
Itse laitoin Corollan keulaan Bilteman 9" pöntöt xenoneilla ja releelle herätteen otin konehuoneesta pitkien sulakkeelta sulakehaaroittimella.Ehdotelkaapas joku hyvä paneeli tollaseen vanhaan E12 Toyota Corollaan?
Missä olis paras hinta/laatusuhde ja antakaahan vinkkejä asennukseen, jos sellaisia löytyy! Ilmeisesti on ns. miinusohjatut valot, mistähän johdosta pitää heräte ottaa?
Lisävalovertailu 2018 – 2019 | Jussinmäki.net ValovertailutEhdotelkaapas joku hyvä paneeli tollaseen vanhaan E12 Toyota Corollaan?
Missä olis paras hinta/laatusuhde ja antakaahan vinkkejä asennukseen, jos sellaisia löytyy! Ilmeisesti on ns. miinusohjatut valot, mistähän johdosta pitää heräte ottaa?
Jaa, näin kyllä pari päivää sitten pakun, jossa työvalot paloivat liikkeessä.
Itse laitoin Corollan keulaan Bilteman 9" pöntöt xenoneilla ja releelle herätteen otin konehuoneesta pitkien sulakkeelta sulakehaaroittimella.
Tossahan toi pätkä, jos kiinnostaa ja sen perusteella työvalojen syttymisestä ei näytä olevan muuta vaatimusta kuin että niillä on oma kytkin.Pitäisi lukea tuo uusi tieliikenneasetuksen valoja koskeva kohta läpi tarkemmin, koska mutuilen että asia oli ainakin "ennen" niin, että ei saanut palaa työvalot liikkuessa. Voi olla että sittemmin asia on muuttunut ja onhan tuo katsuristakin kiinni.
5 KANSALLISESTI SÄÄDETYT MUUT VALAISIMET
5.1 Työ-ja apuvalaisin
Erikoistarkoitukseen käytettävään M-luokan ajoneuvoon sekä N-ja O-luokan ajoneuvoon kuormausta, purkua tai muuta käyttöä varten voidaan asentaa välttämättömät työ-ja apuvalaisimet. Työ-ja apuvalaisimet voidaan suunnata auton sivulle tai taakse, mutta ainoastaan perustellusta syystä myös eteen ajoneuvon erityiskäytöstä johtuen (esimerkiksi auton alustalle rakennetussa työkoneessa, jos työtehtävä sitä edellyttää). Työvalaisinta ei koske hyväksyntä-vaatimus. Työvalaisimen tulee lähettää valkoista valoa ja valaisin on oltava kytkettävissä päälle ja pois erikseen riippumatta ajoneuvon muista valaisimista tai toiminnoista.
Toistan edellistä eli on törkeää asennella laittomalla kytkentätavalla henkilöautoon. Tuollainen on vaarallista. Autoa saattaa joskus ajaa joku muukin. Ihan verrattavissa sumuvalopelleihin.Olisi tietenki tuohon voinut kirjoittaa vielä, et sellaset valot itsellä tulossa mitkä hajavaloa suuntaan ja toiseen enemmän antaa eteenpäin, eikä niinkään spotti lisäpitkiä, mitä metsäteillä yms lähinnä käyttäisin. Joten ei huolta että motarilla sohasen kavereita silmään
Pakolla mitään pitkiä tarvitsis käytellä, kun muutenkaan montaa sataa metriä suoran pätkiä ole, niin mahtaako katsastus miehet suuttua jos oma kytkin valolle, vai saako aina kerran vuoteen ottaa valon irti keulilta
Eiköhän se henkilöauton työvalotarve tule täytettyä magneettijalustoilla. Voi asentaa ihan samaan tapaan kuin yleensä taksikupu. Lamppu on siis nostettavissa pois hetkessä, ja johdotus voi tulla kiinteästi valmiiksi katolle eli ei tarvitse pitää mitään typeriä ikkunan välistä vedettyjä räpellyksiä.Henkilöautojen osalta voi olla vaikeampi perustella katsurille työvaloja, ellei kyse ole selvästi työautosta esim. maasturi tms.
En tiedä mikä on sääntö pakujen työvaloissa, mutta laittomat valoasennukset ovat yleisiä. Häiritsevät valoasennukset ovat vielä yleisempiä.Jaa, näin kyllä pari päivää sitten pakun, jossa työvalot paloivat liikkeessä.
Saattaahan niissä olla, mutta ei se tee halogeenilisävaloista laillisia xenonkäyttöön.Onko muuten noissa 9" kannuissa xenon-hyväksyntä?
Saattaahan niissä olla, mutta ei se tee halogeenilisävaloista laillisia xenonkäyttöön.
Jälkiasennussarjat eivät ole hyväksyttyjä tieliikennekäyttöön, koska halogeenipolttimon kantaan sopivat xenonit eivät ole ja halpa kiinanelektroniikka ei ole. Jos taas käytetään jotain muita, asennus on niinikään laiton, koska valaisin on modifioitu eli vastaa omavalmistetta eikä tehdastekoista hyväksyttyä.
Mikä auto kyseessä, kun tuo valo on 1,3 metriä leveä? Oon tuommosen kerran nähny liikenteessä ja se oli rekan katolla.Minulla on ennestään 2 x Lazer Triple R STD keulalla rekkaritelineellä. Minkähänlainen homma noiden vaihtaminen Genesiksen 1300:een on? Meneekö samalle rekkaritelineelle ja onko piuhojen suhteen vain plug&play-henkinen ratkaisu? Kiinnostaisi tuon Genesiksen huomattavasti leveämpi valokeila. Lazereilla tulee tuo älytön hotspotti keulan eteen.