@keskiverto
EFI:n voi ainakin Archissa mountata huoletta /boot:iin. Itseasiassa ensin yritin mountata /boot/efi mutta en saanut konetta boottaamaan, ainakaan GRUB:ia käytettäessä. Kun vaihdoin sen vain /boot:iin niin kaikki pelitti kerrasta, joskin se itse generoi myös EFI kansion sen alle. On pelittänyt näin myös muilla koneilla mihin olen Archin asentanut, muut distrot ei ole käsipelillä tämän värkkäämistä vaatinutkaan.
Itsellä on salattu levy, täten käytän erillistä boot osiota oli se sitten UEFI tai BIOS bootattava. Eli itsellä /boot osio on salaamaton, joka sitten käynnistää käyttöjärjestelmän salatulta levyltä kysyen bootissa salasanaa.
Käsittääkseni ei ole merkitystä että onko se ESP nyt mountattu /boot vai /boot/efi jos distro sitä vain ymmärtää. Siksi varoitus että jotkin järjestelmät saattavat vaatia sen /boot/efi alle, mutta ei välttämättä. Paras toki katsoa sen oman distron dokumentaatiota miten se kuuluu tehdä jos eivät tue graafista asennusta.
Mutta se ESP partitio pitää olla jos boottaa UEFI:ssa, jolloin se ei voi olla samaa tiedostojärjestelmää / (rootin) kanssa, koska ESP on oltava FAT32. BIOS-bootatessa ei tarvita erillistä partitiota, paitsi jos haluaa käyttää salaamatonta boottia muutoin täysin salatulla levyllä, kuten itselläni. Lukiessani salatun bootloaderin käyttöä päätin että helpompi tie on tehdä erillinen /boot joka salaamaton. Tällöin myös salasana kysytään vain kerran.
@TenderBeef
noatime kannattaa tosiaan ottaa käyttöön, vähentää kirjoituksia ja täten pidentää SSD:n ikää. Tarkoittaa siis että aukaistessasi tiedoston sen aukaisun ajankohtaa ei kirjoiteta levylle kuten normaalisti. noatime = no access time.
Ei Linux-maailma helppo ole. Oppimiskäyrä on jyrkkä, verrattuna kaupasta ostettuun ja valmiiksi asennettuun järjestelmään (tosin Minttiä saa ulkomaan kaupoista, ja heillä on OEM installeri). Linuxit tulee niin monella eri konfiguraatiolla että ei se ikinä tule olemaan kovin helppo aluksi. Mutta kyllä tämä sinun tarinasi oikein yrittää olla vaikea asennettava. Jos haluat helpon Linuxin, asenna Mint käyttäen ext4:ää. Yksinkertaisempaa asennusta saa etsimällä etsiä. Tällöin asennus on helpompaa kuin Windowsissa. Toki Windowsin saa valmiina kaupasta, mikä on vielä helpompi. Mutta omasta mielestäni helppous ei aina tuo mukanaan sitä parasta järjestelmää, paras järjestelmä on se mikä on juuri minun halujeni mukaan tehty, jolloin toki sitten asennuskin on luokkaa vaikeampi. Onhan Linuxeja itsessäänkin satoja eri versioita.
Erillinen /home ei kiintolevyturvallisuuden kannalta eroa kuten tuolla linkkisi takana ehdotettiin, se vain yksinkertaistaa jos haluat vaihtaa toiseen distroon usein (.config filut voi manuaalisesti poistaa jos ne aiheuttaa ongelmia, pointti tässä on se että /home/Asiakirjat/ yms. säilyvät tallessa distrovaihdossa ilman bäkuppia) ja säilyttää /homen koskemattomana, tai jos boottaat OS:n SSD:ltä ja /home:n HDD:lta kuten minä. /home kun ei itsellä mahdu SSD:lle kun läppäri tuli niin pienen SSD:n kanssa. Tämän vuoksi läppärissä itselläni erillinen /home joka automaattisesti mountataan bootissa purkaen se crypttabilla automaattiseti avaintiedostoa käyttäen ja sitten liittäen fstabilla, pöytäkoneella ei ole erillistä /homea koska levy on tarpeeksi iso. Erillinen /home ei kannata jos aiot pysyä samassa distrossa yli kuukauden, sinulla on levyllä tarpeeksi tilaa eli et joudu jakamaan OS:ää ja /homea eri levyille ja et käytä salaamatonta OS:ää salatulla /home:lla. Tai jostain syystä eri tiedostojärjestelmää OS:n ja /home:n välillä. Jos mikään näistä ei kilahda kohdalle, ei erillinen /home kannata.
LVM pelittää moitteetta dual bootissa Windowsin kanssa. Windows ei toki sitä ymmärrä, mutta eipä se mitään muutakaan Linux-maailmasta ymmärrä (kuten ext4:ää, saati btrfs:ää) joten se ei aiheuta mitään muutosta. LVM ei sotke boottia mitenkään, muistaakseni Linux-maailma näkyy Windowsilla käyttämättömänä levytilana tjsp.. Itsellä on salauksen (dm-crypt) vuoksi LVM käytössä ja dual bootissa ei mitään ongelmaa. Ei Windowsilla sinne muutenkaan asiaa olisi. Linxuilta päin voi sitten sörkkiä Windowsin levyä jos siltä tuntuu.
Versioiva backup tulee helposti ohjelmalla "rdiff-backup", ilman snapshottia. Lienee btrfs:ssä sama kuin zfs:ssä että tarvitsee myös vastaanottavan systeemin olla samalla tiedostojärjestelmällä että snapshotin voi lähettää.
Btrfs ei ole yleensä suositeltu koska se ei ole kauaa vielä ollut edes vakaa ja siitä puuttuu useita ominaisuuksia ja se on varsin voimakkaan kehityksen alla. Se tulee olemaan kilpailija ZFS:lle jokin päivä, joten jos haluat btrfs:n ominaisuudet ja lisää päälle niin käytä ZFS:ää. Joskin OpenZFS:n lisensointi ei mätsää GPL:ään joten sen käyttöönotto on hieman hankalempaa Linux maailmassa (saat sen täältä, et suoraan distrolta: zfsonlinux.org), BSD:ssä heidän paljon väljemmän lisenssin takia se on tuettu out of the box. Btrfs tulee olemaan jokin päivä ZFS:n korvaaja Linuxilla lisensoinnin vuoksi, mikä lienee koko pointti sen kehittämisessä koska toiminnalisuudeltaan se vastaa ZFS:ää.
Työpöytäkäytössä en näe bit-rotin ehkäisyä mitenkään tärkeänä, ja jos sen bäkupin haluat tehdä versioivana niin snapshotaamisen voi mielestäni varsin hyvin korvata rdiff-backupilla. Se toimii kuten rsync mutta on versioiva.
Bootilla tarkoitan sitä missä sinun bootloaderisi on oli se mikä vain ja UEFI tai BIOS.
Windows tosiaan kannattaa asentaa ensin, yleisen suosituksen mukaisesti. Linux osaa helpommin kiertää toisen käyttöjärjestelmän sekoittamatta sitä. Windowsin asentaminen Linuxin jälkeen ei ole yhtä varmaa, kun jostain syystä Microsoft ei ole turhan innokas toisen käyttöjärjestelmän käytöstä.
Mitä tulee trimmiin niin:
Before SATA 3.1 all TRIM commands were synchronous, so continuous trimming would produce frequent system freezes. In this case, applying #Periodic TRIM less often is better alternative. Similar issue holds also for a number of devices, for which queued TRIM command execution was blacklisted due to serious data corruption. See Wikipedia:Trim (computing)#Shortcomings for details.
Eli poislukien tuollaiset laitteet sekä SATA 3.1:stä edeltävää standardia käyttävät laitteet pitäisi discard toimia, koska standardissa SATA 3.1 otettin käyttöön TRIM-jonotus. Tämä on siis standardin (ja joissain tapauksissa laitteiden) ongelma. Toki yleinen tapa on käyttää ajastettua fstrim:iä. Tämä queue TRIM:in käyttö vaikka se standardiin kuuluukin näyttää olevan usein/joissain levyissä poistettu käytöstä. Täten siis fstrim on varmempi vaihtoehto. Kokeilemalla varmasti selviää, saahan sen takaisinkin muutettua. Ei sitä järjestelmää laakista tarvitse juuri nappiin säätää vaan ajan kanssa voi viilailla.
Tässä lähteet joilla pärjää, näiden lisäksi muuta ei tarvita:
wiki.archlinux.org
wiki.gentoo.org
wiki.ubuntu.com
Jos nyt haluat asentaa sen järjestelmän ilman turhanpäiväistä pään seinään lyömistä niin suosittelen seuraavaa:
Asenna Windows
Asenna Linux, sinulla jos on Mint niin siinä helppo graafinen liittymä. Alat käyttämään ext4:ää ilman erillistä /home:a. Mint tekee sinulle bootloaderit yms. valmiiksi. Muistaakseni se myös tekee automaattisesti RAM:n kokoisen swapin, joten no worries.
Kun asennus on ohi ja olet bootannut Minttiin, suorita seuraava komento (xed on Mintin gedit, eli korvaa xed geditillä jos muuta distroa käytät):
sudo xed /etc/fstab
Tekstimuokkaimessa aukeaa nyt fstab, kun ensin syötät sille pääkäyttäjän salasanan. Siihen sitten oikealle riville lisäät option "noatime" pitäen muut as-is, eli pitäisi näyttää tältä (muu kuin noatime vain suuntaa antava esimerkki):
/dev/sdXy / ext4 defaults,noatime 0 1
/dev/sdXy on yleensä korvattu UUID-koodilla jolloin sen tilalla lukee "UUID=heksakoodilitania". UUID:n käyttö on suositeltavaa koska /dev/ lokaatiot voi muuttua jos pluggailet levyjä eri paikkoihin ajan saatossa. Myös Mintissä on oletuksena UUID käytössä.
Käsittääkseni Ubuntu-pohjaiset jakelut ottavat automaattisesti fstrim:n käyttöön jos levy sitä tukee. Trim-tuen voi itsekkin tarkistaa komennolla "lsblk --discard", jonka outputissa näkyvät DISC-GRAN ja DISC-MAX ollessa muuta kuin 0 tukee levysi trimmiä. Automaattinen trim fstrim:iä käyttäen tosiaan näyttäisi olevan Ubuntussa ja Mintissä automaattisesti käytössä, eli sinun ei tarvitse siitä huolehtia. En tiedä koskeeko tämä myös LVM-setuppia, luulisi, ainakin jos käytät sitä graafisen installerin checkboxia sen käyttöön.
Sitten mennään siihen versioivaan backuppiin:
sudo apt install rdiff-backup
Teet sille sitten cronjobin halutulla ajastuksella, johon löytyy ohjeita mm. näistä paikoista:
Cron - ArchWiki
Crontab Syntax Tutorial - Linux Mint Community
CronHowto - Community Help Wiki
Cronjobiin tulee komento joka käyttää rdiff-backupia. En tiedä setuppiasi, mutta esim. täällä on selkeät ohjeet:
rdiff-backup – Linux.fi
Täys manuaali:
rdiff-backup(1) - Linux man page
Eli vaikkapa tunnin välein versioiva backup kotikansiosta verkkojakoon joka mountattu /mnt/varmuuskopio, poistaen viikoittain (lauantai klo 10:30) yli 30 päivää (30D) vanhat versioinnit:
En itse tykkää vimistä, vaan nanosta, joten vaihdetaan editori:
EDITOR=nano crontab -e
Eli formaatti on "minuutti tunti kuukauden_päivä kuukausi viikonpäivä komento" ja kaikki ilmoitetaan numeroina. * tarkoittaa mitä tahansa.
0 * * * * rdiff-backup /home /mnt/varmmuskopio
30 10 * * 6 rdiff-backup --force --remove-older-than 30D /mnt/varmuuskopio
Edit: Cronjobille on myös graafinen editori nimeltään gnome-schedule:
Schedule - GNOME Wiki!
Tuon jos asennat niin ei tarvitse lähteä komentolinjalta cronjobia tekemään. Ja pitäisi löytyä käytännössä joka distron paketinhallinnasta, eli Mintillä:
sudo apt install gnome-schedule
Tai sitten käynnistät Mintin ohjelmistohallinnan ja sieltä kivasti graafista nappia painat.
Swapin säätö menee Mintissä täten:
sudo xed /etc/sysctl.conf
Etsi löytyykö riviä jossa lukee "vm.swappiness", jos löytyy viilaa sen perässä oleva numero arvoon 10 kuten minulla, tai 1 kuten
@Barbarossa
Jos ei löydy, lisää sinne:
vm.swappiness = 10
tai
vm.swappiness = 1
Tai minkä swappausherkkyyden haluatkaan. Tämä uusi asetus on voimassa rebootin jälkeen.
Minun /boot ohjeeni olivat archille, Mintissä niille ei pitäisi olla mitään käyttöä kun se tekee kaiken automaattisesti, ja jos käytät ext4:ää, ei sinun tarvitse lähteä itse osioimaan mitään, kunhan varmistat että siellä on riittävästi tilaa Windows-asennuksen jälkeen.
Omasta mielestäni ylläoleva pitäisi vastata tarpeisiisi vähentäen mielestäni turhaa toimintaa, kuten btrfs:n käyttö. Toki jos sitä vartavasten haluat käyttää niin eihän siinä, senkus, mutta silloin asennuksen vaikeustaso nousee tasolle jota en ole koskaan itse läpi käynyt.
