Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Soitti seuraavana päivänä ja kertoi että olivat "armollisia" tai mikä se sana olikaan, ja hintaa ei nosteta. Olin melko närkästynyt koko asenteesta mutta olin sen määräaikaisen loppuun. Sen jälkeen en ole ollut Dna:n asiakas.
Suomessa asiakaspalvelun ydinongelma on tämä, että syyllistetään asiakasta vaikka firma X lähtee itse tyrimään :D Kun voisi sanoa vaan yksinkertaisesti lässyttämättä että vanha hinta säilyy, kiitos asiakkuudestasi/on mukavaa että olet asiakkaamme. Suomessa ei ole asiakkaita, on vain aasiakkaita ja heitä tulee ukottaa.

Tuollaisen sanoilla leikittelyn kohdilla sanoisin suoraan luurissa että säästetään molempien aikaa, en välitä kuunnella sönkötystä ja 1kk hyvitystä kuukausimaksuista tämmöisen ajanhukan yms vatvomisen myötä kiitos. Vaihan ennemmin kalliimpaan diiliin kuin kuuntelen joutavia ja vatvon turhanpäiväisiä ja mitä todennäköisimmin lainvastaisia - Ollen ehdollistettuna tilanteeseen, jota ei pitäisi alunperinkään tapahtua. Mulla voi olla joo hieman kärkäs asenne näihin, mutta 11 kertaa kymmenestä yllättyy, kun ulkomailla asiat vaan soljuvat.
 
Suomessa asiakaspalvelun ydinongelma on tämä, että syyllistetään asiakasta vaikka firma X lähtee itse tyrimään :D Kun voisi sanoa vaan yksinkertaisesti lässyttämättä että vanha hinta säilyy, kiitos asiakkuudestasi. Suomessa ei ole asiakkaita, on vain aasiakkaita ja heitä tulee ukottaa.
Veikkaan että sen sanottiin olevan "kertaluonteinen hyvän tahdon ele", joka on tyypillinen asiakaspalvelijoiden käyttämä mahdollisimman neutraali termi. Ei toki erityisen suomalainen ilmaus vaan käytössä globaalisti.
 
2,99€ tarjoisliittymät on 7v ja 10v lapsilla. Käyttäjien nimet ja syntymäajat on kirjattu Elisan järjestelmään sopimusta tehdessä.

Mitä tuon ikäiset lapset tekee Mobiilivarmenteella? Saavatko edes aktivoitua mitenkään. Pankkitunnuksia ei ole kummallakaan.

Tuossa on yksi perustelu reklamaatiolle jos korotusviesti tänne tulee.
No jos nyt ensin paniikki pois ja odottelee, että tuleeko tuommoista koskaan. Eihän tuo sopimusteknisesti ole mahdollinen edes rajoitetun ajan tarjoushintaan. Eikä siinä voi sanoa, että no irtisano palvelu sitten. Jos on annettu tarjoushinta kahdeksi vuodeksi niin se on kahdeksi vuodeksi. Tuskinpa edes Elisa noita tarjousjaksojen päälle on laittamassa, vaan heti niiden perään joka on ihan ok sopimusteknisesti.
 
Minusta tässä ei ole mitään tulkinnanvaraa ja uskallan väittää kuluttaja-asiamiehen olevan samoilla linjoilla. Vaikka osalla menee yli hilseen, niin suurin osa meistä tarjoushaukoista tietää tasan tarkkaan, että liittymäsoppari ei ole Elisalla määräaikainen, mutta hinta on. Sellaisena niitä liittymätarjouksia kaupitellaan ja sellaisena ne on helppo tulkita. Näin kerrotaan hyvin selkeästi sopparissa, liittymän tiedoissa ja laskuissa. Kaikissa lukee hinnan kohdalla 24kk, ei 2,3 tai 4kk Elisan mielen mukaan. Löytyy tarkka päivämäärä siitä, mihin asti hinta on voimassa. Ei tuossa ole mitään tulkinnanvaraa, vaan se on voimassa juuri siihen päivään asti, mikä joka paikassa mainitaan. Kun aletaan liittämään liittymiin joku ylimääräinen palvelu ja nostamaan hintaa, niin ihan selvästihän siinä rikotaan tehtyä määräaikaisen hinnan sopimusta. Ei nuo toistaiseksi voimassa olevien soppareiden ehdot noin vaan toimi tuollaisenaan juuri tämän määräaikaiseksi sovitun hinnan nostamisen kanssa. Jos tämä menee noin vaan läpi niin eihän mikään estäisi (asiakkaiden mahdollisen lähtemisen lisäksi) Elisaa tai mitään muutakaan palveluntarjoajaa rikkomasta sopimuksia jatkossakaan.

Otat esimerkiksi Viaplaylta tai Ruudusta vuoden tai kahden määräaikaiseksi sovitun hinnan Elisan tai jonku kautta, joka mahdollisesti sitä tarjoaa. Yhtäkkiä palveluntarjoava ilmottaisi, että pakettiin lisätään Zimbabwen vitosdivari ja hinta nousee 10€/kk.

Jos Elisa haluaa väkisin tukkia mukaan jonku mobiilivarmenteen niin silloin oikea tapa on tehdä se määräaikaisen hinnan loppumisen jälkeen tai vaihtoehtoisesti lisätä sen mukaan ilmaisena siihen asti jos on niin äärimmäisen tärkeää saada tuonne 4G- modeemissa kiinni olevaan liittymään mobiilivarmenne.

Ja joo, aivan varmasti lähtee reklamaatiota välittömästi jos hinta nousee tämän takia. Prosentuaalinen nousu olisi ihan älytön näissä 2,99€:n ja 6,99€:n liittymissä. Oma oletus kylläkin on, että Elisa ymmärtää tilanteen etukäteen tai viimeistään mekkalan seurauksena ja tässä vältytään isommalta taistelulta. Siispä turha kiivastua tässä vaiheessa, katotaan miten tilanne etenee.

En usko Elisalta niin idioottimaiseen toimintaan, että sieltä tulee viesti, että "Moro, lisäämme sovittuun 24kk 2,99€:n tarjousliittymääsi 2€/kk maksavan mobiilivarmenteen syystä x, uusi hinta on ensi kuusta lähtien 4,99€/kk. Mukavaa pääsiäistä, terveisin Elisa". Eiköhän siellä olla sen verran kartalla tilanteesta, että tuon aiheuttama lisätyö ja selvittely näiden halppisliittymien osalta aiheuttaa moninverroin enemmän kuluja ja vaivaa, kuin siitä mahdollisesti saatavat 2€:n kuukausimaksut tuottaisivat. Pitäisin todennäköisenä, että joutuvat lopulta korjaamaan laskuja jälkikäteen ja maksamaan takaisin näitä 2€:n veloituksia. Lisäksi Elisalta menee täysin uskottavuus jatkoa ajatellen näiden liittymäsopparien kanssa. Kivijalkaliikkeiden myyjien mainostamat tuhannet tai kymmenet tuhannet tarjousliittymät ovat myös 24kk määräaikasella tarjoushinnalla. Eihän nyt jumalauta tilanne voi olla se, että tehdään diili tietystä hinnasta ja tietystä palvelusta, mutta hetken päästä ilmoitetaan, että palvelu ei olekaan pelkästään se, jonka tilasit, vaan siihen tulee mukaan lisäominaisuus ja näin ollen hintakaan ei ole enää se, mikä sovittiin.

Kyllähässä tässä ihan selkeästi on tulkinnanvaraa kun Elisa on tulkinnut niin ettei kyseessä ole määräaikainen. Jos tulkitaan määräaikaiseksi, niin sitten ei voi nostaa hintaa. Tuossahan juuri vetoavat niihin soppariehtoihin, että voivat toistaiseksi voimassa olevassa liittymässä nostaa hintaa.

Eiköhän ne ole Elisalla laskeneet sen varaan, että tälläinen hinnan nosto ei aiheuttaisi hirveätä myrskyä ja saisivat helposti muutoman euron lisää. Voi toki olla, että kokeilevat ensin osalla liittymistä minkälainen vastaanotto tuolle tulee. Halvimmissa liittymissähän tälläinen juuri käy eniten järkeen, koska niissä on huonoimmat katteet ja tuon hintaisia liittymiä ei taida käsittääkseni millään muulla operaattorilla olla.
 
No jos nyt ensin paniikki pois ja odottelee, että tuleeko tuommoista koskaan. Eihän tuo sopimusteknisesti ole mahdollinen edes rajoitetun ajan tarjoushintaan. Eikä siinä voi sanoa, että no irtisano palvelu sitten. Jos on annettu tarjoushinta kahdeksi vuodeksi niin se on kahdeksi vuodeksi. Tuskinpa edes Elisa noita tarjousjaksojen päälle on laittamassa, vaan heti niiden perään joka on ihan ok sopimusteknisesti.

No kyllähän Elisa on nostamassa kesken tarjousjakson. Tästä nyt on useampi esimerkki tässä keskutelussa. Itselläkin on tulossa kesken tarjouskauden tuo hinnan nosto. Olen tähän kesksuteluun laittanut tuon ilmoituksen sekä liittymän hinnat & mihin asti se tarjous on voimassa aiemmassa viestissä.
 
Se tuli mieleen, että oliko tuo nykyinen sopimuksesi automaattinen (viestillä ilmoitettu) jatkotarjous edellisen kampanjan perään vaiko semmonen joka tosissaan myytiin sinulle ja jonka sopimusvahvistus sinun piti erikseen hyväksyä?

En tiedä enkä varsinaisesti usko että tuolla olisi asiakkaan oikeuksien kannalta väliä, mutta noita passiivisia jatkotarjouksia saattaa silti olla firmalta pienempi kynnys käpälöidä asiakkaan vahingoksi. Kunhan tässä spekuloin.
 
  • Tykkää
Reactions: Mco
Halvimmissa liittymissähän tälläinen juuri käy eniten järkeen, koska niissä on huonoimmat katteet ja tuon hintaisia liittymiä ei taida käsittääkseni millään muulla operaattorilla olla.

Tai sitten käy vähiten järkeen. 2,99€:n liittymään tulisi 67%:n korotus. Elisan omien ehtojen mukaan muutoksella sopimuksen sisältö ei saa muuttua olennaisesti ja tuolla hinnankorotuksella se muuttuisi hyvinkin olennaisesti. En usko, että edes Elisa olisi sitä mieltä, että muutos ei ole olennainen ja käsittääkseni ei ole raportoitukaan, että 2,99€:n liittymillä olisi hinta nousemassa.

Kyllähässä tässä ihan selkeästi on tulkinnanvaraa kun Elisa on tulkinnut niin ettei kyseessä ole määräaikainen. Jos tulkitaan määräaikaiseksi, niin sitten ei voi nostaa hintaa. Tuossahan juuri vetoavat niihin soppariehtoihin, että voivat toistaiseksi voimassa olevassa liittymässä nostaa hintaa.

En tietenkään tarkoittanut Elisan kantaa asiaan. Ei tuossa hinnan määräaikaisuudessa ole mitään tulkinnanvaraa ja Elisa on tuossa erittäin heikoilla jäillä. Liittymät ovat toistaiseksi voimassa olevia, siitä ei ole vastaväitteitä.

Noh, kuluttajansuojasta todetaan suht varmasti hinta määräaikaiseksi jos sinne asti joudutaan. Hintaa on mainostettu 24kk määräaikaisena, siitä (hinnasta) on tehty sopimus määräaikaisena ja jokaisella lukee omissa laskuissa ja tuotteissa kyseinen asia. Vaikea tuosta on löytää jotain tulkinnanvaraa.
 
Se tuli mieleen, että oliko tuo nykyinen sopimuksesi automaattinen (viestillä ilmoitettu) jatkotarjous edellisen kampanjan perään vaiko semmonen joka tosissaan myytiin sinulle ja jonka sopimusvahvistus sinun piti erikseen hyväksyä?

En tiedä enkä varsinaisesti usko että tuolla olisi asiakkaan oikeuksien kannalta väliä, mutta noita passiivisia jatkotarjouksia saattaa silti olla firmalta pienempi kynnys käpälöidä asiakkaan vahingoksi. Kunhan tässä spekuloin.

Numeronsiirron jälkeen tuo oli paras tarjous mitä irtosi itselle silloin, eli piti erikseen hyväksyä (kylkeen laittoivat vielä 70€ keskon lahjakortin). Ne ns. passiiviset on olleet itsellä aina niin huonoja etten ole niillä jatkanut vaan aina menty numeronsiirron kautta. Eli ei ollut passiivinen tarjous. Tästä on tosiaan sähköpostissa soppari jne.

Tai sitten käy vähiten järkeen. 2,99€:n liittymään tulisi 67%:n korotus. Elisan omien ehtojen mukaan muutoksella sopimuksen sisältö ei saa muuttua olennaisesti ja tuolla hinnankorotuksella se muuttuisi hyvinkin olennaisesti. En usko, että edes Elisa olisi sitä mieltä, että muutos ei ole olennainen ja käsittääkseni ei ole raportoitukaan, että 2,99€:n liittymillä olisi hinta nousemassa.
No noissa on huonoimmat katteet, niin niissä järkevin nostaa. Jos asiakkaat lähtee niin eivätpä juuri mitään menettäneet kuin nuo liittymät tuskin tuottaa mitään, ehkä jopa jäävät noissa tappiolle. Tämä siis liiketaloudellisesta näkökulmasta. Muutos hinnassa toki prosentteina iso.
En tietenkään tarkoittanut Elisan kantaa asiaan. Ei tuossa hinnan määräaikaisuudessa ole mitään tulkinnanvaraa ja Elisa on tuossa erittäin heikoilla jäillä. Liittymät ovat toistaiseksi voimassa olevia, siitä ei ole vastaväitteitä.
Tämä on sinun tulkintasi. Tälläisissä asioissa voi olla varma vasta kun KKO on linjannut mikä se oikea tulkinta on. Siihen asti sen voi tulkita kummin vaan. KKO asti tämä tuskin etenee. Kuten sanoin Elisalla on eri tulkinta ja luultavasti siellä asiaa on pohdittu tovi ennen näitä ilmoituksia.

Noh, kuluttajansuojasta todetaan suht varmasti hinta määräaikaiseksi jos sinne asti joudutaan. Hintaa on mainostettu 24kk määräaikaisena, siitä (hinnasta) on tehty sopimus määräaikaisena ja jokaisella lukee omissa laskuissa ja tuotteissa kyseinen asia. Vaikea tuosta on löytää jotain tulkinnanvaraa.

Ehkä tulkitaan tai ehkä ei. On siellä ennenkin tehty ihan ihmeellisiä ratkaisuja. Missään soppareissa ym. ei ole mainittu määräkaista, toki kesto on kerrottu, mutta tekeekö se nyt tarjouksesta automaattisesti määräaikaisen. Kuluttajariitalautakunta ei myöskään näistä voi päättää se antaa vain suosituksia. Esim. sähköyhtiöt ei näitä noudattaneet niiden kalliiden määräaikaisen kohtuullistamisessa.

Toki itsekin aion tästä rekkulan tehdä ja katsoa mitä vastaavat.
 
  • Tykkää
Reactions: Zat
Missään soppareissa ym. ei ole mainittu määräkaista, toki kesto on kerrottu, mutta tekeekö se nyt tarjouksesta automaattisesti määräaikaisen.

Jos tarjoushinnan kesto on sopparissa 24kk ja laskuissa ynnä muissa tiedoissa kerrotaan päivän tarkkuudella, että mihin asti tarjoushinta on voimassa niin mitä ihmettä se sitten mielestäsi tarkoittaa jos ei määräaikaista tarjoushintaa juuri tuohon päivään asti?
 
No sopimuksessa lukee, että sopimus on toistaiseksi voimassa oleva, joten mitä luulet sen tarkoittavan? Missään ei itsellä ainakaan lue määräaikainen, vaikka päivämäärät on. Kuten sanoin tämän tulkinta ei nyt ole ihan niin yksinkertaista kun voisi kuvitella. Jos olisi ei Elisa olisi lähtenyt tälle linjalle. Tässä nyt kokeilevat kepillä jäätä, mikäli tämä menee läpi, niin sitten kaikki tarjoukset joissa ei lue erikseen määräaikainen sopimus voi muuttua milloin vain.
 
Hauska ajatus että Elisa keinotekoisesti pyrkisi heikentämään MOI:n asemaa markkinoilla, käyttäen takaporttina tällaista venkoilua.

Sitten vaan tuumaavat että voi voi, tervemenoa muualle jos asiakas ei haluakaan jatkaa Elisalla. Mielenkiintoinen kokonaisuus, että onko tässä välillisesti rikottu lopulta jotain "markkinaoikeuslakia", mikälie sitten onkaan oikea termi - Tässä sabotaasin kohdistuessa MOI:hin.

  • Tykkää
Reactions: Zat
Lisäksihän noissa on sitten vielä ne avausmaksut. Jos kesken alennuskauden muutetaan niin sehän myös menee hukkaan ja joutuu yleensä noissa winback-kikkailuissakin maksamaan. 10e avausmaksu on vuoden sopparille 83snt/kk, jos puolivälissä nostetaan hintaa ja joutuu vaihtamaan operaattoria niin sehän tuplaantuu se avausmaksun merkitys per kk.
 
Hauska ajatus että Elisa keinotekoisesti pyrkisi heikentämään MOI:n asemaa markkinoilla, käyttäen takaporttina tällaista venkoilua.

Sitten vaan tuumaavat että voi voi, tervemenoa muualle jos asiakas ei haluakaan jatkaa Elisalla. Mielenkiintoinen kokonaisuus, että onko tässä välillisesti rikottu lopulta jotain "markkinaoikeuslakia", mikälie sitten onkaan oikea termi - Tässä sabotaasin kohdistuessa MOI:hin.

Ironistahan siinä on sekin, että luullakseni niitä 100M-liittymiä joita myytiin hintaan 2,99 €/kk olisi myyty lähes yhtä hyvin hintaan 4,99 €/kk. Sekin olisi ollut polkuhinta.

Sen sijaan nosto 2,99 -> 4,99 kampanjajakson aikana tarkoittaisi yksipuolista 67% hinnankorotusta, mikä olisi täysin älytön ja perusteeton veto ja mahdoton hyväksyä.
 
Missään ei itsellä ainakaan lue määräaikainen, vaikka päivämäärät on. Kuten sanoin tämän tulkinta ei nyt ole ihan niin yksinkertaista kun voisi kuvitella.

Siinä lukee päivämäärä, johon asti tarjoushinta on voimassa. Mielestäni hinnan voimassaoloaikaa ei voi enää tuon yksinkertaisemmin asiakkaalle kertoa. Tämä kerrotaan ennen sopparia, sopparissa ja sen jälkeen. Ei siinä tarvitse erikseen lukea sitä sanaa, vaan jokainen ymmärtää 24kk (tai 12kk) kestosta ja päivämäärästä, että hinta on voimassa sovitun ajanjakson verran. En ymmärrä alkuunkaan, että miten noin selkeistä asioista voi vetää johtopäätöksen, että ehkä se hinta ei olekaan voimassa tietyn aikaa (=määräaikainen), vaan toistaiseksi.

Alla vielä hyvin selvää sanastoa hinnan osalta:

Screenshot_20250419_221358_Firefox.jpg
 
Mielestäni hinnan voimassaoloaikaa ei voi enää tuon yksinkertaisemmin asiakkaalle kertoa.
Aivan lihavoituna se olennainen, tuo on vain sinun mielipide. Aikoinaan tuli koulussa oikeusoppia sen verran sivuttua, että en itse en pidä tälläisiä mitenkään itsestäänselvinä. Sopimuksien tulkinta ei ole mitenkään yksinkertaista. Sopimuksessa tyypiksi on merkitty toistaiseksi voimassaoleva. Kuten sanoin, jos olisi niin ei Elisa tälläiseen olisi lähtenyt. Sopimusasioissa voi varmuudella sanoa mikä se oikea tulkinta on sen jälkeen, kun korkeinoikeus on asiassa antanut ennakkopäätöksen. Siihen asti on ihan sama mieltä kuluttajaneuvonta tms on sanonut, Elisan ei ole pakko niitä noudattaa. Ihan kuten kävi niiden erittäin kalliiden sähkösopimusten kanssa. Kuluttaja-asiamies vei pari sähköyhtiötä oikeuteen ja niin vaan sähköyhtiöt voitti eikä tarvinnut kohtuullistaa. Sitten kun korkein oikeus antaa päätöksen sitä on noudatettava.

Itsekkään en siis hyväksy tuota korotusta, mutta empä lähtisi vielä näillä tiedoilla vetämään Elisaa oikeuteen kun en ole aivan varma tulkinnasta. Tämän takia itsellä on tarkoitus tehdä reklamaatio Elisalla tästä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
275 159
Viestejä
4 746 755
Jäsenet
77 271
Uusin jäsen
Riverbonfiree

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom