Liittymät

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ano
  • Aloitettu Aloitettu
Terveisin Telian määräaikaisen puhelinliittymän omistaja.

Oliko liittymä yksinään määräaikainen vai oliko se esimerkiksi osana jotain laitekauppaa? Määräaikaisia olen silloin tällöin nähnyt Telialla mutta kaikki ovat kyllä sisältäneet jonkun alennustabletin tms. Oliskohan välillä ollut kanssa sellaisia, että sitovalla tarjouksella saat 1€/kk halvemmalla sen tarjouksen mutta on ollut mahdollisuus ottaa myös ilman määräaikaa. DNA on kuitenkin ainoa, joka vieläkin puolpakottaa sitoviin määräaikaisiin. Elisalta ei taida sellaista edes saada ja Teliallakin noita on aika harvoin.
 
Noniin, nyt tässä omat kokemukset tästä hommasta. Eli tosiaan itsellä on muutama liittymä tällä hetkellä tuolla 5,90e/kk Tarkka (helmi-maaliskuu 2020 asti) sopimuksella, ja kokeilin siis ensin suoraan vanhana asiakkaana saada tarjousta, mutta mitään ei silloin irronnut (chat taikka puhelin). Laitoin sitten maanantaina numeronsiirron Moille (kun tuo Moin hinnankorotus tuli tietoon myöskin), teknisten ongelmien takia meni pari päivää, että se edes näkyi järjestelmissä. Eilen torstaina tuli ensimmäinen tekstiviesti Elisalta että itse voi soittaa sinne taikka laittaa soittopyynnön että he voivat soittaa ja antaa tarjouksen, mutta enpäs sitten ehtinytkään kiireiden takia tuota tekemään (nopeasti kävin chatissa kysymässä, mutta suoraan sanoi että pitää soittaa, he eivät voi antaa winback tarjouksia). Tänään perjantaina sitten tuli jo toinen tekstiviesti, jossa oli tarjous 8,90e/kk Tarkka 100M (vain 12kk), taikka numero jonne soittaa. Pirautinpa sitten sinne ja eipä ole enää tarjota winback tuotteena tuota 5,90e/kk, vaan tiukkana ehdotti tuota 8,90e sieltäkin. Ja sanoi että juurikin tuon Moin hinnankorotuksen myötä, myöskin heillä on tuo halvin tarjous ny noussut tuohon 8,90e, jotta se vertautuu Moin uuteen hintaan. Oletettavasti jos siirron olisi tehnyt ennen tuota Moin korotusta, niin tuon 5,90e olisi kenties voinut saada. Kysyin myöskin, että jos annan siirron mennä läpi ja sen jälkeen yritän, niin sanoi että silloinkaan ei ole kuin tuo 8,90e tarjota.

Eli näyttäisi nyt siltä, että Elisankin halvin liittymä tulee olemaan tuo 8,90e/kk Tarkka tulevaisuudessa, jolla juurikin kilpailevat tuota Moin uutta 9e hintaa vastaan, tieto tästä lienee levinnyt jo myyntipuolelle laajasti, eli voipi olla tuuripeliä saada enään 5,90e liittymiä.
Hauska kyl et uusiin liittymiin on vielä saanut tiete suoraan tuolta web sivulta tuolla halvemmalla hinnalla, liekkö sinne unohtunut vielä päivittää, eiköhän se jossain vaiheessa sielläkin nouse tuohon 8,90e tarjoukseen.

Peruin nyt nuo siirrot omalta osalta (onnistuipa jopa suoraan tuon myynnin kautta tuokin, ei tarvii alkaa Moin kanssa asiaa hieromaan), kun vielä tuo vanha 5,90e kuiteski on tuon 5-6kk voimassa, toivon mukaan siihen tarjoavat tuota uutta 8,90e sitten jatkolla, ellei jotain tapahdu. Mutta selkeästi hintojen nousukausi on ny menossa, ja ne jotka vielä tuon 5,90e saa 24kk voivat olla tyytyväisiä...
Mielenkiintoista, itselleni tarjottiin (puhelimessa) 16,90€/kk liittymää winbackina. Myöskin siirto menossa MOI:lle... Täytyykin näemmä olla vielä Elisaan yhteydessä.
 
Oliko liittymä yksinään määräainainen vai tuliko esimerkiksi osana jotain laitekauppaa? Määräaikaisia olen silloin tällöin nähnyt Telialla mutta kaikki ovat kyllä sisältäneet jonkun alennustabletin tms. Oliskohan välillä ollut kanssa sellaisia, että sitovalla tarjouksella saat euron halvemmalla mutta on mahdollisuus ottaa myös ilman määräaikaa. DNA on kuitenkin ainoa, joka vieläkin puolpakottaa sitoviin määräaikaisiin. Elisalta ei taida sellaista edes saada ja Teliallakin noita on aika harvoin.

No ei ollut minkäänlaista laitekauppaa vaan ei pystynyt myymään niin halvalla liittymää, just sen 2€ halvemmalla liittymän kuin ilman määräaikaa.
 
Soitti Elisalta itselleni nyt, niin parasta mitä pystyi tarjoamaan oli 8,9€/kk 12kk ajalle. Olisi kuulemma pitänyt tulla joku tekstiviesti erikseen tuosta 5,9€/kk hinnasta. Muutamaan kertaan myös hienovaraisesti puhui siitä, että Moilla nousemassa tuohon 9€/kk hintaan.
 
Eli kannattaa kusettaa että sai lapun =)
 
Eli kannattaa kusettaa että sai lapun =)
Varmaan sitten kun liittymä siirtynyt. Sanoin aluksi että on tullut tekstiviesti, kun luulin sen puhuneen winback tekstarista, mutta sanoi että järjestelmässä ei näy, että olisi lähtenyt minulle tarjousviestiä.
 
Löysin vanhojen hyvien aikojen hinnastoja tuolta Omasta Elisasta että mitä on maksanut ennen liittymät. Tuossa vuoden 2012 ja 2012 suljetuuissa ei ollut nettiä, mutta tuossa 2,66€/kk oli. Voi niitä aikoja kun liittymän sai netillä 2,66€/kk hintaan. :rofl:
Untitled.png
 
Liitteet

  • 1601713252251.png
    1601713252251.png
    15,7 KB · Luettu: 77
Löysin vanhojen hyvien aikojen hinnastoja tuolta Omasta Elisasta että mitä on maksanut ennen liittymät. Tuossa vuoden 2012 ja 2012 suljetuuissa ei ollut nettiä, mutta tuossa 2,66€/kk oli. Voi niitä aikoja kun liittymän sai netillä 2,66€/kk hintaan. :rofl:
Untitled.png

1601713605797.png
 
Olisiko antaa tarkempaa vinkkiä, mitä sanoit aspalle?
Varmaan sait jo puhelun, mutta ei tarvinnut juuri sanoa mitään tarjoukseen liittyvää, en tiedä näkikö mun viestihistorian chatin kanssa? Aspa kysyi että miksi siirryn Moi:lle ja sanoin että halvempi hinta ja Elisan asiakkaiden eriarvoistaminen, uudet asiakkaat saa parempia tarjouksia kuin vanhat. Kysyi sitten että pysynkö asiakkaana jos laittaa Tarkka 100M 5,90€/kk ja vastasin myöntävästi.
 
Löysin vanhojen hyvien aikojen hinnastoja tuolta Omasta Elisasta että mitä on maksanut ennen liittymät. Tuossa vuoden 2012 ja 2012 suljetuuissa ei ollut nettiä, mutta tuossa 2,66€/kk oli. Voi niitä aikoja kun liittymän sai netillä 2,66€/kk hintaan. :rofl:
Untitled.png

Juu, tosin sillä 256 kbps netillä ei mennyt kuuhun ja vielä vähemmän menisi nykyään. Riitti hädin tuskin musiikin striimaukseen peruslaadulla, kunhan netillä ei tehnyt muuta samaan aikaan. Ja käytännössä tuollaiset hinnat loppui, kun alle 1 megan nettiä ei enää tarjottu (ihan kohtuullinen päätös netin muuttuessa).

Itsekin suosin Norppa+:aa noihin aikoihin. Btw, se plussa tarkoitti osittaista mainosrahoitteisuutta, jossa oli pakko sallia tekstiviesti/email-mainokset ja sillä säästi ehkä euron kuussa. Tällainenkaan malli ei enää ole sallittua.
 
Itse kysyin Elisan chatista saanko nykyisenä Elisan asiakkaana saman tarjouksen kuin Moi-liittymän omistajat, ei kuulemma saa.

Tällä hetkellä maksan Tarkka 1M liittymästä 9.90€ joka nousee 12.90€ lähiaikoina.

Itselläni ei juuri mitään käyttöä ole puheluille & datalle mutta liittymä pitää kuitenkin olla joten eiköhän vaihdeta Telian Dot liittymään.

Nyt vaihdettuani Elisalta Telialle, alkoikin Elisan puolelta tekstiviesti "pommitus".

Yöllä oli tullut viestiä että tarjoamme 24kk 200M 17.90€, hetki sitten tuli uutta viestiä että vielä ehdit perua siirron jne.

Ihan kiva mutta luultavasti automatisoitujen viestien myötä tässä ei ole osattu huomioida asiakkaan omia tarpeita.

Jos minulla on ollut viimeiset 3v Elisan tarkka liittymä, miksi ihmeessä yhtä-äkkiä tarvitsisin 200M liittymää.
 
Huvikseni eilen sitten avasin uuden Moi -liittymän, mutta edelleenkään en sitä voi aktivoida tuolla Mun Moi -palvelussa, lukee vaan että SIM kortteja toimitetaan. Ainakin vanhat siirrot oli nyt viime yönä sieltä kadonneet listalta, eli kyllä siellä on järjestelmät päivitellyt tietoja, muttei tuon uuden kohdalla ole tullut aktivointi mahdollisuutta. Liekkö tuo sitten jo auki, pitänee kokeilla chatissa illasta, jos irtois vielä toi 5,90e tarjous, saisi siitä sen mobiilidata liittymän, jota välillä tarvii tien päällä...
 
Huvikseni eilen sitten avasin uuden Moi -liittymän, mutta edelleenkään en sitä voi aktivoida tuolla Mun Moi -palvelussa, lukee vaan että SIM kortteja toimitetaan.

Ymmärtääkseni tuolla aktivoinnilla ei ole muuta merkitystä, kuin se, että voiko SIM-korttia käyttää vai ei. Ideana siis se, että aktivoit SIM-kortin vasta sitten kun se on fyysisesti sinun hallussasi, jotta sitä ei pysty hyödyntämään, jos sen vaikka varastaa kuljetuksesta tai postilaatikosta.
 
Juuh, en ole ihan varma tosiaan tässä uuden liittymän kohdalla tuosta, epäilin kyllä että näinhän se luulisi olevan, että kyllä tuo numero pitäisi näkyä Elisalle jo uutena Moi liittymänä, eli pitänee alkaa kalastelee tuota 5,90e liittymää, josko vielä tärppäis...
 
Etkö juuri sanonut että et jaksa lähteä tuohon sirkukseen :think: No pakko myöntää että nyt kun on enää 2vk rajattomat 6€ liittymät, joita tuskin enää tullaan näkemään, niin itsekin kyllä ostaisin koko perheelle MOI:t ja siirtäisin Elisalle :D Moille siirtyville asiakkaille aletaan varmaankin tästä lähtien jakelemaan 8.90€ liittymiä... Tulee ikävä 2.90e rajatonta 4G:tä :cry:
 
Juuh, en ole ihan varma tosiaan tässä uuden liittymän kohdalla tuosta, epäilin kyllä että näinhän se luulisi olevan, että kyllä tuo numero pitäisi näkyä Elisalle jo uutena Moi liittymänä, eli pitänee alkaa kalastelee tuota 5,90e liittymää, josko vielä tärppäis...
Kerro ihmeessä miten kävi. Jos näitä 5,90€/kk saa vielä niin taidan irtisanoa juuri tilaamani 12,90€/kk (hinta voimassa 12 kk) 100M mobiililaajakaistan ja ottaa tilalle 5,90€/kk 24kk ajaksi. Tosin olisin tuohon 12,90€/kk hintaankin jo ihan tyytyväinen, 12 kk kesto on vaan aika lyhyt jos ei mitään järkevän hintaista jatkoa sitten saa.
 
Tulipa kilpailutettua vielä sukulaisen Moi-liittymä. Huoleton 100M 16.90e 24kk löytyi tuon mainoksen mukaisesti. Avausmaksu 4.90e eikä mitään postikuluja (onko joku saanut postit maksettavaksi?) Käytännössä jos datankäyttö on vähäistä olisi Moin perus simmi +4e puhe+viesteillä edullisempi, mutta tämä henkilö ei halunnut käyttöään seurata niin nyt sujuu toivottavasti huolettomasti kaksi vuotta.
 
Kerro ihmeessä miten kävi. Jos näitä 5,90€/kk saa vielä niin taidan irtisanoa juuri tilaamani 12,90€/kk (hinta voimassa 12 kk) 100M mobiililaajakaistan ja ottaa tilalle 5,90€/kk 24kk ajaksi. Tosin olisin tuohon 12,90€/kk hintaankin jo ihan tyytyväinen, 12 kk kesto on vaan aika lyhyt jos ei mitään järkevän hintaista jatkoa sitten saa.
Tuossa kävin chatissa tovi sitten, kerroin että minulla on Moin liittymä ja samassa lauseessa mainitsin, että kaverilta kuulin sellaista juttua että Elisalta saa 5,90e Tarkka 24kk liittymätarjouksen Moin asiakkaille (avasin siis liittymän eilen). Samantein irtos sen enempiä kyselemättä, siinä sitten tehtiin soppari ja yhdistettiin minun vanhaan Elisan tiliin muiden liittymien joukkoon tuo. Myöskään mitään kuluja ei tullut avauksesta taikka toimituksesta, suoraan tarjosivat näin "Kotiin toimitus, itseaktivointi VAI Nouto Matkahuollon noutopisteestä VAi Nouto Elisan myymälästä, kaikissa toimituskulut 0e" oma-aloitteisesti.

Yritti vielä lopussa tarjota tuollaista Turvallisuuspakettia, että chatin kautta ny saa 1kk 0e hintaan ja sen jälkeen 6,90e/kk 24 laitteelle, ei määräaikainen että voi millon vaan lopettaa. Sanoin että kotona sellaiset laitteet, ettei tarvitse tuollaisia ja homma taputeltu siltä osin.

Kysyin ihan lopuksi, että osaako sanoa minne asti tuo tarjous on voimassa ku vois vinkata sukulaiselle asiasta, niin sanoi että ainakin huomiseen klo 21 asti chatin välityksellä...

En tiedä sitten, miten olisi käynyt jos olisin antanut noiden entisten Elisa liittymien siirtyä kokonaan Moille ja sitten kokeilla saada tuota 5,90e tarjousta, mutta olisi ainakin omalla kohdalla mennyt ensiviikolle. Taitaa täällä olla joku, jolla tuo operaatio on menossa tällä hetkellä. Voihan ne edelleen ensiviikollakin vielä tarjota tuota edullista liittymää, mistä näitä tietää kukaan, sen verta sekavaa tuntuu olevan aina näissä kampanjoissa tiedotus.

Ei pitäny enää alkaa tähän "sirkukseen", mutta ny kuiteski kokeilin vielä uudella liittymällä, saapi sitten sillä korvattua tuon ensivuoden alussa loppuvan :)
 
Viimeksi muokattu:
Luulen että myyjille on sanottu että jos asiakas kysyy tarjouksen voimassaoloa niin sanokaa että se on maks. jonkun päivän tms. voimassa. Vaikka olisi pidempäänkin. Näin saadaan asiakkaalle vähän ostohousuja nostettua nilkkoja korkeammalle ja tulee vähän kiirus tehä päätöksiä eikä miettiä liikaa. Itse chattailin jo yli viikko sitten ja kun kysyin minne asti tarjous on voimassa niin vastaus oli ainakin pari päivää. Tarjous on voimassa niinkauan kunnes sanovat että tarjous ei ole enää voimassa. Nuo lappusten päivämäärät ja muut tarkemmat päivämäärät varmaankin pitävät kutinsa, sellaiset ehkä huomiseen tms. lohkaisut tuskin perustuvat mihinkään.
 
Taitaa olla niin, että jos moin liittymän aktivoi, niin se 14vrk palautusoikeus loppuu samalla. Eli kun on painanut aktivoi-namiskaa moin sivuilla, ei nettikaupan palautusoikeus ole enää voimassa? Siis numerosiirrossa.
 
Yritin myös Elisan chatista saada Tarkka 100M 5,90€/kk 24kk, mutta ei onnistu.

Alla juuri käymäni keskustelu, eli tällainen strategia ei ainakaan toimi:

Elisa: Tästä saat nopeasti yhteyden asiakaspalveluun.
Minä: Moi. Onnistuisiko liittymälle XXX seuraava hinnoittelu jos siirrettäisiin teille: Tarkka 100M 5,90€/kk 24kk
Elisa: Palvelemme sinua hetken kuluttua.
Elisa: Palvelemme sinua hetken kuluttua. Olet 2. jonossa.
Miko S: Hei, olen Miko S. ja sinun apunasi tänään.
Miko S: Moikka! Kuinka voin auttaa? :)
Miko S: Olitko tuosta saanut meiltä postia?
Minä: En ole henkilökohtaisesti saanut, mutta lähipiiri on sellaisen tarjouksen saanut.
Miko S: Nämä tarjoukset vain tuon tarjouksen saaneille valitettavasti
Minä: No miten sellaisen tarjouksen saa?
Miko S: Nuo yleensä postilla suoraan kotiin
Minä: No laita tulemaan?
Miko S: Valitettavasti en pysty näitä täältä lähettämään. Nämä lähetetty automaattisesti järjestelmästä.
Minä: Vai niin. Eli jääkö tämä sitten tähän?
Miko S: Tästä ei valitettavasti tuota samaa tarjousta saatavilla
Minä: Ei sitten. Hyvää jatkoa.
Miko S: Samoin sinulle.
Asiakaspalvelija poistui keskustelusta
Ainakin vielä lauantaina päivällä onnistui kun kysyi asiasta suoraan:
minä: meillä on taloudessa kaksi moi liittymää jotka haluaisin vaihtaa teille Tarkka 100mb 24kk 5,90e/kk liittymiin
aspa: joo onnistuu, voin tehdä sen tilauksen tässä :)
Olin kirjautuneena OmaElisaan (jos tällä nyt mitään merkitystä oli), mutta mitään muita tietoja en chatissä ehtinyt antaa. Ja kyseessä oli kaksi "vanhaa" Moin liittymää. Moi moi, Moi.
 
Itselläni DNA Oyj liittymät niiden edullisen hinnan takia. Luotettavan ja toimivan yhteyden laadun takia.
 
Viimeksi muokattu:
Minulle olisi tullut vaikka valittelin kuinka iso toimitusmaksu yhdelle sim-kortille oikein voi olla. Kävin sitten hakemassa kauppareissulla elisan pisteeltä. Säästö se on pienikin säästö. :)
Meille tuli 5,90€ postimaksu, kun ei jaksettu lähteä hakemaan Elisan pisteeltä.
 
Meille tuli 5,90€ postimaksu, kun ei jaksettu lähteä hakemaan Elisan pisteeltä.

Ei tullut postimaksuja vaikka kotiin otinkin kortin, joka ei tosin vielä ole tullut Elisalta. 8.10. siirtopäivä kuitenkin on.
 
Muutama päivä sitten ei Elisan chatissa onnistunut siirto Moi->Tarkka 5,90€ liittymään. Antoivat vaan jonkin numeron mistä voi kysellä tarjousta myöhemmin. Tänään sitten kirjottelin uudelleen chatissa "haluavani tehdä vaihdon Moin liittymästä 24kk 5,90/kk Tarkka 100M liittymään". Nyt onnas ja sain melko helposti tilattua tuon. Toki kyseli tarjouskirjeen yms. perään. Hups, olin "heittänyt sen jo roskiin" :whistling:

m: ei muuten edes tullut avaus- ja postikuluja!
 
Mä kysyin vaan chatissa eilen tarjousta Moin asiakkaalle, tarkistivat liittymien numerot ja antoivat 24kk 5,90€ tarkka tarjouksen kahteen liittymään ilman sen kummempia kyselyitä.
 
Aika selkeästi edelleen näkee, että se on täysin siitä kiinni, millainen myyjä sinne toiseen päähän tulee, että lähteekö tarjous helposti vai ei. Jos ei, niin kokeilee myöhemmin uudestaan, josko osuis parempi onni kohdille, kunnes irtoaa...

On kyllä mielenkiintoista, miten nuo vaihtelee, olisiko sitten osa uudempaa työvoimaa ja eivät uskalla tuosta vaan antaa tarjouksia, joten menevät tiukasti ohjeistuksen mukaan jostain ohje lappusesta lukien ja täten kyselee noiden tarjous lippusten perään esimerkiksi.
 
Muutama päivä sitten ei Elisan chatissa onnistunut siirto Moi->Tarkka 5,90€ liittymään. Antoivat vaan jonkin numeron mistä voi kysellä tarjousta myöhemmin. Tänään sitten kirjottelin uudelleen chatissa "haluavani tehdä vaihdon Moin liittymästä 24kk 5,90/kk Tarkka 100M liittymään". Nyt onnas ja sain melko helposti tilattua tuon. Toki kyseli tarjouskirjeen yms. perään. Hups, olin "heittänyt sen jo roskiin" :whistling:

m: ei muuten edes tullut avaus- ja postikuluja!

Minä avasin kaksi liittymää, maksoin kummastakin avausmaksut :(, no höh.

Onko mitään enää tehtävissä, että saisin sen kympin takaksin?
 
Eikö tuo Elisan tarjous vaadi muuta kuin Moin liittymän? Eli vaihdan tästä DNA:ni Moihin, ja samantien sitten kun Moi on vaihtunut niin Elisalle kinuamaan tarjousta?
 
Minkälaisia jatkotarjouksia olette saaneet Elisan halpoihin liittymiin? Itsellä nyt Huoleton 50M 9,9e, jonka hinta päätyy vuoden vaihteessa. Lähinnä mietin, että kannattaako odottaa jatkotarjousta vai kikkailla winbackien kanssa.
 
11,90 €/kk ja 14,90 €/kk tuohon liittymään muistaakseni on jengi saanut. Itse sain 14,90 €/kk, riippuu ilmeisesti eniten datan käytöstä, mutta luultavasti myös kuun asennosta.
 
Onko kukaan saanut järkevää jatkotarjousta telian 2 vuoden takaiselle singles day tarjoukselle? Loppuu marraskuussa, nyt hintana 18,90e/kk ja spekseinä 200mb rajaton data + puhe + tekstit. Toisaalta itse en tarvitse rajatonta puhe ja tekstiviestipakettia niin halvempikin kävisi vaikka 100mb netillä...
 
Ite ahkerana ollut ja tämän vuoden puolella 20€ K-ryhmän lahjakortti, 30€ Elisan kauppaan (luin väärin kun luulin että olisi S-kaupalle) ja varmaan kuukauden päästä pitäs S-Ryhmän lahjakortti olla kourassa. Toki pari €/kk paikoitellen + avausmaksua joutunut maksamaan. Numeronsiirrollahan parhaat edut saa.
 
Onko kukaan saanut järkevää jatkotarjousta telian 2 vuoden takaiselle singles day tarjoukselle? Loppuu marraskuussa, nyt hintana 18,90e/kk ja spekseinä 200mb rajaton data + puhe + tekstit. Toisaalta itse en tarvitse rajatonta puhe ja tekstiviestipakettia niin halvempikin kävisi vaikka 100mb netillä...
Winbackina telia kovasti yrittänyt tarjota 150 M rajaton,rajaton,rajaton liittymää 16.90e/kk 24kk ajan kun on liittymän siirto menossa moille...
 
11,90 €/kk ja 14,90 €/kk tuohon liittymään muistaakseni on jengi saanut. Itse sain 14,90 €/kk, riippuu ilmeisesti eniten datan käytöstä, mutta luultavasti myös kuun asennosta.
Veikkaisin kuun asentoa,itellä datan käyttö todella pientä,muutama sata megaa yleensä kuussa ja sain ton 14.90€/kk jatkotarjouksen.
 
Meni juuri Moin lasku maksuun sisältäen seuraavan kuukauden perusmaksun. Liittymät siirtyy kohta Elisalle, niin hyvittääkö Moi tuon ylimaksetun perusmaksun? Käsittääkseni pitäisi hyvittää?
 
Meni juuri Moin lasku maksuun sisältäen seuraavan kuukauden perusmaksun. Liittymät siirtyy kohta Elisalle, niin hyvittääkö Moi tuon ylimaksetun perusmaksun? Käsittääkseni pitäisi hyvittää?

Hyvittää, jos sait sen winbackinä eli olit siirtymässä Elisalta Moille ja tartuit Elisan vastatarjoukseen. Jos taas siirtyy joltain kolmannelta operaattorilta Moille ja loikkaa sen kautta Elisalle, alkumaksua ei hyvitetä.
 
Eikö tuo Elisan tarjous vaadi muuta kuin Moin liittymän? Eli vaihdan tästä DNA:ni Moihin, ja samantien sitten kun Moi on vaihtunut niin Elisalle kinuamaan tarjousta?

Juuri näin. 18.10 asti tällä hetkellä tarjoukset voimassa, eikä kertaakaan nykytietojen mukaan ole kysytty koodia, vaan riittänyt että on sanonut saaneensa tarjouksen.

Aika selkeästi edelleen näkee, että se on täysin siitä kiinni, millainen myyjä sinne toiseen päähän tulee, että lähteekö tarjous helposti vai ei. Jos ei, niin kokeilee myöhemmin uudestaan, josko osuis parempi onni kohdille, kunnes irtoaa...

On kyllä mielenkiintoista, miten nuo vaihtelee, olisiko sitten osa uudempaa työvoimaa ja eivät uskalla tuosta vaan antaa tarjouksia, joten menevät tiukasti ohjeistuksen mukaan jostain ohje lappusesta lukien ja täten kyselee noiden tarjous lippusten perään esimerkiksi.

Mietiskelin itse, että onkohan tuossa jokin "lain kierto" juttu meneillään, että välillä pitää sanoa että vain tarjouksen saaneet, jotta ei tule massamaista anti MOI kampanja kuvaa tms :think: Eli siis Elisa voi sanoa, että ovat vain joillekin henkilökohtaisesti antaneet tarjouksen ja jotkut ilkeät MOI:n käyttäjät ovat käyttäneet hyväksi tuota ja valehdelleet että ovat saaneet tarjouksen vaikkei olekaan :rofl: En tiedä tarkkaan mitä kaikkia rajoitteita on noissa, mutta aika rajoitettuahan tuo liittymien myynti on ainakin tuon jutun mukaan: Puhelinmyyjä saa kaupata puhelinliittymää vain luvallasi – sano "puhelin", se riittää
 
Hyvittää, jos sait sen winbackinä eli olit siirtymässä Elisalta Moille ja tartuit Elisan vastatarjoukseen. Jos taas siirtyy joltain kolmannelta operaattorilta Moille ja loikkaa sen kautta Elisalle, alkumaksua ei hyvitetä.

liittymät siis moilla ja nyt siirtyy elisalle. laskuttivat vielä turhaan koko kuukauden vaikka numeronsiirto oli jo tiedossa. @tatulpin mukaan hyvittävät myös tässä, kuten mielestäni pitäisikin.
 
liittymät siis moilla ja nyt siirtyy elisalle. laskuttivat vielä turhaan koko kuukauden vaikka numeronsiirto oli jo tiedossa. @tatulpin mukaan hyvittävät myös tässä, kuten mielestäni pitäisikin.

Juu, toki palauttavat silloin. Yksinkertaiseen mieleeni ei juolahtanut se mahdollisuus, että olit ennestään Moin asiakas etkä siirtynyt sinne tätä tarjousta varten. :shy:
 
Tein nyt MOI:lle vielä uuden SIM-kortin ja liittymän tilauksen ja 5 min siitä siirryin Elisan chattiin ja sieltä irtosi uuteen liittymään nyt heti se 5,90€/kk Tarkka kahden vuoden tarjousajalla.

Saa nähdä, jääkö tuo omaan puhelinliittymä käyttöön vai saako toimia reitittimessä, jos oma nykyinen Elisan liittymä ja sen siirto MOI:lle ei tuo tuota samaista tarjoushintaa tuo.
 
Mulla edelleen kummittelee tämmönen oma etu välilehdellä. Tuo on vielä tarkoitetttu puhelinnumeroon, joka on jo elisalla eli en saa tätä tarjousta käytetttyä sille numerolle mille osoitettu, pelkästään uudelle. Keksispä jonkun jipon miten saisin vanhasta sopparista numeron vapaaksi. Vanhassa sopparissa on 4kk jäljellä tuota 5,90€/kk.
katso liitettä 456213

Vaihdat nykyisen Moihin ja sitten otat Elisan Chatista tuon. Kunhan vaan ensiviikkon mennessä siirtynyt MOI:lle niin pitäisi toimia, koska 18.10 asti se 5.90 tarjous.
 
Verkot heitetty veteen ja kokeillaan uudestaan kalastella 5.90e liittymää Elisalta, kun eivät pari kk sitten halunneet antaa sitä. Rouvan liittymä kans Moille siirtymässä. Viime To iltana siirto aloitettu ja nyt odotetaan Elisan vastausta, että pitääkö siirto viedä loppuun saakka.
 
Luultavammin siirto pitää viedä loppuun saakka, ellei heiltä tule sitten erikseen winback soitolla vastaavaa tarjousta. Ei irronnut minulle meinaan äskeisen chat-keskustelun aikana tuota tarkkaa tuohon nykyiseen liittymään, vaikka aspa siitäkin liittymästä kysyi.
 
Olikos jotain suoraa linkkiä elisan myynti chattiin? Tällä hetkellä elisan 4G nettiyhteys pätkii niin pahasti ettei mitkään sivut lataa alle vartissa :p

No nyt netti toimii taas, mutta elisan sivuilta linkistä myyntichattiin, ei löydy myyntichattia. Minkälaisia kevätjuhlaliikkeitä muut on tehnyt että tuo on löytynyt? Tänne sivusto ohjaa etsimään: Elisa - Verkkokauppa mutta turhaan ohjaa kun tuolla ei myynti chattia ole.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään lähti DNA:lta Moille numeronsiirto käyntiin. Voi olla etten ehdi enää tuohon Tarkka liittymän tarjoukseen, mutta johonki on vaihdettava jos mielii edes winbackia.

Edit. Paitsi tosiaan DNA omistaa Moin, eli ei taida mitään tarjouksia sadella :D
 
Viimeksi muokattu:
Olikos jotain suoraa linkkiä elisan myynti chattiin? Tällä hetkellä elisan 4G nettiyhteys pätkii niin pahasti ettei mitkään sivut lataa alle vartissa :p

No nyt netti toimii taas, mutta elisan sivuilta linkistä myyntichattiin, ei löydy myyntichattia. Minkälaisia kevätjuhlaliikkeitä muut on tehnyt että tuo on löytynyt? Tänne sivusto ohjaa etsimään: Elisa - Verkkokauppa mutta turhaan ohjaa kun tuolla ei myynti chattia ole.
Useaan otteeseen se on täällä jo sanottu, että vaikka menet tuonne: Elisa - Verkkokauppa
Kokeile josko saisit tarjouksen suoraan jos olet jo Moin asiakas.
Oikeassa alakulmassa on puhekupla ikoni, josta aukeaa chat, joskus pomppaa ihan automaattisesti auki.

Kaikenmaailman mainosten/skriptien esto addonit sun muut voi haitata tuon chatin toimintaa, eli ne pois päältä...
 
Statistiikka

Viestiketjuista
254 672
Viestejä
4 429 107
Jäsenet
73 395
Uusin jäsen
Marewa

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom